kertominen..

Mua alko nyt vähän jopa ärsyttää, kun tänään viimein kerroin omille vanhemmilleni ja äitin yks ensimmäinen kommentti oli jotain et: "aattelin, että ootatte vielä sinne 30v. tienoille, että haluatte nauttia elämästä" :facepalm: Kiva kuulla äiti, että sun mielestä elämä menee pilalle tai siitä ei voi enää nauttia, kun saa lapsia :grin Olin iskenyt ensin isille ultrakuvat keittiössä kouraan ja sen pokerinaamasta ei kyl juurikaan osannut sanoa, mitä se aatteli. Onnitteli ja kyseli kumpaa sukupuolta on ja millon pitäis syntyä. Ja kysy, et äitillekö ei vielä kerrota. Sanoin, et aattelin sille nyt kertoa sun jälkeen. Menin siitä olkkariin äipän luokse ja näytin kuvat niin eka se iloisesti virnisteli ja kysy, että onko tää totta. Oltiin siskon kanssa veikattu, että se alkas heti itkemään, mutta ei alkanutkaan. Noh ei kauaa mennyt, kun vissiin se sit alko asiaa vähän sisäistämään alkoi itku. Ehkä nuo tulevat isovanhemmat meni aika shokkiin ja yllätty niin pahasti, kun selkeesti nyt eivät meiltä jälkikasvu olleet viiteen vuoteen vielä odotelleet. Jospa ne tässä hiljalleen sisästäis ajatuksen ja ois iloisia. Nyt tuntu, että ne ei oikein tiennyt, mitä ajatella.
 
Musta_lammas, mun äitin ensimmäinen kommentti oli et "No onhan se nyt jo korkea aikakin ku sä oot jo niin vanha." Joo kiitos onnitteluista.. Tuli nekin sit sentään sen jälkeen...
Mut hieman erilainen reaktio kuin olin odottanut, kuitenkin mutsi aina kysellyt lastenlasten perään niin ajattelin et se ois nyt sit ihan riemuissaan eikä näin laimeesti reagois..
 
Maiku2 sanoi:
Maryshka, juu sitten on oikeastaan pakko pomolle kertoa. Pomolla on kuitenkin vaitiolovelvollisuus, että jos haluat asian pitää muilta työkavereilta salassa, niin hän ei saa sitä muille levittää.

Mä ilmotin pomolle viime viikon lopulla tästä raskaudesta ja laitoin samalla tiedon tulevista neuvola-, ultra- ja labra-ajoista. Noh, eikö pomon pitänyt vielä "päteä" ja hän sitten lähetteli mulle viestiä eilen, että eikö ainakin neuvolaa voisi järjestää työajan ulkopuolelle, että ensisijaisesti olisi näin tehtävä. Enpä tullut neuvolasta kysyneeksi kuinka myöhään heillä aikoja on tarjolla, mutta jotenkin oletin, että ei niiltä varmaan 15:30 jälkeen (mun työaika klo 7:45-15:30) enää tunnin neuvola-aikaa saa. Otin silloin aikaisimman mahdollisen aamuajan, ettei tarvii ainakaan kesken työpäivän ajella edestakaisin työpaikan ja neuvolan väliä. No, kaippa mun on vielä kysyttävä sitten pomon mieliksi, että onko jotain ilta-aikoja tarjolla, vaikka suuresti sitä epäilenkin. Ärsyttävintä on se, että neuvolaan on soittoaika klo 12-13 ja sinne joutuu yleensä jonottamaan ja mulla on töissä aina silloin omia asiakkaita, joten voi olla vaikea löytää aikaa soittamiselle.
Click to expand...

Tjooh, taidan ens viikolla sitten kertoa pomolle. Plääh, olisin halunnut pitää tiedon omanani vielä mahdolliseen rakenneultraan asti, mutta ei onnistu.

En kyllä usko, että neuvola-aikoja on "virka-ajan" ulkopuolella. Eiköhän ne aina osu 8-16 välille... sillä mullakaan ei ole mahdollisuus käydä työajan ulkopuolella, kun oon 8-16 töissä. Ihan persiistä olis jos kesken päivän joutuis lähteen ajeleen neuvolaan tms., koska oon vielä eri kaupungissa töissä... Mulla on Maiku2 ihan sama ongelma, että neuvolan soittoajat on just 12-13 ja oon asiakaspalvelutyössä ja "tiskiltä" livahtaminen omia puheluita puhumaan on melko hankalaa järjestää. :shifty:
 
Tigger, odotin itsekin iloisempaa ja ihan riemukasta reaktiota, kun niille eka lapsenlapsi tulossa ja aiemmin ovat jo vähän vihjailleet lapsenlapsista. Niillä myös ikää kohta 60 vuotta niin on jo ainakin kymmenen vuotta saanut kuunnella, miten äiti on päivitellyt, kun jotkut sen ikäiset on jo mummoja tässä iässä. Kiva oli joskus 15-vuotiaana kuunnella niitä puheita ja nyt kun kymmenvuotta myöhemmin siitä on tulossa mummo, niin ei vissiin ookaan hyvä juttu :D Mut ehkä tuo iloks muuttuu, kunhan ehtivät sulatella uutista ja annetaan niille aikaa. Tiedän, että pitävät mua edelleen ihan lapsena vaikka ikää tulee tänä vuonna siis 26v. Ehkä tuo niitten suhtautuminen ei ois tuntunu niin laimeelta, jos miehen äiti ei ois ollut niin iloinen ja onnellinen meidän uutisista.
 
Tigger, meillä kans appiukko sanoi jotain tyyliin "nuorenahan nääkin asiat on hoidettava". Jotenkin koin sen vähän naljailuna, kun olen kuitenkin jo 34- ja mies 35-vuotias. Meillä nyt vaan ei oo nää jutut menny ihan suunnitelmien mukaan. Kun ruvettiin vauvaa haaveilemaan, niin mies makasikin siitä sitten vuoden eteenpäin käytännössä sairaalassa ja sitten ei ollutkaan enää muuta mahdollisuutta kuin mennä lapsettomuushoitoihin ja ei nekään ihan kerrasta tai kahdesta natsanneet. Noh, appiukkohan ei tietysti kaikkea tiedä, ei ainakaan ite olla näistä hoidoista kerrottu ellei anoppi oo sitten jotain sanonut, kun hälle kerrottiin tossa alkukesästä, että tämmösiä on meneillään. Anoppi oli silloin niin surullinen, kun mietti että eikö heidän perintöpinnasängylleen tulekaan koskaan käyttöä. Oli sitten pakko kertoa, että yritys on kova, mutta tulokset olleet laimeita... Mutta eihän siitä sitten mennyt kuin reilu viikko niin plussaa tuli. Toivottavasti nyt sitten päästään siihen asti, että saadaan se perintöpinnasänky käyttöön. :)

Tänään kävi pieni hama tässä kertomisasiassa. En ollut vielä mun isälle kertonut näitä uutisia, kun on ollut niin paljon epävarmuustekijöitä. Äiti on tiennyt alusta alkaen kaiken, kun olen hänelle hoidoista jo puhunut jne.. No, soitin äidille päivällä mun lääkärikuulumisia ja en sitten tullut kysyneeksi, että mikä tilanne hällä meneillään. Iskä oli sitten ollut hänen vieressään ja oli äkännyt ainakin ultra-sanan sieltä puhelusta, vaikka äiti yritti olla kovin varovainen. Tietystihän iskä sitten arvasi mitä on tekeillä. No, eipä tuosta nyt ongelmaa kannata tehdä. Onneksi iskä ei oo sitä sorttia, että loukkaantuisi yleensä tuommoisista asioista (että häneltä pimitetty tietoa tms). Huomenna vissiin nähdäänkin, niin sitten voin kertoa ihan ite vielä omin sanoin tän asian.
 
Kyllähän mun mutsi nyt sit lopulta ihan ilonen oli asiasta, mut jotenkin mua kyllä vähän loukkas tai harmittaa toi sen ensi reaktio. Kuitenkin kun pikkusisko vajaa kolme vuotta sitten kertoi samat uutiset niin reaktio oli ihan erilainen. Tuli jotenkin vaan niin sellanen olo ettei tää nyt sit ookaan sille enää niin tärkeetä..
 
Kolmekymppisenä lastenhankinta ei enää kaikilta onnistu, ja jos vasta silloin aloittaa yrittämisen ja lapsettomuushoidot, ei enää sen jälkeen ehdi adoptiojonoon. Adoptioprosessi kestää keskimäärin noin 8 vuotta, eikä adoptiolasta saa, jos on yli 40-vuotias, joten jonossa pitää olla viimeistään 32-vuotiaana.

Joten jos ihan oikeasti haluaa lapsia, on hulluutta odottaa kolmekymppiseksi. Tuollaiset kolmekymppiseksi asti odottelu -puheet voi jättää kokonaan huomiotta, ne eivät ole loppuun asti harkittuja, ja sanoja olettaa, että lapset voi noin vaan tilata ja sitten ne tulevat. Monella kolmikymppisellä kestotilaus on päällä, mutta lapsia ei enää tulekaan.

Älkää antako itsenne tuntea minkäänlaista epävarmuutta nuorella iällä raskautumisesta, jos lapsia haluatte, on nuori ikä ainoa oikea ratkaisu. Odottelu on puhdasta uhkapeliä, jossa iso osa pelaajista häviää.
 
Meillä mun vanhemmat ja myös appivanhemmat ovat olleet tosi innoissaan. Molemille tulossa toinen lapsenlapsi. Veli jopa sanoi, että jo oli aikakin :D (olen siis 26 v.) Ilmeisesti enoksi pääsyä on jo odotettu.

Ensi viikolla palaan lomilta töihin ja ajattelin kertoa esimiehelleni. Saa nähdä minkälaisen reaktion saa aikaan.
 
Tänään ihan itse kerroin vielä isälle tän uutisen tai totesin, että oletkin kai jo eilen kuullut meidän uutiset... Iskä tietysti heti onnitteli ja siunausta toivotteli. :) Oli jotenkin luottavaisempi mieli nyt kertoakin, kun nt-ultrakin meni tänään päivällä niin hyvin ja vuodotkin taas vaihteeksi loppuneet.

Äitikin tirautti kyyneleet, kun näki ultra-kuvat meidän pikkuisesta. Sanoin, että tuntuu aika uskomattomalta vielä, että tuo pikkuinen asuu täällä mun masussa. Äiti sanoi, että kyllä sen jo mahasta huomaa, että hän siellä on. Vähän aikaa olin hämilläni tästä kommentista. Mietin, että näkeekö sen oikeasti jo niin selvästi. Tosin, äiti tietysti katsoo eri silmällä ja tarkemmin, kun tietää asiasta. Mutta onhan tässä tietysti jotain tapahtunut, kun ei kerran kesähousutkaan meinaa enää mahtua jalkaan tai ainakaan nappi ei mee enää kiinni ilman, että puristaa liikaa.
 
Tänään tuli kerrottua kahelle kaverille ja äitille (äiti tietty ilmotti suvulle:)) appivanhemmille ateltiin tänä vkl kertoa. Meillä ei siis kukaan oo tienny asiasta, ei viittitty kertoo ennen ekaa ultraa. Ja ny onki sit vaikee kertoo ko on jo kaks kk salaillu asiaa :) jos ens viikolla pomolle kertois ni kerkiivät hommata sijaisen sit
 
Pelkäsin kovasti töissä kertomista. Esimieheni on jokseenkin temperamenttinen ja jos hommat ei suju hänen mielensä mukaan kiroaa kuin merimies ja paiskoo tavaroita.

Kerroin keskiviikkona ja reaktio olikin ihana, kätteli ja onnitteli. Aloin tihrustaa itkua silkasta helpotuksesta. Halusin kertoa tämän tsempiksi kaikille, jotka jännäävät töissä kertomista. Voi siis mennä yllättävänkin hyvin
 
Mä kerroin kans eilen töissä taas parille henkilölle lisää. Nyt meidän toimipisteessä tietää melkein kaikki. Maanantaina tulee vielä yksi töihin, joka ei tiedä. Aattelin, että on selvempää nyt kertoa suoraan, vaikka olenkin ollut vielä aika peloissani tän raskauden jatkumisesta näiden vuotoepisodien vuoksi. Olin sen pari päivää tällä viikolla saikulla, niin kuulin kuinka yks oli jo yrittänyt udella toisilta syytä poissaolooni ja toinen oli kysellyt suoraan mun lähimmältä työkaverilta, että oonko raskaana... Aattelin sitten päästää heidät piinasta ja kertoa asian suoraan, kun ei se oo kivaa niille parille työkaverille, jotka tietää, että joutuvat salailemaan asiaa mun puolesta.
 
Mua vähä jännittää pomolle kertominen.. meillä tulossa vähä muutoksia työntekijöihin ja nimikkeisiin, mulle tulis mahollisesti (määräaikanen) ylennys vuoden alusta mut ny ei sit varmaan tuukkaan jos jään äippälomalle. Mut toivottavasti tulee tilalle sit hyvä lähiesimies
 
Mua kanssa jänskättää pomolle kertominen (ens viikolla olis pakko, kun pitäis ilmoittaa seuraavat neuvolapoissaolot yms.). Mun työssä on niin monimutkaiset sijaistuskuviot, että toivon vilpittömästi, että mulle löytyis sijainen "talon sisältä", koska ihan uuden työntekijän perehdyttämiseen menee niin paljon aikaa, ettei oikeesti yhtään nappais... noh, mun käsissähän asia ei tietenkään millään lailla ole. Näin vaan toivoisin...
 
Mä sain perjantaina vihdoin ja viimein kerrottua pomolle :) paljo helpompi olla töissä ku nyt kaikki tietää :) kavereille jotka ei oo aikasemmin tienny niin oon kertonu ripotellen :)
 
On se kertominen joskus hankalaa. Mä olin eilen yhen kaverin kans illalla ja mietin koko illan, että kertoisinko hälle nää raskausuutiset jo. Välil olin huomaavinani, että se vilkuili mun mahaakin (voi olla kyl kuvitelmaakin multa). Mut en sit oikein löytäny sopivaa tilaisuutta kertoo, kun välil oltiin muiden ihmisten seuras ja välil sen siskokin oli mukana jne.. No, ehtiihän sen vielä moneen kertaan, jos kaikki menee hyvin.
 
Mie kerroin viime viikonloppuna isälle ja siskolle, sekä äidin ja isän puolen (miun) isovanhemmille. Tätille kerroin myös ja yhelle perheystävälle kun olivat käymässä. Reaktiot oli mukavia, onnittelivat ja kyselivät vointia jne. :) oli todella helpottavaa kun ei tarvinnut peitellä pömppöä vaan sai olla ihan lunkisti :) pomolle en oo vielä kertonut enkä työkavereille muutenkaan, kerron varmaan parin viikon päästä ku mulla alkaa se uus sopimus. Eilen oli sitte yhet kaverit käymässä ja pistin päälle löysähkön maksimekon et peittäis mahan. No siinä sit illan mittaan huomasin aika monesti miten toinen niistä kavereista vilkuili miun mahaa "salaa" ja sit viimenään ne kysy kahvipöydässä et saako teitä onnitella :D olin ihan et "ai mistä". Oli pyöreyttä kuulemma tullu :D mut me ei kyllä heitä ollakaan varmaan useampaan kuukauteen nähty et näkee helpommin sen muutoksen ku jos joka viikko vaik näkis. Mut olin kyllä ihan äimänkäkenä et oikeestikko huomasitte tän mekon alta :D
 
Mä oon kertonu vanhemmille ja sisaruksille, kaikki on ottanu uutisen hyvin vastaan. Miehen äiti tietää myös, sen reaktio ei ollu mikään positiivisin mutta onhan tässä vielä puoli vuotta aikaa sulatella asiaa. Muutamat kaverit tietää ja he on olleet iloisia.
Muakin jännittää töissä kertoa. :D meillä on nyt kesän aikana tullut muutamakin vauvailmoitus joten kai vaan kerron että liityn siihen joukkoon. :D töihin palaan vasta syyskuussa, sillon olis sit kerrottava.
 
Pitääkö HR:n ilmoittaa myös vai riittääkö pomoille kertominen? En haluaisi kertoa oman osaston ulkopuolelle lainkaan :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top