Kertokaa omat synnytys tarinat

[Isabell]

Synnytyskertomus pikaisesti rustattuna :) 15 pvä aamuyöllä heräsin supistuksiin ja klo 6 piti nousta ylös, sen verran kipeetä tekivät. Niitä sitten tuli n. 10 min välein ja muuttuivat koko ajan kivuliaammiksi. Sinnittelin kuitenkin kotona niin pitkään kuin mahdollista ja illalla 23 aikoihin lähettiin ajelemaan synnärille, supistuksia tuli aika tiheesti ja olivat tosi kipeitä. Sisälle kirjauduttiin joskus 23.30 ja olin tuolloin 3 cm auki. Ottivat siis ensin käyrille ja tarkistivat kohdunsuun tilanteen. Päästiin miehen kanssa perhehuoneeseen lepäämään, sain lämpimiä kauratyynyjä ja Petidin pistoksen lihakseen, jos saisin kivuilta torkahdettua. En saanut, kun ei paljoa tuntunut vaikuttavan, soitin sitten kelloa 02.30 aikoihin ja olinkin 5 cm auki ja päästiin synnytyssaliin. Alkuun menin ilokaasulla aika pitkään, ja sitten kun se ei enää tehonnut, niin sain epiduraalin. Sen jälkeen supistuskivut hellittivät ja pääsin istuskelemaan keinutuoliinkin.Laitettiin aamulla myös tippumaan supistuksia tehostavaa lääkettä. Aamulla 7 aikaan olin joku 8 cm auki ja henkilökunnan vuorokin vaihtui. Tulin tosi huonovointiseksi ja oksensin runsaasti. Olo sitten vähän helpotti, mutta samalla kauhistutti, miten selviän ponnistusvaiheesta, kun on niin heikko olo! Kivutkin palasivat kahta kauheempina takaisin ja kesti ennen kuin sain epiduraalia lisäannoksen. En paljoa vaikutusta tuntenut ja olinkin tuolloin 10 cm auki, kello oli jotain lähellä 8. Siitä alkoikin sitten mun mielestä kivuliain vaihe koko synnytyksestä. Ponnistusvaihe kesti reilu tunnin ja tyttö syntyi 16.12 klo: 09:09 Välilihaa ei leikattu ja sain onneksi vain kakkos asteen repeämän ja pystyin heti synnytyksen jälkeen istumaankin, tikkejä tuli kuitenkin. 10 min tytön syntymästä syntyi jälkeiset. Tyttö oli syntymän jälkeen vaisu, eikä reagoinut kunnolla ärsykkeisiin ( ei parkunut ollenkaan ) niin kiireellä sitten punnaisivat ym ja veivät happikaappiin, mies oli siellä mukana. Joku puoli tuntia ne siellä oli, sillä aikaa siis synty jälkeiset ja kätilö tikkas. Ehtihän siinä huolestua, mutta kätilö vakuutti, ettei mitään suurempaa hätää ole. Tyttö olikin pulauttanut reippaasti kirkasta lapsivettä siellä kaapissa ja sen jälkeen sitten hyvin ruvennut huutelemaan :) Tämän jälkeen toivat sitten tytön rinnalle. Sairaalassa vietettiin melkein viikko. Synnytyksestä ei jäänyt mitään suurempia traumoja, vaikka kyllähän se kipeää teki ja vauvan voinnista huolestuin syntymän jälkeen. Mutta kyllä mä voin joskus uudestaankin synnyttämään mennä :) Tyttö syntyi siis rv 39 + 4. Painoa oli kertynyt 4000 g ja pituutta 52.5 cm

 

[RockaMama]

Esikoiseni synnytin reilut kaksi kuukautta sitten, lasketun ajan mukaan rv 42+2. Synnytystä käynnisteltiin lääkkeillä kaksi päivää, ja toisena yönä alkoi tapahtua jotain etenemistäkin. Supistukset olivat kivuliaita, mutta epäsäännöllisiä ja lapsivedet menivät siinä kahden aikaan sängystä noustessa. Käyrällä oltiin jonkin aikaa ja sain sitten kipulääkkeen turvin nukuttua muutaman tunnin. Mies tuli heti aamusta sairaalalle ja 11 aikaan siirryttiin synnytyssalin puolelle kun supistukset olivat taas sietämättömiä, mutta edelleen epäsäännöllisiä. Salissa annetun kipulääkkeen jälkeen supistukset lakkasivat kokonaan ja yritin siellä sitten vähän kävellä ja kyykkiä jos jotain alkaisi tapahtumaan. Laitettiin sitten käyrälle ja oksitosiinitippaan, ja hetken kuluttua supistuksia alkoi tulla todella voimakkaina ja tällä kertaa myös säännöllisinä. Poika sai anturin päähänsä kun käyrässä syke ei näkynyt kunnolla. Ensin olin tuuminut että epiduraalia en ota, kun edellisiltana huonetoverini palasi synnytyksestä koko alaruumis puutuneena (ei pystynyt liikkumaan itsekseen kun vasta usean tunnin päästä). Päädyin kuitenkin epiduraaliin kun kipu alkoi olla jo niin kova eikä ilokaasusta tai kohdunkaulapuudutteesta ollut apua. Anestesialääkäriä jouduttiin odottelemaan hirveissä tuskissa puolisen tuntia, eikä epiduraali loppujenlopuksi alkanut vaikuttamaan ollenkaan (kätilö totesi synnytyksen jälkeen sen olleen liian pinnassa). Pudenduspuudutus laitettiin vähän ennen ponnistusta enkä huomannut senkään jälkeen mitään eroa. Siinä alkoi epätoivo iskeä kun poikaa ponnistelin pihalle ja pää vaan seilasi edestakaisin, tuntui ettei se yksinkertaisesti tule sieltä. No 14 min ponnistelun jälkeen oli 10 pisteen poika maailmassa. Paino 3495g ja pituus 49,5cm. Synnytys kesti yhteensä 4h laskien säännöllisistä supistuksista, I-vaihe 3,40min, II-vaihe 14min, III-vaihe 6min. Epäsäännöllisten kuukautisteni vuoksi laskettu aika oli muutaman viikon hakoteillä, sillä poika oli ihan kinan peitossa.


Sain vasta synnytyksen jälkeen tietää että viime yönä mennyt vesi oli vain ylävesi, ja kalvot puhkaistiin ennen anturin laittamista. Vähän ihmettelin kun eivät tohtorit maininneet sanallakaan että kalvot puhkaisevat. Kyllä harmitti ettei yksikään annetuista puudutteista toiminut, taitaa olla äärimmäisen harvinaista. :D Muutaman päivä kuluttua pyysin peräpuikkoa ja jotain mikä auttaisi emättimen kirvelyyn. Kirvely vain voimistui heidän toimittamansa rasvan myötä ja kotona netistä tutkittuani sain todeta saaneeni peräpukamavoidetta pyytämäni sijasta. Jäi kätilöä ja muutamaa hyvää hoitsua lukuunottamatta aikalailla paskanmaku suuhun K-HKS:stä. Mutta kyllä sen kaiken huonon korvaa tuo suloinen tuhisija. :)

 

[Kyfi3276530]

Huh, aikamoisia tarinoita, lisäänpä mukaan omani. Onneksi ei yhtä hurja kuin joillain.

Eli raskaus oli hirvittävä; oksensin lähes koko raskausajan ja kivut olivat lähes loppuun saakka mielettömät. Supistuksia ja outoja tuntemuksia jo n. 20viikolta enemmän ja vähemmän.

Esikoinen meinasi lähteä syntymään n. 31 rv. Syynä kohdunkaulan "tunneloituminen", eli kohdun suu lähtenyt aukeamaan suppilomaisesti sisäpuolelta, päälle päin perus sisätutkimuksessa asiaa ei huomattu, kiinni olevaa jäljellä enää 0,5cm. Tuli hiukan kiire. Sairaalaan vuodelepoon, jalat kohti kattoa, 2 eri supparien estolääkettä ja nesteytys tippa, täydellinen liikkumakielto. N. viikko sairaalassa, sitten viikko kotona täys levossa ja taas uudelleen viikon sairaalassa. Poitsu ei vielä onneksi syntynyt.

Laskettu aika oli ja meni ja en edes tuntenut olevani raskaana, ei supistuksen supistusta, ei mitään.

Heräsin 3 päivää lasketun ajan jälkeen aamulla 4 jälkeen ristiselän kovaan kipuun ja luulin sen olevan vain jumissa.
Supistukset alkoivat lähes täydellä teholla 4.45. Herättelin miestäni kun oli 2 tuntia supistellut ja lähdettiin sairaalaan. Matkaa sinne n.20 minuuttia. Sairaalassa jo 7 cm auki ja suoraan synnytys saliin. Kävelin saliin ja ehtiköhän tulla pari supparia ja sain ruveta ponnistamaan. Ponnistus vaihe kesti 19 minuuttia. Koko toimitus 3 h 14 min. Mitään kivun lievitystä ei ehditty antaa ja ilokaasu antoi vain huonon olon. Mieheni taisi olla suurin kivunlievitykseni. Poika syntyi terveenä mitoin 3892g ja 53cm.

Eli nopsaan meni. Hiukan vaan pelottaa että jos seuraava kerta ei sitten menekään yhtä sujuvasti... Tai jos se sitten menee liian sujuvasti ja syntyy kotiin.

Kipu oli sanoin kuvaamaton, mutta tekisin sen vaikka joka päivä että saisin tämän nyytin syliini.
Hieno kokemus kaiken kaikkiaan.

 

[-Dolly-]

Oltiin just tultu saunasta n. puoli tuntia sitten . Kello oli vähän vajaa 8 illalla. Istuin sohvalla katsoen tv:tä hiuksiani kuivaillen, kun yhtäkkiä ilman ennakkovaroituksia pulpahti. Lapsivettä valui ihan sikana. Mies pöhkönä kysyy "ootko varma että se on lapsivettä" vastasin sitte "että luulekko että kusen housuun vai, nyt on lähettävä".

Siihen jäikin sitten omalta osalta tuo tomeruus, aloin vain pyöriä ympäriinsä, etsien jotain, mutten kuitenkaan tiennyt mitä.. Sairaalakassini oli monista neuvolatädin muistutuksista huolimatta yhä pakkaamatta (Olimme mieheni kanssa molemmat varmoja että syntyy lasketunajan jälkeen, syntyi kuitenkin 4pv etuajassa, johon ei tajuttu varautua). Oli kiire sitten sitä siinä pakkailla ja yrittää löytää itselle jotain päälle pantavaa, kun pyyhe oli vain päällä, Ekakertalaisena en tiennyt koska oikeen on viimenen hetki lähteä. Kuitenkaan supistukset eivät olleet vielä alkaneet.Ajattelin vain, että mitä ne ees on... Ja tiiänkö sitten ku ne alkaa...

No mies sai sitten pakattua kassini ja etsittyä minulle vaatteet kun minusta ei ollut mihinkään muuhun kuin edestakaisin pyörimiseen ja häsläämiseen. Sentään pikkarit sain jalkaani ja kilon suojia laitettua sisälle :DD

No sitten mentiin sairaalaan. Sairaalan pihassa alkoivat supistelut menkkamaisina kipuina.

Sairaalaan ottivat heti sisään, koska vedet olivat menneet. En päässyt enää illaksi kotiin. Oltiin molemmat miheni kanssa epäuskoisia ja epätietoisia, kyselimme koska vauvamme syntyy. Lääkäri heitti karkeat arviot (ei tietenkään muutakaan voinut kun jokainen synnyttää omaan tahtiin) että viimeistään muutaman päivän päästä :D noh siinä sitten ajattelimme että kyllä siihen vuorokausi ainakin menee, niin olimme kuulleet muiden tarinoita...

Siinä katselimme sitten koneesta supistelujani ja käyrät nousivat huimasti ainakun itseä otti kipeetä.. En edelleenkään tiennyt missä mentiin.. ajattelin että siloin kun synnytys on lähellä supistukset ovat sietämättömiä.. joten arvelin edelleen että siihen on pitkä aika.

Mieheni lähti vielä kotiin n.12 aikaan lääkärin suostuttelemana, jotta saisi levätä vielä ennen koettelemusta (ja myös käyttämään koiraamme pihalla) ja minäkin yritin puolestani levätä.

Minut laitettiin samaan huoneeseen jonkun muun raskaana olevan kanssa. Verho vain välissämme. Siinä sitten kieriskelin sängyssä. Muistelisin että joskus kun menkkakivut ovat olleet TODELLA kovat, niin se tuntui siltä ja kokoajan koveni. Silti en vieläkään tajunnut että synnytykseni oli lähellä.. jotenkin arvelin että sitä kipua kestäisi ainakin 12h.

Huonekaveri raskaus ei ollut vielä lähellä synnytystä, eikä hänellä ollut supisteluja. Hän sitten jaskoi pälpättää kokoajan, sit jos en vastannu nii kuuluu "ahaa, sua taitaa supistaa" sitten pälpätys jatkuu... Teki mieli huutaa sille että TURPA KII! mutten luonteeni takia viitsinyt, siinä sitten kärvistelin ja kuuntelin jonninjoutavia höpinöitä samalla...

Vähänväliä hoitajat kävivät, kyselivät haluanko kivunlievityksiä. En halunnut, sillä ajattelin säästää ne oikein isoihin kipuihin. Kuitenin siinä vaiheessa kun melkein kyyneleet valuivat, otin kipulääkettä suun kautta.

Melkein perään lähettiin synnytyssaliin ja toiveitani kyseltiin synnytyksen kulusta. Kävin vielä suihkussa, jotta kivut olisivat lieventyneet. Tuntui että omalla kohdalla vaan pahensi sitä.. No sitten toiveissani oli puudutus ja sain sen.

Puudutuksen vaikutuksen alaisena huokailin helpotuksesta vuoteella, ei enää kipuja.. OLLENKAAN. Yritin levätä. En kuitenkaan saanut unta. Vähän enenn puudutusta soitimme mieheni paikalle. Hänkin yritti vieressäni levätä.

Puudutus alkoi lopettaa tehoaan, kivut alkoivat taas.. pikkuhiljaa kovempina, lääkäri tarkisti minut tässä vaiheessa EKAN kerran, ja totesi synnytyksen lähteeen käyntiin ja kun tunnen tarvetta niin voin ponnistaa :D Siinä toivoin vielä puudutusta, mutta sitä ei enää siinä vaiheessa voitu antaa, joten ponnistus alkoi ilman puudutusta.

Mieheni yritti mielestäni liikaakin kaikkea.. Hän oli jo aiemmin kysynyt mitä haluan hänen tekevän, mutten oikein tiennyt itsekään, pyysin alustavasti vain hieromaan ja pitämään kädestä. No siitä h-hetkellä kaikki se tuntui inhottavalta ja ahistavalta, halusin ettei kukaan pidä kädestä, vaan halusin olla ilman kosketuksia.. No mies sitten meni aitiopaikalle katselemaan ja kommentoi myös kun pää näkyi jne. Mutta se oli mihelleni vissiin se paras vaihtoehto että näki miten se sieltä tuleen kun aluksi häntä juuri se pelotti.

Loppuvaiheessa kuulin kun sanoivat että pää näkyy ja haluanko koskea. Koskin pikkuisen päätä, mutten osannut siitä ekasta kosketuksesta nauttia kun kivut olivat niin lujat. No jatkoin.sinnikkäästi ja kun pää oli ulkona, loppuvartalo tuli helposti sieltä. Sitten pikkuinen vauvan parkaisu ja sain ihanan oman pinenen tyttöseni rintani päälle. En rakastunut ensi hetkestä, mutta tunsin jo yhteenkuuluvuutta ja tiesin, että tulen rakastamaan häntä eniten maailmassa. Ekat sanani hänelle olivat "ompa se pieni" ... Äidin kulta ..


Tyttö syntyi kello 03.15. Eli synnytykseni kesti yhteensä 7h 15min (alkaen lapsiveden menosta)
Ponnistusvaihe kesti n. 20min. Hitaasti ja varmasti. Liian nopeasti ei edes vissiin kannata yrittääkkään, ettei tule repeämiä lisää. Itsellä ei pahoja repeämiä tullut. Muutama tikki tuli vasemmalle puolelle, ei kuitenkaan mitään välilihan repeämistä tms. Niin ja ennen tikkien poistoa piti istukka "synyttää" myös pellolle, se ei enää sattunut vaika vähän pelotti että vieläkö tää jatkuu... tikkien laittokaan ei sattunut kun keskityin vain pikku kääröömme :)

Siinä sitten häntä pitelimme ja mies sitten kylvetti ja minä pääsin suihkuun ja vieläpä omin jaloin, ihanko mitään ei olis tapahtunutkaan. Oli se kiva kuulla lääkäreiltä kehuja miten hyvin pärjäsin ekakertalaisena ym.

Sitten oltiin kolme päivää sairaalassa, katsottiin että imetys lähti käyntiin, painoa tuli normaalisti ja sitten lopuksi vielä lääkäri tarkasti vauvan ja antoi luvan lähteä kotiin.

Heh, vähän pitkästi nyt, mutta tuli tarve kirjotella vähän, kun siitä niin kauan kun viimeks olen synnytyksestäni puhunut. Enää se ei niin tuoreessa muistissa olekaan, mutta jälkeenpäin ajateltuna se ei ees ollut yhtään niin paha kuin oli ajatellut sen olevan. Siksi varmaan melkein loppuun asti luulin, ettei synnytys ole vielä lähellä, kun odotin kokoajan pahempia kipuja.. Ehkä kipukynnykseni on myöskin keskivertoa korkeampi.

Ikää minulla oli synnyttäessäni 21 ja oli ensimmäiseni siis. Synnytyksestä aikaa 10,5kk.

 

[-Dolly-]

Niin ja nyt synnytyksestä kulunut 10,5kk. Enkä pelkää yhtään lähteä pukkaamaan mahdollista seuraavaa sitten kun aika on. Ei siis jäänyt mitään kammoja, pelkästään hyvä kokemus.

 

[-Dolly-]

Itseasiassa minulla oli koko raksaus ja synntys aika helppo. Raskausaikana oikestaan ainut vaiva oli närästys. En koskaan oksennellut tai muuta sellaista. Mahani oli aikas pieni, meni hyvin talvitakin sisään piiloon. Naapurimmekin saivat tietää vasta kun synnytyssairaalassa olin.. kukaan ei osannut arvata että meille tulee vauva :D

 

[Neljän suora]

Kerronpas minäkin hieman tarinoita :) Tosiaan jokainen synnytys on erilainen ja jokainen nainen kokee ne yksilöllisesti. Itse muistan kuulleeni lähipiiristä näitä kauhutarinoita, kuinka kipu on mm. sellaista, että jos kerrotaan kaulan katkaisun auttavan niin sinä näytät kohdan mielelläsi No ei se nyt ihan niin ole.

Synnytyksiä takana kolme ja neljäs ilmeisesti edessä toukokuussa. Tässä melkoisen pitkä "kooste":

1.synnytys: Kesto 5h30min, rv 39+0, tyttö, 3150g, 51cm
Oltiin alkamassa unille 23 maissa, kun mahasta kuului poksahdus. Vessassa vähän nestettä valu pönttöön ja hetken päästä aluselle, jonka päällä istuin. Ei supistellut, joten soitin sairaalaan, josta käskettiin tulla aamulla näytille. Puolilta öin aloin tuntemaan outoa selkäkipua. Supistuksiahan ne olivat. Kärvistelin kotona, kun ajattelin että ensisynnyttäjät usein ryntää liian aikaisin sairaalaan. Klo 3.00 maissa sanoin miehelle, että nyt en jaksa haluan sairaalaan. Olin kovin pettynyt itseeni silloin. Matka sujui katuvaloja laskien, että kipu jotenkin oli siedettävää.

Päästiin sairaalaan kätilön tutkimukseen ja pidin itseäni ihan neitinä. Kolme tuntia ja mä olin jo ihan helisemässä, miten muka kestän ne kovat supistukset. Kätilö katteli hetken mun puhinoita ja käyriä ja kysyi onko kauankin ollut noin kivuliaita supistuksia. Mä koin silloin helpotusta: Mitä? Onko nää nyt jo niitä kivuliaita sitten? Kätilö katto tilanteen ja kohdunsuu oli 5cm auki ja päästiin suoraan saliin. Alotettiin miedoilla lievityksillä eli sain lämpötyynyn selkään ja kyllä autto. Kokeilin myös ilokaasua, mutta se ei ollu mun juttu. Olihan se vähän sitä ja tätä kun ei tienny mitä tuleman piti. Ponnistusvaihe oli vähän harjottelua, mutta siinä autto kun kätilö laitto sormet "sinne" ja käski työntää pois. Havahduin siinä vaiheessa kun kätilö levitti "syntymäpaketin" sängylle. Taisin kysyäkin, että meinaatko sitä pian tarvita Väliliha leikattiin ilma puudutusta, mies onneton vielä katto toimituksen ja sai traumoja... Pään syntymän jälkeen loppu olikin helppoa. Tytöllä oli vaan niin lyhyt napanuora, että yltty just syntymään, mutta ei rinnalle. No onneksi senkin mittainen. Osastolla oltiin 2vrk. Epparihaavan paraneminen teki ihan s**tanan kipeää.

2.synnytys: Kesto 13h50min, rv39+6, poika, 3820g, 52cm
Ekan nopean synnytyksen jälkeen kaikki povas vieläkin nopeampaa toista synnytystä. Itse vähän epäilin ja niinhän siinä kävi. Synnytys alkoi aamulla 9 maissa epäsäännöllisillä supistuksilla. Soitin jossakin vaiheessa sairaalaan juuri tuon melko nopean ekan synnytyksen takia, jos olisi sairaalassa ollut mielipidettä koska kannattaisi tulla. Erittäin töykeä kätilö tokaisi vaan puhelimeen, että ainahan heidän täytyy vastaanottaa jos mennään. Klo 16 aikoihin lähdettiin sairaalaan. Kohdunsuu oli 4cm auki, mutta supistukset tosi epäsäännöllisiä. Ruuhkaa vaikutti olevan ja mä pyysin taas lämpötyynyn ja jäin aulaan keinuttelemaan ja oottelemaan jos vedet menis. Välillä katottiin tilanne ja kun salit vapautu päästiin viimein sinne. Kalvot puhkaistiin, mutta vettä ei hirveesti tullu mikä ihmetytti lääkäriäkin. Laitto kohdunkaulan puudutuksen ja se kyllä auttoi. Tosin itsestä tuntui, että oli 5min tyytyväinen ja sitten hätyytin miestä soittamaan kätilöä. Olin kuitenkin ollu pidemmän aikaa rauhassa ja kätilö totes, että päästään ponnistamaan. No sehän ei sitten mennykään ku strömsössä...

Pojan pää oli väärässä tarjonnassa ja aina sen mitä ponnistin ni huilatessa poika nousi takas. Ponnistin 1h30min. Paikalla oli parhaimmillaan kolme kätilöä, lääkäri ja mies. Yksi kätilö painoi täysillä mahan päältä ja yritti auttaa työntämisessä, kaksi kätilöä piteli jaloista ja lääkäri huhuili tunnelin päässä pojalle suuntaa. No viimein välähti, josko imukupilla vähän autettais. Mies heitettiin käytävälle ja eihän sillä kupilla tarvinnu oikeesti ku vähän kääntää sitä päätä suoraan ni poika lähti tulemaan. Lapsivettä tuli kuulemma pään syntyessä vielä kuin koskesta ja yksi onneton kätilö sai siitä aimo annoksen kenkiinsä Inhimillisen arviointivirheen takia sain hartioiden syntymässä ilmeisesti aika pahannäköisen repeämän juurikin suoraan kohti peräaukkoja ja olin ihan varma, että näin huippusynnytys varmaan päättyy vielä siihen, että onneksi olkoon, poika tuli, mutta pidätyskyky meni. Ei onneksi mennyt, kaikki toimii normisti. Verta meni 1500ml ja Hb oli 85. Kun yöllä pääsin osastolle hoitaja sanoi vievänsä vauvan kansliaan niin saan levätä, tuo sitten syömään. Lääkäri (eri kuin synnytyksessä) kävi juttelemassa mun tuntemuksista kun oltiin päädytty siihen imukuppiin. Hb:n takia sain tarjoilun ekana päivänä vuoteeseen. Tokana könysin ite liikkeelle, että pääsin kotiin. 2 vrk oltiin osastolla. Repeämän haava ei ollu läheskään niin kipeä ku leikattu.

3.synnytys: Kesto 3h30min, rv38+6, tyttö, 3920g, 52cm
Tämä herätti mut taas yöllä Kolmen aikoihin heräsin, kun selkää jomotti. kaksi päivää olin kärsinyt selkäkivuista, joten en sitä kauheesti noteerannu. Vaihdoin asentoa ja jatkoin unta, heräsin 10min päästä uudestaan samaan vaivaan. Taas aattelin vaan, että johan nyt, vaihdoin asentoa ja nukahdin. Kun kolmannen kerran heräsin ja taas 10min edellisestä ymmärsi tämä uudelleensynnyttäjäkin, että sehän voisi tarkoittaa synnytystä . Nousin ylös ja lähdin käpsimään. Supistuksia tuli säännöllisesti. Mietin, että en viitsisi keskellä yötä soittaa sovitulle lapsenvahdille, jos vasta vaikka kuuden maita Supistukseen vaan paheni, kävin suihkussa ja lopulta soitin lapsenvahdille neljältä yöllä, hän lähti tulemaan vähän pitemmästä matkasta. Mies havahtui vasta tämän jälkeen ja nousi kyselemään, onko kaikki hyvin. Ymmärsi, että lähtö on pian. Odoteltiin vahtia, minä puhisin ja mies teki rästiin jääneitä kotitöitä, kun ei muuta keksinyt. Kun vahti tuli hän passitti meidät suoraan menemään. Itse vielä vitsailin, että josko huoltamolla käytäs mennessä syömässä. Supistuksia tuli 4min välein.

Sairaalaan päästiin, tosin joka ovenkarmissa piti hetki roikkua. Mies oli jo suunnitellut hakea paarit tai vastaavat, mutta omin jaloin kävelin. Kätilö kyseli, mitä kivunlievitystä on ennen käytetty ja ehdin hieman toivoa kohdunkaulanpuudutusta. Kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, etten tarvitse enää mitään lievityksiä. Täysin auki ja kun vesi tulee, tulee lapsikin. Silloin teki mieli lyödä. No eihän siinä, itse kävelin saliin, jossa toinen kätilö katsoi mua silmät pyöreinä kun tilannetta selostettiin. Taisi kysyäkin, että ihanko tosi Minä nyökkäilin ja könysin petille. Tässä synnytyksessä oli ihaninta se, että kukaan ei ronkkinut turhia. Kätilö sanoi, että teet ihan mikä itestäs hyvältä tuntuu. Hetken oli ihan rauhallista kun synnytys hidastui ja sitten tuli tarve ponnistaa. Ensin tosiaan poksahti ne lapsivedet, jota oli taas reilusti ja seuraavilla ponnistuksilla oli tyttö maailmassa. Ja niin täysin luomuna kuin olla voi. 20min taidettiin olla sairaalassa ennen syntymää. Kohtua supistava lääkekin pistettiin ruiskulla suoraan suoneen, kun en tipassa ollut. Tästä ei repeämää, eikä haavaa. 2vrk osastolla, tyttö jatkuvasti vierellä.

Tämän neljännen haluaisin kuitenkin sairaalassa synnyttää. Täytynee hommata joku au pair kotiin, että voi vaan hetken tullen lähteä.

 

[Heiduska87]

Ilmoitin Hannelle kuukautiseni olevan melkein parisen kuukautta myöhässä, ystäväni kehoitti tekemään minun raskaus testin...

Kävimme siis Hannen kanssa shoppailemassa,
No minäpä tein työtä käskettyäni, Hanne osti mulle sen testin. Menimme Hannen luokse kahville ja tekemään sen mun testin ja positiivinenhän se testi sitten oli, ei tarvinut odottaa oikeestaan ollenkaan että ne pari viivaa tuli siihen.
En tiennyt olisiko mun pitäny itkeä vai nauraa siinä vaiheessa ku katoin sitä positiivistä testiä siinä lavuaarin reunalla.
Ystäväni piti mulle kunnon moraalisaarnan siitä mitä mulla on tulevaisuudessa.
Soitin aikaisemmin äiteelle ja kerroin että kuukautiseni ovat myöhässä pari kuukautta, ja äiti käski tehdä välittömästi testin. No minä tein, ja soitin äitille asiasta, kertoakseni että positiivistä se näytti. Äiti onnitteli mua, ja sanoi että täytyy harkita tarkalleen mitä teen, kukaan ei saa mun päätöksiin vaikuttaa, jos haluan pitää lapsen, pidän sen, jos en halua, niin sitten keskeytän raskauden.
Illempana isäni soitti mulle ja sanoi että ovat äiteen kanssa mun tukena, ihan missä asiassa vaan, en ole yksin. Ja onnitteli minua myös. :)

Ensimmäinen neuvola oli 2.9.2011. Viikkoja oli 7+3.

Kohdun pohjan korkeus mitattiin ensimmäisen kerran

20+1, joka oli tasan 18cm.
24+0 viikolla oli 22cm,
26+2 viikolla oli 24cm,
30+0 viikolla oli 26cm,
32+0 viikolla oli 30cm,
34+1 viikolla oli 31cm,
35+2 viikolla ei katottu, paino arvion sain sairaalassa 2751g.
36+4 viikolla oli 33cm,
38+0 viikolla oli 34cm,
39+0 viikolla oli 32cm,
39+4 viikolla oli 34cm,
40 viikolla oli 35cm,
40+3 viikolla oli 35cm
ja 41+1 viikolla 34cm.
41+4 viikolla sairaalassa käynti, taas paino arvio 3681g.

Sydän äänet kuultiin ensimäisen kerran 12+2, jotka olivat 160+, aika hurjat siis. :D
Raskaus sujui hyvin, mulla ei ollut pahoinvointia juuri ollenkaan, ehkä kerran oksensin, mutta närästystä oli sitten senkin edestä, sitä oli joka päivä moneen kertaan.
Niitä ällötys ruokia ei juurikaa ollu, sipsejä en voinut syödä, hyh :D

Kun Laskettu aika tuli, mulla oli neuvola aika samana päivänä, neuvolasta kun kotio lähdin, hain koirani ja menimme lenkille, tosin emme pitkälle päässeet kun keskellä suojatietä vedin nurin, ja se sattui, mutta ei synnytys käynnistynyt... eieieiei... menin paniikkiin ja menin takasin neuvolaan, kuuntelee sydän äänet, jotka oli upeat, ei siis ollut hätää, onneksi.

Sitten tuli se päivä 2.5 kun sairaalaan Maanantai aamuna menin käynnistykseen. Ystäväni Terhi minut sinne vei. Minulle näytettiin huoneeni ja paikkoja vähän. Sain ihanan huone kaverin Jennan, joka synnytti päivää ennen mua, sitten sain myös toisen huone kaverin hän synnytti muistaakseni mun jälkeeni. Käveltiin pitkin käytäviä iltaisin, hengailtiin yms. Oli meillä hauskaakin siellä. :)
pillereitä tunkivat emättimeen mutta mitään ei tapahtunut, ei mitään, ei supistuksiakaan tullut, tai tuli mutta en mä vaan tuntenut niitä! :D

Kunnes lääkäri päätti että torstai aamuna puhkaistaan kalvot sitten.
Keskiviikko-Torstai välisenä yönä mulla oli aivan tajuttomat kivut, siis uskomattoman kipeet kivut. Kävin kuumassa suihkussa istumassa, ei auttanut, pyysin kipu lääkettä, sain piikin perseeseen, ei auttanut. Lähdin kävelee pitkin käytäviä tuskissani, ei auttanut. Huusin ja itkin yksin huoneessani. En siis nukkunut silmällistäkään sinä yönä. Sain nukuttuu ehkä puoli tuntia, minut tultiin herättämään kello 07.10 torstai aamuna, kun sanottiin että pakkaa tavarat ja laita ne tuohon sinun sänkyysi ja mene sinä saliin odottamaan. No mä tein niin. Olin paniikissa, että ehtiikö ystäväni tulla, mutta ehti onneksi. Äitinikin kuulemma kävi siellä salin ulkopuolella, mutta en sitä nähnyt koska olin aika tokkurainen siellä sängyssä. :D Kalvot puhkaistiin. Hanne kysyi että haluanko ruokaa, en halunnut, mutta hän haki silti mulle ruokaa, en syönyt mitään, join vähän. Mulla oli todella kovia kipuja jo pikku hiljaa, pyysin epiduraalia, en saanut sitä, olisin saanut mutta liikahdin niin ei pystynyt sitä laittaa loppuun saakka, sain sitten spinaali puudutuksen, ja arvatkaa oliko IHANAA kun kaikista paikoista lähti tunto, ai että! Menin kokeilemaan synnytys palloa, se oli aika hauskaa :D

Käyrien mukaan tuli supistuksia, mutta miksi en minä niitä tuntenut? :D haha. No, en vaan tuntenut. Sitten olinkin auki tarpeeksi ja mun alkoi mieli alkaa puskemaan... Sain luvan puskea. Se vasta olikin työlästä, tuntui että henki lähtee.

Ponnistaminen oli vaikeeta, koska supistukset olivat todella tiukalla, ei tullut niitä kunnolla
Camilla opiskelia oli hurja tuki mulla siellä, Hanne myös. Koko aika kuulin Heidi sä jaksat, pakko jaksaa, kohta se on ohi, vielä vähän... :D Ihan viimeisillä minuuteilla mulla alko voimat loppumaan etten enään oisi jaksanut puskee, yksinkertaisesti vaan en oisi enään jaksanut... Mä olin niin väsynyt, etten vaan meinanut jaksaa, sillon multa tuli kauhee itku. Vauva meinasi hartioistaan kiinni jäädä, anestesia lääkäri jo alkoi leikkausta suunnitella, mutta sitten otettiin avuksi imukuppi jolla vauva autettiin ulos. Ja mä olin helpottunut, kuulin ihan pienen parkasun vauvan suusta. En osannut edes itkeä, Hanne itki mun vieressä, halas ja onnitteli mua.

Minusta tuli silloin äiti. Kello 16.54 syntyi minun rakas pieni poikani, hurjilla mitoilla 3960g ja 54cm.

Sanoin että haluan huoneeseeni telkkarin, halusin nähdä salkkarit, ja sain oman telkkarin huoneeseeni. Mulle sanottiin salissa että olin harvinaisen hiljanen synnyttäjä, että harvoin on semmosia. :) Loppuvaiheessa vasta musta lähti ääntä. :D

**************************

"Diagnoosi"
-Sekundaarinen supistusheikkous.
-Pitkittynyt synnytyksen ponnistusvaihe.
-Supistustoiminnan tai synnytyksen aikainen äidin ahdinkotilanne.
-Yhden elävän lapsen synnytys.
-Muu synnytystä edistävä toimenpide.
-Kiilautuneiden hartioiden aiheuttama synnytyseste.
-Vesikalvon puhkaisu synnytyksessä.
-Imukuppiulosotto.
"Muu synnytystoimen pide"
-Paha Välilihan leikkaus,episiotomia.

*******************************

Mää repesin niin pahasti ettei oo tosikaan. Huusin sille lääkärille että koska sää alat niitä tikkei laittaa, haluun pois täältä salista, haluun nukkumaan! Mihin lääkäri totes, että on laittanut mulle jo puolet tikeistä. :D En siis tuntenut tikkei pahemmin.
Sittenku vihdoin pääsin sängystä nousta, meinasin kaatua lattialle saman tien, olin niin heikko just sillä hetkellä. Silmäni sumeni heti täysin. Verensokerit oli alhaalla, alle 50 näytti hemoglobiini. Menetin ihan v*tusti verta ja en ollut syönyt mitään koko päivänä, vähän jugurttia söin aamulla.
Sängyssä minut vietiin salin ulkopuolelle. Pääsin syöttää pojan, ja hän söi tosi hienosti. Mun äiti ja isäni tuli kattoo meitä. Äiti oli tosi onnellinen, otti pojan syliin, niin pystyin syömään leipää.
Illalla joutusivat tyhjentää mun virtsarakon, kun en pystynyt itse pissaamaan. Ja virtsaa tulikin todella paljon, yli 1000ml.

Illemmalla tuli sitten mun serkkuni Johanna, tuleva kummitäti kattoo poikaa äitinsä kanssa. Mun äitin veljen vaimo ja hänen tyttönsä Jenna tulivat myös kattoo meitä illalla.

Pitkin viikkoa kävi vieraita. Mun mummi ja tätini tuli käymään, Johanna ja J kävi useammanki kerran, Äiti ja iskä kävi kattoo, Hanne kävi Alisan ja J:n kanssa, Marko ja Emmi kävi. Terhi ja Terhi kävi kattoo. Tuomokin kävi kattoo poikaa samalla kun toi pojalle turvaistuimen.

Äitienpäivänä kotiuttivat meijät sitten. :) Mun isovanhemmat hakivat meidät sairaalasta ja vei kotia. Netta oli kotona surullisena, ei tullu ees mua moikkaamaan, meinas hyppää väkisin turvaistuimeen kattoo uutta tulokasta, hyppäskin siihen istuimeen nuolemaan pojua. :D Poju ei reagoinut mitenkään, nukkui vaan. :)

Rakas Hyvä ystäväni Hanne oli synnytyksessä mukana, ja joka päivä kävi mua kattomassa sairaalassa, ilman Hannea en olisi tähän pystynyt! Olen ikuisesti kiitollinen Hannelle tästä että hän tuli mukaani synnytykseen ja oli tukenani.



Mun rakas Pötkylä Sai 03.07.11 Kasteessa Nimeksi Leevi Tapani Oskari.

Nimen Leevi Oskari nimen valitsin jo heti kun tein testin, jos siis vauva olisi poika, tiesin että se on poika, mulla oli semmonen tunne, ja niin se myös oli :D Ja tuon Tapanin laitoin sinne väliin, isäni toinen nimi on Tapani, myös veljeni toinen nimi on Tapani.
Siitä sitten syntyi nimi Leevi Tapani Oskari, mietin ensin nimeä Leevi Oskari Tapani, mutta tuo toinen kuulosti paremmalta. :)

Kiitoksia ihanille Kummeille ja muille läsnäolioille. Poika kastettiin mekossa jossa myös minut ja muut sisarukseni ovat kastettu, ja pää kuivattiin minun liinalla, jolla minun pää on kuivattu kun minut on kastettu. (:

 

[Pipana]

4.7.2013 alkoivat supistukset klo 1 aikaan yöllä, tulivat 8 min välein. Supisteli koko yön ja seuraavan päivän, eivät voimistuneet, eikä tihentyneet. Illalla lähdimme sairaalaan tarkistuttamaan tilanteen. Ottivat sisälle ja saimme perhehuoneen, jossa nukuimme yön ja sain oxanestia lihakseen. Aamulla 5.7.2013 laittoivat synnytykseen vauhtia tipalla, ja sitten alkoi tapahtumaan vauhdilla. Lapsivedet menivät itsekseen ja siirryimme saliin. Supistukset olivat todella kivuliaita vesien menon jälkeen ja sain epiduraalin. Avauduin nopeasti 10cm ja kätilö halusi vielä tarjota pudendus puudutusta ja otin sen, sitten vielä teki episiotomian ja sain alkaa ponnistamaan, Ponnistus kesti vain 8 min ja 10 pisteen tyttö syntyi. Koko synnytyksen kesto oli 6h 23min, ensisynnyttäjä. Jäi synnytyksestä tosi hyvät fiilikset, voisi mennä heti uudelleen :) Olin synnytyksen jälkeen pirteä ja menin n. tunnin kuluttua suihkuun omin jaloin. Ainoa mikä oli inhottava synnytyksen jälkeen, oli välilihan paraneminen. Niin ja tyttö syntyi rv 41+6 :)

 

[Raketti]

-Lapsivettä meni klo. 18
-Sairaalaan, jäätiin sinne. Oksensin koko yön kivusta.
- Seuraavana päivänä iltapäivällä ei edistystä. Laitettiin epiduraali.
- Nukuin, avauduin sen aikana hyvin.
- uusi epiduraali, mutta se vaikutti vain oikeaan puoleen kehoa
- klo. 18 koeponnistus, ei liikkunut.
- kohdunkaulan puudutus
- antibiottitippa, koska vedet oli menneet niin aikaisin
- en saanut liikkua puoli-istuvasta asennosta, koska sydänäänet heikkeni muuten
- Ponnistaessa mulle nousi "työlämpö", koska se kesti 2,5 tuntia eikä kehon jäähdytysteho riittänyt
- pitkittynyt ponnistus
- lääkäri sanoi "herranjestas se jatkuu tänne saakka", tunnustellessaan vauvaa ja "Täällä on tilaa vaikka kuinka, supistukset on voimakkataita, miksei se tule ulos?" Käskin olla kannustavampi.
- Imukuppi, välilihan leikkaus
- Soitettiin leikkaussaliin ja käskettiin valmistautua ottamaan meidät vastaan.
- Viimeinen ponnistus: olin ainut joka uskoi että se tulee ulos, tulihan se.
- 4334 g, 53 cm, pää 37cm tosi pitkulaiseksi litistyneenä
- oksitosiinitippa täysille koska istukka ei tullut ulos, kaikki supistukset oli loppu
- 10 min synnytyksestä olin menettänyt 2,6 litraa verta
- raajat nostettiin ylös ja niiden juureen laitettiin kiristyssiteet
- pulssi ja verenpaine laski
- kylmää hemohessiä suoneen jotta verenpaine pysyisi yllä
- sänky juosten leikkaamoon. Matkalla näin harhoja ja nauroin. Sitten lähti taju.
- isälle kukaan ei ehtinyt sanoa muuta kuin "ota tämä" ja antoivat vauvan
- leikkaamossa mut läpsittiin hereille ja sain hypätä itse metallipedille
- nukutus maskilla ja istukka irti käsin
- Aivoni eivät heränneet heti, mutta olin ilmeisesti jutellut roiseja heräämön työntekijöille. Ensimmäinen asia jonka muistan, oli kylmä. Valitin sitä. Minulle vastattiin "Mitäs tulit tänne alasti". "Synnytä itse housut jalassa", sanoin.
- sain vauvan yöksi viereeni, mutta en ymmärtänyt maailmasta mitään. Soitin hoitajat jatkuvasti paikalle: "Missä olen?", "Onko tuo vauvani?", "Elääkö se?", "Mitä minun pitäisi nyt tehdä?". -"Nukkua kun vauvasi nukkuu".
- hemoglobiini oli 80, liian vähän että olisi aivot toimineet
- Minulta kysyttiin haluanko verta, mutta en ymmärtänyt kysymystä.
- Aamulla mies sai tulla sairaalaan takaisin. "Sano kyllä", hän sanoi kun minulta kysyttiin taas punasoluista. "Kyllä".
- Kun uusi veri virtasi minuun, heräsin kuin unesta. Tajusin synnyttäneeni.

Vaikeuksia oli, mutta kaikki päättyi hyvin. Onneksi Suomessa saa synnyttää sairaalassa, eikä tartte pänertää sitä ulos saunassa! Sanokaa ei kotisynnytyksille. Syökää rautatablettinne jos teille niitä määrätään.

 

[Redcat]

Pillitin vaikka kuinka monta kertaa näitä lukiessa.. Lisää synnytyskertomuksia! :D

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app

 

[Kyfi1483530]

Menin äitiysklinikalle maanantaina,koska minulla oli ollut kirkasta vuotuo jo viikon ajan,enkä ollut varma oliko se lapsivettä. Klinikalla ottivat näytteet ja positiivinen sehän oli.. Siirto osastolle ja käynnistys tiistaina.Muistan kun kävin vessassa pissalla ja juuri kun olin menossa petiin huilaamaan valahti kaikki lapsivesi lattialle, siinä kohtaa soitin kelloa ja hoitaja tuli, totesi iloisesti että siitä se sitten alkaa. Tässä kohtaa soitin miehelle joka oli lähtenyt kotiin huilaamaan,että ei tässä ole vielä mitään kiirettä. Sitten alkoikin kunnolla supistaa. Sain särkylääkkeen ja jonkin kipupiikin, no auttoivat ne hetketsi. Parin tunnin jälkeen soitin uudelleen miehelle ja sanoin että kamppeet kasaan,kohta lähdetään saliin. Terve ja ihana poika syntyi keskiviikko yönä, kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Kaikki meni hyvin, vaikka pelkällä ilokaasulla mentiin. Kätilöt olivat aivan ihania. Kokonaisuus kesti vain 5 h ja 45 min.
Usko vaan itseen ja hyvin se menee,luonto hoitaa kyllä homman.

 

[Kyfi4659630]

Täältä voi lukea mun ihminen.omasivu.fi


Sent from my iPhone using Vau Foorumi

 

[Tammipoika14]

Tässä minun..

Elikkäs, Tammikuun 19.pv, rv 38+6 olimme lähdössä mieheni kanssa kirpputoreja kiertämään. Vatsassa oli outo tunne, hieman niinkuin supisteli, mutta en siitä pahemmin välittänyt kun oli noita harjotussuppareita päivittäin useita ollut. Kävin vielä vessassa ennen lähtöämme ja kappas, limatulppaa oli alkanut irtoilemaan. Noh, lähdimme matkaan klo 11 ja automatkalla alkoivat supistukset, hieman kipeinä ja 10min välein. Kierrettiin kirppareita ja minä nojailin välillä hyllyihin supistusten pahentuessa. Noh, kirpparikierros tehtiin ja lähdettiin kotiin kahvin keittoon kun appivanhemmat tulivat kyläilemään. Kotona sitten touhusin ja keittelin kahvit ja anoppi kyseli joko alkaa tuntemuksia olemaan. Naureskelin vaan ja sanoin ettei tässä varmaan kauheen kauaa enää vauvaa tartte odotella. Noh, päivä kului ja supistukset muuttuivat kivuliaammiksi, ja jossakin vaiheessa alkoivat tulla 5min välein. Kävin suihkussa ja touhuilin, olin väsynyt mutten uskaltanut nukkumaan mennä kun pelkäsin supistusten loppumista. Klo 19 supistukset oli jo tosi kipeitä, mutta tulivat 5min välein yhä. Soittelin sairaalaan ja käskivät olla kotona niin kauan kun pystyy. Mies meni nukkumaan, itse jäin kävelemään ympäri taloa ja pakkailemaan kassia ja siivoilemaan. Lopulta klo 01:30 herätin mieheni kun alkoi tuntumaan ettei enää pärjää kotona niiden kipujen kanssa. Lähdimme ajelemaan ja sairaalalla olimme 02:30. Hetken odoteltuamme pääsin käyrälle ja kätilö teki sisätutkimuksen, olin vasta sentin auki. Supistukset olivat todella kovat, en pystynyt edes vaatteitani vaihtamaan vaan mieheni sai hoitaa sen homman. Sain piikkinä Tramalin josta ei kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Jaksoin sinnitellä pari tuntia kaurapussin kanssa, kunnes alkoi tuntumaan ettei enää missään asennossa pysty olemaan, jolloin kätilö ehdotti ammetta. Siirryimme siis synnytys saliin ja ammeeseen. Se kyllä todella helpotti kipuihin ja ehdin melkein jo unohtaa että olimme edes synnyttämässä. Lilluin ammeessa melkein tunnin verran kunnes vesi alkoi olemaan jo melko kylmää joten siirryin suihkuun. Suihkussa oli vielä parempi kuin ammeessa, supistuksia ei tuntunut juuri lainkaan. Lapsivedet menivät siinä suihkutellessa. Siirryin pois suihkusta supistusten takia, sillä taas pelkäsin synnytyksen tyssäävän siihen. Supistuksille kyllä kävikin niin ja minulle aloitettiin oksitosiinitippa klo 10:45. Supistuksia oli ja ne olivat kipeitä, mutta ne olivat aika epäsäännöllisiä. Istuskelin pallon päällä ja hengittelin ilokaasua. Tätä kesti reilu pari tuntia, kunnes supistukset olivat niin järkyttävän kipeitä etten voinut kun itkeä. ( en koskaan ole itkenyt kivusta ennen tuota ). Olinkin sitten jo 9cm auki ja sain spinaalipuudutuksen. Se helpotti todella, ei tuntunut enää minkäänlaista kipua. Siinä sitten lepäilin ja mietin että ei se itse synnytys varmaan kamalalta tunnu kun kerran näin hyvin puudutuskin toimii. Parin tunnin päästä kohdunsuu oli täysin auki mutta vauva avotarjonnassa. Niimpä käskivät mennä polviseisontaan jotta vauva laskeutuisi oikeaan asentoon. Puolen tunnin päästä alkoi tuntumaan hieman jonkinlaista ponnistustarvetta, niimpä ruvettiin koeponnistamaan klo 14:45. Hetken koitin ponnistaa kyljellään mutta se tuntui huonolta joten käännyin puoli istuvaan asentoon ja varsinainen ponnistusvaihe alkoi klo 14:53. Muutamia kertoja koitin ponnistaa, mutta supistukset olivat lyhyitä ja tehottoman tuntuisia. Oksitosiinitippaa nostettiin kokoajan, mutta siitä ei mitään apua ollut. Vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan joten paikalle soitettiin lääkäri ja toinen kätilö avuksi. Vielä koitin muutamia kertoja ponnistaa, mutta vauva ei lähtenyt liikkumaan mihinkään päin, oli siis yhä avotarjonnassa. Loppujenlopuksi klo 15:23 lääkäri teki imukuppipäätöksen. Yhtäkkiä salissa oli hirveästi ihmisiä, paikalle soitettiin vielä toinen lääkäri, pediatri, anestesialääkäri ja vaavahoitaja. Imukupin avulla saatiin maailmaan meidän isohko poikamme 4160g ja 51cm.
Sain 3.asteen repeämät, sulkijalihakseen asti. Kun jälkeiset olivat syntyneet, lähdettiin minua viemään leikkaussaliin ommeltavaksi, en ehtinyt edes vauvamme mittoja tietää, sen verran hoppu ilmeisesti oli kun vuosin verta kolmesta eri suonesta. Ompelu kesti 2,5h ja teki myös sekin kipeää vaikka sain spinaalin sitä varten uudestaan. Kun vihdoin pääsin vauvan luo, olin todella kipeä ja poikki, enkä saanut nousta sängystä, mutta tuon ihanan otuksen ihailu sai kaiken muun unohtumaan ja sillä hetkellä olin maailman onnellisin..

Synnytys sattui aivan julmetusti, sellaista kipua ei voi kuvaillakkaan. Kyllä itkin ja huusin, varmasti kuului käytävälle saakka. Mutta kun se pieni ihme sieltä nostettiin rinnan päälle, kyllä kaikki kipu unohtui. Rankka kokemus ekaksi synnytykseksi, mutta ei siitä pelkoa jäänyt. Ja siitä koettelemuksesta sai kuitenkin maailman ihanimman ja täydellisimmän palkinnon !

 

[Akirammm01]

Kuopuksen syntymä.Perjantaina vein lapset isälleen,ja jäätiin kotiin miehen kanssa.Olin sanonut exälle että nyt olis hyvä vkl synnyttää kun lapset siellä.Mulla oli silloin perjantaina 12 pv laskettuunaikaan.Ostettiin massyä ja vuokrattiin leffa.Oli aivan järkyttävän tylsä leffa,ja olin tyytyväinen että se loppui viimeinkin.Nousin sohvalta ylös,ja sitten kastui housut.Tuumin ukolle että mitä hittoo,pissasinko housuuni...menin vahtaa housut ja kun siinäkin vaihtaessa roiskui vettä lattialle,niin laitoin siteen housuun ja olin vaan tosi hämmästynyt.Mitään ei tapahtunut,sen kummempaa,muutakuin vettä lirisi tasaisesti.Pikkuisen supparia tarjoili,joten soittelin sairaalaan ja pyysin ohjeita.Lauantai aamuksi pyysivät näytille viimeistään.

La-aamuna mentiin käyrille ja ultraan,otettiin tulehduskokeet jne.Mutta kun suppareita ei tullut kuin harvakseltaan,niin lähdettiin kotio.Olin mie auki silloin jo vissii 4cm,mutta se nyt on monisynnyttäjällä ihan normaalia.

Su-aamuna sitten oli sovittu taas tulo synnytysvastaanottoon,ja käynnistys,ellei omineen ole alkanut.Ja tietenkään ei ollut.Nollasupparilla siis tippakäynnistykseen suoraan saliin.Kellonaikoja en enää muista,mutta silloin aamupv päästiin valmistelujen jälkeen saliin.Kauhean hunosti supparit teki työtään,mutta kivuliaasti.Olin siinä pari tuntia kärvistellyt niissä suppareissa ihan vaan lämpöpussin ja miehen hieronnan turvin,mutta kun alkoi ääni mennä kimeeksi eikä huvittanut enää puhua,piti myöntää että tottahiivatissa sattuu ihan liikaa.Päätettiin että kokeillaan mulla pcp:tä eli kohdunkaulan puudutusta.Sitä ennen piti ottaa vauvan ph,tehdä tutkimuksia jne,siinä meni kivasti aikaa ja kiepuin sängyllä.Ennen puudutusta olin 6cm auki.Pian se puudutus alkoi auttaa,tuntui vaan paine ja puristus,lepäsin onnessani siinä sängyllä jalat koukussa pöydän päällä myös,ja ajattelin että jee,kyllä tän avulla nyt kestää.Kätilö lähti huoneesta ja jätti opiskelijan siihen saatesanoin " pidä silmällä tätä synnyttäjää,nää on sellasia kun selkänsä kääntää,ne synnyttää"

Tätä iloo kesti 10 minuuttia,sitten supparien voima oli tas valtaisa ja alkoi pikku hiljaa taas sattua.Sitten totesin että mitä nyt samperii,painaa ihan simpurasti,ja huudahdin että hei tää vauva valuu ny ulos.Kätilö saapui juuri silloin takaisin ja nakkas miut selälleen,teki tutkimuksen ja sanoi että annahan mennä.
Tuntui taas kyllä pitkälle ajalle kun ehti ponnistaa muutamasti,mutta minuutiksi se ponnistusaika oli merkitty.
huh huh mikä kokemus.
Taisi tuoda huonoo onnee kun miehelle salissa rääyin että jos tätä viel haluun niin muistutta kuin kamalaa tää oli ja etten haluu tätä enää.

Mutta haluunhan mie.Viel kerran

 

[JmIh]

Eka synnytys kuuden vuoden takaa:
Supistukset alkoi rv39+6 aamulla ja niitä tuli koko päivän säännöllisesti, ei hirmu kipeitä mutta tuntuivat kuitenkin ihan. Illasta mentiin miehen kanssa sitten sairaalaan, tilanne sormelle auki ja vaihtoehdot kotiin tai osastolle odottamaan. Tuumasin että ilman vauvaa en lähde kotiin ja niin sitten osastolle, mies lähti kotiin. Muutaman tunnin siinä yritin nukkua ja totesin ettei siitä mitään tule, supistuksetkin tuntuivat kipeämmiltä. Kätilö tutki tilanteen, kaksi senttiä auki ja saliin siis, soitin matkalla miehelle että voi tulla takaisin.
Salissa olin ensin ammeessa jonkun hetken, sitten ilokaasua ja lopulta epiduraali. Epiduraalin sain joskus aamulla ja samalla laitettiin oksitosiinitippa ja puhkaistiin kalvot. Synnytys eteni pikkuhiljaa, nukuimme miehen kanssa molemmat välillä. Illalla pääsin ponnistamaan, olin tosin ihan sekaisin enkä tuntenut supistuksia lainkaan joten yritin ponnistaa kun kätilö käski. Tunnin ponnistelun jälkeen vauvan sydänäänet alkoivat heitellä, laskivat aina supistuksen ajaksi mutta korjaantuivat kuitenkin (tästä en tiennyt mitään). Hieman vajaa puoltoista tuntia ponnistettuani vauvan sydänäänet romahtivat, eivätkä nousseet enää, tästäkään ei minulla ollut mitään tietoa. Imukuppi ulosautto ja sininen, veltto poikalapsi syntyi. Poika kiidätettiin ulos salista eikä minulle selitetty tilannetta mitenkään. Episitomian tikkaus kesti tunnin ja heti sen jälkeen vaihtui yövuoro ja mies lähti kotiin. Vauva tuotiin minulle noin kolme tuntia syntymän jälkeen ja ainoa mitä kätilö minulle sanoi oli että "et sitten nukahda". Olin aivan poikki ja sekaisin kaikesta, ihmettelin vain että miksi minulle tuotiin vauva, luulin oman vauvani kuolleen.
Laitoin myöhemmin palautetta synnärille ja kävin juttelemassa pari kertaa synnytyksessä mukana olleen kätilön ja erikseen toisenkin kätilön kanssa ja lopulta sain suht selkeän kuvan siitä mitä tapahtui. Sitä en tiedä vieläkään miksi vauva oli kolme tuntia virvoittelussa, tähän on vastattu vain että normaalisti vauva on tunnin tarkkailtavana...
Synnytyksen kesto 1.vaihe 24h 2.vaihe 1h33min. Lapsen mitat 4580g ja 55cm
Toinen synnytys reilu 4 vuoden takaa:
Rv 39+2 aamulla tuli limatulppa (ja huolella tulikin!) ja arvelin ettei synnytykseen ole pitkä aika. Supistukset alkoivat iltapäivällä, harvakseltaan eivätkä olleet kipeitä. Iltaa kohti tulivat säännöllisemmin ja tuntuivat hieman enemmän. Yön valvoin supistusten kanssa, välillä suihkussa, välillä kävellen ympäri asuntoa. Kahdeksan aikaan aamulla soittelin äidille että valmistautuu ottamaan esikoisen vastaan, kunhan mieheni heräisi. Mies ja esikoinen heräilivät yhdeksän maissa ja aamupalan jälkeen mieheni lähti viemään esikoisen mummolaan. Sairaalaan lähdimme hieman ennen puoltapäivää. En ollut kipeä, mutta ajattelin että pitää käydä tarkistamssa tilanne ja supistuksia oli tullut säännöllisesti jo noin 16tuntia. Olin neljä senttiä auki ja olisin halunnut lähteä kotiin, mutta kätilö ei antanut lupaa kuin kattiinissa käyntiin. Kävimme miehen kanssa kahvilla ja kun palasimme synnärille olin viisi senttiä auki ja menimme saliin. Kömmin ammeeseen ja olin siellä niin kauan kunnes minusta alkoi tuntua että pitää nousta "kuivalle maalle". Uskoakseni olin noin 8senttiä auki siinä vaiheessa. Supistukset alkoivat lopulta tuntua hieman kipeiltä ja noin tunnin päästä sainkin alkaa ponnistaa. Neljä minuuttia myöhemmin pikkuinen vauva oli syntynyt! Sain hänet heti rinnalle, mikä ihana tunne!!
Synnytyksen virallinen kesto 1.vaihe 16h, 2.vaihe 4min. Lapsen mitat 3290g, 49cm.

Kolmas synnytys parin kuukauden takaa:
Supistukset alkoivat illalla ja aamulla seitsemän aikaan mies haki hoitajan lapsille. Lähdimme rauhassa sairaalaa kohti. Kohdunsuu oli sormelle auki ja olimme lähdössä takaisin kotiin, melkein sairaalan ovella kun vedet menivät ja palasimme takaisin synnärille. Menimme sitten osastolle odottelemaan supistuksia, jotka loppuivat samalla kun vedet menivät. Illalla mies lähti kotiin kun vierailuaika päättyi. Aamuyöstä heräsin supistuksiin ja menin suihkuun. Jonkin ajan päästä menin sanomaan kätilölle että olen todella kipeä, kohdunsuun tilanne ei ollut edennyt ollenkaan. Otin panadolia ja yritin mennä takaisin nukkumaan. Puolen tunnin päästä olin niin kipeä että huusin supistusten aikana ja menin uudestaan kätilön juttusille, vihdoin editystä, kaksi senttiä auki ja saliin. Soitin miehen paikalle.
Salissa menin ensin ammeeseen, mutta en löytänyt siellä hyvää asentoa supistusten ajaksi, joten nousin pois. Kätilö painoi akupisteitä alaselästä supistusten aikana ja se auttoi hieman, mutta tarvitsin kuitenkin lääkettä, vastoin ennakkotoiveita. Olin kuusi senttiä auki tunti sen jälkeen kun olin saapunut saliin ja minulle laitettiin spinaali. Seuraavien kahden tunnin ajan avauduin kymmeneen senttiin, spinaali piti kivut hienosti pois, sen vaikutus alkoi loppua viimeisen puolen tunnin aikana ja siinä vaiheessa kun pääsin ponnistamaan oli spinaali jo sopivasti lakannut vaikuttamasta. Hyvää ponnistusasentoa ei tahtonut löytyä, sillä halusin olla mahdollisimman pystyssä mutta lonkatbolivat niin kipeät etten pystynyt ponnistamaan. Lopulta ponnistin kyljellään vauvan ulos. Heti napanuoran leikkauksen jälkeen sain hänet rinnalle.
Synnytyksen kesto 1,vaihe 5h, 2.vaihe 42min. Lapsen mitat 3184g, 48cm

 

[KaamosKeiju]

varoitus: tarinasta tulee pitkä !

odotin toista lastani jännittyneissä tunnelmissa: minulle oli luvattu alatie- synnytys, jos kaikki sujuisi ongelmitta.
esikoisen kohdalla oli iskenyt kuin puun takaa paha raskausmyrkytys viikolla 38+2, joka vei minut hätäsektioon & teholle. tyttö onneksi selvisi ilman tehohoitoa :)

no, raskaus numero kaksi siis läheni loppuaan ja kaikki näytti olevan ok. ei mitään merkkejä pre-ekslampsian uusimisesta... laskettu aika oli tosin hiukan epäselvä, koska kuukautiskiertoni on aina ollut sekaisin.
sitten aikaisin eräänä aamuna heräsin jomotukseen selässä & hyvin epämukavaan oloon. mies valmistautui keittiössä lähtemään töihin ja ihmetteli, kun vaapuin ovesta ja lysähdin keittiön pöydän päälle puhisemaan & vatkaamaan takamustani... mies tiedusteli homman nimeä ja käskin lähteä vain töihin. korostan siis, että vaikka kyseessä oli toinen raskaus olin täysi noviisi. esim. supistuksista en ollut ehtinyt saada kokemusta.. enkä ollut käynyt missään valmennuksissakaan ( ensimmäisessä en ehtinyt, toisessa ei enää kutsuttu)


otin kipulääkettä ja ja onnistuin nukahtamaan muutamaksi tunniksi. herättyäni havaitsin, että verta tiputtelee ja päätin varalta käydä näytillä synnärillä. hälytin äidin lapsenvahdiksi ja laitoin myös miehelle tekstarin, että piipahdan näytillä .
oli kaunis kesäaamu, usvaa pyörteili maassa kun kiipesin taksiin laukku kainalossa. siinä vaiheessa oloni oli ihan hyvä ja olin varma, että saisin passituksen kotiin "kypsymään".en saanut. vaikka supistuksia ei sillä hetkellä käyrille piirtynyt, eikä kohdunsuu ollut juurikaan auki minut otettiin sisään( luultavasti raskausmyrkytys-historiani vuoksi). sain oman huoneen ja viestittelin miehen kanssa. pian oloni muuttui taas tukalaksi ja pääsin suihkuun jumppapallon päälle taiteilemaan.

aamu kääntyi helteiseksi päiväksi, mies saapui työvaatteissaan suklaalevy kainalossa samaan aikaan kun ryömin viimein esiin suihkusta. lämmin vesi oli helpottanut oloani ja illan tullen mies päätti lähteä kotiin vapauttamaan äitini lapsenhoidosta, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. itse jäin mussuttamaan nameja & lukemaan pokkaria. koetin myös katsoa telkkaa, mutta selkää jomotti taas. pahasti. kakatti, mutten saanut mitään tulemaan vaikka ravasin huoneeni vessassa. ajattelin, että "ummetushan tästä vielä puuttuikin!!
alkoi olla aamuyö, kun tuskastuneena kutsuin hoitajan ja pyysin jotain "ummetukseen" jotta voisin nukkua. hoitaja halusi tarkistaa kohdunsuuni, mikä ei ollut ihan helppoa sillä en kestänyt yhtään olla selinmakuulla.. onnistui kuitenkin ja hoitaja totesi " sinä olet kuule 6cm auki, ei sieltä kakka ole tulossa!"
kello oli kolme aamuyöstä kun kävelin hiljaisia käytäviä synnytyssaliin, näpytin samalla miehelle sekä äidille tekstiviestit että nyt mennään!
olin aluksi aivan rauhallinen ja tunsin hallitsevani tilanteen, keinuttelin kiikkutuolissa ja hihittelin ilokaasupöhnässä.
lähetin miehelle "jipppi! oon pilvessä!" -tekstareita

no, mieshän oli sitten missata koko synnytyksen kun ajatteli että "ei se niin äkkiä tule." oli heräillyt rauhassa siinä yhdeksän pintaan & käskenyt äitini tulla meille yhteen mennessä ......ja vauva syntyi tasan yhdeltä..! muistan, miten soittelin hysteerisenä molemmille että mikä siellä nyt maksaa?! jumalauta! ukko tänne nyt ja sassiin!!!
kätilökin huolestui..
sain epiduraalin, kun ilokaasu lakkasi toimimasta ja rentouduin niin, että olin nukahtaa..siihen asti, kunnes jalkani alkoivat täristä. kätilö pelästyi, minä olin lähinnä ärtynyt. lääkäri kävi antamassa lääkettä, joka lopetti tärisemisen ja mieskin saapui viimein.. todistamaan, miten kakkasin & potkaisin lääkäriä päähän! ja sitten.. kipu vain loppui ja kätilö nosti rinnoilleni tummatukkaisen tyttövauvan mitoin 52 cm/3,400 kg. Tiitiäinen.. nyyhkytin ja hoin "herranjumala! kulta, tervetuloa!"

mies vei vauvan pesulle kätilön kanssa, minä näykin eteeni kiikutettua kylmennyttä kalapalaa.
sen jälkeen pääsin suihkuun, onneksi ei ketään ei tullut käytävällä vastaan, kun hortoilin persus paljaana & veret reisiä pitkin valuen lyhyessä synnytysrievussani... pesun jälkeen odoteltiin käytävällä lähes tunti kunnes meidät haettiin osastolle, minulla ei ollut hätää kun pötköttelin sängyllä ja katselin vauvaa mutta miesparkaa taisi kypsyttää siinä seisominen..

 

[Mewwi^^]

Todella positiivnen kokemus synnytyksestä (: Maaliskuussa syntyi esikoinen käynnistämällä kun meni kaksi viikkoa yli lasketun ajan, sen voi lukea blogistani: http://funapaivakirja.blogspot.fi/2014/05/23-positiivisesti-yllattanyt-synnytys.html

 

[Suski88]

Voisin kans kertoa tänne lyhyesti oman (ei niin mukavan) stoorin..

Raskausaika oli ihan kamalaa rakenneultran jälkeen. Siinä todettiin, että yksi napasuoni puuttuu ja meille ei kunnolla selitetty mitä se tarkoittaa. Kyselyihin vastattiin vain "älä murehdi". Kuitenkin jo viikon päästä alettiin tayssissa tutkimaan kasvaako vauva kunnolla ja silloin sanottiin että parin viikon välein tarkastetaan tilanne. Rv 25+2 alkoikin mulla verenvuoto ja sillon pelättiin että vauva syntyy jo ja olinkin 3 päivää tayssissa. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun tuli taas uusi oikein kunnon verenvuoto ja mentiinkin ambulanssilla sairaalaan ja käytiinkin synnytyssalissakin jo varuiksi, jos alkaa tapahtuun. Välissä oli pienenpiä verenvuotoja ja yhdestä kävin varuiks tayssissa, mutta yöllä taas levahti ja ambulanssilla sairaalaan ja taas synnytyssaliin, silloin taisi olla 34 viikkoa jo täynnä ja olin todella väsynyt henkisesti koko raskauteen ja toivoin että syntyisi jo. Oli ollut rankkaa maata monta viikkoa, kun olin ollut liikkumis kiellossa, että suihkussa jopa sain käydä, mutta muuten piti olla tosi varovainen. Vielä ei vauva kuitenkaan syntynyt ja surullisen ahdistuneena pääsin kotiin. 38+6 oli sitten viimeinen tayssin ultra ja silloin olin pari senttiä auki, mutta muuten ei synnytys ollut käynnistynyt. Ultran jälkeen oli sitten kipeitä supistuksia, mutta ne laantuivat ennen iltaa ja kävin nukkumaan.

Yöllä heräsin sitten neljän aikaan tunteeseen että taas holahtaa verta oikein kunnolla. Yritin herättää miestä, mutta hetki meni ennen kuin heräs. Nousin sitten tarkistamaan mitä tapahtuu ja kun pääsin vessaan, niin lapsivedet tuli siihen. Siinä sitten rauhassa valmistauduttiin lähtöön, kun minulle oli vuotojen takia sanottu et vesien menosta heti sairaalaan. Ennen lähtöä jo alkoi supistukset ja ne tuli heti säännöllisesti parin minuutin välein. Sairaalassa sitten kokeiltiin suihkua ja lämpöpussia supistuksiin, mutta niistä ei ollut mitään apua. Lopulta pääsin synnytyssaliin, kun en kestänyt enää kipua ja olin tarpeeksi auki. Salissa sain ilokaasua, mutta sekään ei auttanut muuta kuin hengittämään paremmin, olin kauheassa flunssassa niin sekin hankaloitti hengittämistä. Sain sitten epiduraalin kun kivut alkoi pahentua ja se sitten auttoikin. Kun epiduraali oli vaikuttanut jonkin aikaa, sain luvan nousta liikkumaan ja meninkin vessaan. En vain pystynyt pissaamaan kun tuntui että vauva tulee mukana. Kätilö ei meinannut uskoa, että vauva olisi tulossa ja tarkisti tilanteen ja yllättyi, täysin auki. Klo oli 10.05 ja oli lupa ponnistaa. Kaikki sujui hyvin niin kauan kunnes pojan hiukset alkoi näkyä, sitten vauva jäi jumiin eikä liikahtanutkaan ponnisteluista huolimatta. Lääkäriä olisi tarvittu, mutta kaikki oli leikkaussaleissa. Hätäkeinona oli sitten toinen kötilö ja funduspainallus. Meinasin itse vaipua epätoivoon, kun vauva ei meinannut liikahtaakaan ja painallus oli kivuliasta. Lopulta 10.41 pieni 3070g painava poika näki päivänvalon. Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Järkytykseksemme paljastui, että verenvuodot oli johtunut siitä että napanuora oli alkanut irtoamaan istukasta, se oli enää ohuella kalvolla kiinni, oli siis pienestä kiinni, että saimme elävän pojan. Jonkin ajan päästä minua yritettiin saada nousemaan, mutta se ei meinannut onnistua ja kun pääsin tukea pitäen ylös, sattui keuhkoihin niin että oli vaikea hengittää joten menin takaisin maate. Sitten alkoikin järkyttävät supistukset. Minusta tuntui siltä että täytyisi synnyttää uudelleen, mutta pepun kautta. Se kipu oli jotain niin kamalaa, että itse synnytys oli pientä sen rinnalla. Lopulta päädyin leikkaussaliin, jossa korjattiin pieleen menneitä tikkauksia ja ommeltiin repeämä jota ei salissa nähty. Kivuille ei kuitenkaan löytynyt selitystä koskaan. Vasta viiden aikaan päivällä pääsin poikani ja mieheni luokse. Olin niin onnellinen, että vihdoin sain olla poikani kanssa, vaikka itse en pystyny poikaa hoitamaan, mutta mies hoiti ja hyvin hoitikin.

Kaiken tuon kokemuksen jälkeen jäi minulle pelko raskaudesta ja myös tuosta synnytyksen jälkeisestä kivusta. Itse synnyttäminen ei niin pahaa traumaa jättänyt, vaikka sekään ei sujunut. On tuo poika silti kaiken sen arvoinen, mutta uudelleen en uskalla ryhtyä samaan hommaan, vaikka kaikki vakuuttelee että toiste näin ei käy. Kukaan ei kuitenkaan voi luvata että toisella kertaa kaikki sujuisi. Vaikka minulle kerrottiin, että kaikki mitä minulle tapahtui on äärettömän harvinaista.

 

[Kyfi1177530]

Minulla on hyva kokemus ensimmaisesta synnytyksesta.
Meidan pienokainen syntyi 4 paivaa yli lasketun ajan. Kivuttomia supistuksia tuli melko paljonkin, ainakin kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, mutten niihin kiinnittanyt huomiota erityisemmin. Ajattelin, etta ne eivat kuitenkaan liity sitten niihin oikeisiin. Vauvan laskeuduttua alemmas, aloin saada enemman ja enemman hermokipuja, jotka tuntuivat tosi ikavilta jaloissa.
40+3 Illalla aloin saada kivuttomia saannollisia supistuksia, ja menimme saunaan, luulin etta on kuitenkin vain harjoittelua. Saunan jalkeen ne pikkuhiljaa voimistuivat, tulivat noin 7-10 minuutin valein ja tuli mieleen ihan, etta nytkohan se oikeasti alkaa. Puoleenyohon mennessa ne tuntuivat jo selkarangassa ja aloin olla varma etta ne ovat oikeita supistuksia. Pyysin miestani hieromaan selkaani, ihan vain sen takia, etta on mukavaa saada hierontaa kerrankin, kun on hyva syy. Heti hieronnasta kuului PAM ja nousin saman tien seisomaan, lapsivedet tulivat. Ihanaa!
Menin suihkuun seisomaan, soitin sairaalaan. Supistukset tulivat voimistuen, eivat saannollisesti, vaan valia oli joskus 2 minuuttia, sitten seitseman ja sitten nelja. Mutta voimistuivat. Kolmelta minusta alkoi tuntua, etten ehka kesta kauaa naita kovempia supistuksia ja soitin sairaalaan, etta tulen nyt, voinhan tulla. Nooo...kai sa voit sitten tulla.
Automatka oli ikavaa, mutta 16 minuuttia meni kuitenkin, jotenkin.
Supistukset olivat jo kuristavia, mutta enemman minua pelotti mita tulevan pitaa. Olin 4 cm auki. Ilokaasu ei tuntunut miltaan. Sain epiduraalin tunnin kuluttua sairaalaan saapumisesta. Ah. Ja toisen annoksen. Mies torkkui tuolissa, oli rauhallista.
klo 9 aamulla olin taysin auki, muttei minulla ollut tarvetta ponnistaa. sain viela kokonaisen annoksen epiduraalia. Kivut palasivat vain hiukan, tunsin ne kuitenkin alavatsalla koko yon ajan, voimistuen,kuristaen, mutta ne oli helppo kestaa, kun eivat kuitenkaan tuntuneet luissa ja ytimissa enaa, kuten alussa.
klo 10 aloin ponnistamaan, asentoa piti vahan hakea ja ponnistaminen pelotti repeamisen takia, koska tunsin kaiken alavatsan alapuolella. Ponnistustarve oli jonkinlainen, mutta pystyin hallitsemaan sen. Pidatin, kun sanottiin ja ponnistin kovempaa, kun sitten uskalsin. Sain viela puudutuksen valilihaan, jos tulee tarve leikata, (en halunnut leikkausta). Tilaa kuitenkin oli, ja koko ponnistusaika 50min meni tosi nopeasti. Kiristi ikavasti, muttei todellakaan kuolemankielissa, kun paa tuli. Vauva melkein liukui ulos, kun suurin osa paasta oli tullut ulos. Vauvan paa oli hieman vinossa tullessa ja viime hetkilla han kaansi paansa suoraan alas aiheuttaen pienen pienen repeaman. En tuntenut pahaa kipua, silla minulla oli paikallispuudutus. Hapyhuulissa, jotka eivat olleet puutuneet, oli 1 asteen repeamia, ja ne olivat lahinnan epamiellyttavia, jalkikateen inhottavia. Muttei mitaan kamalaa.
Siella han oli, kaunis vauva. Se oli epatodellista, en uskonut etta se on jo ohi. Pahin kipu oli autossa ja epiduraalin takia maatessa, sairaalassa saatoin liikkua muuten.
Sain kaikki laakkeet mita halusin, enka koe syyllisyytta niista. Vauva on iloinen ja terve, ja meista tuli onnelliset vanhemmat. Kiitos katiloille, sanoin heille etta kertokaa minulle selvasti mita tehda, ja niin he tekivat. Sain olla ihokontaktissa vauvan kanssa heti noin 10 sek syntyman jalkeen.