Mäkin ärsyynnyn herkästi mahakommenteista, muitten paitsi miehen ja omien vanhempien. Ne kun tuntee mut hyvin ja tietää eniten tästä raskaudestakin niin eivät lohkaise mitään typerää. Koon puolesta mulla on ilmeisesti aika pertsamaha viikkoihin nähden kun sitä ei juurikaan oo ihmetelty puoleen eikä toiseen.
Mut korvista nousee savu joka kerta kun kuulen että mulla on ilmiselvä poikamaha. Niinhän se uskomuksien mukaan onkin ja ymmärrän et muitten on kiva veikkailla sukupuolta. Mut kun kysyttäessä sanon ettei haluta kertoo kumpi tulee niin ei mun mielestä tarvis jatkaa koko aiheesta puhumista sen jälkeen. Silti jokainen ilmoittaa olevansa 100% varma että poika tulee. Jos mä en tiedä varmaks niin miten joku muu vois tietää??? Ja vaan sen perusteella et mun maha on pallomainen eikä näy taakse. En mäkään kysele jokaiselta vastaantulijalta että mitäs söit aamiaiseks ja sitten perään julista tietäväni että pekonia selvästi tuli popsittua kun mahas tolla lailla hyllyy.
Tiedän ylireagoivani mutta niin paljon oon samaa saanu kuunnella hymyillen ja yrittäen vaihtaa puheenaihetta et ei vaan enää jaksais, ja ne hormonit. Maha ja sen sisällä asusteleva vauva on mulle niin henkilökohtainen ja intiimi asia et kysymykset menee helposti tunkeilevuuden puolelle. Tyttöähän meille arvailtiin ultrassa mut luotetaan siihen ite noin 70% (vauvan vaatekokoelmasta päätellen 99%) joten ei haluta antaa muille aihetta odottaa tyttöö jos onkin poika. En vaan jaksais siitä seuraavaa vitsailua, ihmiset osaa olla niin ajattelemattomia.
Ja oli vauva kumpi tahansa niin maha on mun maha - ei poikamaha, tyttömaha, kaksosmaha, valtava maha tai siro maha. Pomppupallokskin on kutsuttu, kiitos vaan. Valtava-kommentin sain läheiseltä jota en ollut muutamaan viikkoon nähnyt ja tais tulla tiuskaistua jotain siihen suuntaan että eihän se vielä valtava oo, se ehtii kasvaa vielä monta viikkoo! Tajusin sit että tietysti hän vertas mahaa muutaman viikon takaiseen. Taisin vaan säikähtää sitä ajatusta että millaisena valtamerialuksena ihmiset mut näkee sitten viimeisilläni jos nyt jo oon valtava...
Törkein kommentti tuli suorasanaiselta appiukolta viikon 20 kieppeillä kun maha oli just pullahtanu näkyviin niin että vieraatkin näki mistä on kyse. Itse iloitsin pikku masustani valtavasti ja samantien mut nähdessään appi huusi pihalla koko perheelle että "kattokaa nyt, ei sillä vielä mitään mahaa oo! Toihan näyttää vaan siltä että on mässäilly ruualla!" Tuleva innokas setä on onneks onnistunu käyttäytymään ja keväällä sanoi ihanasti että "sulle tulee sitten kesämasu!"
Lasketun ajan lähestyessä takuuvarmasti tulevia poksahdus- ja räjähdys-kommentteja odotan inholla. En jo valmiiks kestä sitä miten kaikki odottaa et vauva syntyy laskettuun mennessä, ja päivittäin sen jälkeen voivotellaan ja tiedustellaan että eikö vieläkään.
Lohduttaudun sillä et kun vauva sitten on mahan ulkopuolella niin kiinnostus mua kohtaan kokee rajun laskun. Tosin siinäkin on puolensa, jonkin verran sais edelleen munkin voinnista huolehtia, just oikeella tavalla. Ja edelleen hormonit silloin... :D on meissä mammoissa kestämistä.
