Eilen kerrottiin molempien äideille. Omalta äidiltä kysyin, miten se haluaisi lastenlasten kutsuvan itseään ja anopilta kysyttiin, että miltäs siitä tuntuisi, jos sen lapsenlapset (miehen siskonlapset) saisivat serkkuja. Molemmat olivat ihan ällikällä lyötyjä, mutta toki onnellisia. Anoppi oli ensin tosi rauhallinen, ja liikuttui sitten kyyneliin, kun tajusi, että olen jo raskaana eikä vasta suunnitella. Tosin osasi sitten yhdistellä asioita, ja totesi, että ilmankos en eilen ravintolassa ottanut viinilasillista.
Torstaina itsenäisyyspäivänä vastaanotolla lähetystössä yksi suomalainen kaveri kehui ensin mekkoani ja katsoi sitten vatsanseutua todeten, että pitää aina vähän katsella, kun tietää, että haluaisin lapsia. Myös jatkoilla hän taisi hiukan ihmetellä alkoholittomuutta, vaikka selitin lääkekuurista. Hän on kyllä semmoinen velho (aavisti yhden ihmisen raskauden ennen kuin tämä itse), että jo etukäteen ajattelinkin, että hän voi arvata. Jos tuo varhaisultra olisi ollut ennen torstaita eikä vasta perjantaina, olisin saattanut onnessani kertoakin. Toisaalta sen jälkeen tietäisi kyllä koko suomalaisyhdyskunta.
Parhaalle Suomen ystävälle ajattelin laittaa viestin. Täällä tekisi mieli kertoa parille vähän aikaa sitten vauvan saaneelle ystävälle, lähinnä, että saisi vinkkejä lääkärin valintaan, mutta jos jotain ikävää sattuisi, he eivät välttämättä ole niin läheisiä, että haluaisin kertoa. Hankalaa nämä 3 ekaa kuukautta, kun ei vielä kauheasti haluaisi kertoa, ja kuitenkin haluaisi kuulla muiden kokemuksia.