Joulukuun jutustelut <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Aaaaa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hemppa: Elä liikaa ressaile! Mut vissiin toi on totta, et kun jo yksi synnytys taustalla, niin synnytystä paineistaa paljon aikaisemmin jo?

Selvitä ihmeessä myös neuvolaan toi, että olet kaatunut - vaikkakin "lievästi".. ym muualle selvitä, että vakuutus sitten varmana kaiken korvaa ym. nämä seikat (nehän löytää aina vaan ne porsaanreiät joka kohdasta).

Miekin muuten toivon, että työtön isäni löytäs töitä yli kaiken. Hänellä on tosi paljon alansa kokemusta mut silti nykytaloustilanteiden mukaan on vaikee päästä mihinkään kiinni edes "häntää oven väliin". Minäkin kyselin jo isältäni tukea/apua lapsen hoidon alkuaikoihin, kun hän on kerran työttömänä, mutta hänpä onkin karu persoona oikeasti.. en oikeastaan halua tehdä teille muille pahaa mieltä puolestani... mutta isäni on oikeasti siinä suhteessa outo tapaus, että ei halua auttaa kasvatusasioissa lainkaan - kuten ei kuulemma tehnyt meidänkään kohdalla.. et sellanen "veijari".

Onneks oon saanu sellasen avomiehen, joka on ihan eri muotista tehty ja haluaa kaiken parhaansa mukaan auttaa ja elää kaikessa mukana. + olen saanut kaikilta muilta tukiverkossani julmetun ison sosiaalisen tuen ja tulen saamaan varmana kasvatusapua enemmän kun tarpeeksi.

Minäkin aattelin muuten tuosta joulukuviosta, että kun suht varmana *koputtaa puuta et kaikki tulee myös menemään hyvin* tullaan kuitenkin ainakin seuraavina 18 vuotena joulua viettämään, niin mitä sitä turhaa hömpöttämään ja viettää kerrankin sellasen erilaisen joulun ettei laitella kotia pahemmin sen puolesta ja annetaan noiden tulevien isovanhempien hoitaa joulunkuviot puolestamme "vikaa kertaa".. :)

Riida: Edelleen tsemiä loppuraskausaikoihin! En osaa millään samaistua tilanteeseesi, mutta silti toivon kaikkea parasta teille ja että synnytys sitten aikanaan menee hyvin. :)
 
DiaLia: En mä muuten synnytystä itsessään stressaa mut toi ett kuka poikaa tulee hoitamaan sen aikaa kun mies on mun kanssa synnyttämässä. Se kun pitää ottaa huomioon kun toinen on tulossa. Esikoista kun lähdettiin puunaamaan, ei tarvinnu ajatella mitään etukäteen, anoppi oli siivonnutkin meillä sillä aikaa kun olimme sairaalassa mut nyt täytyy huoltaa myös pojan tarpeet sun muut siltä ajalta kun kumpikaan meistä ei ole kotona.
Mies nyt onneksi saa lähteä töistä heti kun lähtö tulee ja saa jäädä sit samantien lomille ja isyyslomalle ja voi olla pojan kanssa sen aikaa kun olen pienokaisen kanssa sairaalassa. Mut se synnytys!

Ja mullahan ei ole vakuutusta, siis tästä syntymättömästä lapsesta, eli mulla ei oo semmosta vakuutusta mikä nyt tässä tilanteessa auttas. Enkä tiedä, puhunko neuvolassakaan mitään huomenna, kipu on hävinny nyt kokonaan, saattoi johtua myös siitä puunkannosta.
 
Laittelenpa täältäkin kuulumisia. Pääsin viime lauantaina sairaalasta kotiutumaan. Päivystävä lääkäri teki päätöksen ja pääsin kotiutumaan, koska vuoto oli rauhoittunut. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin yhä. Oon vaan koittanu nauttia joka hetkestä mitä oon nyt saanu kotona olla! Esikkokin on ollut ihan onnessaan kun on äiti ollut kotona! Halailee vähän väliä ja varmistelee että äiti ois mukana joka asiassa.. <3emoticon

Täälläkin muuten tuo synnytykseen lähtö on ollu mielessä aina välillä. Tosin vielähän ei tiedä että saanko ees olla kotona, mutta on meillä äidilleni ilmoitettu, että on sen verran valmiudessa koko ajan että jos lähtö tulee. Tosin äitini joutunut muutenkin olemaan vähän valmiudessa koko tän raskauden ajan, kun on tullut noita yllättäviä sairaalakeikkoja. En tiedä mitä oltais esikon hoitamisten kanssa tehty ilman sitä. :) Siskoni on sit varavaihtoehtona, mutta siskoa esikko on nyt ruvennu vähän aristelemaan taas, joten toivon todella että äitini pääsee paikalle kun synnärille lähtö tulee. :)
 
Hemppa: Asioilla on tapana selvitä yllättäen ja kuin itsestään.. ainakin toivotaan nyt että kävis sulle näin. Realistina voin sanoa, et tuo edellinen kommentti on aivan liian positiivinen ainakaan mitä omalle kohdalleni on vastaan tullu..... mutta toivon että kuviot järjestyvät teillä.

Aa.. ok.. no juu minä aattelin vaan siitä mainita, että jos vakuutus olis olemassa. Itelläni on vaan kokemusta kyllä siitä miten niitä porsaanreikiä löytyy pilvin pimein, kun ollaan tosi tilanteessa ja vakuutusyhtiöltä pitäs jotakin vuosien maksamisista saada takasin.

Mulla itelläni on muutes mittari täynnä turhia laskuja.. pakko se on vissiin noita vakuutusmaksuja maksaa, mut tuli kyllä kilpailutettua yhtiöt ja jatkossa teen sen kerran vuodessa. Lisäksi toinen missä on mittari täynnä on puhelin- ja nettiliittymät. Olen totaalinen ääliö ja tunnen olevani eräänlaisessa pakkokierteessä - mainitsin puhelinyhtiölle jo hyvissä ajoin, että heti kun sopimus lankeaa kytkyn osalta, niin voivat arvata että minusta eivät kuule enää linjoillaan pihaustakaan. On tullut muutenkin mietittyä semmosta, miten halpaa on netin kautta kommunikoida suoraan ja jos möis noi ikivanhat kapulat kaapista + nykysenkin täysin. Lähtis puolet laskuista pois jo siinä. Ja se vielä siihen päälle, että kytky se vasta velkavankila onkin - et voi sanoa irti mistään syystä ja maksat vaikket puhuisi puheluakaan koko kuukauden aikana niin sen pari-kolmekymppiä. Ja kun kytkyn hinnottelussa ei ole mitään eroa niihin normi kuukausimaksuhintoihin ilman kytkyä. On mitta mulla täynnä kun oon itse menny vastaamaan puhelinmyyjän puheluun ja sanonu vielä kyllä jostain muistikatkos-syystä ja sit ne on laskuttanu mua tuplana ainakin puol vuotta ja sit vielä haukkuuvat omassa asiakaspalvelussaan tyhmäksi. Noh, sitä todellakin olen ollut. On se kuitenkin täysi nautinto kun tuosta ihmeringistä selviää eroon.. ihan ku ois joku narkki.
 
Ärtymys, kiukutus, mökötys ja väsymys
Minuu on nuo yllämainitut ihanuudet vaivannu nyt parinviikon ajan ja kylläpäs sekin pistää ketuttamaan kun pitää ketuttaa vaik mitään syytä EI pitäs olla. Mitä lie loppuajan patoutumia mutta käy aika rankaksi kun kaikki keljuttaa ja tympii ja väsyttää eikä mikään kiinnosta vaikka yrittää parhaansa mukaan piristyä. Joulukin tulossa ja silti tekis mieli vaan käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan ja nukkua. Lapset pitää sentäs liikkeessä mutta kun tulee mökötettyä pahamieli miehelle kun lapsille ei voi eikä halua näyttää et äitiä ei huvita eikä kiinnosta. Tosin myönnettäköön et en kyllä enää jaksa alkaa rakentelemaan mitään kolossaalisia palikkarakennelmia lasten kans vaan sanon kyllä ein ja pistän piirrettyjä pyörimään et saan olla siel sohvan nurkas ihan rauhassa ja torkua. :D Et näin hyvä äiti täällä :D Onko muita joilla samaa "vaivaa" ku mulla? En kyl edellisiltä raskauksilta muista et ois kutit ihan näin loppu ollu missään vaiheessa :O
 
Riida: en tajunnu lukea sun juttua, mut siis onnea kotiutumisen johdosta ja nyt sitten hyvää loppuodotusta siellä!

_nisupulla_: Taidan kuulua tuohon kerhoon, mut suht lyhyeltä ajalta + et on esikoinen tulossa.. normisti raskausolot ollu tosi tasasia mulla, mut viime viikko ollu oikeeta vuoristorataa. Toisaalta vissiin hyvä käsitelläkin vahvoja tunnetiloja niin osaa sitten tilanteisiinkin paremmin suhtautua tulevaisuudessa kun varmana se kotiarki on alussa rankkaa. Mä oon purkanu oloni puhumalla/kirjottamalla paljon läpi juttuja + muita reittejä pitkin ja mieheeni en niitä purkas missään tilanteessa, et koitan säästää inhimillisyyden vuoksi muut ihmiset mun tuskilta. Itelleni on kyllä tullu nyt myös perusteltua et se on taas nämä raskaushormoonit...
 
Onneks on sen verran symppis ja ihana mies tullu naitua että sille uskaltaa mököttää :D Yleensä se vaan tulee ja nappaakainaloon ja höpöttää mökömamista tai äkäampiaisesta( juu on kattonu tonttu toljanteria lasten kanssa!)  jos mie mökötän tai kiukuttelen ihan kummista asioista.  Mutta oishan se aina parempi jos vois vaan olla mököilemättä kuin uhmaikänen, mutta luotan et tääkin on vaan ohimenevää..mieskin siihen ajatukseen taitaa tukeutua kun on noin rauhallisesti miun mielenheitot ottanu. :)
Eilenkin muuten purskahdin järjettömään itkuun kun leikillään mies kiusotteli et jos olisinkin joulunpyhät nyytin haku reissulla ja hän viettelis joulua keskenään lasten kanssa täällä kotona..tuli aivam järjettömän pahamieli jo ajatuksesta enkä saanu itkua nieleskeltyä vaan parkumaanhan se sitten pisti. Mies hetken kahto hölmistyneenä ja sitten naurua pidätellen hali ja selitteli että ihan leikkiä hän laski ja kiusi. Jälkikäteen ollu olo että voi elämän kevät näitä tunteenpurkauksia. xD                                
 
Tervehdys tuulen ja tuiskun keskeltä :)

Ihanaa Riida!! Onnea kotiutumisesta!!

Nyt on viimein 9.12 ja laskettuun aikaan alle kuukausi. Viime viikot on kyllä täällä kanssa ollu aikamoista kiukun tunnetta mutta ylpee oon itestäni et oon saanut sen purettua kuuraamalla jo lattiasta kattoon siivotun kodin vielä kerran nurkasta nurkkaan :) Ei oo mies tai ystävät saanu osaansa. En tiiä onko se tää päivämäärä vai mikä kun saa niin kovin hyvälle tuulelle, vaivatkin tuntuu mitättömiltä. Ehkä näitä hirmuhormooneita on tämmösiä mukaviakin :)

Jaksamisia meille kaikille hormonihöyryisille :)
 
_nisupulla_: Tosiaan pystyn minäkin miehelleni mököttämään sillain "hyvällä", et se tajuaa, että en halua sille mitään pahaa tosiasiassa yms. Ja pitäshän se kotona aina "likapyykki pestä" perheen kesken, eikä muualle sitä tunkea.. nyt olen vaan vielä saanu tunteeni purettua asioihin ja esineisiin, en ihmisiin tai muuhunkaan elävään.

Olen pyrkiny kotona rauhan pitämään viimeseen saakka. Ja koitin tätä "vuoristoratajuttua" selvittää suorin tein sieltä mistä se alkokin ja olisin vieläpä halunnu kasvotusten siellä asiat selvittää, mut omat pelkoni voitti ja päätin olla menemättä paikalla, kun en historialtani uskaltanut pyytää mieheltäni apua, että olisi tullut tukemaan minua mukaan paikalle. Käskin vaan miestä lähtemään työreissuun normisti, mut nyt se lupas et kun se tänä iltana palaa, niin auttaa asiassa kaiken parhaansa mukaan - sillä tämä asia on ruvennut häntäkin painamaan niin että hän ei voi enää tehdä töitä täysillä, kun mieli on puolestani maassa.

Yks päivä on tullu purettua tilanne isompaan ääneen ja ihan saanu mieheltä lohdutusta koko hommaan ja hän haluaa vieläpä auttaa minua, kun olen joutunut semmoseen jamaan, että en voi enää itseäni puolustaa vaan hänen on oikeasti siinä hommassa mua tuettava, ettei koko yhteiskunta mua tuomitse taas omin päinsä kun eivät tajua koko tilannetta ja jos minä sen itse menen antamaan, niin olen tosi yksin puolustamassa itseäni mistään mitään.

Mulla on maailman paras mies, enkä hänestä luovu omasta tahdosta millonkaan. Parasta on se, että voin joka ilta hänen syliinsä kuopiutua turvaan nukkumaan mennessä. Ja se, että hän on sanonut vaikka se on hänelle kuinka vaikeaa noin suomalaisena miehenä, että rakastaa minua ja tulee loppuelämän aina samaan sänkyyn nukkumaan, oltiin naimisissa tai ei - siihen me ei olla sormuksia tarvittu.

Toisaalta ymmärrän et raskaushormoonit voi tehdä kauheen tunneailahtelubuumin.. oon koittanu kääntää tilannetta voitokseni siinä suhteessa, että ajattelen, et kun lapsi syntyy, niin osaan käsitellä tämmösiä vahvoja tunnetiloja sit tyynemmin osallani ja pyytää apua myös ajoissa.
 
Hienoa Riida, että pääsit kotiin :)

täällä on purettu enimpiä hormonien aiheuttamia höyryjä siivoamiseen ja makkarin laitteluun. sain melkein kaikki vauvanvaatteet mahtumaan lipaston laatikoihin ja keksinpä vielä lajitella vaatteita koon mukaan, pienet (50-62cm), keskikoko (68-74cm) ja isommat (86-90cm). mä oon niin järjestelmällinen :D yksi laatikko odottaa vielä siivoamista, se on miehen romulaatikko ja sinne mahtuu lisää vaatteita, kunhan mies eka siivoaa sen. lisäksi oon saanu pakattua sairaalakassin ja tentattua mieheltä, mitä kannattaa ottaa mukaan jne. tuo osan teistä aiemmin laatima lista oli isoksi avuksi, kiitos siitä :D päätin vielä hankkia rintakumeja ja bepanthenia, sittenpä olisi kaikki tarpeellinen kasassa.

tapasin pari päivää sitten toisen vantaalaismamman, jolta sain leikkimaton ja lisää vaatteita vauvalle. muuten on tämä äitiysloman eka viikko mennyt pääosin kotona. meidän poikakin vaikuttaa tyytyväiseltä siihen, että olen kotona, kun hän kotiutuu koulusta.

miesparka on joutunut mun hormonien uhriksi, on meinaan pettämisepäilyt nostaneet päätään. hän kyl vakuuttaa, ettei ole ketään toista eikä mitään merkkejä asiasta ole edes ilmoilla, mutta minä vain epäilen :( mies raataa aika paljon töissä, kun siellä on joulukiireet. vähän liikaa kai aikaa ajatella, kun on päivät pitkät kotosalla :(
 
Takana ihana viikonloppu - mulla on ihan parhaat ystävät!

Olin jo kuukausia sitten sopinut yhden läheisimmän ystäväni kanssa, että la mennään katsomaan Yön keikkaa Hartwall-areenalle. (mä vaan niin tykkään Ollista...)
Lauantaina sitten odoteltiin ystävää ja mietittiin että mitä tehtäis ennen illan keikkaa - että minne mentäis syömään. Vihdoin ystävä tuli ja istahdettiin hetkeksi alas ennen kaupunkiin lähtöä. Yhtäkkiä ovikello soi ja kun menin avaamaan siellä olivat mun 8 läheisintä Ystävää, kaikki rakkaat, kaikki ihanat, kaikki mulle tärkeimmät naiset! Yllätysvauvakutsut. Minähän purskahdin itkuun kun jokainen tuli halaamaan ja talo täyttyi naurusta ja itkustakin. Kaukaisimmat tuli Jyväskylästä tänne Helsinkiin muutaman tunnin takia. Aivan ihanaa!! Ja mies oli tiennyt asiasta luonnollisesti, mutta onnistunut pitämään salaisuuden. Sekin mua alko itkettään. Hormonit...

Illan kruunasi Yön 3,5h keikka (ja kotimatka Carrolssin kautta...) sekä sunnuntain leppoisa tunnelma tämän ystäväni kanssa. Leivottiin kakku ja pipareita mun työkavereille ja mietittiin ristiäisiä - hänestä tulee luonnollisesti kummi.

Mutta että ihmiset osaa olla ihania. Ystävät on ihan parhaita!!!
 
Moi vaan kaikille!

Onpa ollu erikoisen "haasterikas" joulukuu. Ja tuntuu, että nämä päivät on oikeasti lentäny tässä ihan siivillä. Ja vielä ois paljon ja lisää tekemistä. Pitää vaan jatkaa tekemisiä aina jaksamisen mukaan.

Nyt oon sitten jo ihan täysin lomalla ja muuten menee arki mukavasti, mut tämä meidän koirajupakka on ihan surullista.. mut kaitpa se selviää. Sain täältä heti teiltä tukea asiaan ja sit otin tänään yhteyttä vielä ongelmakoirakouluttajiin - et sieltä saisin apua asiaan. Sit on katsottava voisko tässä vielä jotain tehdä ja jos tulee vielä sen jälkeen ongelmaa, niin tehtävä viime hetken harkintoja ennen synnytystä jos näyttää siltä että ei sitten oikeasti sovellu meille tuo meidän periaatteessa ihan liian mahtava karvaturriystävä. Eihän se vika siinä koirassa edelleenkään ole. ... Pitää nyt oikeasti tsempata tässä asiassa nyt ihan satasella!..... :&..... 

Tuo koirajupakkahan ei ole ainut asia ollut mikä on henkisesti rasittanu mieltä. Tuntuu et koko aiempi raskausaika on menny niin mukavan tasasesti (lomailun alottamista lukuun ottamatta joskus aiemmin syksyllä) ja nyt sitten tässä viimisen parin kuukauden aikana pitää yhtäkkiä käsitellä tosi paljon raskaita asioita omasta historiasta. + koiran tulevaisuus. Lisäks oli yks oman elämän ulkopuolinen jupakka, missä yks tyyppi yritti minua nakittaa "syntipukin" paikalle, mutta onnekse se jupakka selvitettiin tasa-arvosesti. Mut juuh... kaitpa tämä elämä tässä helpottaa vielä....

Pitänee mennä ihan päivätorkuille.. kerrankin väsyttää niin urakalla.
 
Tuntuu kyl juu että aika lentää kuin siivillä,vähän turhankin nopsaan.Meille sit rantautu flunssakin tähän kohtaan ja esikoiselle ois ollu tarkotus järkätä synttärikutsut ens sunnuntaiks mut taitaa jäädä myöhemmäks jos ollaan viel kipeit.Esikoisel pahast vuotaa nokka ja yskittää ja hampaatkin puhkesivat ylös eteen ja kamalaa kiukkua.Tuntuu kyl että ei voimat millään riittäs kun ei oo päässyt edes itse lainkaan rentoutumaan tätä toista odottaes.Mut kaipa täs viel joskus ehtii rennostkin ottamaan.Huomen ois sitte synnytys tapa arvio.Jännittää tosi paljo mitä siel sanotaan.Toivon että tää toinen syntyis normaalist ni toipuis nopeammin.
Edelleen tuntuu kovin haikealta kun joutui kissoista luopumaan.Oli niin mukavaa jos oli haikea olo niin ottoo pehmonen kissa syliin ja silitellä sitä.Se auttoi stressiin paljon.Mut sitte kun lapset isompia niin sitten katsotaan kissa asiaa uudestaan.Onneks meillä sentään vielä muutama lemmikki:Parta-agama,tarantella,hamsteri sekä 200 litrainen akva.On niin suloista katella kuinka esikoinen on meidän hamsun perään.Aina kun näkee sen ni kamala nauraminen alkaa :) Jotenkin on vaan tottunut siihen että on joku lemmikki kun koko elämän ajan on joku eläin ollu jossakin niin tuntuis kamalan apealt jos ei mitään olis mistä vois huolehtii.
 
Tääl meni kelan vastauksia odotellessa pitkään! Ja kelan rahoilla kun joutuu olemaan, työnantaja ei maksa mtn. Tiukkaa tulee olemaan, muksun kanssa keskenämme vielä ollaan.

Alkaa tosiaan tukalat olot olla, viikkoja 37+1 menossa, äippälomalle jäin 25.11. Viikko sitten supisteli aika mehukkaasti pitkin päivää, pari päivää myöhemmin uudestaan. Ei meinaa enää hevosten perässä pysyä tän mahan kanssa kun liukastakin, vihlonnat sen mukaiset lopulta että ähkimiseksi menee. Sais ruveta tulemaan! Vaatteet on pesty pari vkoa sitten, viime viikolla sain saikkulaukunkin pakattua mukaan napattavaksi, kun ei ole ketään tuomassa sitä. Levotonta meinaa olo olla päivisin, tekis mieli tehä yhtä jos toista, va ku ei o enää pyykkiä pestävänä (kaikki pesty ulkovaatevarastoa myöten), tiskit tiskattu, imuroitu etc.. ei jää enää ku päivittäinen tallinsiivous, mihi joutaahi kohta lähteä.

Joulun odottelut menny iha harakoile, ei tunnu olevan mieltä laittaa joulua yksinää ollessa. Ensi vuonna sitten! Jospa tuo sankari lähtis tuolta jo tuleman pikku hiljaa niin loppus tää palloiluki ehkä..
 
Huoh.. Tääl on taas vuodellu viime päivät verta. Eilen soitin synnärille, mut todettiin että seurailen vielä kotona. Joutunu nyt vaan taas ottamaan tosi iisisti. Ihana kuitenkin, että oon saanu vielä kotona olla. Esikoinen tuntuu niin nauttivan kun äiti on paikalla! <3 Heti kyl käskivät tulemaan, jos enempi vuotaa, mut toivotaan, että tuo tuosta nyt rauhottuisi jo.. Ahistaa!

Piiperölläkin oli pari päivää vähän hiljaisempia, mutta tänään ainakin jo aamusta myllänny tosi ahkerasti tuol masussa, et taitaa pikkuinen onneksi voida ihan hyvin. Perjantaina ois se tarkastusultra, et jos saisin nyt olla kotosalla siihen asti ainakin.. :)

Ärsyttää kun kaikki  kotityöt jää miehen vastuulle ja itse joudun koko ajan varomaan liikkeitä ja etten ois liikaa pystyssä ym. Alan olla niin väsyny henkisesti tähän raskauteen, kun ei voi yhtään elää sellaista normaalia elämää. Koko ajan kuulostelee, että nytkö vuotaa. Pelkään et joudun taas takas sairaalaan makaamaan, enkä tiedä miten henkisesti enää jaksan sitä. Etenkin esikon takia, kun huomaa kuinka tärkeää sille on että äiti on läsnä! :/ Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan.. Onneksi viikot vähenee koko ajan ja la lähestyy.. vaikka nyt just sekin tuntuu olevan vielä liiiiian kaukana...

Sikkuriinin ylläri vauvakutsut kuulostaa ihanilta! :D Miulla oli viime raskaudessa vauvakutsut ja tarkoitus oli nytkin jotkut pienet illanistujaiset pitää, et näkis kavereita ym. mutta se nyt on jäänyt tän kaiken keskellä. ..Ja tietysti tuo Yön keikka illan kruunaajana, oli varmasti parasta! :D ..melkein kateeksi käy! :P
 
Aivan ihania ystäviä sulla Sikkuriini :) Tosi kivasti ajateltu ja järkätty.

Mulla ystävyyssuhteet ovat jonkun verran, tai aika paljonkin, muuttuneet raskauden myötä. Ne ystävät  ja tuttavat, joilla on lapsia ovat tulleet läheisemmäksi ja sitten taas ne, joilla ei ole lapsia ovat jääneet nyt viimeisen puolen vuoden aikana aika etäiseksi. Ennen raskautumista itsekin tietysti olin mielummin niiden kanssa, joilla ei ollut lapsia/olleet raskaana. Monet ystävistäni toivoo lasta tai ainakin kuulee "biologisen kellon tikittävän" kun ikääkin meillä on reilusti yli 30v. Mulle oli välillä vaikeaa iloita toisen onnesta, vaikka hyvin tiesin että se ei olllut multa mistään pois.Saman koen nyt muutaman ystävän kohdalla ja täytyykin olla aika varovainen miten raskaudesta ja vauvasta puhuu kenellekin. Olis ihana iloita tästä kaikesta ystävien kanssa, mutta ymmärrän hyvin että mun ilo vauvasta ei tunnu kaikille niin kivalta.

Onneksi täällä saa höpistä ja hehkuttaa raskaus- ja vauvajutuista mielin määrin!
 
Voi vitsi noi Sikkuriinin vauvakutsut kuulosti ihanilta! Mulle ei kyllä kukaan järkkää mitään, se on selvä. Mun kavereilla ei ole lapsia, enkä usko että muutenkaan ne ihmiset on sellasia jotka hoksais jotain noin mukavaa. Olipas kivasti sanottu, mutta näin se on, välillä tuntuu että ei mulla edes ole enää ystäviä, pelkkiä tuttuja ja kavereita. Eipä ketään noista oo kiinnostanut mun kuulumisetkaan, oon ollut äippälomalla nyt kohta kaks viikkoa eikä yksikään "kaveri" oo ollut missään yhteydessä. Onneks on mahdollista saada uusia :)

No kai sitä vois nousta tästä masennuksen alhosta ja ottaa itse reippaasti puhelinta kouraan ja sopia treffejä!
 
Oi ihana yllätys !! :) Meilläkin kaverit kysy haluanko vauvajuhlat ja niistä alkuun hössöttivät mutta se sitten on unohtunut kun kaikilla on jotain meneillään, kaverilla muutto Tampereelle ja yksi on armeijassa ja muut reissanneet. Mutta kyllä soittelevat päivittäin ja käyvät usein täällä meillä kylässä ja hakevat minua kaupoille ym. :) Ja eräskin kaveri kuka sai tietää että meille tulee vauva soittelee nyt paljon useammin ja käy kaffilla muutamaa kertaa viikossa ennen iltavuoroa :) ja puhutaan lapsista kun muutamalla kaverilla endometrioosi epäily tosi vahva, ja veikattu että on edennyt pitkälle ja puhuttu jo pillereiden lopettamisesta ja perheen hankkimisesta, sekään kaikilla ei enää mahdollista ehkä. Itselläni kanssa epäiltiin sitä ja syksyllä olisi ollut tähystys mutta onneksi kävi näin että raskaaksi tulin :) toivotaan myös että oireet häviävät raskauden jälkeen.. Enemmän tämä raskaus yhdistänyt meitä ystäviä kuin että olisivat jättäneet eivätkä soittelisi. :)
 
Sulla on heidh ihania ystäviä :) Mun kaverit ei ole juurikaan selvin päin puhuneet yhtään mitään mun tilastani. Joissain illanvietoissa humalapäissään ovat tarjoutuneet kummeiksi ja kyselleet jotain pientä raskaudesta, mutta mieluummin juttelisin niistä asioista kun kaveritkin on selvinpäin.

Meillä ei liioin ole enää juuri vieraita käynyt, ja jos olen jonkun halunnut nähdä, niin mä olen kyllä sitten ollut se joka on lähtenyt käymään. Jännintä tässä on se että mun kaverit on kuitenkin saman ikäisiä mun kanssa, eli heilutaan jo kohta kolmenkympin hujakoilla, ja silti tuntuu että niiden suhtautuminen on samaa luokkaa kuin jos olisin teiniäiti. Yksikin kaveri alkaa aina sopivassa tilanteessa haukkua perheellisiä ihmisiä, ja mainostaa sitä kuinka hän ei tajua että mikä lasten saamisessa on niin mahtavaa, ja kuinka se on yks iso paskapuhe että kun on lapsia, kulkeminen esim kyläpaikkoihin vaikeutuu. Argh..! Ja aina sopivasti hän provoaa juuri "yleisellä tasolla", ei kohdistettuna suoraan muhun. Ja mistäpä mä mitään tietäisinkään, kun vauva on vielä mahassa! :D
 
En nyt hirveesti täällä kerkii visiteeraamaan.. mut tämä on tänne pakko laittaa:

Aika erikoinen joulukuu ollut.. alkoi väärällä jalalla ja sillä taitaa jatkua sen loppuun saakka. Iso ketutustason nostaja on tämä: Anoin vauvavakuutusta syntymästä saakka vauvallemme ja ajattelin, että ei minun oma sairauteni voi siihen niin paljoa vaikuttaa, ettei pieni viaton ihmislapsi sais vakuutusta. Noh, anoin sitä sitten sieltä Turvasta, kun meni anomiset myöhäseen. Sieltä ne ei antaneet sitten sitä ja vetosivat minun sairauteeni. :( Tiedostan kyllä, että lapsihan saa minulta geenit ym. mutta onko se kuitenkaan oikein, että lapselle ei yhteiskunta anna minkäänlaista turvaa, jos sen äiti on joutunut kokemaan niinkin isoa vääryyttä sairauden muodossa kun on? Noh, tämä taas kerran osotti sen faktan, että vakuutusyhtiöt kyllä aina löytää ne porsaanreiät, joilla varmistavat sen, etteivät joudu maksamaan rahoja takaisin vahingossakaan. :(
Mua ei ketuttas tämä asia niin pahanpäiväsesti, jos asia koskis minua, mutta kun se koskee viatonta lasta. :(
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top