Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onkos muuten vinkkejä pikkuisen ilmavaivoihin? Röyhtäytetään ruokailun jälkeen, eilen haettiin Cuplatonia apteekista, pierujumppaa koitettu. Silti kovasti rutisee :(
 
Faline: yks mitä voi kokeilla, niin hellä massun hieronta. Se hieronnasta tuleva lämpö voi auttaa, ja samalla voi saada ilmat liikkeelle. Sitten vaikka vauva mahalleen oman masun päälle, silläkin voi saada ilmat liikkeelle. :)
 
Faline, meillä menee pojalle 2g pegorionia maidon sekaan. Se pehmentää kakkaa ettei tarttis hirveellä huuolla kakkaa vääntää. Mutta kyllä meilläki silti paukkuu ja jytisee.
 
Omaan oloon päivitystä: iski aivan karmee alaselän särky ja vihlonta, kun vauva intoutui mylläämään ja kairaamaan. Samoin toisessa reidessä tuntuu välillä vihlaisuja, niinkin kovia että vois mennä koko jalka alta. Supistuksia ei ole, ei edes kivuttomia, mutta muuten kyllä tekee kipeää. :(
 
Ja jalkoja voi jumpata. Meillä maha toiminu hyvin ku laittaa selälleen jalkojen päälle ja vauvan jalat omaa mahaa vasten kohti kattoa. Jo tulee ylimääräset pihalle. Tai kantoasento, jossa vauva mahallaan.
Kato metsäläinen hakusanalla babynest netistä. Mä tilasin semmosen tutulta :)
 
Kuka kysyikään sivuvaunun kiinnityksestä... Meillä on pinniksen jalat sidottu aikuisten sängyn jalkoihin narulla ja lisäksi sänkyjen rajakohta tilkitty pyyhkeillä, lakanoilla tms. niin, ettei varmasti pääse vauva, jalat tai kädet sinne väliin kiilautumaan.

Esikoinen nukkui muutaman ekan viikon meidän sängyssä ja muutti sitten sivuvaunuun, kun alkoi enemmän liikkumaan ja viemään tilaa. Mulle oli mukavinta, että vauva oli kainalossa tissi suussa ja siihen nukahdin helposti itsekin. En edes osannut pelätä vauvan liiskaantumista. Paitsi ehkä vähän sitä, että mies kääntyisi päälle, mutta olihan siinä mun käsi vauvan ympärillä ja luotin että itse tilanteessa heräisin kuitenkin. Oon myös ymmärtänyt, että kyllä vauvasta ääntä lähtee, jos se meinaa tukehtua. Ja jos on sivuvaunu sängyn vieressä, vauva voi nukkua aikuisten sängyssä myös reunan puolella ilman tippumisen vaaraa. Opettelin myös imettämään vauvaa sivuvaunussa niin, ettei kummankaan tarvinnut nousta toimitusta varten.

Onnea vielä kaikille vauvan saaneille! Ja meille muille kärsivällisyyttä loppuodotukseen :).
 
Mä en myöskään uskaltais ikimaailmassa nukkua vauvan kanssa vierekkäin! Ei siitä tulisi mitään. Pelkäisin kuollakseni, että kierähdän vauvan päälle, tukehdutan sen tissillä tai vauva tippuu sängystä. Muutenki haluan, että sänky säilyy mun ja miehen petinä, me kun ei osata nukkua ku ihan kiinni toisissamme. Olisi ikävä siitä luopua...

Huh, käytiin tänään ikeassa ja kaupassa. Yritettiin käydä ihan lyhyesti, mutta kyllä sattui jo tosi kovasti loppuvaiheessa... Vähän liikaa kävelyä kerralla tälle mammalle :(
 
Kiitos kun jaoitte kokemuksianne synnytyksen jälkeisistä tuntemuksista vauvoja kohtaan, baby bluesista! Itsekin noitamiettinyt nyt näin esikoista odottaessa, ja muutenkin kun välillä mielialat (tosin ei nyt raskausaikana mitään, eli hyvin zeninä ollut) heittelee ja tulee synkisteltyä pienistä vastoinkäymisistä. Neuvolassa en ole kokenut luontevaksi näistä puhua, kun varsinaista kontaktia/luottamusta en ole saavuttanut ko. tädin kanssa. Mieluummin yritän sitten läheisten kanssa puhua, jos tulee noita riittämättömyyden tunteita - ainakin yritän.
 
Onnea warheart <3

Onpa kummia kampanjoita... Ei mulle sopisi, tosiaan just vältän sitä, että nukahtaisin vauva vieressä varsinkin jos oon niin väsynyt, että en välttämättä tiedosta jos joku peitto tai joku menee vauvan naaman päälle tms... Ja tosiaan lapsilla on omat sängyt ja meillä miehen kanssa oma ja mahotonta on noita parisuhdehellittelyjä "hoitaa" jos joku nukkuu välissä tai vieressä. Se parisuhteen hoitokin on tärkeää että molemmat jaksaa. No toi on vaan mun mielipide. Sit se vaatteettomuus kummastuttaa, voihan sitä välillä kenguroida, mutta kyllä omalleni ainakin vaatteet puen päälle. Ehkä noissa kampanjoissa sitten halutaan äitien kokeilevan jotain uutta ja saavan vinkkejä omiin käytäntöihin.

Mies lähtee huomenna reiluks vuorokaudeksi tonne 600km:n päähän. Vähän jännittää, mutta tuskin tää synnytys nyt sitte alkaa, mutta you never know.... Ei oo kyllä mitään kovin kipeitä suppareita ollu.

Ihana pikkutonttu sulla siellä äippä <3

Tsemppiä ensi yöhön taas heille jotka pääsee tositoimiin!
 
Ihana tonttu...!
Täällä voidaan hyvin ja vauvalle saatiin se sänkykin... Ellen jo maininnut.
Odottelen hoitajaa käymään josko se ottaa ton kipu pumpun pois selästä. Pääsisin huomenna suihkuun mahdollisesti...! Vauva on ollut tänään enemmän hereillä illasta nyt taas vatsa vaivaa ja ei halua olla kuin rinnalla... Kaikki jumpasta hierontaa kokeiltu, hällä on pieru piukassa.
 
Meillähän muut lapset on nukkunu omassa sängyssä vauvasta asti, mutta tää jonka piti olla meidän nuorimmainen eli reilu 3 vee on sit nukkunu perhepedissä lähes koko ikäsä... ja aina ku yritettiin omaan sänkyyn ni tuli joku sairastuminen ja mä en sillo oikeen nukkunu ku ei muksu ollu vieressä... No nyt sit miehen kans tosiaan otettiin toi et se nukkuu poikien huoneen lattialla niin pitkään et saa pojat nukkuu yöt siellä.. Vauvan opetan kyl pinnikseen kuten noi ykkönen ja kakkonenki on nukkuneet....

Äippä ihana tonttu siellä, mullaki ois tonttupuku koko 50cm tuolla jemmassa jos sattus et ennen joulua haluais syntyä... mutta kyllä taidan asennoitua siihen et tulee la jälkeen tai sit ku käynnistetään.... Mut just eilen miehelle sanoin et on kumma jos ei yksikään tuu ennen la... kumminki 4 synnytys.... Intouduin tänään tekee noi kestoliivinsuojat ja tulihan niitä reilusti, ni eiköhän noilla pärjää ku edellisetki on käytössä hyviä vielä ja nyt on puolet lisää... Just mietin et pitäs laittaa noi vauvan kestotki vähän valmiiks et ois helppo vaan vaihtaa aina vaippa... mutta näkyy olevan kaikki muu tärkeempää...
 
Takaisin
Top