Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Älä Moon sure, jos tässä lisääntymään aletaan, niin aletaan sitten kaikki kerralla! ;)

Ihania pieniä hoivailijoita siellä sun täällä, voooooi! Tuon meidän broooommbroooommm pojan mielestä vauvat ei oo niiiiiiin kovin kiinnostavia. Välillä voi vähän suukottaa ja käydä katsomassa, mutta aika rauhassa on kavereiden vauvat saaneet olla. Kölliä jopa lattioilla ja Joona on hienosti aina niitä varonut! Reipas isoveli siitä tulisi! <3
 
Heip kaikki!

Oon lueskellut ketjua alusta alkaen ja miettinyt pitäiskö liittyä keskusteluun.
Nyt takana vauvan valvottama yö, ja silti aamulla löysin itseni taskulampun kanssa tutkailemasta taas yhtä"varmuuden vuoksi" -raskaustestiä.

Eli kuumeilu kakkosesta ollut jo parisen kuukautta aikas kova. Ostettiin joku aika sitten isompi kämppä, ja tuossa ois sopivasti yksi ylimääräinen huonekin uudelle tulokkaalle.

Järjellä ajateltuna pitäis kuitenkin vähän odottaa. Ei ole itsellä mielenkiinto riittänyt saattamaan yhtäkään koulua loppuun asti, joten kiva ois ensin jokin ammatti saada. Kaksi työpaikkaa odottaa äitiyslomalta paluuta, mutta eivät ole itselleni mieluisia. Omat tulevaisuuden suunnitelmat eivät siis ihan selvillä, mutta silti se kakkonen ois kiva saada kohtuullisen pian. Jos ei järkeä kuunnella, niin olisin valmis vaikka heti!

Mies tässä vähän jarruttelee. Haluaa kyllä toisen lapsen, mutta ei ihan vielä. Haluaisi lapsille vähän enemmän ikäeroa, jotta saa ensin rauhassa nauttia tästä esikoisesta. Tiedän silti, että jos nyt "vahinko" kävisi, olisi myös hän innoissaan pienen sulattelun jälkeen.

Ei tässä mitään ehkäisyä ole käytössä, mutta eipä ole menkkojakaan näkynyt. Imetän edelleen, mutta vain pari kertaa päivässä. Puuttuvat kuukautiset saakin mielen liian usein toiveikkaaksi. Liian monta raskaustestiä tullut tuhlattua

Päivittäin tulee kuitenkin ajateltua, että on hyvä vielä odottaa jonkin aikaa. Monesti olen minipillerirasiaa pitänyt kädessä, ja miettinyt pitäiskö alkaa niitä napsia.
Eipä tämä kuumeilu vain silti mihinkään lähde, kaikki pillerit rasiassa edelleen.

Mukavaa, että tällainen ketju täältä löytyy! Kiva lueskella ja jutustella tutuista tuntemuksista :)
 
manque:  Tervetuloa mukaan!  Hehe, mullakin kaksi työtä odottaa jahka paluu työelämään koittaa ja ammatin hankinta olis kaikista tärkeintä kyllä joskin tähän rakoon taloudellisesti mahdotonta (paitsi oppisopimuskoulutus tms.)  Jotenkin nää vauvakuumeilut ei kyllä ota huomioon tommosia käytännön asioita vaan menee ihan kaiken edelle :)  Ja joo, yöllä kun herää vauvan kanssa, etenkin jos se ei sitten syötön perään heti nukahda, niin ei niin hirveesti kuumeilututa mutta muuten kyllä <:)

Sannakoo:  Meilläkään ei kaivurimiestä juurikaan vauvat kiinnostanut ennen kuin pikkusisko ilmestyi kotiin.  Sitten ilmeisesti puhkesi se luontainen hoivavietti myös isoveljeen kun välittömästi alkoi silittely ja pussailu jne.  Ja meidän hanttapuli ei aiemmin ollut KETÄÄN pussaillut, vauva oli ensimmäinen ihminen joka sai hellyyttä osakseen :D

Nyt muuten kun mieskin sai vauvan rauhoittumaan ja palautettua luottamuksen puolin jos toisin niin alkanut vaikuttaa mun kuumeiluni kannalta edes vähän lupaavammalta.  Ja tosiaan pitää huomauttaa sekin että en kyllä ihan vielä sitä kolmatta haluaisi enkä siis ole varma onko se mun lopullinen haluni myöskään.  Ainoa mikä on varmaa on se että kolmea lasta enempää en tarttis, kaksi tai kolme olkoon se lapsiluku.

Täällä muuten näyttäis menkkojen kohdalla olevan sama kuvio kuin viimeksikin eli armottoman sekaisin on vielä kroppa.  Ekat menkat tuli mutta tokat on vähän hakusessa.  Vaan eipä noita ihan välttämättä kyllä kaipaakaan, en niin masokisti toki ole :D
 
Täällähän on vaikka mitä tapahtunut, kun oon ollut pari päivää pois.... Meillä on tosiaan ne juhlat (joista jossain ketjussa mainitsin) nyt takana ja ihan kunnialla saatiin läpi. Tyttö ei tosin meinannut eilen koko päivänä ottaa päikkäreitä ja oli pirun kiukkuinen just kun oltiin lähdössä juhlapaikalle. Siellä juhlissa oli kuitenkin ihan nätisti ja mun suureksi hämmästykseksi ei paljoo vierastellut, mitä tähän asti on tehnyt. Aluks otti pienete tirsat, mutta kunnolla suostui nukkumaan vasta vähän ennen puolta yötä. Joten sai äippäkin vähän ottaa viiniä... ;)

Mietin kylläkin, että voinko ottaa sitä viiniä, kun tuli edellisenä yönä heilutettua peittoa ilman mitään kumipukuja. Mies oli jättänyt ne kotiin. No, oma vika. Ei mulla mitään ovista kylläkään tähän väliin voi olla lähelläkään, kun just menkatkin loppui ja mulla on kyllä nyt viime aikoina ollu taas aika säännöllinen kierto. Silti sitä pientä onnekasta vahinkoa toivoisi. Ja tuskinpa se viini mitään vaikuttais vielä tässä vaiheessa... Eikö se ole vasta sitten haitallista, kun munasolu on kiinnittynyt??

Välillä olis kyllä kiva, jos nuo lapset kasvais yhtä nopeasti kuin Salkkareissa. Ensin opitaan kääntymään vatsalle ja sitten ollaankin jo niin isoja, että voi syödä jäätelöä ;) Ja yhtäkkiä jo teini-iässä. Ei... sitä mä en kyllä odota kovin innolla. Ollaan molemmat mun miehen kans oltu ihan kamalia teinejä.

Tervetuloa mukaan manque tähän joukkoon!

SannaKoo: Mulla on välillä tollasia heikkoja hetkiä, että täytyy lohduttaa itseänsä herkuilla. Nyt oon kyllä onnistunut olemaan aika nuhteettomasti viime aikoina. Ei ole vaan tehnyt mieli herkkuja. Mieskin sanoi, että oon vähän hoikistunut :) Viimeks kun ei tehnyt mieli herkkuja, olin raskaana, silloin ihan alussa.... No mutta, nyt en ala kuvitteleen mitään oireita sitten. Palautatte mut maan pinnalle, jos rupeen sekoileen!
 
Juujuu, Margeliini aivan varmasti palautetaan maan pinnalle.... ööö, tai sit ei :D
Mulla itelläni on kyllä ajatukset ihan sekaisin, siitä lähtien kun piti nokkansa tänne kuumeiluklubeille työntää. Huh.

Ja älä sure, ei se nautittu viini tosiaan vielä yhtään mitään tekisi! Olikos se rv 7 kun äidin ja sikiön verenkierto vasta yhdistyy, ja siinä vaiheessa siis veren myötä se nautittu alkoholi kulkeutuis lapseen... kyllä itsekin eilen pikkujouluja viettäessä pohti, että apuva, entäs jos sittenkin oon raskaana ja tässä mä vaan kittaan lonkeroa. Siinä vaiheessa ku mun lemppareihin kuuluva kultalonkero, joka oli matkaeväänä junamatkalle ruokaravintolasta olutravintolaan alkoi tökkiä jo puolen tölkillisen jälkeen, niin kyllä hiljaa hiipi mieleen, että apua, mitä jos! Vaan loppuillan ja yön sitten taas jo maistuikin, että tuskinpa vaan :D

Manque, tervetuloa vaan! Eipä täällä oikein kukaan muukaan taida tietää... ollaan epätietoisia sitten kaikki yhdessä :)
Tosin vielä ääneen todettava, että vaikka ne menkat ei oo alkaneet, niin tiedäthän, että raskautumisen mahdollisuus ilman niitä yksiäkään menkkojen tuloa on mahdollinen? :)

Vaan niinku Moon tossa kirjoittaakin, niin järjellä ja vauvakuumeella ei taida olla mitään tekemistä. Sen on tainnut itse kukin tässä huomata :D

Niin ja Margeliinille piti vielä sanoa, että mua rupes hymyilyttää tuo aloitus "jossain ketjussa tästä puhunut"... musta tuntuu, että jokaisessa ketjussa on enempi ja vähempi me samat tyypit, niin ei tässä enää oikein tiedä, että mistä asioista missäkin on puhellut... :)
Mutta tiedän, mihin tuo liittyi, joten tosi kiva, että teidän juhlat meni niin hyvin! :)
 
Manguelle tervetuloa vaan, itsekin hieman uudempana täällä joukossa mukana! :-) 

Meillä vissiin tätä kuumeilua hillitsee nyt aika lailla tuo tytön kiukkuaminen... Se on ollut taas viime päivinä jotenkin ihan mahdoton! Siitä tuolla taapero-osastolla jo avauduinkin hieman. Toisaalta nämä sen kiukut saa myös kaiholla muistelemaan sitä ihanaa pikku tuhisijaa, joka viihtyi vaikka missä kunhan maitoa oli saatavilla tarvittaessa. Sitten taas sen jälkeen tulee mieleen ajatus, että eihän siitä toisen vauvan tuhisemisesta oo edes mahdollisuutta nauttia tällaisen hurjapää-taaperon kanssa! Miten teillä, Moon on tässä mielessä mennyt? Oletko omasta mielestäsi ehtinyt tarpeeksi myös nauttia vauvan kanssa olemisesta kun on se vauhdikas esikkokin siinä touhuamassa? Eihän se varmasti koskaan samanlaista oo kuin ekan vauvan kanssa...

Eilen illalla myös asiaa miettiessä tuli oikeesti yhtäkkiä sellanen tosi kummallinen olo, että toinen lapsi olisi jotenkin epäreilua meidän esikoista kohtaan. Että miten sitä rakkautta tosiaan sitten riittää tasapuolisesti molemmille? Ja kun kuitenkin esikoinen on aina tietyllä tavalla erityisessä asemassa. Potisinko koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, että odotus ja kaikki ei välttämättä tunnukaan yhtä jännittävältä ja ainutkertaiselta enää toisen lapsen kohdalla? No, varmaan tuntuu teistä omituisilta nää ajatukset mut tämmösiä mulla ainakin käy myös mielessä. 

Ja sitten taas toisena hetkenä tuntuu, että voi kun sitä rakkautta riittäisi vaikka viidelle lapselle! :-D 

Tuosta alkuraskauden juomisesta piti sanoa, että mullahan kävi tässä ekassa raskaudessa niin että join vielä joskus rv5 tienoilla kun en tiennyt raskaana olevani. Kyllä sitten seuraavana aamuna muistan ihmetelleeni, että onpa järkyttävä krapula vaikka en edes mitenkään normaalia enempää juonut... Sit heti sen jälkeen aloin muutenkin ihmettelemään oloani ja kummallisia oireita. Vaikka vauvaa olikin ihan yritettämällä yritetty, niin silti en voinut uskoa että se tosiaan tapahtuisi heti ekasta kierrosta. 
 
Yumna, tuo taitaa olla ihan normaalia, että sitä jää pohtimaan äidinrakkauden riittävyyttä, kun esikoinen on aina kuitenkin esikoinen... Muistaakseni tuolla vaun artikkeleissakin on asiasta? :)
Kuitenkin kaikki vakuuttaa, että vaikka sen odotusajan keskittyiski siihen esikoiseen ja välillä "unohtais" totaalisesti olevansa raskaana, niin silti se rakkaus sieltä kuulemma syttyy viimeistään ekojen päivien aikana!

Ja uskoisin sen olevan myös aika pehemä lasku sille esikoiselle, jos äiti jaksaa sitten roikotella vauvaa vaikka liinassa leikeissä mukana tai keskittyä vauvan nukkuessa esikoiseen/isompiin. Toki vaatii myös lähipiiriltä jeesiä, että se esikkokin tuntisi olevansa oikein rakastettu edelleen. Mutta itse ainakin aika optimistisesti tähän suhtautuisin! :)
 
No voihan.... Mä en enää luule tietäväni mistään mitään! Nyt mun mahaa sitten nippailee ja alakerta taas kuin mikäkin liukasrata. Onko musta tulossa niin hullu, että kuvittelen jo ovisoireetkin? Tai sitten oireilen oikeesti ja ovis on tulossa vähän aikaisemmin. Yleensä tulee vasta kierron puolivälin jälkeen. Mutta tuskin ne pe-la yön siimahännät ehtii muuta kuin kuolla ennen ovista :( Höh. Ja mitä siitä sitten? Eihän me edes yritetä vielä...

Yumna: Mä oon kans miettinyt välillä, että miten toisen lapsen kohdalla käy kaiken hössötyksen, kun kaikki ei olekaan enää niin uutta ja ihmeellistä... Tekiskö taas alkuraskaudesta monta raskaustestiä vai uskoisko siitä ensimmäisestä jo, että vauva sieltä on tulossa? Meniskö varhaisultraan katsomaan sitä katkaravun näköistä möykkyä ja toteamaan, että kyllä tämä on totta vai jaksaisko odottaa np-ultraan? Olisinko syömisten kanssa yhtä neuroottinen vai kiskoisinko esim. maksalaatikkoa ihan huoletta? Ja miten tuo esikoinen? Se on kuitenkin meidän ensimmäinen ja joskus tuntuu siltä, ettei maailmassa voi olla ketään toista, joka olis mulle yhtä rakas. Vaan eiköhän se luonto hoida hommansa noissakin asioissa, niin kuin näissä järjettömissä kuumeiluissakin ;) Ja sanottiinhan tuolla etusivun jutussakin, että kaikkia lapsiaan kyllä rakastaa yhtä paljon, mutta eri tavalla.

Moon: Mäkään en osaa kuvitella itseäni neljän lapsen äitinä. Mulle olis se sopiva lapsiluku kaksi tai kolme. Mies ei yllättäen ole miettinyt mikä hänen lukunsa olis ;) Pelkään vaan, että entä jos nälkä tosiaan kasvaa syödessä ja yhtäkkiä haluaakin ihan hirveesti lapsia... Loppuukohan se vauvakuume jossain vaiheessa? Jossain tietyssä iässä vai sitten kun tosiaan on kiintiö täysi? Voiko biologia "huijata" haluamaan lapsia? Musta oli vähän huvittavaa siellä mun työpaikan pikkujouluissa, kun vähän vanhemmat työkaverit, n. nelikymppiset kuunteli mun juttuja ja sitten sanoivat, että eivät kaipaa vauva-aikaa enää, he saavat sentään nukkua yönsä. Kuitenkin myöhemmin kaiholla muistelivat omien lastensa vauva-aikaa ja heittivät ilmoille, että entä jos vielä yksi lapsi... Ja yksi 33 vee työkaveri on jo pitempään puhellut, että haluaisi ehkä kolmannen lapsen, mutta oli kuulemma päättänyt jo aikaisemmin, ettei tee lapsia enää, kun ikä alkaa kolmosella. Ei mulla nyt mitään noin tiukkaa rajaa ole, vaikka itsekin ajattelin, että olis kiva saada se lapsiluku täyteen, ennen kuin täytän 30. En tiedä yhtään mistä toikin ajatus tulee ;) Mutta kuten jo sanoin, mä en enää kuvittele tietäväni mistään mitään..
 
Margeliini, mulla vähän sama ajatusmalli, että lapset mieluummin ennenkuin oon kolmikymppinen... ja 2 lasta taitais olla se meidän perheen ratkaisu. En ole valmis joustamaan tietyistä asuinpaikoista, ja valitettavasti ei taida rahkeet riittää kuin "kahden lapsen ja kahden aikuisen" asuntoon. Eipä silti, jos sitä sattuis kaksoset saamaan, niin ei se ois maailmanloppu ;) (Ei kylläkään onneks sukurasitteita sellaiseen ole!)

Taitaa 40+ ikäisillä olla iskostettu se ajatus, että ei enää lapsia. Ja sitten kun sitä vähän ottaa kuppia, niin haikeushan se varmasti iskee...
 
Nyt on kyllä niin semmonen olo että jos mä oikeesti ryhdyn jossain vaiheessa tuumasta toimeen sen kolmannen hankkimiseksi niin mut pitää hirttää JA ampua JA myrkyttää JA polttaa JA JA JA

Jos oliskin takeita että se lapsi olisi terve...  Mun äidinrakkauteni ei todellakaan ole parhaimmillaan parin tunnin yöunien jälkeen...
 
Jaa minä en ollu huomannutkaan, että täällä oli jotain juttua tosta rakkauden riittämisestä, pitääpä käydä lukemassa! 

Mullahan on itselläni neljä siskoa, eli kyllä kokemusta sisarusrakkaudesta löytyy. Ja sen perusteella haluaisin kyllä ehdottomasti, että tytöllä olisi ainakin yksi sisarus, mielellään enemmänkin. Mutta kuitenkin, kyllä mun lapsuudenkodissa ainakin selvästi esikoisella on aina ollut hieman erityinen asema erityisesti äitini suhteen. Johtunee varmaan osin hänen persoonastaan ja osin varmasti just siitä, että esikoinen on kuitenkin aina se eka ja siinä mielessä jollakin tavalla erityisempi. Itse olen sisarussarjassani "vasta" neljäs, joten välillä oon kyllä ollut myös mustasukkainen omista vanhemmistani ja heidän huomiostaan. Vaikka ihan varmasti rakastavat meitä kaikkia yhtä paljon. 

Mulla ei oo myöskään mitään "lapset alle kolmekymppisenä"-ajatusta. Enemmänkin ajattelin ennen tätä ekaa, että haluaisin ainakin ekan lapsen alle komekymppisenä. Mutta jotenkin juu tuo takaraja 40 on kyllä mielessä, että ei enää sen jälkeen. Vaikka oma äitinkin sai vikansa 42-vuotiaana. 

Mullapa olis huomenna lääkäri, missä voitais taas vähän keskustella raskauden suunnittelusta perustuen kaikkiin labroihin. Sitten pitäis vaan itse tsempata noiden verensokereiden kanssa jos tästä oikeasti jossain vaiheessa haluaa kuumeilun ihan yritykseksi muuttuvan... 
 
Hehe, olen saanut aamukahvini ja olen huomattavasti positiivisemmalla tuulella.

Sain eilen siis kylässä semmosta ruokaa mihin oli laitettu voita...  Maitoallergisen vauvan takia en siis mitään maitotuotteita saisi käyttää ja nyt tän voitipan takia meni ilta ja yö huudoksi ja mahakivuiksi.  Täytyy olla varovaisempi tai lähteä omin eväin liikenteeseen tästälähin...

Ja siis kakkosen odotuksesta ja elämästä kahden lapsen kanssa...  En mä tossa raskausaikana ehtiny niin hirveesti ajatella olevani raskaana enkä kuulostellu itteäni samalla hartaudella kuin esikoisen kanssa.  Ne ultrat oli kyllä ihan yhtä jänniä kokemuksia kuin ekallakin kerralla ja tavallaan sitä vauvaa odotti vielä enemmän innolla kuin ekaa kun tiesi mikä ihanuus on luvassa :)  Se toki harmitti että se pesänrakennus jäi vähemmälle.  Toisen pinniksen nyt sai ostaa ja tuplarattaat mutta kaikki muu melkein oli valmiina jo <:)  Se myönnetään kyllä että tästä vauva-ajasta ei samalla tavalla pysty fiilistelytaidetta tekemään niin kuin ekan kohdalla mutta paljon helpottaa se että lapset on eri sukupuolta, ne on jotenkin ainutlaatuisempia sitä kautta.  Ja odotan innolla että tytöstäkin tulee semmonen aktiivinen touhottaja niin kuin veljestään.

Mä olen itse kuopus ja olen ollut kovinkin katkera siitä että mun tekemiset ei ikinä tuntuneet vanhempia sykähdyttävän kun kaikki oli jo nähty ja koettu isosiskon kanssa :(  Näin ollen yritän tosissani huomioida vauvaakin yksilönä ja riemuita jokaisesta merkkipaalusta kuten esikoisenkin kanssa.  Se nyt on taivaan tosi että muut lapset ei tule koskaan saamaan niin jakamatonta huomiota kuin esikoinen sinä aikana kun oli ainoa.  Yritän silti järjestää äitilapsikahdenkeskisaikaa kummallekin.

Meidän arkea ei niinkään vaikeuta se että taapero olis menossa ja touhuamassa vaan tämän vauvan vaikea allergia.  Ja voitte uskoa että ennen kuin kävi edes ilmi että mistä tuo jatkuva itkuisuus johtuu niin ajoittain niitä syvimpiä rakkauden tunteita oli vaikeaa löytää :(  Onneksi se iloinen vauva alkaa jo löytyä - kunhan nyt oikeesti säästyis näiltä maitovahingoilta (viime viikolla vauvalle juotti isoveli maitoa....)

Kyllä se vähän mun vauvakuumettani laskee kun on yksi sairas lapsi ja yksi allerginen...  Miettii väkisinkin että mikähän sitten mahdollista kolmatta vaivaisi...  Vaan eipä sitä tiedä, saattais ihan terveenkin lapsen saada.  Ja onhan nää ihania.  Ihan yksilöinä rakastan kumpaakin. 

Musta tuntuu että kyllä sitä rakkautta riittäis vaikka kolmellekymmenelle lapselle.  Jokaista rakastaa kuitenkin eri tavoin.  Ja mulle ainakin tän kakkosen kanssa jo se äidinrakkaus tuli heti synnytyksessä, esikoisen kanssa oli jotenkin pää pyörällä että onko tämä nyt oikeesti MUN lapsi :D
 
Huomenia ja kiitos kaikille tervetulotoivotuksista!

Moon: Siellä näköjään aikalailla samankaltaisia kuvioita. Eipä tuo käytännöllisyys ja vauvakuume oikein käsi kädessä kulje :D Luulen, että ammatin hankinta ennen seuraavaa lasta jää omalta osaltani vain järkeväksi ajatukseksi :)
Kiva lukea mitä arki käytännössä on ollut kahden lapsen kanssa. Meillä tämä esikoinen on ollut mielestäni todella helppo tapaus. Mun pitäisi enemmän koittaa muistaa, että kakkosella voi olla koliikki, allergioita jne.

SannaKoo: Olisi kyllä aika luksusta, että raskautuisi ennen kuin menkat edes alkaa. Hassua ajatella, että viimeksi niistä kärsimään joutunut elokuussa 2010. Ihan kuin olisin jostain lueskellut, että ensimmäisessä kierrossa synnytyksen jälkeen ei kuitenkaan yleensä tapahdu ovulaatiota? Toisaalta, tunnen itsekin näitä ennen ekoja menkkoja raskautuneita.

Yumna: Tuttuja fiiliksiä tuosta rakkauden riittämisestä. Itsekin samoja juttuja olen mietiskellyt. Kaikki oli esikoisen raskausaikana jotenkin niin ihmeellistä ja uutta. Tietysti samoin nyt vauva-aikanakin kaikki tuntuu niin ainutlaatuiselta. En jaksa uskoa, että pystyisin olemaan yhtä innoissani joka asiasta toisen kanssa. Olen myös joskus miettinyt, että onko oikein leperrellä tälle esikoiselle: "Olet kyllä niin maailman parhain ja rakkain vauva."  Valehtelenko esikoiselle, kun tiedän että joskus hänelle tuleekin yhtä rakas pikkuveli tai -sisko. Tavallaan hölmöjä ajatuksia, mutta kyllä näitä pohtii.

Itse olen myös näitä "haluan lapset alle kolmekymppisenä" -tyyppejä. Ehkä jotenkin oon ajatellut, että ois kiva jaksaa matkustella yms. vielä silloin, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Haluan kaksi lasta, joten enköhän tässä kahdeksan vuoden sisään raskaudu uudelleen (oon 22-vuotias). Mutta mitenköhän käy 40-vuotiaana, kun lapset jo isoja. Yllättääköhän "iltatähti ois kiva" -kuumeilu :D
 
manque:  Lepertely onnistuu uudellekin vauvalle että tittelillä maailman ihanin ja paras vauva.  Isompi lapsi on siinä vaiheessa jo se maailman ihanin ja paras iso poika/tyttö :)

Mulla oli joskus toiveena että eka lapsi ois hyvä olla viimeistään kaksvitosena mutta eipä nämä asiat aina mene niin että elämäntilanne olis sillon just sopiva.  Eka lapsi tulikin alle kolmekymppisenä ja toinen just kolmekymppisenä :)  Mutta tosiaan, jos sitä kolmatta laitettas niin sekin ois hyvä tulla samaan syssyyn kun alkaa ikä tosiaan tulla vastaan.
 
Mulla oli kans toi ihan sama "suunnitelma", että eka lapsi sais tulla kaksvitosena! :) Vaan eipä tullut, vasta vuotta myöhemmin... Miehestäni kylläkin tuli kaksvitosena isä.. eikun itse asiassa kaksnelosena. Täytti vasta heinäkuussa kaksviis. Pöh. Vähän mä oon kade. Olisin ollut jo aikaisemmin valmis äidiksi, kun tosiaan ammatti ja vakituinen työ oli jo, mutta mies jarrutteli. Sitten muutin mielipiteeni niin, että kunhan se eka lapsi alle kolmekymppisenä ja nyt rupee taas rima nouseen siinä asiassa, että josko ne kaikki lapset alle kolmekymppisenä. Voi kun elämä meniskin edes useimmiten niin kuin suunnittelee... Kyllä mä mietin just sitäkin, että sitten kun ne lapset muuttaa pois, niin olis vielä sen verran nuori, että jaksais tehdä kaikkea ja nauttia siitä vapaudesta. Miehen vanhemmat täyttivät just 50 ja ovat tosi nuorekkaita ja matkustelevat ja laittavat mökkiä jne. Ja kaikki lapset aikuisia ja muuttaneet pois. Ja nyt ensimmäinen lapsenlapsikin tämä meidän neiti.

Moon: Tuossa kun mainitsit, että toinen lapsesi ei ole terve, niin saako kysyä mikä hänellä sitten on? Jokin perussairaus vai muuten vain paljon kipeä?

Mun vauvakuumetta välillä laskee myös orastava matkakuume. Oltiin viime kesänä miehen kanssa Sisiliassa viikko ja se oli aivan ihana paikka :) Tänä kesänä ei sitten tietenkään oltu missään, ei edes mökillä käyty :( Olis ihanaa ottaa ens keväänä varaslähtö kesään ja mennä johonkin lämpimään. Raskaana en ole ollut ulkomailla enkä sellaista edes välitä kokea. En mä mistään lomasta pystyis nauttimaan pahoinvoivana tai sellasena isomahaisena puuskuttajana. Mutta sitten taas... tämä lähestyvä ovulaatio saa mut ajattelemaan vain ihania pieniä vauvoja, sekoittaa pään taas todella hyvin.

SannaKoo: Oon välillä käynyt lukemassa sun blogia. Nyt kun luovutte niistä vauvatarvikkeista, niin oot kuitenkin kohta raskaana ;) Mä ostin viime syksynä laivalta sellasen Bacardi Mojito -pullon (ilmeisesti jotain litkua, josta voi tehdä mojitoja) ja sanoin vielä silloin miehen siskolle, että katotaan vaan, kun tämän pullon ostan, niin oonkin raskaana. Ja juuri niin siinä kävi. Tuolla kaapissa se on avaamattomana vieläkin. Pitäis varmaan tehdä jotkut iltahömpsyt siitä joku kerta, kun mulla on noita nukahtamisvaikeuksia ;)
 
Margeliini:  Mun pojalla siis epäillään epilepsiaa.  Sillä on ollut periodista kuumeilua ja sen yhteydessä kuumekouristuksia ja epileptisiä tajunnan menetyksiä.  Justiinsa leikattiin pojalta kita- ja nielurisat jotta saatais toi jatkuva kuumeilu loppumaan ja sitä kautta vähennettyä noita neurologisia oireita.  Muuten siis onneksi perusterve iloinen vesseli :)

Tänään oon kyllä oikeesti miettiny että mahanko olla päästäni ihan terve jos tähän rumbaan kolmannen vielä haluisin.  Ollu melkonen päivä kun tyttö on sekä kipuillut että itkenyt ihan väsymystään.  Onneksi pojan sai kotiin sairaalasta hyvävointisena :)
 
Margeliini, sitä tässä oonkin itekseni nauranut, että aivan takuuvarmasti, kun vauvakamat on myyty, niin on aika seuraavan... mutta ostaja on onneksi mun ystävä, joten tää homma on jo ajateltu (mun pienessä pääkopassani). Eli ainakin sitterin ja turvakaukalon voisin häneltä sitten ostaa takaisin, jos vauva olisi tulossa sillain sopivaan aikaan, että he oisivat niistä luopumassa ;)
Vaunut mä haluisin ehkä uudet, vaikka noi onkin tosi hyvät ja kivat, mutta haluisin jotain eriväristä vaihteeks... mulla on ehkä hieman vauva/ratasfriikin piirteitä, kun Joonalla on nuo teutonian mistralit, yhdet "kaupunkikärryt" (kääntyväpyöräiset, vaikkakin isot pyörät on, niin ei ne oo kivat työnnellä pitkiä matkoja tai hiekkateitä) ja kahdet rattaatkin olleet jo. Britaxin toddlerit tosin just myin pois ja "tilalle" ostin nuo Teutonian Timmyt, kun tuo meidän pienisuuri taapero ei vaan enää mahdunut niihin toddlereihin miellyttävästi... :O
Eli jos vauva tulis, niin uudet vaunut (tai siis voi olla käytetyt, mutta meille uudet!) haluisin. Vauvan vaatteita on vielä sen verran, että niillä vaatettais kyllä paremmin kuin hyvin yhden vauvan - mutta jos saisin sen tytön, niin voi sitä rahanmenoa!
Pullot, harsot ja rintapumpun oon kyllä säästänyt tuonne kaappiin... mies ei taida tietääkään mun jemmoista :D

Ja Joonan odotus kans tuli vähän just sellaseen rakoon, kun "ei ois ollut just se paras kuukausi". Oltiin sovittu mun tyttökaverin kanssa rymyreissusta Tallinnaan, pikkuruisesta pämppäysputkesta ja osallistumisesta ekaan Approoni. Joo, Tallinna ja Appro kyllä vedettiin läpi, mutta kas kummaa, minä se olin selvinpäin kun eräs kohtalokas sunnuntaiaamu pissin plussan tikkuun. :) Eli taitaa ne siittiöt aistia, et koska ois hyvä hetki!

Mua hymyilyttää tuo esikoisen synnyttämisen ikä. Mun mielestä oli vaan maailman ihanin ajatella, että mä oisin ollut vasta 23v kun esikoiseni saan! Mutta hitto, tuo Hra Yliaikainen syntyi kolme tuntia mun omien synttäreiden jälkeen, eli olin sitten 24v! Dramaattista!
 
Vieläkö täällä kuumeillaan? Avataan nyt joulukuu tännekin! Kävin eilen katsomassa mun melkein 1-vuotiasta kummipoikaa ja aloin taas haaveilla toisesta lapsesta. Olin aika yllättynyt, kun luulin, että jonkun pienen vastasyntyneen näkeminen sais kuumeilemaan eikä tuollaisen mun omaakin vauvaani isomman näkeminen. Vaikka musta kyllä tuntuu, etten ole ihan pikkuvauvaihminen. Ja jotenkin taas käsitin sen miten nopeasti noi lapset kasvaa. Vastahan se poitsu syntyi ja nyt se jo käveli ja touhuili kaikenlaista <3 Ja kun toi omakin muksu kasvaa ja kehittyy niin hurjaa vauhtia, alkuviikosta nousi jo tukea vasten seisomaan. Tuli sellainen olo, että äkkiä tää vauva-aika varmaan menee...

Musta oli tosi kiva nähdä kuinka tyttö oli kiinnostunut mun kummipojasta. Ei yhtään vierastanut taaskaan. Josko se kausi olis hetkeksi ohi? Innokkaasti meni ihan poitsun lähelle ja hymyili ja kiljahteli :) yritti selvästi kommunikoida. Tähän asti on vaan pelännyt muita lapsia ja etenkin vauvoja. Oli ne niin söpön näköisiä yhdessä siinä lattialla touhuillessa, kaksin aina kaunihimpi :) Toivottavasti mieskin näki ne samoin ;)

Sain vihdoinkin ajan TAYSin pelkopolille, että voin käydä sen synnytykseni läpi kätilön kanssa. Huvittaa vähän toi pelkopoli. Ei mulle mitään traumaa tai pelkoja siitä synnytyksestä jäänyt, haluan vaan saada asian niin sanotusti päätökseen. Mutta se aika on vasta ens vuoden puolella :( Että ei kovin nopeaa toimintaa, mutta eipä sitä täällä päin voi odottaakaan.

Moon: Saatteko jonkun lopullisen diagnoosin jossain vaiheessa?
 
Margeliini, täällä toinen ei niitä omia vauvoja niin kovin rakastava ;) Tai tokihan sitä omaansa rakastaa, mutta niissä on se huono puoli, että sitä ei vaan voi sit tuupata takasin kun "kyllästyy" tuijottelemaan nukkuvaa vauvaa... :D
Vauvat on siis ihan söpöjä ja kivoja, mutta piru vie kun ne osaa olla välillä tylsiä! Eipä sillä, että tuo uhmaikäänsä verryttelevä ainakaan kaikista kivoin olis.. Mut kuitenkin mieluusti 1v+ koska silloin lapsi alkaa olemaan kuitenkin oma yksilönsä ja sellainen eri tavalla sosiaalinen!

Hyvä että meet sinne pelkopolille! Mä oon kans sitä pohdiskellut, että pitäiskö se kuitenkin sitten seuraavassa raskaudessa käydä... Ei mulla sillain pelkoja kait oo, mutta vähän tietty haluis löytää syitä siihen, miksi asiat meni niinkuin meni ja voisinko ehkä jotenkin kuitenkin itse vaikuttaa asioiden kulkuun seuraavassa. Vaan jos seuraavakin vauva päättää syntyä sitten yhtä salamavauhdilla, niin eipä ne omat paikat (synnytyskanava lähinnä) tai vauvan kallo ehdi silloinkaan siihen valmistautua. Mutta mutta, katsotaan nyt se raskautuminen ensin! Ja voihan se olla, et mulle "riittää" pelkkä neuvolan tuki? :)

Kai sä nyt kyselit siltä mieheltä, että eikös nuo kaksi pienehköllä ikäerolla yhdessä telmivää olleet varsin ihanaa katseltavaa? ;)
 
En mä viitsinyt samana iltana alkaa vouhottaa kakkosesta. Pohjustelin vaan vähän asiaa höpöttelemällä kaikkea, että olivatpa söpöjä yhdessä jne ;) Eilen sitten kysyin mieheltä kuinka monen lapsen isä hän haluais olla ja kuulemma kahden tai kolmen. Sanoin myös, että mä en sitten halua kovin montaa vuotta uhrata (kuulostaa kamalalta joo ja itsekkäältä, mutta noin mä sanoin) tälle pikkulapsiajalle, että mieluummin läjään sitten kaikki. Siis tietysti oman jaksamisen rajoissa. Jep. Nyt on parempi olo :) Nyt sain sanottua, että näin asia on, nyt ukkokin sen tietää!

Kysyin sitten vielä, että koskas sitä kakkosta alettais yrittää, että tässä kuussa on jo myöhäistä, mutta ei kuulemma edes tässä eikä ens kuussa halua yrittää. Eikä ens vuonnakaan! :O Mä sanoin, että sitten saa tyytyä kahteen lapseen. "No katotaan sitä nyt sitten" oli vastaus :) Mutta en mäkään vielä haluis ja sitten taas kuitenkin haluisin.

Musta taas tuntuu, ettei vauvat ole tylsiä, vaan liian työläitä mun makuun. Kun ei ole mitään rytmiä, joutuu valvomaan yöllä eikä ne osaa kertoa mikä on hätänä. Ja sitten ne kaikki imettämis-jutut ja vatsavaivat jne. Vaikka oon kyllä asennoitunut niin, että tuskin tämä äitiys koskaan tulee helppoa olemaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top