No juu, kävin neuvolassa kääntymässä aamulla. Ei mikään ihme että väsyttää, ku hempat on vaan 117...rautakuurille ei vielä laittanut, kun noissa mama-multivitamiineissa on kuitenkin rautaa mukana. Sanoi vain että pitäis nyt syödä ruisleipää ja vihreitä kasviksia että sais rautaa lisää. Sydänäänet kuunneltiin, syke oli siinä 156 <3 taisi Täpinä olla unilla kun niin kiltisti pysytteli paikallaan ku kuunneltiin =)
Pucci, kiitos tsempityksestä =) ihanalta kuulostaa toi joulutouhotus. Ite oon kans jouluihmisiä, mutta nyt en jaksa kyllä hössöttää yhtään mistään ollenkaan, kuten yleensä. Joulukuusen olisin halunnut, mutta päätettiin kuitenkin olla laittamatta, kun ton pojan kanssa se olis ollut yhtä itkua ja hampaiden kiristelyä kumminkin! Ihan KAIKKEA on päästävä aina räpläämään, ni eihän siinä kuusessa olis ollut metrin alapuolella koristeen koristetta tai yhtäkään kynttilää =/ mutta odotan jo siinä mielessä ensi joulua, että sitten poika on jo riittävän iso että antaa kuusen olla, ja Täpinä on vielä niin pieni että ei pääse kuusen kimppuun =) Tuosta ulkomuodosta, itse olen kanssa paljon tyytyväisempi olooni nyt kuin esikoista odottaessa, silloin oli lähtöpainoa yli 10kg enemmän kuin nyt, sen kyllä huomaa sekä olossa että peilissä! Ja makkarissa =) rinnat on täälläkin alkaneet paisua jo jonkin aikaa sitten, vielä löytyy kuitenkin parit liivit jotka mahtuu päälle!
3rika, mä olen ollut meidän äitiysneuvolaan tosi tyytyväinen sekä esikoista odottaessani että nyt pikkukakkosen kanssa. Meillä on hurjan mukava kokenut vanhempi naislääkäri, joka on tehnyt aiemmin pitkän uran Vammalan synnärillä. Ja terkan luo pääsyä odotin tosi paljon, kun niin ihanat muistot jäi esikoisen raskausajasta =) tosi ikävää että itse olet saanut huonoa palvelua =/ pistää kyllä mielen matalaksi, kun kuitenkin näin ihanasta asiasta on kysymys ja itse olisi kovasti innoissaan ja onnellinen! Onko sun terkka kuitenkin ollut ihan mukava?
Päänsärystä, mulla ei ole muutenkaan juuri koskaan. Nyt on ollut kerran, sen jälkeen kun se yliajo tapahtui ni stressi laukas illasta kovan päänsäryn. Se meni sit panadolilla ja unella ohi. Syön särkylääkettä ehkä pari kertaa vuodessa, niin mulla ne tepsii aikas mukavasti!
Tuo vedenjuonti on kyllä hurjan tärkeää, ihan muutenkin aineenvaihdunnan ym kannalta! Se 2litraa ei oikeasti ole kamalan paha, kun jakaa sen vaikka 2 lasin annoksiin pitkin päivää (2 aamulla, 2 lounaalla, 2 iltapäivällä ja 2 päivällisellä =) mä aikoinaan laihduttaessa opettelin juomaan sen 2litraa, ja nyt kroppa kyllä huomauttaa heti jos jää vähemmälle. Mulla on itellä työpöydällä aina 0,5litran pullo vettä, jota sit hörpin siinä koko ajan. Ja kotona mulla on 0,5litran tuoppi juomalasina! Se juominen kannattaa opetella hiljakseen jo nyt, koska imetysaikana on sitten pakko kitata sitä vettä tosi paljon, vielä kun on kuuma kesäkin!
Hibiscus, on kyllä kummasti eri käytäntöjä! Mulla oli eka lääkärineuvola rv 11 tienoilla, ja tammikuun alussa on kolmas virallinen terkan neuvolakäynti. Mä olen lisäksi ravannut siellä nyt jo 3 ylimääräistä kertaa, kun oon ressannut noista vuodoista ja nyt tästä väsymyksestä =)
Katjaana, toivottavasti saat apua selkävaivoihin! Mulla oli jo esikoisen aikana carriwellin tukivyö, se oli tosi hyvä esim lenkillä kun masu alkoi jo painaa. Muistan että käytin sitä kyllä jo talvella, silleen että oli lunta, kun esikoinen on siis syntynyt 19.5. Nyt voi olla että mulle tulee käyttöä sille jo aikaisemmin. Se tuntuu tosi miellyttävältä, mutta mua ärsyttää kun se tekee sit semmoisen ylimääräisen "kurvin" tohon lantiolle. Mulla kun on kuitenkin vähän tuota lihaa luiden ympärillä ja pyöreä takamus ja lantio, niin näyttää tosi omituiselta jos siinä lantiolla on sit semmoinen kuoppa... =/ no, siinä vaiheessa jos oikeasti alkaa olla selkävaivoja, on varmaan aika lailla ihan sama miltä näyttää =D
kesämasu, voi kurja sua!! Kannattaa varmaan käydä näyttämässä tuota hammaslääkäripäivystyksessä, ettei vaan ole tulehtunut! Ei tuollainen kipu ole hampaanpoiston jälkeen kyllä normaalia. Ellei sitten ole vähän jotain hermoa nirhaisseet siinä samalla. Mulla vedettiin kaikki viisurit muutama vuosi sitten kahdessa erässä. Hammaslääkärikammoisena sain esilääkityksenä 10mg diapamia ja oli niin hirveässä pöllyssä, että kikattelin seinille enkä pystynyt omin avuin kävelemään 3m matkaa odotushuoneen sohvalta hammaslääkärin huoneeseen! Puuduttaessa sainkin sitten paniikkikohtauksen, joka kesti sen koko ajan kun hampaita vedettiin. En meinannut saada henkeä ja koko kroppa tärisi kauttaaltaan...ei ollut kiva kokemus, ei. Että empatiani sinulle!! Toivottavasti helpottaa pian! Mutta tosiaan, kannattaisi varmaan käydä näyttämässä nyt ennen joulua vielä, joulun pyhinä on ikävä istua yhtään missään päivystyksessä! Mä söin jäätelöä mun hampaanpoiston jälkeen =D kylmä helpotti kummasti!
No hupsista, tulipas tekstiä sit jokseenkin paljon =O tätä tää teettää, kun nyt pystyy samalla kirjottaan toisessa ikkunassa ja selaan toisessa teidän kirjoituksia =) tulee varmasti kommentoitua ihan kaikkea =D