Kiinteiden aloitus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Niknik
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo, mä en kans uskalla antaa vielä tuollaisia. Ei näy olevan hampaat lähellä meidän pojalla.. ja enköhän mä muutenkin totuta sen ensin puurolla viljaan. :) Muistan kyl, et pikkuvelikin sai kutiaviin ikeniin järsiä kuivattua ruisleivän kannikkaa vauvana. Meil ei vaan tuu syötyä niitä isoja limppuja, nii ei oo kuivattaa. Ja muutenkin mulla on menny herkälle vatsa ruisleivästä jotenkin ja poikakin oireillu äidinmaidon välityksellä (siltä tuntunu), nii antaa olla.
 
Meilläkin ihan alkuun otettiin uusia makuja pari viikossa. Mutta nythän tuon pienen kanssa on kiinteitä enemmän tai vähemmän syöty kohta kaksi kuukautta, ja kun vauvan maha on kestänyt hyvin eikä mikään ole aiheuttanut vatsan kipristelyjä, niin nyt on vähän vapaammin menty. Helppoahan se on, kun vauvan maha kestää. Toista olisi, jos jokin aiheuttaisi ongelmia. Nyt on maha tainnut tottua puuroonkin, kun ei kakan tekeminenkään ole enää niin työlästä. Neiti on hyvin tyytyväinen. :) Puolisen purkkia meillä menee soseita kerralla. Maitoa sitten rinnasta joko ennen kiinteää ruokaa tai pienen tauon jälkeen. Heti ruuan jälkeen ei oikein tissi tahdo maistua. Kiinteitä menee yleensä neljä kertaa päivässä, unet vielä vähän hakevat paikkaansa, niin ihan selkeään rytmiin ei ole vielä päästy. Maitoa saa sitten päivällä vähintään yhtä usein ja öisin syö vielä ainakin pari kertaa.
 
Flunssan takia pidin muutaman päivän tauon kiinteistä ja nyt kun aloitettiin taas, niin tuntuu, että ne uppoo taas paremmin. Nyt ollaan syöty naudanlihaa-bataatilla ja porkkana-perunalla. Puurokin menee jo paremmin, mutta oli pakko ostaa Semperin kaurapuuroa kun tytölle ei kelpaa äitin tekemä kökköinen oikea kaurapuuro. Kakoo, yskii ja yökkäilee. Ei auta vaikka ajaisi pieneksi sauvasekoittimella.
 
Minä tein tänään soseita pakkaseen ja sitten lisään niihen varmaan pian kanaa... vähän äitiä jänskättää. :D Mut hyvin tolle pojalle maistuu uudetkin maut. Mustikkaa vähän irvisteli, mut söi. Ei edes päristä ulos, vaan sievästi mussuttaa alas ja taas pieni suu aukee ku linnunpoikasella.. anna äiti lisää. :D
 
Meilläkin Kiira syö kyllä todella siististi ja kiltisti. Yleensä en ole enää jaksanut edes ruokalappua laittaa. Kädet on ne pahimmat, kun ne heiluu syödessäkin niin mahdottomasti ja välillä tahtoisi mennä sormet suuhun, niin siinäpä ei paljon ruokalappu auttaisi. Mies keksikin laittaa sitterissä vauvan kädet "arestiin" eli sen vyön alle. :D Tosin yleensä siellä pysyy korkeintaan toinen innokkaista kätösistä.
 
Kuinka nopeasti olette kasvattaneet annoksia. Alan pikku hiljaa niitä kasvattamaan vauvan ehdoilla eli tuttuja ruoka-aineita sen verran kuin menee. Itsetehtyä kauravelliä on nyt maistettu eilen aamulla ja tänään poikkeuksellisesti sekä aamulla että illalla. Illalla annoinkin hieman enemmän ja alkoi semmoinen show ettei ole ennen nähty. Taisi tyttö saada siitä semmoisen energiapiikin että älämölöä on kestänyt kohta toista tuntia. Voi hyvänen aika :D Päästäänköhän tässä nukkumaan ollenkaan.
 
mä annan enempi sosetta jos on jo tuttua ruokaa,sit sen seassa sitä uutta ja sit siinä samalla voi nostaa sitä uuden ruuan määrää päivittäin.sit kun se on tottunu siihen uutee niin sit sen kanssa voi jo alottaa uuden soseen.
toivottavasti joku ymmärti..:grin
 
Mulle neuvolantäti sano et kun alotin soseitten antamisen nyt vasta kun poika on ton suurinpiirtein 5,5kk niin saan antaa heti alusta alkaen niin paljon kun pojan napa vetää. Tonkin ikäinen vauva osaa kuulemma jo säädellä syömänsä ruoan määrää :)
 
Toi pitää varmasti paikkansa Jozzuuh. Mä oon lämmittäny jo rohkeesti pojalle ruokaa, mut ei vedä siitä ku ehkä jonkun 4-5 teelusikallista. Banaania söis vaikka kuinka. Oikein maiskuttaa ja päästää sellasta tyytyväistä öninää samalla kun mussuttaa.. :D En vaan uskalla antaa banaania usein, mut eilen sai iltatissiä ennen vähän banaania. Ja vissiin jännää hänen mielestään, kun äiti syö samaa banaania kuin hän... et jaa, mä pääsin samoille ruoille.. :)
 
Harmittaa ettei ite voi antaa banaania toiselle mikä olis yks hyvä sormiruoka... :( hemmetti ku tuo on periny mun vattan.. musta tulee ihan niinku ilmapallo jos banaanin syön :(
 
Avokadoa? Se varmaan on mukava ja pehmeä sormuruoka. :) Ja kyl meidän ipanalle maistui, kun maistatin kerran.
 
Jozzu Ihanko sanoi, että voi antaa niin paljon kuin napa vetää? mä oon jotenkin antanu ihan varovaisesti, viikko sit siis aloiteltiin ja täl viikol tulee 6kk täytee. Eli voinkii siis törkkiä sitä lusikkaa suuhun niin paljon ku vaa menee? :)

Esikoinen söi aamulla banaani ni raapustin sillä lusikan kärkeen vauvalle vähäsen. Tais olla hyvää, ku maiskuttelu lussikkaa oikein antaumuksella. Sai äiti raapustaa pariin kertaa lusikkaa banaanissa ja esikoinen alkoi jo hieman kitisee kun äiti syöttää hänen banaania pikkuveikalle :grin
 
Ostin pikakauraa ja vedin terällä sileäksi jauhoksi (kuivana). Sitten keitin veden kanssa velliksi. Säilytän muutaman päivän ajan sitä vesivelliä jääkaapissa. Lämmitän pieniä määriä mikrossa maisteltavaksi ja lämmityksen jälkeen lisään hieman äidinmaitoa sekaan.

Ajattelin aloittaa pikku hiljaa ateriarytmiä. Tänä aamuna jälleen maisteltiin velliä, iltapäivällä maistellaan ehkä kasvista ja ehkä muutakin. Illalla sitten velliä taas. Pikku hiljaa sitten lisäillään määriä. Päivisin tyttö on ollut tyytyväinen pelkällä maidollakin, mutta yöllä heräillään. Ehkäpä yöllä kasvetaan enemmän ja äidinmaito ei riitä kauaa pitämään kylläisenä. Tää on mun omaa päättelyä ja onhan tässä jo aikakin aloitella kiinteitä, kun viikon kuluttua ollaan 6kk.

Lihoja meillä ei ole vielä kokeiltu, nyt siis kauraan tutustutaan.
 
Meillä on kans vähäisistä maisteluista huolimatta jo ruokailurytmi. Eli noin ko 11 aikoihin lounas=kasvissosetta ja sitten iltapäivällä noin klo 15 hedelmä- tai marjasosetta välipalaksi. Ensi viikolla aloitan sitten tosiaan lihan lisäyksen lounaaseen ja katellaan miten käy. Ja jo viikko siitä alan kans tekeen kauravelliä, jonka otan sit aamupalaksi, eli heräämisen jälkeen. :)
 
Mikähän mua vaivaa kun luen koko ajan väärin.. nytkin luin Sinbulaattori sun tekstiä ja luin kasvissoseen sijasta KAHVISOSETTA!! :excited001
 
nappo Auttaisko käynti optikolla? :grin

Kukkakaali maistui jätkälle. Jeij! Me ollaa nyt 11-12 aikoihin syöty kasvista ja siitä noin puolen tunnin päästä tissiä ja sit pitkille päikkäreille. Nii ja tänää extemporee maisteltii aamulla sitä banaania. Iltasella siinä 19-20 ollaa maistettu hedelmäsosetta, ajatellen että sitä vois sit laittaa puuroon. Tällä viikolla luultavasti aloitellaa puurolla joku aamu ja jos se on ok niin sitten lisätään myös iltaan. Josko sitte ens tai sitä seuraavalla ottais kanan mukaa joukkoo...
Määräthän ei vielä ole huimia.. Ruokalusikallisia.
 
Takaisin
Top