IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Kiitos kauniista viesteistä ❤️ No ikävästi kävi ja alkio ei ollut pakastuskelpoinen. Haluaisin että seuraavalla kerralla kokeiltaisiin jotain erilaista… täytyy jutella lääkärin kanssa että miten eteenpäin. Tämä on ensimmäinen kerta neljästä ivf:stä kun ei päästy siirtoon ollenkaan. Aika kova pudotus pilvilinnoista.
Meillä oli 1. hoidossa gonal-f ja annostus taisi olla 150. Lopputuloksena 15 munasolua, mutta melkein kaikki oli raakoja ja yksi siirtokelpoinen joka siirrettiin morulana. Hassua, kun nyt ovat puhuneet ettei mieluusti siinä vaiheessa olevaa alkiota siirrä. Jarruna fyremadel.

2. hoidossa lääkityksenä menopur ja annostus 187,5 ja 10 päivää kasvateltiin. 15 munasolua, joista kahdeksan lähti hedelmöittymään. Tuloksena se kaksi blastokystiä, josta yksi kotona temmeltämässä ja toinen keskeytyi rv12. Jarruna fyremadel.

3. hoito ja menopur annostuksella 220-275? Tuloksena 6 munasolua, joista osa raakoja, yhteen meni useampi siittiö yms. Yksi siirtokelpoinen kolmepäiväinen ”nätti alkio”, mutta nega.

4. Hoito ja menopur annostuksella 300-375. Tuloksena 10 follikkelia ja 7 munasolua. Kolme lähti hedelmöittymään ja tarkoitus oli siirtää blastokystinä yksi, mutta yksinään ei sinne asti selvinnyt. Voi että voi surettaa ja itkettää.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo..
 
Miten teillä on lopetettu tuoresiirron tukilääke?

Mulla raskaustestin viivat vahvistuu, mut samalla on huoli. Käytän vielä huomisen tukilääkettä (Lutinus), mutta sitten se loppuu. Keskiviikkona pitäisi normaalisti alkaa menkat. Torstaina pitää tehdä virallisesti testi. Mua pelottaa lopettaa tukilääke. Jotenkin jostain herää pelko, että miten kroppa muka pystyy itse toimimaan ja jatkamaan tästä. Vuosien aikana luotto oman kroppaan on aikalailla mennyt.

Mulla oli Lutinukset käytössä rv10 saakka pakastesiirrossa. Siirrettiin omaan luonnolliseen kiertoon, jota tuettiin letroilla. Ihmettelin kovasti pitkää tukilääkitystä, meillä miehestä johtuva hedelmättömyys ja mun puolella hormonitoiminta jne kunnossa. Ikää oli 34v sillon. En siis koskaan kysynyt lääkäriltä, jälkikäteen olen täältä ymmärtänyt että oli aika pitkä tukilääkitys.
 
Hei! Kuinka paljon teillä on löytynyt follikkeleita ekassa uä:ssä? Minulla oli tänään eka uä ja kp 8. Löytyi vaan 3+3follikkelia, mutta olivat tosi hyvän kokoisia. To uusi ultra.

Mulla näkyi ekassa ultrassa 18kpl samankokoisia. Loppujen lopuksi saatiin 7 munasolua, joista 5 kypsää, 3 hedelmöittyi ja kaksi saatiin pakkaseen saakka.

Lääkäri kertoi jälkikäteen, että epäilee irrotuspiikin epäonnistuneen yms., koska follikkeleita oli niin monia. Tämä on ilmeisesti todella harvinaista.
 
Mulla oli Lutinukset käytössä rv10 saakka pakastesiirrossa. Siirrettiin omaan luonnolliseen kiertoon, jota tuettiin letroilla. Ihmettelin kovasti pitkää tukilääkitystä, meillä miehestä johtuva hedelmättömyys ja mun puolella hormonitoiminta jne kunnossa. Ikää oli 34v sillon. En siis koskaan kysynyt lääkäriltä, jälkikäteen olen täältä ymmärtänyt että oli aika pitkä tukilääkitys.
Jännä miten tosissaan osassa tämä asia vaihtelee. Itse olen HUS:ssa julkisella puolella.

Tänään oli virallinen testipäivä ja tulos pysyi itsellä samana. Huolettaa vaan, sillä mulla on aika paljon vatsakramppeja ja uutena myös alaselkäsärkyä, sellaista menkkamaista jomotusta. Viime yönä heräsin eka valtaviin 10-15 minuuttiin kestäviin kramppeihin, siitä tunnin päästä heräsin taas jonottamaan selkäkipuun. Menkat olisi pitänyt alunperin alkaa eilen ja mietin et yrittääkö keho käynnistellä niitä, pitääkö mun huolestua, vai voiko tämä olla normaalia? Onko teillä kokemusta vastaavasta?

Jostain luin, että juuri extra keltarauhashormonin takia voi tulla esim. noita kramppeja? En muista perustelua. Onko tuo totta, tietääkö joku?
 
Muokattu viimeksi:
Onko kellään käynyt niin että clearblue ohulaatiotesti lakannut toimimista? Ostin maaliskuussa 20 liuskan pakkauksen. Nyt syksyllä olisin jatkanut PASeja mutta en saa testiä positiiviseksi, toinen epäonnistunut kierto jo nyt menossa. Ja tällä viikolla siihen testiin on kahdesti tullut joku ohjekirjan kuva joka tarkoittaa että tehdä uusi testi. Ainakin tässä toisessa kierrossa mielestäni muut kehon merkit kertoo että olisi sen positiivinen pitänyt olla, aiemmin mulla ei ole ollut tän kanssa mitään ongelmaa.

Harmittaa niin! Maanantaina piti olla ultra että katsotaan näkyykö ovulaatiota. Lääkäri oli sairaana, aika peruttiin, ja OYS takaisinsoittojono oli täynnä maanantaina, ja meidän omassa neuvolassa käynti oli ihan farssi, ei ne vaan osaa vaikka yrittivät :sad001 yritin sitte itse tikutella mutta ei se vain nyt löydy.

Tilasin jo uudet testit seuraavaa kiertoa varten mutta harmittaa niin paljon.
 
En tiiä onko tästä mun kokemuksesta mitään iloa mut vastaan nyt kuitenkin.. Mulla oli edellisessä keskenmenneessä raskaudessa tukilääkitys käytössä ja huomasin että se lisäsi kaikkia raskausoireita - joten uskon että se voi lisätä kramppejakin, mulla on ollut ihan alkuraskauksissa kaikissa todella paljon jomotteluja, ihan kuten olis menkat alkamassa. Takana kuitenkin yksi onnistunut raskaus, 2 raskautta jotka päätyi tyhjennykseen joskus rv 10-11, sit noita varhaisempia km. Itse en jomotteluja sillain stressaisi, ellei se sit yhdisty vuotoon - toki mulla esim esikoisesta oli jomottelun lisäkis myös vuotelua enne ekaa ultaa, ja ihan onnistunut raskaus oli.

Kovasti hermoja sinne, tuo on varmasti piinaavaa :red-heart:
 
Oon yrittänyt googlailla että mimmosia oireita porukalla tosta gonal-f:stä tullut ja ilmeisesti aika oireetonta. Mut meikäläisellä ainakin IBS/suolisto tuntui ottavan nokkiinsa. Onks täällä muita ibs (tms) oirelevia, et mites teillä? Iitsellä ihan hirveesti ilmaa ja onneksi oon etänä tällä viikolla, koska siis nää pierut haisee siis aivan hirveelle ja siis miten tätä ilmaa riittääkin näin paljon. Ja eilen oli vasta toka pistopäivä. En oikeen jaksa uskoa että syynä mikään muu, koska en ole syönyt mitään normaalista poikkeavaakaan. Se on sit kiva jos vatsa turpoaa hoidon aikana muutenkin ja sit meikäläisellä viel ibs turvotus päälle - voi tulla tukalaa :Grimacing Face:
 
Mulla vatsa reagoi hoitoihin juuri noin, jäätäviä ilmavaivoja ja kesti vielä pari päivää lääkkeiden lopettelun jälkeenkin. En muista että olisi ihan heti alkanut, mutta kyllä oli tosi epämukavat oltavat 🤢
 
Moi kaikille!
Uutena täällä keskusteluissa. Meillä on ensikäynti tulossa Kanta-Hämeeseen kuukauden päästä. Miehellä (33v)tällä viikolla selvisi alentenut hedelmällisyys, määrä alentunut ja normaalimuotoisia vain 1%. Minä (37v.)sain omat tulokset tänään, AMH vain 0,23. Meillä yhteinen tytär 8/2020 Letrojen avulla vuoden yrityksen jälkeen, 2019 amh oli 1,1. Nyt letrot (yksityisen määräämänä) olleet käytössä neljässä kierrossa, ovulaation tuntenut ennen näitä kiertojakin. Ilman ehkäisyä ollaan oltu pari vuotta, menkat aina 28päivää. Minulla useassa kierrossa kohdussa nestessä ennen ja jälkeen oviksen (ilmeisesti vanhaa verta, otettu paristi 2019 ruiskulla pois). Lapsettomuushoidot, varsinkin ivf ja icsi, meille ihan uutta, viestejä lukemalla voisi kuvitella, ettei inseminaatiosta olisi hyötyä? Onkohan tässä nyt toivoakaan raskautumisesta? Ja mitenkähän ripeästi mahdolliset hoidot alkaisi ensikäynnin jälkeen, pitääköhän tässä alkaa yksityistä harkitsemaan? Mikähän keskusteluryhmä mulle olisi paras, vertaistuki tulisi todella tarpeen.
 
Oon yrittänyt googlailla että mimmosia oireita porukalla tosta gonal-f:stä tullut ja ilmeisesti aika oireetonta. Mut meikäläisellä ainakin IBS/suolisto tuntui ottavan nokkiinsa. Onks täällä muita ibs (tms) oirelevia, et mites teillä? Iitsellä ihan hirveesti ilmaa ja onneksi oon etänä tällä viikolla, koska siis nää pierut haisee siis aivan hirveelle ja siis miten tätä ilmaa riittääkin näin paljon. Ja eilen oli vasta toka pistopäivä. En oikeen jaksa uskoa että syynä mikään muu, koska en ole syönyt mitään normaalista poikkeavaakaan. Se on sit kiva jos vatsa turpoaa hoidon aikana muutenkin ja sit meikäläisellä viel ibs turvotus päälle - voi tulla tukalaa :Grimacing Face:
Minä olin järkyttävän turvonnut ja kipeä koko kasvattelun ajan. En tiedä pääsetkö lukemaan kaikki viestini, sieltä näkee mun alkuvuoden fiilikset kun oli mun IVF.

Voin siis koko kasvattelun todella huonosti ja käytänössä istua en pystynyt ollenkaan turvotuksen ja siitä aiheutuvan kovan paineen ja kivun kanssa. Syöminen oli ihan kauheaa kun tuntui että mitään ei mahdu mahaan.
 
Jännä miten tosissaan osassa tämä asia vaihtelee. Itse olen HUS:ssa julkisella puolella.

Tänään oli virallinen testipäivä ja tulos pysyi itsellä samana. Huolettaa vaan, sillä mulla on aika paljon vatsakramppeja ja uutena myös alaselkäsärkyä, sellaista menkkamaista jomotusta. Viime yönä heräsin eka valtaviin 10-15 minuuttiin kestäviin kramppeihin, siitä tunnin päästä heräsin taas jonottamaan selkäkipuun. Menkat olisi pitänyt alunperin alkaa eilen ja mietin et yrittääkö keho käynnistellä niitä, pitääkö mun huolestua, vai voiko tämä olla normaalia? Onko teillä kokemusta vastaavasta?

Jostain luin, että juuri extra keltarauhashormonin takia voi tulla esim. noita kramppeja? En muista perustelua. Onko tuo totta, tietääkö joku?
Mulla kaksi pas-raskautta lugesteronituella (ei yhtään luomuraskautta, joten siihen en pysty vertaamaan) joista molemmissa menkkajomottelu ja turvotus alkaneet jo hyvissä ajoin ennen testiaikaa. Plussan jälkeen ainakin viikon ajan oli ihan sellainen olo, että menkat alkaa ihan just. Tässä toisessa raskaudessa kävi jopa niin, että tissikipu hävisi pari päivää ennen testipäivää (joka siis yleensä aina merkki siitä, että menkat alkaa), mutta vuotoa ei vielä ole näkynyt ja nyt RV 20+0 😍 ja tissikipukin kyllä sitten palasi 🤣
 
Onko kellään käynyt niin että clearblue ohulaatiotesti lakannut toimimista? Ostin maaliskuussa 20 liuskan pakkauksen. Nyt syksyllä olisin jatkanut PASeja mutta en saa testiä positiiviseksi, toinen epäonnistunut kierto jo nyt menossa. Ja tällä viikolla siihen testiin on kahdesti tullut joku ohjekirjan kuva joka tarkoittaa että tehdä uusi testi. Ainakin tässä toisessa kierrossa mielestäni muut kehon merkit kertoo että olisi sen positiivinen pitänyt olla, aiemmin mulla ei ole ollut tän kanssa mitään ongelmaa.

Harmittaa niin! Maanantaina piti olla ultra että katsotaan näkyykö ovulaatiota. Lääkäri oli sairaana, aika peruttiin, ja OYS takaisinsoittojono oli täynnä maanantaina, ja meidän omassa neuvolassa käynti oli ihan farssi, ei ne vaan osaa vaikka yrittivät :sad001 yritin sitte itse tikutella mutta ei se vain nyt löydy.

Tilasin jo uudet testit seuraavaa kiertoa varten mutta harmittaa niin paljon.
Etsin kesällä ainoastaan niitä päitä, kun joskus aikoinaan muistaakseni niitä sai hankittua erikseen, mutta farmaseutti kertoi, että se itse digitaalinen pää ei ole kovin kestävä, mikä on musta tosi epäekologista/muutenkin epäeettistä. Ottais vaikka niistä pelkistä tikuista pikkasen kovemmat katteet, kuin, että valmistetaan tollasta jossa saat olla ostamassa melkeinpä joka kuukausi uuden kalliin pakkauksen.

Noita ylimääräisiä vastoinkäymisiä ei kyllä kaipaa kukaan. Koita jaksaa ja Tsemppiä!!
 
Moi kaikille!
Uutena täällä keskusteluissa. Meillä on ensikäynti tulossa Kanta-Hämeeseen kuukauden päästä. Miehellä (33v)tällä viikolla selvisi alentenut hedelmällisyys, määrä alentunut ja normaalimuotoisia vain 1%. Minä (37v.)sain omat tulokset tänään, AMH vain 0,23. Meillä yhteinen tytär 8/2020 Letrojen avulla vuoden yrityksen jälkeen, 2019 amh oli 1,1. Nyt letrot (yksityisen määräämänä) olleet käytössä neljässä kierrossa, ovulaation tuntenut ennen näitä kiertojakin. Ilman ehkäisyä ollaan oltu pari vuotta, menkat aina 28päivää. Minulla useassa kierrossa kohdussa nestessä ennen ja jälkeen oviksen (ilmeisesti vanhaa verta, otettu paristi 2019 ruiskulla pois). Lapsettomuushoidot, varsinkin ivf ja icsi, meille ihan uutta, viestejä lukemalla voisi kuvitella, ettei inseminaatiosta olisi hyötyä? Onkohan tässä nyt toivoakaan raskautumisesta? Ja mitenkähän ripeästi mahdolliset hoidot alkaisi ensikäynnin jälkeen, pitääköhän tässä alkaa yksityistä harkitsemaan? Mikähän keskusteluryhmä mulle olisi paras, vertaistuki tulisi todella tarpeen.
Kanta-Hämeeseen en osaa kommentoida, mutta HUS aluella ivf-jono 5-6kk. Siellä ensikäynnissä meille ainakin kerrottiin todennäköisyyksistä ja siitä, lähteekö julkinen tukemaan meidän yritystä.
Hurjasti tsemppiä sinne :red-heart:
 
Onko kellään käynyt niin että clearblue ohulaatiotesti lakannut toimimista? Ostin maaliskuussa 20 liuskan pakkauksen. Nyt syksyllä olisin jatkanut PASeja mutta en saa testiä positiiviseksi, toinen epäonnistunut kierto jo nyt menossa. Ja tällä viikolla siihen testiin on kahdesti tullut joku ohjekirjan kuva joka tarkoittaa että tehdä uusi testi. Ainakin tässä toisessa kierrossa mielestäni muut kehon merkit kertoo että olisi sen positiivinen pitänyt olla, aiemmin mulla ei ole ollut tän kanssa mitään ongelmaa.

Harmittaa niin! Maanantaina piti olla ultra että katsotaan näkyykö ovulaatiota. Lääkäri oli sairaana, aika peruttiin, ja OYS takaisinsoittojono oli täynnä maanantaina, ja meidän omassa neuvolassa käynti oli ihan farssi, ei ne vaan osaa vaikka yrittivät :sad001 yritin sitte itse tikutella mutta ei se vain nyt löydy.

Tilasin jo uudet testit seuraavaa kiertoa varten mutta harmittaa niin paljon.

Mulla on käyny näin usein Clearbluen ovistestien kanssa! Luulin että viallisia testejä, mutta kerran hoksasin että lakkaa toimimasta sillä hetkellä kun kiskaisen tikun irti siitä laitteesta ilman eject painikkeen painamista. Sen jälkeen kun hoksasin tämän, on joka ikinen testi toiminut. Voisikohan sulla olla sama? Kiskaisetko pois testiliuskan vai painatko sitä vaaleanpunaista painiketta?
 
Okei! Kiitos neuvosta. En muista olenko kiskaissut mutta on voinut niinkin käydä.

Kävin ostamassa apteekista uuden paketin ja viimein eilen plussasi ovis! Onneksi en luovuttanut!

Valitettavasti iski kauheaa flunssaa päälle, toivon niin ettei tule kuumetta ja pääsisin siirtoon. Täytyy vielä kuitenkin varmistaa Oulusta kannattaako flunssassa mennä ollenkaan.
 
Sori taas suoraan omanapailuun, mut help! Siis tänään illalla olis viides gonal-f, huomenna eka ultra ja sit vasta illalla eka fyrmedal jarruna (lyhyt kaava).. mut siis tänään ihan siis selkeet ovislimat, en testannut kun ei oo testejä kotona. Meneeköhän tää nyt ihan pipariksi vai kuuluuko tällänen asiaan 🙈 jospa sit illalla ehtis hakee o-testin tj ihan varuiksi, niin ehtis testaa ennen sitä ultraa. Googlettelukaan ei auttanut..
 
Minä panikoin ihan samaa, ja turhaan ☺️. Aloitin kp 3 pistot ja kp 7 ihan kunnon ovislimat ja kp 8 aloitin jarrutelun. Lääkäri sitten selvensi ultrassa kp 9 että ihan kuuluu asiaan ja normaalia. Kp 13 oli punktio ja loistava saalis saatiin kasaan.
 
Sori taas suoraan omanapailuun, mut help! Siis tänään illalla olis viides gonal-f, huomenna eka ultra ja sit vasta illalla eka fyrmedal jarruna (lyhyt kaava).. mut siis tänään ihan siis selkeet ovislimat, en testannut kun ei oo testejä kotona. Meneeköhän tää nyt ihan pipariksi vai kuuluuko tällänen asiaan 🙈 jospa sit illalla ehtis hakee o-testin tj ihan varuiksi, niin ehtis testaa ennen sitä ultraa. Googlettelukaan ei auttanut..
Komppaan myös edellistä. Mulla oli ihan sama, ja stressasin myös asiasta. Kaikki oli kuitenkin niinkuin pitääkin.
 
Ihanan helpottavaa kuulla et kuulunee asiaan - eka kontrolli ultraus tosiaan huomenna niin näkee miten homma lähtenyt käyntiin! 🤞🌈

Ja tota turvottelua ja ilmavaivaa on edelleen, mut ehkä hilkun vähemmän. Jotenkin tuo turvotus aiheuttaa semmosta ettei oikeen tee mieli syödä vaikka olis nälkäkin. Ikävää et muutkin tämmöstä oiretta saanut..
 
Löytyykö täältä palstalta muita joilla limakalvon kanssa ollut haasteita tiputteluvuodon muodossa? Minulle kerrottiin lääkärin toimesta, että jos tiputtelee kovasti ei siirtoa ehkä edes voida tehdä 🥺. Minulla on saatu lugejen avulla tiputtelu kuriin loppukierrosta, mutta joissain kierroissa on ollut tiputtelua jopa ennen ovista ja se mietityttää.

Limakalvo on paksuuntunut hienosti, mutta kolmikerroksisuutta on hankalaa nähdä ultrissa, tämä voi kai olla ongelmallista. Kukaan ei suostu ikinä suoraan selittämään miten kolmikerroksisuus vaikuttaa kiinnittymiseen, tiedän vaan että se voi olla hankalampaa. Mutta onko silti mahdollista? Ja miten ihmeessä sen limiksen saisi selkeämmin kolmikerroksiseksi?! 🙈

Haaste ollut ilmoilla jo keväällä kun tehtiin 3 inssiä, eikä asiaa isommin tutkittu keittosuolaliuos tutkimusta lukuun ottamatta missä kaikki oli ok. Nyt on pari pientä myoomaa lihaksen sisällä, mutta tiputtelu voi ehkä johtua tästä.

Huolettaa, voiko tämä tiputtelu blokata yrityskiertoja tehdä PAS. Mitä tässä voisi itse tehdä asian eteen, ja mitä tutkimuksia tai lääkityksiä ihmiset vastaavassa tilanteessa tehneet, jos muita sielunsiskoja samasta veneestä löytyy tältä palstalta?
 
Takaisin
Top