Kesämassun kasvattajat 2009

Heissan!

Täälläkin vointi hyvä, eikä juuri merkkejä tilanteen muuttumisesta. Tajusin juuri eilenillalla unta odotellessa, että hyvänen aika, kohta me ei oikeasti enää olla kahdestaan miehen kanssa - enää koskaan! Paitsi joskus vuosien päästä tietysti. Eli mä en esimerkiksi voi alkaa raivota sille jostain asiasta ilman että otan sen kolmannnenkin osapuolen huomioon. [;)] Järkytys. Moni äiti on sanonut että nyt pitäisi täysillä nauttia siitä että on omaa aikaa ja vapaus tehdä mitä vain, mutta miten sitä osaa arvostaa kun ei ole muuta vielä kokenut?

Ainoa muutos voinnissa on oikeastaan se että öisin on vatsaa vähän nipistänyt kyljellä köllötellessäni, ja kun olen kädellä koittanut niin vatsa on ihan kovana pallona, eli supistus siis. Ja aika usein supistus on myös vain toisella puolella vatsaa - onko muille tuttua? Se näyttää tosi hassulta, kun toinen puoli mahaa on 5cm korkeampi kuin toinen [:)].
Lisäksi varsinkin jalat on turvoksissa, ja kylmä vesi tuntuu ihanalta. Se helpotus kyllä on niin lyhytaikaista että voisinkin kokeilla tuota natskun voidevinkkiä.

Nyt aattelin lähteä ulos kokeilemaan miltä aurinko (tai varjo) tuntuu, jos löydän jalkaan mukavasti mahtuvat kengät. Toivottavasti yöt olisi vielä viileämpiä - päivisin ei mua helle niin haittaa mutta yöt on tuskaa jos on kuuma!
 
viime yönä elättelin jo toiveita, että synnytys lähtee käyntiin. Eipä lähtenyt[:@]. Kovat oli kivut ja harkitsin jo miehen herättämistä.. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olin nukahtanut.. Se siitä sitten..[:)]. Muutenkin vaavi kovin myllersi vatsassa.. Ja kaikkein eniten tuntui liikettä alhaalla.. ihankuin olisi päätänsä siellä kiertänyt..

Tänään laitan saunan päälle.. En kyllä usko, että siitä apua.. Taas kaverit soitellut. Huoooh.. Uskoisin, että muistan kyllä viestiä laittaa kunhan vaavi ulos tullut..
 
Tänään oli viimeinen neuvola kahdestaan, seuraavan kerran sitten vauvan kanssa [:)]

Vauva edelleen perätilassa. Vielä 3-4 pv armonaikaa tulla ittekseen. 4. "ässä" eli shoppaus auttoi jotain sillä yöllä supisteli jo välillä kovemminkin. En herättänyt miestä ja aamulla siirryin sohvalle nukkumaan. Pidin mittarina että jos pystyn nukahtamaan edes välillä niin tuskin vielä on tosi kyseessä. Ja ei ollutkaan, aamulla supistukset hävinneet. Vatsa on tosin hellä. Pieni toivon kipinä kuitenkin heräsi että josko pääsisi vielä alateitse synnyttämään.

Joka tapauksessa, tällä viikolla saamme vauvan! Uskoisin että sektio tehdään sitten la tai su. Tuntuu oudolta, mutta kovin on odotettu.

Neuvolassa on niin kiire että eivät tee kotikäyntejä mutta kuulemma ehkä voisivat tulla käymään jos olen huonossa kunnossa sektiosta ja tädillä on aikaa. Vaikka seksi ei varmaan synnytyksen tai sektion jälkeen heti ole mielessä niin kysyin myös ehkäisystä kun tämäkin vauva sai alkunsa heti laakista. Minipillerit kuulemma voisi aloittaa. Imettäessä on silti se 5 % mahdollisuus tulla raskaaksi joten en haluaisi siihen pelkästään luottaa.

Paino taas noussut, nyt jo yhteensä 15 kg. Pikku hiljaa alkaa ahdistamaan kun ei tunnista itseään enää ja kroppa tuntuu vieraalta ja kovin raskaalta. Nooh, kohta helpottaa. Miehellä on ollut tapana raskauden aikana helliä ja tuo kotiin kaikenlaisia herkkuja. Sovittiin että synnytyksen jälkeen herkuttelen vain viikonloppuisin ja juhlissa, eikä herkkuja saa "tuputtaa". Vaikea olla syömättäkään jos niitä kannetaan kotia!

Minä taas suuntaan puistoon ja aurinkoon nautiskelemaan!
 
vaippakutsut on pidetty ja hauskaa oli. Nyt vaan vauva puuttuu, jolle ne vaipat pitää laittaa. kärsimättömäksi rupean käymään eikä laskettukaan edes täyttynyt. Millaiseksi siis muutun jos menee yli? Siinä on miehellä on kestämistä...

jotenkin pitää saada aikaa kuulumaan, mutta kun ne helteet on alkanut, se mun perinteinen "pakopaikka", eli kuntosali on liian kuuma. Olisi varmaan kiva käydä kavereita moikkaa, mutta ne harvat (en ole täältä päin) ovat töissä ja illat tykkään kuitenkin oman miehen kanssa viettää... yksin ei oo kuitenkin kauhean kivaa kaupungilla pyöriä, ja oma levoton luonne ei kestä kotona löhöilyä. sitä paitsi mies on yöt töissä ja nukkuu ainakin kahteen asti eikä silloin kotona voikaan tehdä paljon mitään, kun on sen verran pieni kämppä ja pitää toiselle antaa rauhaa.

Tulipa tekstiä...
Minusta on vissi tulossa kans yöeläin, kun valvon melkein joka ilta kahteen asti.
Onneksi pystyn vielä nukkumaan suht hyvin, menee 10 tuntiakin välillä aika helposti, kerran- kaks pitää vaan vessassa käydä
 
=> Mini
joo, pitää ottaa käyttöön toi vinkki, helposti välttää turhia syömisiä kun ei niitä kotiin tuo. Mistä vaan sais sitä tahdon voimaa siellä kaupassa[:D]
 
Edelleen ootellaan vaavin saapumista. Eilen illalla supisteli todella tiheään, mutta rauhottui taas yöksi. Tä odotus on kyl nytten yhtä tuskaa. Seksiä kaikki ehdottanut, mutta se nyt on viimeisenä mielessä. [:'(] Taas aamusta heti puhelin soinut. Eihän ne mitään pahaa tarkoita, mutta kun itsekin jo haluaisi synnytyksen käynnistyvän ja hermot alkaa olemaan todella kireällä.. Tosta ihanasta ilmasta nauttiminenkaan ei onnistu. Turvotus vaan lisääntyy.. Oonpas taas hyvällä tuulella..[:D]
 
Hei idaho,
 
Jos yhtään lohduttaa, niin yhtä tuskissaan ollaan täällä ja yhtä hermostuneita jatkuviin sukulaisten ja kavereiden kyselyihin, että jokos jokos. Eikö ne oikeasti tajua, miten rasittavaa on kun koko ajan kysellään ja itsekin tosiaan olisi jo enemmän kuin valmis saamaan tuon vauvan pihalle. Ja sitten tosiaan tulee koko ajan vinkkejä, kuinka kannattaisi kokeilla 3:a Ässää. Joo "been there done that". Ei auta. Ja toisekseen tällä helteellä ei voi edes saunaa ajatella ja siivous...noup... ja seksi...ei vois tällä kuumuudella vähempää kiinnostaa. Hyvä kun jaksaa pikkurilliä nostaa, niin jo hikoiluttaa. Olen varmaan kuule vielä pahemmalla päällä kuin sinä, jos yhtään lohduttaa. Koetetaan kestää, tsemppiä sulle!
 
Juu noita vinkkejä kyllä satelee.. Mutta ei auta mikään.. Ja sitten ku supistelee, niin se lakkaa sitten viimeistään tunnin päästä.. Kyllä se sieltä ulos tulee.. Sitäkin kaikki toitotellut. Noh.. Kyllä se tulee.. hormoonit jyllää...[:D]
 
Hih,
hauska kuulla teidän tuntemuksia [:)]. Mäkin olen tällä viikolla huomannut alkavani olla jo täysin kyllästynyt tähän tilanteeseen ja odottamiseen. Vaikka vointi on hyvä, nautin kesästä ja saan öisinkin hyvin nukuttua, niin silti on vaan niin tylsää. Olen ollut jopa liikkeessä joka päivä, lounailla tai kahveilla kavereiden kanssa ja päälle vähän shoppaillut (tosin en ole löytänyt juuri mitään kun ei noihin vaatekauppoihin ole oikein mieltä mennä), mutta SILTI pyörin kotona ympäriinsä supertylsistyneenä. Ja huomatkaa että mulla on vielä yli viikko laskettuun aikaan! Voin vain kuvitella miltä tämä tuntuu kun 40 viikkoa on täynnä... [&:] Varsinkin jos koko ajan joku on kyselemässä että tuleeko tuleeko...!
Mies vain jaksaa kannustaa että ei tässä enää kovin kauaa mene, mutta kyllä esim kolme viikkoa aika pitkältä ajalta nyt vielä tuntuu....
 
Yrittäkää jaksaa!
 
Tiedän NIIN HYVIN, Sonja09, mistä puhut!!! Ja miulla on vielä kaksi viikkoa laskettuun aikaan... Koitan organisoida itselleni ohjelmaa liiankin kanssa ja silti ahdistaa tylsistyminen. Nyt kun voisi maata pihalla varjossa nauttimassa säästä ja lukea tms. niin koen suunnatonta tarvetta keksiä kaikkea tekemistä väsymiseen asti. Vaikka tiedän, että nyt pitäisi oikeasti levätä (ja tietty touhutakin olojen mukaan). Eilenkin olin 1,5 tunnin kauppareissusta ihan puhki loppupäivän, illalla just ja just kykenin pienelle kävelylenkille. Luultavasti tämä hepuli on normaalia - ainakin, mitä olen lähipiiriä kuunnellut ja seuraillut. Tulevat mammat ovat siivonneet kodin lattiasta kattoon, leiponeet pakkasen täyteen jne. Nuo aktiviteetit ei kyllä vielä ole houkutelleet (rotinoita odotellessa)[;)]
 
Neuvolakeikka heitetty. Hieman terkkari empi tuota Papusen tarjontaa tai lähinnä sitä, kun ei ole vielä kiinnittynyt. Että jos ei mahdukkaan tulemaan tai sitten laskeutuu vasta, kun synnytys alkaa. Lisäksi sf-mitta on tosi nousujohteinen - nyt 37cm, kun viime viikolla 33,7. Ensi viikkoon vielä katsellaan ja sitten mahdollisesti vierailu äippäpolille. Kiva, kun juuri tuli katsottua tv:stä Kätilöt, jossa vauva jäi olkapäästä kiinni, eivätkä meinanneet saada millään ulos. Taisi olla ilman happea 6-7 minuuttia... Nää ohjelmat pitäisi suosiolla passata tässä kohtaa...
 
Nyt pikainen pyörähdys rantsuun, ennen kuin on taas liian kuuma. Taitaa kyllä olla jo.
 
Neuvolalääkärissä tuli käytyä eilen; ei mitään ongelmia näköpiirissä tällä hetkellä, sydämen syke oli korkeampi kuin yleensä (koko yön ja aamun kestänyt riehuminen varmasti auttoi asiaa...) ja sf-mittakin oli normaalissa kasvussa (33,5). Lääkärin mielestä se edellisen mittauskerran pienempi tulos oli th:n mittavirhe, olisi tietysti parempi jos olisi joka kerta sama th eikä vaihtuisi aina välillä,turhaan yrittävät huolestuttaa muutenkin pinna kireällä olevia pallomaha-asiakkaita. Ei kai se sitten ole mikään ihme, että mun verenpaine on aina neuvolassa järkyttävän korkea! Painokin nousee iloisesti edelleen, nyt ollaan jo 10 kiloa yli ekan neuvolapunnituksen eikä loppua näy, mutta osa on varmasti turvotusta, nyt on jalat hiukan turvonneet jo aamulla herätessä.
Eipä valiteta enempää, kun kerran kaikki menee hyvin vaikka ollaan jo aika pitkällä. Yllättävän hyvin vielä jaksaa tehdä kaikenlaista pientä kotona ja eilen jopa kiertelin alennusmyynneissä katselemassa (söpöjä vauvanvaatteita vaan en oikeastaan taida tarvita lisää, itsellehän on tässä vaiheessa turha ostaa mitään vaatteita).
Joku muistaakseni oli etsinyt pieniä vaatekokoja, Halosella Sellossa oli joitakin 44 kokoja ja muitakin pieniä taisi olla, en katsonut kovin tarkasti kokovalikoimaa, mutta tuli nyt mieleen tämäkin.

Jaksamista kaikille, jotka jo odottelevat malttamattomina synnytyksen alkamista!
 
Nyt on sitten toistaiseksi viiminen äitipoli-kontrolli käynti tehty (35+5). Vaaveli kasvaa sen mitä kasvaa, mutta kasvaa kuitenki ja lupailivat semmosta vajaa 3,5kilosta jos laskettuna aikana syntyy, nytten on 2,4kg eli oli kasvanu semmosen 400g:aa. [:)] Lisäviikot toki tuo sitten lisäpainoa, mutta en ole kauhean huolissani siitä että jonku jättiläisen saan punkertaa maailmaan, vaikka näin unta että 4,5kilosen synnytin. Lääkäri totesi että näillä mitoilla se tuskin on mahdollista. [:D]
Kohdun suuta on jäljellä 2cm ja oli hyvin tiiviisti kiinni, että tuskin ihan heti olen synnyttämään menossa. No, ei sillä vielä sinänsä kiirettä ole kun vasta vkoa36 mennään. Kätilö tuumasi että josko seuraavan kerran menisin synnyttämään kun sinne menen. Toivotaan näin, ettei yliaikasuuskontrolli oli seuraavana.. Se jäi epäselväksi että oliko kaveri kiinnittynyt, mutta selvinnee neuvolassa ens viikolla sitten.
Painoa on oman vaa´an mukaan tullu nyt 12kg, tosin tuo on vanha rakkine joka joutais jo museoon, mutta suuntaa antava on. Naapuri tuumas ettei se vielä mitään, hän keräs joka raskaudessa 25-30kg ja on niin sorjaa tätiä ettei mitään. No mulla onki niin kovat haaveet että pääsisin tuossa imettäessä alle sen mitä olin kun raskaana totesin olevani...
Mutta nyt lähen tästä ihmettelemään tuota valoilmiötä joka meille niin iloisesti ulkona näyttäytyy ja nääntymään kuumuuteen. [8D] Ihanaa jatko odotusta ja vauva-arkea kaikille, kyllä tämä tästä! [;)]
 
Täällä yhtenä kappaleena. Supistukset alkavat ja loppuvat kuin seinään. Alan kallistumaan kovin sen puolelle, että käynnistykseen tässä joutuu. Tämä kovin hupaisaa, kun kuukausi sitten pelkäsin, että vaavi sieltä väkisin tuppaa änkemään itsensä ulos liian aikaisten. [:D] Näyttää selvästi äidille pitkää nenää.. Tänään vuorossa taas saunomista.. Kämppä jo itsestään sauna.. mutta jos kuitenkin löylyt menisin ottamaan.. Ulkoilemaan ei taida uskaltautua.. Niin toi aurinko siellä porottaa..[:)]
 
Moi,
 
Yhtenä kappaleena täälläkin. Viime yönä heräsin kamalaan vatsakipuun ja huomasin kärsiväni ripulista. Vessareissun jälkeen helpotti, mutta yö meni huonosti nukkuessa. Ei supistuksia. Ahdistaa tää kuumuus ja se kun vauva ei halua syntyä.
 
Heipsan massunkasvattajat!
Kylläpäs tuolla aurinko paistaa, sisälläkin meillä näyttää olevan 26 astetta lämmintä, että kyllä täällä tarkenee..vähän liiankin hyvin. Tiistaina oli neuvola..
RR: 122/81
U-gluk: -
U-Prot: +
B-Hb: 140
Sf-mitta: 32
Tarjonta: RT
Sydämen syke: +135
Liikkeet: ++
Painoa kertynyt kaikenkaikkiaan 200g raskausaikana, mutta vauva kasvaa hyvin, joten en ole ollut huolissani, eikä myöskään th. Neuvolan jälkeen lähdin kaverin kanssa shoppailemaan, ja illalla meinasi sitten supistella, ei kuitenkaan kipeitä vielä, eli harjoitellaan vasta. Viime yönä supistukset tuntuivat jotenkin erilaisilta, vatsaan koski ja muutenkin oli jotenkin pahoinvoiva olo. Sitten sainkin käydä pariin otteeseen vessassa kun meinasi kakka olla vetelenä...olo kuitenkin helpotti ja supistelut loppui. Tänä aamuna oli vatsa hellän tuntuinen, niin kuin olisi hirveän vatsalihasjumpan vetänyt yön aikana, johtuikohan tuo supisteluista toi aamuinen vatsan arkuus?!Oli ihana kun avomieheni sanoi eilen että haluaisi jo että vaavimme syntyisi pikku hiljaa, haluaisi jo ottaa pikkuisen syliinsä :)  Nyt tosiaan alkaa jo uskoa että pikkuinen on pian mun sylissä, tuleva synnytyskin käy useammin mielessä kuin ennen. Pitäisi varmaan laukku pikku hiljaa pakata, jos tulee laitokselle lähtö...En kuitenkaan usko että sinne aivan heti täytyy olla menossa. Reilu viikko sitten lääkärineuvolassa kohdunsuu oli vielä kiinteä ja kiinni ja pituutta oli 2,5 cm..Mietinkin tuossa että tarkistaisikohan th ensi viikon neuvolassa tilanteen, että onkos tuolla tapahtunut muutosta??  En oikein tiedä minkälaiset systeemit näin loppuajasta on noiden tarkistusten kanssa, lääkärineuvolaa ei ainakaa enää ole. Ai niin ja maanantaina taisi irrota limatulppa, en tosin ole varma, enkä muistanut neuvolassa asiasta kysyä..Vessassa käydessä huomasin kuitenkin sellaisen kellertävän, venyvän limaisen klöntin...Olisikohan tuo ollut irronnut limatulppa?
 
Tsemppiä ja jaksamista kaikille odottajille tähän kuumuuteen, toivottavasti saa taas pian lukea vauvauutisia :)
 
Hei!
 
Neuvolakäynti täälläkin taas takana, ja kaikki näyttää olevan ok. Tosin Hb on jäänyt siihen 114 ja sf-mitta jatkaa tasaista 0,5cm/vko kasvuaan, mutta eiköhän vauvalla ole painoa kuitenkin jo riittävästi: sain ekaa kertaa nyt painoarvion, ja hoitaja veikkasi noin 3600g. Ajatella että se olisi jo niin iso! Jos se vielä viihtyy mahassa sen kolme viikkoa niin paljonkohan painoa ehtii silloin vielä kertyä!? [:)]
Verenpaine oli ensimmäistä kertaa vähän koholla (alapaine), mutta se voi kuulemma myös ennakoida lähestyvää synnytystä (!!!).
 
Minnis, minunkaan vauvani ei ole vielä kiinnittynyt, mutta hoitaja sanoi että voi olla että se kiinnittyy vasta sitten juuri ennen syntymää. Eli ei sillä väliä - kai sitä tarvitsee näin juosta vähemmän vessassa - kunhan pysyy pää alaspäin. Tosin ei se pullero kyllä varmaan enää mahtuisi toisin päin kääntymäänkään. [:)]. Mä haaveilen sellaisesta pienestä michelin-vauvasta, jolla on kunnon poimut reisissä... [:D]
 
Meilläkin oli tv auki eilen Kätilöt-ohjelman aikaan, ja seurasin sitä sivusilmällä - ihan hyvä nähdä etukäteen (myös miehen) että ne vauvat voi todella olla ihan sinisiä ja ruttuisia kun tulevat ulos. Eikä sellaisia vaaleanpunaisia söpöläisiä kuin leffoissa. Muuten olen välttänyt kaikkia mahdollisia synnytysohjelmia ja -kertomuksia, ettei tule paniikkia! Kyllä se sitten selviää kun sen kokee itse...
 
Turvotusta on selvästi aikaisempaa enemmän, myös naamassa [:'(], mutta eipä se näillä helteillä ole ihmekään. Siitäkin hoitaja sanoi että se voi myös tarkoittaa että istukka toimii hyvin. Mun neuvolan kesäsijainen on selvästi erittäin positiivinen tyyppi! [:)]
 
Olen aloittanut sairaalakassin pakkaamisen, vihdoin. Vauvan tavarat on pakattu, ja joitain omiakin. Perusyöpymistarvikkeet heitän meikkilaukkuun sitten lähtiessä, siitä mun pitäisi selvitä vähäisemmälläkin ajatuskapasiteetilla.
 
Mikä se limatulppa muuten on? Meillä ei ole ollut mitään puhetta neuvolassa sellaisesta. Irtoaako se kaikilla ja milloin ja mitä se tarkoittaa?
 
Mun käsittääkseni kohdunsuuta ei sen vikan lääkärikäynnin jälkeen enää tarkkailla - ei ainakaan meillä Espoossa. Eli vauva sitten vain ilmoittaa tulostaan kun on tullakseen. Olisi tietysti kiva saada jotain vihjettä meneekö siihen 1 vai 3 viikkoa, mutta luontoäidin salaisuuksiin se taitaa vaan mennä.
 
Jaa, googlasinkin tuon limatulpan, ja löytyihän niitä selityksiä ja kuvauksia. Hyvä tietää, olisin muuten voinut vähän ihmetellä jos sellainen jossain vaiheessa ilmestyy...!
 
Tervehdys jälleen,
 
vieläkään ei vauva tahdo pihalle tulla. Kuumuus edelleen sietämätöntä. Tänään oli neuvola ja sf-mitta vaan kasvaa. Oli jo 40. Vauvan pää ei vielä kiinnittynyt. Mahtaakohan se tulla sieltä ollenkaan ulos? Noinko kivaa äidin massussa on? Toivoin vauvan syntyvän jo etuajassa ja olin kärsimätön jo monta viikkoa ennen laskettua aikaa ja nyt kun se maaginen päivä on ylitetty, niin voitte vaan kuvitella kuinka kärsimätön nyt olen. Nauttikaa helteestä te massuilijat, jotka jaksatte! Mites idaho, oletko vielä yhtenä kappaleena? Entäs kleopatra84?
 
Heipsis kesämassuilijat[:)]
 
Ihan pakko oli tulla tänne teitä lohduttamaan[:D]Ite sain pienen tytön tyllerön 8.6 raskausviikolla 42+0.Käynnistys oli sovittu seuraavaks aamuks ja olin viimesen 2 viikkoa valmistautunu käynnistykseen ja luopunu täysin spontaanin synnytyksen mahdollisuudesta.Olin täysin kyrpiintyny sukulaisten ja kavereiden puheluihin ja niihin ihaniin "eikö vieläkään"-kommentteihin...[:'(]Iänikuiset SSS-neuvot otti vielä enemmän kaaliin,ku ihmiset kuvitteli et en oo moisesta kuullu..Ja sit aina vitsailtiin,et "tuu meille pesee lattioita,ni kyllä se siitä lähtee.."Hyvä ku jakso raahautua viimesinä päivinä vessaan ja takas,et ei kyllä vitsit naurattanu[:@]
 
Vauva ei ollu laskeutunu,eikä kiinnittyny,mut niin vaan vuorokautta ennen käynnistystä alko supistukset itestään ja illalla prinsessa oli sylissä[:)]
 
Tiedän siis tasan tuskanne ja lähetänkin teille ISOJA voimahaleja,kärsivällisyyttä ja jaksamista viimesiin päiviin.Mun viimeset kaks viikkoa oli epäilemättä elämäni pisimmät 2 viikkoa,mut luojan kiitos vitutus häviää ku seinään kun se sitten tapahtuu[:D]
 
 
 
Takaisin
Top