IVF/ICSI-HOIDOT 2022

No niin, nyt on vikassa ultrassa käyty ja punktiopäivä laitettu torstaille. Rakkuloita oli 9+12. Lääkäri ennusti, että tuoresiirtoon ei tulla pääsemään hyperin riskin takia. Pakastetuilla pitää sitten onneamme koittaa. Saa nähdä, millainen kato näistä käy. Hullun pelottavaa!

Mitä muille kuuluu?
 
Heippa vaan kaikille, taas.. mä aktivoidun taas vaihteeksi, kun viimeinen IVF on menossa. Tänään oli jo toinen ultra, jossa jo päätettiin jättää tuo karannut vasen munasarja punktoimatta ( jätettiin jo ekassa hoidossa huonon saatavuuden vuoksi) Oikealla näkyi kuusi isoa 17 mm rakkulaa ja muutama pienempi. Tänään siis jarrua myös kehiin. Perjantaina olisi kolmas ultra, jossa päätetään punktio päivä ensiviikolle. Huh huh, tulihan tuota.. 😅
 
Punktio takana. Olishan se nyt ollut ihan liikaa pyydetty, että olisi ollut parempi tulos kuin aiemmin! Tällä kertaa laiska vasen munasarjani oli lähtenyt vaeltelemaan avarammille alueille, ja piiloutunut verisuonien taakse. Puolen tunnin leipomisen ja vempuilun jälkeenkään ei saatu turvallista pistolinjaa, joten sinne jäi ne kolme follikkelia. Tulos oli siis TAAS!! kaksi munasolua, jotka ainakin näytti ihan asiallisilta. Mutta eipä ollut ainakaan huonompi tulos, ja toivo elää. Jännittää aivan sairaasti huominen biologin soitto. Onneksi on töissä sellainen aamupäivä, että voi vastata heti kun luuri pirahtaa.

Mites muut tämän päivän ja viikon punktoitavat? Mietoja kipuja kaikille! 😅
 
Minulla oli myös tänään punktio. Oli yllättävän kivuton tällä kertaa ja onnistuin olemaan viime kertaa rauhallisempana. Munasoluja saatiin ennätyslukema 36 kpl 🤯 olin aivan puulla päähän lyöty kun hoitaja tuli määrän kertomaan. Mutta niinkuin jo aiemmin kerroinkin niin kato meillä käy aina todella rajulla kädellä, joten saapa nähdä mitä tuosta määrästä jää käteen. Nytkin punktoiva lääkäri sanoi että paljon oli pieniä folleja mukana, eli kypsien määrä tuskin tulee olemaan tuosta edes puolet. Toki olisihan se hienoa yllättyä kerrankin positiivisesti lopputuloksen kanssa, mutta pessimisti ei pety eiks nii 😅 Viikon päästä lääkärin soittoaika, joten siihen asti pitää elellä jännityksessä. Vuoto luultavasti alkaa jo ennen soittoaikaa (viimeksi taisi alkaa neljä päivää punktiosta) ja aloitankin zumenonit PAS:ia varten sitten ennenkuin edes tiedän onko pakkaseen mitään saatu, hassua 🤭
 
Voi hurja, että noinkin voi käydä! Onneksi toiselta puolelta saitte punktoitua ja toivotaan että laatu korvaa määrän ❤️🙏🏻 tehdäänkö sinulle tuoresiirto?
 
Joo, tuoresiirto tehdään, jos saadaan se yksikin alkio! Edes yhtä pakastettua lähdettiin tavoittelemaan tuoreen lisäksi. Laadukkaita on aina aiemmatkin olleet, nyt taitaa vaan todennäköisyysmatikkakin olla meitä vastaan... Tää oli siis neljäs hoito, ja alkio olis vasta kolmas.
Huh, olipa sulla kyllä supermäärä folleja, hyperin riski on aika ilmiselvä 😅 Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin tänään! Tsemppiä odotteluun, onpa pitkä aika ootella tietoa!
 
Noniin, itkettäis jos ei naurattais ja vituttais niin paljon: kaksi kypsää munasolua, joista yksi hedelmöittyi. Toinen oli kuulemma jo siittiötä injektoidessa näyttänyt siltä, ettei hedelmöity. Kehoni on kyllä johdonmukainen, jos ei muuta! Ois ollut melkein ihan sama tehdä punktio ja hedelmöitys ilman stimulaatiota kypsentuneisiin munasoluihin, kun oon kuitenkin ovuloinut joka kuukausi ainakin viimeiset kolme vuotta... Nyt ei siis auta kuin toivoa että kolmas kerta toden sanoo ja PICSI on se taika, joka tän ratkaisee. Tää on nyt joka tapauksessa viimeinen omilla soluilla tehtävä siirto.

Kuuma kysymys: Lugesteron vai Cyclogest, kumpi on parempi/mukavampi? 😂 Tähän asti menty Cycloilla, mutta nyt vaihdettiin Lugeihin. Niitä menee 3 x 300 mg päivässä, tuhti annos siis sitäkin. 😳 Onko ne aina olleet tuollaisia pinnoitettuja? Cyclothan on vaan sellainen rasvaluoti, mutta noi Luget on kiiltäviä ja purkissa painolevyn sijaan. Valuuko enemmän/vähemmän? Huomenna sen kai joka tapauksessa näkee eli tuntee...
 
Voi kun kurjasti kävi sulle punktion kanssa. Nyt todella toivotaan että kolmas kerta toden sanoo 🤞

Luge ja cyclo kysymykseen vastaten mulla ei oo sotkemisessa muistikuvassa suurta eroa. Mut mua on harmittanut nyt et mulla on tällä kertaa cyclot, kun lugeilla mulla oli aikanaan sellanen mielikuva et syötin alkiolle minttupastilleja toosan kautta ja nyt ne on tosiaan luoteja... 🤣😅
 
Noniin, itkettäis jos ei naurattais ja vituttais niin paljon: kaksi kypsää munasolua, joista yksi hedelmöittyi. Toinen oli kuulemma jo siittiötä injektoidessa näyttänyt siltä, ettei hedelmöity. Kehoni on kyllä johdonmukainen, jos ei muuta! Ois ollut melkein ihan sama tehdä punktio ja hedelmöitys ilman stimulaatiota kypsentuneisiin munasoluihin, kun oon kuitenkin ovuloinut joka kuukausi ainakin viimeiset kolme vuotta... Nyt ei siis auta kuin toivoa että kolmas kerta toden sanoo ja PICSI on se taika, joka tän ratkaisee. Tää on nyt joka tapauksessa viimeinen omilla soluilla tehtävä siirto.

Kuuma kysymys: Lugesteron vai Cyclogest, kumpi on parempi/mukavampi? 😂 Tähän asti menty Cycloilla, mutta nyt vaihdettiin Lugeihin. Niitä menee 3 x 300 mg päivässä, tuhti annos siis sitäkin. 😳 Onko ne aina olleet tuollaisia pinnoitettuja? Cyclothan on vaan sellainen rasvaluoti, mutta noi Luget on kiiltäviä ja purkissa painolevyn sijaan. Valuuko enemmän/vähemmän? Huomenna sen kai joka tapauksessa näkee eli tuntee...
Voi, tosi kurjaa, että ei tullut isompaa saalista. Eipä ole käynyt mielessäkään, että munasarjat vois mennä niin kovin piiloon, ettei punktio siitä onnistu. :( Mutta toivottavasti pääsette nyt kuitenkin siihen tuoresiirtoon!

Mä oon täällä matkalla punktioon. Apua, nyt jännittää!
 
Punktiosta selvittiin, huh! Follien määrässä oli käynyt "räjähdys" sitten maanantain ultran. Kaksinkertainen määrä löytyi eli yli 40 punktoitiin ja 32 solua löytyi. Toivottavasti kaikki ei ole kuraa, vaan jokunen hyvälaatuinenkin sieltä löytyisi. Tuoresiirtoa ei tehdä hyperin riskin takia.
 
Minulla oli myös tänään punktio. Oli yllättävän kivuton tällä kertaa ja onnistuin olemaan viime kertaa rauhallisempana. Munasoluja saatiin ennätyslukema 36 kpl 🤯 olin aivan puulla päähän lyöty kun hoitaja tuli määrän kertomaan. Mutta niinkuin jo aiemmin kerroinkin niin kato meillä käy aina todella rajulla kädellä, joten saapa nähdä mitä tuosta määrästä jää käteen. Nytkin punktoiva lääkäri sanoi että paljon oli pieniä folleja mukana, eli kypsien määrä tuskin tulee olemaan tuosta edes puolet. Toki olisihan se hienoa yllättyä kerrankin positiivisesti lopputuloksen kanssa, mutta pessimisti ei pety eiks nii 😅 Viikon päästä lääkärin soittoaika, joten siihen asti pitää elellä jännityksessä. Vuoto luultavasti alkaa jo ennen soittoaikaa (viimeksi taisi alkaa neljä päivää punktiosta) ja aloitankin zumenonit PAS:ia varten sitten ennenkuin edes tiedän onko pakkaseen mitään saatu, hassua 🤭

Tiedätkö, Kauramuro, jo hedelmöittyneiden määrän?
 
En tiedä, tosiaan ollaan julkisella niin ainakaan Tays ei anna mitään väliaikatietoja vaan sain punktiossa soittoajan tiistaille ja silloin saan kuulla miten kaikki vaiheet ovat menneet ja mikä on pakastettujen määrä. Ois kyllä hienoa kun sais tietää väliaikatietoja 🙈

Miten sulla meni punktio? 😊
 
En tiedä, tosiaan ollaan julkisella niin ainakaan Tays ei anna mitään väliaikatietoja vaan sain punktiossa soittoajan tiistaille ja silloin saan kuulla miten kaikki vaiheet ovat menneet ja mikä on pakastettujen määrä. Ois kyllä hienoa kun sais tietää väliaikatietoja 🙈

Kiinnostaisi myös tietää että onko tämä väliaikatietojen puute kaikkialla julkisella sama? Itse olin vähän yllättynyt kun OYSssa kesäkuussa ensimmäisen ivf kierroksen punktion jälkeen sai tietää kerättyjen solujen määrän. Sitten sovittiin päivä tuoresiirrolle ja sanottiin vaan että soittavat siirtopäivän jos ei ole mitään siirrettävää.
Siirtopäivänä sain tietää että ainoastaan se yksi siirrettävä oli hedelmöittynyt ja oli siis 5 päiväinen. Vaikka kyselin muiden seitsemän munasolun kohtaloa niin en saanut mitään tietoa.

Onko tämä ihan normaali käytäntö julkisilla poliklinikoilla?
 
Niimpä, toisaalta ymmärrän ettei ole resursseja soitella ns ylimääräisiä puheluita, mutta onhan se piinavaa kun täytyy odottaa viikkokin että saa tietää missä mennään. Mutta mulle ainakin aina on kerrottu että monta kypsää solua on ollut ja moniko on hedelmöittynyt ja kuinka monta on sitten jaksanut alkioiksi asti. Sitä ei kyllä koskaan ole kerrottu että minä päivinä kehitys on loppunut niiden alkioiden osalta mitkä eivät ole jaksaneet loppuun asti.
 
Kiinnostaisi myös tietää että onko tämä väliaikatietojen puute kaikkialla julkisella sama? Itse olin vähän yllättynyt kun OYSssa kesäkuussa ensimmäisen ivf kierroksen punktion jälkeen sai tietää kerättyjen solujen määrän. Sitten sovittiin päivä tuoresiirrolle ja sanottiin vaan että soittavat siirtopäivän jos ei ole mitään siirrettävää.
Siirtopäivänä sain tietää että ainoastaan se yksi siirrettävä oli hedelmöittynyt ja oli siis 5 päiväinen. Vaikka kyselin muiden seitsemän munasolun kohtaloa niin en saanut mitään tietoa.

Onko tämä ihan normaali käytäntö julkisilla poliklinikoilla?
Tyks:issä tuli omapolkuun hedelmöittyneiden määrä näkyville ja omapolulle viestiä laittamalla sain myös tietää pakkaseen päätyneiden määrän. Mulle ei tehty tuoresiirtoa, joten punktiossa sanottiinkin, että voi omapolun kautta kysellä. Tyks:ssä on mun mielestä muutenkin vastattu aika nopeasti, jos on omapolun kautta laittanut viestiä 😊
 
Onko tämä ihan normaali käytäntö julkisilla poliklinikoilla?

Näissä on eroja! Täällä Keski-Suomessa lapsettomuuspoli tekee vain hoitojen suunnittelun ja ultrat. Punktiot ja siirrot tehdään Ovumialla. Sieltä soitetaan punktion jölkeisenä päivänä tilanne. Toimii samalla tavalla, olipa julkinen tai yksityinen hoito. Mutta täällä ei myöskään ole mitään Omapolkua tms., vaan aina hoettiin julkisellakin että soita soita, jos on kysyttävää! Ovumiallekin sai julkisen asiakas soitella, jos vaikka solujen tilanne jännitti ennen siirtoa. On ollut iisi siirtymä yksityiselle, kun lääkäri ja hoitajat on olleet tuttuja entuudestaan. Ainoa ero on joustavuus ultrien ajan suhteen - ei oo tarvinnut ottaa vapaata töistä kuin punktiota varten! 😂
 
Olen julkisella HUSissa hoidoissa. Tosi hyvä ja ihana hoitaja oli vastassa, joten heti alkuun tuli luottavainen olo, että kaikki sujuu. Kivasti kaikki valmisteltiin ja asiat kerrottiin selkeästi. Otin esilääkkeeksi rauhoittavan ja pahoinvointilääkkeen.

Itse toimenpide meni ihan ok hyvin. Munasarjat saatiin esille, vaikka toinen on usein ollut kohdun taakse liimautuneena. Sitä jotenkin jännitin etukäteen, mutta hyvin siis onnistui. Yhden kerran pisti ja vihlaisi kunnolla. Siinä kohdassa lääkäri varoittikin, että nyt sattuu. Tämä kävi heti puudutteen laiton jälkeen. Vähän jäi sellainen olo, että niinköhän se puudute ehti vaikuttaa ollenkaan... Onko kellään muulla käynyt näin? Tästä pelästyneenä alkoi kunnon jännitystärinä, kun odotin, milloin sama toistuu, mutta ei onneksi toistunut. Ihan siedettäviä nippailuja ja jomotuksia vain. Kipulääkettä ei tarvinut pyytää lisää, vaan hoitaja jossain vaiheessa laittoi sitä omatoimisesti. Lääkäri ja hoitajat keskittyivät tiiviisti toimenpiteeseen ja aika pitkään tuntui keräily kestävän, kun niitä rakkuloitakin oli yli 40. Jossain kohti alkoi tuskastuttaa ja taisin sanoakin, että jokohan riittäisi, mutta silloin oltiinkin jo loppusuoralla.

Jälkikäteen oli mukava olo lepäillä nojatuolissa, kun kipulääkkeet vielä vaikutti. Oli kyllä voittajafiilis sen jännityksen jälkeen. Vasta nyt kotona olen ottanut lisää särkylääkkeitä ohjeiden mukaan ja ehkä vasta alkanut tajuta päivän tapahtumia. Vatsa on tosi arkana, eikä huvita juurikaan liikkua.

Nyt tietty harmittaa, kun tuoresiirtoon ei päästä. Kovasti odotan huomista, kun omapolulle pitäisi tulla tietoa hedelmöittyneistä munasoluista. Viikon päästä saadaan sitten kuulla lääkäriltä, ollaanko saatu pakkaseen mitään.
 
Hui kun sullakin ollut paljon folleja! Sanottiinko sulle jo tänään paljon munasoluja löytyi? Ihanaa että saat jo huomenna tietää hedelmöittyneiden määrän 🙏🏻
 
Munasoluja oli 32. Kävin juuri lukemassa, että näistä 28 oli kypsiä ja 26 hedelmöittynyt. Laadustahan ei ole vielä mitään tietoa ja ikää mulla on.

Toivottavasti Kauramuro sinulla hedelmöittyy ja lähtee jakautumaan hyvin ja saat pian hyviä uutisia!
 
Wau tosi hyviä lukuja, toivotaan että laatukin on hyvää! Ja kiitos, saapa nähdä kuinka käy 🙏🏻
 
Takaisin
Top