Kesämasujen toinen kolmannes

Tirri me ollaan menossa miehen kanssa huomenna Edeniin kahdestaan viettämään meidän vuospäivää <3
En oo ikinä ite käyny, toivottavasti on kiva paikka :)
 


nemain kirjoitti:
Sitten asiasta toiseen. Minulla on ensimmäinen lääkärineuvola vasta vk:lla 26. Muilla kuulostaa jo olleen tai juuri tulossa?



Ei mulla ollut esikoisesta ainakaan lääkärineuvolaa kun viikoille 26 ja 36, ilmeisesti ainakaan täällä terve odottaja ei käy kuin nuo 2 kertaa.
 
Ajattelin tässä kysellä että onko teillä muilla miten noussut/laskenut paino?
Ninanina kirjoitteli aikaisemmin että mahdollisesti 1,5 kiloa olisi neuvolan mukaan tullut, mutta kun tänne on oikeesti tullut jo lähes 5 kiloa. KÄÄÄÄK!!!
Painoindeksi oli ennen raskautta 18 ja olen yrittänyt lohdutella itseäni sillä, että "vähäisen" lähtöpainon takia paino nousee enemmän nyt alkuraskaudessa.
Jokapaikassa kuitenkin lukee ettei tässä vaiheessa painon pitäisi vielä nousta.
En edes ymmärrä miten se paino noin nousee, kun en nyt mitenkään ole ruokamäärää kasvattanut. Päin vastoin, esim. herkut on jääneet vähemmälle koska ei oikein mitään tee mieli :/ Yritän olla välittämättä tästä, vaikka onhan se välillä vaikeaa kun olo tuntuu nyt jo norsulle. Muita kohtalotovereita? Anybody...?
 
Pucci, toi painonnousuhan voi johtua ihan nesteenkin kertymisestä kroppaan. Ja sit tietysti voi olla, että kroppa vaan kerää vararavintoa vauvalle imetystä varten jo nyt =) Mulla nousi esikoisesta paino nopeasti ja ihan liikaa, nyt on pysynyt paremmin aisoissa painonnousu ja painoa onkin tullut kaiken kaikkiaan 1kg lisää siihen mitä painoin ennen raskautta.
 
Mulla ei tuo paino liene nousseen, ekalla neuvola kerralla punnittiin ja näytti pari kiloa vähemmän kuin "kotosalla" olin punninnut. Ja parin viikon päästä tuosta ekasta punnitsemisesta lekurissa näytti 0,5 kiloa enemmän (rv 10+). Ens viikolla neuvola (rv 15+4) ja mä pelkään, että paino on laskenut. Kun olen täällä kotosalla sairastanut 4 viikkoa, ei tuo ruoka ole oikein maistunut enkä muista syödä yhtä säännöllisesti kuin töissä. Mutta ens viikolla sen sitten näkee, toivottavasti ei ole paino laskenut eikä tullut kauheasti lisää.

Tuntuu että näin raskaana olen syönyt terveellisemmin kuin koskaan aikaisemmin, hedelmiä ja vihanneksia mätän päivässä todellakin vähintään sen puoli kiloa päivässä. Proteiinia pitäis saada enemmän ja kalaa yrittää syödä. En ole kalan suuri ystävä, mutta muutamat kalalajit alkaa maistua ja onneks ne kuuluu sallittujen joukkoon. Ens perjantaina firman pikkujouluissa saankin siikaa :).

Niin ja olen aina oikeestaan ollut normaali painoinen, aikas lyhyt, myöskin sen 153cm pitkä.
 
Moikka ja hyvää viikonloppua :)

Ompa ihanaa kun raskaus alkaa näkyä <3 Eilen yksi asiakaskin totesi (ei siis kysynyt vaan todella totesi) mun olevan raskaana. Mikään vaate ei vaan mahdu päälle (melkoisen kokeellisilla asu yhdistelmillä siis mennään ;)). Kävin ostaa parit mamma sukkikset mun kumman pukeutumisen tueksi ja viikonloppuna ajattelin piipahtaa vekarakirpparilla jossa on muistaakseni melko hyvin äitiysvaatteita.

Täällä on ollut puhetta painon noususta...Pucci: mä olen myös luonnostaan tosi hoikka ja esikoisesta painoa kerty raskausaikana se 20 kg ja edellisessäkin raskaudessa aloin heti turpoomaan ja nyt on taas sama pullataikina efekti. Mä uskon että luonto turvaa näin imetystä. Sillon esikoisen aikana ajattelin jotain 6kk synnytyksen jälkeen etten millään koskaan palaudu entisiin mittoihin mutta se tapahtui sitten joskus reilun vuoden jälkeen ihan itsestää.

Mäkin olen nähnyt aika tapahtumarikkaita unia (useissa olen jotenkin palannut teinivuosiini). Mä olen saanut uniin ihan uuden näkökulman uniohjauksen kautta (netistäkin löytyy ihan kivasti juttua tosta esim unitar.fi sivulta. Oon alkanu kokee että unet (ne pimeetkään) ei oo turhia tai vihollisia vaan viestejä meidän sisimmästä joita pitää oppia avaamaan. Nukahtaminen on ollut viime aikoina tosi vaikeeta ja uni hurjan katkonaista.

Liikkeiden tuntemisesta: Mä olen tuntenut muutamana iltana melskausta ja elämää massusta (siis muutakin kun suoliston toimintaa, ilmavaivatkin ovat tulleet valitettavan tutuiksi raskauden myötä). En oikein osaa kuvailla tunnetta, tai edes tiedä onko se fyysinen tunne vai jonkun muun asteen yhteys. Ihana tunne se on joka tapauksessa ollut.

Tirri, Zeni ja Kesäonni: Kurjaa että olette joutuneet verenvuodon säikytttelemiksi... Onneksi taitaa olla kaikilla ohi tai ainakin ohi menossa ja asiat hyvin. Silti hurja säikytys ja henkisesti rankkaa...

Monellla täällä tosi mukavan kuulosia viikonloppu suunnitelmia. Meillä on huomenna tuparit ja sitä ennen mulla on mammajoogatunti, se on ainakin ekan kerran perusteella ihan mahtavaa (en oo koskaan aiemmin käyny joogassa, pitkään kyllä suunnitellut aloittavani). Suosittelen lämpimästi.

Oikein ihanaaa viikonloppua teille kaikille :)
 
Täällä vuoto loppui, eilen vielä vessassa käynnin yhteydessä paperiin tuli verta muttei muuta. Koko ajan on sellainen ärsyttävä olo jossain takaraivossa, odottaa sitä seuraavaa kertaa. Ilmeisesti (jos nyt oikein muistan/tajusin) niin istukka on marginaalisesti kohdunsuun päällä ja 2,5cm nousu riittää siihen että se tulee pois sieltä. Eli kaiken järjen mukaan se sen verran nousee tän 27 viikon ja 6 päivän aikana :) Ensi viikolla onneks on tiistaina nt-ultra ja siinä näkee sit miltä tilanne näyttää.

Vaikee oli illalla käydä nukkumaan. Aivastelin muutaman keran ja heti kuulostelin alkoiko vuoto. Vainoharhaista. Pitäs yrittää olla ihan rennosti, pienellä on kuitenkin siellä kaikki hyvin.
 
PAINO: esikoisen kanssa tuli noin 20kg, tokan kanssa 25kg ja nyt jo 6kg ;)
Oon kuitenkin synnytyksen jälkeen palautunut aina norm. painoon että oon laihtunut enenmmän kuin tuo kertyneet raskauskilot.
NEUVOLALÄÄKÄRI sanoi et mulla vissiin sellanen hormooni et kerää aina painoa raskauden kanssa.
En niinkään mitään turhia paineita meinaa siitä ottaa, sanoi vaan et kato si vaikka joulunjälkee mitä suuhusi laitat, helpottaa vaan sun omaa olotilaa :)

Nyt pitäis nää meidän prinsessat pukee juhlamekkoihin, lähdetään kirkkoon lasten joululauluja laulamaan. Harvemmin kun siellä kirkossa tulee käytyä, niin ihanaa et näin joulunalla pääsee fiilistelemään, tulee ehkä enemmän joulumieltä! ;) Hyvää sunnuntaita kaikille.
Lilypie - (OGUP)

 
Morjens, vihdoinkin töissä ja olo on parempi kuin viikkoihin. Flunssa alkaa olla voitettu!
Huomenna olisi neuvolatädille aika, JEE! pääsee kuuntelee sykkeet. Tämä toinen kolmannes on np-ultrasta etiä päin ollut tuskaa kun ei ole mitään tietoisuutta siitä mitenkäs se vauveli siellä voi. Itsellä ei juurikaan tosiaan oireita enää, rinnat nyt kipeähköt, mutta eipä muuta. Alaselän kipukin hellittänyt. Vatsa kasvanut, turvotus vähentynyt :D
Seuraava ultra on vasta tammikuun puol välin jälkeen, joten sinnekin niin hiiiirmu pitkä aika. Neuvolalääkäri on kait tässä välissä, jos oikein ymmärsin neuvolatädin puheista puhelimessa puheassa.

Niin ja siitä painosta painosta painosta, kävin kaverilla vaa'alla ja näytti siltä että olisi noussut puolisen kiloa. Onneks ei paljoa vielä, mutta HYVÄ ettei ole laskenut, huomenna sitten sen todellisen painon näkee.

Kyllä jo sais melske alkaa tuntumaan — uutta vuotta odotellessa :)

Mitenkäs muilla? :)
 
Hienoo kesämasu että vuoto loppui =) mulla ei ainakaan vielä tullut uudestaan vuotoja, mutta asennoidun niin että niitä kyllä tulee, sen verran reippaasti se istukka oli siinä kohdunsuun päällä kumminkin.

Toi on Helinä-Maria kyllä kiva sit jos se paino kuitenkin tippuu helposti synnytyksen jälkeen. Mulla kesti melkein vuosi että olin entisissä mitoissa ja siitä onneksi lähti vielä reilut 10kg lisää pois ennen tätä raskautta =) nyt on helppoo kasvattaa masua kun ei oo sitä painoo rasitteena ihan niin paljon!

Mulla oli ihan järkyttävä päivä eilen...ajoin illalla oikeasti autolla ihmisen yli maantiellä ='( ihan hirvee tilanne, pilkkopimeä tie, märkä tuulilasi ja vastaantulevien autojen valot häikäsee. Sit huomaat yhtäkkiä että 10 m päässä keskellä ajorataa seisookin ihminen, mustissa vaatteissa ihan ilman heijastimia! Ehdin väistää juuri sen verran, että osuin häneen vain auton etukulmalla, eikä vaikuttanut käyneen kovin pahasti. Silti kylmää ajatellakin, että millisekunnin hitaampi reaktio ja mies olis tullut tuulilasista sisään...noissa vauhdeissa se on niin äkkiä henki pois! Viime yön nukuin sitten ihan umpihorroksessa kun stressihormonit hyrräs koko illan, en ees unia nähnyt...nyt ootan vaan soittoa poliisilta. Onneks poika on vielä niin pieni ettei tajunnut mitä tapahtui, ihasteli vaan sit poliisiautoa ja ambulanssia kun valot vilkkui ja pillit soi! Tältä päivältä peruin sit asiakkaat ku pakko vähän keräillä itseä tollasen jälkeen...
 
Nyt voinkin siirtyä tälle puolelle. Tirri: Onneksi oli onni onnettumuudessa ja olit nopea ettei mitään pahempaa käyny. Olen itsekkin säikähtänyt muutaman kerran tänä talvena kun ihmiset ei ymmärrä käyttää heijastimia.

Paino asiaa sen verran et tähän asti on kertynyt n.2,5 kg. Muuten ollut aika oireetonta aikaa. Huomenna uudestaan ultraan...
 
Päätin vihdoin uskaltautua kirjoittamaan tänne, enkä vaan lueskele toisten juttuja. Esikoista odotan ja viikkoja nyt 13+6. 8 vuotta kuvittelin että tätä en koskaan pääse kokemaan ja lapsia en voi saada mutta onneksi toisin kävi :) Eli voitte vaan kuvitella kuinka hyvältä tuntuu :) Ultrassa oli kaikki hienosti. En edes tajunnut katsoa isän reaktiota kun lumoissani vaan tuijotin ruutua. En vaan saanut silmiäni irti. Tänään olin neuvolalääkärissä ja kuulin sydän äänet ensimmäistä kertaa <3 nyt on ihanaa kun alun pahoinvoinnit on ohi, niin voi paremmin nauttia raskaudesta. Kaikille ihanaa odotusaikaa. nautitaan täysillä :)
 
Heippa hei naikkoset :)

Täällä yks ketä vois liittyä joukkoon! Varovasti ollaan otettu tää raskaus, kun ensimmäinen päättyi erittäin ikävästi.. Nyt vasta ehkä voi jopa alkaa ajattelemaan, et tää on totta ja me saadaan kesäkuussa käärö syliin :) ..mut silti, en vielä iloitse liikaa..

Käyn täällä ny kuitenkii kurkkimassa \o
 
Tervetuloa uusille :)
Ja Emby^ me taidetaan olla kummatkin alunperin tuolta syyskuisista 2011 ja kummatkin sieltä tiputtiin pois emoticon

Mutta tälläkertaa meillä kaikilla varmasti menee kaikki hyvin ja kesällä saadaan pienokaiset syliin emoticon
 
Tervetuloa minunkin puolesta Emby ja Katjuska :) Hurjasti onnea molemmille ja toivotaan, että kaikki menee hyvin (Embyn tarinan jossain luinkin :( )

Onneks meillä istukka ongelmaisilla on vuodot nyt, ainakin hetkellisesti, ohi. Mutta saapi nähä alkaako nyt uudestaan. Olin äsken lääkärineuvolassa sorkittavana. Kaikki kuitenkin hyvin, lääkäri katsoi ultralla Lempiä, ja siellä hän kovasti liikuskeli <3 Verenpaina, hemppa, pissa ja paino kaikki ok. Paino oli itseasiassa pudonnut kilon! Mikä on sinänsä ihme, koska oon ihan hulluna vaan mättäny karkkia... Joulun jälkeen palaan taas tiukasti ruotuun ja noudatan rd-ohjeita hiukan mukaillen. Täällä ei tota istukkaa seutata ennen kuin vasta rakenneultrassa. Olisin kyllä halunnu, että sitä olis tässä välissä hieman kurkittu, mutta eipä se tilanne siitä mihinkään muutu. Ja ei siihen ultraankaan oo enää kauaa (26.1).

Onneksi ei Tirrin onnettomuudessa käynyt pahemmin! En ymmärrä miten voi olla niin vaikeeta laittaa se heijastin takin hihaan roikkumaan! Onneksi sentään lasten vaatteisiin ne on valmiiksi ommeltu... Yks ääliö meinas munkin alle juosta, tie ihan sohjossa ja vauhtia kuitenkin se 65km/h, rajoitus oli 80km/h, eli olisin voinu tulla vielä vauhdikkaammin ja sillon ei olis kaveri kerenny alta pois! Onneksi kaveri tajus hypätä takas sinne mistä tulikin, eli kahden pimeän auton väliin. Ei muuten niitä autojakaan näkyny paljoo pilkkosen pimeellä tiellä...

Nyt taidan mennä vielä hetkeksi pötkölleen ennen kuin haen pojan hoidosta. Hyvää päivää kaikille!

 
Hui kauhee Tirri mitä oot joutunu kokemaan!! Ei mikään ihme ettet saanut nukutuksi. Onneksi kaikki kuitenkin hyvin.
Täällä kärsittiin taas minivuodosta maanantaina, eli aina vessassakäynnin yhteydessä pyyhittäessä tuli vuotoa muttei sen runsaammin. Tiistaina olikin loppu. Mulla kanssa istukan paikkaa tutkaillaan sitten vasta rakenneultrassa joka on 7.2.

Vointi on ollu aika hyvä kyllä nyt, mitä nyt aamulla väsytti, mutta sellaista järjetöntä väsyä ei oo ollu. Masu kasvaa mukavasti. Hauska asia minkä oikeastaan eilen huomasin oli se, että selkeästi rakon täyttyessä kohtu nousee ylemmäs ja paremmin esille ja pissalla käynnin jälkeen on kumpu huomattavasti pienempi :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!! Me vietetään pojan kanssa vapaapäivää :))
 
Tervetuloa minunkin puolesta Katjuska ja Emby :) Täällä alkaa olla jo kivasti väkeä... tosi mukava kun on tällainen paikka jossa vaihtaa kuulumisia. Vertaistuki on kyllä mahtava asia :)

Tirri: huh mikä kokemus. Raskaudessa pienemmätkin jutut saattaa ravistella joten vielä tässä tilassa, apua!

Kesämasu: inhottavaa kun vuoto taas säikytti mutta onneksi loppui lyhyeen. Se on kuitenkin aina hurja säikytys.

Mä odottelen innolla paljon puhuttua energistä keskiraskautta. Täällä ilmassa lähinnä hurjaa nuutumusta... Tää ilmasto ja pimeys vaan syö mua. Meillä on ollut tapana viettää piitkä pätkä kevättalvea aasian lämmössä mutta tämä talvi olis tarkotus pysyä kotimaan kamaralla. On kyllä vika talvi jonka vietän näin. No onneks tulee joulu, ihana talven selän taittumisen ja valon juhla. Keväällä olis tarkotus myös mennä käymään reiluks viikoks Espanjassa. Ompahan edes joku matka mitä odottaa ja suunnitella :)
 
Takaisin
Top