Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Apua, uskallankohan mä täällä edes nostaa karvaista päätäni...

Meillä siis tilanne se että kaksi ihanaa lasta löytyy jo perheestä, tickeristäkin näkee että tyttö on melko tuore tapaus.

Mulla siis tosi ristiriitaiset tunteet tän lapsiluvun sunmuun kanssa.  Kun tyttö on astetta haastavampi tapaus...  Esikoisen kanssa selvittiin vauva-ajasta naurettavan helpolla ja sen perusteella olisin ollu valmis vaikka viiteen lapseen.  Nyt on sitten saanu vähän perspektiiviä tämän nuoremman kanssa.  Eli aikamoista taiteilua syömisen ja nukkumisen kanssa niin että tämä akka on helisemässä.  Vuoron perään manaan että haluan kohdunpoiston ja hetken päästä sitten taas mietin kuinka se kolmas olis niiiiiiin kiva.

Miehen kanssa puhuttiin jo ennen kakkosen tekoa että kolme olis periaatteessa kiva luku mutta katotaan nyt kuinka pärjää kahden kanssa.  Jotenkin kamalalta tuntuis pistää vauvanvaatteet myyntiin, antaa ikään kuin lopullisesti periksi.

Sitten en toisaalta tiedä kuinka paljon oikeesti kaipaisin sitä kolmatta vauvaa vai onko tää vaan jotain raskaus- ja synnytyskuumetta.  Toi jälkimmäinen raskaus oli suoraan sanottuna vittumainen, isoksi osaksi kyllä tosta ennätyslämpimästä kesästä johtuen.  Muuten kyllä olen nauttinut raskauksista (no en todellakaan kokonaisvaltaisesti ja koko aikaa!) ja etenkin synnytyksistä.  Ehkä mun pitäis antaa näiden synnytyshormonien eka laskeutua...

Joka tapauksessa mä haluisin ite lapset pienellä ikäerolla niin kuin nämä kaksi nyt ovatkin.  Mies taas on puhunut että haluaisi sen mahdollisen kolmannen sitten iltatähtenä.  Musta taas ois tuskallista "alottaa alusta" siinä kohtaa kun on just jo siinä tilanteessa että sais vähän huokasta.  Ja sitten sillä kuopuksella ei olis sitä leikkikaveria...  Olenkin sanonu että jos ei putkeen kolmatta tehdä niin sitten ei ollenkaan tai myöhemmin tehdään kaksi.

Ja yksi syy tiheään väliin ois myös raadollisesti raha.  Pakko se on myöntää.  Sais sitten saman äitiysrahan kaikkien aikaan + sitten hoitotuet joka lapsesta jahka hoitovapaa koittaisi.

Ööööö olenko mä kirjottamassa romaania, vähän rönsyilee.  Joka tapauksessa täällä ei siis tosiaan olla mitään lasta vielä tekemässä, mä vaan suoritan tätä itsetutkiskelua että riittääkö nämä kaksi (ei aina niin) ihanaa nuppua mulle :)
 
Kyllä täällä uskaltaa sanoa, jos haluaa lisää vauvoja! Sitä varten tämä ketju on :) Voihan ne hormonitkin tietysti vaikuttaa asiaan... Mulla vaikutti päinvastoin. Pari ekaa kuukautta tytön syntymän jälkeen ajattelin, että hän jää meidän ainoaksi lapseksi. Sen verran rankka alku meillä oli. Miehellekin itkeskelin, että toivottavasti hän ei pety kauheesti, jos en enää halua lisää lapsia. Ja nyt sitten vihjailen koko ajan, että haluan toisenkin vauvan ;)
 
Margeliini, musta tulee yhteisöpedagogi. Valmistuminen häämöttää siis enää vain tuon yhden tuskaisen taipaleen takana - opinnäytetyö, joka on vaatinut verta, hikeä ja kyyneliä. Huh, pian se on ohi! Mitä mä sitten teen? :D
Ja työllistynen siis todennäköisesti lastensuojelu-perhetyö-erityisnuorisotyö akselille, vaikka en ehkä järjestötyötäkään oo kokonaan ajatuksena haudannut... tolla tutkinnolla pääsee aika moneen paikkaan ;) Viimeisen vuoden oon tehnyt keikkaa lastensuojelulaitoksessa nuorten parissa, se tuntuu kyllä aika paljon omalta maailmalta. Toisaalta jostain syystä myös kriminaalityö (josta ei oo työkokemusta kylläkään, kunhan pohdituttanut!) esim. nuorten avovankilassa! Nuoret/perhetyö kuitenkin on se mun juttu. Vauvalaan en ehkä kykenis vielä tässä vaiheessa, kun oma on noin pieni...

Eadele kyselit hoitoajatuksia. Meillä siis vuodenvaihteessa 2v täyttävä poitsu, joka edelleen kotihoidossa. Mun pikkusiskoni on ollut isona jeesinä näiden opintojen edesauttamisessa ja hoitanut tuota nuppusta sitten. Keväällä (jep, se on aika epämääräinen käsite :D) ois tarkoitus päästä itse työelämään ja lapsi hoitoon. Pohdituttaa vaan niin kovin, että mitähän meidän elämästä sitten tulee... mies kun tekee siis vaan yövuoroa ja ite todennäköisesti tuun tekee 3-vuorotyötä. Miehellä kyllä myös keväällä valmistuneen paperit, lentokonemekaanikoksi ja haluis tietysti päästä oman alan hommiin. Niitä ei vaan oo Suomessa tarjolla tällä hetkellä, eikä ehkä oo tulossakaan, joten tässä on vähän pohdittu myös maastamuuttoa... mutta minne ja milloin, ei tiedä. Haluan kuitenkin, että poika on viimeistään koulunaloitusiässä siinä kohdemaassa asumassa, eli jos muutetaan jonnekin, missä koulu aloitetaan jo 4-5 vuotiaana, niin tästä pitäis edetä ajatustasosta käytäntöön!

Moon ja romaanit, tervetuloa tänne vaan! Eihän täällä taida kukaan muukaan tietää, että kuumeileeko vai ei, tai kehtaako sitä ainakaan myöntää :D
 
Juu'u, se kuumeilun myöntäminen onkin vaikeeta ;)

Nyt otin uudet metodit vauvan nukuttamiseen ja meillä on menny pari päivää TODELLA mukavasti ja eikös se kuume ala oikeesti nostaa päätään kunnolla!  Ei siihen paljoa vaadita.  Nyt pitäis vaan muutama kuukausi ainakin päätä jäähdytellä että tietää sitten mitä oikeesti haluaa eikä mitä synnytyshormoneissa haluaa :)

Pakko myöntää että yks keino myös selättää tämä raskauden jälkeen roikkuva vatsanahka olis uusi täyte :D

Sannakoo:  Meillä olis muuten kanssa ollu se ympärivuorokautinen päiväkoti pojalle hoitopaikkana (tai siis toiveena) työaikojen takia.  Mä stressasin sitä ihan älyttömästi etukäteen kun se olis vaatinu siis aamuherätystä pojalle viimeistään viideltä ja kun itse mielummin viikonloppuisin nukkuis vähän pidempään niin siitä ei ois sitten tullu pojan rytmin takia mitään.  Onneksi toi tyllerö tärppäsi sitten niin pian ettei mun kannattanu siinä välissä töihin mennä (satunnaisia iltakeikkoja lukuunottamatta) ja nyt taas on suunnitelmat muuttunu niin että pidetään lapset kotona siis mahdollisimman pitkään ja mä koitan saada sitten hoitovapaalle jotain iltatöitä pari, kolme kertaa viikossa.  Sitten pysyis talous kohdillaan, säästäis ne päälle 500€ päivähoitomaksut ja lasten rytmit pysyy inhimillisinä.  Mä haluan lykätä sitä päivähoitostressiä niin pitkään kuin mahdollista :)
 
Mä oon tässä vähän väliä yrittänyt kuvitella minkälaista olis, jos meillä olis toinenkin pieni. Vaikka tuskin sitä kuitenkaan osaa ihan täysin kuvitella, niin kuin ei tuon yhdenkään lapsen kanssa elämistä...

Lähinnä viime aikoina on mietityttänyt imetysasiat. Mullahan siis epäonnistui imetys tuon esikoisen kanssa lukuisista yrityksistä huolimatta ja neiti on ollut sitten korvikkeella ja nyt tietysti saa jo kiinteitäkin. Alussa tuntui tosi pahalta se imetyksen epäonnistuminen ja kävin neuvolapsykologin kanssa juttelemassa, kun en meinannut päästä asiasta yli. Mietin, että kestäisinkö toista kertaa sitä pettymystä, jos toisellakin kerralla epäonnistuisin? Vai osaisinko jo suhtautua siihen vähän paremmin enkä sitten ehkä ottais niin suuria paineita asiasta?

Sekin mietityttää tuossa imetyksessä, että jos se onnistuisikin, niin miten sellaset omat jutut onnistuis, esim. harrastukset, kampaamokäynnit jne? Yksi kaverini (joka imettää) tuossa taannoin mietti, että miten hän pääsis käymään kampaajalla, kun siihen menee muutama tunti aikaa eikä hän voi jättää lastaan kenellekään hoitoon niin pitkäksi aikaa. Ja lapsi on siis puoli vuotias. Mun kummipojan (10 kk) äiti ei myöskään harrasta mitään eikä käy missään kavereitten kans, kun ei voi jättää iltaisin lastaan isälle hoidettavaksi. Heillä ilmeisesti poika kelpuuttaa vaan äidin nukuttamaan ja tissille nukahtaa... Mä käyn pari kertaa viikossa kuntosalilla ja zumbassa kerran viikossa. Ja kampaajallakin parin kuukauden välein ja joskus kaupungilla shoppailemassa. Ja tuolloin tyttöä hoitaa iskä. Olen siis tottunut siihen, että voin aika vapaasti mennä ja viikonloppuisin vuorotellaan mies hoitaa yösyötöt. Mutta sitten jos imettäisin seuraavaa lasta, niin täytyiskö mun luopua harrastuksista ja kavereitten näkemisestä (ilman lapsia)? Ja miten mun pää kestäis, jos en pystyis edes puolen vuoden (tai vielä pahempi 10 kk) jälkeen toisen lapsen syntymästä menemään muutamaksi tunniksi johonkin tuulettumaan?

Toivottavasti en nyt kuulosta itsekkäältä. Tokihan jostain aina täytyy luopua, kun lapsia tulee. Ja tyttöni menee joka tapauksessa kaiken muun edelle. Mulle nuo harrastukset on vaan tosi tärkeitä, kun olin loppuraskaudesta ja synnytyksen jälkeen tosi huonossa fyysisessä kunnossa. Ja kyllä se nykyään jo parempi kunto vaikuttaa mun jaksamiseenkin positiivisesti. Miten te muut (jotka imetätte/olette imettäneet) olette päässeet menemään omia menojanne? Kuinka paljon niistä täytyy luopua, kun lapsen ravinnon saanti riippuu äidistä?
 
Anteeksi jo valmiiksi kun tänne tunkeudun, kun jo tosistaan yritetäänkin sitä toista (esikoinen 1,6v.).

Oli vaan pakko avautua, kun aloittaja Miramaria kertoi tuosta alkuraskauden pahoinvoinnista ja sen uusiutumisen pelosta. "Ihanaa" löytää kohtalontoveri! Mietin sitä jo silloin, kuin tuohon toiseen ketjuun menin, että uskallankohan tähän projektiin lähteä. Pari ensimmäistä yrityskiertoa vuorotellen toivoin, että ois tärpännyt ja välillä olin taas kauhuissani, että mitä jos on tärpännytkin! Sitä yhtäaikaa toivoo ja pelkää! Nyt on tuo toive noussu päällimmäiseksi, kun useampi kuukausi on jo yritetty.

Mutta edelleen pelottaa se mahdollinen (sanoisin väistämätön) pahoinvointi. Mullakkaan kun ei jäänyt aamupahoinvoinniksi tai yökkäilyksi, vaan oikeasti edes vesi ei pysynyt sisällä. Riitti että mies mainitsi sanan "jauheliha" ja johan mä jo juoksin oksentamaan. Onneksi mulla tämä kesti "vain" sen ensimmäisen kolmanneksen, mutta siihen mennessä paino olikin jo tippunut 8kiloa ja olin sairaalassa 4viikkoa (siellä tuli ravinteet ja nesteet letkujen kautta). Että taidan olla tosi itsetuhoinen, itsekäs ja tyhmä kun taas alettiin lasta yrittämään. En vieläkään keksi, miten jaksaisin tuon esikoisen hoitaa, kun siinä tilassa ei jaksanut edes itseään hoitaa. Miehen piti suihkuunkin tulla mut pesemään, kun ei jaksanut kannatella käsiä sen vertaa, että oisin hiukset pessy. Jotenkin sitä vaan niin kovasti TOIVOO, että se sama ei enää uusiutuisi ja jotenkin siitä selvittäisiin. Luulen että saan lastenhoitoapua kunnalta melko varmasti, mutta helppoa se ei kyllä ois. Jotenkin vaan suljen sen vaihtoehdon päästäni, jotta uskaltaisin vauvakuumeilla. Haluisin kaksi lasta suht pienellä ikäerolla ja vauvakuumekkin on ihan tarpeeksi kova, joten kai se on vaan jatkettava laput silmillä yrittämistä. Toivottavasti raskautuisin pian, jotten kerkeä perua koko juttua.

Anteeksi kun tulin tänne avautumaan! Saimpahan tämän pelonkin puettua sanoiksi, kiitos teille :)!
 
Moon: Heh, mä mietin itse vieläkin, että jos tää kuumeilu johtuisi vain synnytys-/imetyshormoneista, ja tyttö kuitenkin on jo puolitoista vuotias.. Voi kunpa joku osaisikin analysoida, mistä se kuumeilu nyt johtuu! Että haluanko mä sen toisen vauvan ihan oikeasti, vai onko tää nyt jotain ihan muuta haihattelua :D

Margeliini: Ei sitä imetystä kannata jännittää ainakaan sen takia, ettei pääsisi mihinkään! Meillä mentiin täysimetyksellä ja imetän edelleen. Ekaa kertaa taisin käydä kotoa poissa vähän pidempään, kun tyttö oli 2kk, ja hyvin meni! Olin vain pumpannut maitoa pakkaseen, ja varalta kaapista löytyi myös korviketta. Vaikka eihän sitä tiedä, jos vauva ei huoli pulloa...mutta eiköhän siihenkin keinot keksi! Ja varsinkin sitten, kun alkaa kiinteiden antaminen, niin imetysvälit pitenee heti, eikä se ole ihan niin justiinsa, saako lapsi nyt joka kerralla tissimaitoa :) Mutta olihan se niin, että meilläkin tyttö suostui pienempänä nukahtamaan vain tissille - jos äiti oli kotona. Silloin kun äiti oli muualla, meni nukutukset muuten paljon paremmin, isillä oli peräti helppoa kun ei ollut maidon tuoksu häiritsemässä!

Etkä sä kuulosta yhtään itsekkäältä! Hulluksihan sitä tulee jos ei hetkeäkään saa ottaa omalle ajalle! :)

haikarainen: Kiva kun jaoit kokemukesi! Kuulostipa hurjan kurjalta sun pahoinvointi, ihan kamalaa D: Ite kuitenkin pysyin suht hyvässä kunnossa kun sain jotain alas, vaikka ne sitten melkein heti tuli ulos.. Käytitkö muuten mitään pahoinvointilääkettä raskausaikana, tai ootko miettinyt sitä tulevassa raskaudessa? Musta tuntuu, että en uskalla aloittaa yritystä, ellen tiedä saavani jotain nappeja heti jos pahoinvointi yltyy yhtä kaameaksi..jonkin asteinen trauma on siitä kokemuksesta tullut :D Välillä jos on sattunut olemaan paha olo, mietin ihan paniikissa, että mitä JOS! Meillä olisi sinänsä hyvä tilanne, kun isovanhemmat asuu tuossa muutaman kilometrin päässä (muutenkin hoitavat nyt eläkkeellä tyttöä kun käyn luennoilla), ja muutakin sukua ja kavereita ihan lähettyvillä, niin lastenhoitoavusta ei varmasti olisi pulaa..mutta ollaan nyt ainakin alustavasti sovittu, että yritystä mietitään vasta sitten, kun Lily on vähän vanhempi, ja ymmärtää sitten, ettei äiti ole mitenkään kuolemansairas...

Ihana tosiaan kuulla samankaltaisia tarinoita, kun vertaistukea ei oikein omista piireistä tunnu löytyvän..vaikka se nyt ei tietenkään ole ihanaa, että kärsit pahoinvoinnista! :D  Onnea yritykseen! Toivottavasti Yrjö jättää tulematta :)

Tästäkin alkoi tulla nyt aikamoinen romaani! Olin tulossa kirjoittamaan ihan jotain asiaakin, mutta unohtui kun oli niin paljon kommentoitavaa.. :D
 
Ei ei ei ei ei. Ei. Ei. Ei. En usko, eiei, ei raskauteen kuulu pahoinvointia, eieiei! (Täällä siis myös yksi, joka siitä kärsi... muistaakseni alkuunsa vain sinne puolväliin ja sitten taas viikoilta 30-> Ja luonnollisestihan myös salissa ehdin yrjöstellä, vaikka en siellä ehtinyt ollakaan kuin sen neljä hassua tuntia :D Mutta onneks moni muukin kuulemma oksentaa synnytyssalissa :))
Mutta tosiaan, aivan todella hurjalta kyllä kuulostaa tuo haikaraisen oksenteluputki! Hui! Aivan varmasti vähän epäilyttää, että mitähän se nyt sitten... mutta onneksi on aina mahdollisuus siihen, että sun seuraava raskaus oiskin raskaus ilman pahoinvointia! No ehkä nyt pientä kuvotusta kuuluu aina raskauteen, vaikka vaan sen takia, että uskoo olevansa raskaana ennen liikkeiden tuntemista, mutta ei sitten sen enempää! Joten lykkyä pyttyyn ja fairy dustia tulemaan, toivottavasti teillä tärppää pian! :)

Margeliini, tiedätkö, täällä hyyyyyyvinkin samanmoiset kokemukset. Mä pääsin imetysrintsikoista kanssa eroon jo 9 viikon jälkeen. Sairaalasta lähtien ipana sai korviketta imetyksen lomassa, kärsin iloisesti sekä tissi- että kohtutulehduksen (yhtä aikaisesti, kiitos vaan hra Maailmankaikkeus huumorintajustasi ;)) ja lapsen paino ei meinannut millään pysyä sen hurjan pituustahdin perässä... joten siinä se, korvikettahan tuo joi ihan hullut määrät ja lopulta imetysvälit pidentyivät ja yötkin meni imettämättä, kun vauva tykkäs mieluummin nukkua kuin syödä. Eli siis seuraavan (jos sellainen tulee, enhän mä kuumeile tai suunnittele ;)) vauvan kohdalla toivoisin hieman toisenlaista imetyskokemusta. MUTTA suuri ongelma on tuo sama, mitä ihmettä mä muka sitten teen, jos mulla on tissitakiainen, eikä omia menoja? Omat menot on olleet kyllä vähän tauolla tässä hiljattain, mutta niitä on sentään ollut mahdollisuus ottaa, ihan ilman että pitää käydä vessassa tissejään lypsämässä. Joten huihui, saas nähdä, mitä se imettäjän elämä sitten olisi! (Kauhukokemuksia kertonut myös äitini, Sanna-pienoinen on ollut meinaan aikamoinen, ekan vuoden oon liki 24/7 roikkunut äitini rinnalla kun en pulloa tai tuttiakaan huolinut!)
 
Niin. Tuskin sitä imetystä kannattaa liikaa miettiä tässä vaiheessa. Se sitten onnistuu tai ei onnistu. Huomasin ainakin nyt tämän esikoiseni kohdalla sen, että asiat menee hyvin todennäköisesti just päinvastoin kuin mitä on suunnitellut, jos liikaa suunnittelee. Kuulostaa ihan kamalalta tuo SannaKoo:n rinta- ja kohtutulehdus yhtä aikaa :( Jouduitko ihan kaavintaan? Mulla meni kohtutulehdus antibiooteilla ohi, mutta sittenhän tytön maha meni ihan sekaisin ja jouduttiin korviketta antamaan joka imetyksen päälle, ettei tyttö kuivu. Silloin oli ne kauheet helteet. Siitä sitten vissiin tuli sellanen oravanpyörä imetysten ja korvikkeitten kans ja en tiedä muuttuiko neidin imuotekin jotenkin siitä pulloruokinnasta, kun mua loppujen lopuksi sattui imettäminen niin paljon, etten siihen pystynyt enää...

Mulla oli synnytyksen jälkeen myös ihan kamala baby blues. Kotiin kun tultiin sairaalasta, niin itkin vaan koko ajan. Silloin tosin huolestutti tytön paino, kun se oli sairaalassa tippunut liikaa. Sitten se imettämisen vaikeus tuntui pahalta ja se, kun en heti tuntenut lasta omakseni. Olin niin pettynyt itseeni ja ajattelin, että oon ihan huono äiti enkä ansaitse koko lasta. Miten tuo esikoinen sitten sellaisen tilanteen kokisi, että äiti vaan itkee ja on ihan allapäin?

Onneksi meidän tyttö välillä palauttaa mua vähän maanpinnalle, kun on esim. nyt viime aikoina muistutellut mitä se yövalvominen on. Viime yönäkin herätti mut KAHDEKSAN KERTAA!!! En tiedä onko hampaita tulossa, vai muuten vaan levoton (on nyt juuri oppinut nousemaan konttausasentoon ja liikkumaan eteen päin) vai mikä sillä on... Olin jo tottunut siihen, että kerran yössä täytyy nousta ruokkimaan. Tänään oli kyllä aamulla huonosti nukutun yön jälkeen sellanen olo, ettei mulla mikään vauvakuume todellakaan ole. No, huomenna voi mielipide olla jo toinen ;)
 
SannaKoo: Itsepetoksessa on hyvä elää :D


Margeliini: Kummasti se huonosti nukuttu yö pistää vauvahaaveet taka-alalle :P Näiden muutaman täyden yön ja iloisen ja mutkattoman päivän jälkeen taas alkaa ajatelaa, että eiköhän tässä toinenkin menisi ihan hyvin.. ;D

Meillä on kyllä mennyt tosi ihanasti tää taaperoarki tällä viikolla! Viime viikot taas olivat sitten hyviä muistutuksia unettomista öistä, kun ensin tyttö oli kuumeessa ja oli kärttyinen sekä päivät että yöt ja nukkui milloin sattui, sitten alkoi kulmahampaidenteko, ja yössä herättiin taas samaan tahtiin kuin pikkuvauva-aikana...

Voin hyvin kuvitella että voisi olla hampaista johtuvaa teilläkin se heräily. Meillä hampaat ovat aiheuttaneet kaikenlaista vaivaa mahanpuruista kuumeeseen. Enkä kyllä yhtään ihmettele että hammassärky valvottaa, kun itsekään en meinannut saada unta lievän ientulehduksen aikaan.. :S Toivottavasti teillä nukutaan hyvin taas pian!
 
Hehehe, Miramaria, musta taas tuntuu, että tää taaperoarki saa mut nimenomaan kaipaamaan sitä vauva-arkea, kun tuon tarpeet oli vielä jokseenkin tyydytettävissä. Nyt päivät on sellasta tahtomista täynnä että heikompaa hirvittää ja kaks Kaurista kolistelee sarviaan! Aijoo, eihän alle 2v vielä uhmaa... eli hirveemmäks menee vaan! :S
Siinä rinnalla se vauva, jonka kanssa pyörittiin ympäriinsä siellä täällä kauppakeskuksissa ja vauvatreffeillä ja kahveilla, sehän oli ihanaa! Eihän sitä toki nyt enää ois, koska tuo rakas poikamme on myös kuvioissa, mutta saahan sitä haaveilla ;) Hävettää myöntää, mutta meillä oli kaiken sen mun kropan kremppailun ja oireilun vastapainona kyllä aivan liian helppo vauva. Toka tuskin oiskaan enää samanlainen :D

Margeliini, ei sentään kaavintaan jouduttu, antibiootit puras hyvin. Sain kuurin aloitettua 6h sisään kuumeen noususta... se oli vissiin eka aamu kotona, kun oltiin sairaalasta kotiuduttu. Mä jäin vauvan kanssa sänkyyn köllimään, kun tuore isi lähti pelaamaan aamuvarhaisella sulkista kaverinsa kanssa. Miehen lähtiessä kaikki oli hyvin ja ihanaa euforiaa, mutta sitten puolessa tunnissa mulla nous kuume (todennäköisesti normilukemista, eli tuolta 35 pinnasta) neljäänkymppiin ja koko kroppa huus hoosiannaa! Tilannetta ei tosiaan auttanut se paha repeämä kellarissa ja lääkärien oli pakko ultrata kohtua mahdollisten rippeiden takia... Mitään hälyyttävää ei kuitenkaan löytynyt, joten antibiooteilla pääsin kotiin.

Jaa, nyt sitä sitten tässä taas nauraa, että niin mihin mä olinkaan taas valmis ryhtyy? :D
 
Joo, eipä noita kohtutulehduksia ym. alun vastoinkäymisiä kyllä mielellään kävis uudestaan läpi. Ja toi meidän vauva kun ei ole ollut missään vaiheessa helppo, niin todellakin toivon, että seuraava olis! Tietysti neiti antaa itsestään tosi paljon, vaikka ottaakin paljon. Mutta kyllä mua jossain vaiheessa harmitti, kun mihinkään ei oikein arvannut lähteä hänen kanssaan. Välillä ei edes päästy pihalle, kun huusi vatsavaivojaan koko päivän. Siinä sitä sitten kökötettiin neljän seinän sisällä ja ulkona paistoi aurinko ja olis ollut niin ihana vaunulenkki-ilma... Ja mitäs jos siinä olis vielä taapero ollut? Kuinka mä sille olisin selittänyt, että tänään ei mennä ulos? Sitten jos se toinenkin alkais vielä kiukutteleen.... Aaaaapua! No, kai se hätä keinot keksii. Välillä vaan ottaa päähän tämä kaoottisuus. Kun koko päivä on sellasta säntäilyä täällä kotona. Välillä jää likainen vaippa vessan lattialle pesemättä, tytön ja mun vaatteet jää helposti hujan hajan, likaiset astiat pöydällä, tiskikone tyhjentämättä. Sitten kun vihdoinkin tyttö suostuu nukkumaan, niin en mä jaksa siivota :( Sitten haluun vaan istua alas ja huilata.

Mites se muuten oli? Voiko niistä touhutipoista tulla raskaaksi? Mä oon kuullut, että ei. Mutta ketä ne naiset sitten on, ketkä väittävät tulleensa raskaaksi touhutipoista? Niitä samojako, jotka eivät tienneet olevansa raskaana, ennen kuin alkoivat synnyttää? Mulla on ollut ihan kummallinen olo viime päivinä... Tissit tosi kipeet, varsinkin nännit (oli mun ensimmäinen raskausoire esikoisesta) ja oon meinannut oksentaa joka kerta, kun oon tytön kakkavaippaa pessyt. Mulla olis perjantaina työpaikan pikkujoulut ja ajattelin ottaa muutaman oluen, mutta voinko nyt sitten kuitenkaan...? Meillä on tuo kumin käyttö vähän niin ja näin. Ei me sitä heti yleensä laiteta, vaan fiilistellään aluks ilman ;) Oonkin tässä tentannut mieheltä, että ei kai viimeks tapahtunut mitään laukeamisen tapaista ennen sitä kumin laittamista. No mutta, oon mä ennenkin itselleni raskausoireet kehitellyt :D ilman raskautta siis. Nehän on kuitenkin samanlaiset kuin menkkaoireet! Ehkä meidän neidillä on nyt vaan pahemman hajuista kakkaa...
 
Tuoreen vauvan kanssa kyllä tosissaan tullu vähän semmonen "huijattu" olo kun yksinäisen taaperon kanssa oli tottunu siihen että oma rauha alkaa tasan sen iltapuuron jälkeen ja yöt saa nukkua putkeen.  Ja omille menoille oli sinänsä helppo mennä kun lapsen teoriassa pysty jo kelle tahansa jättämään.  Joo'o.  Mä täällä kapinoin salaa sitä vastaan etten muistanu millasta pikkuvauvan kanssa on X)  Silti HETI kun saatiin noi yöunille nukahtamiset tytön kanssa yhtään helpommiksi niin alko taas voimakas kaipuu... 

Onhan tossa imetyksessä tosiaan kiinni.  Nyt meillä mutkistui tilanne entisestään kun vauvalla epäillään maitoallergiaa -> korvikkeet pannassa -> täysimetystä jatkettava mahdollisimman pitkään (= siihen saakka että saa noita soija- sun muita maitoja antaa...)  Ja jos pystyiskin antamaan vaikka pumpattua maitoa välillä mutta tämä neitokainen ei sitä pulloa huoli.  Huoh.  No onneksi mulla on sentään tän kakkoskappaleen kohdalla helpompaa sikäli se omille menoille lähteminen että mua ei kotiin sido henkinen napanuora vaan pikemminkin mulla on huutava tarve lähteä tieheni!  Kovinkaan kummosia mun menoni ja harrastukseni ei tietenkään ole kun syöttämään pitää tulla takaisin mutta kun esikoisen luota en jotenkin pikkuvauva aikaan edes malttanut lähteä niin nyt kävisin uimahallissa mielelläni vaikka joka päivä!  Ja tavallaan sitten kun tämä tilanne sitoo mua kotiin niin se entisestään kasvattaa sitä ajatusta että samantien tässä vois sen kolmannen raskauden ja imetyksen "lusia".

Meidän viime kesä oli muuten kauhea kun niillä helteillä en mitään pystynyt ryhävalaana enää tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla ja rähisemään.  Ihan sääliksi käy tuo taaperoinen kun ei pystynyt ulkoilemaan jne.  Yritin sitä itkien miehellekin tähdentää että lähtis nyt rannalle tai pihalle tai jotain sen lapsen kanssa kun mä en vaan viimesilläni siinä helteessä pysty.  Mahdollista seuraavaa lasta toivonkin taas talven puolelle.  Tai ainakin mihin tahansa muualle kuin loppukesään tai alkusyksyyn.

margeliini:  Mä olen niin miljoonasta lähteestä kuullut tämmösistä touhutipparaskauksista että tosiaan uskon sen olevan mahdollista.  Ehkä harvinaista mutta mahdollista.  Sinuna varuiksi tekisin testin ennen pikkujouluja.  Meillä on kumpainenkin plussa saatu just kun olen tarkistanut että pystyykö sitä olusille lähtemään.  No ei pystynyt :)  Mäkin olen niin mestari kehittelemään psykosomaattisia raskausoireita että niihin en omalla kohdalla luota vaan siihen testiin sitten.
 
No katos vaan, saadaanko täällä nyt sit oikeesti vähän jännäillä Margeliinin puolesta? :)))
Ja joo, kyllähän sitä kai niistä touhutipoista jo voi tulla raskaaksi... ja samaan hengenvetoon totean, että voihan se tosiaan olla vaan sun hiljaksiin herätelty mieli siitä, että mitäs jos sitä kuumeilua nyt onkin ilmassa ja kroppa jo kuvittelee muuta.

Mutta pidä meidät ajantasalla, jookos! Mä ainakin vähän jännäilen sun puolesta! :))

Moon, mä myös toivon, että sais vaan talvivauvoja... en oo kokenut (ylläri ;)) loppuraskautta kesähelteillä, mutta kovin auvoisalta se ei kuulosta. En oo helletyyppi muutenkaan... eipä sillä, ei tuo paukkupakkasten 09 talvikaan mikään nautinnollinen sen jättiläismahan kanssa ollut, mikään kaunis ei mahtunut päälle ja michelininä lyllersin iltalenkit vasta puolilta öin, ettei kukaan vaan näkis! :D
 
Heips!
Oon lueskellu teidän juttuja ja kauheestu oli tullu kaikenlaista asiaa..
Aamupahoinvoinnista.. Kauhealta kuulostaa teidän kertomuksenne aiheesta, en osaa edes pelätä tuollaista, koska itse en ole potenut minkäänlaista pahoinvointia raskauden aikana, ja toivon ettei seuraavassakaan raskaudessa se nosta päätään. Närästystä kyllä oli kovasti!! Mutta ystävälläni oli todella rajua pahoinvointia läpi raskauden ja laihtuikin hurjasti kun mitään ei voinut syödä, paitsi pakaste marjoja.
Itsellä tosiaan oli kanssa talvivauva eikä kateeksi käy niitä ystäviä jotka kesähelteillä tuskastuneina taapertaa mennä.. :D Mutta onhan talvivauvassa ärsyttävänä puolena se pukeminen ja kun kovilla pakkasilla ei pääse ulos. :/
Imetyksestä, meillä imetin ensimmäiset kolme kuukautta, kunnes tyttö alkoi itse ierottaa itseään ja sai raivokohtaukset edes nähdessään tissin. Osa syynä uskon olevan erittäin reipas maidon tulo, jonka takia en voinut melkeimpä kauppaankaan lähteä etteikö jo olisi maito vana seurannut. :D Jouduin reilusti pumppaamaan päivittäin josta sitten alettiin vauvalle antamaan kun ei imetyksestä mitään tullut, kaikkemme kyllä yritettiin! Eli en olisi mihinkään imettäessäni lähtenyt, en siksi, etteikö vauva olisi pullosta juonut vaan siksi että olisi täytynyt olla kassillinen vaihto vaatteita :D
Ja ihanaa olisi jos Margeliinille olisi onnellinen vahinko sattunut! Nyt jännäillään. <3
 
Joo, täytyy tehdä testi varmuuden vuoksi, jos ei menkat ala kuulua... tai muutenkin, mähän siis osaan saada menkatkin myöhästymään, jos vauvaa kuumeilen :D Oon yrittänyt kyllä tolkuttaa itselleni, että mulla voi olla huono olo, koska oon väsynyt (meidän neiti heräsi viime yönä taas liki 10 kertaa) ja silloin tietysti myös kiukuttaa ja päätä särkee ja ärsyttää pelkkä isännän naamakin :( Neuvolan täti oli sitä mieltä, että ne heräilyt varmaan johtuu tuosta liikkumaan oppimisesta. Lohdutti sanomalla, että kyllä toi vaihe menee ohi. Jee! Ei se vielä ihan hirveesti lohduta.

En mäkään kauheen kauaa ehtinyt kärsiä helteestä raskaana, kun tyttö syntyi ihan kesäkuun alussa. Mutta siinä toukokuussa ne hellepäivät oli ihan tarpeeks. Jalat turpos ihan hirveen näköisiks ja koko ajan hikoilin, eikä mikään dödö auttanut :( Mutta varmaan kurjin ajankohta synnyttää olis mun kohdalla joulu. Silloin olis ihan hirveetä olla sairaalassa, kun en siellä olosta muutenkaan nauttinut. Mä en saanut yhtään nukuttua siellä ja muutenkin oli tosi yksinäinen olo aina, kun mies ei ollut siellä. TAYSissa ei ole perhehuoneita ja isilläkin vierailuaika 10-20. Meidän typy syntyi kahdeksan jälkeen illalla ja päästiin joskus klo 22 osastolle, joten miehen piti siitä melkein heti lähteä. Oli muuten aika hirvee tunne pitkän ja raskaan synnytyksen jälkeen jäädä ihan yksin tuoreena äitinä vauvan kans sinne pimeään huoneeseen :"( Kyllähän siellä hoitajia oli, mutta en mä oikein osannut sanoa tai puhua mitään niille. Toivon, ettei mua seuraavalla kerralla jätetä tuolla tavalla "heitteille". Vaikka tuskin musta seuraavalla kerralla ihan yhtä avuttomalta tuntuu. Silloin oli kaikki niin uutta. Onhan tuossa vähän matkan päässä toinenkin sairaala, mutta sinne on melkein tunnin ajomatka, niin en mä varmaan kestäis kovien supistusten kanssa sinne. Miks mä suunnittelen jo mihin mä menisin seuraavaksi synnyttään? ;) Ja mihin aikaan vuodesta.... Hah hah.
 
Lallaalaaa, Margeliini taitaa saada vauvan! Jos ei nyt tästä kierrosta, niin kenties jo seuraavasta ;)

Sen verran kuumeiselta kuulostaa ajattelut seuraavan vauvan synnytyksestä ja kaikesta muustakin :D Hihih, lycka till! :)

Ja me ootetaan tosiaan sitä tulosta täällä jännityksellä, että kerrohan kun on pissi tullut ;)
 
Miramaria, käytin kyllä pahoinvointilääkettä pitkäänkin, vaikkakaan en kokenut saavani siitä mitään apua. Suun kautta eivät pysyneet sisällä, joten suppona niitä otin. Olen kyllä kuulluut, että on muilla auttanut, ite lopetin jossain vaiheessa kun eivät tehneet oloon mitään eroa. Mulla on myön käytössä ne pahoinvointirannekkeet ja kaikki hilavitkuttimet, joiden on kerrottu auttavan pahoinvointiin :D!

Margeliini, olikohan noista touhutipoista artikkeli täällä Vaun sivuilla jokunen aika sitten. Voi olla että olikin jollain muulla sivustolla. Siinä väitettiin että touhutipoista ei voisi tulla raskaaksi. Oltiin tutkittu miesten touhutippoja ja niistä ei ollu löydetty yhtään toimintakykyistä siittiötä. Tiedä sitten tuon tutkimuksen laajuutta ja uskottavuutta. Jännittävät hetket sulla!!!

Jos kävis niin onnellisesti että raskautuisin, niin tuun kyllä tänne raportoimaan miten onni osui tuon pahoinvoinnin suhteen :D!
 
Täällä se artikkeli oli, kun itsekkin luin sen aikanaan. Siinä kerrottiin että touhutipat ei sisällä siittiötä eli niistä ei voi tulla raskaaksi, mutta.. Useilla miehilä tulee huomaamattaan ennen aikasia siemensusyjä/syöksy ennen varsinaista laukeamista. Tai jotenkin niin se meni. :D

Ja olen minäkin täällä miettiny sairaalat, nimet, vuodenajat, nukkumis järjestelyt yms. toisen lapsen varalta! :D
 
Margeliini: Hahaa, pitäähän ne jo hyvissä ajoin suunniitella :D Kyllä mäkin olen jo vähän miettinyt kaikenlaisia käytännön asioita siltä kannalta, että saataisiin toinenkin...

Mun kuumeilu on kyllä kaikilla asteikoilla tosi epämääräistä/epätoivoista, koska mulla ei ole alkanut vielä edes kuukautiset raskauden jälkeen.. :D Toisaaltahan se on ihan mahtavaa, kun ei tarvitse kärsiä kipeisiin suppareihin hyvin vertautuvista kuukautisista joka kuukausi.. mutta oon mä kyllä tirauttanut miehelle kyyneleen, kun on niin epäreilua että "muut (samaan aikaan synnyttäneet) saa jo pikkukakkosia, ja mulla ei ole alkanut edes kuukautiset.. byyhyyyy" emoticon

Touhutipoista sen verran, että muistelen lukeneeni useammastakin lähteestä, että touhutipat sinänsä eivät sisällä siittiöitä, eli niistä ei voi tulla raskaaksi. MUTTA jos viime ejakulaatiosta on tarpeeksi vähän aikaa, siittiöitä on voinut jäädä jonnekkin putkistoon eloon, ja sitten ne voivat tietenkin touhutippojen mukana päästä emättimeen... Mutta en sitten tiedä onko tätä koskaan mitenkään tieteellisesti todettu. Mut onhan tossa nyt jotain logiikkaa :) Vink vink vaan Margeliinille :P

Ps. me ei koskaan olla käytetty kumia alusta asti... emoticon

haikarainen: Voi höh, harmi etteivät lääkkeet toimineet sulla :( Sitä mä vähän myös pelkään, että JOS joskus uskalletaan aloittaa yritys (= olla typeriä ja hulluja ja itsetuhoisia) ja JOS mulla alkaa taas pahoinvointi, niin mitä jos ne lääkkeet eivät sitten toimikaan.. Mulla on ihan oikeasti jonkin asteinen trauma siitä pahoinvoinnista. Tuntui välillä, että raskaus meni ihan perseelleen sen inhotuksen kanssa. Sitä sitten jonkin aikaa ihan suremalla surinkin.. Varmaan pitää hakeutua jollekin pelkopolille ennen uutta yritystä?

Kovasti ne mun vähän jännittävän synnytyksen jälkeen tarjosivat terapointia traumoihin, mutta ei mulle synnytyksestä jäänyt traumoja. Mulle jäi traumat raskaudesta! emoticon
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top