kesäkuun vaavit

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miilo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
hahahaahahhaahahah.. repesin [:D][:D] No ollaan siis kohtalotovereita, naimisiin ennen kuin vuottakaan tulee täyteen yhdessäoloa. Tunnettu ollaan kyllä pidempään, mutta ei seurustelumielessä. Oltiin kauan aikaa ihan vaan hyviä kavereita, että voi sanoa että ainakin tunnen tuon ukkoni melko hyvin. Tulinhan mä raskaaksikin ensimmäisen 5kk aikana. Nopeeta toimintaa, se on sitä kun alkaa tulla vanhaks [:D][:D]

kopioin kelan sivuilta..

Esimerkki päivärahan laskemisesta lyhyiden työsuhteiden tulojen  perusteella Maritan äitiysraha alkaa 1.7.2010. Hän voisi päivärahaa varten esittää 6 kk:n tulonsa ajanjaksolta 1.1.–30.6. Koska hän on ollut työttömänä 1.4.–30.6., työttömyysaika ohitetaan ja 6 kk:n aikaa jatketaan ajalle, jona hän on ollut työssä.


Marita on työskennellyt 1.10.–31.12.2009 sekä 1.1.–31.3.2010. Päiväraha lasketaan ajalta 1.10.2009–31.3.2010 ansaittujen tulojen perusteella (6 kk tulot, jotka kerrotaan kahdella).


Jos Marita olisi työskennellyt vain 1.10.–31.12.2009, hänen päivärahansa laskettaisiin tämän 3 kuukauden ajalta ja 3 kk:n tulot kerrottaisiin kahdella.


Tämä kohta mua hämmentää.. Siks meinasin että Virginia tarkistais tuon oman tilanteensa kelasta.
 
Avautuminen:
 
Mulle sanottiin Kelassa, että tulisi hakea tosiaan 6 viimeisen kuukauden tuloilla ennen äitiysloman alkua, eli mun tapauksessa 1.11 - 30.4 (loma alkaa 1.5).
 
MUTTA!
 
He haluavat palkkatodistukset ennen kuin hakemusta käsitellään. Ja koska olen keikkalaisena ja palkan määrä vaihtelee, niin voin hakea käytännössä vasta 31.5 kun saan huhtikuun palkkalaskelman..
 
Ehdottivat sellaista ratkaisua, että pistäisin ensin paperit hakuun vuoden 2008 tulojen perusteella ja kun päätös tulee, niin siinä on 37 päivän valitusaika. Sinä aikana pitää toimittaa palkkatodistukset viimeiseltä 6 kuukaudelta, jolloin he käsittelevät hakemusta uudestaan ja laskevat uudestaan..
 
KÄYTÄNNÖSSÄ:
Minun pitäisi hakea avustusta 30.4 ja valittaa päätöksestä 31.5-7.6 välisenä aikana. Mutta kun laskettu aika on jo 10.6! En ehdi saada äitiyspakkausta, enkä äitiysrahaa ennen lapsen syntymää. Että voi olla typerää!!! Eihän se niin voi olla!!!
 
Mites muuten, kun tuloja ei lasketa sellaisenaan, vaan veroprosentti ja kodin ja työpaikan väliset matkakulut otetaan huomioon. Mistä h*lv*tistä sitä tietää, onko edellä mainittujen asioiden jälkeen viimeisen 6 kuukauden tulot yli 20% korkeammat kuin vuonna 2008? Entä jos ei olekaan?? Mitäs sitten???
 
Laskin muuten, että jos tulot on noussut tasan sen 20%, niin äippälomarahan määrä on noin 20€ enemmän/kk. Yhteensä siis 9 kuukauden aikana 180€. Kannattaako tuon summan takia hermoilla? Taidan hakea suosiolla vuoden 2008 tulojen perusteella..
 
 
Moi,

mä soittelin meidän palkkikseen ja kyselin että mitenkä tää prosessi nyt oikein menee näiden tukien kanssa.
Ja ainakin meillä on tällainen käytäntö:

lähetän kaikki paperit palkkikseen ja sieltä sitten täyttävät jotain kohtia ja laittavat hetimiten eteenpäin Kelaan, että saan äitiyspakkauksen pian jne. Mutta laittavat myös tiedon Kelaan, että viimeisen 6kk palkan ilmoittavat myöhemmin Kelaan, eli sitten kun se viimeinen palkka ennen äitiyslomaa on laskettu. Kela sitten laskee että mikä (viimeiset 6kk vai edellisen vuoden verotuksen tulo) on mulle edullisin tapa laskea äitiysloman tuet.
Ja kuulemma toimivat meidän palkkiksessa näin, jotta saisin sen pakkauksen pian, vaikka itse virallinen päätös menee sitten toukokuulle, eli siihen asti että se 6kk tulot on kelan tiedossa.

Näin siis ainakin teoriassa homman pitäisi mennä nätisti. No, jää nähtäväksi... [;)]

Eli Lennu_G, luulen että säkin saat sen pakkauksen jo ekan "päätöksen" yhteydessä, ja sitten vaan korjaat ne tulot sinne jälkikäteen...?

Mutta on tää tukijuttu aika viidakko. Onnittelen itseäni kun tää on tehty [:D][:D]
 
Kiitos tiedosta Cecilia.
 
Itseasiassa onnistuin hermostuttamaan itseni omalla kirjoituksellani (ja mullahan ei noita mielialavaihteluja ole lainkaan....) sen verran, että päätin soittaa Kelan lapsiperhepalveluun. Sieltä tuli hieman erilaista tietoa kuin Kelan palvelupisteen tädiltä.
 
Hakemuksen voin laittaa vaikka heti, kunhan siihen kirjoittaa, että "viimeisen 6 kuukauden palkkatulot ilmoitetaan 31.5". Äitiyspakkauksen saa tosiaan tämän ensimmäisen haun jälkeen parin viikon päästä.
 
Ja jos käykin niin, että viimeisen 6 kuukauden tulot eivät ole yli 20% korkeammat kuin vuoden 2008 (kaikkien matkakulu-, vero-, jäsenmaksu- ym. seikkojen huomioonottamisen jälkeen), niin korvaus tulee yksinkertaisesti vuoden 2008 tulojen mukaan.
 
Nimimerkillä: Helpottunut, vaikkakin hieman nolostunutkin omasta avautumispurkauksesta, Lennu.
 
P.S. Onkohan Sarian menossa ensi viikon ke perhevalmennukseen Klaukkalaan? Olisi kiva vihdoin nähdä!
 
Oon kans mietiskellyt noita Kelan juttuja ja neuvoisinkin että käykää Kelassa juttelemassa niin saa parasta neuvoa. Onneks mun "työkaveri" jäi just äippälomalle ja se joutui säätämään palkanlaskijamme kanssa näistä tulojutuista niin nyt mä tiedän miten menettelen ja vien hakemukset suoraan Kelaan enkä täytä netin kautta. Saa heti selville jos jotain puuttuu..

Mä oon jäämässä äippälomalle 14.5 joten täytyy odotella 13.5.2010 asti tulevaa palkkakuittia. Nyt painan hommia kunnolla, tiedän että tulot on noussut vuodesta 2008, mut kun saan itse päättää työvuoroni niin nyt teen paljon..

Mulle kans neuvolan täti vaan paino hellästi navan alapuolelta ja sano et tossa se kohdun alaosa on.. Ite kun kokeilin niin en tuntenut mitään erikoista, mitta oli 17,5 rv22+3.

Tällä viikolla vasta oon tuntenut kunnolla vauvelin potkut, ihanaa!!!!
 
Huh huh. No nyt pitää ruveta taas tappelemaan näiden eukkojen kanssa... [&:] Ja just saatiin päätöskin tähä äippärahaankin.... Mikä sekin ihmetytti. Vuonna 2008 olin siis minimimamma rahalla kotona. Mutta nyt olivat laskeneet että tulisikin melkeinpä puolet enemmän!! Voi tätä päivää..... [:@]
 
Lähetin hakemukset Kelaan! Jippii!
Nyt taidan hakea jääkaapista alkoholitonta siideriä ja mennä takapihalle nauttimaan auringosta!!! [8D]
 
härreguud tätä soppaa [:'(] laittoivat kelasta mulle 733€ laskunkin parin vuoden takasista opintotuista, vuosityöraja menny yli. On se kumma kun niitten pitää olla pari vuotta jäljessä näissä raha-asioissa!
 
Onneksi mun ei tarvinnut täyttää noista KELAlapuista kuin vain henkilötiedot ja otanko pakkauksen vai rahan. Työpaikan TH ja palkkakonttori täytti loput ja lähettivät eteenpäin.

Mä luulen, että mulle raha tulee vuoden 2008 tulojen mukaan. Tosin jos saan yhtä hyvän bonuksen (lähes 5000€) huhtikuussa, kuten viime vuonna sain, niin se kyllä nostaa tulot 6kk:n osalta yli 20% (Edit: jaa... mut pitääkö se muutos +20% olla vuositasolla???, sitten ei auta bonuksetkaan). Ja toisaalta jos sen vaikutus on vain muutaman kympin/kk niin onko sillä niin kauheesti väliä?
 
Moi kaikki pitkästä aikaa!!!!!
 
Olenpa ollut saamaton enkä ole kirjoitellut...ja varsinkin Lennu_G anteeks, kun ei ole kuulunut
Ja joo Lennu_G olen tulossa perhevalmennukseen, oltiin 3.2 myös, olitteko te???
 
Mulla kävi hyvä tuuri, kun mun tulot 2008 oli paremmat kuin koskaan aikaisemmin, tai sen jälkeen[:)]
Mulla ei ole enään kun 5vk töitä ja sit alkaa kesäloma, ja siitä sitten äippäloma...
 
Nyt olen saikulla...Huomen aamulla verikokeisiin, koska sydän hakkaa miljoonaa, hikoilen kun sieni, ja väsyttää ihan pirusti. Lekuri epäili että rauta-arvot ois huonot. Kuukauden olen syönyt lisärautaa, en tiiä sit.
Verenpainen on 67/101, mutta lekuri ei ollut siitä huolissaan, parempi kuulemma kun on alhainen kuin se että se nousisi, koska sitten olisi se raskausmyrkytyksen riski. Nooh ei se auta kun olla rauhassa, ja "nauttia" raskaudesta[:D]
 
Sarian: Ei oltu 3.2 - oltiin silloin lapissa lomailemassa. Mutta mehän sitten nähdään ensi viikolla! Kiva juttu :) Kurjaa, että oot voinut huonosti. Se sydämentykytys voi tosiaan olla raudan vähyydestä tai johtua, niin kuin Hani taisi kirjoittaa aiemmin, siitä että kohtu painaa alaonttolaskimoa ja heikentää siten laskimopaluuta ja siten äidin verenkiertoa. Voisi selittää myös matalat verenpaineet. Aiheuttaa myös usein turvotuksia eteenkin alaraajoihin.. Lepäile! Toivottavasti vointi paranee pian!!! 
 
Minä kans säästyin itse täyttelemästä noita Kelan lappuja, henkilötiedot ja pakkaus vai raha riitti, muut tiedot hoitaa palkanlaskija. Ihan kelpo äitiyspäivärahat on nyt tulossa, ekaa kertaa elämässä [:)]

Se olis kuulkaa vielä tasan 1 kouluviikko mulla jäljellä ( lisäks 2 harjotteluvkoa ja se näyttö) ja tää nainen saa laittaa vihdoin pillit pussiin, opiskelut on siis ihan just ohi!!! [:D] Ja kaiken kruunaa tänään alkanut talviloma [:)] Ens viikolle onkin neuvolaa, lääkäriä ja sitä sokerirasitusta, lisäks ajattelin mennä poikien kanssa katsomaa Risto Räppääjää leffaan ja Lintsille talviriehaan... liput tuonne riehaan on kylläkin 17€/hlö ja jos meitä 4 lähtee, niin aika kalliiks tulee. Mutta katotaan, ei me kuitenkaan koko lomaa kotona aiota olla.

Tilattiin uus sohva, semmonen iso kulmadivaani ja mies halus että äiti saa nojatuolin jossa voi imettää poikaa [:)] Toimitusaika on 3-5 viikkoa. Kun tuo olohuone on laitettu niin sit pitäis sitä autoa alkaa miettimään vielä. Nyt iltapalalle ja sit sänkyyn valmistautumaan Dr. Housen vastaanotolle... Ihan tosi väsynyt oon ollut koko päivän, uni saattaa tulla tänään aikaisin.
 
Tyttö Koo, kannattaa muistaa että lintsiä ylläpitää lastenpäivänsäätiö joka on hyväntekeväis järjestö [:)]
[align=left]Vaikka kirpaseekin niin menee ainakin hyvään tarkoitukseen ja saa pitää hauskaa samalla [:D]
[/align]
 
Minä olen kyllä kans ihan pihalla noista kela-jutuista mut eiköhän ne siitä selkiydy! [:D]

Viikko sitten torstaina myö käytiin rakenneultrassa PHKS:ssa rv 21+1 ja kaikki oli oikein hienosti! Tytöksi lupaili myös tällä kertaa. Painoarvio tuolloin oli 395g. Aivan ihana kätilö oli! Se sama kätilö teki meille nt-ultran silloin rv 12+2. Mä niin toivoisin että sama kätilö olis silloin työvuorossa kun meille tulee lähtö synnärille! Koskaanhan sitä ei kyllä voi tietää kuka just silloin sattuu työvuorossa olemaan, mut ainahan saa toivoa! [:D]

Maanantaina soittelin neuvolaan, kun ilmennyt muutamia mieltä askarruttaneita asioita. Mulla on alkanut maitoa tulemaan jo nyt niin paljon et jos ei välillä purista pois niin alkaa kauhea särky. Keuheasti mititytti se että kun olen lukenut että maito nousee sitten kun istukka irtoaa niin eikai vaan ole istukka nyt sit irronnut, mut mitään vuotoa kun ei ole ollut ja vaavi on edelleen liikkunut ja potkinut niin neuvolan täti sanoi et siitä ei kyl voi sit olla kyse. Selkä on lisäksi ollut nyt niin kipeä et välillä ei meinaa pystyä nousemaan sängystä ylös omin avuin. Sain ajan tiistai aamuksi neuvolan lääkärille ja siellä sit kävin. Maidon tulosta lääkäri sanoi et joillain sitä maitoa vaan alkaa tulemaan, mut pitäis nyt yrittää olla puristelematta pois sitä ettei se tuotanto lisäänny. Sano vaan et eipähän ole sit sitä ongelmaa etteikö maitoa olis kun typy syntyy! [;)] Selästä sain viikon sairasloman ja jos ei tällä välin selkä ole parempi niin sit pitäis kuulemma lopettaa työt. Vähän nyt kyllä alkaa pahasti näyttämään siltä et tää mamma jää ihan kohta pois töistä. Ei oo selkäkivut hävinny ainakaan toistaseks minnekkään. Onneks on sentään toi koulu niin ei oo kaikki päivät tyhjää vaan täynnä! Lääkäri samalla käynnillä sit ultras kun sillä ultralaite siellä on. Tämä sanoi myös tytön olevan tulossa. Nyt on siis kolme tyttölupausta! [:)] Kaksi lääkäreiltä ja yksi kätilöltä. Kovasti oli typy kasvanut tuon viiden päivän aikana. Silloin rv 21+6 ja painoarvio nousi 454 grammaan eli 59 grammaa ja sf-mitta oli 19cm.

Nyt alkaa tytskyn tuleva huonekkin näyttämään edes vähän lastenhuoneelta kun saatiin tuo suvussa kulkenut kehto meille. [:)]

Hyviä vointeja kaikille kesämasuille! [;)]
 
Huomenia [:)]

Eilen oli lääkärissä käynti ja lääkäri määräsi kolmeksi viikoksi sairaslomalle[&:] Supistelujen takia menin kaksi viikkoa sitten jolloin kohdun suun tai kaulan tms. pituus oli melkein 4 ja nyt eilen se oli 3.3..kahdessa viikossa melkoinen lasku..kehotti ottamaan rauhassa ja lepäillä..Toisaalta harmittaa kun jää koulussa niin paljon kolmessa viikossa jälkeen toisia[&:]Vaan kunhan naperolla on loppuun asti kaikki hyvin niin muusta ei väliä..mieluummin tässä kohtaa lepäilen kun että joutuisin loppuajasta makoilemaan osastolla[:'(][:'(]ehtiipähän olympialaisia seurata[:D][:D]
kauhea meno taas mahassa[:D]Jospa menis hörppimään kahvit ja katsomaan jääkiekkoo[:)]
Hyvää viikonloppua jokaiselle!![:)][:)]
 
En ole nyt käynyt lukemassa pitkään aikaan, ei vaan jaksa istua koneella, luin nytkin vain osan kirjoituksista. Itse kanssa laskeskellut viikkoja toukokuuhun, tai itseasiassa kesäkuuhun [:D] Olen nähnyt muutaman kerran unta vaavasta ja nyt en millään jaksaisi odottaa kesään [:(] [:D]
Sokerirasitukseen määräsi neuvolasta, vähän niinkuin "muuten vaan" [:@]. Ei iän eikä muunkaan takia. Varmaan osittain painon takia, noussut jo 10kg, mutta olin todella laiha ennen raskautta. Jaksaa vaan neuvolassa aina naputtaa tuosta painon noususta [:(] Varmaan oli katsonut etukäteen että laittaa rasitukseen, kun olin epähuomiossa sanonut pituuteni väärin ekalla käynnillä (10cm liian vähän), jolloin sitten painoindeksikin muuttui jonkin verran.. Sanoi että mene nyt kuitenkin. Ei se nyt Sinänsä haittaa, ihan hyvä tarkistaa, mutta ei todellakaan innosta olla syömättä yht 14h. Tulee aika tuska kaksituntinen terveyskeskuksessa. Meillä ei kyllä voi varata aikaa etukäteen, vaan pitää mennä "tappelemaan" mummojen kanssa ekasta ajasta heti kun terveyskeskus aukeaa [:D]

Kela asiat vähän epäselvät, luulin että neuvolassa selittää mutta siellä mitään kerrottu. Noh, pitää maanantaina soitella ja kysellä kelasta.

Koko viikon painanut suht täysillä :S Pää suunnittelee ja päättää enemmän kuin kroppa jaksaa. Onneksi mies koko ajan huolehtii että lopetat heti jos yhtään tuntuu siltä (noin sitten myöhemmin). Ei mutta oikeasti, tarvitsen jonkun sanomaan että hellitä, ensimmäinen lapsi ja ollut niin helppo raskaus etten varmaan itse tajua minkäverran voi tehdä ja milloin pitäisi lopettaa. =/ Plus että juuri jostain luin että nimenomaan pitäisi kerätä voimia eikä väsyttää itseään ennenkuin se muksu tulee, että sitten jaksaa valvomiset ja kaiken. Haluaisin töitä tehdä niin pitkälle kuin vain jaksan, mutta kävin sitten nyt miettimään että varmasti fiksumpaa lepäillä ja ottaa rennosti se viiminen kuukausi.
Vähensin siis tunteja pelkkiin viikonloppuihin palkkatyössä kun aloitin työharjoittelun 40h/vk josta taas en saa palkkaa [:@] Ei onneksi ole kovin rankkaa työtä, ainakin vielä ollut hiljaista.
Ja ensi viikolla tukholman risteilylle rentoutumaan ja ottamaan omaa aikaa, viimeistä kertaa kahdestaan miehen kanssa :)

Tulisi jo kesäkuu, olen ihan taivaissa kun haaveilen [:)]
 
Moi!

Nyt kyllä meikäläinenkin tuntee vauvan liikeet päivittäin. Siinä rakenneultran aikaan alkoivat liikkeet tuntua, ja nyt joka päivä tuntuvat enemmän. Aika ihanaa:) Huomenna on neuvola, pääsee taas kuulemaan sydänääniä ja tsekkaamaan, että kaikki arvot on kohdallaan.

Selkä ja jalat on hieman nyt kipeenä. On noita lumitöitä tullut tehtyä ehkä enemmän kun pitäisi, ehkä täytyy jatkossa vähän tarkemmin miettiä niidenkin tekemistä. Mutta en oikein osaa jättää muillekaan kaikkia hommia!! Mutta pakko kai pikku hiljaa alkaa vaan jarruttelemaan.

Koiran kanssa lenkilläkin on vauhti kyllä hidastunut. Kaippa ne seitsemän lisäkiloa hieman tuntuvat jaloissa... saa nähdä mihin mittoihin tässä vielä paisun. Maha on alkanut kasvaa ihan kivaa tahtia, kun ei aluksi meinannut kasvaa ollenkaan.

No, eiköhän tämä tästä taas suttaannu.
 
Minäkin odotan jo innoissani kesäkuuta. Tai toukokuuta, jolloin pääsee aloittamaan mammaloman!
 
Olen jotenkin tosi tympääntynyt töissäoloon. En jaksaisi eikä huvittaisi olla yhtään enää töissä, kun vatsa alkaa painaa ja selkää jomottaa. Eniten olen kuitenkin tympääntynyt henkisesti. Mieli on jo ihan muualla: toukokuussa ja kesässä, vauvan syntymässä ja sen jälkeisessä ajassa. Tekee pahaa kantaa kaikki stressi töistä ja uuvuttaa itseään, kun huomaa että sitten vauvalle jää vähemmän aikaa ja voimia. Eikä se muutenkaan ole hyväksi raskaana olevalle, siis stressi. Mm. masulle rupattelu ja lauleleminen on vähentynyt. En myöskään tunne vauvan liikkeitä enää niin usein kuin ennen...
 
Työni on kuitenkin sen luonteista, että "kaikki tai ei mitään. Kun olen töissä, vastuulta ja pikkustressiltä ei yksinkertaisesti voi välttyä. Kotiinkaan en haluaisi ennen mammaloman alkamista jäädä, koska ylpeys ei anna periksi. Haluan näyttää työtovereille pystyväni työntekoon mahdollisimman pitkään... :/
 
Huomenta kesämammat!

Talvilomaviikko on potkaistu käyntiin Leijonien 3-0 häviöllä [:@]  Tänään pitäis treffata yks tuttu kaupungilla ja käydä syömässä. Päätettiin poikien kanssa, että perjantaina mennään sinne Linnanmäen talviriehaan, vaikka ne liput maksaakin sen 17€/hlö.

Huomenna on neuvola ja eka virallinen lääkäri, saas nähdä onko paino nyt lähtenyt nousuun... eilen oli semmonen päivä, ettei vauvan liikkeet paljoa tuntuneet, oikeestaan vasta illalla potkiskeli kunnolla muutamaan otteeseen. Vissiin asentoa vaihtanut tai jotain. Tänään kuitenkin aamulla on taas palattu "normieloon" ja liikkeet tuntuu selvästi.

Mullakin on ajatukset jo keväässä/kesässä ja vauvantulossa. Onneks ei tarvitse olla varsinaisesti töissä vaan yritän keskittyä tulevaan näyttöviikkoon. Sen jälkeen pääsen sitten kesälomaa viettämään ja rauhoittumaan vauvanodotukseen perheen kanssa. Meillä on muuten miehellä menossa nyt joku pesänrakennusjuttu kun haluaa laittaa kotia kuntoon vauvaa varten [:)] mutta onhan se kiva saada koti kuntoon ennen vauvan tuloa.
 
Viirukhan, ei hyvältä kuulosta tuo sinun tekstisi. Pakko aina vaan yrittää ajatella positiivisesti vaikka se ei aina niin helppoo oliskaan!

Tänään on taas käyty neuvolassa ja saatiin kelan paperit ja esitietolomake synnytyssairaalaa varten täytettäväksi kotiin. Täytynee kai kohta alkaa tutustua niihin. Muita neuvolakuulumisia, nyt siis rv 22+5
paino +660g/viikko
verenpaine 104/65
Pissa puhdas
B-Hb 120
Lapsiveden määrä normaali
Sydämensyke +
Liikkeet ++
sf-mitta 21

Parasta noissa neuvolakäynneissä on kyllä se sydänäänten kuuleminen. Pikkunen monotti sitä doppleria oikeen kunnolla kun täti yritti kuunnella. [:D] Samalla reissulla sit saatiin keskiraskauden lääkärintarkastukseen aika 23.3, joka siis ilmeisesti korvaa yhden neuvolakäynnin ja sit seuraava neuvola-aikakin tuli samalla 12.4.

Täti sit ilmoitti meidät perhevalmennukseen ja itselläni on ihan sellainen tunne et ei vois vähempää kiinnostaa viettää iltojaan kuunnellen sitä diipadaapaa..!! [:@] Voiko sinne vaan olla menemättä?? Lisäksi alko vähän ottaa pannuun se että nykyään ei PHKS:aan pääse edes vierailulle vaan synnytyssairaalaan tutustuminen tapahtuu netissä! Ei oo yhtään kiva juttu. [&:]
 
Takaisin
Top