IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Kolme munasolua oli hedelmöittynyt neljästä (yksi oli raaka keräyksessä). Olen helpottunut 🙂 Kasvattavatko siis kaikkia kolmea perjantaihin asti, minkä ikäisiä nämä ovat perjantaina jos eilen oli keruu aamusta?
Itselläni viljeltiin alkioita 5 tai 6 päiväisiksi blastoiksi ennen pakastamista ja raskaus lähtikin ensimmäisestä pakastealkion siirrosta.
 
-90mallia: 4 päivän ikäisiä ovat perjantaina, jos maanantaina oli punktio ja hedelmöitys!

Taitaa olla klinikoiden välillä aika paljon hajontaa siinä minkä ikäisinä pakastavat. Muistelen täällä lukeneeni kaikkea 2-päiväisten ja 7-päiväisten välillä. Jotkut klinikat siis pakastaa hyvälaatusia alkioita jo 2-päiväsinä, toiset haluaa viljellä kaikki aina blastoiksi asti mikä kai tarkoittaa että ovat yleensä vähintään 4-päivän ikäsiä. 7-päivän ikäsenä pakastettu taas tarkoittaisi että alkio pääsi blastokystivaiheeseen vasta myöhemmin kuin mitä yleensä, mikä meinaa että silloin todennäkösyydet onnistumisellekin on jo pienemmät, mutta mun mielestä jotkut klinikat voi tämänkin ikäsiä pakastaa koska todennäköisyydet ei kuitenkaan ole 0.
 
Kiitos vastauksista.

Nyt voi vähän jo henkäistä ja toivoa, että perjantaina saataisiin siirtolainen kyytiin ❤️ Me olemme kyssissä hoidossa, eli julkisella puolella.. Onko teille laitettu kenellekään kiinnittymispiikkiä, en ole varma kutsutaanko sitä siksi? Alan tänään syömään terolutteja.
 
Minulle on tehty neljä PASia, joista vika onnistui. Silloin oli juuri "kiinnittymispiikki" käytössä, aikaisemmissa ei ollut.
 
Kiitos vastauksista.

Nyt voi vähän jo henkäistä ja toivoa, että perjantaina saataisiin siirtolainen kyytiin ❤️ Me olemme kyssissä hoidossa, eli julkisella puolella.. Onko teille laitettu kenellekään kiinnittymispiikkiä, en ole varma kutsutaanko sitä siksi? Alan tänään syömään terolutteja.
Mä pistin kanssa seuraavana aamuna siirrosta kiinnityspiikin ja tarrasi kiinni, en kyllä tiedä auttoiko😅 tsemppiä sinne🤗
 
Niinpä, millä perusteella 🤨 Taidan kyllä pyytää.. limakalvo oli 10mm eli ilmeisesti ok. Tuskin kiinnityspiikistä haittaakaan on?
 
Mä en kyllä yhtään osaa sanoa, mä pistin tuoresiirrostakin kiinnityspiikin, se oli 3vrk ikäinen alkio ja pistin sen muistaakseni 4 päivää siirrosta eli kiinnittymisen aikoihin, siitä ei raskaus alkanut. Luulin että se on automaatio kun kummallakin kerralla oon sen pistänyt siirroissa.
 
Gonapeptyl on luteaalituki, eli vastaavanlaista kuin Lugesteron ja Cyclogest. Tutkimukset eivät ole osoittaneet selkeää tulosta sen käytöstä.

Jos on kiinnostunut pistoksesta niin kannattaa ottaa puheeksi klinikan kanssa. Oma kokemus HUSilla oli että halusivat ensin katsoa pari alkiosiirtoa ennen kuin olivat valmiita lisäämään sitä hoitosuunnitelmaan. Sanoivat "eihän siitä mitään haittaakaan ole". Itsellä ollut Gonapeptyl neljässä siirrossa josta yksi johti raskauteen ja synnytykseen.
 
Ilmoittaisivatkohan labrasta, jos solut eivät olisi lähteneet jakaantumaan, jotakin olisi pielessä? Perjantaille varattu aika siirtoon.
 
Eilen ilmoitettiin että kaikki kolme oli hedelmöittynyt.. Onko seuraava ilmoitus vasta perjantaina ennen siirtoa? Mietin että ilmoittaisivatko jos jotain olisi pielessä ennen perjantaita?
 
Eilen ilmoitettiin että kaikki kolme oli hedelmöittynyt.. Onko seuraava ilmoitus vasta perjantaina ennen siirtoa? Mietin että ilmoittaisivatko jos jotain olisi pielessä ennen perjantaita?
Soittavat sulle jos ei oo mitään siirrettävää. Pidetään peukkuja!
 
Eilen ilmoitettiin että kaikki kolme oli hedelmöittynyt.. Onko seuraava ilmoitus vasta perjantaina ennen siirtoa? Mietin että ilmoittaisivatko jos jotain olisi pielessä ennen perjantaita?
Soittavat jos ei ole siirrettävää ja luulisi että soittaisivat ennen perjantaiaamua mikäli se tieto olisi jo aikaisemmin tiedossa. Muutoin niin kuulet vasta paikan päällä alkiosiirrossa montako alkiota on pakastettu tai on edelleen seurannassa.
 
Heii. Miten se muuten menee kun ne mun alkiot oli 2päivän ikäisiä kun ne pakasti ne. Kun ne ottaa sulatukseen yhden niin jatkaako ne sen viljelyä vielä vai onko se siitä ovulaatio testistä sit se kaks päivää kun ne siirtää sen.
 
Onko kellään kokemusta polyypista?
Onko keneltäkään poistettu sitä? Onko se joltakin hävinny sieltä?
Luin tuolta omakannasta että mulla on polyyppi kooltaan 12×6mm. Laakea. Soittelin tuonne polille raskaustestin tulosta. Kysyin sit samalla että miten tämä vaikuttaa siihen. Aikoi soittaa uudestaan tänään kun kysyy lääkäriltä.
Netistä luin että jos on lapsettomuushoidoissa niin ne pitäisi poistaa.
Punktiossa mainitsin lääkärille niin hän ei tätä löytänyt. Oli siis eri kuin uä kontrolleissa.
 
Mulla oli, löytyi hoitojen alkututkimuksissa ja poistettiin ennen ensimmäistä inssiä. Lääkäri silloin sanoi, että voi hankaloittaa kiinnittymistä
 
Takaisin
Top