Joululahja tulossa!

Tänään aamulla oli se odotettu varhaisultra. Kamalan jännittävä aamu on ollut. Käytiin molemmat miehen kanssa, hän oli vakuuttunut että kaikki on ok, minä jännitin todella paljon kun olin viikolla tehnyt se testi joka näytti vain haaleaa viivaa. Mutta siinä se pikkuinen pötkö oli, ihan oikeassa paikassa ja sydän sykki hienosti. Kuultiin äänet myös dopplerin kanssa, oli tasaiset ja vahvat sanoi lääkäri. :love2 Ja yksin se siellä oleskeli, onneksi! En olisi todellakaan halunnut yhtä aikaa kahdet vauvat. Pikkuinen vastasi viikot, laite antoi 6+6, olen itse laskenut että pitäisi tänään olla 7+0. Eli tähän mennessä kaikki on just niin kuin pitää olla. Helpottunut, mutta nyt taas jännittää kertominen... Mitäköhän esikoisemme sanoo? :)

Luulen että on ihan turha olla tässä vaiheessa huolestunut siitä mitä on syönyt ja juonut ennen kuin tiesi raskaudesta. Kai se on jatkuva alkoholinkäyttö raskauden aikana joka on vaarallista.
 
Meillähän taitaa LA olla aika lähekkäin, kun mulla on menossa rv7+2. Varmaan helpostti, kun näki että pieni sydän sykki. Minkä ikäinen teidän esikoinen on?
 
Teillä vähän vanhempi, meillä tosaan ensi kuussa 2wee. Sieltä voi kyllä tulla hauskoja kysymyksiä :D Ootteko mistä päin Suomea? Mulle annettiin LA11.12
 
Voi voi, soitin äsken ensimmäisen neuvola-ajan ja eipä ollu kovin rohkaiseva täti, kun mainitsin tuosta viikon takaisesta :(
 
No oli kyllä ihan ympäripyöreä :/ " no se on siinä ja siinä ollaanko silloin enää turvallisessa ajassa, ja kyllähän niitä vaurioita pystytään myöhemmin sitten korjaamaan? Aivan kumma vastaus. Mutta huolta ei ainakaan onnistunut poistamaan.
 
Jonsku, Etelä-Suomessa asutaan, tarkemmin Itä-Uudellamaalla. entäs te?

Voi ei, Liinu, kuulostaa siltä että sait huonoa kohtelua neuvolatädistä. :( Kyllä mielestäni ammattilaiset pitäisi osata olla asiallisia.

Yritin itsekin soittaa neuvolaan, mutta näköjään oma terveydenhojtaja viime kerrasta, joka on myös hoitanut tyttäremme neuvolakäynnit aina, on jäänyt sopivasti vuoden virkavapaalle. :( Sain uuden henkilön nimi ja puh.nro, ja tietenkin hän oli tänään sairauslomalla. Täytyy muistaa maanantaina taas soittaa. Vähän olen pettynyt, olisin toivonut sama neuvolatäti kuin viimeksi. Sairastin synnytysmasennusta viime synnytyksen jälkeen ja tietenkin pelkään että tauti uusiutuu. Olisi ollut helpottavaa tietää että neuvolatäti tuntee historiani. Tietenkin uudelle voi kertoa ja aionkin ilman muuta, mutta tuntuu ettei ole kuitenkaan sama asia. Syömishäiriötaustaisena toi painon nousu ja tarkkailu oli myös viime kerralla ahdistavaa ja tästäkin vanha neuvolatäti olisi ollut tietoinen. Mutta ei auta muuta kuin kertoa taas kaikki asiat uudestaan uudelle henkilölle. Toivon vain että kemiat kohtaa hänen kanssa.
 
Millä paikkakunnalla asut? Nyt pistät toisest korvasta vaa ulos, mitä se sanoi. Mun mielestä noin ei saa sanoa ja pelotella. Kuinka pitkällä siis olit kun joit alkoholia?
 
Mä olen Turun seudulta. Sanoin tädille että alkio on ollut silloin maks 16 päivän ikäinen. Siihen se oli sitten että se on siinä ja siinä onko jotain voinu tapahtua. Ajan sain 13.5. Kyllä mua nyt harmittaa, kun en voi vaan olla reilusti iloinen raskaudesta.
 
Tääl muuten nyt menos 7+2, la 11.12 ja esikoinen 1v4kk pk-seudulla :)

Harmi Liinu että sua on tylytetty asian johdosta. Esikoisen kohdal mä tein negan, juhlin vapun ja vappupäivänä plussasin. Tässäkin tuli juotua lasi punkkua ennen plussaamista. Mun käsityksen mukaan tässä alussa soluja tulee semmoisella tahdilla lisää että mahdolliset vauriot kyllä korjaantuu. Ja tossa kiinnittymisen vaiheessa ei välttämättä ole vielä yhdistynyt täysin äidin verenkiertoon. Ja oikeasti, se jatkuva käyttö on se mistä niitä vaurioita alkaa tulemaan! Koita olla rauhallisin mielin :)
 
Täällä käyty eilen alkuraskauden ultrassa. Pieni alien vastasi täysin viikkoja 7+1 (10,2 mm) ja sydän väpätti kamalaa tahtia.

Täällä on tarkoitus jättää yllätykseksi kumpaa sukupuolta on tulossa. Kaikki jotka tosin tietää raskaudesta on vakuuttuneita, että tyttö on tulossa, koska ei ole pahoinvoinnilla rajaa eikä oksentamiselle loppua näy.

Ja täälläkin olen melko varma, että esimies, joka oli nuuskinu lääkärintodistuksesta sairausloman syyn selville, on kailottanut sen (laittomasti) myös muille tiedoksi.
 
Heippa. Täällä tällä hetkellä menossa 8+0, esikoinen 1v 9kk. La olis 6.12. :)
 
No onpas ollu Liinulla kamala neuvolan täti :O Ihan oikeesti, et ole todennäköisesti aiheuttanut alkiolle mitään vaaraa vielä tuossa vaiheessa kun olet kerran juonut. Jotkut vaan ei osaa empaattista keskustelutaitoa >:( Lähes kaikkialla muualla maailmassa raskaana olevan on sallittua, jopa suotavaa ottaa esimerkiksi lasillinen viiniä päivässä, täällä alkon ohi käveleminen on helmasynti. Siis eri asia on jos tietää olevansa raskaana ja tietoisesti vetää kännit (erityisesti myöhemmässä vaiheessa) mutta näin alussa kun ei edes tiedä voi olla ihan huoletta. Ne solut tosiaankin uusiutuu vielä sitä vauhtia ettei vaaraa ole aiheutunut. (tämän saman voi muuten lukea ihan neuvolasta saatavasta odotuskirjasesta) Ei nyt pidä ymmärtää väärin, en hyväksy ryyppäämistä raskausaikana mutta viime raskauden aikana olimme Kreetalla rv 17 ja samassa seurueessa oli useina iltoina Suomalainen naislääkäri. Hän kehotti minua ottamaan ruuan kanssa hieman viiniä, sanoi että se tekee vain hyvää kun määrä on pieni ;) Ja itsellä esikoisen kanssa kävi niin että olimme parin päivän mökkireissulla enkä tiennyt olevani raskaana, seuraavalla viikolla plussasin ja vaikka oli ihan kostea mökkireissu, on täysin terve 2-vuotias tuossa vieressä.

Tuli vielä semmoinen mieleen, että tää ko. neuvolan täti saattaa laittaa sut tarkempaan syyniin jos nyt sai päähänsä että olet alkoholisti. Näitäkin kuulee... Mutta muuten unohdat nyt koko homman ja nautit raskaudesta täysin rinnoin!

Mua sitten sapettaa tommoset ihmiset! Toiset hoitajat ja lääkärit antaa joidenkin vetää kessua koko raskauden ajan vaikka se on äärettömän vaarallista sikiölle, toiset haukkuu äidin kun on tietämättä raskaudesta juonut alkoholia ja on siitä peloissaan.
 
Haluaisin kyllä nähdä tutkimustietoa siitä Foolihapon mahdollisesta haitallisuudesta, sillä mitään siihen viittaavaa en itse löydä ja lääkärit sitä suosittelevat.
 
No kyllä kieltämättä jäi hieman paha mieli tädin puheista. Kun varmasti kuuli mun huoleni vaikka siinä itse sanoinkin vielä että tuskinpa mitään haittaa näin alkuvaiheessa on voinut tulla. Siihen sitten piti taas että niin sitä ei voi tietää koskaan.

Noh, nyt kun olen teitäkin täällä lukenut ja asiaa taas lisää järkeillyt niin mieli on parempi ja päätin että tämä tuleva taapero on terve kuin pukki ja kaikki tulee menemään hyvin.

Suomessa on outo syyllistävä ja holhoava asenne moneen asiaan.
 
Hyvä päätös! :) Kun kuitenkin mitä tahansa voi tapahtua omista tekemisistä huolimatta, on turha murehtia.

Ja noita ihmeellisiä neukkutätejä ilmeisesti ihan oikeasti on aika paljon, kerran luin tarinan siitä kun odottava äiti oli sanonut kokeilleensa joskus nuorena yhden kerran kannabista, siis vuosia ennen raskautta. Neukkutäti sai kilarit ja kohteli koko raskauden ajan tätä äitiä kuin narkomaania ja siis todella huonosti. Äiti joutui huumeseuloihin ja muihin päihdeäitien toimenpiteisiin. Hyvähän se on että pidetään vauvoista huolta mutta joku raja pitäis olla... En muista enää miten tuo tarina päättyi, äiti vei jutun ylemmälle taholle mutta siitä eteenpäin en tiedä.
 
Melkoista touhua! Tämä minun täti kuulosti ainakin äänen perusteella jo hieman vanhemmalta ja voi ollakin että vanhempi polvi on vielä kärkkäämpi näissä asioissa.
 
Varmaankin. Ja JOS olisit alkoholiongelmainen niin ihan oikeinhan se olisikin vähän pelotella ;) Tai ainakin varmaan itse tekisin niin :D
 
Takaisin
Top