Kertokaa omat synnytys tarinat
- Ketjun aloittaja ^honey__
- Aloituspäivämäärä
Synnytyksestä nyt reilut 3 viikkoa ja jäi kyllä huono maku koko touhusta, tuntui että sai melkein itsekseen olla koko ajan siellä synnyttämässä ja myös sitten vuodeosastolla, ja ensisynnyttäjä olen.. kiire yö sattui silloin.. Kipeitä suppareita mulla oli päivittäin ennen kun sitten ne "oikeat" alkoivat.. 8,5h kotona odottelin että meneekö ohi ja puoli 6 illalla lähdettiin laitokselle. Uskottiin että tullaan vielä kotiin takaisin niin ei otettu mitään tavaroita edes mukaan. Vastassa siellä oli sit tympee kätilömummeli (jota luultiin potilaaksi:D). tutki sitten ja 3cm oli auki ja todellisuus iski että nythän tässä synnytetään oikeasti!! ilokaasua hengittelin vähän aikaa eikä se kyllä mitään vaikuttanut.. sitten päättivät että puhkaistaan kalvot ja laitetaan epiduraali siinä samassa. Kalvot kun puhkasivat alkoivat ne järkyttävät supistuskivut!! tuntu kyllä että niihin kuolee:S ootin vaan että pistäisivät äkkiä sen piikin että helpottaa! niillä meni siinä sit tosi pitkään että pistivät sen ja meni melkeen puoli tuntia ennenku se alkoi edes auttamaan yhtään.. kätilö sitten hävis siitä jonnekkin (oli lähtenyt kotiin ilman mitään sanomatta meille) ja ooteltiin puoltoista tuntia miehen kanssa kahdestaan enneku sitten toinen kätilö tuli sinne katsomaan olenko minkä verran auki. Olikin jo 10cm auki ja vauvelin tukka näkyi kuulemma. Sanoi vaan että voin nyt alkaa ponnistamaan kun siltä tuntuu. sekin kätilö sitten vaan häipyi siitä ja jätti minut kahdestaan ponnistelemaan miehen kanssa!! aattelin että pitääkö tää lapsi itsekseen synnyttää täällä...... Onneks se sitten tuli jossain vaiheessa takaisin lääkärin kanssa ja sitten sitä ponnisteltiinkin vajaa tunti poikaa pihalle. KIPEÄÄ TEKI! epparin joutui leikkaamaan myös, mut onneks ne 2 tikkiä olikin ainoot mitkä sain:) osastolle sit kun pääsin hoitaja sanoi ottavansa pojan hetkeksi että mittaa siltä verensokerin, tuli sitten kohta takaisin ja sanoi että oli tosi alhainen sokeri ja lämpötila ja että syöttää vauvan pullosta.. sitten siitä hoitajasta ei enää kuulunutkaan koko yönä mitään eikä ilmoittanut että missä vauva on ja onko se kunnossa. minä vaan valvoin ja mietin että miksi se ei tuo sitä takaisin ja että onko sillä jokin hätänä. aamulla soitin sitä hoitajakutsua ja pyysin informaatiota vauvelista niin siellä vaan vastattiin äkäisenä että "tässä ollaan raportilla, ei tiedä nyt kukaan vielä mitään". Puol toista tuntia siitä eteenpäin niin toivat sitten vauvan takaisin mitään sanomatta. Mun mielestä tosi tökeröä toimintaa.. olisivat edes ilmoittaneet että pitävät seurannassa yön yli ja että vauva on kunnossa.. yääh en haluu enää ikinä synnyttää vaikka toisen lapsen vielä haluankin;/
Kressida
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi itku miten kurjia tarinoita joillain. Varsinkin tällainen kuin kissien tarina pistää ihan vihaksi, koska siinä ei ole mitään sattumaa tai syytä minkä takia ei oltaisi VOITU toimia paljon, paljon paremmin ja jättää paljon paljon mukavampi kokemus teille! Missä ihmeen Venäjän perukoilla kävittekään synnyttämässä, kätilöiden meininki kuulostaa sellaiselta :-(
Jos sinulla vain on voimia, niin kirjoita ihmeessä tämä kertomuksesi kirjeeksi ja lähetä synnytyssairaalaan ylilääkärille osoitettuna. Ei sinun tarvitse vaatia mitään anteeksipyyntöjä ellet halua, tai edes vastausta, mutta voit sanoa että toivot että osastolle välitettäisiin viestisi, että mielestäsi on toimittu huonosti ja että toivottavasti ketään synnyttäjää ei enää jätetä näin ilman tietoa ja tukea.
Kyllä he tietävät siellä, että väärin tuli toimittua. Nykypäivänä synnyttäjällä on oikeus olla mukana omassa ja synnytyksensä ja vauvan hoidossa VÄHINTÄÄNKIN tiedon tasolla, jos muu ei ole mahdollista. Ja tiedetään, että se on tärkeää sinun mielialasi kannalta, ja voi vaikuttaa vauvaan kiintymiseenkin jopa (toivottavasti teillä sitten kotona kaikki mennyt kuitenkin hyvin ja voit henkisesti jättää taaksesi tuon kakkapaikan, grr).
Jos sinulla vain on voimia, niin kirjoita ihmeessä tämä kertomuksesi kirjeeksi ja lähetä synnytyssairaalaan ylilääkärille osoitettuna. Ei sinun tarvitse vaatia mitään anteeksipyyntöjä ellet halua, tai edes vastausta, mutta voit sanoa että toivot että osastolle välitettäisiin viestisi, että mielestäsi on toimittu huonosti ja että toivottavasti ketään synnyttäjää ei enää jätetä näin ilman tietoa ja tukea.
Kyllä he tietävät siellä, että väärin tuli toimittua. Nykypäivänä synnyttäjällä on oikeus olla mukana omassa ja synnytyksensä ja vauvan hoidossa VÄHINTÄÄNKIN tiedon tasolla, jos muu ei ole mahdollista. Ja tiedetään, että se on tärkeää sinun mielialasi kannalta, ja voi vaikuttaa vauvaan kiintymiseenkin jopa (toivottavasti teillä sitten kotona kaikki mennyt kuitenkin hyvin ja voit henkisesti jättää taaksesi tuon kakkapaikan, grr).
Pikkune
Jostain jotain jo tietävä
Saana_85: Yritin laittaa sulle yksityisviestiä, mutta en tiedä toimiiko se tällä palstalla.
Itselläni saattaa piakkoin olla sektio edessä L-PKS:ssa, olisi kiva vaihtaa tarkempia kuulumisia sinulle sattuneesta tapahtumasta.
Jos se olisi mahdollista, kirjoita minulle osoitteeseen k.virkkula@pp.inet.fi
[:)]
Itselläni saattaa piakkoin olla sektio edessä L-PKS:ssa, olisi kiva vaihtaa tarkempia kuulumisia sinulle sattuneesta tapahtumasta.
Jos se olisi mahdollista, kirjoita minulle osoitteeseen k.virkkula@pp.inet.fi
[:)]
Heips kaikki!
Ihan ensteks haluisin sanoa, että synnytyksiä on joka lähtöön. Itse olen kolme lasta maailmaan synnyttänyt, ja voin ketoa että kaksi niistä oli epämiellyttäviä kokemuksia, ja yksi aivan ihana.
Se riippuu paljon kätilön osaamisesta, ja henkilökohtaisen avustajan tietämyksestä.
Itselläni oli noissa kahdessa kurjassa kokemuksessa sama kätilö. Ja hän oli tiukasti sitä mieltä kummassakin ettei epiduraalia nyt enää tarvita. Joten synnytykset menivät (kiitos hänen) luomuna. Ja voitte vain uskoa niitä kipuja!! Varsinkin kun ensimmäisin synnytykseni kesti 25h!
Keskimmäisen synnytyksessä oli erikoista, että oli mieskätilö. Ja kyllä se hommansa osasi. Vaikka synnytin yksin, ja kätilö joutui juoksemaan kahden huoneen väliä. Niin hetkeäkään ei minulla ollut epäturvallinen olo.
Eli neuvoksi teille ekaakertaa synnyttäville:
Katsokaa että avustajanne, oli se sitten miehenne tai ystävänne, tietää kaikki puudutus vaihtoehdot. Ja että hän on tutustunut synnytyksen etenemiseen. Sekä että hän osaa napakasti puuttua tilanteeseen jos esim. synnyttäjän sekä lapsen sykkeet rupee hidastumaan. Tai kätilö ei tajua puhkaista kalvoja, kun supistukset vaan kestävät, eikä lapsivesi mene.
Äiti kun voi olla jo siinä vaiheessa ettei kykene itse selkeästi ajattelemaan tai puoliaan pitämään.
Ja hän ei poistu viereltänne ennenkuin teidät on siirretty huoneeseenne synnytyshuoneesta. Minut unohdettiin sinne 2-3 tunniksi. Ja ikäväkseni istuin tuolissa lapsi sylissä kaukana hälyytysnapista. Jälkeisveret valu tuoliapitkin lattialle.
Eli kun olette itse vamennettuja ja varautuneita kaikkeen, ei mokia pääse tulemaan. Faktaa kun on, että siellä sairaalassa voi olla niin ruuhkaista, että kätilöt ja lekurit ovat yksinkertaisesti väsyneitä. Ja tietty on henkilökuntaa ja on henkilökuntaa...
Seuraavaksi lähden synnyttämään Kätilöopistolle kaksosia keväällä. Ja voitte olla varmoja että kyseinen tumpelo kätilö ei tule minua lähellekkään.
Käykää tutustumassa paikkoihin, ja tsemppiä! Toivotaan että ne vanhan synnytys tavan edustajat ois jo eläkkeellä!!
Ihan ensteks haluisin sanoa, että synnytyksiä on joka lähtöön. Itse olen kolme lasta maailmaan synnyttänyt, ja voin ketoa että kaksi niistä oli epämiellyttäviä kokemuksia, ja yksi aivan ihana.
Se riippuu paljon kätilön osaamisesta, ja henkilökohtaisen avustajan tietämyksestä.
Itselläni oli noissa kahdessa kurjassa kokemuksessa sama kätilö. Ja hän oli tiukasti sitä mieltä kummassakin ettei epiduraalia nyt enää tarvita. Joten synnytykset menivät (kiitos hänen) luomuna. Ja voitte vain uskoa niitä kipuja!! Varsinkin kun ensimmäisin synnytykseni kesti 25h!
Keskimmäisen synnytyksessä oli erikoista, että oli mieskätilö. Ja kyllä se hommansa osasi. Vaikka synnytin yksin, ja kätilö joutui juoksemaan kahden huoneen väliä. Niin hetkeäkään ei minulla ollut epäturvallinen olo.
Eli neuvoksi teille ekaakertaa synnyttäville:
Katsokaa että avustajanne, oli se sitten miehenne tai ystävänne, tietää kaikki puudutus vaihtoehdot. Ja että hän on tutustunut synnytyksen etenemiseen. Sekä että hän osaa napakasti puuttua tilanteeseen jos esim. synnyttäjän sekä lapsen sykkeet rupee hidastumaan. Tai kätilö ei tajua puhkaista kalvoja, kun supistukset vaan kestävät, eikä lapsivesi mene.
Äiti kun voi olla jo siinä vaiheessa ettei kykene itse selkeästi ajattelemaan tai puoliaan pitämään.
Ja hän ei poistu viereltänne ennenkuin teidät on siirretty huoneeseenne synnytyshuoneesta. Minut unohdettiin sinne 2-3 tunniksi. Ja ikäväkseni istuin tuolissa lapsi sylissä kaukana hälyytysnapista. Jälkeisveret valu tuoliapitkin lattialle.
Eli kun olette itse vamennettuja ja varautuneita kaikkeen, ei mokia pääse tulemaan. Faktaa kun on, että siellä sairaalassa voi olla niin ruuhkaista, että kätilöt ja lekurit ovat yksinkertaisesti väsyneitä. Ja tietty on henkilökuntaa ja on henkilökuntaa...
Seuraavaksi lähden synnyttämään Kätilöopistolle kaksosia keväällä. Ja voitte olla varmoja että kyseinen tumpelo kätilö ei tule minua lähellekkään.
Käykää tutustumassa paikkoihin, ja tsemppiä! Toivotaan että ne vanhan synnytys tavan edustajat ois jo eläkkeellä!!
malin
Vauhtiin päässyt keskustelija
mulla oli suht helppo ja nopee synnytys. 13.00 aika tasan alko supistukset tuleen ja oli jo sillo 10 ja 15 minuutin välein no eihän ne sillo viel nii pahoja ollu mutta pahenihän ne tunti tunnilta..
17.30 supistukset oli jo iha 5 minuutin välein ja mies tietty töissä et yksin sain kotona kärsiä vähä välii sille textailin oloo sun muuta, sen työt loppu 23 mutta eihän se kerenny vuoroaan loppuun tehä.
joutu tuleen aikasemmin kotia ku meillä kuitenki matkaa synnärille sen pari tuntii ku asutaa nii kaukaa mutta töiden jälkee piti ulkoiluttaa koirat ja saada koioranvahti kiinni ja heittää yks koira toiselle hoitajalle ku meillä on kolme isoo koiraa nii yks ihminenn ei niit suostunu hoitaa joten meillä oli kaks hoitajaa niille...
noh ennen ku ees päästii lähtee ajaa synnärille päin nii supistukset oli jo kolmen minuutin välein ja vähä 23 jälkee päästii vihdoinki synnärille ja supistukset oliki jo aika pahoja ja 2 minuutin välein noh siellä oli kopiokoneen kaa ongelmia ni kesti aikaa ennen ku joku hoitaja tuli viemää muo huoneesee ja tutkimaa mut siinä oli kyl jo sille et ei vittu jättäis ny ne paperihommat ku voihan sen allekirjotuksen laittaa myöhemminki niihi lupapapereihin...
noh sitte menin kylpyammeeseen ja siellä oisin saanu olla pari tuntii mutta enhän mä siel ollu ku tunnin ni oli jo nii pahat kivut etten enää kestäny nii sittä pääsin huoneeseen ja laitettii epiduraali mikä epäonnistu 4 kertaa ja sitte vasta laitettii spinaalipuudutus onneks... mut sit ku vihdoinki sain sen ni eipä kauaa kestäny ni olin kokonaan avautunu et sain alkaa ponnistaa ja kello oli sillo 4 aamulla ja 4.11 poika oli joo maailmassa... :)
17.30 supistukset oli jo iha 5 minuutin välein ja mies tietty töissä et yksin sain kotona kärsiä vähä välii sille textailin oloo sun muuta, sen työt loppu 23 mutta eihän se kerenny vuoroaan loppuun tehä.
joutu tuleen aikasemmin kotia ku meillä kuitenki matkaa synnärille sen pari tuntii ku asutaa nii kaukaa mutta töiden jälkee piti ulkoiluttaa koirat ja saada koioranvahti kiinni ja heittää yks koira toiselle hoitajalle ku meillä on kolme isoo koiraa nii yks ihminenn ei niit suostunu hoitaa joten meillä oli kaks hoitajaa niille...
noh ennen ku ees päästii lähtee ajaa synnärille päin nii supistukset oli jo kolmen minuutin välein ja vähä 23 jälkee päästii vihdoinki synnärille ja supistukset oliki jo aika pahoja ja 2 minuutin välein noh siellä oli kopiokoneen kaa ongelmia ni kesti aikaa ennen ku joku hoitaja tuli viemää muo huoneesee ja tutkimaa mut siinä oli kyl jo sille et ei vittu jättäis ny ne paperihommat ku voihan sen allekirjotuksen laittaa myöhemminki niihi lupapapereihin...
noh sitte menin kylpyammeeseen ja siellä oisin saanu olla pari tuntii mutta enhän mä siel ollu ku tunnin ni oli jo nii pahat kivut etten enää kestäny nii sittä pääsin huoneeseen ja laitettii epiduraali mikä epäonnistu 4 kertaa ja sitte vasta laitettii spinaalipuudutus onneks... mut sit ku vihdoinki sain sen ni eipä kauaa kestäny ni olin kokonaan avautunu et sain alkaa ponnistaa ja kello oli sillo 4 aamulla ja 4.11 poika oli joo maailmassa... :)
Numero yksi:
Aamulla oli 40+4 neuvola-aika ja alko olee jutut aika vähissä neuvolatädin kanssa. Valitin, ettei mitäääään tapahdu. Lähdin neuvolasta kauppaan ja kotiin palatessa juna-asemalla tuli mahajomo, mikä alko ja loppu. Arvelin supistukseks. Katselin kellosta supistuksia ja niitä tuli alusta asti säännöllisesti. Kotona ollessani liikkuminen helpotti kipua ja parin tunnin kuluttua soitin miehen töistä. Odoteltiin seitsemisen tuntia kotona kävellen ympyrää, puuskuttaen ja suihkussa sarjakuvia lukien. Lopulta lähdettiin sairaalaan kun liikkumatta oleminen pelotti automatkalla. Päästiin sairaalaan ja olin 3cm auki. Supistukset tulivat pian jo napakoina ja sain ilokaasun kaveriksi epiduraalin. Se helpotti ja olo oli kuin ei olisikaan synnyttämässä. Kalvot puhkaistiin, oksitosiinia tipasta ja pudendaalipuudutus. Pikkuhiljaa tuli ponnistamisen tarve ja alettin ponnistaa kätilön kanssa. Kätilö kertoi avittavansa vähän ja leikkaavansa välilihan. Sitten lapsukainen syntyikin parinkymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen. Vauva oli avosuisessa tarjonnassa ja siksi eppari tuli tarpeeseen. Vauva itki, kakkasi ja oli kaunis persikanvärinen leffavauva. Tikkejä tuli, mutta lapsi oli pitkään rinnalla, isä pääsi kylvettämään ja yhdessä päästiin perhehuoneeseen. Kokemus oli hieno, kätilöt ymmärsivät ja tukivat. Kivunlievitys toimi ja palautuminen oli hyvä. Aikaa kului 13h.
Aamulla oli 40+4 neuvola-aika ja alko olee jutut aika vähissä neuvolatädin kanssa. Valitin, ettei mitäääään tapahdu. Lähdin neuvolasta kauppaan ja kotiin palatessa juna-asemalla tuli mahajomo, mikä alko ja loppu. Arvelin supistukseks. Katselin kellosta supistuksia ja niitä tuli alusta asti säännöllisesti. Kotona ollessani liikkuminen helpotti kipua ja parin tunnin kuluttua soitin miehen töistä. Odoteltiin seitsemisen tuntia kotona kävellen ympyrää, puuskuttaen ja suihkussa sarjakuvia lukien. Lopulta lähdettiin sairaalaan kun liikkumatta oleminen pelotti automatkalla. Päästiin sairaalaan ja olin 3cm auki. Supistukset tulivat pian jo napakoina ja sain ilokaasun kaveriksi epiduraalin. Se helpotti ja olo oli kuin ei olisikaan synnyttämässä. Kalvot puhkaistiin, oksitosiinia tipasta ja pudendaalipuudutus. Pikkuhiljaa tuli ponnistamisen tarve ja alettin ponnistaa kätilön kanssa. Kätilö kertoi avittavansa vähän ja leikkaavansa välilihan. Sitten lapsukainen syntyikin parinkymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen. Vauva oli avosuisessa tarjonnassa ja siksi eppari tuli tarpeeseen. Vauva itki, kakkasi ja oli kaunis persikanvärinen leffavauva. Tikkejä tuli, mutta lapsi oli pitkään rinnalla, isä pääsi kylvettämään ja yhdessä päästiin perhehuoneeseen. Kokemus oli hieno, kätilöt ymmärsivät ja tukivat. Kivunlievitys toimi ja palautuminen oli hyvä. Aikaa kului 13h.
numero kaksi:
Lähestyvästä synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä paitsi vessassa sai juosta useammin kakkosella. Puolilta öin tuli ensimmäinen supistus ja siitä ne taas alkoivat säännöllisinä. Tunnin kuluttua herätin miehen ja sanoin, että kohta voidaan isovanhempia soitella esikoisen vahdiksi. Parin tunnin kohdalla soiteltiin mummoa ja pian korjattiin, että voi sitten tulla suoraan sairaalalle kun supistukset alkoivat tuntua aika napakoilta ja niitä tuli parin minuutin välein. Sairaalalle päästyä tuomio oli 3cm auki ja eiku synnyttämään. Supistukset loppuivat kuin seinään, mutta alkoivat pian uudelleen. Jumppapallo ja vanha ystäväni ilokaasu auttoivat. Tuntui, että vaikka kipu oli paremmin hallittavissa kuin ensimmäisellä kerralla ja liikkuminen auttoivat niin tilanne eteni nopeammin. Pian pääsin suihkuun jumppapallolla kun kivut yltyivät. Suihkussa meinasin nukahtaa supistusten välillä, mutta supistukset kovenivat taas. Kätilön kanssa sovittiin spinaalipuudutuksesta. Anestesiaylilääkäri tuli tuikkaamaan piikin selkään. Hyvin osasi ukko hommansa kun odottelin, että kohtako ukko pistää puudutuspiikin niin kaikki oli jo valmista. Samalla hetkellä lämpö ja tunnottomuus levisi jalkoihin ja pääsin torkkumaan lakanan alle onnellisesti rupatellen miehen kanssa. Ponnistamisen tarvetta ei tullut, mutta supistukset alkoivat pian tuntumaan ja soitin kätilön paikalle. Olin 10cm auki ja alettiin kokeilemaan ponnistamista. Ilokaasu pois ja ponnistushommiin. Neiti syntyi kolmella ponnistuksella. Lapsi pääsi rinnalle ja auttoi istukan syntymisessä imemällä. Positiivinen ja nopea kokemus. Aikaa kului 6h ja viikkoja oli 39+5. Milloin vaan uudestaan!!! =)
Lähestyvästä synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä paitsi vessassa sai juosta useammin kakkosella. Puolilta öin tuli ensimmäinen supistus ja siitä ne taas alkoivat säännöllisinä. Tunnin kuluttua herätin miehen ja sanoin, että kohta voidaan isovanhempia soitella esikoisen vahdiksi. Parin tunnin kohdalla soiteltiin mummoa ja pian korjattiin, että voi sitten tulla suoraan sairaalalle kun supistukset alkoivat tuntua aika napakoilta ja niitä tuli parin minuutin välein. Sairaalalle päästyä tuomio oli 3cm auki ja eiku synnyttämään. Supistukset loppuivat kuin seinään, mutta alkoivat pian uudelleen. Jumppapallo ja vanha ystäväni ilokaasu auttoivat. Tuntui, että vaikka kipu oli paremmin hallittavissa kuin ensimmäisellä kerralla ja liikkuminen auttoivat niin tilanne eteni nopeammin. Pian pääsin suihkuun jumppapallolla kun kivut yltyivät. Suihkussa meinasin nukahtaa supistusten välillä, mutta supistukset kovenivat taas. Kätilön kanssa sovittiin spinaalipuudutuksesta. Anestesiaylilääkäri tuli tuikkaamaan piikin selkään. Hyvin osasi ukko hommansa kun odottelin, että kohtako ukko pistää puudutuspiikin niin kaikki oli jo valmista. Samalla hetkellä lämpö ja tunnottomuus levisi jalkoihin ja pääsin torkkumaan lakanan alle onnellisesti rupatellen miehen kanssa. Ponnistamisen tarvetta ei tullut, mutta supistukset alkoivat pian tuntumaan ja soitin kätilön paikalle. Olin 10cm auki ja alettiin kokeilemaan ponnistamista. Ilokaasu pois ja ponnistushommiin. Neiti syntyi kolmella ponnistuksella. Lapsi pääsi rinnalle ja auttoi istukan syntymisessä imemällä. Positiivinen ja nopea kokemus. Aikaa kului 6h ja viikkoja oli 39+5. Milloin vaan uudestaan!!! =)
mamma.1986
Silmät suurina ihmettelijä
Supistuksia alkoi tulemaan perjantai ja ja taukosivat sitten lauantai iltapäivällä. No iltaa kohden ne taas voimistuivat ja yöllä kun niitä tuli usein, niin ei nukkumisesta tullut mitään ja kun asuttiin noin 500metrin päästä synnäriltä, niin käytiin tarkistamassa tilanne. Päädyttiin kuitenkin siihen että mennään kotiin vielä oottamaan, jos sais paremin nukutuksi vielä, koska ei ollut auennut juurikaan vielä. No aamulla sitten ilmoitin miehelle, et nyt en kestä enää. Sairaalasta käskivät vain mennä kuumaan suihkuun ja koitinkin sitä ja se auttoi jonkin verran kun seisoskeli siellä, mutta kun vanhassa talossa asutaan, missä on asuntokohtaiset lämminvesivaraajat. Niin eihän meillä riittänyt sitä lämmintä vettä kuin noin 20minuutiksi. Kymmenen maissa mentiin siaraalaan ja ilmoitin etten sieltä lähde enää kotiin, ennen kuin pikkunen on ulkona. Kävin suihkussa ja se taas helpotti oloa, mutta sen verta tuskaista oli että siirryin sitten sänkyyn ja vedin ilokaasua siinä sitten useamman tunnin.
Viiden maissa supistukset olivat niin voimakkaita että ihan itkin sitten jo kivusta ja hoitaja tuli tarkistamaan tilanteen. Taisi siinä kohtaa olla 4 senttiä auki ja supistuksia tuli kohtuu usein. Sovittiin että saisin epiduraalin heti vain kun anestesialääkäri vapautuisi. Sitä odotellessa sitten yhtäkkiä vauvan syke hävisi. No siinä alkoi sitten kauhea kääntely ja kalvot puhkaistiin ja sain nitro suihkeen että supparit hetkeksi rauhottuisivat. Mies oli ihan kauhuissaan kun yhtäkkiä huoneessa touhusi kauhealla kiireellä varmaan 6 ihmeistä. Laittoivat sitten vauvalle päähän sen sykeanturin, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Normaalisyke. Liikkui ja painui vain jotenkin niin että mahan päältä syke hävisi siis. No tämän episodin jälkeen anestesialääkäri totesi että tulee tunnin päästä takaisin antamaan sen, että seurataan nyt ensin hetki. Meni se tunti kun ilmoitin että kipu on taas niin järkky että itku pääsi. Anestesialääkäri oli kiinni leikkauksessa ja sitä odotellessa antoivat sitten kohdunkaulan puudutteen. Siitä ei mun mielestä ollut mitään apua. Vihdoin kahden maissa sain sitten epiduraalin joka auttoikin ihan kohtalaisesti. 22-23 välillä valitin taas kovaa kipua ja tulivat antamaan lisää lääkettä ja samalla pistettiin oksitosiini tippa, vai mikä nyt lienikään, se joka saa supistukset voimistumaan.
Vähän yhden jälkeen hälytettiin kätilö paikalle ja totesin että nyt sattuu niin etten pysty olemaan mitenkään päin. Katsasti tilanteen ja totesi että nyt on täysin auki ja kohta saadaan ponnistaa. Tuntui että siinä kohtaa oli voimat jo ihan lopussa supistusten takia. parinkymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen kätilö haki lääkärin paikalle, koska vauvelin sydänäänet heikkenivät. Oli juntturassa, eikä millään olisi tullut ulos. Lääkärin tullessa otettiin imukuppi käyttöön. Eipä meinannut vauva tulla imukupin kanssakaan. Väliliha leikattiin, koska selkeästi pää ei ollut mahtumassa ulos. Ilokaasu jätettiin pois kun rupesin ponnistamaan. Huoneessa oli sitten jo varmaan 3 taikka 4 kätilöä, synnytyslääkäri, lastenlääkäri, lastenhoitaja ja taisi olla anestesiahoitajakin sillä hetkellä ja toinen lastenhoitaja. Eli väkeä oli ja paljon. Lääkäri oli jo kääntymässä leikkauksen puoleen, kun lopulta pikkumies putkahti maailmaan 2.30.
Sen jälkeen sain vaavelin hetkeksi rinnalle. Rupesivat sitten hetken päästä tikkaamaan alapäätä ja sain lisää kipulääkettä tai puudutetta epiduraali letkun kautta. Siitä romahti mun paineet niin, että hyvä että tajuissani juuri ja juuri pysyin ihan väsyneenä. Pyysin ottamaan vauvan rinnalta, koska olin niin väsynyt. Vauveli vietti sitten hetken iskän paidan alla aikaa. Rupesin nukkumaan sitten siinä synnytyssalissa heti tikkausken jälkeen ja isä nukkui huoneen "eteisessä" vauvan kanssa. Aamulla tulivat sitten puoli kahdeksan maissa herättämään. JA siirryttiin lapsivuodeosastolle. Siellä sitten otiin ma aamusta to iltapäivään. Onneksi meillä oli perhehuone, koska en tiedä miten olisin muuten jaksanut. Sen verran verta mentin, että ekan vuorokauden heikotti ja pyörytti aina noustessa ja nukuin vain.
Mutta vaikka kaikki ei mennytkään niinkuin olisi voinut mennä, niin pikkukakkonen olisi tervetullut koska vain :) Pikkumies syntyi viikolla 41+0, 54cm ja 4,4kg.
Viiden maissa supistukset olivat niin voimakkaita että ihan itkin sitten jo kivusta ja hoitaja tuli tarkistamaan tilanteen. Taisi siinä kohtaa olla 4 senttiä auki ja supistuksia tuli kohtuu usein. Sovittiin että saisin epiduraalin heti vain kun anestesialääkäri vapautuisi. Sitä odotellessa sitten yhtäkkiä vauvan syke hävisi. No siinä alkoi sitten kauhea kääntely ja kalvot puhkaistiin ja sain nitro suihkeen että supparit hetkeksi rauhottuisivat. Mies oli ihan kauhuissaan kun yhtäkkiä huoneessa touhusi kauhealla kiireellä varmaan 6 ihmeistä. Laittoivat sitten vauvalle päähän sen sykeanturin, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Normaalisyke. Liikkui ja painui vain jotenkin niin että mahan päältä syke hävisi siis. No tämän episodin jälkeen anestesialääkäri totesi että tulee tunnin päästä takaisin antamaan sen, että seurataan nyt ensin hetki. Meni se tunti kun ilmoitin että kipu on taas niin järkky että itku pääsi. Anestesialääkäri oli kiinni leikkauksessa ja sitä odotellessa antoivat sitten kohdunkaulan puudutteen. Siitä ei mun mielestä ollut mitään apua. Vihdoin kahden maissa sain sitten epiduraalin joka auttoikin ihan kohtalaisesti. 22-23 välillä valitin taas kovaa kipua ja tulivat antamaan lisää lääkettä ja samalla pistettiin oksitosiini tippa, vai mikä nyt lienikään, se joka saa supistukset voimistumaan.
Vähän yhden jälkeen hälytettiin kätilö paikalle ja totesin että nyt sattuu niin etten pysty olemaan mitenkään päin. Katsasti tilanteen ja totesi että nyt on täysin auki ja kohta saadaan ponnistaa. Tuntui että siinä kohtaa oli voimat jo ihan lopussa supistusten takia. parinkymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen kätilö haki lääkärin paikalle, koska vauvelin sydänäänet heikkenivät. Oli juntturassa, eikä millään olisi tullut ulos. Lääkärin tullessa otettiin imukuppi käyttöön. Eipä meinannut vauva tulla imukupin kanssakaan. Väliliha leikattiin, koska selkeästi pää ei ollut mahtumassa ulos. Ilokaasu jätettiin pois kun rupesin ponnistamaan. Huoneessa oli sitten jo varmaan 3 taikka 4 kätilöä, synnytyslääkäri, lastenlääkäri, lastenhoitaja ja taisi olla anestesiahoitajakin sillä hetkellä ja toinen lastenhoitaja. Eli väkeä oli ja paljon. Lääkäri oli jo kääntymässä leikkauksen puoleen, kun lopulta pikkumies putkahti maailmaan 2.30.
Sen jälkeen sain vaavelin hetkeksi rinnalle. Rupesivat sitten hetken päästä tikkaamaan alapäätä ja sain lisää kipulääkettä tai puudutetta epiduraali letkun kautta. Siitä romahti mun paineet niin, että hyvä että tajuissani juuri ja juuri pysyin ihan väsyneenä. Pyysin ottamaan vauvan rinnalta, koska olin niin väsynyt. Vauveli vietti sitten hetken iskän paidan alla aikaa. Rupesin nukkumaan sitten siinä synnytyssalissa heti tikkausken jälkeen ja isä nukkui huoneen "eteisessä" vauvan kanssa. Aamulla tulivat sitten puoli kahdeksan maissa herättämään. JA siirryttiin lapsivuodeosastolle. Siellä sitten otiin ma aamusta to iltapäivään. Onneksi meillä oli perhehuone, koska en tiedä miten olisin muuten jaksanut. Sen verran verta mentin, että ekan vuorokauden heikotti ja pyörytti aina noustessa ja nukuin vain.
Mutta vaikka kaikki ei mennytkään niinkuin olisi voinut mennä, niin pikkukakkonen olisi tervetullut koska vain :) Pikkumies syntyi viikolla 41+0, 54cm ja 4,4kg.
Inkeroinen
Silmät suurina ihmettelijä
Hurjia tarinoita täällä!
Laskettu aikani oli 25.11.2011 ja synnytystä odotin kamalasti.. Ennakko pelkoja eikä muuta vastaavaa minulla ollut ja meninkin synnytykseen avoimin mielin tosin jälkeenpäin siitä jäi kauheat traumat
..
1.12 viikolla 40+5 heräsin aamulla supistuksiin jotka olivat välillä aika kivuliaita mutta liian epäsäännöllisiä siinä sitten päivän supisteli ja välillä supistukset katosivat pariksi tunniksi. Illalla supistukset alkoivat kunnolla taas ja koko yön kärvistelin niitten kanssa kunnes aamulla oli pakko sanoa miehelle että nyt lähdetään tarkistuttamaan tilannetta.
2.12Sairaallassa supistuksia tuli n.4-9 min välein ja pettymykseseni sisätutkimuksessa olin sormella auki, kodun suu takana ja kanavaakin vielä 1 cm niimpä hoitaja lähetti meidät kävelemään rappusia ylös ja alas..Siinä aikamme käveltyä menimme takasin ja kätilö otti vauvan KTG:n missä pieniä sydänääni laskuja niimpä jäämme kammariin seurantaan. Tällöin aikaa oli kulunut jo 3h ja kohdun suulla edelleen sama tilanne.. Supistukset olivat jo niin kipeitä että pyysin särkylääkettä ja sain sen.. Iltapäivällä supistusten teho laskee ja meidät lähetetään kotiin vauhditamaan niitä.
3.12 Supistuksia tulee jatkuvasti mutta ei niin kipeitä etten pystyisi olemaan vaikka inhottavilta ne tuntuvat... Illalla katsomme miehen kanssa telkkaria ja puolen yön jälkeen supistukset muuttuvat todella voimakkaiksi ja pitkiksi enää ei pystynyt istumaan niitten aikana. Sanoin miehelle että menee nukkumaan että lähtö saattaa olla yöllä.. Koko yön kärvistelin sängyn ja suihkun välillä supistuksien kanssa.. Koko ajan mietin vain että kehtaanko mennä takaisin sairaalaan etteivät taas lähetä takaisin kotiin.. Aamulla enne 8 supsituksia tulee 2-5 min välein ja ovat niin tuskasia että enää en mieti mennäkkö vai ei..
4.12
Menimme sairaalaan
klo 9:19 Kohdun suu tutkitaan ja edistystä ei kauheasti ole tapahtunut tiukasti 2 sormella auki ja paksua reunaa jäljellä ja samlla kätilö huomaa että minusta tihkuu vereslimasta vuotoa jota epäilee lapsivedeksi niimpä ottavat myös samalla steptokokki b kokeen.
9:49 pääsemme perhekammariin jossa testailemme jyväpussia joka auttaa vähäisen.
aamun aikana käyn useaan kerran suihkussa helpottamassa oloani mutta sekään ei meinannu auttaa mitenkään välillä tuntui että lämpö vaan pahensi kipuja.
12:26 otetaan Ktg ja supistuksia tulee 5 min välein mutta ne eivät piirry ollenkaan kä'yrille.
14:10 Pyysin kipulääkettä kohdun suun tilanne tarkistetaan ja tilanne edelleen samana ja kalvorakkula tuntuu alhaalla.
14.45 kätilä tulee ja ottaa lapsivesi testin ja se on positiivinen käy keksustelemassa lääkärin kanssa ja lääkäri toteaa tämän korkeana lapsiveden menona.
Kivut lisääntyivät koko ajan ja mikään ei tuntunut niihin auttava sain tramalia mutta senkin teho oli tosi laimea.
18.05 Kohdun suun tilanne tarkistetaan tunsin supistusten aikana jotakin vuotoa mutta vettä ei näy ja tilanne kohdunsuulla ennallaan.
18.15 Edelleenkään supsitukset eivät piirry käyrille mutta nyt pääsin ammeeseen kokeilemaan josko se auttaisi kipuihin..
19.30 ammeessa ollessa kivut hieman helpottuivat mutta supistukset edelleen napakoita tunnin ammeessa olon jälkeen kätilö tuli hakemaan minut takaisin kammariin ja antaa antibiootin tippumaan.
20.30 kätilö tulee ottamaan Ktg:n istun hetken aikaa kiikkutuolissa josta siirryn sänkyyn käyrän ottoa jatketaan.
20:47 Tunsin kun supsituksen aikana lirahti jotain alleni ja samantien supsituksien voima muuttui aivan hirveäksi niitä tuli melkein minuutin välein ja kestivät lähemmäs minuutin ja kipu oli niin kauhea etten voinut kun itkeä ja huutaa..Soitan kello ja kätilö tulee paikalle ja tutkii kohdunsuun tilanteen joka tälläkertaa väljemmin kahdella sormella auki sekä kalvot puhjenneet alaosasta.
Tämän jälkeen pyysin vahvempaa kipulääkettä koska tuntui että kuolisin kipuihin.. Kätilöillä oli samaan aikaan vuoronvaihto niimpä sanoivat että pääsen synnytys saliin kun he ovat ohjanneet toisiaan päivän tapahtumista.
21.52 Pääsen synnyttys saliin hengittelemään ilokaasua jota sitten loppupeleissä jouduin koko ajan hegittämään koska supistukset olivat pääällä melkein koko ajan. kohdunsuun tilanne tällä hetkellä 3 cm auki ja ohutta kireähkäa reunaa jäljellä.Tässäkään vaiheessa supistukset eivät piirry.
23.05 kätilön huomautus : supistukset eivät piirry mutta tuntuvat kåteen napakoilta..
hengittelin salissa ilokaasua joka ikisessä asennossa ja olin aivan sekaisin kivusta ja kaasusta. Yhtäkkiä sängyllä maatessani aloin tuntea kun joku olisi polttanut ala selkääni tulella.
23.24 kipu oli aivan hirveä taas ilokaasu ei auttanut niimpä kohdunsuun tilanne tutkitaan ja edelleen sama tilanne mutta reuna pehmennyt.
0.10 aloin tuntea supistuskipujen lisäksi kovaa kipua häntäluun alueella niimpä mieheni yritti saman aikaisesti kun kiemurtelin sängyllä niin jääpussilla helpottaa häntäluun kipua.
0.27 Laitetaan scalp ja aloitetaan Stan-seuranta kohdun suu auki 4 cm. samalla aletaan valmistelemaan epiduraali puudutusta.
0.34 scalpin laiton jälkeen sydänäänilaku ktg:ssä ad.85 mutta palautuu normaalille tasolle.
0.58 tässä vaiheessa havahdun kuin unesta olin niin sekaisin kivusta että en ole varma lähtikö minulla hetkiseksi taju :D mutta tosiaan havahduin kun anestesia lääkäri pistää epiduraalia ja mieheni sekä apulainen pitää minusta kiinni sekä kätilö istuu lähes päälläni :D
1:30 epiduraali auttaa hiukkasen.
2:05 kohdunsuun tilanne ennallaan joten minulle laitettiin oksitooni tippa synnytyksen edistämiseksi.
2:24 Nostetaan tippaa supistukset eivät piirry edelleenkään käyrille.
2:45 auki 6 cm tässä kohtaa sain hetken levätä epiduraalin takia ja se tuntui kun taivaalta vaikka kipuja oli koko ajan mutta ei sitä kauheaa polton tunnetta.
2:46 tippaa nostetaan
3:24 auki 8 cm
3:30 kivut tulevat taas kokovaltaiisna takaisin niimpä saan lisä annoksen epiduraalia.
4:08 Puudutus ei meinaa enää auttaa ja häntäluussani tuntuu kovaa painetta sekä kohdunsuulla outoa kirvelyä.
4:36 Event hetkellinen grs nousu 0.18???? Ktg:ssä supistuksen aikaisia laskuja niimpä informoivat lääkäriä.
Tunsin jännästi kuinka viimeiset reunat kirvelyn myötä katosivat ja sen jälkeen sanoin kätilölle että nyt se on 10 cm auki ja tarkistuksessa sehän oli kokonaan auki! :D
4:47 sain alkaa työntelemään kyljellään..
4:55 Stan hälyttää soittavat päivystävän lääkärin paikalle.
Tässä vaiheesa huoneeseen tuli useita kätilöitä ja muistan vain kun mieheni ja kätilöt yrittivät tsempata minua koska minusta tuntui että repeän kahtia.
5:05 Ktg:ssä syvät laskut sekä St-event 3 tullu peräkkäin??? pää tutkittaessa +3 ( en tiedä huomasivatko he vasta tässä vaiheessa että poika oli tulossa avotarjonnassa)Lääkäri tulee paikalle ja päädytään imukuppi ulosauttoon.. Imukuppi irtosi kahdesti ja se kipu mikä minulla oli oli jotain sanoin kuvailematonta.
5:14 Pojan pään synnyttyä alettiin heti imemään hegitysteitä. Kun poika tuli kokonaan ulos eihän pitänyt mitään ääntä oli aivan sininen ja veltto.. Mieheni säikähti pahasti. Vauvaa lähdettiin juoksuttamaan lisähapen antoon virvotteluun. Vauva joutui olemaan happikaapissa ensimmäisen tunni ajan jonka aikana minua paikkailtiin koska välilihaa oli jouduttu leikkaamaan sekä 2.asteen repeämä oli tullut.. Tänä aikana kätilö kertoi että synnytys olisi ollut helppo ellei poika olisi ollut avosuisessatarjonnassa sekä pojalla oli ollut tosi lyhyt napanuora joka oli laskettanut sydän ääniä.. Myös istukka oli ollut todella pieni ja SYDÄMMEN MUOTOINEN jota kätilöt kaikki kävivät vuorotellen katsomassa :D pärjäsin kuulemma yllättävän hyvin ensisynnyttäjäksi.
6:50 saan vauvan rinnalle ja kuinka onnellinen olinkaan rankan kokemuksen jälkeen että vauva voi hyvin.! :)
Synnytyksen kesto
1. 16h 55m
2.19 min
3.14 min
Laskettu aikani oli 25.11.2011 ja synnytystä odotin kamalasti.. Ennakko pelkoja eikä muuta vastaavaa minulla ollut ja meninkin synnytykseen avoimin mielin tosin jälkeenpäin siitä jäi kauheat traumat
..
1.12 viikolla 40+5 heräsin aamulla supistuksiin jotka olivat välillä aika kivuliaita mutta liian epäsäännöllisiä siinä sitten päivän supisteli ja välillä supistukset katosivat pariksi tunniksi. Illalla supistukset alkoivat kunnolla taas ja koko yön kärvistelin niitten kanssa kunnes aamulla oli pakko sanoa miehelle että nyt lähdetään tarkistuttamaan tilannetta.
2.12Sairaallassa supistuksia tuli n.4-9 min välein ja pettymykseseni sisätutkimuksessa olin sormella auki, kodun suu takana ja kanavaakin vielä 1 cm niimpä hoitaja lähetti meidät kävelemään rappusia ylös ja alas..Siinä aikamme käveltyä menimme takasin ja kätilö otti vauvan KTG:n missä pieniä sydänääni laskuja niimpä jäämme kammariin seurantaan. Tällöin aikaa oli kulunut jo 3h ja kohdun suulla edelleen sama tilanne.. Supistukset olivat jo niin kipeitä että pyysin särkylääkettä ja sain sen.. Iltapäivällä supistusten teho laskee ja meidät lähetetään kotiin vauhditamaan niitä.
3.12 Supistuksia tulee jatkuvasti mutta ei niin kipeitä etten pystyisi olemaan vaikka inhottavilta ne tuntuvat... Illalla katsomme miehen kanssa telkkaria ja puolen yön jälkeen supistukset muuttuvat todella voimakkaiksi ja pitkiksi enää ei pystynyt istumaan niitten aikana. Sanoin miehelle että menee nukkumaan että lähtö saattaa olla yöllä.. Koko yön kärvistelin sängyn ja suihkun välillä supistuksien kanssa.. Koko ajan mietin vain että kehtaanko mennä takaisin sairaalaan etteivät taas lähetä takaisin kotiin.. Aamulla enne 8 supsituksia tulee 2-5 min välein ja ovat niin tuskasia että enää en mieti mennäkkö vai ei..
4.12
Menimme sairaalaan
klo 9:19 Kohdun suu tutkitaan ja edistystä ei kauheasti ole tapahtunut tiukasti 2 sormella auki ja paksua reunaa jäljellä ja samlla kätilö huomaa että minusta tihkuu vereslimasta vuotoa jota epäilee lapsivedeksi niimpä ottavat myös samalla steptokokki b kokeen.
9:49 pääsemme perhekammariin jossa testailemme jyväpussia joka auttaa vähäisen.
aamun aikana käyn useaan kerran suihkussa helpottamassa oloani mutta sekään ei meinannu auttaa mitenkään välillä tuntui että lämpö vaan pahensi kipuja.
12:26 otetaan Ktg ja supistuksia tulee 5 min välein mutta ne eivät piirry ollenkaan kä'yrille.
14:10 Pyysin kipulääkettä kohdun suun tilanne tarkistetaan ja tilanne edelleen samana ja kalvorakkula tuntuu alhaalla.
14.45 kätilä tulee ja ottaa lapsivesi testin ja se on positiivinen käy keksustelemassa lääkärin kanssa ja lääkäri toteaa tämän korkeana lapsiveden menona.
Kivut lisääntyivät koko ajan ja mikään ei tuntunut niihin auttava sain tramalia mutta senkin teho oli tosi laimea.
18.05 Kohdun suun tilanne tarkistetaan tunsin supistusten aikana jotakin vuotoa mutta vettä ei näy ja tilanne kohdunsuulla ennallaan.
18.15 Edelleenkään supsitukset eivät piirry käyrille mutta nyt pääsin ammeeseen kokeilemaan josko se auttaisi kipuihin..
19.30 ammeessa ollessa kivut hieman helpottuivat mutta supistukset edelleen napakoita tunnin ammeessa olon jälkeen kätilö tuli hakemaan minut takaisin kammariin ja antaa antibiootin tippumaan.
20.30 kätilö tulee ottamaan Ktg:n istun hetken aikaa kiikkutuolissa josta siirryn sänkyyn käyrän ottoa jatketaan.
20:47 Tunsin kun supsituksen aikana lirahti jotain alleni ja samantien supsituksien voima muuttui aivan hirveäksi niitä tuli melkein minuutin välein ja kestivät lähemmäs minuutin ja kipu oli niin kauhea etten voinut kun itkeä ja huutaa..Soitan kello ja kätilö tulee paikalle ja tutkii kohdunsuun tilanteen joka tälläkertaa väljemmin kahdella sormella auki sekä kalvot puhjenneet alaosasta.
Tämän jälkeen pyysin vahvempaa kipulääkettä koska tuntui että kuolisin kipuihin.. Kätilöillä oli samaan aikaan vuoronvaihto niimpä sanoivat että pääsen synnytys saliin kun he ovat ohjanneet toisiaan päivän tapahtumista.
21.52 Pääsen synnyttys saliin hengittelemään ilokaasua jota sitten loppupeleissä jouduin koko ajan hegittämään koska supistukset olivat pääällä melkein koko ajan. kohdunsuun tilanne tällä hetkellä 3 cm auki ja ohutta kireähkäa reunaa jäljellä.Tässäkään vaiheessa supistukset eivät piirry.
23.05 kätilön huomautus : supistukset eivät piirry mutta tuntuvat kåteen napakoilta..
hengittelin salissa ilokaasua joka ikisessä asennossa ja olin aivan sekaisin kivusta ja kaasusta. Yhtäkkiä sängyllä maatessani aloin tuntea kun joku olisi polttanut ala selkääni tulella.
23.24 kipu oli aivan hirveä taas ilokaasu ei auttanut niimpä kohdunsuun tilanne tutkitaan ja edelleen sama tilanne mutta reuna pehmennyt.
0.10 aloin tuntea supistuskipujen lisäksi kovaa kipua häntäluun alueella niimpä mieheni yritti saman aikaisesti kun kiemurtelin sängyllä niin jääpussilla helpottaa häntäluun kipua.
0.27 Laitetaan scalp ja aloitetaan Stan-seuranta kohdun suu auki 4 cm. samalla aletaan valmistelemaan epiduraali puudutusta.
0.34 scalpin laiton jälkeen sydänäänilaku ktg:ssä ad.85 mutta palautuu normaalille tasolle.
0.58 tässä vaiheessa havahdun kuin unesta olin niin sekaisin kivusta että en ole varma lähtikö minulla hetkiseksi taju :D mutta tosiaan havahduin kun anestesia lääkäri pistää epiduraalia ja mieheni sekä apulainen pitää minusta kiinni sekä kätilö istuu lähes päälläni :D
1:30 epiduraali auttaa hiukkasen.
2:05 kohdunsuun tilanne ennallaan joten minulle laitettiin oksitooni tippa synnytyksen edistämiseksi.
2:24 Nostetaan tippaa supistukset eivät piirry edelleenkään käyrille.
2:45 auki 6 cm tässä kohtaa sain hetken levätä epiduraalin takia ja se tuntui kun taivaalta vaikka kipuja oli koko ajan mutta ei sitä kauheaa polton tunnetta.
2:46 tippaa nostetaan
3:24 auki 8 cm
3:30 kivut tulevat taas kokovaltaiisna takaisin niimpä saan lisä annoksen epiduraalia.
4:08 Puudutus ei meinaa enää auttaa ja häntäluussani tuntuu kovaa painetta sekä kohdunsuulla outoa kirvelyä.
4:36 Event hetkellinen grs nousu 0.18???? Ktg:ssä supistuksen aikaisia laskuja niimpä informoivat lääkäriä.
Tunsin jännästi kuinka viimeiset reunat kirvelyn myötä katosivat ja sen jälkeen sanoin kätilölle että nyt se on 10 cm auki ja tarkistuksessa sehän oli kokonaan auki! :D
4:47 sain alkaa työntelemään kyljellään..
4:55 Stan hälyttää soittavat päivystävän lääkärin paikalle.
Tässä vaiheesa huoneeseen tuli useita kätilöitä ja muistan vain kun mieheni ja kätilöt yrittivät tsempata minua koska minusta tuntui että repeän kahtia.
5:05 Ktg:ssä syvät laskut sekä St-event 3 tullu peräkkäin??? pää tutkittaessa +3 ( en tiedä huomasivatko he vasta tässä vaiheessa että poika oli tulossa avotarjonnassa)Lääkäri tulee paikalle ja päädytään imukuppi ulosauttoon.. Imukuppi irtosi kahdesti ja se kipu mikä minulla oli oli jotain sanoin kuvailematonta.
5:14 Pojan pään synnyttyä alettiin heti imemään hegitysteitä. Kun poika tuli kokonaan ulos eihän pitänyt mitään ääntä oli aivan sininen ja veltto.. Mieheni säikähti pahasti. Vauvaa lähdettiin juoksuttamaan lisähapen antoon virvotteluun. Vauva joutui olemaan happikaapissa ensimmäisen tunni ajan jonka aikana minua paikkailtiin koska välilihaa oli jouduttu leikkaamaan sekä 2.asteen repeämä oli tullut.. Tänä aikana kätilö kertoi että synnytys olisi ollut helppo ellei poika olisi ollut avosuisessatarjonnassa sekä pojalla oli ollut tosi lyhyt napanuora joka oli laskettanut sydän ääniä.. Myös istukka oli ollut todella pieni ja SYDÄMMEN MUOTOINEN jota kätilöt kaikki kävivät vuorotellen katsomassa :D pärjäsin kuulemma yllättävän hyvin ensisynnyttäjäksi.
6:50 saan vauvan rinnalle ja kuinka onnellinen olinkaan rankan kokemuksen jälkeen että vauva voi hyvin.! :)
Synnytyksen kesto
1. 16h 55m
2.19 min
3.14 min
Ritzu
Satasella mukana keskusteluissa
Voisin kertoa Elämäni hienoimman kokemuksen, elikkä synnytyksen. :)
14.2 3:00 Yöllä meni vedet. Heräsin, lähdin vessan ja alkoi tiputtaa vaaleanpunaista vettä pönttöön. Huusin mieheni paikalle ja sanoin että mulla tais mennä lapsivedet. Siitä alkoi heti todella jänittynyt tunne, että nyt kaikki alkaa. Tätä on odotettu 9kk:tta.
Pöntöllä istuin aika kauan, ku vettä tiputti koko ajan. Pöntöllä istuessani soitin synnärille, että kuinka nopeasti tarvii alkaa tulemaan sinne päin.
Kiireellä ei jouduttu lähtemään, ku ei yhtään supistellutkaan. Klo: 5:00 oltiin sairaalassa. Kaikki hyvin ei supistellut ja auki olin vain hieman sormenkärjelle. Päästivät kotiin ja klo: 20:00 Piti mennä takaisin sairaalaan ku oli aloitettava antibiootti vesien menon vuoksi.
Sairaalaan uudestaan mentyämme oli alkanut hieman jo supistelemaan, mutta ei voimakkaasti. Päästiin perhehuoneeseen odottelemaan synnytyksen alkamista. Kivunlievityksestä sovittiin että haluan ja katsotaan tilanteen mukaan.
Perhehuoneessa antibiootille ja nukahtamislääkkeet.
Klo: 1:00 alkaa supistukset kovenemaan ja tuntuu alavatsan ja selän puolella. Jyväpussi ei auta. Mutta lämmin suihku helpotti hieman.
Klo: 2:31 Auki 2cm. Ja hetken kuluttua suostun kokeilemaan Aqua rakkuloita. Niiden laittaminen kyllä sattui, mutta ihanasti helpotti kipua. Neljään asti pyysin Aqua rakkuloita lisää aina kun edellisistä loppui teho. Ne auttoivat kipuihin ja pystyin supistuksien välissä rentoutumaan niin hyvin, että melkein pystyin nukahtamaan. :D
Klo: 4:52 Menin vessaan ja huomasin veristä vuotoa. Kutsuin kätilön ja sanoivat laittavasna KTG:n päälle. Samalla laitettiin uutta antibioottia.
Klo: 5:00 Tunnen aivan järkyttävää kipua ja painetta alapäässä. Huudan ja itken todella kovaa, en pystynyt kunnolla hengittämään ja huudan miehelleni että paina sitä kutsumus nappia. Kätilöt olivatkin jo kuulleet huutoni käytävälle saakka ja tulivat molemmat paikalle. Toinen vetää kumihanskat käteen ja sanoo että katotaas kuinka paljon olet auennut. TÄYSIN AUKI. KTG remmit auki ja äkkiä pyörätuoliin jolla kiikuttivat juoksujalkaa synnytys saliin.
Klo: 5:05 Aktiivinen ponnistusvaihe.
Klo:5.20 Ihana poika oli maailmassa. Kivunlievityksiä taikka ilokaasua en kerinnyt ottamaan. Ja jälkeenpäin aateltuna hyvä niin. Synnytys oli loppujen lopuksi nopea ja helppo. Ja olisiko se ollut niin ihana kokemus jos olisi ollut puudutusten alaisena tai ilokaasu pöpperöissä.
Istukkaa varten jouduttiin laittamaan tippa että saatiin se pihalle.
Vieläkin todella haikeillen mietin synnytystä kuinka jännää ja ihanaa kaikki hetket oli vaikka kipeeltä se tuntuikin. <3
14.2 3:00 Yöllä meni vedet. Heräsin, lähdin vessan ja alkoi tiputtaa vaaleanpunaista vettä pönttöön. Huusin mieheni paikalle ja sanoin että mulla tais mennä lapsivedet. Siitä alkoi heti todella jänittynyt tunne, että nyt kaikki alkaa. Tätä on odotettu 9kk:tta.
Pöntöllä istuin aika kauan, ku vettä tiputti koko ajan. Pöntöllä istuessani soitin synnärille, että kuinka nopeasti tarvii alkaa tulemaan sinne päin.
Kiireellä ei jouduttu lähtemään, ku ei yhtään supistellutkaan. Klo: 5:00 oltiin sairaalassa. Kaikki hyvin ei supistellut ja auki olin vain hieman sormenkärjelle. Päästivät kotiin ja klo: 20:00 Piti mennä takaisin sairaalaan ku oli aloitettava antibiootti vesien menon vuoksi.
Sairaalaan uudestaan mentyämme oli alkanut hieman jo supistelemaan, mutta ei voimakkaasti. Päästiin perhehuoneeseen odottelemaan synnytyksen alkamista. Kivunlievityksestä sovittiin että haluan ja katsotaan tilanteen mukaan.
Perhehuoneessa antibiootille ja nukahtamislääkkeet.
Klo: 1:00 alkaa supistukset kovenemaan ja tuntuu alavatsan ja selän puolella. Jyväpussi ei auta. Mutta lämmin suihku helpotti hieman.
Klo: 2:31 Auki 2cm. Ja hetken kuluttua suostun kokeilemaan Aqua rakkuloita. Niiden laittaminen kyllä sattui, mutta ihanasti helpotti kipua. Neljään asti pyysin Aqua rakkuloita lisää aina kun edellisistä loppui teho. Ne auttoivat kipuihin ja pystyin supistuksien välissä rentoutumaan niin hyvin, että melkein pystyin nukahtamaan. :D
Klo: 4:52 Menin vessaan ja huomasin veristä vuotoa. Kutsuin kätilön ja sanoivat laittavasna KTG:n päälle. Samalla laitettiin uutta antibioottia.
Klo: 5:00 Tunnen aivan järkyttävää kipua ja painetta alapäässä. Huudan ja itken todella kovaa, en pystynyt kunnolla hengittämään ja huudan miehelleni että paina sitä kutsumus nappia. Kätilöt olivatkin jo kuulleet huutoni käytävälle saakka ja tulivat molemmat paikalle. Toinen vetää kumihanskat käteen ja sanoo että katotaas kuinka paljon olet auennut. TÄYSIN AUKI. KTG remmit auki ja äkkiä pyörätuoliin jolla kiikuttivat juoksujalkaa synnytys saliin.
Klo: 5:05 Aktiivinen ponnistusvaihe.
Klo:5.20 Ihana poika oli maailmassa. Kivunlievityksiä taikka ilokaasua en kerinnyt ottamaan. Ja jälkeenpäin aateltuna hyvä niin. Synnytys oli loppujen lopuksi nopea ja helppo. Ja olisiko se ollut niin ihana kokemus jos olisi ollut puudutusten alaisena tai ilokaasu pöpperöissä.
Istukkaa varten jouduttiin laittamaan tippa että saatiin se pihalle.
Vieläkin todella haikeillen mietin synnytystä kuinka jännää ja ihanaa kaikki hetket oli vaikka kipeeltä se tuntuikin. <3
M
Mimma83
Vieras
Synnytystarinani:
Esikoiseni laskettu aika oli 12.12.12.
Ensimmäiset suht lievät supistukset alkoivat ti 18.12.12 iltapäivällä, jolloin olimme mieheni kanssa käymässä asioilla. Kotiin päästyämme loikoilin sohvalla lämmin kauratyyny haarojen välissä. Auttoi mielestäni hyvin enkä ottanut kotona mitään särkylääkettä. Supistukset tuntuivat voimakkailta kuukautiskivuilta, mutta kohdistuivat minulla lähinnä vain alavatsaan, eikä selkäpuolelle ollenkaan.
Menimme nukkumaan keskiyöllä, mutta en saanut nukutuksi silmäystäkään, koska supistusten väli tiheni ja ne alkoivat tuntua todella voimakkailta. Joka kerta, kun supistus tuli, ponkaisin ylös sängystä ja menin istumaan vessanpöntölle. Mitään ei kuitenkaan supistusten lisäksi tullut.
Soitin n. 02:00 aikaan synnärille ja kerroin tilanteestani ja minun käskettiin vielä odottaa ja laskea supistusten välejä. Siinä vaiheessa pompin 10-15min välein vessassa tuskailemassa. Lämpimään suihkuun en halunnut, eikä kontallaan olo sängynlaidalla tuntunut hyvälle.
Soitin synnärille uudelleen 03:00 aikaan ja vieläkin käskivät minun vain odotella. Puhelun jälkeen olin jo niin tuskissani, että sanoin miehelleni, että nyt lähdetään, sanovat puhelimessa mitä hyvänsä.
Olimme synnärillä aamulla 04:20.
Hoitajan merkintä (tiivistetysti):
04:31-04:50 h41+0. Tulee kotoa supistusten vuoksi. Lapsivesi tallella. Aloitetaan Ktg ja tutkitaan sen jälkeen kohdunsuun tilanne. Ulkoinen Ktg-rekisteröinti aloitetaan. Kohdunsuu auki 7cm, iso kalvorakko pullottaa. Siirretään perhe synnytyssaliin. Kivunlievitykseen ilokaasua/happi annetaan 50%.
(En saanut epiduraalia, koska kätilö sanoi minulle, että "Ei me sulle enää mitään epiduraalia pistetä, kun oot näin hyvin tähänkin asti pärjännyt". Enpä sitä sitten vaatinut, kun ilokaasu ja paikallispuudutus tuntuivat riittävän.)
05:30-07:01 Kalvojen puhkaisu. Lapsivesi on vaaleanihreää. Kohdunsuu täysin auki. Äidillä ponnistamisen tarve. Äiti harjoittelee ponnistamista kyljellään. Aloitetaan aktiivinen ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa. Äiti työntää erittäin hyvin. 15min työskentelyn jälkeen sydänääniin alkaa tulla piteneviä laskuja, jotka eivät korjaannu perustasolle ja to +1-tasossa eikä oikein liiku riittävän lupaavasti eteenpäin.
Pyydetään lääkäri paikalle mikäli tarvitaan syntymän nopeuttamiseksi imukuppia. Uhkaava asfyksia. Napanuora kerran kaulan ympäri tiukahkolla lenkillä. Episiotomia tehdään oikealle puolelle klön toimesta. Vedetään yhteensä 2 kertaa. Synnytetään pää rauhassa takaraivotarjonnassa, klö auttaa seuraavalla supistuksella hartiat helposti.
Imukupin avulla syntyy reippaasti itkevä tyttölapsi saaden 9 Abg. Lapsella siisti imuvetojälki imukupista. Istukka syntyy muutama minuutti lapsen syntymän jälkeen.
Kaiken kaikkiaan hieman uuvuttava, mutta positiivinen kokemus. Kaikki se kipu unohtui saman tien, kun sain vauvan rinnalleni. Kuvittelin alunperin, että minua olisi itkettänyt viimeistään sitten, kun saan vauvan rinnalleni, mutta olin niin onnellinen ja vauvani haltioissa, ettei itkettänytkään. Muistan vaan, että minua tärisytti ihan hirveästi synnytyksen jälkeen.
Välilihan leikkaaminen ei tuntunut missään, mutta tikkien ompelu kesti mielestäni kauan, koska olisin halunnut vain olla vauvani kanssa. Ompelun aikana isä kylvetti vauvan ja kätilö otti kylpyhetkestä pari valokuvaa.
Synnytyksen aikanakaan en itkenyt ja kuulemma vain pari kertaa huudahdin kovempaa ja tuskaisesti. Muuten olin kuulemma todella reipas ensisynnyttäjä. Muistan myös, että minulla oli hirveän kuuma synnytyksen aikana ja join välillä vettä. Mieheni yritti tuuletella kasvojani jonkin paperin palan avulla. Olisin kaivannut isoa tuuletinta. :)
Saimme perhehuoneen ja oli mielestäni todella hyvä, että mieheni sai olla koko ajan paikalla. Episiotomia-haavan vuoksi liikkumiseni oli hyvin hidasta ja hankalaa, joten synnärillä ollessa mieheni lähinnä hoiti vauvaa.
Kotiuduimme synnäriltä 21.12.12. Saimme maailman parhaimman joululahjan.
Syntymäaika: ke 19.12.12 klo. 07:01
Mitat: 3178g/48cm
Esikoiseni laskettu aika oli 12.12.12.
Ensimmäiset suht lievät supistukset alkoivat ti 18.12.12 iltapäivällä, jolloin olimme mieheni kanssa käymässä asioilla. Kotiin päästyämme loikoilin sohvalla lämmin kauratyyny haarojen välissä. Auttoi mielestäni hyvin enkä ottanut kotona mitään särkylääkettä. Supistukset tuntuivat voimakkailta kuukautiskivuilta, mutta kohdistuivat minulla lähinnä vain alavatsaan, eikä selkäpuolelle ollenkaan.
Menimme nukkumaan keskiyöllä, mutta en saanut nukutuksi silmäystäkään, koska supistusten väli tiheni ja ne alkoivat tuntua todella voimakkailta. Joka kerta, kun supistus tuli, ponkaisin ylös sängystä ja menin istumaan vessanpöntölle. Mitään ei kuitenkaan supistusten lisäksi tullut.
Soitin n. 02:00 aikaan synnärille ja kerroin tilanteestani ja minun käskettiin vielä odottaa ja laskea supistusten välejä. Siinä vaiheessa pompin 10-15min välein vessassa tuskailemassa. Lämpimään suihkuun en halunnut, eikä kontallaan olo sängynlaidalla tuntunut hyvälle.
Soitin synnärille uudelleen 03:00 aikaan ja vieläkin käskivät minun vain odotella. Puhelun jälkeen olin jo niin tuskissani, että sanoin miehelleni, että nyt lähdetään, sanovat puhelimessa mitä hyvänsä.
Olimme synnärillä aamulla 04:20.
Hoitajan merkintä (tiivistetysti):
04:31-04:50 h41+0. Tulee kotoa supistusten vuoksi. Lapsivesi tallella. Aloitetaan Ktg ja tutkitaan sen jälkeen kohdunsuun tilanne. Ulkoinen Ktg-rekisteröinti aloitetaan. Kohdunsuu auki 7cm, iso kalvorakko pullottaa. Siirretään perhe synnytyssaliin. Kivunlievitykseen ilokaasua/happi annetaan 50%.
(En saanut epiduraalia, koska kätilö sanoi minulle, että "Ei me sulle enää mitään epiduraalia pistetä, kun oot näin hyvin tähänkin asti pärjännyt". Enpä sitä sitten vaatinut, kun ilokaasu ja paikallispuudutus tuntuivat riittävän.)
05:30-07:01 Kalvojen puhkaisu. Lapsivesi on vaaleanihreää. Kohdunsuu täysin auki. Äidillä ponnistamisen tarve. Äiti harjoittelee ponnistamista kyljellään. Aloitetaan aktiivinen ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa. Äiti työntää erittäin hyvin. 15min työskentelyn jälkeen sydänääniin alkaa tulla piteneviä laskuja, jotka eivät korjaannu perustasolle ja to +1-tasossa eikä oikein liiku riittävän lupaavasti eteenpäin.
Pyydetään lääkäri paikalle mikäli tarvitaan syntymän nopeuttamiseksi imukuppia. Uhkaava asfyksia. Napanuora kerran kaulan ympäri tiukahkolla lenkillä. Episiotomia tehdään oikealle puolelle klön toimesta. Vedetään yhteensä 2 kertaa. Synnytetään pää rauhassa takaraivotarjonnassa, klö auttaa seuraavalla supistuksella hartiat helposti.
Imukupin avulla syntyy reippaasti itkevä tyttölapsi saaden 9 Abg. Lapsella siisti imuvetojälki imukupista. Istukka syntyy muutama minuutti lapsen syntymän jälkeen.
Kaiken kaikkiaan hieman uuvuttava, mutta positiivinen kokemus. Kaikki se kipu unohtui saman tien, kun sain vauvan rinnalleni. Kuvittelin alunperin, että minua olisi itkettänyt viimeistään sitten, kun saan vauvan rinnalleni, mutta olin niin onnellinen ja vauvani haltioissa, ettei itkettänytkään. Muistan vaan, että minua tärisytti ihan hirveästi synnytyksen jälkeen.
Välilihan leikkaaminen ei tuntunut missään, mutta tikkien ompelu kesti mielestäni kauan, koska olisin halunnut vain olla vauvani kanssa. Ompelun aikana isä kylvetti vauvan ja kätilö otti kylpyhetkestä pari valokuvaa.
Synnytyksen aikanakaan en itkenyt ja kuulemma vain pari kertaa huudahdin kovempaa ja tuskaisesti. Muuten olin kuulemma todella reipas ensisynnyttäjä. Muistan myös, että minulla oli hirveän kuuma synnytyksen aikana ja join välillä vettä. Mieheni yritti tuuletella kasvojani jonkin paperin palan avulla. Olisin kaivannut isoa tuuletinta. :)
Saimme perhehuoneen ja oli mielestäni todella hyvä, että mieheni sai olla koko ajan paikalla. Episiotomia-haavan vuoksi liikkumiseni oli hyvin hidasta ja hankalaa, joten synnärillä ollessa mieheni lähinnä hoiti vauvaa.
Kotiuduimme synnäriltä 21.12.12. Saimme maailman parhaimman joululahjan.
Syntymäaika: ke 19.12.12 klo. 07:01
Mitat: 3178g/48cm
Muumimamma
Silmät suurina ihmettelijä
Jaa synnytystarinaa, tässä tulis mun perätilasynnytys.
Elikkä 18-19.05.2012 keskellä yötä alkoi tulla supistuksia harvakseltaan mutta kuitenkin niin että yön unet jäi todella pätkittäisiksi. Aamulla soitin sitten äidilleni, jonka kanssa olin vielä sopinut lähteväni ostelemaan vauvanöljyjä yms puuttuvia härpäkkeitä, etten todellakaan lähde ihmisten ilmoille supistusten kanssa. Äitini tietenkin änkesi meille katsomaan tilannetta ja siihen aikaan tulevaa jääkiekkopeliä. Koitin syödäkin vielä ennen lähtöä, no se kiisseli tuli liukkaasti ylös seuraavalla supistuksella. Aloin oksentelemaan jokaisen supistuksen tullessa ja supistuksetkin alkoivat tulla 3-4 min välein. Synnärille päästyäni kello oli n. 18 (19.05.2012), käyrille kiinni ja kohdunsuun tutkimus, olin 2-3cm auki. Siitä synnytyshuoneeseen ja tippa käteen joka vahvistaa supistuksia entisestään. Aikalailla kolmisen tuntia olin tuon 2-3cm auki. Kätilö oli aivan pyllystä, ei kertonut miksi minulle annettiin avopaita tai miksi minusta otettiin verikokeita, eikä ollut ollenkaan kiinnostunut voinnistani tai tarvinko kivunlievitystä ainoastaan huoneeseen mennessä osoitti ilokaasuletkua ja sanoi että sitä voi koittaa(minähän en edes tiennyt mitä sillä tehdään tai joo, että sitä kuuluu hengitellä, mutta koska ja miten niin ei hajuakaan, mutta oksentaessani jokaisella supistuksella ei tehnyt edes mieli koittaa olisiko siitä apua), pakollisen kipukysymyksen kysyi("paljonko kipu on asteikolla 1-10") ja muutenkin oli todella elämäänsä kyllästyneen oloinen akka! Onneksi tämä kätilö ilmoitti 21.50, että vuoro vaihtuu ja tilalle tulee toinen kätilö. siinä välissä ennen kuin uusi kätilö tuli esittäytymään(22.25) puhkesi lapsivesi ja aloin aukeamaan nopeammin. Tämä kätilö oli niin ihana ja huomaavainen, että niillä kahdella kätilöllä oli eroa kuin päivällä ja yöllä. Myös hänelle ilmoitin mitä mieltä lähteneestä kätilöstä olin ja hän vastasi, että ei ole ensimmäinen kerta kuin hänestä valitetaan. Sitten hän selitti minulle miksi minusta otettiin verikokeita ja annettiin avopaita(siksi koska olin perätilasynnyttäjä ja jos joku menisi vikaan kiidätettäisiin minut leikkaussaliin kiireelliseen sektioon). Tämän jälkeen alkoi oloni olla jo todella sietämätön ja pyysin kokeilla kohdunkaulan puudutetta. Se helppasi parissa minuutissa eikä supistuksista enää tietoakaan. Vaikutus taisi kestää vähän päälle puolisen tuntia ja taas ne supistukset palasi, tällä kertaa jo ponnistussupistuksina joten toinen kohdunkaulanpuudute ei enää auttanut vaan paikalle kutsuttiin anestesialääkäri laittamaan spinaalipuudutus(näitä kahta kivunlievitystä peukutan täysillä!). Suurinpiirtein 00.30 (20.05.2012) soittelin kelloa et nyt alkais olla tunne että tarvis ruveta ponnistelemaan. Kätilö lääkäri ja lastenlääkäri tulivat sitten laittamaan sängyn kuntoon ja katetrilla tyhjensivät virtsarakkoni kun en ollut vessassa käynyt koko aikana. Lääkärinä minun tuurillani viron puolelta tuuraamassa oleva mies lääkäri siinä sitten kohdevalon kanssa tuijotteli värkkiäni. Tuntoa minulla ei onneksi siellä ollut koska muistan, että alkuponnistusten aikana tämä virolainen mies repi molemmin käsin värkkiäni enemmän auki. Ponnistin 40 min (kauemmin tietysti kuin normaalisynnytyksessä, koska jouduin ponnistamaan koko vauvan enkä pelkkää päätä) ja sain rinnalleni pienen tytön, mutta vain hetkeksi koska tyttö ei itkenyt kunnolla vaan ähisi, joten hänet laitettiin lämpökaappiin hetkeksi. Muistan kätilön pyytäneen lääkäriä tikkaamaan minut kasaan, koska ei ollut ennen nähnyt vastaavaa(tähän en sen enempää tajunnut kiinnittää siinä vaiheessa huomiota). Tunto alkoi palailemaan ja tikkaaminen alkoi olla aika tuskaa, joten puudutusainetta laitettiin lisää, silti tämä neulalla ja langalla kasaan nyppiminen oli erittäin epämukavaa ja kesti todella kauan. Sitten juotiin kahvit ja syötiin hiukopalaa. Tämän jälkeen suihkuun, josta oli tarkoitus kävellä osastolle, no minua alkoi tietysti pyörryttää ja oksettaa joten pyörätuolin kanssa mentiin. Vasta parin päivän päästä osastolla hoitaja ja opiskelija/harjoittelija tulivat huoneeseen ihmetellen, miksi istun niin hyvin tyttöä imettäessä kun olin revennyt niin pahasti ja kun en kipulääkkeitäkään ollut kysellyt muuta kuin aamuin ja illoin. No sittenhän minulle valkeni mitä se kätilö oli tarkottanut ja miksi se tikkaaminen kesti niin kauan, sain todella pahat väliliharepeämät sulkijalihaksiin saakka. Minun onnekseni mieslääkäri tikkasi minut hyvin, eikä mitään pidättelyvaivoja jäänyt, koska pahimmassa tapauksessa minulla voisi tällä hetkellä olla koko loppuelämän vaipat. Ja lopuksi vielä, kun synnytyskertomusta käytiin hoitajan kanssa läpi ennen kotiinlähtöä selvisi minulle,että tytöllä oli myös ollut napanuora kaulanympäri(mikä tietysti vaikutti siihen ettei loppuraskaudesta ollut kääntynyt raivotarjontaan). Joten hyvät naiset olen pahoillani jos aiheutin teille traumoja, mutta sanottakoon että kaiken tuon kävisin läpi uudelleen mutta teille en suosittele ja vinkiksi vielä niille joilla lapsi on perätilassa älkää antako yrittää ulkoista kääntämistä, koska vaikka he kuinka ultraavat ja katsovat, he eivät näe missä se napanuora menee, ainoastaan onko virtaus napanuorassa hyvä.
Elikkä 18-19.05.2012 keskellä yötä alkoi tulla supistuksia harvakseltaan mutta kuitenkin niin että yön unet jäi todella pätkittäisiksi. Aamulla soitin sitten äidilleni, jonka kanssa olin vielä sopinut lähteväni ostelemaan vauvanöljyjä yms puuttuvia härpäkkeitä, etten todellakaan lähde ihmisten ilmoille supistusten kanssa. Äitini tietenkin änkesi meille katsomaan tilannetta ja siihen aikaan tulevaa jääkiekkopeliä. Koitin syödäkin vielä ennen lähtöä, no se kiisseli tuli liukkaasti ylös seuraavalla supistuksella. Aloin oksentelemaan jokaisen supistuksen tullessa ja supistuksetkin alkoivat tulla 3-4 min välein. Synnärille päästyäni kello oli n. 18 (19.05.2012), käyrille kiinni ja kohdunsuun tutkimus, olin 2-3cm auki. Siitä synnytyshuoneeseen ja tippa käteen joka vahvistaa supistuksia entisestään. Aikalailla kolmisen tuntia olin tuon 2-3cm auki. Kätilö oli aivan pyllystä, ei kertonut miksi minulle annettiin avopaita tai miksi minusta otettiin verikokeita, eikä ollut ollenkaan kiinnostunut voinnistani tai tarvinko kivunlievitystä ainoastaan huoneeseen mennessä osoitti ilokaasuletkua ja sanoi että sitä voi koittaa(minähän en edes tiennyt mitä sillä tehdään tai joo, että sitä kuuluu hengitellä, mutta koska ja miten niin ei hajuakaan, mutta oksentaessani jokaisella supistuksella ei tehnyt edes mieli koittaa olisiko siitä apua), pakollisen kipukysymyksen kysyi("paljonko kipu on asteikolla 1-10") ja muutenkin oli todella elämäänsä kyllästyneen oloinen akka! Onneksi tämä kätilö ilmoitti 21.50, että vuoro vaihtuu ja tilalle tulee toinen kätilö. siinä välissä ennen kuin uusi kätilö tuli esittäytymään(22.25) puhkesi lapsivesi ja aloin aukeamaan nopeammin. Tämä kätilö oli niin ihana ja huomaavainen, että niillä kahdella kätilöllä oli eroa kuin päivällä ja yöllä. Myös hänelle ilmoitin mitä mieltä lähteneestä kätilöstä olin ja hän vastasi, että ei ole ensimmäinen kerta kuin hänestä valitetaan. Sitten hän selitti minulle miksi minusta otettiin verikokeita ja annettiin avopaita(siksi koska olin perätilasynnyttäjä ja jos joku menisi vikaan kiidätettäisiin minut leikkaussaliin kiireelliseen sektioon). Tämän jälkeen alkoi oloni olla jo todella sietämätön ja pyysin kokeilla kohdunkaulan puudutetta. Se helppasi parissa minuutissa eikä supistuksista enää tietoakaan. Vaikutus taisi kestää vähän päälle puolisen tuntia ja taas ne supistukset palasi, tällä kertaa jo ponnistussupistuksina joten toinen kohdunkaulanpuudute ei enää auttanut vaan paikalle kutsuttiin anestesialääkäri laittamaan spinaalipuudutus(näitä kahta kivunlievitystä peukutan täysillä!). Suurinpiirtein 00.30 (20.05.2012) soittelin kelloa et nyt alkais olla tunne että tarvis ruveta ponnistelemaan. Kätilö lääkäri ja lastenlääkäri tulivat sitten laittamaan sängyn kuntoon ja katetrilla tyhjensivät virtsarakkoni kun en ollut vessassa käynyt koko aikana. Lääkärinä minun tuurillani viron puolelta tuuraamassa oleva mies lääkäri siinä sitten kohdevalon kanssa tuijotteli värkkiäni. Tuntoa minulla ei onneksi siellä ollut koska muistan, että alkuponnistusten aikana tämä virolainen mies repi molemmin käsin värkkiäni enemmän auki. Ponnistin 40 min (kauemmin tietysti kuin normaalisynnytyksessä, koska jouduin ponnistamaan koko vauvan enkä pelkkää päätä) ja sain rinnalleni pienen tytön, mutta vain hetkeksi koska tyttö ei itkenyt kunnolla vaan ähisi, joten hänet laitettiin lämpökaappiin hetkeksi. Muistan kätilön pyytäneen lääkäriä tikkaamaan minut kasaan, koska ei ollut ennen nähnyt vastaavaa(tähän en sen enempää tajunnut kiinnittää siinä vaiheessa huomiota). Tunto alkoi palailemaan ja tikkaaminen alkoi olla aika tuskaa, joten puudutusainetta laitettiin lisää, silti tämä neulalla ja langalla kasaan nyppiminen oli erittäin epämukavaa ja kesti todella kauan. Sitten juotiin kahvit ja syötiin hiukopalaa. Tämän jälkeen suihkuun, josta oli tarkoitus kävellä osastolle, no minua alkoi tietysti pyörryttää ja oksettaa joten pyörätuolin kanssa mentiin. Vasta parin päivän päästä osastolla hoitaja ja opiskelija/harjoittelija tulivat huoneeseen ihmetellen, miksi istun niin hyvin tyttöä imettäessä kun olin revennyt niin pahasti ja kun en kipulääkkeitäkään ollut kysellyt muuta kuin aamuin ja illoin. No sittenhän minulle valkeni mitä se kätilö oli tarkottanut ja miksi se tikkaaminen kesti niin kauan, sain todella pahat väliliharepeämät sulkijalihaksiin saakka. Minun onnekseni mieslääkäri tikkasi minut hyvin, eikä mitään pidättelyvaivoja jäänyt, koska pahimmassa tapauksessa minulla voisi tällä hetkellä olla koko loppuelämän vaipat. Ja lopuksi vielä, kun synnytyskertomusta käytiin hoitajan kanssa läpi ennen kotiinlähtöä selvisi minulle,että tytöllä oli myös ollut napanuora kaulanympäri(mikä tietysti vaikutti siihen ettei loppuraskaudesta ollut kääntynyt raivotarjontaan). Joten hyvät naiset olen pahoillani jos aiheutin teille traumoja, mutta sanottakoon että kaiken tuon kävisin läpi uudelleen mutta teille en suosittele ja vinkiksi vielä niille joilla lapsi on perätilassa älkää antako yrittää ulkoista kääntämistä, koska vaikka he kuinka ultraavat ja katsovat, he eivät näe missä se napanuora menee, ainoastaan onko virtaus napanuorassa hyvä.
Muumimamma
Silmät suurina ihmettelijä
Lisään vielä tytön syntymämitat tähän perään kun ne unohdin.
3210g/49cm
3210g/49cm
Emmuliini
Näppärä viestien naputtelija
6.1.2013 Naistenklinikan päivystys(sisälle otto ja 5pv seuranta os.42).
10.1.2013 kiirreellinen sektio agressiivisen raskausmyrkytyksen takia.
10.1.2013 pikku prinsessa:2,285g,45 cm
10.1.2013 Heräämö seuranta ja agressiivinen myrkytystilan purku.
17.1.2013 kotiin lähtö molemmille.
Meillä oli tänvuoden loppiaisena ihan normaali aamu rutiinit eli koirien kanssa 1h lenkki ja jo siin vaiheessa alkoi tuntua et sydän hitsautuu kiinni ei henki kulkenut kunnol ja mieskin sit tunnusti etten pitkään aikaan yöllä nukkunu kunnol vaan aina siloin tällöin hengitys lakkas. Sitten tuli semmonen fiilis et nyt kuunnellaan koti doplerilla pikkasta ja sitten mentiin ja lujaa itkien kohti Naistenklinikkaa. Siel pissakokeet,verikokeet ja verenpaine mittaukset kun mulla oli todettu vko:27 korkeaveren painetauti,että raskausdiabetes.
käyrällä1h ja onneksi siinä sitten pikkasel oli kaikki kunnos liikkeet ja sydän käyrät normeja vaik liikkeitä en tuntenut.Sitten ultraan ja siel oli siirtynyt perätilasta poikkiasentoon ja kaikki kunnos 1880kg olipaino arvio,mutta mullapas ei ollut pissassa oli 2 pykälää proteiinia ja verenpaineet taivaissa ja viikkoja oli 33+3.Osastolle tarkkailuun ja het kaksoislääkitys päälle ja vuode lepoon ei saanut kun vessasa ja kanttiinissa käydä.Niin siinä sitten kärvisteltiin päivä kerrallaan ja turvotus jaloissa oli hirveä tossut ei menneet jalkoihin ja kokoajan kätilöt ja lääkärit utelivat onko ylavatsa kipuja ja päänsärkyjä tai näköhaittaa,mut ei olo oli mitä parhain, mitä enemmän lääkkeitä annettiin niin sitä korkeammat arvot oli.
Sitten oli 3pv:n jälkeen lääkäri + ultra ja siel tuli päätös,eristys huoneeseen tipalle,siel tulikin tippaan toinen lääke 1000mg ja kahdet muut pillerinä ja nekin meni jo täysillä.Koko sisäl oloajan mies painoitteli työn,kodin,koirien ja sairaalan väliä.Kerran oli lääkäri sanonut ettei odotus tule jatkumaan viikkoa ennee kun oli alkamassa agressiivinen ja lääkkeille vastustuskykyinen raskausmyrkytys.10.1.13 aamul tuli yökkö kiireesti huoneeseen ja kysyi olenko ehtinyt juoda tai syödä mitään ja jos olin niin ei saisi enään. Ihmettelin miksi,ja hoitaja sanoi, kaikki ilmoitetaan klo: 8.00 kun lääkärit tulee.Lääkärit tuli ja tulipäätös että mun odotus tulee päättymään tänään,olin siinä tipplinsissä,et ok.
Miehelle soitin,et alappas tulee sairaalaan,et tänään,jossakin vaiheessa meidän tytsy syntyy.,kiirreellinen sektio vko:34,agressiivinen raskausmyrkytys on mulla ja mun terveys uhattuna tytöllä kaikki hyvin.Lastenklinikalta tuli kätilöt selittää keskoslapsista tarpeelliset,ettei tule järkytystä,jos on hiljainen ja väsynyt lapsi kun syntyy.Salissa kaikki olivat ystävällisiä jaselittivät mita tapahtuu ja esittelivät muös itsensä.Leikkaus men alussa hyvin mitä nyt oksentelua kun oli tosi huono olo kun koko päiväpaastolla ja kaikki ne lääkkeet.pepputarjonnal syntyi ja EMÄNNÄN elkein meidän kullanmuru 2285kg ja 45cm.Heti sen jälkeen alkoi pyörryttää ja 3x sanoin et multa lähtee taju ilmeisesti lähtikin kun heräsin ravisteluun ja äkkisiltään ehin tytön nähdä,sitten iski hirveät rintakivut ja se lisäsi jo muutenkin kätlöiden kiirettä,sillä kohtu ei alkanut supistua kasaanveren hukkaa oli 1300ml ja 3:s kirurgi haettiin paikalle sulkemaan mut.Heräämös ottivat röntgenit ja selvis,et vasenpuoli sydämmestä oli suurentunut ja turvoksissa,keuhkoissa 2litraa nestettä ja jalat 4x turvoksissa.Siel joka 15min kävivät painamassa vatsaa,että kaikki ylimääräinen veri lähtee pois ja kanyyleita oli molemmat kädet sitten täynnä,siksi että alkoivat purkaa myrkytys tilaa kovin ottein.Jalat oli pumppulaitteissa hieromassa turvotusta pois 50% mahollisuus syvään laskimo tukokseen..
Heräämössä olin aika sekava ensi alkuun ja mies tuli kertomaan 1h jälkeen tytöstämme ja näytti kuvia.Iltasella oli yllätys kun VVo:lta toivat kuvan meidän pikkasesta.Seuraavana aamuna mies toi yllätyksenä mulle kätilön kanssa mun ihanan tyttären,sain ekaa kertaa syliin ja olin maailman onnellisin.
Potilas osastolle 1 1/2pv: jälkeen os. 42(erikois huone) kanyyleiden ja niiden sis.lääkkeiden takia.Jalkeille en päässyt kun seuraavana aamuna kun oma hoitaja poisti katetrin ja sain vessa suihkun ja 2pv:n jälkeen sain siirron äippäpuolelle 4hklö huoneeseen ja aina kun mies tuli niin yhessä mentiin tyttöämme katsomaan.Tippa tuli linssiin kun näin tytön valohoidossa nenä-mahaletkussa ja parissa muussa kanyylissa ja onneksi oli kaikki hyvin keuhkot oli kunnossa,antibioottikuuri meni ja tipassa joutui olemaan sokereiden heittelemisen takia. Sanoivat,että on yllättävän hyvässä kunnossa 6vk ennenaikaisesti syntyneeksi vaikka iso brobleema on paino kun tippui 200g. Seuraava päivä kun työllä ja vaivalla sain pumpattua 20ml maitoa ja menin sitä sinne viemää ylläri oli saisin oman kullannuppuni vieri hoitoon!Jouduin vaihtamaan 2hklön huoneeseen kun tyttö tuli vierihoitoon ja siinä sitten toisiamme tutkailtiin ja tutustuttiin. Iltasel takaisin valohoitoon kun oli bilirubiini-arvot nousseet,olin,et voip****ka.Mutta onneksi omahoitaja kyhäili mulle sen valohoidon potilas huoneeseen,ettei tarvitsisi taas luopua pikkasesta.Sitten alkoi olo olla normaali ja sain luvan alkaa imetystä harjoittelemaan kun oli ylilääkäriltä tullut siihen lupa kun olivat vaihtaneet toiset lääkkeet.
Siinä 17.1.2013 oli tytöllä lääkärintarkastus,jos vaikka päästäissiin joko kotiin tai jatkohoitoon mikä ei kovin mua miellyttänyt.Mut kun paino oli se mikä oli se pahin ongelma mun vaavil oli alkanut nousee hyvin ja ei muutenkaan ollut mitään vaivaa mitä keskosil on niin päästiin kotiin!!!Itelläkin oli jo olut aamul tikkien poisto ja lopputarkastus niin oli painoa lähtenyt 10kg lyhyessä ajassa ja kaikki tuo oli siitä myrkytyksestä johtuvaa.Paranin hyvin leikkauksesta mitä nyt ala-vatta turta vielä ja nivuset olivat alussa kipeät ja raskaat nostaa.
Nyt on neiti 4,5kk ja 5,6kg ja siinä 60cmpitkä ja reipas ja jäntevä tyttö,joka lähtee konttaamaankin kohta ja paraikaa työstää hampaitakin.En vaihtaisi mitään vaik oli kauhee kokemus mut,jos muisti mitä vuossit oli kun silloinen esikoisen menetys oli henkinen koettelemus niin kyl tän kesti.Olihan se palkinto kauan odotettu.
Päätin silloin heti et 1kk kunniaksi pidettäisiin kastajaiset jo nyt.Sai nimekseen Heta (hepsu).
Kaikkile odottajille kanssa myös jos vähänkään tuntuu oudolle niin lääkäriin/sairaaalaan heti.Me mentiin sen takia kun pikkanen ei reagoinut mihinkään vaik yritettiin kaikkea ja oli hyvä ei ois tiedetty mun raskausmyrkytyksestä mitään.
34
10.1.2013 kiirreellinen sektio agressiivisen raskausmyrkytyksen takia.
10.1.2013 pikku prinsessa:2,285g,45 cm
10.1.2013 Heräämö seuranta ja agressiivinen myrkytystilan purku.
17.1.2013 kotiin lähtö molemmille.
Meillä oli tänvuoden loppiaisena ihan normaali aamu rutiinit eli koirien kanssa 1h lenkki ja jo siin vaiheessa alkoi tuntua et sydän hitsautuu kiinni ei henki kulkenut kunnol ja mieskin sit tunnusti etten pitkään aikaan yöllä nukkunu kunnol vaan aina siloin tällöin hengitys lakkas. Sitten tuli semmonen fiilis et nyt kuunnellaan koti doplerilla pikkasta ja sitten mentiin ja lujaa itkien kohti Naistenklinikkaa. Siel pissakokeet,verikokeet ja verenpaine mittaukset kun mulla oli todettu vko:27 korkeaveren painetauti,että raskausdiabetes.
käyrällä1h ja onneksi siinä sitten pikkasel oli kaikki kunnos liikkeet ja sydän käyrät normeja vaik liikkeitä en tuntenut.Sitten ultraan ja siel oli siirtynyt perätilasta poikkiasentoon ja kaikki kunnos 1880kg olipaino arvio,mutta mullapas ei ollut pissassa oli 2 pykälää proteiinia ja verenpaineet taivaissa ja viikkoja oli 33+3.Osastolle tarkkailuun ja het kaksoislääkitys päälle ja vuode lepoon ei saanut kun vessasa ja kanttiinissa käydä.Niin siinä sitten kärvisteltiin päivä kerrallaan ja turvotus jaloissa oli hirveä tossut ei menneet jalkoihin ja kokoajan kätilöt ja lääkärit utelivat onko ylavatsa kipuja ja päänsärkyjä tai näköhaittaa,mut ei olo oli mitä parhain, mitä enemmän lääkkeitä annettiin niin sitä korkeammat arvot oli.
Sitten oli 3pv:n jälkeen lääkäri + ultra ja siel tuli päätös,eristys huoneeseen tipalle,siel tulikin tippaan toinen lääke 1000mg ja kahdet muut pillerinä ja nekin meni jo täysillä.Koko sisäl oloajan mies painoitteli työn,kodin,koirien ja sairaalan väliä.Kerran oli lääkäri sanonut ettei odotus tule jatkumaan viikkoa ennee kun oli alkamassa agressiivinen ja lääkkeille vastustuskykyinen raskausmyrkytys.10.1.13 aamul tuli yökkö kiireesti huoneeseen ja kysyi olenko ehtinyt juoda tai syödä mitään ja jos olin niin ei saisi enään. Ihmettelin miksi,ja hoitaja sanoi, kaikki ilmoitetaan klo: 8.00 kun lääkärit tulee.Lääkärit tuli ja tulipäätös että mun odotus tulee päättymään tänään,olin siinä tipplinsissä,et ok.
Miehelle soitin,et alappas tulee sairaalaan,et tänään,jossakin vaiheessa meidän tytsy syntyy.,kiirreellinen sektio vko:34,agressiivinen raskausmyrkytys on mulla ja mun terveys uhattuna tytöllä kaikki hyvin.Lastenklinikalta tuli kätilöt selittää keskoslapsista tarpeelliset,ettei tule järkytystä,jos on hiljainen ja väsynyt lapsi kun syntyy.Salissa kaikki olivat ystävällisiä jaselittivät mita tapahtuu ja esittelivät muös itsensä.Leikkaus men alussa hyvin mitä nyt oksentelua kun oli tosi huono olo kun koko päiväpaastolla ja kaikki ne lääkkeet.pepputarjonnal syntyi ja EMÄNNÄN elkein meidän kullanmuru 2285kg ja 45cm.Heti sen jälkeen alkoi pyörryttää ja 3x sanoin et multa lähtee taju ilmeisesti lähtikin kun heräsin ravisteluun ja äkkisiltään ehin tytön nähdä,sitten iski hirveät rintakivut ja se lisäsi jo muutenkin kätlöiden kiirettä,sillä kohtu ei alkanut supistua kasaanveren hukkaa oli 1300ml ja 3:s kirurgi haettiin paikalle sulkemaan mut.Heräämös ottivat röntgenit ja selvis,et vasenpuoli sydämmestä oli suurentunut ja turvoksissa,keuhkoissa 2litraa nestettä ja jalat 4x turvoksissa.Siel joka 15min kävivät painamassa vatsaa,että kaikki ylimääräinen veri lähtee pois ja kanyyleita oli molemmat kädet sitten täynnä,siksi että alkoivat purkaa myrkytys tilaa kovin ottein.Jalat oli pumppulaitteissa hieromassa turvotusta pois 50% mahollisuus syvään laskimo tukokseen..
Heräämössä olin aika sekava ensi alkuun ja mies tuli kertomaan 1h jälkeen tytöstämme ja näytti kuvia.Iltasella oli yllätys kun VVo:lta toivat kuvan meidän pikkasesta.Seuraavana aamuna mies toi yllätyksenä mulle kätilön kanssa mun ihanan tyttären,sain ekaa kertaa syliin ja olin maailman onnellisin.
Potilas osastolle 1 1/2pv: jälkeen os. 42(erikois huone) kanyyleiden ja niiden sis.lääkkeiden takia.Jalkeille en päässyt kun seuraavana aamuna kun oma hoitaja poisti katetrin ja sain vessa suihkun ja 2pv:n jälkeen sain siirron äippäpuolelle 4hklö huoneeseen ja aina kun mies tuli niin yhessä mentiin tyttöämme katsomaan.Tippa tuli linssiin kun näin tytön valohoidossa nenä-mahaletkussa ja parissa muussa kanyylissa ja onneksi oli kaikki hyvin keuhkot oli kunnossa,antibioottikuuri meni ja tipassa joutui olemaan sokereiden heittelemisen takia. Sanoivat,että on yllättävän hyvässä kunnossa 6vk ennenaikaisesti syntyneeksi vaikka iso brobleema on paino kun tippui 200g. Seuraava päivä kun työllä ja vaivalla sain pumpattua 20ml maitoa ja menin sitä sinne viemää ylläri oli saisin oman kullannuppuni vieri hoitoon!Jouduin vaihtamaan 2hklön huoneeseen kun tyttö tuli vierihoitoon ja siinä sitten toisiamme tutkailtiin ja tutustuttiin. Iltasel takaisin valohoitoon kun oli bilirubiini-arvot nousseet,olin,et voip****ka.Mutta onneksi omahoitaja kyhäili mulle sen valohoidon potilas huoneeseen,ettei tarvitsisi taas luopua pikkasesta.Sitten alkoi olo olla normaali ja sain luvan alkaa imetystä harjoittelemaan kun oli ylilääkäriltä tullut siihen lupa kun olivat vaihtaneet toiset lääkkeet.
Siinä 17.1.2013 oli tytöllä lääkärintarkastus,jos vaikka päästäissiin joko kotiin tai jatkohoitoon mikä ei kovin mua miellyttänyt.Mut kun paino oli se mikä oli se pahin ongelma mun vaavil oli alkanut nousee hyvin ja ei muutenkaan ollut mitään vaivaa mitä keskosil on niin päästiin kotiin!!!Itelläkin oli jo olut aamul tikkien poisto ja lopputarkastus niin oli painoa lähtenyt 10kg lyhyessä ajassa ja kaikki tuo oli siitä myrkytyksestä johtuvaa.Paranin hyvin leikkauksesta mitä nyt ala-vatta turta vielä ja nivuset olivat alussa kipeät ja raskaat nostaa.
Nyt on neiti 4,5kk ja 5,6kg ja siinä 60cmpitkä ja reipas ja jäntevä tyttö,joka lähtee konttaamaankin kohta ja paraikaa työstää hampaitakin.En vaihtaisi mitään vaik oli kauhee kokemus mut,jos muisti mitä vuossit oli kun silloinen esikoisen menetys oli henkinen koettelemus niin kyl tän kesti.Olihan se palkinto kauan odotettu.
Päätin silloin heti et 1kk kunniaksi pidettäisiin kastajaiset jo nyt.Sai nimekseen Heta (hepsu).
Kaikkile odottajille kanssa myös jos vähänkään tuntuu oudolle niin lääkäriin/sairaaalaan heti.Me mentiin sen takia kun pikkanen ei reagoinut mihinkään vaik yritettiin kaikkea ja oli hyvä ei ois tiedetty mun raskausmyrkytyksestä mitään.
34
Rosebud
Puuhakas puhuja
Aloitan synnytyskertomukseni kertomalla hieman taustaa loppu-ajan raskaudesta.
Rv 33+5 Neuvolassa huomattiin kohonnut verenpaine. (117/95) 1.10.2012
Rv 34+5 Olin tarkastuksessa Naistenklinikan äitiyspolilla ja verenpaineeni oli noussut huimasti. (144/105) Minulle aloitettiin verenpainelääkitys ja sain seuraavalla viikolla muutaman ajan, joissa tarkasteltaisiin tilannetta. 8.10.2012
Rv 36+1 Tehtiin paino-arvio 3006g. Arvojen puolesta tilanne vaikutti huolestuttavalta ja minulle oli kehittymässä raskausmyrkytys. Lääkäri olisi halunnut ottaa osastolle, mutta päästi kotiin, koska pissassa ei ollut proteiineja. Hän vannotti tulemaan heti takaisin, jos niitä alkaisi kertymään. 18.10.2012
Rv 36+2 Kirjauduin Naistenklinikan päivystykseen, koska aamulla proteiini oli pamahtanut plussalle. Vauva näytti voivan hyvin, mutta jouduin osastolle.
Osastolla söin paljon verenpainelääkkeitä ja vauvan tilaa seurattiin koko ajan. Monista lääkkeistä huolimatta paineet kohosivat entisestään. (173/121) Päänsärky, joka paineiden noususta tuli, oli jäätävä eikä hellittänyt millään. Silmissäni alkoi näkymään erilaisia valo-oireita ja raskausmyrkytykseen tyypillisiä ötököitä vilahteli näkökentässä. Olin huolissani omasta ja vauvani terveydestä, mutta asialle ei kuitenkaan haluttu tehdä mitään. Sairastan I-tyypin diabetesta ja oli kuulemma iso riski, ettei lapsen keuhkot olisi vielä tarpeeksi kehittyneet. 19.10.2012
Rv 36+4 Proteiini oli lisääntynyt huimaa vauhtia ja oireet pahenivat entisestään. Makoilin sängyllä lukemassa, kun hoitaja pamahti sisään ja ilmoitti, että käynnistys aloitetaan heti. Lääkäri tuli sisälle ja selitti mitä nyt tapahtuisi.
Kello 15:00 sain ensimmäisen Cytotec-murun suoraan kohdunsuulle. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kaulaa jäljellä 2cm. Vauva ei ollut kiinnittynyt. Mitään ei tapahtunut ja seuraava murunen laitettiin kello 19:00. Illalla käyrälle piirtyi muutamia supistuksia, jotka tunsin kevyesti. Ne kuitenkin hiipuivat nopeasti ja mieheni lähti kotiin. Kävin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana päivänä paremmin. Yöllä rupesikin supistelemaan ja tunsin ne unen läpi. Ne eivät olleet kuitenkaan kovia, koska sain nukutuksi aamuun saakka. 21.10.2012
Rv 36+5 Kello 8:00 menin lääkärinhuoneeseen, jossa he aikoivat yrittää käynnistämistä ballonkin avulla. (Vesipallo, joka mekaanisesti ärsyttää kohdunsuuta. Kun pallo tulee ulos; kohdunsuu on automaattisesti auki 4cm.) Ballonkin laittaminen jännitti todella paljon ja se myös sattui ihan kamalasti. Koko juttu epäonnistui, koska kohdunsuun tienoilta ryöpsähti noin 300ml verta joka paikkaan. Jouduin tarkkailuun muutamaksi tunniksi ja tällöin alkoi supistelemaan hyvällä tahdilla. Kuumavesipullo helpotti kipuja.
Kello 11:00 lääkäri halusi yrittää ballonkin laittoa uudelleen. Paikalla oli kaksi lääkäriä ja laitto onnistui tällä kertaa hyvin. Supistuksia tuli epäsäännöllisesti.
Pääsin omaan huoneeseeni ja makoilin sängylläni, kun kello 13:00 tunsin outoa pulputusta alhaalla. Nousin ylös ja huomasin, että housuni kastuivat pikkuhiljaa ja ilmassa leijui makeahko tuoksu. Lapsivesi. Papereihin merkattiin "Spontaani lapsiveden meno, säännölliset supistukset klo 13". Vettä ryöpsähteli vähän väliä seuraavien tuntien aikana ja jouduin vaihtamaan housut ainakin sata kertaa.
Kello 15:00 kävin vessassa ja huomasin paperiin jääneen verta ja paksua limaa. Limatulppa irtoili.
Kello 16:00 kävin jälleen vessassa ja nykäisin varovaisesti ballonkin letkua (joka oli teipattu sisäreiteeni ja oli rasittavan tuntuinen). Ballonki irtosi helposti ja sisätutkimuksessa ilmeni, että olen 4cm auki ja kohdunkaula on kadonnut kokonaan. Supistukset pahenivat koko ajan ja sain lääkepiikin niitä lievittämään. Kipu ei hellittänyt sen avulla ja suihkukin auttoi tasan sen aikaa, kun siellä olin.
Papereihin on merkattu, että kirjauduin saliin kello 19:29. Ei muutoksia kohdunsuulla. Supistukset olivat jo todella tuskaisia ja yritin selvitä niistä ilokaasun avulla. Tiukkaa teki ja kyyneleet valuivat silmistäni. Pyysin epiduraalia ja sain sen noin kello 20.30. Hetken päästä helpotti kokonaan. Kivun tilalle tuli kamala vapina ja järjetön kutina. Valitettavasti myös supistukset laantuivat. Tilanne ei halunnut edetä mihinkään ja päivittelin kuulumisiani facebookiin koko synnytyksen ajan.
Kello 22:00 tarkistettiin tilanne ja ei muutoksia. Kätilö vilautti sanan sektio, jos synnytys jatkuisi samalla kaavalla. Nousin kehoituksesta keinutuoliin, jotta supistukset voimistuisivat. Oksitosiinia laitettiin tulemaan tipasta 25ml/h ja pian sitä nostettiin 35ml/h. Supistuksia piirtyi tiuhaan ja aloin hengittelemään ilokaasua, ettei uutta epiduraalia tarvitsisi laittaa. Oikealla hetkellä hengittäminen vei kipupiikit pois. Tippaa nostettiin taas 45ml/h.
Naapurihuoneissa kuului muutaman kerran parkaisuja, kun joku pieni vauva pääsi maailmaan. Itselleni iski tuskastunut ja harmistunut olo. Milloin olisi meidän vuoro? 22.10.2012
Rv 36+6 Kello 01:00 tarkastettiin jälleen kerran tilanne ja ei muutoksia vieläkään. Lääkäri tuli antamaan epiduraalin, jotta voisin välillä nukkua. Tippaa nostettiin taas 60ml/h.
Kello 01:30 iski selittämätön tunne, että jokin olisi pielessä. Mukana synnytyksessä oli mieheni lisäksi äitini, joka oli lupautunut tarkkailemaan käyriä. Kysyin vähän väliä äidiltäni, että onko kaikki hyvin. Äitini käski nukkua ja rentoutua, mutta jokin häiritsi silti mieltäni. Hetken päästä ovi kolahti ja kätilö tuli huoneseen. Hän ilmoitti seurailevansa sydänääniä hetken aikaa. Huomasin, että supistusten kohdilla äänissä oli laskuja ja vaihtelevuus muutenkin vähentynyt.
Kätilö käski yhtäkkiä kääntymään kyljelleni ja hetken päästä uudelleen. Tämä toistui monta kertaa. Pian paikalle tuli myös lääkäri, joka esitteli itsensä. Huomasin, että kyseessä oli sama lääkäri äitiyspolilta, joka olisi halunnut minut osastolle jo aikaisemmin. Kohdunsuun tilanne oli 5cm ja lääkäri oli huolissaan. Hän sanoi ottavansa muutaman näytteen vauvan päästä. Huoneeseen tuli paljon ihmisiä, joista jokainen lähti yksitellen juoksemaan näytteitä eteenpäin. Lääkärikin lähti huoneesta ja sanoi palaavansa tulosten kanssa muutaman minuutin päästä.
Kello 01:43 kätilö pamahti vauhdilla huoneeseen sänky mukanaan ja sillä hetkellä tajusin, että se on menoa nyt. Minua rauhoiteltiin, että kiire ei ole, mutta siirtyessäni hitaasti sängyltä toiselle, kätilö kiskaisi minut vauhdikkaasti siihen. Mentiin tuhatta ja sataa enkä tajunnut mistään mitään. Sekunneissa makasinkin jo leikkauspöydällä ja ympärilläni hääri miljoona ihmistä. Minua itketti. En tajunnut yhtään mitä tapahtuu. Mieheni saapui saliin ja puudutusaineet laitettiin. Anestesialääkäri kokeili kylmällä paperilla, että puudutus vaikuttaa ja selitti, että en tuntisi kipua vaan enemmän kuin joku pesisi pyykkiä mahani sisällä. Leikkaus alkoi kello 02:03. Tunsin selkeästi ilman kipua kaiken mitä mahani sisällä tapahtui. Se tunne oli todella outo.
Huomasin, kun vauvaa alettiin nostamaan ulos. Kello 2:07 kuului spontaani rääkäisy ja purskahdin itkuun. Pieni poika syntyi mitoissa 3630g ja 49cm. Pisteet 7/8/9. Ensimmäiset 10 minuuttia vauva tarvitsi happea, muuten kaikki oli hyvin.
Poikaa vilautettiin minulle ja sain hieman silittää poskesta, kunnes hänet vietiin jo pois luotani. Mieheni lähti mukaan ja jäin yksin saliin ommeltavaksi. Lääkettä pumpattiin isot määrät ja päässäni pyöri aikalailla. Vähän väliä kyselin "mikä tuo ääni on", koska olin varma kuolevani seuraavaksi. Jossakin vaiheessa nukahdin.
Heräsin heräämöstä siihen, kun verenpainemittari puristi kättäni. Hoitajat kävivät vähän väliä painelemassa kohtuani ja nukahtelin koko ajan. Mies ja äitini tulivat katsomaan minua ja itkin kamalasti. En voinut käsittää, että en päässyt vauvani luokse.
Muutaman tunnin päästä siirryin osastolle. Nukahdin uudelleen ja heräsin seuraavan kerran joskus aamulla. En tiennyt missä mieheni oli tai mitä nyt tapahtuisi. Hoitaja tuli paikalle ja kyselin puhelintani. Löysin sen ja soitin miehelleni muutaman kerran turhaan. Päivittelin välissä kuulumisia facebookkiin ja olin hämilläni koko tilanteesta. Kaikki onnittelivat minua vauvasta, mutta ainoa ajatukseni oli; "mikä vauva?".
Minut revittiin pystyyn joskus yhdeksän aikaan ja muuta en voi sanoa kuin YÖK HYI AUTS. Mieheni tuli takaisin sairaalalle puoleen päivään mennessä ja koko ajan kyselin vauvani perään. Mietin vain milloin poika tuodaan luokseni. En silloin tajunnut, että menisi pitkä aika kun saisin hänet itselleni.
Olin väsynyt ja voimani olivat poissa leikkauksen takia. Jaksoin vasta myöhään illalla lähteä katsomaan vauvaa. Paikalle saapuessani häpesin, etten tunnistanut mikä vauvoista oli poikani. Katsoin pientä suloista nyyttiä enkä tuntenut mitään. En saanut poikaa syliini, en saanut imettää enkä syöttää. Siinä olin ja seurasin, kun muut hoitivat häntä. Muut hoitivat.. minun lastani. 23.10.2012
Rv 33+5 Neuvolassa huomattiin kohonnut verenpaine. (117/95) 1.10.2012
Rv 34+5 Olin tarkastuksessa Naistenklinikan äitiyspolilla ja verenpaineeni oli noussut huimasti. (144/105) Minulle aloitettiin verenpainelääkitys ja sain seuraavalla viikolla muutaman ajan, joissa tarkasteltaisiin tilannetta. 8.10.2012
Rv 36+1 Tehtiin paino-arvio 3006g. Arvojen puolesta tilanne vaikutti huolestuttavalta ja minulle oli kehittymässä raskausmyrkytys. Lääkäri olisi halunnut ottaa osastolle, mutta päästi kotiin, koska pissassa ei ollut proteiineja. Hän vannotti tulemaan heti takaisin, jos niitä alkaisi kertymään. 18.10.2012
Rv 36+2 Kirjauduin Naistenklinikan päivystykseen, koska aamulla proteiini oli pamahtanut plussalle. Vauva näytti voivan hyvin, mutta jouduin osastolle.
Osastolla söin paljon verenpainelääkkeitä ja vauvan tilaa seurattiin koko ajan. Monista lääkkeistä huolimatta paineet kohosivat entisestään. (173/121) Päänsärky, joka paineiden noususta tuli, oli jäätävä eikä hellittänyt millään. Silmissäni alkoi näkymään erilaisia valo-oireita ja raskausmyrkytykseen tyypillisiä ötököitä vilahteli näkökentässä. Olin huolissani omasta ja vauvani terveydestä, mutta asialle ei kuitenkaan haluttu tehdä mitään. Sairastan I-tyypin diabetesta ja oli kuulemma iso riski, ettei lapsen keuhkot olisi vielä tarpeeksi kehittyneet. 19.10.2012
Rv 36+4 Proteiini oli lisääntynyt huimaa vauhtia ja oireet pahenivat entisestään. Makoilin sängyllä lukemassa, kun hoitaja pamahti sisään ja ilmoitti, että käynnistys aloitetaan heti. Lääkäri tuli sisälle ja selitti mitä nyt tapahtuisi.
Kello 15:00 sain ensimmäisen Cytotec-murun suoraan kohdunsuulle. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kaulaa jäljellä 2cm. Vauva ei ollut kiinnittynyt. Mitään ei tapahtunut ja seuraava murunen laitettiin kello 19:00. Illalla käyrälle piirtyi muutamia supistuksia, jotka tunsin kevyesti. Ne kuitenkin hiipuivat nopeasti ja mieheni lähti kotiin. Kävin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana päivänä paremmin. Yöllä rupesikin supistelemaan ja tunsin ne unen läpi. Ne eivät olleet kuitenkaan kovia, koska sain nukutuksi aamuun saakka. 21.10.2012
Rv 36+5 Kello 8:00 menin lääkärinhuoneeseen, jossa he aikoivat yrittää käynnistämistä ballonkin avulla. (Vesipallo, joka mekaanisesti ärsyttää kohdunsuuta. Kun pallo tulee ulos; kohdunsuu on automaattisesti auki 4cm.) Ballonkin laittaminen jännitti todella paljon ja se myös sattui ihan kamalasti. Koko juttu epäonnistui, koska kohdunsuun tienoilta ryöpsähti noin 300ml verta joka paikkaan. Jouduin tarkkailuun muutamaksi tunniksi ja tällöin alkoi supistelemaan hyvällä tahdilla. Kuumavesipullo helpotti kipuja.
Kello 11:00 lääkäri halusi yrittää ballonkin laittoa uudelleen. Paikalla oli kaksi lääkäriä ja laitto onnistui tällä kertaa hyvin. Supistuksia tuli epäsäännöllisesti.
Pääsin omaan huoneeseeni ja makoilin sängylläni, kun kello 13:00 tunsin outoa pulputusta alhaalla. Nousin ylös ja huomasin, että housuni kastuivat pikkuhiljaa ja ilmassa leijui makeahko tuoksu. Lapsivesi. Papereihin merkattiin "Spontaani lapsiveden meno, säännölliset supistukset klo 13". Vettä ryöpsähteli vähän väliä seuraavien tuntien aikana ja jouduin vaihtamaan housut ainakin sata kertaa.
Kello 15:00 kävin vessassa ja huomasin paperiin jääneen verta ja paksua limaa. Limatulppa irtoili.
Kello 16:00 kävin jälleen vessassa ja nykäisin varovaisesti ballonkin letkua (joka oli teipattu sisäreiteeni ja oli rasittavan tuntuinen). Ballonki irtosi helposti ja sisätutkimuksessa ilmeni, että olen 4cm auki ja kohdunkaula on kadonnut kokonaan. Supistukset pahenivat koko ajan ja sain lääkepiikin niitä lievittämään. Kipu ei hellittänyt sen avulla ja suihkukin auttoi tasan sen aikaa, kun siellä olin.
Papereihin on merkattu, että kirjauduin saliin kello 19:29. Ei muutoksia kohdunsuulla. Supistukset olivat jo todella tuskaisia ja yritin selvitä niistä ilokaasun avulla. Tiukkaa teki ja kyyneleet valuivat silmistäni. Pyysin epiduraalia ja sain sen noin kello 20.30. Hetken päästä helpotti kokonaan. Kivun tilalle tuli kamala vapina ja järjetön kutina. Valitettavasti myös supistukset laantuivat. Tilanne ei halunnut edetä mihinkään ja päivittelin kuulumisiani facebookiin koko synnytyksen ajan.
Kello 22:00 tarkistettiin tilanne ja ei muutoksia. Kätilö vilautti sanan sektio, jos synnytys jatkuisi samalla kaavalla. Nousin kehoituksesta keinutuoliin, jotta supistukset voimistuisivat. Oksitosiinia laitettiin tulemaan tipasta 25ml/h ja pian sitä nostettiin 35ml/h. Supistuksia piirtyi tiuhaan ja aloin hengittelemään ilokaasua, ettei uutta epiduraalia tarvitsisi laittaa. Oikealla hetkellä hengittäminen vei kipupiikit pois. Tippaa nostettiin taas 45ml/h.
Naapurihuoneissa kuului muutaman kerran parkaisuja, kun joku pieni vauva pääsi maailmaan. Itselleni iski tuskastunut ja harmistunut olo. Milloin olisi meidän vuoro? 22.10.2012
Rv 36+6 Kello 01:00 tarkastettiin jälleen kerran tilanne ja ei muutoksia vieläkään. Lääkäri tuli antamaan epiduraalin, jotta voisin välillä nukkua. Tippaa nostettiin taas 60ml/h.
Kello 01:30 iski selittämätön tunne, että jokin olisi pielessä. Mukana synnytyksessä oli mieheni lisäksi äitini, joka oli lupautunut tarkkailemaan käyriä. Kysyin vähän väliä äidiltäni, että onko kaikki hyvin. Äitini käski nukkua ja rentoutua, mutta jokin häiritsi silti mieltäni. Hetken päästä ovi kolahti ja kätilö tuli huoneseen. Hän ilmoitti seurailevansa sydänääniä hetken aikaa. Huomasin, että supistusten kohdilla äänissä oli laskuja ja vaihtelevuus muutenkin vähentynyt.
Kätilö käski yhtäkkiä kääntymään kyljelleni ja hetken päästä uudelleen. Tämä toistui monta kertaa. Pian paikalle tuli myös lääkäri, joka esitteli itsensä. Huomasin, että kyseessä oli sama lääkäri äitiyspolilta, joka olisi halunnut minut osastolle jo aikaisemmin. Kohdunsuun tilanne oli 5cm ja lääkäri oli huolissaan. Hän sanoi ottavansa muutaman näytteen vauvan päästä. Huoneeseen tuli paljon ihmisiä, joista jokainen lähti yksitellen juoksemaan näytteitä eteenpäin. Lääkärikin lähti huoneesta ja sanoi palaavansa tulosten kanssa muutaman minuutin päästä.
Kello 01:43 kätilö pamahti vauhdilla huoneeseen sänky mukanaan ja sillä hetkellä tajusin, että se on menoa nyt. Minua rauhoiteltiin, että kiire ei ole, mutta siirtyessäni hitaasti sängyltä toiselle, kätilö kiskaisi minut vauhdikkaasti siihen. Mentiin tuhatta ja sataa enkä tajunnut mistään mitään. Sekunneissa makasinkin jo leikkauspöydällä ja ympärilläni hääri miljoona ihmistä. Minua itketti. En tajunnut yhtään mitä tapahtuu. Mieheni saapui saliin ja puudutusaineet laitettiin. Anestesialääkäri kokeili kylmällä paperilla, että puudutus vaikuttaa ja selitti, että en tuntisi kipua vaan enemmän kuin joku pesisi pyykkiä mahani sisällä. Leikkaus alkoi kello 02:03. Tunsin selkeästi ilman kipua kaiken mitä mahani sisällä tapahtui. Se tunne oli todella outo.
Huomasin, kun vauvaa alettiin nostamaan ulos. Kello 2:07 kuului spontaani rääkäisy ja purskahdin itkuun. Pieni poika syntyi mitoissa 3630g ja 49cm. Pisteet 7/8/9. Ensimmäiset 10 minuuttia vauva tarvitsi happea, muuten kaikki oli hyvin.
Poikaa vilautettiin minulle ja sain hieman silittää poskesta, kunnes hänet vietiin jo pois luotani. Mieheni lähti mukaan ja jäin yksin saliin ommeltavaksi. Lääkettä pumpattiin isot määrät ja päässäni pyöri aikalailla. Vähän väliä kyselin "mikä tuo ääni on", koska olin varma kuolevani seuraavaksi. Jossakin vaiheessa nukahdin.
Heräsin heräämöstä siihen, kun verenpainemittari puristi kättäni. Hoitajat kävivät vähän väliä painelemassa kohtuani ja nukahtelin koko ajan. Mies ja äitini tulivat katsomaan minua ja itkin kamalasti. En voinut käsittää, että en päässyt vauvani luokse.
Muutaman tunnin päästä siirryin osastolle. Nukahdin uudelleen ja heräsin seuraavan kerran joskus aamulla. En tiennyt missä mieheni oli tai mitä nyt tapahtuisi. Hoitaja tuli paikalle ja kyselin puhelintani. Löysin sen ja soitin miehelleni muutaman kerran turhaan. Päivittelin välissä kuulumisia facebookkiin ja olin hämilläni koko tilanteesta. Kaikki onnittelivat minua vauvasta, mutta ainoa ajatukseni oli; "mikä vauva?".
Minut revittiin pystyyn joskus yhdeksän aikaan ja muuta en voi sanoa kuin YÖK HYI AUTS. Mieheni tuli takaisin sairaalalle puoleen päivään mennessä ja koko ajan kyselin vauvani perään. Mietin vain milloin poika tuodaan luokseni. En silloin tajunnut, että menisi pitkä aika kun saisin hänet itselleni.
Olin väsynyt ja voimani olivat poissa leikkauksen takia. Jaksoin vasta myöhään illalla lähteä katsomaan vauvaa. Paikalle saapuessani häpesin, etten tunnistanut mikä vauvoista oli poikani. Katsoin pientä suloista nyyttiä enkä tuntenut mitään. En saanut poikaa syliini, en saanut imettää enkä syöttää. Siinä olin ja seurasin, kun muut hoitivat häntä. Muut hoitivat.. minun lastani. 23.10.2012
Rosebud
Puuhakas puhuja
Mieheni joutui tekemään vielä töitä, joten seuraavat päivät olin yksin osastolla. En kehdannut mennä katsomaan poikaa, koska koin olevani tiellä. Illat istuimme siellä ja mieheni vaihtoi muutaman kerran vaipan. Itse en halunnut tehdä sitä, koska koin olevani huono kaikkien niiden hoitajien rinnalla. Syöttää emme saaneet, koska pojan verensokerit olivat alhaiset ja maito täytyi saada menemään. Pienellä oli sokeritippa päässä ja nenämahaletku nenässä.
Tilanne ei parantunut. Sokeria meni tipan kautta ja poika ei syönyt. Muissakin arvoissa oli häikkää. Tuskastuin makaamaan osastolla yksin tunteideni kanssa ja halusin kotiin. Tulehdusarvot olivat hieman nousseet, mutta tämä oli normaalia leikkauksen jälkeen. Haava parani hyvin, vaikka sängystä nouseminen oli hirveintä mitä tiedän. Joka kerta, kun väänsin itseäni pystyyn olin varma, että repeän.
Perjantaina lähdin kotiin ja poika siirrettiin ambulanssilla Kättärille keskosten osastolle. Kotona iski se kamala tunne tajuntaan. Kaikki ne vauvantavarat, tyhjä sänky ja pienet vaatteet. Kurkkuani kuristi ja nieleskelin kyyneleitä. Vaihdettuani vaatteet lähdimme pojan luokse. Perillä saimme kuulla ohjeita ja kuulumisia. Vauvalle oli tehty pieni toimenpide osastolla; kielijänne oli leikattu. Se oli ollut jäykkä ja vaikeuttanut ilmeisesti syömistä. Tuntui taas pahalta. Eikö tällaiset asiat kuuluisi kysyä vanhemmilta ensin? Koin, että minut oli taas sivuutettu.
Illan päätyttyä jouduin kävelemään yli kilometrin vain kolme päivää vanhan haavani kanssa pysäkille; TUSKAA. Bussissa istuminenkaan ei ollut kovin herkkua. Kesken matkan rinnoissani tuntui kamala pakottava tunne ja olisin halunnut juosta kotiin rintapumpun luokse. Maito alkoi nousemaan ja sitä tulikin sitten kunnolla. 26.10.2012
Kättäri oli mukavampi paikka. Siellä vauvalle sai pukea omat vaatteet ja hoidot suoritti vanhemmat. Pääsin ekaa kertaa syöttämään ja pukemaan poikaa. Vaippaa en uskaltanut vieläkään vaihtaa. Myös imettäminen aloitettiin osastolla. Koin sen sujuvan hyvin niin kauan, kunnes innokkaat hoitajat tulivat tunkemaan käsiään ja neuvojaan väliin. Koko ajan nipisteltiin pojan poskia, paranneltiin asentoa ja tuijotettiin silmä kovana. Minua hermostutti --> poika hermostui ja sai itkukohtauksia. Oli muutenkin tarpeeksi vaikeaa opettaa pullolle tottunutta vauvaa rinnalle.
Yhtenä päivänä saavuimme osastolle ja menimme pojan huoneeseen. Ette usko, kuinka kamala järkytys oli, kun vauvan sänky oli tyhjä. Teki mieli huutaa, mutta oli lamaantunut. Kauhusta kankeana menin toimistoon kysymään lastani. Hänet oli kuitenkin siirretty toiseen huoneeseen, koska naamalle oli tullut näppylöitä. Eristäminen oli vain varotoimenpide, vaikka ne vaikuttivat hormoninäpyiltä. Eristyshuoneen takia saimme luvan sunnuntaina jäädä yöksi osastolle, jos haluaisimme. Maanantaina olisi edessä kotiutus.
Elämä tuntui jo askeleen helpommalta. Pystyin hymyilemään, kun hoitajat vitsailivat vauvan muhkeista poskista. Moni tuli katsomaan poikaa, koska oli kuulemma ihanaa nähdä välillä pulleita pyöreitä vauvoja. Moni sillä osastolla oleva vauva oli ainakin puolet pienempi. Bili-arvot kohosivat hieman, mutta meidät kotiutettiin silti. Nenämahaletkukin otettiin pois, vaikka sitä kautta edelleen meni osa maidosta. Osastolla poika sai luovutettua äidinmaitoa omani lisäksi. Aloin stressaamaan riittäisikö maitoni kotona vai pitääkö käydä heti hankkimassa korviketta.
Poika kotiutettiin. Saavuimme kotiin ja oli jotenkin epätodellinen olo. Laskin vauvan äitiyspakkauksen laatikkoon nukkumaan ja mietin miten tässä pitäisi olla. Ei tuntunut erikoiselta. Ei tuntunut miltään. Nyt se oli kotona. Öö...29.10.2012
Koko kokemus oli todella rankka. En saanut vauvaa rinnalleni synnytyksen jäljeen, vaan poika vietiin pois luotani. Makasin osastolla ja kaipasin kipeästi hänen luokseen. Mietin sydäntä kuristaen, että kaipaako poika yhtä paljon äitiään kuin minä häntä? Olinko tahtomattani hylännyt lapseni tärkeimmällä hetkellä? En saanut mitään tunteita heräämään tuota outoa otusta kohtaan ja pelkäsin kamalasti. Mietin, että onko tuo oikeasti minun vauvani. En tiedä miten ikinä selviän siitä kamalasta ajatuksesta, että pieni lapseni vaan vietiin pois luotani. Olimme kuitenkin 8 kuukautta olleet yhdessä. Sydäntä riistää muistella kaikkia niitä piikityksiäkin ja hoitoja mitä toinen joutui kestämään. Mahtoi olla rankka ja kurja alku elämälle...
Tuntin itseni huonoksi. En ollut kestänyt loppuun saakka, vaan lapseni joutui syntymään aikaisemmin. En ollut tehnyt tarpeeksi töitä diabetekseni eteen ja nyt pieni poikani kärsi sokeriensa vuoksi. En edes onnistunut imettämisessä, koska en osannut pitää päätäni ja häätää ihmisiä häirtisemästä. Poika kieltäytyi totaalisesti rinnasta nopeasti ja jouduin pumppaamaan maidon hänelle. Mietin usein, että jos olisin elänyt "ennen vanhaan", ei lapseni olisi selvinnyt. En olisi pystynyt häntä synnyttämään saatika sitten ruokkimaan. Se masentaa.
Jälkeenpäin sain kuulla, että poika oli vääränlaisessa tarjonnassa. Avonainen lakitarjonta tarkoittaa sitä, että lapsi on raivotarjonnassa, mutta hieman väärässä asennossa eikä pääse laskeutumaan. Poika oli jäänyt jumiin ja hänellä todettiin ahdinkotila.
Minulle ei jäänyt pelkoa synnytykseen tai fyysisiin kipuihin. Sektiohaava parani viikossa ja kipukin loppui uskomattoman pian. Pahinta oli se henkinen taakka. Se, että jouduin miettimään tulenko koskaan rakastamaan lastani. Se syö ihmistä. Itsensä syyttäminen ja rankaiseminen tilanteesta, joka on vain liian uskomaton, että sitä tulisi koskaan tajuamaan kunnolla.
Nyt rakastan poikaani. Rakastan maailmassa eniten! Jossakin vaiheessa kaikki lähti helpottumaan ja tajusin kuka siinä sylissäni oikein on. Se on oma poikani, jota olen kantanut 8 pitkää kuukautta lähellä sydäntäni.
En koskaan tule kestämään sitä, että yhteisen elämämme alku meni niinkuin meni. En koskaan selviä siitä, että en ollut rakkaimpani luona tämän ensihetkinä. Olen ikuisesti katkera siitä, etten saanut tuntea sitä, kun vauva nostetaan ensimmäistä kertaa syleilyysi.
En kokenut räjähtävää rakkautta, vaan koin hitaasti syttyvän kiintymyksen. Kiintymyksen, joka muuttui ajan kanssa rakkaudeksi. Mutta rakkautta sekin on. Ja siitä olen kiitollinen.
Kaikki ei mennyt niinkuin suunnittelin. Mutta elämässä on otettava vastaan se mitä tarjotaan. Sain kuitenkin terveen ja elävän pienen pojan. Se on tärkeintä. Nyt ja aina.
(löytyyy myös: http://operaatioaiti.blogspot.fi/2013/05/synnytyskertomus.html JOS HALUAT kommentoida juttua :)
Tilanne ei parantunut. Sokeria meni tipan kautta ja poika ei syönyt. Muissakin arvoissa oli häikkää. Tuskastuin makaamaan osastolla yksin tunteideni kanssa ja halusin kotiin. Tulehdusarvot olivat hieman nousseet, mutta tämä oli normaalia leikkauksen jälkeen. Haava parani hyvin, vaikka sängystä nouseminen oli hirveintä mitä tiedän. Joka kerta, kun väänsin itseäni pystyyn olin varma, että repeän.
Perjantaina lähdin kotiin ja poika siirrettiin ambulanssilla Kättärille keskosten osastolle. Kotona iski se kamala tunne tajuntaan. Kaikki ne vauvantavarat, tyhjä sänky ja pienet vaatteet. Kurkkuani kuristi ja nieleskelin kyyneleitä. Vaihdettuani vaatteet lähdimme pojan luokse. Perillä saimme kuulla ohjeita ja kuulumisia. Vauvalle oli tehty pieni toimenpide osastolla; kielijänne oli leikattu. Se oli ollut jäykkä ja vaikeuttanut ilmeisesti syömistä. Tuntui taas pahalta. Eikö tällaiset asiat kuuluisi kysyä vanhemmilta ensin? Koin, että minut oli taas sivuutettu.
Illan päätyttyä jouduin kävelemään yli kilometrin vain kolme päivää vanhan haavani kanssa pysäkille; TUSKAA. Bussissa istuminenkaan ei ollut kovin herkkua. Kesken matkan rinnoissani tuntui kamala pakottava tunne ja olisin halunnut juosta kotiin rintapumpun luokse. Maito alkoi nousemaan ja sitä tulikin sitten kunnolla. 26.10.2012
Kättäri oli mukavampi paikka. Siellä vauvalle sai pukea omat vaatteet ja hoidot suoritti vanhemmat. Pääsin ekaa kertaa syöttämään ja pukemaan poikaa. Vaippaa en uskaltanut vieläkään vaihtaa. Myös imettäminen aloitettiin osastolla. Koin sen sujuvan hyvin niin kauan, kunnes innokkaat hoitajat tulivat tunkemaan käsiään ja neuvojaan väliin. Koko ajan nipisteltiin pojan poskia, paranneltiin asentoa ja tuijotettiin silmä kovana. Minua hermostutti --> poika hermostui ja sai itkukohtauksia. Oli muutenkin tarpeeksi vaikeaa opettaa pullolle tottunutta vauvaa rinnalle.
Yhtenä päivänä saavuimme osastolle ja menimme pojan huoneeseen. Ette usko, kuinka kamala järkytys oli, kun vauvan sänky oli tyhjä. Teki mieli huutaa, mutta oli lamaantunut. Kauhusta kankeana menin toimistoon kysymään lastani. Hänet oli kuitenkin siirretty toiseen huoneeseen, koska naamalle oli tullut näppylöitä. Eristäminen oli vain varotoimenpide, vaikka ne vaikuttivat hormoninäpyiltä. Eristyshuoneen takia saimme luvan sunnuntaina jäädä yöksi osastolle, jos haluaisimme. Maanantaina olisi edessä kotiutus.
Elämä tuntui jo askeleen helpommalta. Pystyin hymyilemään, kun hoitajat vitsailivat vauvan muhkeista poskista. Moni tuli katsomaan poikaa, koska oli kuulemma ihanaa nähdä välillä pulleita pyöreitä vauvoja. Moni sillä osastolla oleva vauva oli ainakin puolet pienempi. Bili-arvot kohosivat hieman, mutta meidät kotiutettiin silti. Nenämahaletkukin otettiin pois, vaikka sitä kautta edelleen meni osa maidosta. Osastolla poika sai luovutettua äidinmaitoa omani lisäksi. Aloin stressaamaan riittäisikö maitoni kotona vai pitääkö käydä heti hankkimassa korviketta.
Poika kotiutettiin. Saavuimme kotiin ja oli jotenkin epätodellinen olo. Laskin vauvan äitiyspakkauksen laatikkoon nukkumaan ja mietin miten tässä pitäisi olla. Ei tuntunut erikoiselta. Ei tuntunut miltään. Nyt se oli kotona. Öö...29.10.2012
Koko kokemus oli todella rankka. En saanut vauvaa rinnalleni synnytyksen jäljeen, vaan poika vietiin pois luotani. Makasin osastolla ja kaipasin kipeästi hänen luokseen. Mietin sydäntä kuristaen, että kaipaako poika yhtä paljon äitiään kuin minä häntä? Olinko tahtomattani hylännyt lapseni tärkeimmällä hetkellä? En saanut mitään tunteita heräämään tuota outoa otusta kohtaan ja pelkäsin kamalasti. Mietin, että onko tuo oikeasti minun vauvani. En tiedä miten ikinä selviän siitä kamalasta ajatuksesta, että pieni lapseni vaan vietiin pois luotani. Olimme kuitenkin 8 kuukautta olleet yhdessä. Sydäntä riistää muistella kaikkia niitä piikityksiäkin ja hoitoja mitä toinen joutui kestämään. Mahtoi olla rankka ja kurja alku elämälle...
Tuntin itseni huonoksi. En ollut kestänyt loppuun saakka, vaan lapseni joutui syntymään aikaisemmin. En ollut tehnyt tarpeeksi töitä diabetekseni eteen ja nyt pieni poikani kärsi sokeriensa vuoksi. En edes onnistunut imettämisessä, koska en osannut pitää päätäni ja häätää ihmisiä häirtisemästä. Poika kieltäytyi totaalisesti rinnasta nopeasti ja jouduin pumppaamaan maidon hänelle. Mietin usein, että jos olisin elänyt "ennen vanhaan", ei lapseni olisi selvinnyt. En olisi pystynyt häntä synnyttämään saatika sitten ruokkimaan. Se masentaa.
Jälkeenpäin sain kuulla, että poika oli vääränlaisessa tarjonnassa. Avonainen lakitarjonta tarkoittaa sitä, että lapsi on raivotarjonnassa, mutta hieman väärässä asennossa eikä pääse laskeutumaan. Poika oli jäänyt jumiin ja hänellä todettiin ahdinkotila.
Minulle ei jäänyt pelkoa synnytykseen tai fyysisiin kipuihin. Sektiohaava parani viikossa ja kipukin loppui uskomattoman pian. Pahinta oli se henkinen taakka. Se, että jouduin miettimään tulenko koskaan rakastamaan lastani. Se syö ihmistä. Itsensä syyttäminen ja rankaiseminen tilanteesta, joka on vain liian uskomaton, että sitä tulisi koskaan tajuamaan kunnolla.
Nyt rakastan poikaani. Rakastan maailmassa eniten! Jossakin vaiheessa kaikki lähti helpottumaan ja tajusin kuka siinä sylissäni oikein on. Se on oma poikani, jota olen kantanut 8 pitkää kuukautta lähellä sydäntäni.
En koskaan tule kestämään sitä, että yhteisen elämämme alku meni niinkuin meni. En koskaan selviä siitä, että en ollut rakkaimpani luona tämän ensihetkinä. Olen ikuisesti katkera siitä, etten saanut tuntea sitä, kun vauva nostetaan ensimmäistä kertaa syleilyysi.
En kokenut räjähtävää rakkautta, vaan koin hitaasti syttyvän kiintymyksen. Kiintymyksen, joka muuttui ajan kanssa rakkaudeksi. Mutta rakkautta sekin on. Ja siitä olen kiitollinen.
Kaikki ei mennyt niinkuin suunnittelin. Mutta elämässä on otettava vastaan se mitä tarjotaan. Sain kuitenkin terveen ja elävän pienen pojan. Se on tärkeintä. Nyt ja aina.
(löytyyy myös: http://operaatioaiti.blogspot.fi/2013/05/synnytyskertomus.html JOS HALUAT kommentoida juttua :)
E
emppu^^92
Vieras
itselläni synnytyksen kokonais kesto oli lähemmäksi 21h. edellisenä päivänä kävin normaaliin tapaan kävely lenkillä, kivuttomia supistuksia kerkesi matkan aikana jokunen tulla mutta pidin niitä harjoitus supistuksina enkä ajatellut synnytyksen olevan edes lähellä (2 pvä ennen laskettua aikaa) kotiin tultua olin suihkuun menossa kuin huomasin limatulpan irronneen, siitä pari tuntia niin alkoi jo supistella vähän napakammin, supistuksia sateli tiuhaan ja yö meni valvoessa, aamulla noin klo 5 aikaan miestä tökkimään ylös, ja tarkoitus oli lähteä tarkistus käynnille sairaalaan, siinä sairaalaan ovien edessä sitten kaikki vedet päättikin valahtaa kertaheitolla, ja 6h vesien menosta olikin poika jo rinnalla. seuraava synnytys olisi edessä elokuussa, joten saa nähdä meneekö vedet yhtä tyylikkäästi :)