Sen enempää aikaisempia viestejä lukematta, päätin esitellä itseni.
Joten hei vaan kaikille tasapuolisesti! :)
Olen 28-vuotias kahden pojan äiti Turusta (pojat 6v ja 4v) ja odotan kolmatta lasta. Laskettuaika on 5.6.2014. Ajatus kolmannesta oli ollut mielessä pitkään.. mies on sanonut että hänelle ei koskaan tule vauvakuumetta, ja että minun pitää tehdä aloite jos haluan lapsia lisää, vaikka hän on toki aina täysillä positiivisin mielin mukana yrityksessä, odotuksessa ja arjessa! (Ihana mies mulla

) Esikoinen aloittaa koulun syksyllä 2014, ja minusta olisi ihana jos saisin olla tuona aikana kotona. Tämä ajatus (ja ajoitus) mielessä jätimme ehkäisyn pois syyskuun alusta ja ajattelimme jos talven aikana tärppäisi. Tärppäsi sitten ensiyrittämällä, mutta mikäpä siinä :)
Viikolla 5+ alkoi pahoinvointi ja mielialavaihtelut. Oksentanut en ole montaakaan kertaa, mutta olo on monesti aamusta iltaan "merisairas" ja LÄHES KAIKKI hajut ällöttää! Tuntuu että olen ihan neuroottinen hajujen suhteen kun kaikki haisee nykyään pahalta. :D Muuten on ollut pieniä menkkamaisia kipuja ja nippailua nivusissa. Ja tissit on kasvaneet ja arat!
Nyt on menossa rv 8+6 ja kai neuvolaankin pitäisi pian soittaa.. jännityksellä odotan ensimmäistä ultraa, että löytyykö sieltä mitään ja onko kaikki kunnossa. Oireet ainakin kertoisi että jotain muutoksia mussa tapahtuu :)
Palaan myöhemmin lukemaan teidän kuulumisia. Olisi mukava löytää "vertaistukea" vaikka en olekaan enää ensikertaa näissä touhuissa :)