Kesäkuun kullanmurut 2014

Moikka! Varovaisin mielin ilmottaudun mukaan, ensi kertaa kirjottelen. :)

Elikkäs 21 vuotias lähihoitaja helsingistä. Monen positiivisen raskaustestin teon jälkeen ja laskureiden mukaan pikkusen pitäis syntyä 8.6 <3 nyt viikkoja siis 6+3. neuvolaan varasin ajan eilen ja parin viikon päästä sinne meno sitten :) hieman pelon sekaisin tuntein täällä ollaan.

Yks keskenmeno takana pari vuotta sitten joten toisinaan pelko valtaa mielen. Vielä ei olla uskallettu kertoa kenellekkään, ultran jälkeen sitten kun en millään haluaisi taas joutua selittelemään jälkikäteen. Ihanaa kuitenkin päästä tänne höpöttelemään :)

Oireista sen verran että viime päivinä jatkuvaa huonovointisuutta ympäri vuorokauden joka toisinaan helpottaa syömisellä, selkäkivut, vatsan juilintaa, koko ajan jano, väsymys on niin pysättävää että työpäivän jälkeen ei ilman päivä unia pysty edes kaupassa käymään, hengästyn pienestäkin urheilu suorituksesta ennen jaksoin käydä salilla 7xvko nyt en oo käynyt kun vapaapäivin, ummetus, vessassa ravaaminen ja rinnat on kasvannet ja aristavat. Välillä tuntuu että hermo menee pikku asiasta ja toisinaan kyyneleet on silmässä hyvinki helposti sekin lienee kuuluu asiaan. :) kamala turvotuski on ei tarvii kuvitellakkaan että sais vanhoja farkkuja jalkaan. :) kaikki on uutta ja ihmeellistä ja kummallinen pakkomielle tutkia jokaista kehon toimintoa tarkkaan vaikka ennen lähinnä vähätellyt kaikkea. :) välillä olo tuntuu todella hyvältä jollon alkaa miettiä että onkohan sielä kaikki hyvin... Nyt vaan kovasti toivotaan että pikkune pysyy matkassa mukana <3 zemppiä kaikille odotukseen!
 
mua palelee muutenki kokoaja tai ei iha kokoaja mut etenki päivisin kun oon iha koomaväsy ja sit iltasin kun oon menos nukkumaan :) palelu kuiteski kirjallisuuden mukaan kuuluu raskausoireisiin :)
 
Huomenta, kanssaodottajat :)

Onko teillä ollut nyt alkuraskaudessa vuotoja? Kun mulla alkoi eilen illalla tiputtelee ruskeaa vuotoa. Ihan vähän siis et vielä ollaan pikkarisuojalla pärjätty mut alkoi kyllä pelottaa... Tänään siis 5+6 mun laskujen mukaan menossa. Tarrasukkia ja vauvaliimaa kehiin siis :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Freyja86, en halua pelotella mitenkään, enkä tuottaa mielipahaa, mutta itelläni edellinen keskenmeno alkoi juurikin ruskealla vuodolla. :( Pari päivää tiputteli ruskeaa vuotoa, joka vaati pikkuhoususuojan, mut muuttui sitten kunnon vuodoksi ja keskenmenoksi. Viikkoja oli sillon tieten 4+5, kun meni kesken viikoilla 5+0.

Toki voi olla, että ei tarkota mitään :) Neuvolassa mulle sanottiin vaan, että tarkkaile. Jos menee kesken, ei voi mitään. Oli muutenki niin huono kokemus, kun en päässyt mihinkään tutkituttamaan, että onko sielä mitään vai menikö se kesken. Ja jos meni niin onko tyhjentynyt kokonaan. Kahteen sairaalaan ja omaan tk:hon soittelin, nii joka paikassa todettiin, että jos on mennyt kesken niin ei voi mitään. Ja pitäisi olla lähete, mutta lähetettä en saanut, kun jos se on keskenmeno niin sitte se on. Huoh, alkaapa kiehumaan, ku miettii sitä meikäläisen kohtelua. :/

Mä toivon ja pidän peukkuja, että se on ihan vaaratonta tiputtelua :) Ja paaaaljon tarrasukkia :)
 
Mulla on tullu ruskeeta ja kirkasta vuotoo viikon verran ja nyt sairaslomalla lepäämässä koska lääkärin tutkimusten jälkeen selvis että on uhkaava keskenenmenon riski päällä tällä hetkellä. Menee kuulemma ohi ja asiat paranee huomattavasti muutaman päivän levolla joten nyt vaan odotellaan ja toivoaan että tää lepo auttaa.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Muistakaa myös tulehduksen mahdollisuus jos tulee outoja vuotoja. Nekin usein johtaa hoitamattomana keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen.

Eli VAATIKAA että pääsette näytille/kokeisiin jos on vain jotain joka mietityttää! Ei se liika pohtiminenkaan hyväksi ole. Neuvolatätit tuppaa olemaan liian usein sanomaan ettei oo mitään hätää, kuuluu asiaan. Puhelimessa varsinkaan kun ei tarkkaa arviota pysty kukaan tekemään.

Mulla oli edellisessä raskaudessa satunnaisia ruskeita vuotoja eikä niihin neuvolassa otettu oikein mitään kantaa. Tiedä sitten oliko asiaan kuuluvaa vaiko ei, mutta kyllä ennenaikaisesti kerran synnyttäneenä tällä kertaa en jätä mitään sattuman varaan.
 
En uskalla vielä ilmoittautua mukaan, vaikka positiivinen raskaustesti tulikin tehtyä viime viikolla. Tai itse asiassa jo kolmekin :)

Takana on yksi keskeytynyt keskenmeno 1/2013 (meni kesken aivan alussa, ehkä rv 5-6, huomattiin varhaisultrassa rv 7+6). Keskenmeno oli pitkä ja henkisesti vaikea prosessi, sillä kuollut alkio ei suostunut vuotamaan itse ulos: vaadittiin 2 x lääkkeellinen tyhjennys sekä kaavinta, joka epäonnistui, kohtuun jäi raskausmateriaalia. Sainkin vielä kolmannen (!!!) kerran cytotec-tabletit.

Nyt, vihdoin 10 kk yrityksen jälkeen tärppäsi uudelleen, tällä hetkellä kasassa on ehkä rv 5+5. Oireet ovat kuitenkin täysin erilaiset kuin viime kerralla. Silloin oli todella kipeät rinnat, ummetusta, närästystä, väsymystä, kohdun nippailua jne. Tällä kertaa raskaudesta ovat kertoneet lähinnä vain testin kaksi viivaa ja ripuli, rinnat eivät ole olleet juurikaan arat. Pahoinvoinnista ei ole kummassakaan raskaudessa ollut mitään tietoa, toki tämäkin raskaus on vasta alkuvaiheessaan. Nyt sunnuntaina kävi samoin kuin viime raskaudessa, jolloin päätin mennä varhaisultraan: vähäisetkin oireet loppuivat täysin. Takaisin eivät ole tulleet.

Tein eilen vielä ClearBluen digitestin, joka näyttäisi ehkä rehellisemmin raskaushormonien määrän kuin pelkät kaksi viivaa. Testi näytti "raskaana 2-3", vaikka sen tulisi varmaan olla jo "raskaana 3+"... Soitin neuvolaan, josko pääsisin mittauttamaan veriarvoistani hCG:n määrän. Ei kuulemma onnistu. Eikä onnistu työterveyslääkärilläkään. Toisin sanoen ainoa keino on näköjään odottaa taas vaadittaville viikoille asti (rv 7+), jotta pääsisi jälleen varhaisultraan yksityiselle. Ja silloin me olemme jo lomamatkalla...

On vaikeaa iloita raskaudesta, kun keho ei tunnu edes tunnistavan alkiota. Järki sanoo, että uusi elämä saattaa edelleenkin olla hengissä ja kasvamassa, kroppa kieltää sen. Odotellaan siis vielä pari viikkoa totuutta.
 
Muokattu viimeksi:
Moikka! Onpa edellinen viesti surkeaa luettavaa. Toivottavasti kaikki menis hyvin tällä kertaa..!

Eilen näytti haaleaa viivaa, joten ilmottaudun varovaisesti mukaan. Olen 33-v. jo uhmaikäänsä viettävän 1,5 vuotiaan tytön äiti Helsingin kehyskunnasta ja pikkusisarusta odotellaan juhannukseksi. Väsyttää niin kamalasti että tämänkin kirjottaminen on työn takana. Jännittää ja vähän ihmetyttääkin, vaikka suunniteltu oli, en ois uskonu että heti "tärppää". Mutta niin ihanaa myös!

Onnea ja tsemppiä kaikille!!
 
Voi kauhea mustaleski :/ en osaa ees kuvitella miltä susta on sillo tuntunut :/ tosin nyt must tuli hermoraunio kun joudun viel viikon odottaa varhaisultraa :/

Mul kyl on kaikenmaailman oireita jo, kylmä kokoaja, eroava tunne kestää ympäri vuorokauden sen laukaisee hajut, tissit on jättisuuret ja kipeät, selkää ja alamahaa kolottaa iltaisinkin iän olen väsynyt ja tartten lepoo, ja sit tää jatkuva uneliaisuus...
 
Mä voin ainakin hetkeksi hengähtää sillä tuhru loppui päivällä kuin seinään. Sitä tuli tosiaan todella vähän. Onneksi mulla on suuri henkireikä äitini joka on lääkäri vaikkei hän gynekologi olekaan :) Päivä kerrallaan mennään eteenpäin ja yritän olla mahdollisimman rauhallisin mielin.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Apua kauhea olo! Olen tolkuissani varmaan n. 30 min syömisen jälkeen ja muun ajan aivan sumussa ja pahoinvoiva. Yötki jää lyhyeksi ja katkonaiseksi. Vasta kohta 6 vkoa täynnä...

Millaisia kokemuksia teillä on sairaslomailusta näitten asioitten vuoksi? Viimeksi yökkäsin työmatkat ja välitunnit, mutta sitkeästi tulin aina töihin kunnes neuvolan täti käski saikulle kun paino vain laski. Onko ok jäädä saikulle pahoinvoinnin vuoksi? Kuinka pitkäksi aikaa?

Ope
 
Tottakai on.. jos ei voimat riitä ne ei riitä...=/ Itekki oppilaitoksessa töissä mutta toistasex oon sinne vielä kammennu itteni huonovointisuudesta huolimatta..
Kuinka pitkäx aikaa? No riippunee kait siitä kuinka pitkään huono-olo jatkuu??
Meillä ainakin neuvolalääkäri kyllä laittaa sairaslomaa jos on tarvis.. mä jyrsin töissä kyllä näkkileipää ja mandariinia joka helpottaa.. ei mee koko pvä pyttyä halaillen =D
 
Mäki tänne varovaisesti eka kerran nyt kirjoitan. Aamulla tein kunnon plussan, mut kun viikkoja on vasta 4+2 laskurin mukaan (LA oli 24.6.).
Tuosta tuhruvuodosta josta Freyja86 kirjoitti. Mulla ekassa raskaudessa tuli sellasta tuhruvuotoa viikottain viikoille rv17+ asti pari kertaa viikossa, varsinkin isomman hädän yhteydessä ku kävi vessassa. Lähinnä siten et alushousut värjäyty tai pyyhkiessä tuli. Vuotamalla ei tullu. Mulla oli istukan alla hematooma (mustelma) josta se tuli.. sanottiin neuvolassa et jos sitä vuotoa tulee pitää päivä ottaa vähän iisimmin (ei hikijumppia, joita harrastan) jne. Nyt se ipana tuossa lattialla leikkii ja täytää loppu kuusta 2v. :) Ikäeroa tulis lapsille 2v 8kk, jos nyt kaikki menee hyvin.
 
Heippa kaikille.

Olen nyt vähän uhkarohkea ja ilmoittaudun tänne kesäkuisten joukkoon. Eilen illalla tein negatiivisen testin, joka muuttui roskiksessa parin tunnin kuluttua kahdeksi selkeäksi viivaksi. Yleensä en edes pengo testejä roskiksesta, en tiedä miksi nyt tuli mieleen tarkistaa se. Tänään aamulla sama juttu. Ensin negatiivinen, joka puolen tunnin kuluessa muuttui kahdeksi viivaksi (kp 26/27-28). Testit on Davidin herkkiä testejä.

Edellinen raskaus päättyi rv 7+3 keskenmenoon 8/13, joten yritystä ja toivoa on kovasti ilmassa. Silloin sain haamujen haamun kp 27/28, joka ei vahvistunut yön aikana minnekään. Ja aina, kun olen tehnyt negan, on se negana pysynyt vaikka kuinka kauan odottelisi. Sen perusteella uskallan nyt toivoa, että nämä roskishaamut kertovat raskaudesta. Nyt olisi rv 3+4. Hullun aikaista kuvitella mitään ja kirjoitella tänne, tiedän! Mutta edellisen raskauden alun epävarmuuden ja huonon onnen vuoksi haluan nyt ajatella positiivisesti ja elää ilman jatkuvaa pessimismiä ja pelkoa. Aion kuitenkin käydä varhaisultrassa, jossa kävin viimeksikin, vaikkei se mitään takeita antanutkaan.

LA menkoista laskettuna 30.6.14, eli on siinä ja siinä kuuluisinko tänne vai heinäkuisiin. Nyt vaan pidän peukkuja, etten joudu jo toistamiseen perääntymään häntä koipien välissä tältä palstalta (ilmoittauduin maaliskuisiin 7+ jotain kun uskalsin jo olla vähän varmempi, ja heti tulikin sitten km ).

Viimeksi oireita oli rintojen turvotus ja kipu sekä alavatsatuntemukset. Ei muuta koko lyhyen raskauden aikana. Nyt sitten ei rinnoissa mitään tuntemuksia. Ainoastaan väsymystä ja ripulia sekä menkkatuntemuksia vatsalla. Vielä ainakaan ei turvota (eikä vituta, niin kuin normaalisti tähän aikaan kuusta :D).

Mä itse tässä aikaisemmin jo tänne ketjuun huutelin, että eikö vasta plussanneiden kuuluisi kirjoitella, eikä sellaisten, jotka ovat vasta ovuloineet. Toivottavasti siis nyt ei käy niin nolosti, että olenkin turhaan tullut tänne ilmoittelemaan itsestäni ja menkat alkavatkin alkuviikosta. :) Se jää nähtäväksi. Testejä teen varmaan joka aamu tulevina päivinä…
 
Tänne ilmoittautuu parisen viikkoa sitten plussailut toista odotteleva. (Joka yrittää näin konkretisoida raskauttaan :D) viikkoja kasassa nyt 5+6.
Esikoinen on iältään reilu kaksi ja puoli. Laskettu aika uudella tulokkaalla pitäisi olla 14.6 ja tällöin ikäeroo mukeloille tulee reilu kolme vuotta. Tähän menessä raskaus on välistä jopa unohtunut. Pahoinvointi helpompaa kuin viimeksi, ei vuotoa, eikä niin pahoja kipuja, mielialakin rauhallinen (toistaiseksi) verrattuna ensimmäiseen paniikkiraskauteen parisen vuotta sitten!

Onnea kaikille muillekin odottajille! Mukava päästä kokemaan taas tämä "EN ENÄÄ IKINÄ" aika uudestaan :D

Onkos kukaan perustanut FB-ryhmää, vai onko sille tarvetta? Voin pistää salaisen ryhmän pystyyn niin katsotaan kerääkö innokkaita! (Ei näy kellekkään), laittakaa vaan sähköpostia osoitteeseen kesakuu14(at)gmail.com tai sit yv:nä tänne (linkki omaan profiilin mukaan kiitos :))
 
Muokattu viimeksi:
Milliania, ajattelin juuri tänä aamuna, että pitäs kysyä täältä oisko kiinnostusta face-ryhmälle. :) Minä ainaki voisin liittyä, laitan sähköpostia sinulle. :)
 
Olishan se pitänyt arvata. Häilyvä pyyhkimävuoto alkoi noin viikko sitten, se muuttui tiputteluksi ja nyt tuntuu jo siltä kuin menkat olisi. Kirkasta ei ole ollut missään vaiheessa, eli rusehtavaa tullut koko ajan. Se taisi sitten olla siinä. Enkä edes neuvolaan asti ehtinyt. Pitäisikö sitä aikaa nyt kuitenkin varata ja kysellä, mitä täytyy tehdä? Vai käännyttääkö ne heti pois? Tiedän tän olevan selvä merkki keskenmenosta, mutta sukulaisten tarinoiden vuoksi tahtoisin jotenkin varmistaa asian. Siskoni ensimmäisessä raskaudessa oli aivan alkuvaiheessa alkanut vuoto, jota aluksi epäiltiin keskenmenoksi, mutta joka ultrassa paljastuikin valemenkoiksi. Varmistaako kukaan edes tämmöisiä asioita, vai voivotellaanko miulle linjan toisessa päässä vaan että ei voi mitään? Surettaa.
 
Kiisseli, kun mä sain keskenmenon ja soitin neuvolaan peruakseni ajan, sieltä ihana neuvolahoitaja ohjasi naistentautien polille, jotta varmistettaisiin ettei esim. ollut kaksosraskaus joista toinen vuotanut ulos. Kerroin kyllä hänelle reilusta vuodosta, kovista kivuista ja hyytymistä, mutta silti hän oli huolissaan ja oli sitä mieltä, että tilanne kannattaa tarkistaa. Itse tiesin kyllä sairaalaan mennessäni, ettei kohdusta mitään enää löydy, mutta tuntui hyvältä kun minusta oltiin huolissaan.
 
Kiisselille: Itse ensimmäisen raskauden vuotojen/kipujen takia hakeuduin vain terveyskeskuksen lääkärille, joka sitten teki päivystyslähetteen äitiyspolille, jonne lähdin samoin tein. Pahoitteluni!
 
Takaisin
Top