Kiinteät ruoat

Ennen ollaan ohajttu antss pienillekin vettä, mut käsittääkseni nykyään ennemmin suositellaan antamaan ihan vaan maitoa.

Noh kaipa tässäkin ohjeistus vaihtelee :-)
 
Vettä ei suositella rintaruokituille eikä vissiin myöskään korvikeruokituille elektrolyyttitasapainon takia. Just jostain luin että jenkkilässä köyhät vanhemmat on raastuvassa kun olivat jatkaneet maitoa (joko rm tai korvike en muista) vedellä ja vauva kuoli. :sad001
Kyseessä tietty varmaan vähän eri määrät kuin teelusikka silloin tällöin.. Kiinteiden kanssa toki vesihörppy ruokaillessa.
 
Muokattu viimeksi:
Kiva oli tuo Knyttetin teksti :-) Meillä Roosa saattaa herätä johonkin uneen, ääneen, ilmavaivaan, hampikutinaan ja rinnalla rauhottuu. On se niin lohduttava paikka tuolle pienelle. Eikä haittaa yöherätykset. Vaikka me nyt ollaan viikon verran makusteltu soseita niin aion kyllä imettää vielä pitkään, vuosikkaaksi ainakin. Siinä mielessä nämä yösyötöt on hyvästä kun sehän pitää maidontuotannon runsaampana.
Vettä oon antanu ensilusikalla koska Roosan kieli jää melko valkoseks minun maidosta. Myös kylvyn jälkeen vesi maistuu kuin myös soseen yhteydessä. Ja lämpimillä ilmoilla.
 
Edit, mistäs tommonen on tullu? Tohon vois sanoo tän "kyllä ennenvanhaakin, eikä kukaa kuollu"
 
Kyllä kai näitä tutkimuksia ja suosituksia jotkut viisaammat laatii. :D En nyt löydä sulle tutkimusta mutta voin koittaa huomenissa katella. täysimetetty saa kaiken tarvitsemansa nesteen äidinmaidosta ja jos mahaa täytetään vedellä niin se vie maidolta tilaa jolloin elektrolyyttitasapaino voi häiriintyä. Eri asia on mikäli on korvikkeella ja lisäruoat aloitettu. Ja helteelläkin vesihörpyt ilmeisesti okei mutta täysimetetty ei tarvitse sitäkään. Suosituksethan muuttuu sitä mukaa kun tietoa tulee lisää, annettiinhan ennen vauvoille tyyliin jo synnärillä mehua pullosta eikä siihenkään tainnut kukaan kuolla mutta sitäkään ei enää suositella. :) Niin ja tietty jokainen tekee kuten parhaaksi näkee.
 
Ja veden keittämisestä voi luopua siinä vaiheessa, kun vauva on alkanut maistelemaan kiinteitä.
 
Me aletaan kokeilemaan kiinteitä (tai siis soseita :P) 4 kk iässä. Osittain sen takia että mä palaan töihin kun vauva on noin 8 kk ja ajatus soseista tuntuu kivemmalta kuin korvikkeesta. Toinen syy on se, että myöhäinen kiinteiden aloitus vaikuttaa suun motoriikan kehitykseen ja saattaa aiheuttaa puheongelmia myöhemmin.

Aiotaan aloittaa ihan rauhassa maistelemalla ja sit puolen vuoden iässä reippaammin. Meillä syödään tissiä ahkerasti yölläkin (4 herätystä viime yönä), mutta toistaiseksi ei haittaa. Puolen vuoden iässä sit myös unikoulu että mulla on jotain mahiksia oikeasti selviytyäkin niistä töistäni ja ettei se unikoulu tuu sit samaan aikaan kun äiti lähtee töihin ja isi jää kotiin :)
 
Meki alotellaa ensviikolla porkkanalla. Kuha tulee rahaa ja päästää isolle kylälle ostoksille oikee:) mites, keitetää veessä porkkanat ja sit sauvasekottimella soseeks:) ?
 
Meillä aloitettiin viikko sitten porkkanalla ja bataatilla. Hyvin maistui molemmat ja olis varmaan syöny paljon enemmänkin mutta maisteluannoksilla mennään. Tällä viikolla vuorossa parsakaali ja kukkakaali. parsakaali oli hyvää kukkakaalia en vielä oo ehtinyt tekemään. Annoin myös vähän omenasosetta mutta se oli hapanta ja eikä oikein maistunut.
 
Ai niin ja muksu on nyt reilu 4kk ja tarkoitus on täysimettää 6kk. Tutustutaan vaan nyt makuihin pikkuhiljaa ettei tuu sit yhtäkkiä kiire sen kans. Selvästi sillä on kuitenkin kiinnostus aloittaa maistelu kun itse tarttuu lusikkaan ja veivaa sitä suuta kohti.
 
Toi bataatti on ihan uus tuttavuus. Sen kan toimitaa samanlail ku porkkanan? Oon aatellu pakastaa jääpalamuotteihi.
 
Joo jääpalamuotit on hyvii ja samoin voi tehdä kaikesta soseita. Bataatti maistu meillä jopa paremmin ku porkkana.
 
Bataatti on samanlainen tärkkelyspitoinen mukulakasvi kuin peruna, mutta paljon energiapitoisempi ja makeampi. Siksi se yleensä uppoaa lapsille paremmin kuin peruna.
 
RoseRed ei pidä paikkaansa tuo puhevaikeusmyytti. 6kk on aivan sopiva ikä aloittaa kiinteät suun motoriikan kannalta. Mitä karkeampi ruoka, sitä enemmän se kehittää suun motoriikkaa. Muut syyt erikseen.

Ps. terminatsi täällä päivää mutta vauva ei ole täysimetetty mikäli saa muuta kuin äidinmaitoa. :)
 
Höyrytys on muuten kasvisten vitamiineille huomattavasti parempi kuin keittäminen. :wink höyryttää voi tavallisessakin kattilassa, tilkka vettä pohjalle ja kasvikset siivilään kattilan sisälle.
 
Takaisin
Top