Kesämassun kasvattajat 2009

Tänään oli taas äippäpolilla käynti ja kaikki oli samoin kuin muillakin kerroilla. Vauva kasvaa omaa käyräänsä ja on vieläkin tosi pikkuinen, nyt painoa 2,2kg. Verenpaineet oli taas korkealla,mutta sehän oli odotettavissakin. Valkuaista ei ollut, mutta jos sitä tulee niin sit käynnistetään synnytys. Saa nähdä kuinka käy!
Ottaa päähän, kun käy tuolla äippäpolilla niin joka kerta on eri lääkäri ja jokaisella on aina eri mielipiteet ja näkemykset asioista. Jokainen on puhunut verenpaineestani eri tavoilla. Toinen melki jo kirjoittaa lääkityksen, kun taas toinen sanoo, ettei täs ole mitään hätää, kun kotona on noin hyviä arvoja. Ottaa siitä nyt sit selvää.
No pääasia kuitenkin että pikku-kaveri voi hyvin. [:D]

 
Hei Emppa,
 
Hei! Miullakin on laskettu aika 25.6. Saapi nähdä syntyykö hän silloin. Itse olen syntynyt 28.6. Ainoastaan 5% vauvoista syntyy laskettuna aikana. Itsekin olen "jo" 32. Tuntuu että kaikki täällä olevat odottajat ovat ainakin 10 vuotta nuorempia. Kyllähän tuota synnytystä alkaa jo miettiä, kai siitä selviää...

 
Kuten moni on jo vastaillutkin sinulle, niin täällä on tosiaan monta muutakin "iäkkäämpää" ensimmäistä lastaan odottavaa. Itselläni ikää myös tuo samainen 32, enkä edes muistaakseni ole vanhin palstalle kirjoittaja. Laskettu aika alkaa lähestyä meillä kesämassun kasvattajilla uhkaavasti ja alkaa pikkuhiljaa synnytykseen kääntyä ajatukset. Sairaalakassin olen jo pakannut ja muutenkin vauvalle kaikki perusjutut on ostettuna. Mites ovatko muut jo valmiina vauvan tuloon?
 
Kivuliasta huomenta...
 
Voisiko olla kauheampaa tapaa herätä kuin kauheaan suonenvetoon toisessa pohkeessa?! Äkkiä yrittää pönnätä itsensä ylös sängystä, että saisi painoa jalalle. Tästä (liian nopeasta liikkumisesta) sitten seuraa kivut nivusiin ja alavatsaan[:@]. Muutenkin olen taas yöllä joutunut alkaa nousemaan vessaan ja vatsa on kipeä kaiketi pidättämisestä tai ainakin jostain syystä tosi hellän tuntuinen. Ja nivus- sekä alavatsakipua tulee ihan paikallaan ollessa, niin kuin joku muukin taisi kirjoittaa. No oisikohan tässä tarpeeksi marinaa...
 
Tavarat alkaa olla koossa pikkuihmistä varten. Vanna taitaa olla ainut, mikä puuttuu. Oletteko muut ostaneet rintakumit, maidonkeräimet tms. valmiiksi?
 
Tänään on ensimmäinen valmennus, vähän jännittää - en kyllä tajua miksi[8|]
 
Useimmat on varmaan ostaneet valmiiksi lähes kaikkea tarpeellista ja paljon tarpeetontakin. Me ollaan vähän hitaita eikä olla ostettu paljon mitään, enkä usko että ostetaankaan kaikkea pikkusälää. Vaikeaa tietää etukäteen mitä tarvikkeita oikeasti tulee tarvimaan ja käyttämään.

Meillä oli eka valmennus eilen, siellä ei mitään kovin uutta ja ihmeellistä kerrottu, samanlaisia varmaan ne ekat kerrat kaikissa paikoissa. Aika iso ryhmä oli ja äänessä suurimman osan aikaa vain muutama ihminen, mutta ei mulla toisaalta ollu mitään kysyttävääkään niistä aiheista joita käsiteltiin. Jotain keskustelua käytiin myös hankittavista vauvatavaroista ja mitä vauva oikeasti tarvii; olivat sitä mieltä että syli, sänky, vaipat ja vaatteet riittää. Mitään ei sitten puhuttu noista muista tarvikkeista, jotka voi helpottaa äidin elämää aika paljonkin. Täytyykin katsella valmiiksi valikoimia eri kaupoissa, niin tietää ainakin mistä niitä löytyy, osaa sitten lähettää miehen ostoksille oikeaan paikkaan...
 
Heissan,
minäkin olen alkanut miettiä synnytystä ja sairaalaan lähtöä, varmaan siksi että nyt on perhevalmennuksessa käyty läpi sekä synnytys että vauvan hoito ja imetys.
 
En ole hankkinut juurikaan vauvanvaatteita äitiyspakkauksen lisäksi, kun en oikein tiedä paljonko ja minkä kokoisia niitä pitäisi olla. Kaksi viikkoa sitten synnyttänyt kaverini sanoi ettei ainakaan pieniä kannattaisi hankkia lisää ennekuin tietää vauvan koon - ja vaatteita on ainakin heille ilmeisesti virrannut lahjoina tasaiseen tahtiin.
 
Neuvolassa taas sanottiin esim rintakumeista, että sellaisia ei tarvitsisi ostaa valmiiksi, ettei liian helposti ajaudu käyttämään niitä. Niitä saa kuulemma tavallisista prismoista ja citymarketeista, ja tarvittaessa kai myös sairaalasta, jos sitten tarvetta tulee. En tiedä, toisaalta ei kai niiden hankkimisesta haittaakaan ole...? Toinen synnyttänyt taas sanoi hankkineensa kahdet imetysliivit ennen synnytystä, mutta olisi kuulemma voinut olla useammatkin, kun hän joutuu niitä pitämään öisinkin ettei sänky kastu.
 
Olen itse ajatellut että etukäteen pitäisi hankkia vielä nuo liivit, ehkä rintakumit ja -pumppu(?), ja tietysti vaippoja. Sänky jo on, ja jos muuta tulee niin mies saa sitten shoppailla! 
 
Ai niin, perheryhmässä sanottiin, että etukäteen kotiin voi hankkia myös pari purkkia äidinmaidonkorviketta ja tuttipullon sopivalla tutilla. Imetyksen onnistumista voi auttaa se, että tietää että jos ei suju, niin aina on sitä varalla. Tutin käyttöä ei kai varsinkaan alussa suositella, mutta jos sellaisen ostaa niin pitäisi olla mahdollisimman pieni tutti. Jaaha, täytynee alkaa tehdä ostoslistaa...
 
RV 33+5...Sukulaiset ovat kantaneet vaatteita ja äitiyspakkausta odotellaan.

Vasta hankittu:
- sänky + lakanoita
- sitteri
- turvakaukalo autoon
- vaunut
- kantoreppu
- 1*imetysliivit (ostan vasta maidon noustua lisää, kuulemma kuppikoko saattaa yllättää)
- vauvalle "viltti" / makuualusta lattialla hengailuun

Kopsasin netistä tämän vauvan tarvikelistan. Ei kai näitä kaikkia välttämättä tarvitse, mutta tuosta on helppo poimia mitä nyt ensihätään saattaisi tarvita.

Vastasyntyneelle vauvalle:

- Sänky tai muu nukkumapaikka esim. äitiyslaatikko
- Reunapehmusteet sänkyyn
- Hoitopöytä tai muu alusta
- Vaunut
- Turvakaukalo
- Vaatetta 50-60 cm: alkuun kätevimpiä ovat kietaisupaidat, puolipotkarit, potkupuvut, vetoketjulliset haalarit, bodyt (voi mennä jopa 3 vaatekertaa päivässä )
- Vanna (amme)
- Kylpyöljy
- Pyllypyyhkeitä ja pyyhkeitä hoitoalustan suojaksi
- Puhdistuslappuja /-liinoja (ei aina tarvitse pestä pyllyä )
- Muovifrotee-alustoja
- Aluslakanoita useampi kerta
- Peittoja, kankaita
- Vaippoja (kesto tai kertakäyttö, pienin koko eli new born)
- Harsoja paljon
- Suolatippoja (0,9%)
- ”Nenäimuri” rään imemistä varten
- Tuttipulloja, ainakin pari
- Tuttipullon imuosia pari-kolme erilaista
- Tutteja (jos käyttää )
- Pari purkkia äidin maidon korviketta hätävaralle
- Vanupuikkoja, -lappuja
- Talkki
- Perusvoidetta
- Bebanthen-voide (ärtyneeseen pyllyyn, rinnanpäihin yms.)
- Sinkkivoide (vaippaihottumaan)
- D-tipat (saa mahdollisesti neuvolasta)
- Rela-maitohappobakteeritipat
- Dysflatyl-tipat tai Cuplaton (masuvaivoihin)
- Sitteri
- Itkuhälytin
- Kantoreppu tai -liina
- Tuttipullojen sterilisointilaite ja -lämmitin
- Hörpytysmuki (jos ei käytä tuttipulloa)
- Särkylääkettä
- Kynsisakset
- Pehmeä hiusharja
- Kylpylämpömittari
- Hajustamatonta pyykinpesuainetta ja huuhteluainetta
- Lapaset vauvan käsiin
- Vauvan myssy
- Kuumemittari (tavallinen, digitaalinen tai korva-)


Äidille:

- imetysrintaliivit
- rintaliivien suojia
- imetyspaitoja
- imetystyyny (tai iso tyyny)
- rintakumit
- rintapumppu
- maidonkerääjä (jos maitoa tulee runsaasti)
- isoja terveyssiteitä
- lampaanvillavoidetta (Lansinohia) tai bepanthenia (nänneihin)
- Ceridal lipolotion (moneen tarkoitukseen, mm. nänneihin, liukuvoiteeksi, vauvan pään karstaan jne)
- särkylääkettä (parasetamol-pohjainen)
- pakastimeen valmiita ruoka-annoksia äidille ja isälle

Perhevalmennuksessa tosiaan suositeltiin että tuttia käytettäisiin vasta kun lapsi oppii kunnolla oikean rinnanimuotteen, n. 6 viikkoon mennessä. Myös liikaa rasvausta pitäisi välttää jotta ihon oma rasvantuotanto ei häiriinny. Eli tarvittaessa. Jokainenhan itse sitten katsoo mikä sopii omalle lapselle :)

Tänään oli RV 33+5 neuvola. Täti arvioi käsikopelolla vauvan pienehköksi ja antoi painoarvion 2,8 kg. Ajattelin automaattisesti että painoarvio on syntymäpainon arvio; olinhan itsekin pieni vauva syntyessäni joten en ihmetellyt asiaa. Mies taas oli ymmärtänyt että sikiö on nyt 2,8 kg (näillä viikoilla sikiöiden keskiarvo on vau.fi:n mukaan 2,2kg). Mites tuo nyt menee? Neuvolakorttiin on painoarvio kohtaan merkattu tuo 2,8 kg.
 
Heissan!
Tuli käytyä äippäpolilla diabeteshoitajalla ja lääkärillä. Diabeteshoitajan kans käytiin ihan mukava keskustelu ja sain ruokavalioni muutoksiin vinkkejä. Paljoo ei tartte muuttaa, mut vähän kuitenki. Lääkäri ultras vauvan ja ihan ok tuntu olevan. Painoarvio (ensimmäinen koko raskauden aikana) 1900g. Raskausviikkoja 31. Vastaa kuulemma viikkoja. Pari viikkoo vielä kotiseurantaa ja jos arvot ei ala tasottuun, niin joudun alottaan insuliinihoidon. Vauvalle ei olla hankittu muuta ku hoitopöytä, vaunut on tulossa lähipäivinä (ostan kaverilta), sitteri ja äitiyspakkaus. Ihanan pieni uusi potkari/bodysetti oli pakko ostaa kirpparilta ku sai eurolla. Mulla on enää 3 viikkoa töitä ennen äippälomaa, ni eiköhän sitä sit vielä ehdi ostoksille. Meillä on valmennukset jo takana. Me ei saatu niistä kyl paljooka irti, mut tulipa käytyä.
 
Huomenna onkii neuvola niin on taas pikkuse viisaampi.. Maha ku ei kamalan isoks mulla näytä kasvavan niin ois kiva saada painoarvioo pienestä että toimiiko kaikki niiku pitää..
 
Totta, täällä on ensisynnyttäjien keski-ikä paljon korkeempi ku esim irc-gallerian yhteisöissä, tuntuu että siellä yleisimmin 18-20 vuotiaat saa esikoisen.. tai no ylipäänsä keskustelee niillä palstoilla koska eihän tää oo mullekaan esikoinen ku sitä hommaa hoitaa 8v poika[:D] 
 
Täällä on kans ollu sitä vihlontaa kohdunsuulla, ilmeisesti alkaa paikat pehmenemään, lyhenemään!
 
Mä mietin et mun kannattaa varmaan ottaa synnytystapa-arvioonki sairaalakassi mukaan ku synnärille on matkaa 120km, et jos ne huomaa siellä et paikat auki, synnyttämään! niin on ne tavarat siellä mukana.. tai jos muuten päättäävät et jäät tänne..[:-]
 
Pittäis kait se viikon sisään tulla se kutsu sinne arvioon kun alkaa olla nuita viikkoja jo sen verran.. ENÄÄ EI OIS PITKÄ AIKA!![:)]
 
Meille avomiehen kans meinannu käydä "hassusti", kun välillä mulla on vieläkin ollu vaikeuksia uskoo että on raskaana niin meinaa aika loppua "kesken". Kyllähän tämän raskauden nyt uskoo kun muksu potkii ja venyttelee. Tää on jotenkin erikoinen olo ja sitä kauheen vaikee selittää.
Tänään alkaa RV 32 ja ei siis olis kun 8 jäljellä ja se mikä omituisinta niin mua ei pelota eikä hirvitä itse synnytys, muta epiduraali kyllä, jotenkin iljettää että joku tökkis selkään jotain, mutta toisaalta voi olla ettei kestä ilman sitä.
Meillä on kaikki tarvittava tavara hankittu jo vauvalle mitä pitää.
Mutta meitsi toivottaa kaikille odottajille oikein aurinkoista päivän jatkoa. [:)]
 
Tosta epiduralista. Mua pelottaa se myös ihan sairaasti. Oon hirveen piikkikammonen ja ihan pelkkä verikokeen ottokkin on aika tuskallista. Rokotukset vielä pahempia. Mua vaan etoo ajatus siitä että mun jo valmiiksi täysiin suoniin työnnettään jotain lisää... Ja siinä epiduraalissa on vielä se että kun se laitetaan tonne selkärangan viereen, tarkalleen en muista mihin, niin pelkään että jännitän sitä niin paljon etten pysty olee paikallaan sitä aikaa tai tulee sellanen supistus että heilun siitä syystä ja sitten se osuu johonkin mihin ei saisi ja halvaannun tai jotain kamalaa... Että semmosta, kuulostaa ehkä maailman tyhmimmältä, mutta mä oikeesti pelkään sitä. Perhevalmennuksessa mun mies kysy sen riskejä mun puolesta kun oon siitä sille sanonu, niin kätilöt vai terkkarit, kuka niitä nyt pitikin, nauro koko kysymykselle. Saas nähdä kuinka kestän sitten kattoa kun lasta rokotetaan...
 
Et varmaankaan ole ainut neulakammoinen Helvi. Kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa ja kun menee tutustumaan sairaalaan. Eiköhän halvaantumiset yms. ole aika harvinaisia. Enemmän miuta ehkä jännittää se, ettei ehditä antaa kivunlievitystä, mutta sen näkee sitten...
 
Eilen oli eka valmennus, eipä juuri uutta asiaa tullut. Hyvähän se on kuitenkin asioita kerrata.
 
Niin ja tänään sain saikkua äippälomaan asti[:)] - pääsin suomenkielentaitoiselle ja muutenkin pätevänoloiselle lekurille, kyllä helpotti! Olin puolipäivää tänään töissä ja kyllä taas huomaa vihlonnasta, että joutui istumaan. Loppuilta pitää lepäillä, niin eiköhän tämä tästä.
 
Heips!

Tulen taas kommentoimaan tänne, tuosta epiduraalipuudutuksesta nääs. Eihän sitä ole pakko ottaa vaan on myös muita vaihtoehtoja esim. kohdunkaulan puudutus tms. Sain mammapolilta mukaan oppaan "Synnytyskivun lääkkeellinen lievitys" jonka sähköinen muoto löytyy seuraavasta linkistä, suosittelen lukemaan, oli mielestäni aika hyvä opas.
http://www.say.fi/liitteet/Synnytyskipu_julkaisuversio.pdf
Dokumentissa on myös kuvia, joten varoitan herkkähermoisia olemaan vilkuilematta kuvia.

Mukavaa odotusta.
Maajo
 
Heipparallaa!!
 
Meillä perhevalmennus ohi ja samoin tutustuminen synnärille. Eipä siellä oikeestaan ilmenny sellasta mitä ei olis aiemmin jo kuullut, mutta ei tuosta kyllä mitään haittaakaan ollut.
 
Minä olen ollut koko ajan sitä mieltä että yritän synnyttää luomuna, ilokaasua hyväksi käyttäen, olen myös piikkikammoinen, mutta haluan myös testata omia rajojani, toki otan kivunlievitystä jos en sitä kipua siedäkkään, mutta yritän kuitenkin. Eräs ystäväni sai ison vauvan 5 viikkoa sitten ja hän myös synnytti luomuna, ihan omasta tahdostaan ja kertoi että kyllä sen kestää loppujen lopuksi ihan hyvin. Avautumisvaiheessa hän oli ollut ammeessa ja sanoi ettei supparit olleet lainkaan niin kovia ja kipeitä vedessä kuin kuivalla maalla ja synnytyskin eteni hyvää vauhtia. Ponnistusvaihe hänellä kesti tunnin, eli melko pitkään jopa ensisynnyttäjälle, mutta sanoi kaiken paineen ja kivun unohtuneen saman tien kun sai sen käärön siihen rinnalle. [:)]
 
Tänään oli sitten myös vika lääkäri ja hän heitti ilmoille että saattaapi meilläkin olla ultrien mukainen laskettu aika oikeampi kuin neuvolan antama laskettu eli vauva saattaisi tullakkin jo tämän kuun lopulla siis eli aaaargh.. reilu kahden viikon päästä. Kohdunkaula oli lyhentynyt ja kohdunsuu jo pehmeä, tosin onneksi vielä kiinni. Eli se siitä rauhallisesta loppuodotuksesta, pikkasen ressin pukkas päälle ku kaikki on vielä vaiheessa tai ainakin sille tuntuu... [:-]
 
Eipä tässä sitte taas tällä erää kait muuta kun odotellaan mammat odotellaan.... [:D] Ja sunnuntaina alkaa kesäkelitkin...
 
Mä ite oon niin kipukammonen, et otan kaiken mahollisen avun vastaan.. Kyllä sen yhden pistoksen kestää..[:)] Pidän kyllä huolen siitä, että puudutukset saan..
 
Öisiä kuulumisia täältä. Heräsin vessaan noin puolituntia sitten ja maahan taisikin lirahtaa ihan jotain muuta... Nyt sitten odotellaan ja laskeskellaan vauvan liikkeitä ja tutkaillaan noita pikkuhousuja, nesteen määrää ja laatua... Hassua että itellä ei ole sellanen olo että tämä voi nyt olla menoa, supistuksiakaan ei oikeastaan ole. Kättärille kun soitin niin sanoivat että joskus limatulpan irtoamisen yhteydessäkin saattaa tulla todella paljon todella vetistä limaa, mä en tosin oo kyllä mitään limatulppaa nähny... Viikkoja mulla siis nyt 37+4 ja la 1.6. ei siis vielä! Huh, onpa tämä jännittävää ja jotenkin tuntee ittensä tyhmäksikin kun ei oo varma että mitä tapahtuu ja epäilen kuitenkin aika vahvasti että voisko näin etuajassa jo olla tulossa mutta tota nestettä tulee kyllä koko ajan tipoittain lisää että voisko sitä limaa olla NÄIN paljon... Ja vauvakaan ei tahdo nyt herätä liikkumaan vaikka illallla oli niin pirteä että... Noh. Nukkukaa te muut, mä oottelen että mitä tuleman pitää, unet on ainakin ohi tältä erää...
 
Huomenta Helvi ja muut,
 
Onko Helvi tilanne kehittynyt? Hui hitsiläinen, miten jännää! Miullakin jo 32 viikkoa täynnä, äkkiä se aika menee. Ja itseni tuntien laukun pakkaan vasta viime tingassa, jos ehdin[;)].
 
Onnea meille Äitipuoli[:)], taas on h-hetki hieman lähempänä - enää 56 päivää laskettuun aikaan.
 
Kylläpä on pitkä lista hankittavaa tuossa Minin laittamassa viestissä. Toisaalta, kun luin sitä, niin itse asiassa suurin osa onkin jo hankittu.
 
No nyt takaisin pehkuihin.
 
Huomenta!

Lähtiköhän se helvi nyt.. Jännää [:D] minulla kun on LA 30.5 eikä vielä kyllä tunnu että vauva olisi tulossa.. Toisaalta suoli on kyllä nyt kummasti alkanut toimimaan taas ja nykyinen liikkuminen alkaa olla jo naurettavaa. Pitäisi tänään käydä pikkulenkillä asioilla mutta ei oikein enää nappaa tuo "kävely". Alaselkä kipuileeeeeee ja supistusten takia joutuu pysähtelemään, näytän varmaan ihan vajakilta kun tuolla yritän vaappua eteenpäin, ja entä jos vedet meneekin kauppajonossa. Plääh. No, tuolla on kaunis ilma joten taidan silti yrittää [:)].  Niin joo, rintakumeja en ole ostanut, enkä maidonkerääjää (olisi kai silti kätevä). Kumeja en taida hankkiakaan ellei tule jokin pakko.
 
Tiedonpa nyt tilanteesta tännekkin [:D] Suoraan sanoen en todellakaan ollut ajatellut että synnytyksen käynnistyminen menis näin. Mutta yöllä liikkeitä laskiessa ja vesiä seuratessa kokosin ja petasin pinnasängyn, koska kyllä se nyt siltä näyttää että lähden tästä kohtapuolin synnyttämään! Siis vettä tulee edelleen, että jos se on limaa niin sitä on sitten sangollinen tuolla jossain varastossa... Mies lähti vielä käymään töissä hoitamassa muutaman kiireisen asian pois alta ja tulee sitten kotiin ja lähdetään yhdessä kätilöopistolle. Hassua kun edelleenkään ei supistele yhtään, mutta sanoivat puhelimessa että kahdelta viimeistään pitää mennä, niin kattovat sitten että jos ei itekseen ala mitään tapahtua niin sitten käynnistävät. Eli vauva olisi tulossa tänään tai varmaan viimeistään huomenna! Olo edelleen epätodellinen. Mieskin oli ihan solmussa aamulla että mitä hän nyt tekee, että lähteekö sinne töihin vai ei, mutta sanoin että mene nyt vaan, kun ei musta oikeesti tunnu siltä että mä nyt tässä alkaisin ponnistelee vielä aikoihin...
 
Taitaa tämä lapsi tulla äitiinsä aika tavalla kun on näin malttamaton [:)] Laskettuun kun olis vielä aikaa reilu kaks viikkoa. Mutta viikkoja nyt siis 37+4 eli eiköhän hän pärjää jo hienosti tälläkin puolella vatsaa.
 
Huiii, uskomatonta miten Helvin uutiset konkretisoi koko asiaa! Eli se synnytys on todella ihan oikeasti meillä kaikilla edessä, eikä siihen enää niin kovin kauaa mene! Minulla tuli tänään vasta 33 viikkoa täyteen, joten en ihan vielä osaa uskoa että vauva on kohta tulossa. [:D]
 
Heräsin aamuyöstä siihen että mussu liikuskeli mahassa, mitä jatkui sitten varmaan puolitoista tuntia. Yritä siinä sitten nukkua. Pieni on kyllä kovin kiltti kun liikuskelee varsin hellästi, lähinnä venyttelee ja potkii vain satunnaisesti, mutta kyllä se silti hereillä pitää. Mies sanoi siinä puoliunessa että hänestä on tosi kaunista kun se liikkuu mun mahassa, mikä on kyllä tosi kivasti sanottu, vaikka sillä hetkellä sitä lähinnä ajatteli että parin tunnin päästä pitäisi herätä töihin ja unta on liian vähän takana... Mutta oikeassahan hän on! [;)]
 
Hassua kuinka kaikkialla missä vain tapaa muita naisia tulee kyselyjä ja kommentteja raskaudesta! Tuntuu ettei mistään muusta enää tarvitse puhuakaan. Eilen kolmen lapsen äiti sanoi että hänestä äitiyspakkauksen lisäksi riittää alkuun rivistö Tutteleita ja rintapumppu (ja vaunut ja turvakaukalo), mutta muuten pitäisi talo ennemminkin tyhjentää tavarasta. Vauva kun tuo sitä joka tapauksessa niin paljon lisää. Eli eiköhän sitä pärjätä oli varusteet mitä vain.
 
Onnea Helville!! Kerro miten meni kunhan kotiudut ja toivut keikasta!!!
 
Takaisin
Top