IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Ja koska ilmeisesti en pysty mitään odottamaan, niin kävin ottamassa vielä neljännen arvon vähän pidemmällä välillä. Tänään 6+1 hcg 10974. Edelleen oli oli tuplaantunu normivauhtia.

Jäi vähän postiviisempi olo kun viimeksi samoilla päivillä tuulimunassa oli hcg joku 3000+ ja kasvu vaan joku 30%/48h.

Jos nyt jaksais jännittää varhaisultraan 🙈.
Tänään tuli viimein hyviä uutisia varhaisultrassa. Katkaravulla oli hyvä syke ja mitatakin vastas muutamaa päivää vaille viikkoja (tänään 8+0) ❤️
 
Tuo varmaan riippuu vähän tilanteesta. Me saatiin vain 4 kypsää munasolua joista 3 alkiota. Kaksipäiväinen tuoresiirto-tyttö tuhisee tuossa sylissä ja kaksi 2-päiväistä meni pakkaseen. Meidän kohdalla lyhyt viljely siis sen vuoksi, että saalis oli heikko. Mutta voi näilläkin todistetusti onnistua :Smiling Face With Smiling Eyes:

Itse tajusin vasta jälkeenpäin, että torstaille osuneen siirron jälkeen maanantai-iltana iskenyt alaselkäkipu oli todennäköisesti kiinnittymisoire. Luulin selän vihoittelevan istumatyöstä ja ihmettelin, kun seuraavana aamuna kipu oli poissa.
Ihana, että teillä onnistui. Luo kyllä toivoa. Milloin sulla alkoi muut oireet?

Mulla ei nyt isosti oireita ole. Viime yönä menkkamaista särkyä, tänään alaselkä tuntui kipeältä, kun työpäivä oli päättymäisillään. Nyt selkä on kunnossa.
 
Juuri kerkisin sanomaan edellisessä viestissä ettei oo mitään. Käytän Lutinus-valmistetta ja huomasin laiton jälkeen et tuli hieman punertavan vuotoa. Onko vuoto merkki epäonnistumisesta? Kuitenkin minulle siirrettiin vain kaksipäiväinen alkio torstaina eli nyt on vasta pp4. Huoh.
 
Moikka! Voisin yrittää aktivoitua täällä ihan keskustelemaan, vertaistuki olisi nyt tarpeen. Minulla on nyt pp7 kolmipäiväisen alkion siirrosta ja eilen alkoi mystinen vuotelu.. yleensä ei näin aikaisin mitään vuoda. Jotain lähinnä ruskeaa ja mustaa/harmaata (?!?) ja olo on kuin menkat jo alkaisi. Kiinnittymisvuodoksi en tätä kyllä yhdistä. Mutta voisiko sulla @Pöllöliini olla sellaisesta kyse? :)

Onko kellään kokemusta että pakkasessa olevia 3pv alkioita sulatetaan, jatkoviljellään ja pakastetaan uudelleen? Lääkäri tälläistä väläytteli sikäli kun tästä ei nyt raskautta ala..
 
Muokattu viimeksi:
Hei! Ei ole kokemusta tuosta, mutta vastaan kuitenkin. Mulla on kerran tehty kaksi peräkkäistä stimulaatiokierrosta, koska ensimmäisessä ei tullut riittävästi munsoluja puntkioon ja tehtiinkin luteliaalivaiheen punktio ja siitä seuraava punktio tehtiin 49 päivän sisällä edellisestä. Käytännössä tuli tuplastimulaatio ja punktio ja sen jälkeen kolmas stimulaatio ja punktio, jolloin punktioiden välissä oli yksi välikierto. Mulla tulokset paranivat joka kerralla eli saatiin enemmän munasoluja, vaikka en tiedä johtuiko useasta stimulaatiosta, että paranivat. Tästä johtuen haluaisin ehdottomasti kokeilla tuplastimulaatiota, jos minulla olisi siihen mahdollisuus ja lääkäri suosittelisi. Mulla on niin alhainen AMH ja jotenkin uskon, että tuolla saadaan paremmat tulokset, kun boostataan kunnolla munasarjoja.

Miinuksena hinnan lisäksi voi olla, että on fyysisesti rankempaa, kun pitää lyhyen ajan sisällä läpikäydä kahteen kertaan, mutta varmasti lääkärisi osaa kertoa enemmän siitä. Saako udella, miksi he ovat ehdottaneet tuplastimulaatiota?
 
Kiitos paljon vastauksestasi! Minulla myös alhainen Amh ja 4 hoitoa takana, joista alkioita saatu aikaan yhteensä vain 6. Itse ehdotin tätä uudelle lääkärille ja hän sanoi sen olevan mahdollinen. Mietin vain miten se käytännössä menee. Onko välissä lainkaan kuukautisia? Voiko toisen stimulaation päättää lopullisesti vasta, kun tietää ensimmäisen tulokset eli saadaanko blastoja? Tapaaminen lääkärin kanssa tulossa vasta myöhemmin. Tarkoitus olisi yrittää vielä kerran ja laittaa "all-in".
 
Paljonko sulla on amh? 🤔
 
Sofia83, kuinka paljon paremman tuloksen sait toisella keräyksellä? Tehtiinkö hoidot lyhyellä vai pitkällä kaavalla? Olen saanut vuosien aikana eri lääkäreiltä eri näkemyksiä siitä, onko lyhyt vai pitkä kaava parempi jos on matala amh.
 
Mulla onnistuineen IVF-hoidon aikana AMH oli varmasti alle 1, koska 2016 ja 2017 oli 1,3.

Samoissa luvuissa mekin mentiin enkä tiedä, tuoko tämä yhtään lohtua, mutta mulla kolmen ensimmäisen hoitokierroksen (IVF ja ICSI) aikana saatiin alkioita yhteensä 3, joista kaksi siirtoa. Neljättä IVF-hoitoa (käytännössä siis viides stimulaatio) ei voi edes laskea, koska siinä hedelmöitys epäonnistui, kun ei tehty ICSI:ä. Tarkistin just ja viidennestä IVF-hoidosta (tehtiin ICSI:nä), saimme 12 munasolua, joista 3 blastoa (4 alkiota) eli enemmän kuin neljästä ensimäisestä kierroksesta yhteensä ja aiemmin ei oltu saatu yhtään blastoa. Erona oli DHEA (ei kai ole todistettua vaikutusta) ja sit ubikinoni Q10 ja sit iso määrä pistoksia ja lääkkeitä (Elonva, pergoveris, bemfola, progynova).

Luulen, että tupla stimulaatiossa keräysten välissä tulee väistämättä vuoto, mutta sillä tuskin on väliä, kun kierrot ovat kuitenkin täysin lääkkeellisiä. Mulla luteliaalivaiheen stimulaatio tehtiin tyylin silloin kun vuotoa vielä oli tai oli just loppunut, kun koko kiertoa sekoitettiin tuplastimulaatiolla ja välissä annettiin ovitrelle ja ovulaatio ja sitten taas uudet pistokset ja uusi ovitrelle ja punktio.
 
Mä en tiedä eri kaavoista alhaisen AMH:n apuna, mutta mulla pitkä kaava ei toiminut lainkaan, joten sitä kokeiltiin vain kerran. En teidä, miksi se ei toiminut, vaan johdofollikkeli vain kasvoi ja muut ei. Mulla tehtiin onnistuneessa hoidossa lyhyt kaava, mutta söin n. reilun viikon ajan progynovaa eli se aloitettiin loppukierrosta ja jatkettiin stimulaatiokierrossa alkuun. Alla lyhyesti meidän hoitohistoria. Tuolla salaisella puolella on tarkemmin selostettu.

Eka IVF tehtiin lyhyellä kaavalla (1 alkio, ei siirtoa). Toinen ICSI pitkällä kaavalla (3 munasolua, 1 alkio ja siirto). Kolmas ICSI lyhyellä kaavalla (1 munasolu, 1 alkio, siirto km).

Tässä välissä oli taas vuoden tauko ja vaihdettiin lääkäriä ja hoitopaikkaa. Aloitettiin hoidot, joissa jostain syystä tapahtui iso muutos vasteessa eli kolmen kuukauden sisällä tehtiin stimulaatio lyhyellä kaavalla (ei punktiota/keräystä, koska johtofollikkeli oli taas kasvanut ja se irrotettin ovitrellella) ja sit neljäs IVF lyhyellä kaavalla (munasoluja tuli 6, 0 alkiota, kun ei tehty ICSI) ja viides ICSI lyhyellä kaavalla (12 munasolua, 4 alkiota, 3 blastoa ja 3 siirtoa). 5. ICSI:n 2 PAS:sta saimme lapsen.

Vastauksena kysymykseesi, niin tuplastimulaatio (vaikka ei ollut perättäisiä keräyksiä) vaikutti parantavan mulla tulosta tai siis munasolujen määrä kasvoi tosi paljon tai sit johtui jostain muusta, kun kuulemma joka kierto tilanne voi olla erilainen.

Nyt kun mun AMH on niin matala ja ultrassa näkyi jokunen rakkula, niin en usko, että saadaan paljon munasoluja mitä tahansa tehdään, joten tällä kerralla en oikein tiedä mitä voisi tehdä .parantaakseen tulosta. Olen taas syönyt ubikoniin Q10 ja sit DHEA:ta, mutta paljon pienemmän määrän, kun mulla on tullut niin huono olo siitä. Toivon, että ylipäänsä pääsen punktion saakka.
 
Kiitos Sofia83 kattavasta vastauksesta. Hienoa, että monen hoidon jälkeen onnistuitte. Toivottavasti nyt onnistutte myös. Läheneekö punktio? Tuota Dhea en ole kokeillut eikä kukaan ole sitä ottanut puheeksi. Ehkä kysyn siitä vielä lääkäriltä.

Meillä suurin ongelma tuntuu olevan hedelmöittymisessä, minkä tarkkaa syytä ei tiedetä. Olen saanut vastauksestasi vain, että hedelmöittyminen on mysteeri. Vika jomman kumman soluissa tai molemmissa. Alkuperäinen syy hoidoille on liikkumattomat siittiöt, mutta hoitojen tulosten takia enemmän syytä voikin olla munasoluissa.

Meillä oli 1. Icsi oli lyhyellä kaavalla, josta 5 kypsää munasolua, 2 hedelmöittyi, 1 blasto siirrettiin, raskaus, joka varhaisultrassa todettiin tuulimunaksi. 2. Icsi pitkällä kaavalla, josta 4 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 3 pv alkion siirto, josta kemiallinen. 3. Icsi pitkällä kaavalla, 2 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 2 pv alkion siirto, josta mahdollinen kemiallinen tai Ovitrellen naksut näkyi vielä testissä. 4. Icsi olikin sitten yllättäen paras tulos. Siinä ei muuta muutosta kuin akupunktio. Pitkä kaava, 10 kypsää munasolua, 3 hedelmöittyi, 3 blastoa. Tuoresiirrosta alkoi raskaus, joka todettiin varhaisultrassa keskeytyneeksi. 1. Pas oli mahdollinen kemiallinen tai Ovitrelle naksut taas näkyi testissä. Nyt viimeinen pas näyttäisi antavan ensimmäistä kertaa testipäivänä negan.

Toistuvien keskenmenojen tutkimukset tehty, kaikki niissä ok. Limakalvo, veriarvot ym. aina hyvät. Sotasuunnitelmani viimeiseen koitokseen olisi tuplastimulaatio, joista toivottavasti yli 3 blastoa, joille Pgt-a. Jos edes yksi terve alkio, niin mahdollisesti ERA, vaikka lääkäreiden mielestä tästä ei ole hyötyä kun raskauksia on alkanut. Mitä vielä pitäisi ottaa huomioon tai kannattaisi kokeilla? Klinikalla tehdään automaattisesti kai picsi.

Rankkaa on ollut, mutta ehkä sitä vielä kerran kokeilee onneaan :)
 
Hei, Alina
Ehkäpä sun kannattaisiko kirjaantua tänne foorumille. Osa neuvoista löytynee salaiselta puolelta tai saattaisit saada yksityisvistejä.
Isosti onnea jatkoon ... 🍀
 
Moikka! Voisin yrittää aktivoitua täällä ihan keskustelemaan, vertaistuki olisi nyt tarpeen. Minulla on nyt pp7 kolmipäiväisen alkion siirrosta ja eilen alkoi mystinen vuotelu.. yleensä ei näin aikaisin mitään vuoda. Jotain lähinnä ruskeaa ja mustaa/harmaata (?!?) ja olo on kuin menkat jo alkaisi. Kiinnittymisvuodoksi en tätä kyllä yhdistä. Mutta voisiko sulla @Pöllöliini olla sellaisesta kyse? :)

Onko kellään kokemusta että pakkasessa olevia 3pv alkioita sulatetaan, jatkoviljellään ja pakastetaan uudelleen? Lääkäri tälläistä väläytteli sikäli kun tästä ei nyt raskautta ala..
Tsemppiä sinulle! Voisiko sinulla olla tulehdus? Muistaakseni esim. tuo harmaa väri viittaa siihen. Ainakin jos lisäksi on pahaa hajua. Kannattaa varmaan kysyä lääkäriltä. Itseäni varoiteltiin siirron yhteydessä tulehduksen mahdollisuudesta.

Toivotaan, että itsellä olisi kiinnittymisvuoto. ❤️ On vain niin aikainen. Punktio oli just viikko sitten tiistaina. Tiedätkö tai tietääkö joku kauan alkionsiirrossa on ns. aika kiinnittymiseen? Nehän kuitenkin laitetaan suoraan kohtuun, eikä toivottavasti vaella mihinkään. Vai lasketaanko samanlailla kuin muutoinkin?
 
Voihan se olla kiinnittymisvuoto. Alkio kiinnittyy noin 5-7 vuorokauden ikäisenä. Suoraan kohtuun laitetaan mutta mahdollisuus vaellukseenkin on, onhan noita kohdun ulkoisiakin tullut hoidoilla.

Alina: kysy vielä sitä DHEA:ta, mä suosittelen myös. Se vaan tartteis alottaa pari kuukautta hoitokierrosta aiemmin. Mulla myös alhainen amh, muistaakseni 0,57 tjsp. Meille on tehty nyt kolme hoitoa julkisella: 1.IVF: 5 solua, yksi vaan hedelmöittyi eikä jaksanut edes kolmanteen päivään-> ei siirtoa. 2.ICSI/picsi: 6 solua, 2 hedelmöittyi, 1 siirrettiin kolme päiväsenä, nega, toinen meni jatkoviljelystä roskiin. 3.ICSI 15 solua josta 12 kypsää, 4 hedelmöittyi ja näistä 2 on nyt sisällä pp4, kaksi jatkoviljelyssä. Lisäksi tän viimeisen alkiot kaikki oli huippulaatuisia 2.päivänä, edellisessä molemmat alkiot jo lähtökohtaisesti huonolaatuisia.
2. ja 3. Kierroksen välissä söin ubikinonia ja DHEA:ta 2,5kk. Lisäksi tyroksiini nostettiin jotta TSH laski alle 1. Melatoniinia söin myös, en muista mihin sen vaikutus perustui, löysin ”it starts with the egg” kirjasta kuitenkin.
 
Kiitos Sofia83 kattavasta vastauksesta. Hienoa, että monen hoidon jälkeen onnistuitte. Toivottavasti nyt onnistutte myös. Läheneekö punktio? Tuota Dhea en ole kokeillut eikä kukaan ole sitä ottanut puheeksi. Ehkä kysyn siitä vielä lääkäriltä.

Meillä suurin ongelma tuntuu olevan hedelmöittymisessä, minkä tarkkaa syytä ei tiedetä. Olen saanut vastauksestasi vain, että hedelmöittyminen on mysteeri. Vika jomman kumman soluissa tai molemmissa. Alkuperäinen syy hoidoille on liikkumattomat siittiöt, mutta hoitojen tulosten takia enemmän syytä voikin olla munasoluissa.

Meillä oli 1. Icsi oli lyhyellä kaavalla, josta 5 kypsää munasolua, 2 hedelmöittyi, 1 blasto siirrettiin, raskaus, joka varhaisultrassa todettiin tuulimunaksi. 2. Icsi pitkällä kaavalla, josta 4 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 3 pv alkion siirto, josta kemiallinen. 3. Icsi pitkällä kaavalla, 2 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 2 pv alkion siirto, josta mahdollinen kemiallinen tai Ovitrellen naksut näkyi vielä testissä. 4. Icsi olikin sitten yllättäen paras tulos. Siinä ei muuta muutosta kuin akupunktio. Pitkä kaava, 10 kypsää munasolua, 3 hedelmöittyi, 3 blastoa. Tuoresiirrosta alkoi raskaus, joka todettiin varhaisultrassa keskeytyneeksi. 1. Pas oli mahdollinen kemiallinen tai Ovitrelle naksut taas näkyi testissä. Nyt viimeinen pas näyttäisi antavan ensimmäistä kertaa testipäivänä negan.

Toistuvien keskenmenojen tutkimukset tehty, kaikki niissä ok. Limakalvo, veriarvot ym. aina hyvät. Sotasuunnitelmani viimeiseen koitokseen olisi tuplastimulaatio, joista toivottavasti yli 3 blastoa, joille Pgt-a. Jos edes yksi terve alkio, niin mahdollisesti ERA, vaikka lääkäreiden mielestä tästä ei ole hyötyä kun raskauksia on alkanut. Mitä vielä pitäisi ottaa huomioon tai kannattaisi kokeilla? Klinikalla tehdään automaattisesti kai picsi.

Rankkaa on ollut, mutta ehkä sitä vielä kerran kokeilee onneaan :)
Pitkä on teillä(kin) ollut taival. :sad-face: Toivottavasti tuo tuplastimulaatio olisi ratkaisu.

ERA:n hyödyistä en tiedä, mutta mulle se tehtiin ja ihan vähän oli poikkeava tulos. Mulla oli aiemmin alkanut yksi raskaus, joka meni kesken jo viikolla 6. Mulle lääkäri kuitenkin suositteli ERA-testiä ja sen perusteella tehtiin sit kaksi siirtoa, joista toisesta alkoi onnistunut raskaus. Mutta kun ei voi tietää miksi juuri se yksi kerta onnistui, kun muut eivät. Paljon kokeiltiin kaikenlaista.

Tsemppiä ja toivottavasti tulee monta tervettä blastoa! Meillä ICSI on todennäköisesti lokakuussa, jos päästään punktioon asti.
 
Kiitos Sofia83 kattavasta vastauksesta. Hienoa, että monen hoidon jälkeen onnistuitte. Toivottavasti nyt onnistutte myös. Läheneekö punktio? Tuota Dhea en ole kokeillut eikä kukaan ole sitä ottanut puheeksi. Ehkä kysyn siitä vielä lääkäriltä.

Meillä suurin ongelma tuntuu olevan hedelmöittymisessä, minkä tarkkaa syytä ei tiedetä. Olen saanut vastauksestasi vain, että hedelmöittyminen on mysteeri. Vika jomman kumman soluissa tai molemmissa. Alkuperäinen syy hoidoille on liikkumattomat siittiöt, mutta hoitojen tulosten takia enemmän syytä voikin olla munasoluissa.

Meillä oli 1. Icsi oli lyhyellä kaavalla, josta 5 kypsää munasolua, 2 hedelmöittyi, 1 blasto siirrettiin, raskaus, joka varhaisultrassa todettiin tuulimunaksi. 2. Icsi pitkällä kaavalla, josta 4 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 3 pv alkion siirto, josta kemiallinen. 3. Icsi pitkällä kaavalla, 2 kypsää munasolua, 1 hedelmöittyi, 2 pv alkion siirto, josta mahdollinen kemiallinen tai Ovitrellen naksut näkyi vielä testissä. 4. Icsi olikin sitten yllättäen paras tulos. Siinä ei muuta muutosta kuin akupunktio. Pitkä kaava, 10 kypsää munasolua, 3 hedelmöittyi, 3 blastoa. Tuoresiirrosta alkoi raskaus, joka todettiin varhaisultrassa keskeytyneeksi. 1. Pas oli mahdollinen kemiallinen tai Ovitrelle naksut taas näkyi testissä. Nyt viimeinen pas näyttäisi antavan ensimmäistä kertaa testipäivänä negan.

Toistuvien keskenmenojen tutkimukset tehty, kaikki niissä ok. Limakalvo, veriarvot ym. aina hyvät. Sotasuunnitelmani viimeiseen koitokseen olisi tuplastimulaatio, joista toivottavasti yli 3 blastoa, joille Pgt-a. Jos edes yksi terve alkio, niin mahdollisesti ERA, vaikka lääkäreiden mielestä tästä ei ole hyötyä kun raskauksia on alkanut. Mitä vielä pitäisi ottaa huomioon tai kannattaisi kokeilla? Klinikalla tehdään automaattisesti kai picsi.

Rankkaa on ollut, mutta ehkä sitä vielä kerran kokeilee onneaan :)

Teillä on ollut jo pitkä taival hoidoissa. Kovasti voimia jatkoon vielä! <3

Meidän lääkäri oli ehdottomasti era testin kannalla, kun meillä on alkiodiagnostiikka käytössä. On niin kallisarvoisia alkioita siinä kohtaa, että pieni era testi ei siinä tunnu missään, mutta voi kertoa todella paljon. Myös keskusteltiin siitä, että raskauksia voi alkaa, vaikka implantaatioikkuna on poikkeuksellinen, Eli keskenmennyt raskaus voi jopa kertoa siitä, että siirtoikkuna on väärä, jos alkio ei kiinnity kunnolla. Raskaus voi alkaa, mutta ei jatku kovin pitkälle. Että jos menette alkiodiagnostiikan kautta, niin suosittelen era/beready testiä samalla. Kunhan se tehdään oikein, eli ei kotona testattua ovulaatiotestiä, vaan ihan piikillä aiheutettu ovulaatio, jotta on tunnilleen tiedossa, milloin ovulaatio tapahtui.
Kovasti toivon onnistumista mukaan teidän onnenkokeilulle <3
 
Takaisin
Top