kertominen..

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja jl86
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mäkin oon vähän miettinyt, miten töissä asiasta kertoisin. Käyn kahdessa yksikössä töissä ja toisessa olen ollut vasta alle puoli vuotta enkä siten tiedä henkilöiden taustoja. Meillä muutamia yli 30-vuotiaita parisuhteessa olevia, joilla ei lapsia ole. Jotenkin tullut sellainen fiilis, että osalla voisi olla taustalla lapsettomuutta ja siksi en vielä halua tätä sillä kaupalla kertoa. Toisessa yksikössä onneks kaikki paitsi esimies ja yks on mua nuorempia, joten tuota huolta ei ole. Näön vaan seuraavan kerran esimiestä vasta 5 viikon päästä ellen raskaudestani huomenna kerro. Enkä vielä halua. Saapahan hän tietää siitä jo lomallaan, mikäli käy lukemassa sähköpostiaan ja huomaa mun tilanneen itselleni uudet äitiysmallin työhousut ;)
 
No nyt tulikin jo kerrottua äidille, kun hän soitteli lasten autoistuimista kysellen, niin siinä sitten mainitsin että siirtyyhän niihin sitten seuraavakin :happy:
 
Meillä ei tärpännyt kovin nopeasti ja pari ystävää ehti saada lapsen tässä meidän yrittämisen aikana. Mikään ei ärsyttänyt mua yhtä paljon, kuin se miten "varovaisesti" mulle raskaudesta kerrottiin. :wtf:

Palasin lomalta tällä viikolla ja niiiiiiiin tekee mieli koko ajan kertoa töissä. Tiedän, että meidän tiimi menee ihan sekaisin :happy: Yritän nyt pitää tän vielä salassa ja keksiä jonkun kivan tavan millä paljastaa.
 
Mä juttelin pomoni kanssa sunnuntaina puhelimessa ja siinä kun se kaikenlaista höpötteli niin kerroin sitten että alkaa varautumaan siihen että talvella tulen jäämään kotiin. Oli tosi tyytyväinen kun kerroin näin ajoissa että ehtii miettimään miten korvaa mun työpanoksen.
Isälleni soittelin tuossa viime viikolla kun hetken aikaa oltiin vierekkäin ajeltu liikenteessä. Kerroin hänelle että tällä(kään) kertaa ei päästä purjehtimaan Karibialle. Hän lähtee syyskuussa ja palaa takaisin toukokuussa, viimeksi teki samanlaisen retken neljä vuotta sitten eli silloin kun meidän kuopus syntyi.

Tittidii ja muut lapsettomuudesta kärsineet: Miten olisi parhainta kertoa lapsettomuudesta kärsivälle että meille tulee perheenlisäystä?
Ihan vain että: "mitäs kuuluu? ihan hyvää, oon raskaana" vai jotenkin varovaisemmin?
Kyse on kuitenkin ihmisestä joka räjähtää pienestäkin asiasta helposti ja jokaisen asiakaspalvelutyössä olevan pitäisi kumarrella hänelle, siis hieman haastava henkilö kyseessä...
 
Hmm... mun mielestä ihan samalla tavalla, kun kaikille muillekin. Yksi ystävä pyyteli multa kovasti anteeksi, kun heillä tärppäsi kahdessa viikossa ja se oli musta vähän outo tilanne. Toinen kertoi koko kaveriporukalle kerralla ja siinä oli mun mielestä helppo iloita muiden mukana. JOS tosissaan pelkäisi loukkaavansa toisen tunteita omalla raskaudellaan, niin ehkä olisi parempi kertoa viestillä? Toinen saisi rauhassa reagoida miten haluaa eikä kummankaan olo ole vaivautunut.
 
Tosi vaikeaa on sanoa yhtä tapaa kertoa lapsettomuudesta kärsivälle että on raskaana. Se on niin henkilöstä kiinni. Me kärsimme lapsettomuudesta ja jokainen minulle kerrottu raskausuutinen oli yhtä ärsyttävä ja aiheutti aina samaisen ajatusmylläkän: miksi, miksi nuo, miksi ei me?! Mutta kun asiat vaan menevät niin. Kaikki ei voi saada kaikkea - ainakaan yhtä helposti. Vaikka katkeroituminen ja välillä ihan vihakin meinasi päästä vallalle, asiat piti vaan kohdata. Pahinta olisi ollut asioista vaikeneminen.

Kannatan asiasta rehellisesti kertomista, asian välttely johtaa vaan isompiin ongelmiin. Vauvauutisen jälkeen anna aikaa henkilön sulatella ja jatka sit tilanteen mukaan jostain muusta aiheesta. Älä ota raskautta tai sen oireita puheeksi jokaisella kerralla kun olette yhteydessä. Odota että vastapuoli tekee siihen aloitteen. Ja jos ei vastapuoli ota asiaa aina puheeksi, älä loukkaannu. Kyseessä voi olla kuitenkin vastapuolelle maailman suurin ja pahin asia. Aika on paras lääke ollut ainakin minulle asioiden hyväksymiseen. Olen lopulta pystynyt olemaan kaikkien kavereideni raskauksista ja vauvoista vilpittömän onnellinen...
 
Komppaan jennyä, riippuu ihan henkilöstä miten asiaan reagoi, eikä sitä ole mahdollista etukäteen arvata. Ja samaa mieltä myös tuosta, että kertomatta jättäminen olisi ollut kaikkein pahinta.

Minä ajattelin kauan, että jos en voi saada lapsia, pitää nauttia muiden lapsista mahdollisimman paljon. Erityisesti veljen lapsia on tullut hoidettua niiden syntymästä asti todella paljon, niinkin paljon, että lapset ihmettelivät, miksi Suskia ei kutsuta äidiksi, ja että miksi Suski menee yöksi omaan kotiin. Onneksi veljeni ja hänen vaimonsa ovat vain tykänneet, kun ovat saaneet jakaa hoitovastuuta. Olisi ollut ihan hirveää, jos he olisivat jättäneet minut asiassa ulkopuoliseksi, vain siksi, että olen ollut lapseton. Ja edelleen harrastan veljentyttöjen kanssa joka viikko metsäretkiä ja urheilua, ja heidän vanhempansa ovat vain tyytyväisiä. :D
 
Mun ja miehen sisaruksista yhteensä neljällä ei ole lapsia ja kaksi heistä ei (ehkä) lapsia lainkaan haluakaan. Hankalimpia tapauksia ovat sekä minun että mieheni vanhimmat siskot, jotka ovat molemmat jo 36-vuotiaita tänä vuonna. Omalla siskollani niin vaikeita mielenterveysongelmia taaustalla ettei ole vuosiin pystynyt normaaliin parisuhteeseen kenenkään kanssa. Nyt hän on kuitenkin hyvää vauhtia toipumassa. Tiedän että yksi hänen suurimmista toiveistaan jo nuorena oli saada joskus oma lapsi, nyt hän kuitenkin jotenkin jo luovuttanut ja oppinut elämään asian kanssa. Hänelle kummilapsensa ja meidän siskojen lapset ovat kaikki kaikessa. Meillä on aina ollut hyvin luottamukselliset välit ja kertoin hänelle hyvissä ajoin tästäkin raskaudesta ja hän oli jälleen hyvin iloinen asiasta. Kuitenkin ajoittain mietin miten epäreilu tilanne on kun nuoremmat sisarukset yksitellen asettuvat aloilleen ja saavat lapsia, mutta se eniten äidillinen ja lasta kaivannut on edelleen yksin.
Miehen vanhimmalle siskolle (eikä koko perheelle) ei olla kerrottu raskaudesta vielä ollenkaan ja koen sen jotenkin todella hankalana asiana. Niin kauan kun he eivät tiedä saan olla "rauhassa". Meidän esikoinen on heidän suvussaan ainoa seuraavan sukupolven edustaja ja nyt tulokas olisi toinen. En kestä jos tästä raskaudesta tulee samanlaista säheltämistä ja touhotusta, kun jokainen pienikin oire merkitsi lähes maailmanloppua ja heidän näkökulmastaan raskaus oli hyvin hankala, vaikka minun näkökulmasta ainoa hankala asia raskaudessa oli miehen perhe. Miehen vanhin sisko on ollut avioliitossa oman miehensä kanssa jo vuosia ja jossain vaiheessa he myönsivät aktiivisesti lasta yrittävänsä, ilman tulosta. Julkisen puolen hedelmöityshoitoihin he eivät ole päässeet, koska nainen on reilusti ylipainoinen eikä ole pystynyt pudottamaan painoa sen verran että olisivat siihen päässeet. Yksityisellä puolella hedelmöityshoidot ovat liian kalliita. Jokatapauksessa tuntuu pahalta heille kertoa että olen taas raskaana ja jälleen käytännössä ilman mitään yritystä.
 
Mä täällä odottelen nt-ultra aikaa ja jos siellä on kaikki hyvin niin sit ei enää salata tätä! Ja ei kyllä kauan pystyisikään, alkaa olla maha jo niin iso! :D edelliset muksut venyttäneet jo varmaan paikkoja :D
 
Kiitokset kaikille vastauksista. Tänään tapasin asiakkaan mutta en vain uskaltanut vielä kertoa hänelle. Jotenkin olo on sellainen että on odotettava nt-ultraan ja sitten vasta kertoa. Kenties viime yön painajainen vaikutti tähän päätökseen. Siinä kun sain erittäin "mielenkiintoisen" keskenmenon.
 
Tuo ihmisille kertominen on mietityttänyt minua viime päivien ajan valtavasti. Me kerroimme isovanhemmille n. rv.6 ja omille sisaruksillemme varhaisultran jälkeen rv8. Yhdelle parhaimmista ystävistäni kerroin, mutta muuten päädyimme odottamaan nt-ultraa ennen muille kertomista.

Nyt sain maanantaina tiedon, että eräs ystävistäni oli menehtynyt viikonlopun aikana. Ei ihan lähimpiä, mutta tärkeä ihminen silti ja hän oli yksi harvoista, jotka tiesivät meidän pitkästä vauva-haaveestamme. Kesän aikana emme juuri tavanneet, hänen ollessa toisella paikkakunnalla,mutta viime tapamisella hän rohkaisi, vinkkasi silmää ja käski luottamaan "kesän taikaan". Tuo oli päivä, jolloin sitten myöhemmin plussasin. Koskaan en hänelle päässyt kertomaan ilouutisia, sillä halusin odottaa, kunnes kaikki olisi varmemmalla pohjalla. Surun lisäksi kalvaa katumus siitä, että en soittanut ja kertonut. Olisi hän varmasti ymmärtänyt, jos keskenmenostakin joutuisi sitten kertomaan.

Tämän viikon olen miettinyt sitä, miksi halusin niin vahvasti odottaa ennen kuin kerron. Useimmat aikuiset ihmiset (erityisesti naiset) varmasti ymmärtää keskenmenon mahdollisuudenkin, mutta keskenmenon sattuessa en ehkä olisi halunnut, että minua surkuteltaisiin tai säälittäisiin. Olen tyyppinäkin sellainen, että en haluasi "retostella" edes onnellani tai onnistumisillani enkä toisaalta sitten epäonnistumisistakaan välitä kertoa.

Tämä oli nyt tämmönen itsepuhelu, jonka sitten päätin tänne jakaa...niin paljon käyn läpi erilaisia ajatuksia ja asioita nyt ja tuntui vaan hyvältä avautua anonyymisti täällä.
 
Minäkin olen miettinyt tuota muille kertomista paljon. Toisaalta tekis mieli jo kertoa kaikille kavereille ketä tapaa, mutta toisaalta järki sanoo, että on hyvä kuitenkin olla vielä varovainen, kun on vähän lisäriskejäkin tässä matkassa mukana. Äiti ja anoppi saivat tietää ekana, sitten kerrottiin appiukolle ja miehen veljelle, kun käytiin kesälomareissulle heidän luonaan viime viikolla. Ei nähdä heitä kovin usein, niin aateltiin uskaltautua.

Tällä viikolla tuli kaverit kylään syömään ja isoa pihviä paisteltiin jaettavaksi, niin siinä sit kerroin kavereillekin, että pitäis olla mulle lähes kypsä pihvi ja en voi viiniäkään ottaa, kun olis vauva tulossa. Kaverit olivat kyllä liikuttavan iloisia tästä uutisesta. Toppuuttelin kyllä sitten, etteivät vielä siitä huutelisi eteenpäin.

Töissä yrittivät jo ennen lomaa multa uutisia tingata, kun parille lähimmälle työkaverille ollut pakko kertoa meidän lapsettomuushoidoista. (Muutkin työkaverit todennäköisesti tietävät ainakin jollain tasolla, mutta en oo halunnut siitä julkisesti kuitenkaan puhua, etten antaisi ihmisille lupaa udella hoitojen kulusta tms, kun ovat itselle välillä tosi kipeitä asioita olleet.) Olis ollut vaikea salatakaan niiden kaikkien poissaolojen vuoksi. En heille olis halunnut vielä kertoa mitään, mutta toiselle sitten kerroin kuitenkin, kun sitä pariin otteeseen multa suoraan kyseli.

Suurin pelko kai tässä itsellä on se, että jos raskaus meneekin kesken, niin miten sitten pystyy siitä asiasta puhumaan ja miltä tuntuu jos ihmiset kyselee asiasta... Toivotaan, ettei semmoista tilannetta kuitenkaan tule!
 
Musta on töissä jotenkin tosi hankalaa kertoa asiasta.. siis miten.. :D hei oon raskaana, jos ketään kiinnosti. Sit ku kukaan työkaveri nyt ei erityisen superläheinen mulle oo. Kaikki toki kavereita ja kivoja mut silti jotenki vaan tulee sellanen seinä eteen aina ku ohi mennen aattelis möläyttää :o
 
Mullakaan ei oo noissa työpaikoissa sellaisia läheisiä työkavereita, joille ois helppo kerto asiasta, kun tää kertominen ei oo ollu mulle helppoa muutenkaan. Aattelin hoitaa asian niin, et sanon vasta, kun alkaa maha näkyä ja ne pakostakin älyää... Ens viikolla kerron toisen toimipaikan esimiehelle, kun pitää pyytää sitä tilaamaan mulle sinne mamma-mallin työhousut. Toisen esimiehen kanssa varmaan juttelen asiasta sit lomani jälkeen, kun hän on nyt itse lomalla. Hän periaatteessa varmaan tietää jo asiasta, kun tilasin tällä viikolla itselleni nuo mammahousut ja siitä menee aina esimiehelle tilausvahvistus sähköpostilla. Ja hän kyllä lukee sähköpostinsa myös lomallaan...

Mun omat suvun puolelta oon kertonut vasta mun siskolle, kun mulla ei ollut synttärilahjan hänelle niin päätin sit kertoa tulevasta tätiydestään sen sijaan "lahjana" :) miehekkään suvun puolelta ei tiedä vasta kuin äiti, joka arvasi asian kieltäytyessäni viinitarjoilusta.
 
Kerroin eilen isovanhemmilleni ja ai että, kun mummo oli niin onnellinen, että alkoi melkein itkemään. <3 On heille jo lapsenlapsenlapsissa numero 22, ellei muita ehdi väliin ilmaantua.

Tädilleni kerroin myös eilen. Kysyin, että sitten kun saan lapsen niin neulooko hän tälle tumput ja villasukat (on neulonut jokaisella sukuun syntyneelle). Kun vastaus oli myöntävä, heitin hänelle lankakerän ja sanoin, että jos helmikuuksi saisit valmiiksi. : D
 
Toisaalta sitten taas, pitääkö siellä töissä vartavasten kertoa, jos ei ole erityistä syytä siihen? Kyllähän ne sitten ajallaan huomaa. :) Tietty esim. pomolle on varmaan vähän pakko kertoa etenkin jos joutuu työajalla käymään neuvolassa jne. Ja tietysti sitten ajallaan pitää ilmoittaa, että aikoo jäädä äitiyslomalle.

Mä teen itse potilastöitä parityönä ja sen takia sitten tulee kysymyksiä, kun joutuukin kesken päivän lähtemään lääkäriin tms ja potilaita pitää välillä siirrellä menojen vuoksi jne. Siksi on puolipakko kertoa jo aika ajoissa, vaikka toisaalta en haluaisi.
 
Mä kerroin pomolle mahdollisimman ajoissa sen tähden että pomo saa aikaa miettiä mitä tekee yhden taksin kanssa. Se kun on Raision asemapaikalla ja loput 7taksia Turussa. Siihen raisiolaiseen kun ei ole tällä hetkellä firmassa kuin yksi pelkästään raisiolainen, minä (sekä Raisiossa että Turussa) ja sitten pomo, mutta kun koulut alkaa niin pomo ei voi ajella arkisin kun se on opettajana ammattikoululla (omistaa silti ison taksifirman :) ). Ja tietysti senkin vuoksi kerroin että nyt voin kieltäytyä rajuimmista porrasvetokyydeistä. Kyllä mä nyt alle 10porrasta voin vetää jos asiakas painaa alle 90kg, mutta meillä on yksi vakkari joka menee joka kuudes viikko intervalliin ja kotitalossaan asuu kolmannessa kerroksessa (ei hissiä) ja se pitää pyörätuolilla repiä portaissa niin sanoin jo työkaverillekin että sitä en sitten enää ajele.
 
Täytyy sanoa LaSanna83, että oot sä aika sissi nainen kyl jos 10 porrastakin vetelet porrasvetoa 90 kiloista ihmistä. Ite oon joutunu kans vähän veteleen pyörätuoleja, mutta en uskalla yksin vetää ollenkaan ja korkeintaan pari porrasta olen avun kanssa vetänyt. Tekniikka ja harjoituskysymyshän se osittain on, mutta ei kyllä mun voimatkaan riittäis paljon enempään.
 
Ens viikolla loppuu loma, sitten pitäs vissiin töissä kertoa... Jotenkin ei innostais ollenkaan. Helpottais kuitenkin omaa olemista, kun ei tarvis salailla huonoa oloa ym, kun työkaverit tietäis. Mut ei vaan silti nappaa.
 
Mä en kans uskaltais porrasvetoja tehdä ainakaan noin paljoa, edes ilman raskautta.. :o työnantajan kans just mietittiin niin me tehdään kaikki yli 3 portaan vedot kaksin :o työnantaja siis ite pyörätuolissa.. Kova mimmi kyl oot lasanna :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top