Iltaa kaikille. Ja jaksamista teille, jotka olette päässeet kotiin, mutta ilman pikkuisianne[:(] Itku pääsee pelkästä ajatuksesta. Kun itsellänikin tuntuu rankalta, teillä tuntuu varmasti paljon vielä rankemmalta[:(]
Me päästiin tänään kotiin, tänne kaaoksen keskelle parkkeerattiin tuo uusi perheenjäsen. Tasan viikko vierähti sairaalassa ja sanotaanko, et oon aivan sekasin ajankulusta ja päivistä ja tää ulkomaailma on taas ihmeellinen paikka.
Viikko vielä ja sitten päästään muuttamaan vähän väljempiin tilohin, onneks. Täällä hoitoalusta on keittiönpöydällä, pikkuisen nukkumapaikka eli äitiyspakkaus puntattu kahen tuolin väliin olkkarin pöydän viereen, ja kakat on pestävä keittiön pesualtaassa...
No joo... meidän koiruus on kuolemanväsynyt, se ressukka on meidän kotiutumisesta asti huolehtinu vauvasta, ja tarkkaillu jokaista inahdusta ja osallistunu kaikkiin hoitotoimenpiteisiin. Jakaa tän mun väsymyksen kyllä ihan täysillä, ja tulee varmasti jakamaan vielä pitkään, ennen kun tottuu.
Meillä joudutaan tytön ennenaikasuuden ja koon takia antamaan tissiä väintään kolmen tunnin välein, eli öisinkin kelloa soimaan, vaikka vauva antaisi nukkua. Pikkuinen kun ei välttämättä itse havahdu ilmoittamaan nälästä. Onneksi on syönyt viime päivät hyvin, nyt stressailen vaan sitä, saako se tarpeeksi maitoa... sairaalassa ollessa kun pystyi sitä punnitsemalla tarkkailemaan. Punnitsinkin usein ennen ja jälkeen syöttämisen, niin näki, paljonko sinne mahaan meni. Jos oikein hysteeriseksi alan, niin täytyy varmaan vuokrata jostain vaaka...