IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Juu siis toki tämä on meille molemmille OK. Ei koeta, että on mitenkään meiltä pois, jos joku käyttää meidän alkioita joita ei itse kuitenkaan tulla hyödyntämään. Ei myöskään haittaa tilanne, että meillä mahdollisesti olisi toinen biologinen lapsi jossain, kun oikeastihan luovutetun alkion käyttäjät ovat lapsen vanhempia. Ei siis mitään tarvetta olla tietoinen tuollaisesta asiasta.
Meille oli koko ajan selvää jo ennen hoitoja, että sopiva lapsiluku tälle perheelle on 1 eikä se ole hoitojen myötä muuttunut mihinkään. Onneksi se yksi lapsi saatiinkin, vaikka oli vastoinkäymisiä hoidoissa ja lääkevasteessa! :)
Isot onnittelut 💐 onnistumisesta! Ja vauvasta!

Ja iso kiitos niiden mahdollisten byrokratiakoukeroiden ymmärtämisestä mitä lahjoitus kai vaatii. Lahjan saaja tulee kiittämään omasta onnistumisen mahdollisuudestaan sen tuhannentuhat kertaa.🍀
 
Meillähän meni just niin, että lyhyellä kaavalla ei ollut minkäänlaista lääkevastetta, mutta pitkällä kaavalla saatiin 4 munasolua ja 3 2-päiväistä alkiota. Ei hurraamista, mutta niistä syntyi tyttö elokuun alussa. Mä olin hoidoissa ollessani 35v, mutta samanlainen vaste lääkkeisiin kuin yli nelikymppisellä, eikä hurraamista AMH-arvossa. Lisäksi luomukierroissa näytti kaikki toimivan hyvin ja normaalisti, nämä ongelmat paljastuivat vasta pistoslääkkeiden aloituksen jälkeen.
Outoa tosiaan, jos eivät suostu enää edes kokeilemaan pitkän kaavan hoitoa, vaan sitkeästi pitäytyvät lyhyessä kaavassa. Mulle lääkäri nimenomaan sanoi, että iäkkäämmillä ja alhaisen AMH:n potilailla saattaa johtofolliikkeli valikoitua jo edellisessä kierrossa, minkä vuoksi lyhyt kaava ei välttämättä sovi heille. Ja just näin se mun tapauksessa ainakin meni.
Nyt vastailen kirjautumatta, kun olen uudella laitteella enkä äkkiseltään muista salasanaani :)
Ihanaa kuulla, että teillä onnistui! Olen yksityisellä hoidossa, ja siellä tosiaan ollaan nihkeitä jatkamaan hoitoja. En tiedä, voiko vaihtaa lääkäriasemaa, jos tulee sellainen olo, ettei ole kuultu? Tai siis toki vapaassa yhteiskunnassa voi, mutta pelkään että sinne tietoihin kirjataan, että olen toivoton tapaus ja sitten uusikaan lääkäri ei halua koskea pitkällä tikulla.
Pitkää hoitoa he eivät millään suostu tekemään. On kyllä omituinen pattitilanne.
 
Onpas sulla harmillinen tilanne!

Yksityisellä kuten julkisellakin puolella voi kieltää omien tietojensa eternpäin luovutuksen.
Kannattaa pyytää sieltä "respasta" koko hoitohistoria esim sähköpostiin, josta luet ajatuksen kanssa että tiedot ovat ok.
Huom! Ovat velvollisia sen sulle ilman mitään perusteluja antamaan, vaikka yleensä yrittävät niitä kysellä ! Pelkkä halu saada se riittää perusteeksi.
Jos sitten huomaat siinä virheitä, asiaan kuulumattomia kommentteja niin pyydä poistamaan. Hoitohistorin pyytäminen ei myöskään katkaise / lopeta asiakassuhdetta.

Tekisin sen avulla itselleni eripaperille ranskalaisten viivojen lyhennelmän toiselle lääkärille tarvittaessa esitettäväksi. Käytetyt lääkkeet kannattaa kirjata per yritys erikseen ylös, ehkäpä eri paperille.
Jonka jälk. vasta menisin sen muisti lappujen kera sinne seuraavaan paikkaan eri/ heidän tarjoamistaan mahdollisuuksistaan neuvottelemaan.

Jaksamista yritykseen, tuokoon se 👶syliin .
 
Onko kellään muuten kokemuksia alkioiden lahjoittamisesta tai lahja-alkioiden käyttämisestä hoidossa? Meidän lapsiluku nimittäin on tyttären myötä täynnä ja ilman muuta ne kaksi KYS:n pakkaseen jäänyttä halutaan lahjoittaa joko lapsettomalle pariskunnalle tai tutkimukseen, mikäli jompaankumpaan kelpaavat :)
Me saatiin tokasta hoidosta (ekasta ei yhtään) 2 kaksipäiväistä alkiota, joista tuoresiirron plussa on nyt 9kk ihana pieni jätkä. Esikoinen on 5 v ja kevyemmillä hoidolla hänet aikanaan saatiin. Mä täytin kesällä 43 vuotta ja mulla on raskauksien jälkeen pahentunut perussairaus eli oli selvää että pakkasessa olevaa alkiota ei itse "käytetä". Ilmoitin klinikalle että halutaan se lahjoittaa tutkimuskäyttöön. Sieltä tuli paperi mikä molempien piti allekirjoittaa ja se oli sillä selvä. Alkion lahjoitus ei tullut kyseeseen kun eiköhän siinä ole joku ikäraja minkä mä olin ylittänyt. En kyllä ees kysynyt sitä. Yksityisellä siis ainakin simppeli homma.
 
Onpas sulla harmillinen tilanne!

Yksityisellä kuten julkisellakin puolella voi kieltää omien tietojensa eternpäin luovutuksen.
Kannattaa pyytää sieltä "respasta" koko hoitohistoria esim sähköpostiin, josta luet ajatuksen kanssa että tiedot ovat ok.
Huom! Ovat velvollisia sen sulle ilman mitään perusteluja antamaan, vaikka yleensä yrittävät niitä kysellä ! Pelkkä halu saada se riittää perusteeksi.
Jos sitten huomaat siinä virheitä, asiaan kuulumattomia kommentteja niin pyydä poistamaan. Hoitohistorin pyytäminen ei myöskään katkaise / lopeta asiakassuhdetta.

Tekisin sen avulla itselleni eripaperille ranskalaisten viivojen lyhennelmän toiselle lääkärille tarvittaessa esitettäväksi. Käytetyt lääkkeet kannattaa kirjata per yritys erikseen ylös, ehkäpä eri paperille.
Jonka jälk. vasta menisin sen muisti lappujen kera sinne seuraavaan paikkaan eri/ heidän tarjoamistaan mahdollisuuksistaan neuvottelemaan.

Jaksamista yritykseen, tuokoon se 👶syliin .
Kiitos todella paljon näistä neuvoista ja hyvän toivotuksista. :red-heart:
 
Ihanaa kuulla, että teillä onnistui! Olen yksityisellä hoidossa, ja siellä tosiaan ollaan nihkeitä jatkamaan hoitoja. En tiedä, voiko vaihtaa lääkäriasemaa, jos tulee sellainen olo, ettei ole kuultu? Tai siis toki vapaassa yhteiskunnassa voi, mutta pelkään että sinne tietoihin kirjataan, että olen toivoton tapaus ja sitten uusikaan lääkäri ei halua koskea pitkällä tikulla.
Pitkää hoitoa he eivät millään suostu tekemään. On kyllä omituinen pattitilanne.

Me vaihdettiin ekan IVF:n jälkeen klinikkaa, koska silloinen lääkäri piti itsepäisesti kiinni siitä, että jatketaan samalla tavalla (tuntui liukuhihnahoidolta) eikä otettu huomioon että olin jo yli 40 vee. EI kuulostanut hyvältä.

Seuraavassa paikassa (missä nyt ollaan) niin kerroin että edellinen lääkäri ei ollut suostuvainen muuttamaan protokollaa vaikka selkeästi ensimmäinen ei tuonut haluttua tulosta. Sekä että hän oli nihkeä tarjoamaan meille lisää testeja jne. Muunmuassa ei ollut suopea alkiodoagnostiikkaan, vaikka seuraavaksi olisin täyttänyt 42, joka oli mun mielestä ihan älytöntä, että vaikka kysyttiin sitä niin ei nähnyt sitä sellaiseksi asiaksi, mitä meidän kannattaisi käyttää... Tutkimustulokset puhuu ihan toista kieltä niin päätin ettei tuollaisen lääkärin kanssa voi jatkaa. En ole katunut sekuntiakaan ekasta paikasta lähtöä!

Rohkeasti vaan seuraavaan paikkaan ja kerrot että edellinen lääkäri/klinikka ei ollut halukas koittamaan toimivaa protokollaa. Te maksatte siitä hoidosta, niin kyllä rahoilleen pitää tuntea saavansa asiantuntevaa palvelua/hoitoa/asiantuntemusta. Kyse on kuitenkin isoista asioista elämässä. :Heartred Kovasti tsemppiä!
 
Kiitos kannustavasta viestistä! :red-heart: Sitä ihan unohtaa kaiken keskellä, että ai niin, tähänhän ne elinikäiset säästöpennoset menee, eli pitäisi saada myös hyvää hoitoa. Huomaan myös, että jos puhun ettei vaikkapa jokin lääke sovi, niin sitä kyseenalaistetaan. Olisi ihana löytää lääkäri, joka uskoisi myös potilaan oman kehon tuntemusta.
 
Mä voisin laittaa sulle yv:tä lääkäreistä, mutta olet vielä vieras täällä foorumilla, niin en voi laittaa :)
Jos kirjautuisit sisään, niin voin laittaa lisätietoa omista kokemuksista.
 
Me vaihdettiin ekan IVF:n jälkeen klinikkaa, koska silloinen lääkäri piti itsepäisesti kiinni siitä, että jatketaan samalla tavalla (tuntui liukuhihnahoidolta) eikä otettu huomioon että olin jo yli 40 vee. EI kuulostanut hyvältä.

Seuraavassa paikassa (missä nyt ollaan) niin kerroin että edellinen lääkäri ei ollut suostuvainen muuttamaan protokollaa vaikka selkeästi ensimmäinen ei tuonut haluttua tulosta. Sekä että hän oli nihkeä tarjoamaan meille lisää testeja jne. Muunmuassa ei ollut suopea alkiodoagnostiikkaan, vaikka seuraavaksi olisin täyttänyt 42, joka oli mun mielestä ihan älytöntä, että vaikka kysyttiin sitä niin ei nähnyt sitä sellaiseksi asiaksi, mitä meidän kannattaisi käyttää... Tutkimustulokset puhuu ihan toista kieltä niin päätin ettei tuollaisen lääkärin kanssa voi jatkaa. En ole katunut sekuntiakaan ekasta paikasta lähtöä!

Rohkeasti vaan seuraavaan paikkaan ja kerrot että edellinen lääkäri/klinikka ei ollut halukas koittamaan toimivaa protokollaa. Te maksatte siitä hoidosta, niin kyllä rahoilleen pitää tuntea saavansa asiantuntevaa palvelua/hoitoa/asiantuntemusta. Kyse on kuitenkin isoista asioista elämässä. :Heartred Kovasti tsemppiä!
Onko yksityisellä puolella noin nihkeää toimintaa? Luulin, että vain julkisella. Eka hoito tehtiin yksityisellä ja jäi hyvä kuva, mutta nyt vaihdetaan kuitenkin kokeneemmalle lääkärille viimeiseen hoitoon. Toivottavasti siellä otetaan toiveet huomioon.
 
Ihan on lääkärikohtaista. On mun mielestä jotenkin yllättävää että tällaisia nihkeitä lääkäteitä löytyy yksityiseltä.
päiviteltiin sitä puolisonkin kanssa että kysytään erikseen lisähoitoja ja tutkimuksia eikä niitä halua meille myydä.

@Ihmettä odottava Laitan sulle!
 
Totta muuten! 🤩

Vaatiko muuten teidän hoitopaikka välikiertoa?
Välikiertoa ei tarvittu ja vuoto alkoikin jo nyt keskiviikkona niin ilmoittauduin siirtoon. MUTTA tänään tuli viesti, että klinikalla on niin paljon ruuhkaa ettei mulle ole antaa vastaanottoaikoja 😔 odotellaan siis taas kuukausi!
Minkälainen olo sulla on nyt ollut siirron jälkeen, onko oireita tai fiiliksiä kumpaankaan suuntaan? Milloin olikaan virallinen testipäivä? 😍
 
Voi harmi, tsemppiä. ❤️ Onneksi seuraavalla kerralla sit pääsee todennäköisemmin (niin mulle siis sanottiin, kun kyselin kaikki mahdolliset optiot tulevaisuuden varalle).

Ja siis siirron jälkeen oli menkkajuilintaa. Siitä neljän päivän päästä oli vähän vuotoa. Tämän jälkeen kahtena seuraavana päivänä oudot ja kovat vihlaisut alavatsalla. Siitä silloin tällöin menkkajuilintaa ja rinnat arat koko ajan kun oon käyttänyt tukilääkettä.

MUTTA kolmena perättäisenä yönä oon herännyt vessahätään, toissayönä heräsin siihen et sattui rintoihin kun käännyin. Joten tein tänään dpo 11 apteekin herkällä testin. Siinä oli haamu! 😳 Siis haamu! En oo ikinä saanu minkäänlaista positiivista tulosta, en koskaan. Hoidoissa ollaan oltu vuoden 2020 alusta alkaen. Virallinen testipäivä on siis vasta torstaina (dpo 16). Eikö nuo testit ole kuitenkin luotettavia?

Edit. Mähän menin lukemaan tuosta apteekin ultrasta (sininen) huonoja kokemuksia. Tosin haamu tuli siinä sallitun ajan puitteissa. Onko teillä kokemusta kyseisestä testistä?
 
Muokattu viimeksi:

Onnea haamusta! 👍🏻 Itsellä tänään dpo14 ja 3pv alkio siirrettiin tiistaina 6.9, negaa näyttää ☹️☹️ Luulis jotain jo näkyvän jos ois näkyäkseen. Lopetin jo omatoimisesti tukilääkkeet ja ma soitan klinikalle jatkoista. Pakkasessa siis kaksi 3pv alkiota, jos niitä jatkoviljelis. Toki ahdistaa ajatus ettei kumpikaan selviä blastoksi.
Mutta mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Voi harmi, tsemppiä. ❤️ Onneksi seuraavalla kerralla sit pääsee todennäköisemmin (niin mulle siis sanottiin, kun kyselin kaikki mahdolliset optiot tulevaisuuden varalle).

Ja siis siirron jälkeen oli menkkajuilintaa. Siitä neljän päivän päästä oli vähän vuotoa. Tämän jälkeen kahtena seuraavana päivänä oudot ja kovat vihlaisut alavatsalla. Siitä silloin tällöin menkkajuilintaa ja rinnat arat koko ajan kun oon käyttänyt tukilääkettä.

MUTTA kolmena perättäisenä yönä oon herännyt vessahätään, toissayönä heräsin siihen et sattui rintoihin kun käännyin. Joten tein tänään dpo 11 apteekin herkällä testin. Siinä oli haamu! 😳 Siis haamu! En oo ikinä saanu minkäänlaista positiivista tulosta, en koskaan. Hoidoissa ollaan oltu vuoden 2020 alusta alkaen. Virallinen testipäivä on siis vasta torstaina (dpo 16). Eikö nuo testit ole kuitenkin luotettavia?

Edit. Mähän menin lukemaan tuosta apteekin ultrasta (sininen) huonoja kokemuksia. Tosin haamu tuli siinä sallitun ajan puitteissa. Onko teillä kokemusta kyseisestä testistä?
Mun mielestä kuulostaa lupaavalta! :) minkä ikäinen alkio siirrettiinkään? Eihän tukilääkeenä ollut Ovitrelle pistoksia? Ne näkyy testissä haamuna, mutta muut lääkkeet käsittääkseni ei.
 
@Valopingviini & @Alina_ Täällä ketjussa oli pari vuotta sitten keskustelua hyvistä lääkäreistä, joita suositella ihan nimillä.
Mun mielestä se oli hyvää tiedon jakamista! Siitä ketjusta bongasin nykyisen lääkärini nimen, kun vaihdettiin klinikkaa.

:Double Exclamation Mark::Double Exclamation Mark:Jos täällä onnistuneissa hoidoissa olleet voisivat suositella lääkäreitä, joista on hyviä kokemuksia?
Vaikka ihan lääkärin nimellä ja vaikka paikkakunnalla. :Slightly Smiling Face:

Mulla ei ole kokemusta kun parista lääkäristä, joita voin suositella. Ja yksi jota käskisin välttämään, mutta sitä nimeä en viitsi julkisesti täällä jakaa.
Oikeastaan Helsingin Dextrassa kuka tahansa lääkäri on hyvä valinta. Itsellä kokemusta Niklas Simberg:istä sekä Eero Varila:sta ja kumpaakin voin suositella lämpimästi. Dextrassa on tehty omaa ferritiinitutkimusta sekä ovat erikoistuneet selvittämään toistuvia keskenmenoja. Dextrassa on mun mielestä lämmin tunnelma ja ihana henkilökunta kokonaisuudessaan.

Mun kaikki epämiellyttävät kokemukset liittyy Forumin Mehiläiseen ja yhteen lääkäriin. Ekan IVF:n jälkeen vaihdettiin sieltä pois.
 
Mun mielestä kuulostaa lupaavalta! :) minkä ikäinen alkio siirrettiinkään? Eihän tukilääkeenä ollut Ovitrelle pistoksia? Ne näkyy testissä haamuna, mutta muut lääkkeet käsittääkseni ei.
Juurikin kyllä tuo Ovitrelle oli kyllä irrotuspiikkinä. 😬 Mut pistin sen jo 4.9. illalla. Mulle siirrettiin kahden päivän ikäinen alkio. Tukilääkkeenä Lutinus.
 
Takaisin
Top