Kiinteiden aloitus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Niknik
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Peruna jääköön tauolle hetkeksi. Bataatti on sopinut oikein hyvin. Neuvolassa kehottivat alottamaan perunalla ja miehen äiti sano että ei kannata, olis visiin pitäny uskoa sitä :)
 
Minua harmittaa, kun kokeilin pojalle tilkan pottua ja bataattia sillon, kun hän oli alle 4k vanha. Ihan turhaan aiheutin ressukalle vatsanväänteitä, kun uskoin ihmisten juttuja, et kyllähän noin iso poika jo pottua tarvitsee. Ois vaan pitäny luottaa itseensä enemmän ja varmasti seuraavan lapsen kohdalla en usko ketään muuta ku itseäni ja omia tuntojani. Varmaan aika yleistä esikoislapsen vanhemmilla tällainen muiden uskominen. Mut enpähän mä antanu ku tosiaan ihan vähän ja lopetin siihen paikkaan sillon sen maistattamisen vaikka kehoittivat vielä kokeileen uudestaan. Noh.. kohta se alkaa se soseitten aika, niin pitääpä sitten kokeilla uudestaan. Ja nyt saankin olla vähän röyheenä, et hyvin se iso poika jaksoi ja kasvoi tissilläkin. Perskules. :D
 
Mä kuuntelen äitini neuvoja kun se yleensä tietää, eikä usko mitä tahansa soopaa :) Me annettiin perunaa viidentenä ruokana ja maha tottu kahdessa viikossa... kieli ei oo tottunu vieläkään. Et jos noilla vauvoilla on jotain salattua tietoa perunan syömäkelpoisuudesta? :) Muutenkin alko ronkelointi perunan jälkeen, nyt söis vaa hedelmäsoseita. Just taas taisteltii muutama lusikka porkkanaa väliin hedelmäsoseilla huijaten. Mietin et jos jättäis hedelmät hetkeks pois? Antais vaikka useammin sen muutaman lusikan kasviksia joka just ja just menee. Mietin vaa kun ne lihatki pitäs kohta alottaa ja niistä sais proteiinejakin sit paremmin... et teenkö sit mangokanaa ja banaaninautaa, jos herralle ei kelpaa kuin hedelmät? :D

Meillä kiinteiden aloitus osu oikeaan aikaan, ainoastaan peruna aiheutti ongelmia. Korviketta menis aikalailla. Ja meillä tulee nytki pissaa ihan älyttömästi, nii on munuaiset kovilla.
 
Mangokana kuulostaa hyvältä :D

Meil syötii eilen oikeeta puuroa kaurasta. No, kiukuttelukshan täänyt sit meni. Eli eikäy vielä ainakaan niin isoissa määrissä, ku herran napa vetäis.
 
must tuntuu et meillä tyttö ei tykkää niin paljoo hedelmäsoseista kun kasvissoseista,tai ainakaan suu ei aukee niin ammollee hedelmäsoseita syötäessä.
 
Muokattu viimeksi:
Suviii minkä verran teiän poika syö kiinteitä? Jos jo "paljonkin" , niin mietin voisko kokeilla et korvais sen korvikkeen jollain ihan muulla jutulla. Esim. kauramaidolla? Mä tiiän et kaikki neuvolan/terveydenhuollon ihmiset nostais tästä metakan, mutta kauralimalla on ennenki lapsia kasvatettu Suomessa. Jotkut jopa niinki etteivät oo saaneet lainkaa äidinmaitoa. Jos siinä korvikkeessakin on jotain mitä vatsa ei siedä ja ootte kumminkii niitä jo useita kokeillu, ni mun mielestä kannattas kokeilla sitte täysin maidotonta. Noin pienellä se vaikutus kuitenki näkyy jo lyhyessäki ajassa, mikä sopii tai ei sovi.
 
luomukorvikettakii saa kaupoista,ainakii isommista marketeista.jos ei siis oo mitää maitoallergioita ja jos muut korvikkeet ei sovi.nimimerkillä kokemusta on!
 
Meillä ei edelleenkään uppoa nuo kasvissoseet. Yritin antaa hedelmää välissä tai kastaa lusikan kärjen hedelmäsoseeseen, mutta ei auttanut.... Meillä syödään vain puuroa ja hedelmäsoseita.
 
Oon kysynyt lääkäriltä voitaisko kokeilla jotain muuta kaupan korviketta tai just tota kauramaitoo, mutta nyt ei kuulemma sovi tehdä mitään muutoksia, kun oon vasta hetki sitten lopettanut kokonaan kiinteet. Mulla on pieni epäilys ettei olis ollenkaan maidolle allerginen vaan tuo veren tulo olis voinut johtua siitä perunasta. Meinaan kun lopetin sen perunan syötön, niin ei oo sen jälkeen tullut vertakaan. Kun kerta sitä allergiaa ei ole edes todettu, niin kaikkihan voi olla mahdollista.
 
@sukki: annatko niitä kasviksia ja hedelmiä aina tiettyihin aikoihin päivästä? Tarkotan vaan, että meillä ainakin päivällä pitkien päiväunien jälkeen on paras hetki ylipäätään tarjota mitään. Silloin menee ne pahemmatkin pöperöt paremmin. :)
 
Nii no siin tapauksessa jos oot kiinteet lopettanu. Kannattaa varmaa vähän aikaa antaa sit vaa korviketta ja kokeilla uudestaa ja taas vaan yhtä sorttia kerrallaan, jos se sit alkaa potun kohal uudestaa, ni sit jättää sen pois ruokavaliosta ainaki toistaseks :) Kyllä se Suviii viel jossai vaihees helpottuu, voimia siihen asti sulle kovasti, ja pidä pintas niitten lääkäreiden suhteen <3
 
Me on annettu vasta kasvissoseita, mutta ne eivät ainakaan maistu yhtään, ei kaupan eikä omatekoisetkaan. Suu ei aukee ja sen minkä suuhun saa niin sen vauva puklaa pihalle. Pian aloitan ton kaurapuuron. Mietin, jos kokeilis tehdä itse omena- tai mustikkapuuroa. Toivottavasti maistuu.
 
Minua harmittaa, kun kokeilin pojalle tilkan pottua ja bataattia sillon, kun hän oli alle 4k vanha. Ihan turhaan aiheutin ressukalle vatsanväänteitä, kun uskoin ihmisten juttuja, et kyllähän noin iso poika jo pottua tarvitsee. Ois vaan pitäny luottaa itseensä enemmän ja varmasti seuraavan lapsen kohdalla en usko ketään muuta ku itseäni ja omia tuntojani. Varmaan aika yleistä esikoislapsen vanhemmilla tällainen muiden uskominen. Mut enpähän mä antanu ku tosiaan ihan vähän ja lopetin siihen paikkaan sillon sen maistattamisen vaikka kehoittivat vielä kokeileen uudestaan. Noh.. kohta se alkaa se soseitten aika, niin pitääpä sitten kokeilla uudestaan. Ja nyt saankin olla vähän röyheenä, et hyvin se iso poika jaksoi ja kasvoi tissilläkin. Perskules. :D


Noita neuvoja tosiaan sataa ylhäältä, alhaalta, oikealta ja vasemmalta! Mäkin kuulemma kuvittelen, että lapsen rääkynät johtuivat soseista... Ja neuvolan puhelinneuvontaan kun soittaa, niin sieltä tulee neuvoja sitä mukaa, kuka vastaa. Enkä todellakaan ymmärrä miksi juuri perunaa pitäisi lapselle syöttää -eihän siinä ole juuri mitään muuta kuin tärkkelystä. Ainiin, viimeinen neuvolan puhelinneuvojatäti varoitteli porkkanasta, aiheuttaa kuulemma allergioita... Että uskaltaako sitä kohta mitään vauvalle syöttää :eek::confused:
 
Tänään vielä juttelin lääkärin kanssa, niin nyt mennään tällä apteekin korvikkeella seuraavaan kontrolliaikaan asti, jos ei mitään muutoksia tule. Sitten katellaan, että sopisko normaali korvike. Sais kuulemma syöttää riisipuuroa, jos tarve on, mutta en kyllä uskalla nyt antaa yhtään mitään muuta, kun maitoa, että saan varmaksi tietää ostanko turhaan sikakallista maitoa vai en.
 
Onko kellään muulla tällasta ilmaantunu kun me poikain kanssa syödään ja melkein se purkillinen menee kerralla tai siis menis enemmänkin kun poika vaan aukoo suuta niin kauan kun se näkee lusikan :eek: Ruokailun päätteeksi tulee aina itku kun ruokapurkki katoaa ja jos koko pilttipurkillisenkin joskus vetää niin tulee aika paljon pukluna ulos :puke
 
Me ollaan tämä viikko maisteltu lounaalla lihapilttejä :) Ekaks syötiin naudanlihaa ja kasviksia ja tänään sitten kanaa ja bataattia. Viimeinen oli ihan hitti ja seitä syötiin koko purkillinen!
Tänään sitten vähän repesi käsistä pilttien ostelu kauppareissulla ja nyt meidän keittiössä on hylly täynnä erilaisia lihapilttejä, kasvispilttejä ja hedelmäpilttejä. Ihan kun olis kaupan hylly kotona :grin

Ollaan iltaisin alettu nyt syömään muksun kaurapuuroa ja ja yllätyin myös tuohon määrään mitä menee. Eli teen sen desiin vettä ja sekaan päärynäsilmä ja kokonaanhan se syödään. Pesujen jälkeen syödään vielä kummatkin tisut niin yöunet on taattu :)

Meillä ainakin toistaiseksi poika syö kyllä hyvin niin kasvis- hedelmä että nyt lihapilttejä.
Yleensä uutta makua syödään muutama päivä ennenkun vaihdan toiseen.

Jaa niin, meilläkin tulee joskus itku syönnin päätteeksi. En tiedä mistä se johtuu. Lisää ei kuitenkaan tahdo, mutta ei saisi lopettaakaan. Ota nyt aina näistä taaperoista selvää :wink
 
Takaisin
Top