Kertokaa omat synnytys tarinat

[Zeni]

Tänne kun taas eksyin, niin laittelenpa kaksi seuraavaakin synnytystä
SYNNYTYSKERTOMUS

La 26.6 rv 37+2
Ihan normaali päivä. Limatulppaa alkoi tulemaan ja sanoin Teemulle, että jotain taitaa pian tapahtua. Käytiin ostoksilla ja touhuiltiin normaalisti koko päivä. Illalla menin nukkumaan joskus 23 aikaan.

Su 27.6 rv 37+3
Heräsin 0.30 kun jotain lurahti housuun. Ajattelin laskeneeni alleni ja köpötin vessaan. Ei ollut pissaa ei. Lapsivettä lorahteli pönttöön ja muutama tuntuva, ei erityisen kipeä, supistus tuntui. Aloin keräämään Tuukan tavaroita kasaan (mulla oli ollut hyvä aikomus laittaa pojan mummolakassi valmiiksi kasaan jo aikaisemmin päivällä, mutta jäi aikomukseksi...). Teemunkin tajusin käydä herättämässä, ensimmäiset sanat oli ”ai hä? Ai ny vai?” Kun kerroin että pitää alkaa lähtemään. Siinä laiteltiin loput kamat Tuukan kassiin ja vielä loput tavarat omaan sairaalalaukkuun. Muistin mummolle soittaa joka oli juuri herännyt muutenkin.

Kun lähdettiin kotoa oli ne vähäisetkin supistukset hiipumassa, mutta ajateltiin nyt kumminkin mennä näytille jos se oli lapsivettä jota meni. Mummo oli jo ovella vastassa meitä ja lennossa poika sisään. Vähän meinasi Tuukkaa itkettää kun oli herätetty kesken unien ja vaan jätetään toinen mummolle, mutta oli kuulemma hetken päästä rauhoittunut :) Pihasta kun päästiin pois alkoi supistukset taas voimistumaan. Samantien tuli kahden minuutin välein noin minuutin mittaisia. Vähän jo kiroilutti. Lievää ylinopeutta ajeltiin ja pakotin Teemun ajamaan kaksia punaisia päin (takana kun on yksi syöksynnytys niin ei parane aikailla).

Päästiin sairaalalle ja löydettiin synnytysvastaanottookin (päksissä oli juuri muuttunut sisäänkäynti). Kätilö otti meidät vastaan ja hetken päästä vei minut tarkastettavaksi. Teemu joutui odottamaan hetken.

01.15 katselin tarkkailuhuoneessa kelloa kun olin saanu vaatteet vaihdettua ja kätilö otti tietoja. Supisti kipeästi. Kätilö teki tarkastuksen jossa olin 3cm auki ja paksua reunaa jäljellä. Reilusti tuli hyvänväristä lapsivettä. Sille reissulle sitten kuitenkin siis jäätiin :) Kätilö laittoi vauvan sykkeitä mittaavan anturin kiinni ja kävi hakemassa Teemun mulle seuraksi. Itse hän meni valmistelemaan salia.

01.41 On merkitty, että siirrytään saliin.

01.47 Kätilö laittaa vauvalle pinnin päähän ja tutkimuksessa edelleen 3cm auki, mutta reuna ohentunut. Pyydän tilaamaan epiduraalin. Kätilö laittaa tipan tippumaan valmiiksi puudutusta varten ja antaa ilokaasua. Tuukkaa tehdessä siitä ei ollut mitään hyötyä, eikä nytkään. Supistusten huiput tulevat niin alussa, ettei kaasu vaikuta kun vasta sen jälkeen. Mukava pöhnä kyllä :)

2.20 Vihdoin epiduraali! Anestesialääkäri tulee saliin esitellen itsensä ”Se ja se, anestesialääkäri” johon minä ”Jenni, synnyttäjä”. Kaikkia muita paitsi minua nauratti. Supistaa aivan kauheasti, tuntuu etten enää kestä. Anestesialääkäri ei meinannut millään saada piikkiä laitettua ja mulla kun valitettavasti noi refleksit toimii, niin aina kun pisti niin säpsähdin. Vielä ehtii tulla useampi tajunnan räjäyttävä supistus ennenkuin puudute alkaa vaikuttaa.

2.35 Puudutus tepsii :) Olo on kaikinpuolin hyvä ja katsellaan vaan monitoria jossa näkyy vauvan sykkeissa laskuja aina supistuksen tullessa. Minä tunnen vain painetta joka ei tee kipeää vaan tuntuu melkein jopa hyvältä!

3.01 Taas sisätutkimus. Vasta 5cm auki. Vesi edelleen hyvänväristä. Kätilö laittaa Syntocinon (oksitosiini?) tippumaan. Aluksi 12ml/h mutta nostaa klo 3.26 24ml/h

Tunnelmat on koko ajan hyvät, ja meitä Teemun kanssa naurattaa ja kätilökin vaikuttaa suht huvittuneelta kun kuuntelee meidän juttuja :) Kätilö jättää meidät kaksistaan.

Alkaa olla jo aika tukalaa, ihan kuin ponnistuttaisi, mutta en ole varma. Puudutus toimii vielä. Jep, kyllä ponnistuttaa. Ei se puudutus ehkä enää toimikkaan. Sattuu aika paljon. Soitan kelloa.

3.43 Kohdunsuu täysin auki. Vauvan pää on ihan hollilla. Ponnistuttaa, mutta vielä en uskalla ihan täysiä vetää, pitää harjoitella.

3.49 Aktiivinen ponnistusvaihe. Ponnistan täysillä. Tunnen vauvan liikkuvan alaspäin ja pään alkavan syntyä. Nyt pitäisi pidättää, ettei vauva synny liian nopeasti mutta en pysty! Pää syntyy. Polttaa niin perkeleesti! Vähän pitää ponnistaa, että saadaan hartiat ulos, mutta en pysty vähään, vaan joudun antaa mennä täysillä.

3.53 Pikkuinen poika on maailmassa Pisteitä 9/9. Kovasti on kinaa kun kuitenkin niin aikaisilla viikoilla syntyi. Teemua on pyydetty soittamaan kelloa ja huoneessa on oman kätilön lisäksi kaksi muuta. Vauvasta otetaan napaveri näytteet ja annetaan K-vitamiini piikki. Viimein saan pojan paidan sisään.

4.02 Kätilö käskee pitämään vauvasta tiukasti kiinni. Kohtua painellaan ja kohta jo syntyy jälkeiset täydellisinä. Tuukasta en muista tätä vaihetta olleenkaan, mutta nyt kyllä tuntui! Ihan kuin olisi tullut toinen paljon pienempi vauva. Ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Ei tahdottu tälläkään kertaa nähdä istukkaa, vaikka kyllä mä sen kerkesin nähdä. Hyi yök! Kätilö tarkastaa onko tullut repeamiä ja pienen nirhauman löytää, mutta ei tartte edes kauneustikkiä :) Sattui muuten aika tolkuttomasti tuo tutkiminen, onneksi niitä tikkejä ei tarvittu...

Siinä ihastellaan vauvaa. Hetken päästä kätilö käyttää vauvan puntarilla ja hienot lukemat poika saa: painoa 3160g, pituutta 48,5cm ja päänympärys 34,5cm. Saan vauvan takaisin rinnalle, mutta ihan vielä ei poikaa nälätä, mutta pian syö jo hienosti molemmista rinnoista. Puoli kuuden aikaan saadaan aamupalaa Teemun kanssa ja kätilö pukee vauvan. Ei ole muuten aikoihin maistunu sämpylä niin hyvältä :) Syömisen jälkeen pääsen suihkuun ja vessaan. Vähän ennen kuutta ollaan jo synnyttäneiden osastolla. Teemu ei lähtenyt meitä saattamaan vaan suoraan kotiin nukkumaan. Minua ei oikeen nukuttanut pyörin pedissä ja ihmettelen pientä :) Facebookkaan kännykällä ja laittelen isovanhemmille ja kavereille viestejä. Pian kuuluu jo ruokarobotin ääni käytävältä ja minä tallustelen toisella aamupalalle :)

Kaiken kaikkiaan hyvä mieli jäi synnytyksestä eikä onneksi ollut niin nopeaa toimintaa kun pelkäsin. I-vaihe 3h19min, II-vaihe 4min, III-vaihe 9min eli kokonaiskesto 3h32min. Jos sitä vielä kolmannen jossain vaiheessa tekisi :)

 

[Zeni]

Synnytystarina
11.6.2014 rv 39+1
Aamulla jälleen pettymys, ei vieläkään tullut lähtöä yöllä. Toivoin jo kovasti pääseväni synnyttämään, olihan pojatkin syntyneet jo 38+5 ja 37+3. Olo oli kaikinpuolin tukala koko ajan, onneksi helteet olivat sentään helpottaneet ja sen myötä turvotus.
Päivä sujui normaalisti puuhaillessa, oli kuitenkin jotenkin tosi vetämätön olo koko ajan, mutta en pitänyt sitä minään synnytysoireena (joita olin jo kolme viikkoa googlaillut taukoamatta). Illan tullen laitettiin normaalisti pojat nukkumaan ja käytiin Teemun kanssa saunassa. Vähän iltapalaa ja sitten sänkyyn katselemaan telkkaria. Teemu siinä kovasti stimuloi minun rintoja, oltiin näes luettu, että se saattaisi edistää synnytyksen alkamista. Jotain pieniä tuntemuksia alkoi olla mahassa, mutta niitä nyt oli ollut joka ilta. Tuli yksi vähän kipeämpi supistus. Ja sitten jostain sisältä kuului *naks*. "Oh, puhkesikohan kalvot?" mietin, mutta mitään ei alkanut valumaan. Sitten tuli taas aikaisempaa vähän kipeämpi supistus. Oli pakko nousta kävelemään sen aikana. Kovasti alkoi pissattamaankin kun nousi. Ja sinne pönttöön ne vedet sitten meni klo 23:30. En aluksi ollut ihan varma, että tuliko multa vain tosi iso pissa, vai oliko se vettä, mutta hetken kuluttua seurasi taas kipeä supistus ja vuotoa tuntui tulevan. Ei ollut enää epäselvää. Alkoi jännittää ihan hurjasti. Teemu lähti hakemaan mun isää meille lapsenvahdiksi ja minä jäin soittamaan heille ja laittamaan kamoja valmiiksi. Isä ei vastaa. Äiti ei vastaa. Isä ei vastaa... Voi helvetti! Porukat oli molemmat vissiin laittaneet puhelimet yöksi äänettömälle vaikka hyvin oli tiedossa, että lähtö voi tulla milloin vain. Yritän soittaa molemmille, ei vastausta. Teemu on porukoitten pihassa, hakkaa ikkunoita ja tööttää auton torvea. Ei reaktiota sisällä. Nyt alkoi tosissaan vituttamaan. Teemu soitti sitten esikoisen kummitädille Marjolle, joka onneksi pystyi tulemaan poikia vahtimaan. Minua supistaa koko ajan kipeästi n. 10 minuutin välein ja pelottaa ja itkettää. Jos ei ehditäkän sairaalaan? Jos en saakaan kivunlievitystä? Mitä jos porukoille on oikeesti sattunut jotain, eikä he sen takia vastaa? Teemu tulee kotiin ja Marjo melkein heti perässä. Päästään lähtemään sairaalaan n. 00:10.
12.6 rv 39+2
Sairaalassa ollaan vähän ennen puolta yhtä. Kätilö ottaa minut vastaan ja mennään alkututkimuksiin. Klo 0.33 olen auki 3-4cm. Vasta! Kätilö arvioi vauvan painoksi 3400g (Hui apua! ei niin iso mahdu musta!). Koko ajan supistaa, onneksi ei tarvi lähteä takaisin kotiin, Teemu tulee seuraksi. Otetaan vähän aikaa käyrää, jolle ei piirry lainkaan supistuksia, mutta onneksi vauvan sydänäänet piirtyy hyvin ja vauva kestää hyvin supistuksia. Päästään saliin klo 00:45. Laitetaan musiikkia ja yritän ottaa supistuksia rentona vastaan. Muhun sattuu paljon. Tosi paljon. Toivon jo epiduraalia, mutta kätilö on mennyt jonnekin. Kätilö palaa 01:10 ja antaa mulle Somacin varmuuden vuoksi, jos pitää leikata. Ihan jees, mua närästikin vähän . Kätilö laittaa vauvalle scalpin ja mulle tipan epiä varten klo 01:17. Tutkimuksessa olen edelleen sen 4cm auki. Alkaa pelottaa jos tämä synnytys venyykin tai jos vauva on väärässä asennossa, eikä sen takia ole auennut enempää. Kätilö soittaa anestesialääkärille klo 01:22. Olen tuskissani, kipu on aivan kauheaa! Ei se näin pahaa ollut aikaisemmin. Pelkään ja toivon kuolemaa samaan aikaan. Anestesialääkätri tulee, sama heppu joka laittoi edellisessäkin synnytyksessä. Pääsee äänetön "voi vittu, ei taas tota" Edelliskerrallahan lääkäri pisti joku 10 kertaa, ennenkuin oikea väli löytyi. Sama taitaa tostua, ronkkimista tuntuu ja sattuu. Koko aja supistaa ja mun tekee mieli vain itkeä ja huutaa. Sitten alkaa vähän työnnättää. En sano mittän, en usko sen vielä olevan mitään. Katetri saadaan selkään klo 01:40. Nyt pitäisi yrittää päästä selälleen ja toiselle kyljelle. En meinaa onnistua, nyt ihan oikeasti ponnistuttaa! Kätilö kurkkaa, ja kyllä, 10cm auki ja vauva koppia vaille. Käsken Teemun pääpuolelle kun alan ponnistaa, hänen ei tarvitse nähdä tätä osaa. Alan ponnistaa ja samaan aikaan anestesialääkäri painaa epiduraaliruiskunmännän pohjaan. Yksi supistus, yksi ponnistus, yksi minuutti ja meillä on vauva klo 01:44 Vauva alkaa heti itkeä hienosti. Kätilö näyttää meille vauvan, ja se on TYTTÖ! Siis ihan oikeasti! Mikä ihana yllätys! Saan piene prinsessani paidan sisään. Nyt pitäisi vielä saada istukka ulos. Viime kerralla se oli kamalaa, joten nytkin hieman ahdistaa. Mutta homma olikin ihan helppo, kätilö kiskaisi vähän napanuorasta ja Plumps! Se oli siinä. Hetken päästä vauva hamuaa rintaa ja syökin todella hienosti. Epiduraali alkaa tässä vaiheessa vaikuttaa. Kätilö painelee kohtua, mutta onneksi ei tee kipeää, kiitos epiduraali :) Kohtu ei meinaa oiken alkaa supistua (kuulemma hyvin yleistä nän nopean synnytyksen jälkeen) joten saan Cytotecit haitariin. Yök. Pian pääsen suihkuun ja sitten saadaan syömistä. Vauva syö myös toiselta rinnalta hyvin. Kätilö mittaa ja punnitsee Mimmin, 3030g (huh, ei onneksi isompi), 47cm ja päänympärys 34cm. Tytyn lämpö on hieman alhainen, mutta se korjaantuu myöhemmin osastolla ihokontaktissa. Saturaatiot on vauvalla hyvät, joten päästään lähtemään osastolle n. klo 03:50 ja Teemu pääsee kotiin nukkumaan.
Hyvät fiilikset jäi synnytyksestä kokonaisuutena, vaikka periaatteessa ilman kivunlievitystä mentiinkin. Kestot: l-vaihe 2h13min, ll-vaihe 1min, lll-vaihe 4min. Rivakasti mentiin, mutta eihän se oo häpee olla nopee

 

[Hande93]

Synnytin ihanan tyttösen16.8 ja vaikkei synnytys nyt mitenkään kummoinen ollut niin kerronpa kuitenkin. Laskettu aika oli mennyt ylitse tasan viikon ja heräsin vasta varttia vaille yksitoista. Nousin sängystä ja olin juuri kävelemässä vaatekaapille heittämään vaatetta päälle kun tunsin jotain lorahtavan housuihin. Hipsin kiireen vilkkaa pesuhuoneeseen jossa lattialle lorahti oikein kunnolla lapsivettä. Menin yllättävän rauhallisesti mieheni luokse ja sanoin, että nyt on aika mennä sillä lapsivedet tuli. Herranjumala kun mies pomppasi sängystä ja säntäsi soittamaan synnärille. Miehellä tuntui olevan enemmän hätä kuin minulla. Puin vaatteet rauhallisesti ja hieman vaivalloisesti, koska jalkojen nostaminen oli loppuraskaudessa kipeää puuhaa ja kävelinkin ankkamaisesti.
Menimme synnärille ja matkan aikana veljeni sattumoisin soittaa ja kysyy missä olen. Kerroin, että olen menossa synnyttämään. Ei millään meinannut uskoa!
Synnärillä huomasimme, että lapsivesi oli ruskeaa eli ilmeisesti vauva oli kakannut säikähdyksissään veteen. Ensimmäisiä supistuksia alkoi tuntumaan vasta yhden aikaan ja pikkuhiljaa iltapäivää kohden ne kovenivat. Kuuden aikaan illalla sain kohdunkaulanpuudutuksen joka auttoi vähän aikaa, mutta vaikutus lakkasi pian. Kahdeksan aikaan tuli hoitaja käymään katsomassa surkeaa kivuliasta naamaani ja kysyi, että kestänkö vielä vai laitetaanko kipuun jotain lievitystä. Pyysin lievitystä ja sain sitä vasta yhdeksän aikaan jolloin siirryimme synnytyssaliin.
Voin sanoa, että minispinaali oli taivaanlahja. Laittaminen oli toki aika inhottavaa. Kätilö vetää minut sikiöasentoon (mikä on ison vatsan ja supistusten takia inhottavaa) ja anestesialääkäri pistää jumalattoman isolla piikillä selkään. Se kävi hieman kipeää, mutta helpotti pian. Jonkun ajan päästä en enään edes tuntenut omia jalkojani.
Kymmeneltä tuli sitten kaksi kätilöä ja alkoi ponnistaminen. Ponnistaminen oli vaikeaa, koska en tuntenut milloin supistukset tulevat, joten ne jouduttiin seuraamaan käyriltä ja mieheni aina huusi milloin oli aika punnertaa.
Kun tytön pää tuli näkyviin en saanut ponnistaa vaikka mieli teki, koska vauvan sieraimet piti puhdistaa likaisen lapsiveden takia. Tyttö syntyi nyrkit ojossa, jonka vuoksi minulle tuli muutamia repeämiä, mutta aika mitättömiä.
Synnytin tytön klo.22.50 vain hieman ennen kuin puudutuksen vaikutus lakkasi. Ei ole mitään ihmeellisempää kuin saada syliin maailman ihanin tyttövauva, joka oli vielä niin ryppyinen pallero.

Tikkausten takia en pystynyt muutamaan päivään istumaan kunnolla ja paikat olivat hellinä, mutta olihan se kaikki tämän arvoista.
ps. Miehenikin jopa pystyi kurkistamaan, kun kätilö sanoi vauvan päälaen jo näkyvän.

 

[Furaga]

Minä en oman muksun aikataulua noin tarkkan muista sentään... Tosin mä en ole se synnyttänytkään.
Lapsen äiti soitti mulle kolmen maissa et nyt olis aika, mä oli 5min myöhemmin odottamassa sitä hakemaan mua taksilla, ja kolmisen tuntia meillä oli mitä kiltein tyttö.
Mut saa tän tarinan venytettyäkin. Siis, mä olin sovitulla paikalla jo ennen ku nainen oli taksiin noussutkaan. Pääsivät perille sentään mua hakemaan, kuski kyl oli alkanut panikoimaan et miten pääsee aivan perusreitin...Eikä koko loppumatkan aikana osannu ees gps:ää hiljentää, se ohjeisti yhä mun hakupaikkaan :D Nuori sälli kyseessä, tais olla eka synnärireissu. Mut ajoissa ja turvallisesti päästiin perille. Kivunlievitystä ei tarvinnu, mitä nyt ilokaasua. Auttoi äitiäkin, enkä minäkään siitä pahaa tykännyt. Pari tuntia siinä meni et asiat eteni. 06:20 meillä sit oli kaunis tyttö käsissä...
Yhdessä välissä kyl pyysi epiduraalia mut silloin oli jo pää ulkona, ni ei ihan ehtinyt enää.

Itse synnytyksen viimeinen vaihe oli nopea. Synnytys meni kyljellään, mä pidin toista jalkaa ylhäällä. Olin kätilön kanssa ensimmäinen joka tytön sit näki :) Pakkohan se oli katsoa.
Muutama tikki siin tarvittiin, vissiin kaksi. Kun oltiin hetki siin oltu tulokkaan kanssa, tuotiin lasilliset kuohuvaa ja aamupala kummallekin. Aikanaan sitten siirryttiin äitiysosastolle. Sieltä mä sit poistuin yhdeksän maissa aamuauringon myötä ja ilmoittelin KAIKILLE. Kaikilla mahdollisilla keinoilla. Irc, facebook, tekstarit, puhelut, sähköposti, kaikki.

Katsokaas, mä olin jumalattoman ylpeä. Olin pelännyt et pyörryn tai jotain. No olinhan mä hermona mutten sen enempää. Jälkikäteen miettisin fiiliksiä, ja silloin mulla oli Tehtävä. Kaveri, mun tulevan lapsen äiti oli synnyttämässä. Mun tytärtä. Mun osa oli auttaa. Ei pyörtyä.
Kotiin päästyäni sit tuli hiukan hutera olo, mut silloin oli aikaa sille. Tytär oli syntynyt ja turvassa.

Achievement unlocked.

Tarkemmin tytöstä tuolla isä-osiossa. Tänään opeteltiin kävelyä :)

 

[Rosalina]

13.10. torstaina noin klo 17 alko tulla kesyjä supistuksia, noin 10min välein.
Klo 20.30 supistukset alko voimistua ja niitä alko tulla entistä säännöllisemmin, 3-5min välein. Peittojaki siinä illalla vielä heiluteltiin ja isäntä kävi nukkumaan, mut mie en saanu unta, joten köllöttelin olkkarin sohvalla. Alkoi vereslimainen vuoto, arvasin että kohta päästään tositoimiin. Lopulta klo 4 herätin isännän ja sanoin, että voitais lähteä.
Perjantaina 14.10. klo 5 oltiin sairaalassa. Tutkimuksessa väljästi kahdelle sormelle auki ja supistuksia tulee edelleen 3-5min välein. Päästään heti synnytyssaliin odottelemaan avautumista. Kivunlievityksenä kaurapussi ja ammeessa kylpeminen.
Klo 9: 3cm auki. Klo 10 laitetaan aquarakkuloita selkään ja kivut on sen jälkeen siedettäviä. Käydään isännän kans kävelyllä kanttiinissa. Istuskelin jumppapallon päällä.
Klo12.14: 4cm auki.
Klo 12.51 kivut alkaa olla sietämättömiä (riuduin tunnin käyrillä ikävässä asennossa ja tuli 15min kestosupistus, selkään sattui vietävästi!), joten otan ilokaasun avuksi. Ilokaasu oli kiva kaveri!=)
Klo13.15: 4-5cm auki.
Klo 13.39 uudet aquarakkulat selkään.
Klo 16.09 laitetaan epiduraali, koska avautuminen etenee hitaasti + kalvot puhkaistaan,lapsivettä ei tule (ei tullu missään vaiheessa synnytyksen aikana!!? Liekö sitä sitten tihkunu ennen aikojaan, niinku olin aatellu..). Vauvan päähän laitetaan scalp.
Klo 17.15: 6cm auki.
Klo 18.37 paineentunnetta supistuksen aikana, puudutteen teho heikkenemässä. Auki 9cm. Laitetaan lisäannos epiduraalia.
Klo 19.51 oksensin rajusti ja rakko tyhjeni.Sain oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia entisestään.
Klo 20.20: 10cm auki -vihdoin!! Ensin kokeiltiin ponnistaa kyljellään, sitten seisten (että saatiin vauva hieman laskeutumaan) ja sitten siirryttiin toivomaani puoli-istuvaan asentoon. Aktiivinen ponnistus alkaa
klo 20.30. 10min ponnistuksen jälkeen vauvan sydänäänet heikkenee ja lääkäri soitetaan paikalle. Kätilö puuduttaa välilihan ja tekee epparin, lääkäri kiinnittää imukupin ja hieman auttaa sillä poikaa ulos (pää oli jo tulossa ulos, joten ei ollu varsinainen imukuppisynnytys). Joudun ponnistamaan todella kovaa, poika pitää saada nopeasti ulos, ja kätilöt karjuu vieressä muhun vauhtia. 14.10.2011 klo 20.46 pieni, rakas poikamme putkahtaa maailmaan (mitat 3880g ja 51cm). (1. vaihe tasan 24h, ponnistusvaihe 16min). Kun poika on mittailtu, hänet viedään hetkeksi happikaappiin, pulssi ja happisaturaatio kuitenkin hyvät.Jälkeiset syntyy 9min päästä vauvan syntymästä. Vaavi pääsee rinnalle, ottaa muutaman imun rinnasta. Sitten osastolle onnellisina. Tarkoitus oli siis mennä luomukeinoilla koko synnytys, mutta epiduraali oli ainut viisain ratkaisu, kun avautuminen venyi pidemmäksi kuin laki sallii. Ja kyllä sitä ponnistamisen jälkeen tuli sanottua, että oli se rankempaa kuin osasin kuvitella.=) Mutta ponnistaminen ei sattunu epiduraalin ansiosta yhtään!! Voishan tuota koittaa uudestaanki.

Ei jääny yhtään paha maku suuhun. Harmitti vain aluksi se ponnistusvaiheen nopeatempoisuus, en ees tajunnu että lääkäri oli laittanu imukupin kun se jo alkoi vetää. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvä synnytys oli Nii ja olin muuten valvonu 36h putkeen siihen mennessä kun poika syntyi! Että huhhuh..

 

[Rosalina]

Ja pikkukakkosen tarina...

Sunnuntaina 27.01. aamulla bongasin vereslimaista vuotoa.
Klo 13 alkoi tulla supistuksia säännöllisesti 7min välein jalkeilla ollessa. Jostain syystä supistukset kuitenkin harveni kun istuin tai kävin makuulle. Supistukset oli kuitenkin sitä luokkaa, että tiesin synnytyksen olevan käynnistymään päin. Odoteltiin kotona kuitenkin 12h, sillä mitään edistystä ei tapahtunut. Ehdin pikkuisen torkahtaakin ennen lähtöä, mutta kunnolla ei uni tullut. Lähdettiin sillä asenteella, että mennään nyt ainakin näytille.
28.01. klo 1 siis lähdettiin ajelemaan synnärille. Mun fiilis oli turhautunut ja ärtynyt, pelkäsin että joudutaan takas kotiin.

Sisätutkimus kertoi, että kohdunsuu oli hieman takana, väljästi kahdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä reilu cm. Päästiin perhehuoneeseen, isäntä kävi nukkumaan ja minäkin koitin. Ei kuitenkaan meinannut uni tulla, ehkä vähän torkahdin. Päätin mennä kuumaan suihkuun, kuuntelin samalla varaamaani musiikkia, ja se teki supistuksille hyvää. Suihkun jälkeen käppäilin ympäri huonetta.

Aamulla klo 9 aikaan vaihtui kätilö. Uusi sisätutkimus kertoi, että olin 3-4cm auki, mutta supistukset tuli edelleen samalla taajuudella, eli säännöllisesti jalkeilla, mutta epäsäännöllisesti pitkällään ollessa tai istuen. Tästä syystä kätilö vihjaili kotiinlähdöstä. Mutta kun olin kerta auennut jo noinkin hyvin lisää niin kätilö konsultoi vielä lääkäriä, joka sanoi, että ei meitä enää kotiin laiteta. Laittoivat kävelemään sairaalan käytäville. Ravattiin miehen kans rappusia kuuden kerroksen väliä pariin kertaan, sekin teki supistuksille hyvää.

Klo 12 aikoihin olin 5cm auki ja kohdunsuu oli tullu hyvin eteenpäin. Kätilö teki ronskimman sisätutkimuksen vauhdittaakseen supistuksia, ja se tehosikin. Tunnin kävelin ympäri huonetta nuuskutellen supistusten aikana kamomilla- ja piparminttuöljyjä + nojailin huonekaluihin ja keikuttelin lantiota. Alkoi jo sattua enempi.

Klo 13 aikoihin siirrytään synnytyssaliin. Ennen sinne siirtymistä oli puhetta kalvojen puhkaisusta salissa, ja annoin siihen luvan hyvillä mielin. Kätilö vielä ehdotteli, että mitä jos ei sittenkään puhkaista kalvoja, kun kerran aukeamista tapahtuu ilmankin, mutta käyrä kertoi, että makuulla ollessa supistukset on edelleen liian epäsäännöllisiä, joten kalvot puhkaistiin scalpilla. Lapsivesi oli kirkasta. Otin ilokaasun avuksi tässä kohtaa. Kätilö varoitteli, että ne kivut tulee sitten voimalla, kun kalvot puhkaistaan. Ja ehtiköhän kolme supistusta tulla, jotka oli toinen toistaan pahempia, ja jo anelin spinaalia. Makailin laverilla käyrillä kalvojen puhkaisun jälkeen, joten en päässyt liikkumalla lievittämään kipujani. Alle minuutissa kalvojen puhkaisusta olin jo sentin lisää auki eli 6 cm.

Klo 14 anestesialääkäri tuli laittamaan puudutusta, minä vetelin antaumuksella ilokaasua. Puudutuksen laitto oli hyvin hankalaa, koska kivut tosiaan yltyi äkkiä sietämättömiksi. Vauva laskeutui puudutuksen laiton yhteydessä, joten tunsin jo ponnistamisentarvettakin ennenkuin piikki saatiin annettua. Se kipu oli helvetillistä (ja siitä on todisteita videoiden muodossa ), vedin ilokaasua kuin mielipuolinen, ulisin ja haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla. Puudutus alkoi tehota alle vartissa. Kappas, olin auennu puudutuksen laiton aikana täydet 10cm. Alkoi ponnistuttaa, mutta vielä aika lievästi. Kätilö vaihtui ennen ponnistamista. Uusi kätilö ehdotti, että annetaan ponnistamisentarpeen vahvistua vähän aikaa, jotta ponnistaminen käy helpommin. Sängyllä kokeiltiin ponnistaa, mutten löytäny oikeaa suuntaa ponnistuksille.

15.28 alkoi ponnistaminen jakkaralla. Ponnistusvaihe kesti vain 8min eli kolmen supistuksen ajan ja tyttö syntyi kauniisti klo 15.36 mitoin 3390g ja 49cm, py 33cm, apgarit 9/9. Ei repeämiä tms. Pari nirhaumaa tuli alakertaan, ei muuta. Napanuora oli kertaalleen kaulan ympäri. Siirryn sängylle ja saan tytön heti ihokontaktiin. Jälkeiset syntyi 6min päästä täydellisinä ja helposti. Vauva ryömii itse rinnalle ja imee hienosti molemmista rinnoista. Neiti kakkasikin mun paidan sisään heti. Kävin suihkussa, ja sillä välin isi ja kätilö pesi, mittaili ja puki vauvan.
Syötyäni salissa lounasta siirryttiin vauvan kanssa osastolle, missä vietettiin yksi yö kahden hengen huoneessa, ja seuraavana päivänä päästiin kotiin. (Polikliininen synnytys olisi onnistunut mikäli tyttö olis syntyny hieman aiemmin päivällä, eivät halunneet kotiuttaa yötä vasten, kun se 6h pitää olla vähintään sairaalassa synnytyksen jälkeen.)
Ponnistusvaihe oli elämäni hienoimpia kokemuksia. Kaikki meni kuin oppikirjassa!! Tilanne oli hyvin rauhallinen ja kaunis. En tuntenut kipuja, vain ponnistamisentarpeen. Tällä kertaa mun ponnistamista kehuttiin ja koen itsekin, että se meni oikein hienosti. Kaksi kätilöä otti tytön vastaan, ei ollu ylimääräistä henkilökuntaa häsäämässä siinä. Ensirakkaus iski heti kun näki tytön. Siinä vaan ihmeteltiin, kun vauvaa putsailtiin, että "onko tuo meidän vauva?".
Muutenkin olen tyytyväinen synnytykseen ja luokittelen sen helpoksi, vaikka ne kivut loppupuolella olikin kovia. Mutta tulipahan kokeiltua taas luomua ja melkein pääsin loppuun asti, tulipahan ainakin koettua ne loppuvaiheenkin kivut ennenkuin spinaali vaikutti.

Mutta siis... koska supistukset oli noin epäsäännöllisen säännöllisiä niin kätilökään ei osannut arvioida mistä synnytyksen käynnistyminen pitäisi katsoa. Kyllähän ne alun supistelutkin sai edistystä aikaan, mutta ei niitä voi luokitella periaatteessa vielä synnyttämiseksi kuitenkaan. Jos synnytys lasketaan alkavaksi niistä ekoista supistuksista niin kesto on noin 27,5h, mutta jos kalvojen puhkaisusta niin vain 1h 45min. Että joo...

 

[vaa_veli]

Oli laskettu aika, 30.4.2015 eli vappuaatto. Olimme olleet varmoja, että vauva tulisi ennen laskettua aikaa, mutta ei ollut vielä kuulunut mitään... Olo alkoi olla tukala ja olin tuntevinani oloni jotenkin erilaiseksi kuin aiemmin. Emme viitsineet siis tehdä vappusuunnitelmiakaan, vaan pysyttelimme kotona ja jätimme juhlimiset sikseen. Halusimme yrittää vauhdittaa pikkuisen tuloa, joten lähdimme kävelylle. Monta viikkoa olimmekin odottaneet jo kärsimättömänä...

Kävely ei enää onnistunutkaan samaan malliin kuin aiemmin. Tähän saakka kun olin kävellyt reipasta vauhtia suuresta vatsastani huolimatta. Tunsin voimakasta painetta alakerrassa. Kävelyn aikana piti välillä pysähdellä. Katsoin miestä hieman hämilläni, että nyt taitaa olla ihan oikeasti synnytys alkamassa, muahan taitaa supistaa! Aiemmin mulla oli ollut vain kevyitä harkkasupistuksia.

Palasimme kotiin, ja sama jatkui; paineentunne sekä epäsäännöllisen säännölliset supistukset. Ne olivat jo suht voimakkaita mutta eivät tehneet kipeää. Kävimme nukkumaan, mutta en saanut unta juuri ollenkaan. Supisteli koko yön. Aina kun uni meinasi tulla, alkoi supistaa, ja nyt ne tuntuivat jo kipeiltä. En kuitenkaan herätellyt miestäni, koska pärjäsin itsekseni, eikä tilanne tuntunut vielä edistyvänkään.

Vappupäivänä 1.5. olin väsynyt. Supistuksia alkoi tulla säännöllisesti, mutta vielä pitkillä väleillä, 10-20 min. Voimaa alkoi olla sen verran, että muistan vähän väliä puuskuttaneeni sänkyä vasten. Vakuutin miehelleni, että kaikki ok, ja kerron sitten jos alkaa lähtö sairaalaan olla lähellä. Mies meni ulkona käymään, jotain pihahommia tekemään. Tunsin kuinka supistus oli tulossa, mutta nyt selkeästi voimakkaampana. Menin taas sänkyä vasten ja huudahdin. Tajusin, että synnytys OLI TODELLA KÄYNNISSÄ, että tästä ei sitten ole enää paluuta! Kohta olisimme perhe!

Mies toi mulle jumppapallon yläkerrasta. Istuin ja ja pyörin pallon päällä monta tuntia. Aloimme kellottaa supistuksia. Mies kellotti usein reilusti yli kahden minuutin mittaisia supistuksia! Olin, että ei voi olla totta! Ne tuntuivatkin pitkiltä. Yritimme katsoa jääkiekkoa, mutta se meni enemmän tai vähemmän ohi, koska olo alkoi olla tukala, ja huusin miehelle vähän väliä, että "Nyt, ota aikaa!" Supistusvälit olivat edelleen kymmenessä minuutissa tai vähän sen alle. Kipujen puolesta olisi jo ollut valmis lähtemään sairaalaan, mutta halusin olla kotona niin pitkään kuin mahdollista. Halusin supistusvälin olevan pienempi, ettei tulisi sairaalassa pettymystä ja pääsisimme suoraan itse asiaan.

Kun sitten lopulta lähdettiin liikkeelle (noin klo 18.30), alkoi supistuksia tulla jo tiheämmin. Ajateltiin, että onneksi nyt lähdettiin, eikä jääty kotiin enää odottelemaan. Kun mulle tehtiin sairaalassa alkututkimukset, ja jouduin makaamaan paikallani, vollotin miehelle, että tässä on paha olla. Oikeasti, mulle selällään makaaminen oli kaikista tuskallisinta! Aiemmin olin pelännyt, että jännitän sairaalaan menoa kovasti, mutta siinä kohtaa ei ehtinyt mitään jännittämään, vaan keskittyi synnytykseen. Me mentiin suoraan synnytyssaliin, ja minä sain kauratyynyn lämmittämään vatsaa. Istuin kiikkutuolissa ja keskityin hengittämiseen.

Sitten mulle tarjottiin mahdollisuutta altaaseen. Halusin kokeilla sitä. Mutta siinä vaiheessa kivut oli jo sitä luokkaa, että mitään vaikutusta ei ollut lämpimällä vedellä. Vesi ei muutenkaan ollut tarpeeksi lämmintä, vaikka mies yritti lisätä kuumaa vettä altaaseen. Vaikerointini ja huutoni kaikui vaan allashuoneessa niin, että jonkin ajan kuluttua kätilö tuli sanomaan, että olisi ehkä parempi kokeilla jotain muuta. Parin askeleenkin ottamien oli tuskaa. Sain ilokaasumaskin, ja sillä pärjäilin monta tuntia samalla keinuen kiikkutuolissa. Keinuin tosin jossain vaiheessa niin kovaa, että mies piteli kädellä tuolin takana vastaan, etten lennä selälleni Ilokaasu auttoi, vaikka mulla menikin siitä pää aivan sekaisin Mulla oli muutenkin ihan järjettömän pitkät supistukset. Kätilökin kattoi niitä käyriä, että joo, "Sulla tulee tuollaisia "kivoja" kaksikyttyräisiä", eli kun supistus alkoi laantumaan, se alkoikin kelata aina uutta vauhtia ja voimistui huippuunsa aina kaksi kertaa supistuksen aikana. Missään vaiheessa ei tullut sellaista olotilaa, että en pysty ja anelisin apua. Todella kipeä olin, niin kuin papereissakin lukee, mutta jääräpäisesti vain puskin menemään. Kätilö kehui jatkuvasti, että olen kyllä sitkeä sissi. Kannustus tuli tarpeeseen.

Jossain vaiheessa mieheni päätti kutsua kätilön huoneeseen, kun koki, että olin niin tuskissani. Mies pyysi epiduraalia (minulle siis), minä olin asiasta hiljaa. Olin ollut vähän sitä mieltä, että yritän olla ilman... Kätilö totesi, että sitä ei voida laittaa, jos äiti ei halua. Kätilö totesi, että siitä voisi olla mulle suuri apu, ja saisin levätä hieman ennen ponnistusta. Vastasin, että laitetaan sitten. Samalla olin 4cm auki ja lapsivesistä loputkin tulivat ulos. Olin aivan poikki, olinhan valvonut tähän mennessä käytännössä yhtä mittaa jo melkein 40 tuntia! Muutama hirveän kova supistus siinä ehti tulla ennen kuin puudute saatiin laitettua. Onneksi sentään anestesialääkäri oli nopeasti paikalla.

Puudutus vei supistuksen tunteen pois. Jäi vaan armoton paineentunne, kun avauduin siinä vaiheessa hirmuvauhtia. Mun piti mennä portatiiville istumaan, että saisin pissattua. Istuinkin siinä mielelläni. Papereissa lukee: "ei halua mennä sänkyyn, istuu mielellään portatiivilla, kokee olonsa siinä mukavaksi." Vähästä sitä näköjään on iloinen keskellä kipuja, heh... En saanut kuitenkaan pissattua, joten jouduin sängylle katetroitavaksi. Samalla olin avautunut 10cm.

Alettiin ponnistamaan kylkiasennossa. Ponnistus sujui todella hyvin. Hahmotin heti, minne päin ja miten homma tapahtuu. Luojan kiitos, otin epiduraalin, sillä tuskin olisin enää jaksanut ponnistaa. Se olisi ollut varmaan pelkkää karjumista. Siinä vaiheessa synnytyksestä olis voinut tulla vaikea ja oltaisiiin jouduttu ottamaan käyttöön kaiken maailman imukupit ja pihdit. Kätilö teki mulle välilihanleikkauksen, mutta muuten selvittiin ilman mitään repeämiä. 2.5.2015 syntyi klo 2.02 yöllä ihana esikoispoikamme 22 min ponnistuksen jälkeen. Pisteet 9/9, paino 3590g, pituus 50cm. Itkuhan siinä tuli, mutta ehkä enemmänkin helpotuksen ja väsymyksen kyyneleitä olivat...

Kaiken kaikkiaan oli hyvä synnytys. Vielä saman päivän aikana ajattelin, että samaa en välttämättä halua uudestaan kokea. Muutamassa päivässä mieli alkoi muuttua, että ei se nyt niin kauheaa ollut... Virallisesti synnytyksen kesto oli noin 9h, mutta säännöllisten supistusten alkamisesta meni noin 30h syntymään. Mies oli ihana tuki, tsemppasi ja piti välillä kädestä, teki mitä pyysin, mutta ei ollut liian höösäävä. Kätilö oli ihana, sopivan etäinen, mutta antoi kaiken tukensa silloin, kun oli vaikeaa. Hän oli myös sydämellinen ihminen, tuli tapaamaan parin päivän päästä meitä osastolle. Hän vaikutti aidosti välittävän meistä ja olevan onnellinen puolestamme

Tällainen oli meidän synnytys. Toisaalta rankka, jopa hurja jossain kohtaa, mutta silti voimaannuttava ja onnellinen tapahtuma. Jäi jollain tapaa voittaja-fiilis, että tämä lapsi on nyt saatettu maailmaan ja minä todella ihan itse hänet synnytin!

 

[Kyfi4788930]

Elikkäs
Esikoinen synnytys kesti 7h ekasta säänöllisestä supistuksesta klo 2.00 alkoivat siis supistukset olivat heti 5min välein eivät kipeitä vielä.sairalaan parin tunnin päästä sain ilokaasua ja kohdunkaulapuudutteen auttoivat ihan hyvin.Lapsivesi meni 30min ennen tytön syntymää ja väliliha leikattiin puudutuksessa 30min kovaa ponnistelua ja dadaa tyttö maailmassa? toipuminen välilihaleikkauksesta kesti noin viikon.
Ja tyttö syntyi rv39+3  3330g ja 48cm.

keskimmäisen synnytys kesti 4h alkoi myös klo 2.00 yöllä säänölisillä supistuksilla 2h kotona ja sairalaan kun alkoi olla tukalaa.Tutkimuspöydällä 7cm auki ja lapsvedet meni....sekavaa..10min ilokaasua ja ponistamaan..
voin sanoa että kipeetä teki ilman puudutuksia onneksi ei ullut repeemiä! ponnistus 15min ja poika maailmassa?
toipuminen 2päivää. Syntyi rv40+1 3840g ja 49cm.

Kuopus köhöm.. rajuilla supistuksilla juoksu jalkaan sairalaan, kohdunkaulapuudute 1,5h poju sylissä 2min ponnistuksella? toipuminen ehkä 1päivä? syntyi rv38 2640g ja 46cm oli mini poju!

Nyt neljättä odotan ja saas nähä synnytänkö ja kotona! ei vain:)
synnytyksistä kaikki jäivät mileeni hyvin eteenkin keskimmäisen raju ja nopea synnytys "luonnollisesti" jos 10min ilokaasun saantia ei lasketa. ainut apu mikä oli niin henkittäminen ja liikkuminen..mutta muuten synnytän mielummin kun meen hammaslääkäriin....:/ jälkeenpäin vain toteaa ettei se ollut niin kamalaa kuin luuli ja kipu on vain hetkellistä se nyytti sylissä vie kaikelta muulta huomion????

Tähän tarinaan lisään neljännen syntymän : rv32+4 lorahti töissä ollessani lapsivedet työhaalariin! Onneksi olin yksin iltavuorossa olis noloa kun eka aattelen et nytkö mä pissasin housuun?? No hätä siinä tuli kun heti perään alko supistukset..ajoin äkkiä sairaalaan n.5min ja soitin miehelle et tulis. Sairaalassa ei tehty sisätutkimusta vaan suoraan tiputukseen ja estolääkitys päälle sekä kortisoonipiikki kankkuun..siinä liikuntakielossa meni 4päivää ja lääkkeet auttoi kunnes rv33+1 sydänäänet huononi ja mun tulehdusarvot nousi päätettiin lopettaa estolääkitys salissa..no supistukset palasi heti 5min välein ja rajusti koveni kätilö ihana kyseli monta kertaa että haluanko spinaalin? Joo haluan sitten lopussa kun on tukalaa mutta onneksi soitti lääkärin antamaan mulle sen pian..en ollu aikasemmin saanu piikkejä..ei kun nipisti hetki ja toinen puoli puutui tuli kauhea vessahätä ja noh kätilö katto ja sano et saa ponnistaa siinä pieni 1700g syntyi ja toinen puoli puutui sen jälkeen..no siinä lastenlääkäri juoksi paikalle ja nappas vauvan joka onneksi hengitti ja vei teholle..keskonen kun oli tarvitsi hoitoa. Mä jäin miehen kaa tujottamaan toisiamme ja kätilö yritti saaha istukkaa irti se oli tiukassa onneksi oli puudutus vielä! Joo ja 2h sen jälkeen..koko synnytys 1h nyt ootan viidenettä ja jännittää vielä enemmän! Matkaa on yli 1h sairalaan uh..

 

[saini]

Esikoisen synnytystarina :)

Hän syntyi maanantaina 27.1., mutta synnytystä ennakoi suht hurja harjoitussupistusten sarja lauantaina, jolloin limatulppa lähti kokonaisuudessaan. Käytiin näytillä, ei yhtään auki, panadolia vahvempaa lääkettä kitusiin ja kotia. Sunnuntaina sit harvakseltaan harkkarit jatkui, mutta "rennompina" vaikka välillä pitikin pysähtyä, ajattelin että oon vaan väsyny edellisen vuorokauden jäljiltä. No sitten alettiin nukkumaan, yritin itte parisen tuntia nukkua, mutta sit alkoi melkoiset selkäkivut ja supistukset. Kello jotain 3 yöllä. Olin sen verran väsyny että en edes tajunnu mitä tapahtuu. Vessassa ihmettelen, että mitä tämä on ku aina ku kipu tulee niin tuntuu että pissaan. Menin suihkuun kun se helpotti kipuja. Siellä sit istuskelin useamman tunnin ja itkin että mitä ihmettä tää on. Mies oli ostanu jo hyvissä ajoin mulle tuolin suihkuun niin ei tarttenu lattialla olla eikä pelätä kaatumista :) Välillä kävin tekee teetä sit ja juomassa ja takas suihkuun. Klo8 maissa menin sit herättää miehen, ku aloin olla itte niin väsyny ja kipeä, että en tienny miten päin olla. Mies sanoi, että hän lähtee käymään töissä pikaiseen ja käski soittaa synnärille. Kävin suihkussa taas helpottaa vartin verran oloa, ja sit soitin synnärille. Kätilö sanoi, että kokeilla suihkua vielä ja sanoi, että kohta puoliin sit lähteä tulemaan synnärille. Puhelun aikana tuli supistuksiakin. No menin suihkuun ja mies tuli kotia ja lähdettiin sit synnärille. Silloin tais kello olla jotain 9:00.

Synnärillä tulikin sit vastaanottamaan sama kätilö joka oli vastannu mun puheluunkin, ja teki tutkimukset ja ilmoitti että 4cm auki ja lapsivedet menneet! Itte olin ihan yllättynyt. Olin valmis menemään kotiin nukkumaan kunhan vaan antavat jotain mikä lopettaa kivut. No nukkuminen sai siis odottaa :) Sitten laittoivat käyrälaitteet kii ja käskivät makoilla hetken aikaa. Siitä päästiinkin sit suoraan saliin. Supistuksia tuli säännöllisesti ja tasaiseen tahtiin avauduinkin siinä. Olin suunnitellut hoitavani homman kotiin ilman kipulääkkeitä, mutta klo12-13 alkoi olla niin tuskainen olo että pyysin että saanko epiduraalin. Siin ei kauaa nokka tuhissut kun anestesialääkäri tulikin sen laittamaan. Sen jälkeen hiukan hämärtyi oma ajantaju kun supistusten välissä taisin ihan torkahtaakin. Klo16 aikoihin kivut alkoi taas yltymään ja kätilön kanssa mietittiin että laitetaan toinen annos epiduraalia, ja laitettiinkin. Sitä ei välttämättä ois tarvittu, koska klo17 jälkeen alkoi tuntua että ny tarttee ponnistaa, ja kätilökin kattoi että auki ollaan ja lupa ponnistamiseen saatiin.

Ponnistukset aloitettiin kylkiasennossa, koska selkä sattui niin pahasti ja kyljellään se selän paine helpotti. Noin 30-45min jaksoin siinä asennossa ponnistella, mutta halusin sit puoli-istuvaan asentoon. Ponnistelua jatkettiin. Kätilö kuitenkin huomasi että tyttö oli tulossa päälaki edellä mikä hankaloitti ponnistuksia. Kuitenkin jotenkin se saatiin korjattua ja likan pää oikeaan tarjontaan. Tässä vaiheessa ponnistusvaihetta oli jo mennyt melkein 1h30min, muutamat ponnistukset vielä jaksoin hyvin, mutta aloin puhumaan että saisiko vähän apuja ja kerrottiin että imukupilla he voi auttaa. Kätilö rohkaisi kuitenkin vielä kokeilemaan, että jaksaisinko koska tyttö oli ihan lähellä jo. Omat voimat sanoi kuitenkin jo että ei pysty niin saatiin imukuppiavustus. Imukuppia laitettaessa kävi kuitenkin siten että ilmeisesti osa minun "nahasta" jäi imukupin reunan alle. Tän tiedän siitä kun huomasin että jotain laitetta käännetään vivusta päälle ja samassa viiltää niin maan p*****sti, että siinä hävis supistusten kivut ja selkäkivutkin. Sit käsketään ponnistaa, mutta ku en saanu enää supistuksesta kii. No ponnistin sit käskystä ja samalla imukuppiavusteisesti saatiin pää syntymään :) Eli imukuppivaiheessa ei mennyt enää kuin 5min synnytyksessä :) Ja tietääkseni eivät episiotomiaa tehneet kun ei mitään puudutuksia laitettu. Ja olin kieltäny piikkien ja muiden laiton ja tekemisen ilman minun lupaa. Sain tytön syliin klo19:22. Yhdeksän pisteen tyttö, 3165g ja 49,5cm. Ja tää likka osas tissihommat heti salista lähtien :) Kerrasta nappas kii ja niin saatiin imetys käyntiin :)

Imukupista sain kolmannen asteen repeämän, joka paikkailtiin muksun ollessa pesulla. Repeämästä huolimatta tytön syliini saatua, olin valmis jo seuraavaan synnytykseen. Mitään pelkoja ei jääny. Nytkin toinen tuloillaan :) Tällä kertaa toiveena että ei tarttis imukuppia käyttää, mutta sen näkee että miten omat voimat riittää :)

 

[Zeni]

Neljännen kävin kesänkorvalla pyöräyttämässä
9.5.2015 rv 29+6 (omien laskujen mukaan todelliset viikot 29+2)
Ihan normaali päivä, vähän ostoksilla käyntiä ja puuhailua perheen kanssa. Illalla laitettiin lapset nukkumaan ja Teemu meni ulos nikkaroimaan istutuslaatikoita kasvihuoneeseen. Käyn ennen yhdeksää vessassa ja huomaan verta pikkuhousunsuojassa. Monta viikkoa on jo ollut super vetistä valkovuotoa, veri on uusi lisä. Soitan synnärille ja he pyytävät varuiksi näytille. Pakkaan mukaan vain neuvolakortin, puhelimen ja laturin ja ajan itse svo:lle.
Kätilö ottaa vastaan ja mennään tutkimushuoneeseen. Näytän sidettä kätilölle joka on sitä mieltä, että vedenmeno kyseessä. Vuoto onkin muuttunut heleän pinkiksi. Minua itkettää ja pelottaa.
Menen lääkärin vastaanotolle. Lapsivesitesti osoittautuu positiiviseksi, reikä on kalvoissa jossain ylempänä, koska vettä ei lorise koko aikaa. Kohdunkaula on edelleen kiinni ja pitkä(helpotuksen huokaus) eikä synnytys ole siis alkamassa. Pelottaa silti. Ja itkettää.
Vauvalle tehdään kokoarvio. Lahdessa saa synnyttää jos raskauviikkoja on kertynyt 30+0 (parista tunnista kiinni) ja painoarvio on 1500g. Meidän vauvalle arvoidaan painoksi vain 1200g. Se tietää lähtöä Tayssiin. Onneksi tayssin keskola on kuitenkin täynnä, niin pääsen Helsinkiin naikkarille.
Kätilö laittaa molempiin käsiin kanyylit, toiseen menee antibiootti ja toiseen antibiootti ja supituksia ehkäisevä lääke. Kortisoni piikin saan kankkuun. Vieläkin itkettää. Jo nyt on ikävä lapsia ja Teemua ja edessä on määrämätön aika sairaalassa makaamista kaukana kotoa.
Ambulanssa tulee joskus ennen puolta yötä viemään minua ja kätilöä naikkarille. Matka menee hyvin, minua ei edelleenkään supistele. Kätilön kanssa on ihan hauska jutella. Aina hiljaisena hetkenä kaikki tuntuu vyöryvän päälle; ikävä ja pelko.
Saavutaan Helsinkiin yhden kieppeillä. Taas lääkäri tutkii ja tulee samaan tulokseen Lahden lääkärin kanssa; vedet menneet mutta synnytys ei ole toistaiseksi käynnissä. Minut siirretään osastolle 42. Saan aluksi oman huoneen, se onkin kiva, koska en pysty nukkumaan koko yönä. Kanyylin paikkoja särkee ja itkettää. Saan rauhassa ulvoa murhettani ja ikävää. Kätilö yrittää lohduttaa huonolla menestyksellä.
Aamulla jutellaaan kätilön (ja lääkärin? en enää muista) kanssa tilanteesta. Koska tilanteeni on niin hyvä, niin saan liikkua osastolla vapaasti eikä tarvitse olla koko aikaa levossa. Puolentoista viikon päästä katsotaan vauvan kokoa uudestaan, ja jos silloin on päästy 1500 gramman yli, niin pääsen Lahteen! Kunhan vauva on vaan edelleen kohdussa. Usein kuulemma synnytys käynnistyy kaikesta huolimatta parin viikon sisällä. Jos kuitenkin käy niin, ettei synnytys käynnisty itsellään, niin sitten käynnistetään kun 34+0 täyttyy. Olen aika kauhuissani, en halua maata sairaalassa neljää viikkoa!!
On muuten äitienpäivä 10.5.
Teemu tulee käymään iltapäivällä tuomassa mulle tavaroita ja lohduttamassa. En halua lapsia mukaan, tilanne voisi olla heille liian pelottava ja pelkään etten pystyisi pitämään itseäni kasassa.
Päivät kuluvat verkkaan. Vointini on hyvä eikä supistuksia tule muutamia harkkareita lukuun ottamatta ja yhtä iltaa jolloin tulee muutama oikeasti kipeä tuntemus. Onneksi loppuvat itellään. Joka päivä otetaan verikokeita, pieni verenkuva ja crp. Niissä joka kerta kaikki ok. Kaksi kertaa päivässä otetaan myös vauvan sydänäänikäyrää, se on päivän kohokohta, saa kuunnella pikkuista
Tilanne pysyy ennallaan ja vauvaa ultrataan 20.5. Painoarvio 1534g Pääsen siirtymään Lahteen.
Lahdessa pääsen aluksi eristyshuoneeseen. Kaikki musta sairaanhoitopiireistä tulijat eristetään aluksi mrsa:n vuoksi. Olen omassa huoneessa keskiviikosta lauantaihin. On ihan super tylsää. Lauantaina tulee kokeiden tulokset ja ne ovat negatiiviset. Siirryn toiseen huoneeseen.
Päivät kuluvat edelleen lähinnä netissä surffaillen ja kirjoja lukien. Toisaalta ihana hautoa vaan ja keskittyä raskaana olemiseen. Joinain iltoina supistelee jo lupaavasti, mutta supistuksen loppuvat aina suihkuun tai nukahtamiseeni. Ei haittaa, jokainen päivä masussa on plussaa vauvalle (vaikka henkisesti alan olla jo tosi kypsä. Lahteen pääsevät lapsetkin käymään joka päivä, Helsinkiin he pääsivät vain kerran. Pääsen myös paristi käymään kotilomalla. Ihanaa! Saan laitettua vähän juttuja vauvaa varten ja ihan vaan olemaan kotona! Koti on kiva paikka :)
2.6 on toinen ultra Lahdessa. Kaikki on edelleen mallikkaasti ja lääkäri on sitä mieltä että kotilomia voidaan jatkaa. Lääkäri lupaa tulla juttelemaan ultran jälkeen jossain vaiheessa kanssani yläkertaan. Käynnistystä suunnitellaan maanantaille 8.6. Mua ei hirveesti käynnistys kiinnostaisi, niin kaivelen koneelta akupainanta ohjeet synnytystä vauhdittamaan, ja vähän kokeilen painella. Oikeat paikat löytyvätkin helposti, vähän myös koitan hieroa nännejä, josko sekin saisi synnytyksen alkamaan itsestään. Kun lääkäri sitten tulee, onkin lääkärillä parempia uutisia kuin voisi toivoa; minut päätetään kotiuttaa!! Aivan mahtavaa! Täytyy minun toki tulla sairaalaan verikokeisiin joka aamu, mutta ihan sama! Kotiinkotiinkotiinkotiinkotiin!!!!! Saan vielä läksiäislahjaksi yhden piikin kortisonia varmuuden välttämiseksi.
JATKUU....

 

[Zeni]

3.6 rv 33+3 (todelliset viikot 32+5)
Ensimmäinen kotona nkuttu yö melkein kuukauteen :) Ihanaa! Päivä menee lepäillessä ja lasten kanssa pientä touhutessa. Iltasella istun sohvalla lasten kanssa ja katsellaan telkkaria. Vähän tulee harjoitussupistuksia, ei mitään säännöllisyyttä eikä tee kipeää, hengästyttää vain. Kun laitan Annia nukkumaan klo 20 tulee yksittäinen vähän kipeämpi. Istuskelen sohvalla. Jossain vaiheessa huomaan, että näitähän tulee aika paljon ja aika tiheästi. Laitan isälle viestin, että pysyttelee kuulolla, on tuntemuksia ja voi olla että tarvitaan lapsenvahtia. Menen suihkuun, sillä ne supistukset loppuivat sairaalassakin. Ei tällä kertaa. Ysin aikaan laitan puhelimen supistuslaskuriin supistuksia ylös. Välit 4-7min ja kestot 40-80sek. 22.30 aikaan soittelen synnärille ja kysyn mitä tehdään, supistukset eivät ole kovin kipeitä, pärjään niiden kanssa kyllä, mutta ne eivät lopu ja välit lyhenevät ja kesto pitenee. Meidät käsketään näytille. Soitan isän paikalle ja laitan lähtökamat itselle valmiiksi.
Vähän ennen yhtätoista ollaan sairaalassa.
Kätilö ottaa meidät vastaan ja mennään käyrille. Käyrä näyttää hyvältä. Supistuksia tulee edelleen, nyt jo napakampia, mutta ne eivät tälläkään kertaa piirry käyrälle. Lapsivesi on taas muuttunut pinkiksi (se oli muuttunut kirkkaaksi/kellertäväksi noin viikko veden menon jälkeen). Lääkäri katsoo tilanteen ultralla. Pari senttiä auki ja vauva hyvävointinen. Lääkäri kysyy vielä takapäivystäjältä saanko synnyttää vai estelläänkö vielä. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että nyt saa vauva tulla, johan se käynnistyskin olisi maanantaina ja samaa mieltä on takapäivystäjäkin. Siirrytään siis saliin klo 23.41. Kätilö laittaa antibiootin tippumaanja ottaa verikokeet.
Puolilta öin saan TENSsin käyttöön. Ihan mahtava laite! Supistukset ovat tässä vaiheessa jo melko kipeitä. Helpointa ne on kestää keinutuolissa tai pystyssä TENSsin suristessa selässä. Taas laitetaan KTG piirtämään käyrää. Supistuket ei vieläkään piirry, mutta vauvan sydän jumputtaa hyvin. Klo 0.20 informoidaan keskolaa ja lastenlääkäriä tulossa olevasta asiakkaasta. Lastenlääkäri kutsutaan paikalle kun vauva syntyy. Verikokeet ok.
01.14 Auki 3cm. Supistukset ovat jo helvetillisiä. Kätilö tutkii ja vasta 3cm auki ja paksu reuna, vauva vielä kovin korkealla! Tuntuu että loppu tulee ennenkuin tämä lapsi on ulkona. Pyydän epiduraalia ja se tilataan klo 01.23.
Anestesialääkäri tulee laittamaan epiä. Ei saa millään. Minua supistaa koko ajan, tuntuu ettei väli ole enää kuin minuutin ja taas hyökyy uusi kipuaalto päälle. A-lääkäri pistää ja pistää, eikä saa laitettua puudutetta. Kokeillaan istualteen ja viimeinkin löytyy paikka pistää klo 01.45. Odotan helpotusta jota ei tule. Puudutus on mennyt väärään paikkaan. Tässä vaiheessa vannon, että tää on niin viimeinen lapsi joka musta tulee ulos.
klo 2.24 auki 6cm ja iso kalvorakko tuntuu, vauva on tullut alaspäin. Tämä etenee hitaammin kuin edelliset synnytykset. Puudutus ei auta, mutta en halua uutta yritystä. Mielummin kärsin supistuskivusta kuin selänronkkimiskivusta. Olen todella kipeä. Radiosta tulee Volbeattia. Sattuu!!!
2.53 auki 7-8cm, alkaa tuntua kevyttä painetta. Tulee hyytymäistä veristä vuotoa ja KTG:ssä niukka mikrovaihtelu (tarkoittaako tämä, että sektiota mietitään?) Kätilö soittaa lääkärin paikalle. Hän saapuukin ihan hetken päästä ja tutkii. Pyydän ottamaan kädet pois toosasta supistuksen aikana, mutta lääkäri ei suostu. Pyydän ja pyydän, mutta ei. Lääkäri ronklaa ja minuun sattuu. Sattuu niin paljon että toivon ja kuolemaa. Menetän kontrollin ihan täysin. Itken ja huudan. Lääkäri ei vaan ota kättään pois. Minulle ehdotetaan kalvojen puhkaisua. En suostu, koska kipu pahenisi. Tuntuu, että minua painostettaisiin kalvojen puhkaisuun, että vauva syntyisi nopeammin (ilmeisesti vauva ei pääse laskeutumaan veden takia). Lopulta taivun painostuksen alla ja kalvot puhki klo03.28.
Sattuu niin saatanasti! Nyt mukaan tulee paine takapuolessa. Vauva tulee hetkessä ihan alas. Alan "ponnistaa" ("" siksi koska en oikeastaan edes ponnistanut, vauva vaan tuli) klo03.30. Vauvan pää syntyy, nyt en saisi ponnistaa, napanuora on paristi kaulan ympäri ja liian lyhyt. Kätilö kiepauttaa napanuoran pois ja vauva holahtaa ulos klo. 03.31 Tyttö 1955g Vauva itkee. Taivaan kiitos. Tyttöä näytetään minulle pikaisesti ennen kuin hänet kiikutetaan virvoitteluun. Laitan Teemun vauvan mukaan, minä en häntä tässä enää tarvitse, pikkuinen on tärkeämpi. Minua vaan itkettää. Kätilä painelee vähän mahaa ja jälkeiset syntyvät täydellisinä klo 03.37, ei taaskaan tarvetta tikeille (se tästä oliskin vielä puuttunut...). Kätilö painelee kohdun klo 03.50 ja jättää minut sen jälkeen itsekseni (ei haittaa). Laittelen viestejä vauvan syntymästä. Mieli on todella herkässä. Olin niin toivonut vauvaa hetkeksi syliin. onneksi ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, etten häntä saa.
Teemu tulee pian takaisin ja lastenlääkäri heti perässä. Pikkuinen voi kuulemma hyvin, oli lopettanut hengittämisen mutta tilanne korjaantui painelulla ja puhaltelulla, on nyt keskolassa, pääsen katsomaan kunhan minut siirretään salista.
Kätilö tuo syömistä ja onnittelumaljat. Pääsen suihkuun ja pissalle ennen viittä. Tekee hyvää. Lähdetään heti viiden jälkeen siirtymään keskolaan ja osastolle. Pikkuinen on niin pikkuinen kaapissa. Itkettää. Tahtoisin vain vauvan syliini. Ahdistaa kun kätilö ja keskolan henkilökunta tuijottaa. Tilanne on niin herkkä ja yksityinen. Kauaa en jaksa kaapin vierellä seistä. Kuudelta olen jo osastolla ja pääsen nukkumaan. Vauvaa on ikävä. En pysty nukkumaan. Torkahdan hetkeksi ja kutsu aamupalalle herättää klo 07.45. Aamupalan jälkeen keskolaan vauvan luokse.
Synnytyksen kestoksi on merkattu I-vaihe 4h30min, II-vaihe 1min, III-vaihe 6min. Vauva sai pisteitä 9/3/7, painoa oli 1955g ja pituutta (10vrk iässä) 42,5cm ja vauva syntyi rv33+4 (32+6). Ja kyllä mä sen viidennen vauvan vielä haluan. Mun mieli vaatii vielä yhden hyvin menneen raskauden ja synnytyksen. Tästä jäi pelkoja. Kontrollin menetys oli pahinta ja se ettei minua kuunneltu. Ensi kerraksi teen tarkan synnytystoivelistan ja vaadin pelkopoli käynnin.

 

[BaBy2]

Meille kävi niin että oltiin just oltu miehen kanssa koko päivä menossa ja illalla viellä kattomassa Stand uppia, tuli siis koko ilta naureskeltua enemän ja vähemmän tyhmille vitseille Kotiin tultiin joskus ennen 23 ja ei ollut aavistustakaan mitä tuleman pitää. Olin just mennyt makkariin vaihtaan vaatteita ja kumarruin ottaan sukkia alalaatikosta kun vedet lorahti housuun ja reisiä pitkin. Olin menossa kylppäriin niin tuli annos lisää. No mies soitti heti sairaalaan ja sanoivat sitten että tulkaa tarkistukseen. Sinne siis mentiin ja siellä totesivat et en ollut kuin yhden centin auennut ja tuskin oli lapsivettäkään, menkää takas kotia. Itse olin ihan varma että oli kyllä lapsivedet tai muuten olisin kyllä menettänyt totaalisesti virtsanpidätyksen. Supistuksiakin tuli mutta ei kuulema niin useasti että kannattaisi jäädä sairaalaan. Noh, mietittiin sitten miehen kaa et ehkä se ei sit ollutkaan, eihän meillä oo aikasempaa kokemusta asiasta kun esikoinen syntymässä.
Päästiin kotiin ja mies meni nukkuun et jaksaa herätä töihin aamulla, klo oli 2 yöllä. Itse pesin hampaita jne kunnes alkoi kunnon supistukset kuin seinästä ja niitä alkoi tulla niin useasti että aloin kirjaamaan ylös, 2-6 min välein, kesto oli 30-45sekuntia. Sattu niin paljon enkä tiennyt mitenpäin olisin. Maata ei voinut, pahensi, kuuma suihku ei auttanut vaan pahensi, pallon kanssa keikkuilu pahensi, ainut mikä auttoi oli kävely tai nojailu tuoliin. Joskus 6 aikaan aamulla sitten herätin miehen että nyt on pakko lähteä, en kestä kohta enään.
Oli muuten tuskaa istua autossa 35min sairaalaan, joka supistuksen tullessa sattui niin että.
Sairaalassa sitten mittailivat ja olin 3cm auki. Päättivät puhkaista lapsivedet kunnes totesivat että kappas ne on tulleet itekseen jo ulos.. Niimpä.
4cm auki ja oli pakko ottaa epiduraali. Helpotti melkein heti ja sit olikin helppo köllötellä vaan kuun ei mikään enää sattunut. Vajaa tunti niin olin 10cm auki ja oli aika alkaa ponnistaa. Toinen jalkani oli mennyt Epiduraalista kokonaan tunnottomaksi joten mies joutui pitää sitä ylhäällä. Vajaa tunti niin pieni tyttömme oli syntynyt, 50cm 3220g. Sairaalassa oltiin 3päivää, oltais päästy aijemmin mutta odoteltiin vain että tyttö tekee ensi kakkansa

 

[Rille]

Minä luin nämä kaikki esikkoa odotellessani ja vitsit miten paljon apua näistä oli, kiitos kertomusten kirjoittajille! :) Nyt kannan sitten oman korteni kekoon.

Synnytys alkoi viikoilla 40+2 yöllä klo 4 oikein rytinällä. Koko edeltävä viikko oli mennyt jotenkin tuskaillen, mitään suuria supistuksia ei ollut ollut mutta liitoskivut ynnä muut teki liikkumisesta todella hankalaa ja olo oli melko tukala. Yöt nukuttiin tunnin pätkissä. Niin oli myös tänä yönä, ja herätessäni aamuyöstä aukaisin tämän palstan katsoakseni olisiko minun kanssani samaan aikaan synnyttämään menossa olevista äideistä kukaan päivittänyt kuulumisia. En itse silloin vielä kuulunut tänne kun en uskaltanut kirjoittaa mutta lueskelin foorumia ahkerasti. No sain kännykän auki ja tunsin kummallisen tuntemuksen, aivan kuin jokin koko kropassani olisi yhtäkkiä sanonut "woooosh" ja tuli kummallinen olo. Päättelin että nyt kiireesti vessaan ja kännykkä kourassa hihitellen kipittelinkin läpi talon ukon vielä nukkuessa. Vessaanhan ne lapsivedet sitten tuli. Eikun ukkoa herättämään, nyt tapahtuu!

Muistan että jalat tärisivät ja tutisivat, niin jännittynyt olin! Olin kuitenkin innoissani eikä minua juuri pelottanut, vaan aika rennoin fiiliksin lähin soittelemaan synnärille. Neuvoivatkin ottamaan ihan rauhassa, katsomaan tilannetta ja syömään vaikka aamupalaa ja tulemaan sitten joskus klo 8 aikaan paikan päälle. Päätimme kuitenkin lähtä matkaan heti pian huonon vointini vuoksi. Supistukset käynistyivät pikkuhiljaa, 10-15min tahtiin tulivat toinen toistaan voimakkaampana. klo 6 supistukset olivat jo voimakkaita ja klo 6:30 mennessä niitä tuli 3 minuutin välein. Siinä ei paljoa hengitelty välissä.

Saavuimme synnärille 6:30 josta heti käyrille ja parit kunnon supistuksethan siihen muistaakseni tuli. Tutkittiin 2 cm auki. Lähdettiin omin jaloin käppäsemään kohti salia, pieniä hengitystaukoja täytyi ottaa. Olo myös nyt melko tukala mutta toistaiseksi oikeastaan kivuton.

Saliin päästyäni sain peräruiskeen jota olin salaa mielessäni toivonut, ettei vaan tulis vahinkoa sitten punnistaessa. Kerettiin se laittaa ja siitäkö keho riemastukin.Sen jälkeen kellon tarkat muistikuvat ovat kadonneet, aika katosi johonkin syöveriin ja minä elin hetkessä, aina jokaisen supistuksen välissä. Kivut olivat kovat, sain lämpöpussit, ukko koitti vähän hieroskella ja ilokaasuakin kokeiltiin. Se ei minulle sopinut, ällötti vain. Sain epiduraalin 4 cm kohdalla ja se kypsytti vauhdila tilanteen 7 cm:hen. Myös kohdunkaulanpuudutteen taisi kätilö laittaa. Kivut katosivat, myös supistuset, pieni painee tunne vain jäi. Pikkuhiljaa paineen tunne kasvoi, kätilö tutki ja ruvettiin tositoimiin.

Muistan kun ajattelin että nyt ei ole paluuta, on pian toimittava! Ponnistelin summanmutikassa, en enää tuntenut juuri supistuksia eikä muutenkaan keho ohjannut. Mutta vähänkään kun tuntui niin jatkettiin. Sain jossain vaiheessa happiviikset, ne helpottivat. Tippa oli laitettu ennen epiduraalia, muistan kun vilkuilin sitä että pysyyhän se paikallaan. Tunsin olevani jossain transsi tilassa, kaikki oli rauhallista sisälläni enkä juuri ääntä päästänyt. Keskityin kipuun ja työskentelyyn.

klo 10 meille syntyi ihana vauvamme. Sain lapsen heti syliini, vähän pyyhkeellä kuivasivat ja minä odotin kädet ojossa. Se oli uskomaton tunne kun sen ihanan nyytin sai rinnalleen, kaikki oli silloin kohdallaan ja hyvin. Istukka ei meinannut millään syntyä, joten sain oksitosiinia tippana suoneen ja aktiivisesti itse ponnistelin sen ulos. Paikat tikkailtiin, vauva pestiin ja itse kävelin heti vessaan. 2 h olimme yhteensä vielä salissa. Sitte siirryttiin osastolle tutustumaan toisiimme.

Esikoiseni syntyi siis kuudessa tunnissa. En usko että kätilökään osasi odottaa noin joudukasta synnytyksen etenemistä, vielä aamulla tuumi että jos minulle sopii niin opiskelija voisi tulla mukaan. Minulle sopi, ja tulihan se opiskelijakin. Nyytti oli kylläkin jo sylissä. Paljoa kätilökään ei salissa aikaa viettänyt muuten kuin aktiivisessa ponnistuksessa. Ei se meitä haitannut, hän tuli pian aina kun apua tarvitsi. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli ja olo.

Muoks. Kellonajat

 

[Pipanainen]

Nyt on hyvä aika laittaa synnytyskertomus tänne kun synnytyksestä alkaa olla se vuosi aikaa :)

Synnytyksen käynnistyminen alkoi antaa merkkejä jo 5 päivää ennen varsinaista koitosta, eli noin 38+0, kun itse synnytys tapahtui 38+5. Perjantaina huomasin illalla harjoitussupistukset. Niitä tuli säännöllisesti ja ne olivat täysin kivuttomia. Niitä oli kai tullut jo pidempäänkin, olin jotenkin kuvitellut että vauva punki pyllyään aina tiettyyn kulmaan, mutta jossain vaiheessa tajusin että kyllä ne olivat harjoitussupistuksia.

Myös sitä ”sukkapuikon pistelyä” minulla oli ollut jo monta viikkoa jopa.

Lauantaina ei tainnut tapahtua mitään kovin ihmeellistä. Mutta sunnuntaina lähti limatulppa. Se oli selvä iso klöntti valkoista limaa, eikä siitä voinut erehtyä. Myös kirkasta vuotoa tuntui tulevan koko ajan vähän, ja epäilin sitä lapsivedeksi. Määrä oli kuitenkin tosi vähäinen. Lueskelin siinä netistä että limatulpankin lähtemisestä voi vielä mennä synnytykseen pari viikkoa joten yritin vain pitää pään kylmänä. Olo oli tosi tukala jo ja jos olisin voinut valita, olisin kyllä lähtenyt synnyttämään heti.

Maanantaina mies lähti päivän työmatkalle. Jännättiin kyllä siinä että mitenkähän tässä käy, mutta mitään ihmeellistä muutosta ei aamullakaan ollut joten hän lähti, eikä loppupäivänä tapahtunut mitään uutta.

Tiistaina aamupäivällä oli tavallinen neuvolakäynti. Sen jälkeen kävimme salaattilounaalla mieheni kanssa ja hän vei minut sitten kotiin ja meni itse takaisin töihin. Katselin telkkaria mutta ramppasin ylös sohvalta vähän väliä. Ja sitten vähän ennen kolmea iltapäivällä, kun olin kastelemassa kukkia, yhtäkkiä tunsin että jotain lorahti. Menin vessaan ja tiesin heti että lapsivettä oli alkanut tulla. Sitä lirisi pikkuhiljaa mutta aivan selvästi silti. Se tuoksui mielestäni ihan samalta kuin jo monta päivää tullut kirkas vuoto.

Mietin siinä että öö, mitä ihmettä nyt pitikään tehdä. Olin kyllä ne asiat lukenut moneen kertaa mutta tositilanteessa en muistanut mistään mitään. Soitin ensimmäisenä miehelleni. Hän sanoi että soita synnärille, ja synnäriltä sanottiin että ota sairaalalaukku ja lähde tulemaan. Mies kurvasi töistä kotiin ja lähdimme siitä hetken valmistelujen jälkeen ajamaan sairaalaan. Sairaalalaukku taisi olla suurin piirtein pakattuna. Kiirettä ei ollut koska minulla ei ollut supistuksia.

Synnärillä vaihdoin äkkiä isomman siteen koska lapsivettä tuli tasaisesti koko ajan. Menimme osastolle, kolmen hengen huoneeseen johon tuli hetken kuluttua toinenkin synnyttäjä. Mies sai olla paikalla iltakahdeksaan asti, ja sitten hän lähti kotiin. Minulla alkoi olla supistuksia, ilmeisesti vasta sen jälkeen kun mies oli lähtenyt. En aivan tarkasti muista milloin ensimmäinen selkeä supistus tuli. Kovin tiheään niitä ei tullut alussa koska juttelin välillä huonekaverinkin kanssa. Haeskelin asentoa jossa supistukset saattoi olla, ja supistusten välit taisivat olla kivuttomia koska saatoin vielä kirjoittaa päiväkirjaa ja katsoin Downton Abbey'n televisiosta.

Kun Downton Abbey loppui eli hieman ennen iltakymmentä, nousin sängyltä, ja silloin kuului ja tuntui äänekäs napsahdus alavatsasta, ja lapsivettä alkoi tulvia toden teolla. Supistukset alkoivat mennä siitä nopeasti paljon kivuliaammiksi.

Minulle annettiin jossain vaiheessa ilmeisesti parasetamolia mutta se ei auttanut kipuun. Kun aloin olla kipeämpi, hoitaja kehotti minua menemään lämpimään suihkuun. Olinkin suihkussa ehkä puolisen tuntia ja se auttoi sen ajan kun siellä oli, mutta kun tulin pois, vaikutus loppui heti. Kivut alkoivat olla jo niin kovia etten voinut enää puhua supistuksen aikana, enkä myöskään välttämättä liikkua.

Kävin käyrällä siinä klo 22-02 välisenä aikana ainakin kahdesti, samoin hoitaja tutki minut ainakin kahdesti, mutta avauduin hyvin hitaasti. Olin vain 2 cm auki noin klo 02, ja kivut alkoivat olla todella kovia jo, ja aloin oksennella supistusten aikana. Siinä kohdassa hoitaja sitten sanoi että nyt lähdetään synnytyssaliin. Samalla kun minua työnnettiin pyörätuolissa saliin soitin miehelleni. Hänen saapuessaan paikalle minulla oli juuri supistus kesken, ja kipu oli niin kova etten voinut kuin vaikertaa, ja siinä kohdassa vasta aloin ensimmäistä kertaa itkeä kivusta.

Kätilö sanoi jotenkin että ”Luomuna aioit”. Minulla oli ollut ajatuksena synnytyssuunnitelmassa että yrittäisin pärjätä ilman epiduraalia, mutta mieli oli todellakin muuttunut realiteettien edessä ja halusin epiduraalin ehdottomasti. Ja olikin hyvä että kätilö asiasta sanoi, koska kipu oli jo niin kova etten pystynyt enää mihinkään järkevään toimintaan. En muistanut mitään synnytyssuunnitelmia enkä edes pyytänyt itse kivunlievitystä; kaikki energia meni ihan vain olemassa olemiseen.

Pian saliin tuloni jälkeen anestesialääkäri saapui onneksi laittamaan epiduraalia. Hän tökki sitä moneen kertaan, en muista miksi se ei meinannut onnistua. Minun oli vaikea pyöristää selkääni koska supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä. Kun yritin esimerkiksi nostaa jalkaani päästäkseni sängylle, siitäkin tuli supistus. Oikeastaan vähän kaikesta lihastyöstä taisi siinä kohtaa tulla supistus. Mutta lopulta epiduraalin laitto onnistui ja kun se alkoi vaikuttaa, kipu lähti ja paineen tunne jäi. Olo helpottui valtavasti, pystyin taas puhumaan ja olin jotakuinkin toimintakykyinen.

Kun kipu hellitti, kello taisi olla jotakin kolmen pintaan. Kätilö sanoi että nyt levähdetään ja poistui salista. Mies nukuskeli sohvalla ja minä sängyllä kyljelläni miten kuten. Ei tainnut paljon uni tulla silmään. Joskus viiden maissa aloin jo ihmetellä ääneen sitä että paineen tunne oli jatkuva. Kutsuimme kätilön ja hän teki sisätutkimuksen. Olin kokonaan auki ja vauvan pää oli jo hollilla. Kätilö sanoi että kohta aletaan synnyttää, komensi harjoittelemaan ponnistamista, ja poistui vielä hetkeksi.

Kätilö laittoi vauvan päähän anturin. Vaikka epiduraali oli tehonnut erinomaisen hyvin, tunsin anturin johdon. Sitten alettiin ponnistaa. Kätilö neuvoi ja ohjeisti hyvin. Hän näytti ponnistuksen suunnan ja kehotti ponnistamaan paljon pidempään kuin olisin itse älynnyt ponnistaa. Kipua ei tuntunut kuin vasta muutamalla viimeisellä ponnistuksella kun vauvan pää syntyi, ja silloin ilmeisesti tehtiin myös pieni episiotomia. En huomannut sitä itse ollenkaan; mies kertoi siitä jälkeenpäin. Kiristävä tunne oli siinä kohdassa kova joten kuvittelisin että episiotomia oli ihan paikallaan. Minusta hallittu viilto tuntuu paremmalta ajatukselta kuin hallitsematon repeäminen.

Katsoin itsekin alas ja näin kun poikamme syntyi. Se oli uskomaton, epätodellinen hetki. Itkin ääneen ja mieskin taisi silloin itkeä. Myös vauva parahti itkuun heti. Sain hänet syliini ja hän oli heti ihana, täydellinen ja tutun oloinen, oma pieni kultani.

Istukka syntyi hetken päästä, muistaakseni kätilö painoi vatsaani vähän. Pyysin saada nähdä istukan ja se oli hienon näköinen kapistus.

Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia ja 5 minuuttia. Avautumisvaihe kesti 7,5 tuntia, ponnistusvaihe 26 minuuttia ja jälkeisvaihe 9 minuuttia. Lapsiveden menosta syntymään kului 15 tuntia.

Yleisesti ottaen synnytyksen aikana en oikein tiennyt muusta maailmasta mitään. En kuitenkaan pelännyt mitään erityisesti missään vaiheessa, enkä murehtinut miten synnytys tulisi menemään. Minulla oli jokin luottamus siihen että kaikki menee omalla painollaan.

Kipu oli kovinta mitä olen eläissäni kokenut, mutta sen unohtaa nopeasti. Synnytyssalista pääsimme sitten osastolle ja perhehuoneeseen, ja siellä oli aivan mahtavaa. Olimme ihan sekaisin onnesta ja saimme rauhassa totutella ja opetella elämään pienen vauvan kanssa.

Synnytykseni oli hieno kokemus kokonaisuutena. Siitä jäi hyvä mieli. Koin ylpeyttä kehostani joka hoiti hommat hienosti kotiin, ja olin kiitollinen siitä että kaikki meni niin hyvin kuin meni. Ja kohta vietetään pienen murusen 1-vuotissynttäreitä :)

 

[elokas]

Näitä kertomuksia on ihana lukea kun itselläkin taas synnytys edessä.
Josko minäkin muistelisin tänne esikoisen synnytyskertomusta, ihan tarkkoja aikoja en muista enkä nyt kehtaa kaivella papereita josta ne lyötyis, et mennään nyt omien muistikuvien varassa, vaikka ne ei kaikilta osin ihan kauhean hyvät olekkaan. :)

13.7.2012 viikoilla 40+2 illalla oltiin miehen kanssa kotona, muistaakseni söin jotain herkkuja ja otin sohvalla rennosti. Miehelle sanoin silloin että tulee aika paljon harkkasupistuksia, mutta ne oli kivuttomia niin en osannut yhtään ajatella että vois ennakoida jotain, mies vaan sanoi mahalle (niinku oli koko ajan toitottanut) että "ei yötä vasten!!". Jotenki mulla on muutenki sellanen tunne etten osannut odottaa mahdollista synnytystä yhtään vaikka viikoja jo olikin... Laiteltiin siinä sitten nukkumaan ja nukuin yön ihan hyvin, kerran muistan heränneeni tuntuvampaan supistukseen.

14.7.2012 klo 6 sitten heräsin kunnon supistukseen ja sitten niitä tulikin jo toinen. Tönin miehen hereille että nyt taitaa olla aika, mies oli vähän epäuskoisena, mutta kömpi kyllä reippaasti ylös kun huomas että supistuksia vaan tulee. Supistukset alko tulla heti säännöllisesti, alle 10min välein ja tihenty koko ajan, niin että kahdeksan aikaan niitä tuli tyyliin 4-8min välein ja silloin hypättiin jo taksiin että lähetään laitokselle näytille (omaa autoa kun ei ollut). Synnärillä tsekattiin että olin muistaakseni 4cm auki ja saatiin jäädä jo senkin vuoksi että oli niin hiljaista, muuten ilmeisesti oltas ehkä jouduttu lähtemään kotiin. Sain vesiperäruiskeen ja vaihdoin vaatteet. Supistukset alko olla niin kipeitä ja tiheitä että kyselin kivunlievitystä. Ilokaasua kokeilin ja oksensin heti. Sain jonkin kipulääkkeen lihakseen (Oxynorm?) ja se kyllä vei sen kivun huipun pois joksikin aikaa. Siinä vaiheessa saatto vähän hymyilläkin.

Sitten kun kipu alkoi taas voimistua, epiduraalia ei vissin vaikuttanut vielä antaa (?) eikä edistymistä aukeamisen kanssa kovinkaan paljon ollut tapahtunut. Lähdettiin kokeilemaan ammetta, josko sieltä helpotusta. Muistan alkuun olleeni ammeessa yksin (kävikö mies syömässä tai jotain siinä) ja oliko sitten kipu vaiko se lääke jonka sain lihakseen syynä, mutta muistan vain sen että nukahdin jokaisen supistuksen välissä. Mieskin siinä tuli sitten paikalle ja sanoin vain sille että katso etten huku näiden supistusten välissä. Sitten kätilö tuli käymään ja totesi että vesi on ihan kylmää, nousehan ylös. En yhtään muista, enkä ole älkikäteen tarkistanut, kauanko ammeessa olin. Kätilö totesi veden kuitenkin auttaneen, koska olin auennut jo enemmän, ehkä 7cm:n? Ilokaasua sitten kiskoin kuitenkin, vaikka se oli aikasemmin oksettanut. En tiedä oliko siitä apua, mutta en osannut muutakaan tehdä, ehkä se autto sinänsä että ainakin hengitin supistuksen aikana! Niinpä nukahtelin ja kiskoin maskia vuorotellen.

Jossain vaiheessa sitten kätilö vaihtui ja sitten tultiin siihen vaiheeseen, että epiduraalia alettiin suunnitella. Sain tipan käteen, mutta anestesialääkäri oli jossain kiinni joten sitä jouduttiin odottelemaan, kunnes se lopulta saapui paikalle. Epiduraalia sai pistellä useampaan kertaan, supistuksia tuli koko ajan enkä varmaan osannut olla paikallaankaan, mutta sitten kun se saatiin ja molemmat puolet puutui, olo oli aivan loistava. En muista kauanko tässä välissä meni, mielestäni ei lopulta kovinkaan kauan, kun yhtäkkiä tuli tunne että olis ihan pakko ponnistaa. Mies kutsui kätilön paikalle ja se katsoi että paikat on auennut kokonaan ja antoi luvan alkaa harjoittelemaan ponnistamista aina kun se tunne tuli. Se oli helpottavaa! Sitten varsinainen työ alkoikin kun kätilö sai itsensä ja valmiiksi. Mie ponnistin minkä jaksoin ja luulenpa etten siinä sitten enää paljon supistuksia kuunnellu. Jossain vaiheessa kätilö kertoi että pää on tulossa ja kysyi haluanko koskea siihen. En halunnut, koska pelkäsin menettäväni kontrollin jos hahmotan liian hyvin mitä alakerrassa tapahtuu. Lopulta rakas tyttäreni (51 cm, 3670g) syntyi 20 min ponnistusvaiheen jälkeen klo 18.20 (olen johonki ketjuun itseasiassa varmaan kirjottanut väärin että klo 20). Jälkeiset syntyi kun toinen kätilö painoi mahasta. Sain kaksi pientä repeämää: välilihaan ja virtsaputken puolelle, niin että ompelun jälkeen minut katetroitiin varalta. Mut olin siinä vaiheessa jo niin onneni kukkuloilla, tyttö oli ollut jo minun sylissä ja vietiin siitä mitottavaksi etten välittänyt enää mistään muusta. Miehelle piti sanoa et hei kaiva nyt se kamera! Lopulta vauva pääsi rinnalle ja hoksasi heti mistä on kyse. Sitten tulikin suihkun aika, olo oli hutera ja jälkivuodon määrä yllätti, saatiin myös iltapalaa mikä oli jo tervetullutkin. Päästiin siirtymään vuodeosaston puolelle ja mies sai siinä vielä vähän aikaa olla.

Mies kertoi sitten jälkikäteen päivän olleen tosi kuuma, mies oli kotiin mennessä taksissa kuullut radiosta sillosen hittibiisin kesäyö (en muista esittäjää), mut se on jäänyt hälle tosi hyvin mieleen. Kotona oli ollut yli 30 lämmintä kun aurinko paistanut sisään koko päivän. Uskomaton kokemus siis miehellekin.

Avautumisvaihe oli 12 tuntia, ponnistusvaihe 20 minuuttia. Synnytyksestä jäi ihana muisto, vaikka kipu yllätti ja tuntui että olin melkoisen passiivinen koko synnytyksen ajan. Se tunne kun näki oman pienen.. ei pysty sanoin kuvaamaan ja saa kyllä nytkin silmäkulmat kostumaan. :)

Edit. Pakko vielä lisätä että tämä kätilö joka vaihtui ja hoiti synnytyksen oli aivan ihana! Hän oli vanhempi kätilö, joka oli vain kesäksi tullut polilta synnärin puolelle. Hänen kannustus ja kehut oli ihan korvaamattomia! :)

 

[elokas]

Jos muistelisin nyt vielä toisen synnytyksen tänne. Ajat muistan vielä huonommin ku esikoiselta koska ne ei ollut niin tasa-aikoja. :)

Maaliskuun alussa, 2014, toivoin kovasti että synnytys alkais, laskettu aika oli mennyt taas pari päivää sitten. Päivä oli normaali, olin esikoistyttären kanssa kotona, varmaan ollaan ulkoiltu ym. En rehellisesti sanottuna muista! Mies tuli sitten kotiin ja syötiin siinä päivällistä klo 16-17 aikaan. Kävin siinä sitten vessassa jossain välissä ja huomasin veriviiruista limaa tulevan. Miehelle sanoin asiasta että saattoi olla limatulppaa, mutta se nyt ei vielä meinaa mitään. Pikkuhiljaa sitten kuitenkin alkoi supistelut, muistan istuneeni olohuoneen lattialla tyttären kans jotain touhuamassa ja pikku kakkonen oli taustalla päällä. Mies lepäili sohvalla, muistan varottaneeni miestä että supistelee että koita nukahtaa jos tulee yötä vasten lähtö, mutta kun supistelut alkoi kivuttomampina, niin en ollut varma itekkään ja mies oli vähän että no ei se nyt ala. Mutta siitä ne vain koko ajan vähitellen voimistu ja säännöllistyi ja pistin sitten varmaan seitsemän jälkeen miehen soittamaan vanhemmilleen että varautuu, voi tulla lähtö vielä illan aikana. Varmaan siinä kahdeksan maissa vein tyttären nukkumaan, olin huolissani miten tytär reagoi kun yöllä hoksaa mummon meillä (tyttö siis siirtyi joka yö omasta sängystä meidän sänkyyn jossain vaiheessa). Kotona käveleskelin ja kellotin supistuksia, ne oli säännöllisiä ja alko olla jo melkoisen voimakkaita niin mies soitti appivanhemmat meille. Appiukko oli aikas hermostunut (sitä ihan selvästi jännitti :) ) ja kävi meidät viemässä laitokselle mielestäni noin klo 22. Olin taas jotain 4cm auki ja mie huokailin että eikö enempää, pitääkö lähteä kotia, mut kätilö meinas että kerta toinen synnytys niin voi edetä nopeastikin.

Siinä sitten käyrillä havaittiin vauvan sykkeet korkeaksi, joten gynekologi kävi ultraamassa että kaikki oli hyvin. Vauva liikku mahassa tosi paljon. Siirryin saliin ja kivun hoidoksi ehdotettiin kohdunkaulan puudutetta, jonka gynekologi kävi sitten laittamassa. Ikävä kyllä se auttoi vain toiselle puolelle. Itseasiassa se kävi yrittämässä vielä uudelleenkin, mutta se ei vain mennyt toiselle puolelle. Ammeeseen en halunnut joten olin siinä sitten makaamassa käyrillä. Sitten alettiin suunnitella epiduraalia, jonka anestesialääkäri kävi laittamassa. Sitä ei meinattu saada kun notkahdin aina kun tunsin piston, kunnes kätilö hoksasi neuvoa että minun pitäisi ikäänkuin painaa selkää neulaa vasten, niin en liikahda, niin sitten onnistui. Mutta jostain syystä se ei aivan toiminut niin kuin ensimmäisessä synnytyksessä, muistelen että jäin vieläkin kipeäksi. Se minkä muistan selvästi oli että mulla soi koko yön päässä fröbelin palikoiden -oli synkkä yö (esikoinen kuunteli paljon fröbeleitä) :)

Aika pian siitä tulikin taas se tuttu ponnistuksen tarve ja pyysin kätilöä tsekkaan paikat vaikka aika vasta oli ne kurkannut ja niinhän olinki jo täysin auki. Tässä vaiheessa ilmeisesti kätilö laittoi vauvan päähän anturin ja siinä meni sitten vedet (tai sitten se oli ennen täydellistä aukeamista, tämä pitäs tarkastaa jostain paperista). Muistan sen että kätilö alkoi touhuamaan ja sanoi englannin kieliselle opiskelijalle että nyt pitää kiiruhtaa, vauva syntyy. Ponnistusvaihe oli kipeämpi, koska puudutteet ei ollu mennyt perille kunnolla, mutta ei mitenkään sietämätöntä. Vauva syntyi lopulta nenä edellä ja raukka olikin nokka mustana ensimmäiset päivät. Repeämät samoihin paikkoihin kuin esikoisella, virtsaputken puolelle ja välilihariekale jäi. Tytär syntyi klo 02.14 yöllä, 49cm, 3420g ja viikoilla 40+3 niin kuin esikoinen.

Ikävä kyllä en saanut vauvaa heti syliin, koska vauva jouduttiin viemään virkoamaan happikaappiin, mies sinne mukaan. Kätilöt oli tosi rauhottelevia ja sanoi ettei mitään hätää kuitenkaan ole, mutta ehkä siksi en muista mitään jälkeisvaiheesta. Lastenlääkäri kävi vauvan tarkistamassa ja tuli sitten ilmeisesti kertomaan että kaikki ok, kovin kauaa kaapissa ei tarvinnut ollakkaan ku pieni tuotiin jo minun luo rinnalle. Siinä kohtaa tuli kyyneleet siitä kaikesta säikähdyksestä. Kätilö myös kertoi että napanuorasta otetusta verikokeesta oli yllättävän huonot arvot (happi), syytä ei tiedetä. Mut siinä sitten syötiin, kävin suihkussa ja musta tuntu että koko alakerta on kääntynyt nurin päin. Mies lähti aamuyöllä kotiin kun mie siirryin vuodeosastolle.

Se mikä jäi harmittamaan oli se, etten kahden vrk:n tarkistuksessa jututtanut lääkäriä paremmin, koska en muista mitään mitä lääkäri sanoi kun yöllä kävi ja muistan kotona alkuun pelänneeni että mitä siitä on voinut seurata ja onkohan kaikki ihan ok. Synnytys oli kuitenkin hyvä kokemus vaikka kivuttomaksi en tällä kertaa päätynytkään, nyt tulevassa seuraava synnytyksessä toivonki että olisin ite aktiivisempi ja liikkuisin, että kipua ois helpompi kestää..tosin koskaanhan ei tiedä josko mieli muuttuu siinä h-hetkellä.

 

[Mileim]

Taidanpa tänne kirjoittaa oman synnytyskertomukseni. Kauhulla odotin koko tapahtumaa, kuinka se tulee koskemaan ja kuinka repeäisin tai joutuisin sektioon - eihän minulta ole leikattu ikinä muuta kuin viisaudenhammas (ja siinäkin toimenpiteessä puristin penkin reunoja ja hoin päässäni: "synnytys sattuu enemmän, synnytys sattuu enemmän", vaikka en ollut raskaana lähimainkaan)
Loppupeleissä pääsin todella, todella helpolla:

2.11.2016, 39+2
Klo 17
Laitoin keittiössä kahdelle pienelle koiralleni ruoat kuppiin lattiatasolle, nousin ylös ja istuin koirien viereen keittiön tuolille. Koirat söivät ja nousin tuolista, samassa tunsin kun housuun valahti jotakin ja se jokin valui reisiä pitkin lattialle saakka. Sadasosasekunnissa mieleen tuli, että nyt ne on lapsivedet, kävin nimittäin juuri ennen koirien ruokahetkeä vessassa ja rakko oli varmasti tyhjä. Meillä on tupakeittiö, joten mies istuskeli telkkaria katselemassa ihan parin metrin päässä selkä minuun päin, totesin hänelle, että nyt muuten meni lapsivedet. Juoksin vessaan ja koko ajan vettä tuli enemmän ja enemmän. Olisin halunnut nähdä miehen ilmeen.
Parkkeerasin itseni suihkuun alaosattomissa ja pyysin miestä tuomaan neuvolakortin ja puhelimen, soittaisin synnärille Kys:n. Selitin kätilölle tilanteen, missä vaiheessa raskautta, mitä, missä, milloin. Kätilö oli varmaan opiskelija, koska kysyi neuvoa kesken puhelun. Ensin sanoi, että kun asutaan näin kaukana (160km kuopioon, meillä ei oo synnäriä) niin voitaisiin pikkuhiljaa lähteä liikkumaan kuopioon. Toinen kätilö taas sanoi, että ei tarvitse tulla ennen aamu 7, ellei tule kipuja joiden kanssa ei enää pärjää tai sit jos vauva lopettaa liikkumasta. Soitin tämän jälkeen äidilleni, että tulee hakemaan koirat heille hoitoon, lähdemme viimeistään aamuyöllä Kuopioon.

Klo 18.30
Äitini hakee koirat. Supistukset alkoivat noin kuuden aikaan ja tulivat tuntuvina, mutta ei vielä kivuliaina, noin 10min välein.

Klo 19
Mies lähti veljensä kanssa kauppaan. Minua supisteli edelleen.

Klo 20
Mies tuli kotiin ja lähti iltalenkille. Minua supisteli noin 7min välein ja välillä aika kovasti. Sovittiin, että mies ei lenkin jälkeen mene enää nukkumaan, jos jatkuu tuolla tavalla niin ei odotella aamuyötä.

Klo 21
Mies oli tullut lenkiltä ja kävi saunassakin. Pakkasi omaa reppuaan. Supistukset kovenivat ja tulivat noin 5min välein, kestäen 30-45sek kerralla. Sovittiin, että klo 22 lähdetään ajamaan kuopioon.

Klo 22
Oltiin ulko-ovella lähdössä, olin pakannut hyvin päälle ja lapsivettä ei ollut tullut enää sen noin klo kuuden jälkeen. Kenkien laiton jälkeen nousin ylös ja taas tuli lapsivettä litratolkulla. Siinä meni sitten kaikki housut ja kengät vaihtoon ennen lähtöä. Pihasta startattiin klo 22.20.

3.11.2016, 39+3
Klo 00.30

Saavuimme kys:n pihaan. Matka oli helvetti, supistuksia tuli 4min välein ja jokainen kesti noin minuutin.
Pääsin käyrille ja vaihdoin sairaalavaatteet.

Klo 01.30
Kätilö katsoi alapään tilanteen, 2-3cm auki. Päästiin synnytyssaliin.
Otin peräruiskeen, suosittelen. Kävin vessassa ja supistukset olivat aivan helvetillisiä.

Klo 2.00
Kokeilin kivunlievityksenä lämmintä kauratyynyä alavatsalle. Superkakka, koski supistusten aikana enemmän vaan. Pyysin saada epiduraalia.

Klo 2.30
Anestesialääkäriä pyydettiin paikalle, minulle laitettiin tippa käteen.

Klo 2.45
Anestesialääkäri saapui laittamaan epin. Kesken laiton tunsin valtavaa painetta ja minun oli pakko saada ponnistaa. Kätilö ei meinannut uskoa, mutta epin jälkeen klo 3.00 kurkisti taas tilanteen, totesi anestesialääkärille että joo-o, täällä ei sinua enää tarvita, me synnytetään. 10cm auki, saat ponnistaa.

Pyysin pudendaalipuudutusta ja minulle sanottiin, että voisin sen saada. Olin tähän asti kestänyt kivut ajatellen, että kohta saan epiduraalin, mutta ponnistusvaiheessa se on hyödytön.. tunsin joka ponnistuksella vauvan tulevan alaspäin ja kohta kätilö sanoikin, että nyt pää tulee ja se saattaa tuntua sille, että koko alakerta repeää. Ei, se ei tuntunut sille, vartalo tuntui. Ja se oli pahinta, kun vartaloa ei saanut ponnistaa kerralla, vaan piti toppuutella repeämien välttämiseksi.

Klo 3.16
Tyttö syntyi. Ei repeämiä.

Klo 3.32
Jälkeiset tulivat ulos.
Pääsin kävellen suihkuun

Kokonaisuudessaan todella positiivinen kokemus, vaikkakin kivulias. Ensisynnyttäjälle suht nopea case, 9h 32min. Ens kerralla voi sit hifistellä puudutteiden kanssa, kun eka meni oikeastaan ilman.

 

[Mrs.S.]

Viides raskauteni. Tuota raskautta valvottiin tarkkaan. Jatkuvia käyntejä neuvolassa, lääkärissä ja ultrassa.
Laskettu aika oli tammikuun puolivälissä.
Mutta. Kohta joulun jälkeen, 27.12 heräsin aamuyöstä todella kovaan alaselkä kipuun. Soitin synnärille ja minua pyydettiin välittömästi lähtemään paikalle. Matkaa meillä oli noin puoli tuntia. Matkan aikana selkäkivut pahenivat ja vatsani tuntui kuin räjähtäisin. Pian sisälle päästyämme minut ohjattiin suoraan saliin. Anturit paikalleen vatsan päälle ja tutkimukset alkoivat. Hyvin pian huomattiin, että lapsen sydänäänet välillä alkoivat heiketä. Minua käänneltiin eri asentoihin mutta mikään ei auttanut. Siinä lääkäri varasi jo hätäsektiolle salia. Mutta halusi vielä yrittää normaalia synnytystä koska se olisi lapselle parempi. Voi sitä sähellyksen määrää mitä synnytyssalissa tuolloin oli. Oli hoitajia, kätilöitä ja lääkäreitä. Minä lähes shokissa tuosta kaikesta. Synnytin siinä sit hyvin nopealla tahdilla alateitse, lääkäri auttoi pihdeillä. Tuo synnytys kesti 45 minuuttia. Poika syntyi ja ehdin nähdä hänet vilaukselta kun häntä jo kiidätettiin vastasyntyneiden teholle. Sain tietää, että oli hyvä kun huomasin oireet ja lähdin sairaalaan. Istukka oli irronnut. Siinä olisi voinut käydä huonosti.
No emme olleet vielä selvillä vesillä. Meinasimme molemmat menehtyä. Lapsi sai erilaisia hoitoja ja happea ja minä menetin verta niin paljon että meinas olla lähtö lähellä. Menin tajuttomaksi enkä ymmärtänyt enää mitä ympärilläni tapahtui. Sain siinä heti salissa jo ensiapua ja seuraava mitä muistan, on kun heräsin osastolla. Siellä sain kolme litraa lisäverta. Ja minun toipumiseni alkoi. Miehenikin järkyttyi tilanteesta todella kovasti. Pienestä pojastamme olimme todella huolissamme. Onneksi meidän kätilö piti meidät ihanasti ajan tasalla.ja auttoi aivan kaikessa mitä tarvitsimme. Poika oli todella pieni, 47cm ja 2740 kg. Onneksi oli sellainen sairaala jossa mieheni vietti kanssani päivät ja yöt. Se sai myös minun mieleni piristymään. Meni muutama päivä synnytyksestä kun vihdoin saimme ihanan poikamme viereemme. Tässä tilanteessa kaikki hoitajat olivat todella ymmärtäväisiä ja auttavaisia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin Tämän tapahtuman jälkeen me saimme uuden ihanan ystävän. Kätilöni ja me ystävystyimme ja pidämme yhteyttä edelleenkin. Poika on nyt jo 18- vuotias ja pärjää loistavasti elämässä.

 

[Himis]

Jokainen synnytys on omanlainen. Itse en käynyt raskausaikana kursseilla, en imetyskurssilla, en synnytysvalmennuksessa enkä fysioterapeutilla. Neuvolakäynnitkin oli vain ne pakkolliset.

Sitten läheni päivä.. synnytystä edeltävästi nautittiin mieheni kanssa herkkuja. Hieroin mieheni jalkoja (tukijoukkojen tulee olla kunnossa tarvittaessa, hehe). Aamulla oli alkanut rusehtava vuoto, mutta ajattelin, että koska viikkoja on 41, ei tässä vielä kiire ole. Nukkumaa mentäessä alkoi supistukset, noin klo 22.30. Hitto! Olin herännyt klo 6 aamulla touhuamaan kotihommia.

Siinä sitten kärvistelin, oksentelin supistusten aikana. MIes otti aikaa supistusten välillä, kun alkoi panikoimaan niin kovin. Ja minähän en ollut lähdössä mihinkään! Suihkuun vaan!

En sitten soittanut synnärille vaan klo 3 pamahdettiin sisään. SVO:n vastaanotossa oltiin hieman näreissään, kun en ollut soittanut, ja supparit tuli 10 min välein, ei olisi ollut kiire. Tarkastuksessa olin kuitenkin 6 cm auki. Joten ei tarvinnut kotiutua, huh! Hyvää palvelua sain kuitenkin. Tunnin jaksoin kävellä TENS-laitteen kanssa, kunnes minut siirrettiin synnytyssalin puolelle. Mies vahingossa sammutti koko TENS-laitteen kerran, kun luuli auttavansa.. itkupotkuraivari oli lähellä. Otin kohdunkaulan puudutteen, samalla kalvot puhkaistiin. Ja hetken päästä epiduraali. Sain nukuttua ainakin 20 min sen asiosta! Mahtavaa! Herättyäni palloilin ehkä 5 min, kunnes sanoin, että nyt on pakko saada jotain ulos!

Sitten ponnistamaan! Koitin ensin toivomaani asentoa, mutta se ei ollut hyvä. Perinteisen ponnistusasennon aikana huusin, että ottakaa se pois, että en jaksa! Ponnistamalla se oli vaan tehtävä, koska kaikki oli hyvin :D Vettä minulle tarjottiin, koska en ollut juonut aikoihin! Huulet kuivuivat, ja olin päättänyt olla pissaamatta synnytyksessä, hölmöä vai mitä!?

Kaikki tapahtui alle 12 tunnissa, pääsin potilashotelliin ja parissa päivässä kotiin. Vaikka kokemukseni oli loistava ensisynnyttäjäksi, niin toista kertaa en silti mene synnyttämään, heh.

 

[Ulkosuomalainen]

Ensimmäinen synnytys 41+6, kesto 10 tuntia 36 min. Synnytys oli ” helppo” kiitos epiduraalin jonka ansiosta nukuin ponnistus vaiheeseen saakka.

Toinen synnytys 31+6, istukan ennen aikainen irtoaminen kotona ja raju verenvuoto. Ambulanssilla sairaalaan ja siellä hätäsektio. Verenvuodon alusta lapsen syntymään meni 25 minuuttia.
Tytär 1484g ja 41 cm, hyvävointinen itse hengittävä pikkuinen. 3 viikon sairaalassaolon jälkeen hän pääsi kotiin.

Kolmas synnytys 39+4, käynnistetty istukan alueen kipujen vuoksi.
Sytotec tabletti suoraan kohdunsuulle koska kohdunsuu vielä täysin epäkypsä ja kiinni. Supistukset alkoivat n.1,5 tuntia tabletin laiton jälkeen ja heti hyvin rajuina. En halunnut vielä mitään lääkitystä koska ajattelin, että vielä voi mennä useampia päiviä ennen syntymää. Suihkussa olo auttoi kipuihin ja tuntui että kivut helpottivat niin paljon, että ajattelin vielä lähteä kahville miehen kanssa. Kuinka väärässä olinkaan, synnytyssalin ovella menivät vedet ja jalat pettivät alta kivusta. Miehen ja kätilön avustuksella pääsin synnytyssänkyyn ja pyysin heti epiduraalia. Kätilö halusi kuitenkin katsoa ensin kohdunkaulan tilanteen ja yllätykseksi olin jo 7 cm auki ja epiduraalia ei voinut enään laittaa.Kätilö pyysi kuitenkin lääkärin paikalle ja lääkäri suositteli kohdunkaulan puudutusta. Sitä en kuitenkaan kerennyt myöskään saamaan koska paikat olivat täysin auki ja lapsi kovaa vauhtia tulossa. Ponnistusvaihe kesti n.15 minuuttia.

Synnytyksen kokonais kesto 40 min

Neljäs synnytys 26+6 istukan ennen aikainen irtoaminen. Ambulanssilla sairaalaan ja hätäsektio. Tytär syntyi 820g ja vietti sairaalassa 3kk. Laskettuna päivänä kotiutui.

Nyt raskaana 16+6 ja jännityksellä odotetaan miten tämä raskaus etenee. Vanhemmat lapset syntyneet Suomessa ja nyt todellinen iltatähti tulossa ulkomailla.