Kertokaa omat synnytys tarinat

Keskustelun 'Synnytys' aloitti ^honey__, 28 huhti 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. ^honey__ Vieras

    Hyvät äidit kertokaa omat synnyts kertomuksia. On paljon hyötyä lukea niitä, varsinki ku itse on peloissa ja odottaa esikoista. =) 
    • Käytettävä Käytettävä x 1
  2. Jenni90 Rakastunut foorumiin

    Tääläkin odotellaan tarinoita; tietää mitä odottaa[;)]
  3. NoKo Peruskäyttäjä

    Minulla näin:

    Olin lähdössä aamulenkille tavalliseen tapaan ja rv:t olivat 40+2, onneksi en lähtenyt. Oireena olivat siinä kohtaa vain pieni selkäsärky.
    Tunnin päästä sattuikin selkään supistusmaisesti, tuli hieman verta ja vatsa tyhjeni totaalisesti (kylpyhuoneen lattialle..). Siinä kohtaa jo tajusin että kaikki etenee liian nopeasti. Tuli yksi ainoa supistus mahaan ja jo ponnistin pään [;)] Hätäkeskukseen samantien soitto ja koiramaisessa konttausasennossa odottelin palomiehiä ja "pidättelin".
    Sitten tulivat palomiehet paikalle ja ehdin juuri ja juuri heidän petilleen kun ponnistin vauvan kokonaan ulos.
    Tähän kaikkeen meni aikaa ehkä noin 1,5h. Synnytyshän lasketaan istukan syntymiseen asti joten synnytyksestäni kokonaisuudessaan tuli hieman pidempi kuin 1,5h kun istukka syntyi sairaalassa.

    Ei ehkä tavanomaisin synnytyskertomus, mutta niinhän synnytyksiä on yhtä monta erilaista kun on synnyttäjääkin [:D]
    • Voittaja Voittaja x 8
    • Tykkää Tykkää x 4
    • Hauska Hauska x 3
  4. Zeni Naimisissa foorumin kanssa Kesäkuun äidit 2019 Tammimammat 2017

    Tämä on sitten PITKÄ! Kopioin suoraan omasta päiväkirjasta jaksamatta lyhennellä... Koittakaa kestää :)

    SYNNYTYSKERTOMUS
    Perjantaina 26.2.2010. Heräsin aamulla n. klo 7. Olin nukkunut yön todella huonosti ja päätin nousta samalla kun Teemu alkoi valmistautua töihin lähtöön. Söin rauhassa aamupalaa ja katselin telkkaria. Jossain vaiheessa huomasin, ettei vauva liikkunut niin kuin normaalisti. Yritin parin tunnin ajan laskea liikkeitä, enkä saanut kymmentä liikettä täyteen. Huolestuneena meinasin jo soitella synnärille, mutta en vielä kuitenkaan viitsinyt, ajattelin odotella Teemun kotiin töistä ja jos ei vielä silloin ole saatu liikkeitä täyteen lähdetään käymään polilla.

    Menin joskus kymmenen sänkyyn katselemaan leffaa ja olin siinä sitten nukahtanut. Heräsin n. 13.30 armottomaan pissahätään ja kiireesti raahauduin vessaan. Juuri kun pääsin vessaan, jotain lorahti housuihin. Kirkasta, aavistuksen punertavaa nestettä vajaan desin verran ehkä, no lapsivettä, ajattelin tietysti.

    Supistuksia ei vielä juurikaan tuntunut, ja turhamainen kun olen, ajattelin mennä ensin suihkuun pesemään tukan ja ajelemaan kainalot ja muut paikat ennen soittoa synnärille ja Teemulle. Suihkussa alkoi taas normaali ”menkka jomotus” jota olin jo useamman kuukauden tuntenut. En siis juuri siihen huomiota kiinnittänyt.

    Sitten soittoa synnärille. Sanoivat jotta voin tulla näytille mutta ei kiirettä kun ei paljoa supistele. Soitin Teemulle sitten, että alkaa tulla kotiin päin, taitaa olla lähtö käsillä. Tässä vaiheessa alkoi jo tulla todella napakoita supistuksia, mutta ei juurikaan säännöllisesti ja kestotkin oli vielä alle minuutin (ei kyllä tullut kellotettua).

    Siinä odotellessa kuivasin tukkaa ja pesin kissan vessan ja haahuilin jännittyneenä ympäri kämppää. Äidillekin soitin, että valmistautuu mummouteen, viikonlopun aikana toivottavasti syntyy J

    Teemu tuli kotiin n.14.00. Vaihtoi siinä rauhassa vaatteita ja puuhaili omiaan. Supistukset oli melko kivuliaita (siinä vaiheessa kyllä ajattelin, että todella kipeitä… Myöhemmin muutin kyllä mieltäni…) ja roikuin aina supistuksen tullessa ovenkarmissa ja yritin hengittää. Sanoin Teemulle, että ei sillä että kiire olis mutta voisitko pistää VAUHTIA!! Ja tulihan sitä liikettä niveliin.

    Matkalla sairaalaan supistuksia tuli muutama. Välit siinä vaiheessa siis alle 5 min. Ei edelleenkään kellotettu, mutta matka sairaalaan kestää juurikin melkeinpä 5 min.

    Auto parkkiin synnyttäjien parkkikselle ja kävellen osastolle juuri sopivasti supistusten välissä. Siellä vastaanotti mukavan tuntuinen kätilö joka neuvolakortin saatuaan jätti meidät hetkeksi odottelemaan aulaan. Siitä sitten käyrille. Teemu jäi vielä aulaan.

    Sairaalavaatteet päälle ja eikun pötkölleen tutkimuspöydälle. Kätilö tutki ja olin kahdelle sormelle auki. Lapsivesi testi tehtiin ja osoittautui, että se mikä vessassa lorahti housuun, ei ollutkaan lapsivettä, vaan limatulppa (!!). Todella outo sellainen, en ollut ennen koskaan kuullutkaan täysin nestemäisestä limatulpasta. Kätilö sanoi, että voidaan varmaan mennä vielä kotiin odottelemaan aukeamista, kunhan olen hetken käyrilla ollut. Remmit siis kiinni ja mittailemaan. Nyt Teemukin sai tulla seuraksi.

    Supistuksia alkoi tulla tihenevään tahtiin, nämä eivät vain lainkaan piirtyneet käyrälle. Kipu oli uskomattoman kovaa joka kerta. Siinä vaiheessa päätin, ettei täältä mihinkään lähdetä, vaan jään vaikka oven kahvaan roikkumaan ja anelemaan jotain kipuun.
     
    Tunnin verran oltiin käyrällä kunnes kätilö tulee takaisin. Sanoin, että supistaa tositositositosi kipeästi  kolmen minuutin välein enkä enää tahdo kotiin vaan jotain kipuun. Siirryttiin saliin klo 15.44. Kävelin tuon hurjan matkan, ehkä 20m ja sinä aikana tuli siihen mennessä ehkä kovin supistus. Jouduin käymään polvilleen lattialle hetkeksi.

    Salissa sain ilokaasua, joka ei auttanut yhtään!! Päinvastoin, oli vielä hankalampi hengittää. Sattui mielettömästi! Itkin supistuksen tullessa ja puristin sänkyä. Pahaolokin tuli siinä, ja pyysin astian johon oksentaa. Ekan kerran yökätessä holahti sitten ne vedetkin. Ja ai jumankauta!! Supistukset vaan paheni! Kätilö oli hetkeä aikasemmin tilannut mulle epiduraalin. Onneksi anestesialääkäri oli justiinsa viereisessä huoneessa. Kätilö teki sisätutkimuksen 16.07 ja olin 4-5cm auki.

    Viimein sain puudutteen klo 16.19. Tuskaa oli, kun piti selkää köyristää pistoksen ajaksi, eikä yhtään saanut liikkua edes supistuksen tullessa. Ja niitä tulikin kaksi sinä aikana kun puudutetta laitettiin. Puudutus ei sattunut kyllä yhtään. Kun pistos oli annettu, olisi pitänyt kääntyä toiselle kyljelle, että aine lähtee kunnolla vaikuttamaan eikä puuduta vain toista puolta. Ei ollut helppo homma ollenkaan. Luulin etten siihen pysty ollenkaan, etenkin kun juuri kun sain itseäni vähän kammettua, niin alkoi taas supistaa eikä puudute vielä vaikuttanut. Onnistuin kuitenkin.

    Ja ai jösses, kun puudute alkoi vaikuttaa! Ihankuin taivas olisi avautunut! Mitään kipua ei tuntunut missään. Päässä oli vaan vähän hassu hiprakkainen tunne :D Tunsin kyllä supistukset mutta ainoastaan kivuttomana paineena. Kätilö tutki taas paikat 16.39 ja olin jo täyden kympin auki! Supistukset oli kyllä tässä vaiheessa hiipuneet ja mulle laitettiin tipassa menemään supistuksia kehittävää ainetta. Kätilön kanssa vitsailtiin ja juteltiin niitä näitä ja samalla sain rauhassa koeponnistella.

    Muutaman harjoituskerran jälkeen alkoi kunnolla tuntua painetta, ja uskomatonta ponnistamisen tarvetta. En olisi uskonut, että se ponnistaminen tulee niin luonnostaan! Tässä vaiheessa iski oikeastaan se tunne kun tajusin, että nythän se lapsi tulee! Meistä tulee oikeasti isä ja äiti!

    18 minutiin ponnistamisen jälkeen, klo 17.38 meille syntyi maailman ihanin poika 2980g ja 46 cm ja 9 pistettä, päänympärys 34cm. Nenä oli poitsulla poskella niin kuin kunnon nyrkkeilijällä konsanaan J  Itkin aivan hysteerisenä , onnesta kyllä, kun kätilö otti pojasta näytteitä. Viimein sain pojan paidan sisään rinnalle. Voi jestas sitä tunnetta! En voi sanoin kuvailla. Siinä se nyt oli, mun oma pieni potkunyrkkeilijäni!

    Ensi-imetys tehtiin hetken kuluttua ja sekin oli mitä uskomattomin tunne. Paljoa en noista hetkistä muista, olin niin onnesta sekaisin. Kätilö puuhaili jotain omiaan alakerrassa. Istukan syntyminen ei tuntunut ollenkaan, jos kätilö ei olisi kysynyt, tahdommeko nähdä istukan, en olisi uskonut, että se on ulos tullutkaan! Ei tahdottu muuten nähdä…

    Sitten poika mittauksiin ja mulle evästä. Nälkä olikin mieletön, olin nimittäin tosiaan aamulla viimeksi syönyt. Isi sai sylitellä poikaa kun sain vähän puhdasta vaatetta päälle. Suihkuun en salissa päässyt kun meinasi olla vähän ruuhkaa. Jokainen sali oli kuulemma varattu.

    Osastolle päästiin n. 20 aikaan. Harmittelin kun jäi salkkarit näkemättä ;) Teemu lähti kotiin ysin pintaan ja poika hoitajien huoneeseen tarkkailuun, kun oli ukkelilla verensokerit vähän alhaalla. Itse yritin kattella suomen peliä, mutta se oli niin karmeeta tuhraamista (loppujen lopuksi suomi taisi hävitä 7-1 tjsp.), että ekan erän jälkeen menin huoneeseen pötköttelemään ja yrittämään nukkumista. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, kun oli poikaa niin kova ikävä… Murunen tuotiinkin sitten kolmen aikaan takaisin. Sitten päästiin taas tissittelyä harjoittelemaan ja nukkumaan.

    Päivät sairaalassa kului vauhdikkaasti pojan hoitoa opetellessa. Teemu oli meidän luona joka päivä useamman tunnin. Sunnuntaina tosin hivenen huono vointisena lauantaisten varpajaisten takia. Ruoka oli pahaa eikä sitä saanut riittävästi.

    Huoneessa oli kolme paikkaa ja meillä kerkesi olla kolme huonekaveria, jotka taisi kaikki olla jossain flunssassa kun niin armoton kuorsaus kävi joka sängystä… Kehenkään heistä en oikeastaan kunnolla tutustunut, yhden kanssa vähän enemmän juteltiin mutta ei sen kummempaa. Sairaalaan ei onneksi saanut tulla muita vieraita kuin lapsen isät ja sisarukset. Niissäkin oli tarpeeksi kun yhdellä huonekaverilla oli kolme alle kouluikästä uuden tulokkaan lisäksi ja kaikista neljästä lähti kiitettävästi ääntä ja kun siihen lisätään komentavat isä ja äiti…

    Sairaalassa oltiin viisi päivää, joista ainakin kaks tuntu olevan liikaa. Vaikka olihan se hyvä saada varmuutta lapsen hoitoon. Hoitajat neuvoivat ihan kiitettävästi kun vaan tajusi kysyä. Paljon oli kuitenkin sellaista mitä ei ensisynnyttäjänä tajunnut kysyä eikä siitä kerrottu. Onneksi on keskustelupalstat jossa voi kysyä tyhmiäkin kysymyksiä.

    Tiistai 30.2.2010. Kotiinlähtö päivänä taisi olla plus – asteista. Harmaata oli ainakin. Painoa oli kotiin lähtiessä 2970g, eli vain 10g alle syntymäpainon. Teemu tuli meitä hakemaan puolen päivän paikkeilla. Vähän miettimistä oli, mitä pojalle päälle, mutta onneksi kotimatka oli sen verran lyhyt ja auto valmiiksi lämmin, ettei olisi vähempi vaatetuskaan haitannut.

    Oli kyllä hassua olla kotona. Edellisen kerran siellä oltiin oltu ihan kaksistaan ja nyt meitä olikin kolme… Ihanaa kyllä, mutta outoa ja ehkä vähän jännittävääkin. Teemulla onneksi oli juuri pojan syntymäpäivänä alkanut talviloma (sain kuitenkin soittaa töistä kotiin pari tuntia ennen työajan loppumista :D) ja heti perään kaksi viikkoa isyyslomaa. Ekat päivät kotona meni rutiineihin totutellessa. Äkkiä ne muodostuivatkin ja vaikka olin kovasti ennen synnytystä pelännyt, että osaanko vauvan kanssa olla, niin kyllä se menee niin kuin sanonnassa ”kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa”. Vaistomaisesti sitä osasi lasta hoitaa.( Nythän kaikki sujuu jo upeasti. Poika on jo reilu 2kk ja painoi viikko sitten neuvolassa 5560g ja pituutta oli 56,4cm.)

    Sellainen synnytys ja ensimmäiset päivät meillä. Synnytyksessä  ensimmäinen vaihe kesti 3h5min, toinen 18min ja kolmas 7min. Koko synnytyksen kesto siis 3h30min. Ensisynnytykseksi siis todella nopea! Kätilö meinasi, että seuraavassa sitten aika puolitetaan :D Kaiken kaikkiaan hieno kokemus eikä mitään kammoa jäänyt. Innolla seuraavaa suunnittelemaan ;) En malta odottaa seuraavaa raskautta. Niin se aika kultaa muistot, ei enää edes ajattele niitä armottomia lonkkakipuja (jotka jatkuvat vieläkin) eikä jatkuvaa pissalla juoksemista tai närästystä jne. jne. jne….
    • Tykkää Tykkää x 15
  5. susanne Vieras

    Oma synnytykseni kesti reilut 19 h, yllättävän nopeasti nuo tunnit kuitenkin kuluivat. Koko tarina löytyy täältä: http://forum.vau.fi/tm.aspx?m=42638&mpage=3
  6. Jenni90 Rakastunut foorumiin

    Zeni Teillähän oli ripakka synnytys.[:)][:)] Todella nopea, varsinkin ensimmäiseksi synnytykseksi.

    Kiitos, oli mukava lukea teidän jo kokeneiden tarinoita.[;)]
  7. memuli Peruskäyttäjä

    Se on itselläkin jo aika lähellä mutta vielä liian kaukana!! En jaksais enää odottaa... [:)]
  8. Oluwatobi Tuttu foorumilla Tammimammat 2018

    Jospas miekin kirjoittelisin tarinaa:
     
    Lauantaina 27.3. (RV 38+4) heräsin klo 8 supistuksiin. Heti tiesin, et nää on nyt erilaisia ku harkkasupparit, sillä mulla oli pientä kipua sekä alavatsalla että selässä. Ajattelin kuitenkin, et jos se vaan varoittelee, ku laskettuun aikaan ois vielä kuitenkin jonkin aikaa jäljellä. Makailin siinä vielä puolisen tuntia sängyssä samalla kellotellen suppareita ja nehän oli heti alusta lähtien n. 5-10 min välein ja kestookin oli n. minuutin verran. Ei ne nyt oikeestaan pahemmin sattunu, mutta klo 9 oli helpompi lähtee liikkeelle ku maata sängyssä. Vedin myös grammaisen Panadolin naamaan, jos siitä olis apua. Ei ollu.
     
    Meille oli tulossa vieraita käymään iltapäivällä, joten alettiin miehen kanssa vähän siivoilla asuntoa ja laittelin siinä samalla ruokaakin. Aina supistuksen tullessa kävelin ympäri kämppää ja koitin hengittää syvään. Liikkuminen auttokin tosi hyvin kipuun, mutta varoittelin miestä kuitenkin, et jos jatkuu näin, niin tänään vielä lähetään käymään sairaalassa. Pakkailin kaiken varalta sairaalakassinkin siinä supistusten lomassa, mies vielä vähän naureskeli, et ei kai me vielä sitä tarvita. Vessassakin ravasin vähän väliä kun maha toimi tosi monta kertaa. Eipä ollu siis tarvetta peräruiskeelle. [:D]
     
    Joskus klo 11 aikoihin soittelin äitille ja kerroin miltä tuntuu, niin se oli sitä mieltä, et ei pidä ootella liian pitkään kotona. No, kun kipu ei tuntunu kovinkaan pahalta, niin sanoin, et ei täs mikään kiire vielä oo. Et mennään sit ku tuntuu et ei enää kotona pärjää. Supparit jatku edelleen säännöllisinä ja alko tuntua jo pikkasen kipeemmiltä, supistuksen alkaessa oli pikkasen vaikee puhua, mutta oottelin koko ajan, et kipeemmältä pitäis tuntua, ennen ku sairaalaan lähetään. Soitin kuitenkin synnärille siinä klo 13 ja kätilö sano, kun olen ensisynnyttäjä, niin varmaan kestää pitkään, joten voin olla kotona, kunnes tuntuu, et ei pärjää. Ku asutaan ihan sairaalan vieressä, niin päästäis sinne nopeesti. Kätilö sano sit siinä puhelimessa, et menisin vaikka suihkuun, jos siitä olis apua.
     
    No, miehän menin ja siitä oli valtavasti apua. Aina supistuksen tullessa käänsin hanan niin kuumalle ku iho kesti ja suihkuttelin alavatsalle ja selkään. Viihdyin suihkussa niin pitkään, kunnes oli pakko saada välillä happea. Eikun vaatteet päälle ja taas kävelemään ympäri kämppää. En ehtiny pitkään olla pois suihkusta, ku mulle tuli tosi huono olo ja oli pakko mennä oksentaa aamiainen. Se vähän säikäytti miestä ja se yritti, et jos mentäis käymään synnärillä näytillä. No ei muuten vielä menty, ku ne vieraatkin oli tulossa. Menin kuitenkin takaisin suihkuun, kun se tuntui parhaiten auttavan kipuun. Joskus 13.30 ne vieraatkin sit tuli, mut mie olin vaan suihkussa. Kuulin, kun mies selitti, missä mennään ja et varmaan lähetään sairaalaan pian. Pyysin miestä tuomaan suihkuun jakkaran, kun jalat alko väsyä. Käytännössä olin ollu koko päivän jaloillani. No, enhän mie kauaa pystyny istumaan, kun aina supistuksen tullessa tuntu pikkasen painetta alapäässä ja oli pakko nousta seisomaan.
     
    Tulin sit lopulta pois suihkusta ja yritin vähän seurustella vieraiden kanssa. Mut yritykseks se jäi. En muista yhtään mitä puhuttiin, kun keskityin aina supistuksen aikana kävelyyn. Olo alko tuntua jo melko kipeeltä, joten sanoin siinä vähän ennen klo 15 miehelle, et alkaa pistää itteensä valmiiks, kohta lähetään synnärille. Äitikin siinä sit soitteli töistä ja vähän tuntu hermostuvan, kun sanoin et ollaan vielä kotona. Käski lähtee synnärille hetimmiten. Yritin vielä kertaalleen käydä pissalla ja siinä pöntöllä istuessa meni vedet. Klo oli silloin 15 ja heti tuli supistuksiin ihan uudenlaista voimakkuutta. Nyt oli lähettävä sinne sairaalaan heti. Laitoin siteen housuun ja sanoin miehelle, et nyt mennään. Se oli just parhaillaan syömässä vieraiden kanssa, tais jäädä ruuat kesken, sen verta tuskaiselta varmaan näytin. [:D] Nappas sit kameralaukun mukaan ja lähettiin menemään. Mies meinas ensin et mennään autolla, mut mä lähin kävelemään metsän poikki, ku siitä pääsi sairaalaan paljon nopeammin, vaikka lunta siellä vielä olikin.
     
    Oltiin synnärillä klo 15.11. Matkalla oli tullu pari niin kovaa supistusta, et oli ollu pakko ottaa miehestä tukea. Kätilö tuli ottaa meidät vastaan ja meinas et laitetaan käyrille. Kyseli siinä piuhoja viritellessä, et mitä kivunlievitystä olin ajatellu ja sanoin, et jos aloiteltas ilokaasusta ja muista kevyemmistä, ku en sitä epiduraalia haluais. Ehdotti sit ammetta, et se menis sitä täyttämään sillä aikaa ku mä oon käyrillä. Sopishan se mulle, mut just sillon tuli taas kova supistus ja samalla oli pakko vähän työntääkin. Kätilö sit kysy, et työnnättääkö ja mä et, joo kyllä kai. [:D] Siinä sit kätilö halus tarkastaa kohdunsuun tilanteen ja sehän oli jo täysin auki ja vauvan pää hyvin laskeutunu!!! Ja eikun vauhdilla vaihtamaan sairaalan vaatteet ja saliin. Et se niistä kivunlievityksistä. [:D]
     
    Salissa sit sain olla aluksi seisaillaan, kun siitä tuntu olevan eniten apua samalla ku otettiin vielä pieni pätkä käyrää. Harjottelin myös ilokaasun käyttöä, mut en mä tiiä oliko siitä apua. Eniten autto, ku nojas sänkyyn ja samalla vähän ähki ja voihki. Sain luvan myös jo pikkasen työnnellä, jos siltä tuntuis. Aika pian siitä siirryttiin sit sängylle ja väsättiin asento oikeeks. Siinä kävi vielä lääkärikin tarkastamassa lantion, kun kätilöö vähän epäilytti, et ois iso vauva tulossa ja mä oon ite aika pienikokoinen. Ihme, ettei ollu neuvolassa asiaan mitenkään puututtu. [8|] No, hyvin pitäis mahtua tulemaan ja siinä sit alettiin ponnistaa pikkuhiljaa. Kätilö puudutti välilihan, jos jouduttais leikkaamaan. Klo 15:45 oli ponnistusvaihe laitettu alkaneeks. Työnsin siinä sit minkä pystyin, yhellä supistuksella sain aina kaks kunnollista ponnistusta tehtyä. Kätilö kehu, et osasin hyvin rentoutua supistusten välillä. Mies oli siinä mun vasemmassa kädessä kiinni ja puristin sitä täysillä työntäessäni, toisella kädellä puristin jotain kahvaa siinä sängyssä. Olin heittäny sen ilokaasun menemään ajat sitten, kun ei siitä kerran ollu apua. Tietysti siinä vielä iski suonenveto jalkapohjaan kesken ponnistamisen ja se muuten sattu. [:D] Kätilö leikkas sit sen välilihankin ja musta tuntu, et se sattu paljon enemmän ku ne supistukset ja ponnistuksen aiheuttama paineentunne alapäässä yhteensä!!!
     
    Klo 16:00 15 minuutin ponnistamisen jälkeen syntyi meidän poika. Painoa oli 3760g, pituutta 51cm ja pipo 34cm. Nostivat pojan heti mun rinnan päälle siihen paidan alle ja huuto lakkas melkein heti. Isukki sai sit leikata napanuoran samalla ku yritti kuvata meitä. Ja pitihän sitä sit heti ilmoittaa tuoreille isovanhemmille. Mies soitti mun äitille, eikä se meinannu uskoa, et jo oli poika syntyny. Vastahan me tunti sitten oltiin lähössä synnärille. [:D]
     
    Istukka syntyi 9 minuutin kuluttua, joten synnytyksen kestoksi tuli: avautumisvaihe 7h 45min, ponnistusvaihe 15min ja jälkeisvaihe 9min. Mies pääsi kylvettämään pojan ekaa kertaa, samalla kun minua kursittiin kokoon. Episiotomian lisäksi oli tullu pari pientä repeämää, mut niitten ompelu ei sit sattunu yhtään. Nyt oli puudutukset kohillaan. [:D] Pesun jälkeen pieni pääsi isän syliin tuoliin ja mulle tuotiin vähän syömistä, ku en ollu koko päivänä syöny muuta ku sen aamupalan, mikä meni vessanpönttöön. Ruuan jälkeen kävin pikasesti suihkussa ja sit oli ensi-imetyksen aika. Poju ties heti mitä tehä ja aika pitkään se siinä imikin, ennen kuin nukahti.
     
    Lähdettiin osastolle siinä 18:30 maissa. Huoneessa ei onneksi ollut muita silloin, niin saatiin rauhassa ihmetellä uutta tulokasta. Tosi hyvin ja nopeasti meni synnytys, vaikka ensisynnyttäjä olinkin. Ja ilman suurenpia kivunlievityksiä, mitä olin toivonukin. Ensi kerralla pitäis kuulemma lähteä sairaalaan vähän aikasemmassa vaiheessa, ettei isä joudu kätilöksi kotona. [:D] Mielestäni synnytys ei tehny ollenkaan niin kipeetä ku olin etukäteen ajatellu, tietysti se koski jonkin verran, mut olin odottanu paljon suurempaa kipua, sillä sitä kotonakin niin pitkään oltiin.
     
    Tulipas pitkä tarina, vaikka lyhyesti yritin kertoa. Toivottavasti joku jaksaa lukea.[:D]
     
     
    • Tykkää Tykkää x 15
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  9. Bumble Bee Tuttu foorumilla

    Syntymäaika: 05.02.2010 KLO 10:32
    Mitat: 3530g / 52cm
    RV: 42+4
    Synnytystapa: Alatiesynnytys, imukupilla avustettiin kun vauvan pää oli vinossa. Kivunlievityksenä ilokaasu, epiduraali ja kohdunkaulan puudutus. Epiduraali ei auttanut kunnolla, oikea puoli ei puutunut lainkaan. Ilokaasukin auttoi vain hetken aikaa, kunnes se rupesi menemään päähän heti ja tuli huono olo.
    Paikka: SATKS


    Last edited: 13 huhti 2014
  10. Mirputin86 Aloittelija

    Elikkäs
    Esikoinen synnytys kesti 7h ekasta säänöllisestä supistuksesta klo 2.00 alkoivat siis supistukset olivat heti 5min välein eivät kipeitä vielä.sairalaan parin tunnin päästä sain ilokaasua ja kohdunkaulapuudutteen auttoivat ihan hyvin.Lapsivesi meni 30min ennen tytön syntymää ja väliliha leikattiin puudutuksessa 30min kovaa ponnistelua ja dadaa tyttö maailmassa? toipuminen välilihaleikkauksesta kesti noin viikon.
    Ja tyttö syntyi rv39+3  3330g ja 48cm.

    keskimmäisen synnytys kesti 4h alkoi myös klo 2.00 yöllä säänölisillä supistuksilla 2h kotona ja sairalaan kun alkoi olla tukalaa.Tutkimuspöydällä 7cm auki ja lapsvedet meni....sekavaa..10min ilokaasua ja ponistamaan..
    voin sanoa että kipeetä teki ilman puudutuksia onneksi ei ullut repeemiä! ponnistus 15min ja poika maailmassa?
    toipuminen 2päivää. Syntyi rv40+1 3840g ja 49cm.

    Kuopus köhöm.. rajuilla supistuksilla juoksu jalkaan sairalaan, kohdunkaulapuudute 1,5h poju sylissä 2min ponnistuksella? toipuminen ehkä 1päivä? syntyi rv38 2640g ja 46cm oli mini poju!

    Nyt neljättä odotan ja saas nähä synnytänkö ja kotona! ei vain:)
    synnytyksistä kaikki jäivät mileeni hyvin eteenkin keskimmäisen raju ja nopea synnytys "luonnollisesti" jos 10min ilokaasun saantia ei lasketa. ainut apu mikä oli niin henkittäminen ja liikkuminen..mutta muuten synnytän mielummin kun meen hammaslääkäriin....:/ jälkeenpäin vain toteaa ettei se ollut niin kamalaa kuin luuli ja kipu on vain hetkellistä se nyytti sylissä vie kaikelta muulta huomion????
  11. squiik Peruskäyttäjä

    Pääsinpäs tähän ketjuun mukaan, kun meidän pikkuneiti päättikin syntyä viime sunnuntaina 9.5, 10 päivää etuajassa [:)]

    Mulla alkoi henkinen valmistautuminen synnytykseen sunnuntai aamulla puoli neljä, kun heräsin siihen, että aikas reippaasti lapsivettä valui housuihin. En asiaa sen kummemmin ihmetellyt, jatkoin unia, mutta toki kävi mielessä, että nyt saattaa olla h-hetki lähestymässä. Aamulla lapsivettä tuli taas jonkin verran ja muutenkin päivän aikana vettä tuli aina välillä runsaastikin. Supistuksia ei juuri ollut, vain sellaista pientä jomotusta alavatsassa ja päätimme vielä käydä vanhempieni luona äitienpäiväkaffella päivällä.

    Illalla sitten kuuden aikaan supistukset voimistuivat ja olivat samantien jokseenkin säännölliset. Eipä siinä sitten muuta kuin päätettiin ruveta pakkaamaan tavaroita ja järjestellä koirien viemistä hoitopaikkaan. Sairaalassa olimme hiukan ennen klo 20, kohdunsuu oli siinä vaiheessa jo 9cm auki ja siirryimme tutkimushuoneesta melkein suoraan synnytyssaliin. Siellä sitten hetkisen kärvistelin ilokaasun varassa, mutta pian sain nopeasti vaikuttavan spinaalipuudutuksen, jonka jälkeen supistuksetkin olivat oikeastaan jo ihan nautinnollisia [8D] Kolmisen tuntia meni synnytyssalissa ja klo 23 jälkeen pääsin ponnistamaan ja nyytti oli sylissä 23.12 - ponnistusvaihes kesti 7 minuuttia.

    En kyllä osannut etukäteen synnytystä pelätäkään, enkä muutenkaan pelkää kipua juurikaan - enemmän jännitti se itse sairaalassaolo, kun en ole koskaan elämäni aikana joutunut sairaalassa olemaan pidemmän aikaa. Kaiken kaikkiaan yllättävän helppo ja siedettävä synnytys! Ei tullut huudettua tuskasta, kun ei oikeastaan sattunut missään vaiheessa sietämättömän paljon. Toki supistukset olivat kivuliaita, mutta kipu oli jotenkin niin erilaista, etten osannut sitä oikein ajatella kipuna. Outoa...

    Nyt opetellaan sitten vauvan sielunelämää ja nautitaan helteestä [:D]
    • Tykkää Tykkää x 1
  12. Manefa Aloittelija

    Minulla oli jo 16 päivää yli, kaksi kerta oli lähetetty kotiin ja kolmanella sitten päätettiin avustaa vauvelia. Tulimme aamulla klo 8, vasta 11 oli puhkaistu kalvot, tiputus alkoi, ja supistukset olivat jo melkein samantien, mutta aika mietoja(menkkaatkin olivat pahempia), sitten yhdeltä olivat jo voimakkaat ja olin käyttänyt kaasua apunaani, kipu oli sietävä eikä yhtään sellaista mitä kuvittelin, ei mitään kauheata :) Olen yrittänyt makaa, mutta siitä ei tullut mitään, en voinut pysyä paikalla, piti liikkua. keinotuoli oli silloin tällöin ihan hyvä, mutta paras oli BOSUpallo, sillä olin pompinut, auttoi tosi hyvin selkäkipuihin! Ja ne kivut olivatkin pelkästään selässä, ehkä vähän vatsan alapuolella. Mieheni yritti hieroa minua, joskus siitä oli apua, mutta välillä en kaivanut kosketusta, halusin kestää sen supistuksen ilman kosketusta!! Paitsi kätilön kosketus, hän ei ärsyttänyt. Ja muutenkin minulla oli suuri onni kätilöiden kanssa, upeita naisia, yksi niistä oli harjoittelija. Sitten kivut olivat jo aika voimakaita, joten pyysin epiduraalia, se odottelu oli kauheata. Olisin kestänyt ilmankin, mutta halusin helpotusta, joten sorruin siihen [8|] Kun sain sen piikin, joka supistuksella helpotti. Sitten vaan juttelin kätilön kanssa sitä sun tätä pari tuntia.
    Selässä alkoi tuntua vahvaa painetta, ihan kun selkäranka irtoais, ja kauhea wc hätä, luulin että paskoan ihan just [:)], pyysin varmuuden vuoksi lisää puudutusta ja kun minua tarkistettiin, niin kohtu olikin jo täysin auki ja tukka näkyi [:D] joten jäin ilman puudutusta. Sitten oli ponnistusvaihe, se tuntuikin isolta.. VALTAVALTA vessahädältä. Ponnistin minuutin ja pää olikin jo ulkona, en tuntenut ollenkaan kipua, ei ollut tippakaan hikeä. Kätilöt pyysi pitää taukoa, he puhdistivat hengityskanavat (vedet olivat jo vihreät), ja sitten sain ponnista loputkin, mutta joko kätilöiden avulla tai mä olin vain niin hyvä, se oli erittäin helppoa, ja hän vain pulahti pöydälle kello 18:25. Olin varma että poika tulisi niin siinähän oli 54,5cm ja 4300g karvainen prinsessa!! [:D] kyynelet vain valui kun pidin hänet sylissäni, olin niin rakastunut! ja se on totta että kaikki kivut unohtuvat heti kun saat hänet syliin
    Ei jäänyt yhtään traumoja, vaikka jouduinkin sitten leikkaussaliin kun repesin. Kymmenen pisteen synnytys!


    • Tykkää Tykkää x 2
  13. Manefa Aloittelija

    Unohdin lisätä, että tyttö syntyi aprillipäivänä!!! [:D]
    • Hauska Hauska x 1
  14. Ainokainen Vieras

    Alku raskaudesta olin pelokas ajatellessani synnytystä. Raskaus oli todella helppo, eikä minulla ollut harjotus supistuksia tai en ainakaan niitä tuntenut. Sunnuntaina 26.4 kävin nukkumaan ilman mitään erikoista, aamtanuu yöllä heräsin supistuksiin. Odottelin aikani ja otin aikoja. Niitä jatkui puolille päiville jonka jälkeen ne loppui kuin seinään. No siinä sitten vierähti tunteja kunnes ne alko uudestaan. Soittelin siskolle tilanteen (sisko oli mukana synnytyksessä ja asui lähellä sairaalaa. itsellä matkaa n.35km) sisko sano et se tulis hakemaan mut sanoin tulevani itse autolla.. sairaala kassi mukaan ja ajamaan. Sit siskon kanssa sairaalalle. Ottivat käyriä. Ei alkanut etenemään joten ne anto jotain mikä ns pysäytti supistukset ja jäin tarkkailuun yöksi. No aamullakaan ei vielä mitään ja takas siskolle.. Meni ilta päivälle kun supistukset alko. Tuntu paljon voimakkaammille kun edelliset.. odoteltiin siinä vielä monta aikaa.. kävin suihkussa, ei helpottanu yhtään. joskus 6aikaan mentiin sitten sairaalalle.. käyriä ja sisätutkimuksia.. pari senttiä olin auki. odoteltiin käyrässä... 4cm auki.. supsitukset oli kivuliaita.. eniten koski alaselkään. pääsin siinä sitten ammeeseen.. ei sekään oikeen auttanut. sieltä mentiinkiin sitten synnytys saliin jossa makasin kylellän ja aina supistuksen tullessa puristin reidet yhteen.. ponnistuttaa.. kätilö tutkii ja sanoo että olen täysin auki. huh helpotus. päätin että nyt se kipu loppuu ja viisi supisusta ja 12 min niin terve tyttö sylissä. synnytyksen kokonais kesto 7,5h. tyttö painoi 3484g ja oli 51cm pitkä. Kätilö siinä minut sitten tutki, ei repeämiä. sanoi että luontainen synnyttäjä ja että vuoden päästä uudestaan oli vain kohdun suun puudutus ja kipulääke. Kokemuksesta ei mitään kammoa, vähän se aina silti jännittää miten ens kerralla.. että näin meillä..
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  15. nimmi Uusi käyttäjä

    Mulla oli noin viikolta 27 alkaen ollut supistuksia, jotka joskus oli hyvinkin säännöllisiä, ja silloin mielestäni hyvinkin kipeitä. Kaksi viikkoa ennen pojan syntymää oltiin miehen kanssa ostamassa vaunuja, kun jotain humpsahti housuihin :) Pompin kaupan vessaan ja ilmeisesti pala limatulppaa oli irronnut.
    Viikon päästä tästä alkoi pieni verinen vuoto, josta kerroin sitten neuvolatädille, kun samana päivänä aika sinne oli. Varasi sitten aikaa seuraavalle viikolle, mutta sanoi että tuskinpa tulet silloin yksin vaan vauvan kanssa. Tämä tietty vähän pelästytti, sillä viikkoja oli 35 tasan, enkä ollut vielä edes ehtinyt synnytyssairaalassa käydä tutustumassa. Samalla käynnillä ollut neuvolalääkäri totesi että kohdunkaula oli lyhentynyt 1,5 senttiin ja olin 2 senttiä auki.
    Viikolla 35+5, maanantai-aamuna klo 5 heräsin kovaan kipuun ja sitten lorahti osa lapsivedestä. Koikkaloin siitä vessaan ja istuin siellä muutaman hetken miettien että nytkö se alkaa, pitäiskö herättää mies ja mitä nyt tehdään. Sanottakoon vielä, että olin kuvitellut synnytyksen alkavan hitaasti, noin 10 minuutin välein tulevilla supistuksilla, joita sitten kotona helpotetaan kaurapusseilla ja kuumilla suihkuilla, mutta ei. Supistukset alko heti tulemaan kovina, kipeinä ja noin kolmen minuutin välein. Herätin ukon että kohta lähdetään, kävin suihkussa äkkiä pesemässä hiukset, sen jälkeen oltiinkin kontillaan vessan lattialla oksentamassa ja itkemässä kovaa kipua.
    Klo 6 lähdettiin viemään koirat mummolaan hoitoon ja siitä Jorviin. Supistukset olivat nyt jo todella kipeitä ja oksetti. 7:n aikoihin tehtiin sisätarkastus, 4 senttiä auki. Makuulleen ei pystynyt olemaan ja olinkin kontilleen pylly pystyssä kiroillen. Siitä mut kärrättiin pyörätuolilla synnytyssaliin, jossa sain ilokaasua. Koska hengittäminen oli kipujen takia todella vaikeaa, (näin jälkeenpäin sanottuna olisi kannattanut käydä jossain mammajoogassa tm. harjottelemassa hengitystä), niin ilokaasusta tuli vaan todella oksettava olo. Joten oksensin lisää. Joskus 8:n aikaan sain epiduraalin, joka helpotti oloa TODELLA paljon, mutta vaikutus rupesi loppumaan joskus 10:n jälkeen, jolloin pyysin lisää. Katsottiin paikat, 10 senttiä auki, kohdunkaula pois, et saa epiduraalia, nyt ruvetaan ponnistamaan. Sain kuitenkin pudendaali-puudutuksen (luin tämän sitten synnytyskertomuksesta), jonka vaikutus oli todella vähäinen. Tosin enpä tiedä, miltä olisi synnytys tuntunut ilman sitä. No, lapsi syntyi klo 11.57 viikolla 35+5 täysin terveenä, pituus 50cm ja paino 2770g. Repeämiä ei itselle tullut, pieniä hankaumia vain.
    Sairaalassa oltiin viikko pikkusen painon ja keltaisuuden takia.
    Nyt hän on jo kaksi ja puoli kuukautta vanha äijä! :)
    Toivottavasti tästä sepustuksesta sai edes vähän selvää :)
    • Tykkää Tykkää x 3
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  16. Zeni Naimisissa foorumin kanssa Kesäkuun äidit 2019 Tammimammat 2017

    Nimmi: Onpa teillä ollut iso keskonen! (Kai hänet keskoseksi luetaan, kun ennen 37 viikkoa syntyi...)Meillä kun täysaikanen (38+5) poika oli 2980g ja 46cm [:D] Sellanen kääpiö :D Joutuko poika olemaan keskolassa ollenkaan/kuinka pitkään?
    • En tykkää En tykkää x 1
  17. nimmi Uusi käyttäjä

    Me oltiin käyty muutaman kerran Jorvissa kasvukontrollissa, kun epäiltiin että jätkä olisi "liian iso". Mulla kohdunkorkeus oli 38 senttiä jo viikolla 34... Mutta yllätyksenä tuli kyllä kaverin pituus! Sanoinkin miehelle että jos ois syntynyt täysaikasena, niin olis varmaan tullut ulos reppu selässä valmiina kouluun :D
    Synnytyksessä oli mukana lastenlääkäri, ennenaikaisena kun tosissaan syntyi, joka sitten heti syntymän jälkeen tutki pojan. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, keuhkot toimi ja kaikki kunnossa niin sain pienen heti viereen eikä onneksi joutunut mihinkään kaappiin.

    Loppu hyvin kaikki hyvin :)
  18. ^honey__ Vieras

    Nyt voisin kertoa omanki synnytyksen!

    Raskausmyrkytyksen takkia olin osastolla ja siellä päätettiin käynistyksen. Siinä vaihessa olin vaa yhelle auki. Sain illalla yhen pillerin ja seuravalla aamulla toisenki. Iltapäivällä pääsin synnytysosastolle ja siinä klo 16.30 pistetiin vedet menemään. Siinä vaihessa olin 2 sormia auki.. Säänölliset supistukset tulivat saman tien. 18.30 kätilö laitoi mulle tippan että supistukset voimistuisivat. Siinä vaihessa kivunlevityksenä käytiin keinutuolia ja terapiapalloa. Sitten aloin kävellä siinä huonessa lämpöpussin kanssa. klo 20 menin sängylle ja kokeilin ilokaasua, ei auttanu, vaa tuli pahempi olo. Sitten supistukset olivat jo nii kovia etten kestäny niitä ja pyysin epiduraalia. Mutta en tienyt et tämä kaikki oli vastaan alkua! klo 21.15 epiduraali alkoi toimia ja minä nukahtin mieheni kanssa. 23.00 Puudutuksen vaikutus alkoi loppua ja olin  vasta 6 sentia auki, sain toisen annoksen ja jatkoin nukkumista.. 1.15 heräsin siihen että tunsin taas supistuksia ja kätilö ilmoiti että olin täysauki, mut en saanu ponnistua, koska vauva oli sen verran ylhällä. Tein harjoitus ponnistuksia. 2.00 alkoitin ponnistella täysin, ponnistelin tunnin aikana eikä tullu mitään. Kätilö pääti et antaa mulle viel yhen epiduraalliannoksen ja odottetaan että lapsi lasketuisi alemmas. Se puudutus ei vaikutanu täysin, tunsin vasemmalla puolella kokoajan jonkun painen. Tunnin päästä kätilö voimisti mulle tippan määrän, että lapsi saisi laskeutua alemas, kivut olivat ihan sietämätömiä, ei mikään asento tuntui hyvältä, mutta kipu vaa jatkui ja jatkui! Jossain vaihessa tuli toinenki kätilö paikkalle ja alkoi ponnistus vaihe, tippan kokoajan voimistutii ja ponnistin taas tunnin, tuloksetta. klo 6 lääkäri antoi päätöksen et lapsi on liian ylhällä, nyt lähetään tekemään hätäsektio.. Mies jäi synnytyssalin ja mut viedetiin leikauksen. Siellä sain lisää epiduraalia ja klo 7:04 10 pisten poika oli maailmassa...
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Informatiivinen Informatiivinen x 1
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  19. ehkäpä Peruskäyttäjä

    Mun tarina on aika hurja, herkkien ei kannata lukea...

    2.6.10 rv 40+0 alettii käynnistelee tuloksetta.

    4.6.10 koitettii käynnistustä tipalla, tuloksetta.
    Siitä lähtien supistuksia 1-2 tunnin välein.

    6.6.10 illalla noin 21.30 alko supistelee 10min välein.
    Sinä yönä ennen kolmea olin jo synnärillä käyrillä.
    Synnytys laskettiin alkaneeksi noin aamuviideltä.
    Sain särkylääkkeet ja niillä jaksoin hetken.
    Kalvot puhkaistiin, vedet meni.
    Sitten opettelin ilokaasun käytön,
    joka toimi ehkä tunnin, sitten tuli huono olo.
    Pyysin epiduraalin, kun aloin olla hysteerinen kivusta ja aloin täristä pelosta.
    Epiduraalin laittaminen oli kamalaa, tärisin ja kätilö vasta sai minut rauhottumaan,
    kun piti kädestäni ja puhui minulle rauhoitellen.
    Kivut alkoi palata jossain vaiheessa ja sain toisen annoksen.
    Ja sain vielä kolmannenkin.
    Kivut vain yltyivät, kätilö katsoi synnytyksen edistyvän ripeästi siinä vaiheessa.
    Sainhan minä tipankin jossain vaiheessa, kun kohtu alkoi väsyä.
    Kivut kasvoivat ja sain kipupiikit alapäähän. Lääkäri tsekkasi tilanteen. Lapsen pää oli jumissa tai vinossa.
    Huoneeseen tuli yhteensä 5-6 kätilöä ja se yksi lääkäri oli paikalla.
    Ponnistelut alko ja siitä ei tullu mitään, kipu oli sietämätön, karjuin niin että ääni oli
    pois 2 päivää. Lapsi yritettiin auttaa imukupilla ulos, tuloksetta.
    Väliliha leikattiin että hups vaan. Mieheni katsoi järkyttyneenä vieressä karjuntaani.
    Lääkäri totesi että hätäsektioon.
    Perkele vaan, ajattelin. Huusin leikkaussaliin asti ja haukuin kaikki matkalla sinne, kivut oli niin järkyttävät, piti purkaa johonkin.
    8 minuutin päästä oli terve poika ulkona. kokoa oli 4,8kg ja 55cm.
    Että sellanen tarina.
    Toistaseksi olen päässyt pelosta yli, mutta jännittää, jos tulen uudelleen raskaaksi.
    Haavat parani yllättävän nopeasti. Oltiin 4 päivää osastolla. Pyysin anteeksi kielenkäyttöänikin. :)

    Loppu hyvin, kaikki hyvin.<3
    • Sympatiaa Sympatiaa x 5
    • Tykkää Tykkää x 1
  20. saana_85 Vieras

    minun tarinani taitaakin olla tämän keskustelun hurjimmasta päästä... eikä minun tosiaankaan ole tarkoitus pelotella ketään, näinkin vaan voi käydä joskus.. ja mikä parasta, tästäkin selvittiin lopulta hengissä! [:)]

    11.9.2006 suunniteltu sektio tytön perätilan vuoksi. aamulla sairaalaan, ei ylimääräisiä tuntemuksia, rv 37+1. Sektiota ei uskallettu pidemmälle siirtää, kun tyttö meinasi jo rv 30 syntyä.. Alkuvalmistelut tehtiin ihan normaalisti, ei vieläkään mitään tuntemuksia, karvat ajeltiin ja laitettiin tipat ja se pissaputki, mikä nyt nimeltään olikaan. Harjoittelija laittoi sen, heti alkoi ihan vi**n moiset kivut vatsassa ja alapäässä, sanoin oikealle kätilölle, että mitähän se harjoittelija teki.. no kätilö vaihtoi putken, kipu jatkui. Kätilö aikansa minun kiemurtelua katsoessaan (itkin jo kivusta), kutsui lääkärin tutkimaan. Olin 4-5 senttiä auki. Tämä siis tapahtunut ilman mitään tuntemuksia.. Lääkäri tuumaili, että hän voisi laittaa tytölle villasukan jo jalkaan. Vähän herätti, että tässä mihinkään leikkaukseen keretä.

    No saliin sitten vain, ja spinaalipuudutus. Jollakin kylmällä tupolla vedeltiin pitkin mahaa ja kyseltiin pikkuisen että tuntuuko enää tuntuuko enää. tuntuihan se. no, lääkäri päätti sitten kokeilla tökkimällä vatsanahkaa veitsellään. sanoin, että pikkuisen pistää vain enää. Ei siinä, alettiin leikkaamaan. Lääkäri oli ehtinyt vetää vatsan auki kun puudutus katosi kokonaan, siis totaalisen kokonaan, ikinä en ole niin suurta kipua tuntenut! Lääkäri ei uskonut kun sanoin useita kertoja, tuumaili vain että voi vähän venyttää.. Kun jalkoja aloin heiluttelemaan, lääkäri tuumasi, että ukko ulos salista ja nukutusaineet suoneen. No eipä siinä, isä sai terveen tytön 2840g ja 45 senttiä, syliinsä. ehtivät hieman tutustuakkin siinä, ennen kuin heräsin ja tajusin mitä oli tapahtunut..

    Traumathan tästä jäivät.. Uusi tulokas olisi toivottu, mutta ajelen takuulla Ouluun synnyttämään seuraavaa, Kemin reissu jääköön edellinen viimeiseksi. Potilasvakuutuksen tutkittua tapaukseni, totesivat, että oli hoitovirhe, kun eivät kunnolla tutkineet puudutteen leviämistä. Korvaus: 200€. Minusta vain edelleenkin tuntuu, että jos menet tuolla kadulla jonkun puukottamaan, niin uhri saisi hieman suuremmat korvaukset. Tuo on Suomen lain mukainen korvaus tällaisesta tapauksesta, että se niistä potilaan oikeuksista sitten..
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Käytettävä Käytettävä x 1
    • Tyhmä Tyhmä x 1

Jaa tämä sivu