IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Mulla on joka kierrossa paksuntunut limakalvo tosi hyvin 9-10mm tai jopa enemmän Progynovan kanssa. Mulla on ollut jokaisessa raskaudessa (2 lasta, 2 keskenmenoa) vuotoja. Oma tuntuma on, että lääkityksistä johtuvia, koska on vuotanut myös kierroissa missä en ole raskautunut. Eli sinällään raskautumiseen vuotelut eivät ole vaikuttaneet. Lääkkeelliset kierrot on raskaita, on kokemuksia monesta sellaisesta 😬 jaksamista sulle, muista syödä hyvin. Itsellä tuntui vähän verensokerit heittelevän herkemmin noiden lääkkeiden kanssa ja syömättönyys ainakin pahensi mielialaa 😅
Kiitos! Hei hyvä vinkki toi syöminenkin! Helposti unohtuu, kun makaa voivotellen sohvan pohjalla, eikä ole pal liikkunut. Ja yllätyin tästä kovasti, en ollut mistään lukenut, et lääkkeelliset kierrot ois jotenkin paha nakki.
 
Samaa minäkin ihmettelin! Melkein mikään lääke ei ollut aiheuttanut minulle juuri mitään oireita ennen PASsia, ja oletin, että PASsit ovat ihan huomaamaton juttu.
Joo sama homma, punktiokierto oli kyllä lastenleikkiä noihin PASeihin verrattuna 🥲 senkin takia harkitsen tarkkaan milloin on voimavaroja lähteä kolmanteen yritykseen, meillä on paljon alkioita vielä pakkasessa ja jossain vaiheessa halutaan vielä yrittää.. Mutta kahden lapsen kanssa pitäisi olla kuitenkin myös ihan toimintakykyinen arjessa 🤣
 
Samaa minäkin ihmettelin! Melkein mikään lääke ei ollut aiheuttanut minulle juuri mitään oireita ennen PASsia, ja oletin, että PASsit ovat ihan huomaamaton juttu.
Hyvä kuulla Suski75 ja Kosmos etten ihan vallan kuvittele kaikkea. Mulla takana just kaksi omaan lääkkeillä tuettuun kiertoon tehtyä passia (oli letroja ja ovitrelleä ja gonapeptyliä ja teroa ja lugea), eikä niissä mitään ongelmaa tai kummempia oireita. Tai mitä nyt tietty negatiivinen lopputulos. Toivottavasti siirtoon pääsisi pian, etten tämä Progynovan popsiminen ihan kauheasti pitkity... Toki tiedän, et jos tulis raskaaksi niin jatkuisi lääkitys, mut kuvittelen toistaiseksi että raskauden vuoksi kestän sit ihan mitä vaan😁😁
 
Äh, muotoilin kysymyksen tosi huonosti. Murehdin siis lähinnä tuoresiirron ajoitusta (kun vielä ei ole edes tietoa saadaanko blastoja ollenkaan). Meidän klinikalla tavalliset tuoresiirtopäivät ovat 3 ja 5, mutta Itsenäisyyspäivä sotkee aikataulua ja siirto on sen vuoksi suunniteltu punktion jälkeen päivälle 6. Erehdyin lukemaan jotain tutkimuksia siitä, että tulokset kuudentena päivänä siirrettäessä olisi huonompia koska implantaatioikkuna on jo kiinni (mutta jos alkiot pakastetaan ja tehdään PAS niin tulokset paranee). Yhdessä tutkimuksessa tulokset oli kyllä ihan päinvastaiset. Täytyy varmaan vaan luottaa siihen että ammattilaiset tietää mitä tekee.
Mulla siirrettiin viimeksi 5 päiväinen blasto 6. päivänä. Ihmettelin tätä lääkärille, joka sanoi että biologi on katsonut että se käy vielä ja että on vähän pelivaraa? Tarrasi kyllä kiinni vaikka päättyikin nyt myöhemmin keskenmenoon. 🧐
 
No, turhaan stressasin siirron ajankohtaa. Äsken soitettiin että loputkin alkiot olivat kuukahtaneet, eikä mitään siirrettävää jäänyt. Mulla oli todella kovat odotukset tämän IVF-hoidon suhteen ja pettymys on ihan valtava kun ei päästy edes yhteen siirtoon. Lääkäri lohdutti että toinen kierros voi mennä aivan eri tavalla, mutta aika skeptinen fiilis siitä. Seuraavat hoidon aloitukset menee kuulemma maaliskuulle, et tässäpä nyt sit runsaasti aikaa keräillä itseään kohti seuraavia pettymyksiä :loudlycrying: Tämä yritelmä varmaan kuitenkin lasketaan hoitokierrokseksi vaikka tulos oli täysi nolla, osaatteko sanoa?
 
Olen todella pahoillani ja paljon voimia hoitokierroksesta toipumiseen! Tuollaiset uutiset ovat murskaavia ja luonnollisesti aiheuttavat epätoivoa. :Broken Heart: Kyllä se valitettavasti taidetaan laskea yhdeksi kerraksi, vaikka siirtoon saakka ei päästy, mutta toki kannattaa varmistaa hoitavalta taholta. Ainakin meillä aikoinaan laskettiin, vaikka jopa 2 kierrosta meni täysin mönkään.

Mikään ei varmasti tässä tilanteessa auta suruun ja pettymykseen, mutta lohdutuksena totean kuitenkin, että hoitokerrat voivat vaihdella tosi paljon. Näin meillä (onneksi) kävi, joten tsemppiä ensi vuonna alkavaan uuteen hoitokierrokseen! Yritä kerätä voimia ja pian aika on jo kulunut ja pääset uuteen yritykseen! 🌈
 
No, turhaan stressasin siirron ajankohtaa. Äsken soitettiin että loputkin alkiot olivat kuukahtaneet, eikä mitään siirrettävää jäänyt. Mulla oli todella kovat odotukset tämän IVF-hoidon suhteen ja pettymys on ihan valtava kun ei päästy edes yhteen siirtoon. Lääkäri lohdutti että toinen kierros voi mennä aivan eri tavalla, mutta aika skeptinen fiilis siitä. Seuraavat hoidon aloitukset menee kuulemma maaliskuulle, et tässäpä nyt sit runsaasti aikaa keräillä itseään kohti seuraavia pettymyksiä :loudlycrying: Tämä yritelmä varmaan kuitenkin lasketaan hoitokierrokseksi vaikka tulos oli täysi nolla, osaatteko sanoa?
Muistelen muiden kertoneen että hoitotaho voi olla laskematta tätä hoitokierrokseksi mutta en ole varma eikä ole omakohtaista kokemusta.

Olen samaa mieltä lääkärisi kanssa että voi olla ihan eri seuraavalla kierrolla. Itsellä ekassa munasolun keräyksessä oli korkeat odotukset sillä ultrassa oli näkynyt 16 rakkulaa mutta saatiin vaan 4 solua josta 3 kypsää ja lopulta 2 alkiota päästiin siirtämään. Tokassa keräyksessä saatiin 9 solua josta kaikki kypsiä ja siitä saatiin 4 alkiota.

Eli jokainen munasolukeräys voi olla ihan erilainen. Tsemppiä tähän pettymykseen, on ihan hirveää että kaiken tuon työn jälkeen ei saa yhtäkään alkiota :loudlycrying:
 
@Syreen oon todella pahoillani teidän puolesta. Toi pettymys ja uuden hoidon odotus on todella raskasta. Nää jutut on kuitenkin usein niin arpapeliä ja pienestä kiinni että tulokset voi hyvin olla ens kerralla ihan erilaiset. Voimia pettymyksen keskelle ja uuden hoidon odotukseen ❤️
 
No, turhaan stressasin siirron ajankohtaa. Äsken soitettiin että loputkin alkiot olivat kuukahtaneet, eikä mitään siirrettävää jäänyt. Mulla oli todella kovat odotukset tämän IVF-hoidon suhteen ja pettymys on ihan valtava kun ei päästy edes yhteen siirtoon. Lääkäri lohdutti että toinen kierros voi mennä aivan eri tavalla, mutta aika skeptinen fiilis siitä. Seuraavat hoidon aloitukset menee kuulemma maaliskuulle, et tässäpä nyt sit runsaasti aikaa keräillä itseään kohti seuraavia pettymyksiä :loudlycrying: Tämä yritelmä varmaan kuitenkin lasketaan hoitokierrokseksi vaikka tulos oli täysi nolla, osaatteko sanoa?
Voi miten kurjaa😭😭😭 Mikä alue, kun vasta maaliskuussa seuraavan kerran? HUS? Ja oon kans kuullut, että ei väldeen laskettaisi, jos ei siirtoa.
 
No, turhaan stressasin siirron ajankohtaa. Äsken soitettiin että loputkin alkiot olivat kuukahtaneet, eikä mitään siirrettävää jäänyt. Mulla oli todella kovat odotukset tämän IVF-hoidon suhteen ja pettymys on ihan valtava kun ei päästy edes yhteen siirtoon. Lääkäri lohdutti että toinen kierros voi mennä aivan eri tavalla, mutta aika skeptinen fiilis siitä. Seuraavat hoidon aloitukset menee kuulemma maaliskuulle, et tässäpä nyt sit runsaasti aikaa keräillä itseään kohti seuraavia pettymyksiä :loudlycrying: Tämä yritelmä varmaan kuitenkin lasketaan hoitokierrokseksi vaikka tulos oli täysi nolla, osaatteko sanoa?
Oon pahoillani ❤️

Meillä ei myöskään ensimmäisellä ivf-kierroksella päästy siirtoon, eikä sitä lopulta laskettu (TAYS), eli julkisella tehty neljä kierrosta.
 
Iso kiitos teille kaikille tsempeistä :red-heart:

Kiva kuulla että saattaa olla ettei tätä laskettaisi hoitokierrokseksi! Tämä on varmasti hyvin tapauskohtaista ja täytyy toki tiedustella vielä mikä tilanne meidän tapauksessa nyt tulee olemaan.

Ilmeisesti jos alkion kehitys loppuvaiheessa pysähtyy, se on yleensä siittiöstä johtuvan syyn takia (ja meillä lapsettomuuden syy löytyy nimenomaan miehestä). Toinen asia on se, että meillä yritettiin pitkää viljelyä blastokystiksi, vaikka hedelmöittyneitä alkioita oli vain kolme, noin pienessä määrässä sattuma ja huono tuuri varmasti vaikuttavat.

@Kaihonkukka ei olla HUS:ssa vaan TYKS:issä. Kuulemma "ei ole jonoa" mutta silti arvio seuraavan hoidon aloituksesta oli maaliskuu, en tiedä miksi. Kantaan oli myöhemmin päivällä ilmestynyt maininta että miehelle tehdään ehkä kivesbiopsia, se varmaan voisi selittää aikatauluasiaa mutta tästä ei kyllä mitään puhetta puhelimessa vielä ollut. Ainakin MD-TESE hoitoon on tosi pitkät jonot (käsittääkseni yli vuoden). No, täytyy vaan odotella hoidonsuunnittelukäyntiä. Sen jälkeen tietää ehkä enemmän jatkosuunnitelmasta ja todellisesta aikataulusta.

Nyt heitän Luget mäkeen ja juon vähän viiniä vitutukseen :No Evil Monkey:
 
Heippa kaikille. Mä oon tänne kirjoitellut 2020 ja nyt on taas uuden hoidon aika. Itse asiassa tänään on tehty alkionsiirto. Aloin miettimään tuota alkion luokitusta, kun omakantaan oli kirjattu 4sIV+. Itse ymmärsin tuosta, että olisi huonointa 4 luokkaa.. hoito Oysissa. Onko kellään kokemusta näistä?🤔 Lääkäri sanoi vain, että kaunis on, mutta miksi ei voinut kertoa sitä että on huono.. onko muita piinailijoita?😊
 
Tarrasukkia pienelle! Minun kaverille oli lääkäri sanonut, että joskus se kaikkein surkeimman oloinen alkio on se, joka sitten tarraa. Ei niistä tiedä! 🌈🍀
 
Meille kävi juuri noin eli se viimeinen ja huonoin olikin juuri ”se alkio”. Toivo oli jo melkein menetetty, kun googletin luokituksista ja toisin kävi ja syntyi täydellinen tyttö. 🌈 Kuten @Onnenomena sanoo, ei niistä tiedä. Paljon tarrasukkia sinne!
 
No, turhaan stressasin siirron ajankohtaa. Äsken soitettiin että loputkin alkiot olivat kuukahtaneet, eikä mitään siirrettävää jäänyt. Mulla oli todella kovat odotukset tämän IVF-hoidon suhteen ja pettymys on ihan valtava kun ei päästy edes yhteen siirtoon. Lääkäri lohdutti että toinen kierros voi mennä aivan eri tavalla, mutta aika skeptinen fiilis siitä. Seuraavat hoidon aloitukset menee kuulemma maaliskuulle, et tässäpä nyt sit runsaasti aikaa keräillä itseään kohti seuraavia pettymyksiä :loudlycrying: Tämä yritelmä varmaan kuitenkin lasketaan hoitokierrokseksi vaikka tulos oli täysi nolla, osaatteko sanoa?

Meillä kävi toisen kierroksen kanssa niin ettei mitään siirrettävää jäänyt. Harmittelin sitä kovasti silloin mut biologi just lohdutteli et tätä ei luultavasti lasketa ivf-hoitokierrokseksi koska ei ollut mitään siirrettävää. Oltiin hoidoissa jyväskylässä ja jatketaan Tayssilla kun alkuvuonna päästään ne aloittamaan. Sitten varmistunee mitä ovat mieltä. Myös eka kierros oli surkea koska se tehtiin lennosta. Piti olla inssi mut vaihdettiin punktioon ku lähti niin monta follia kehittymään.
Ilmeisesti jos alkion kehitys loppuvaiheessa pysähtyy, se on yleensä siittiöstä johtuvan syyn takia (ja meillä lapsettomuuden syy löytyy nimenomaan miehestä). Toinen asia on se, että meillä yritettiin pitkää viljelyä blastokystiksi, vaikka hedelmöittyneitä alkioita oli vain kolme, noin pienessä määrässä sattuma ja huono tuuri

En ookaan kuullut tätä! Mielenkiintoista. Miehellä on kyllä näytteet olleet tosi hyviä... sanoko hoitotaho teille näin?
 
Takaisin
Top