IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Laitoin nyt aamuisen annoksen ja jätin hoitavalle taholle soittopyynnön😇 Itsellä tuoresiirto niin en tiedä onko tilanteissa eroa.
Progesteronituen aloittamisen ja lopettamisen suhteen vaikuttaa olevan ihan klinikka- ja lääkärikohtaisia eroja. Varmaankin aina katsotaan myös yksilökohtaisesti tuen tarvetta.

Neljä vuotta sitten sain luonnolliseen kiertoon ohjeeksi jatkaa lugesteronia kaksi viikkoa plussan jälkeen. Tuolloin törmäsin myös ohjeistuksiin, joiden mukaan tuen olisi voinut lopettaa plussaan. Olen myös lukenut lääkityksen asteittaisesta lopettamisesta. Eroja käytännöissä on, ja hoitava taho osaa varmasti perustella omat ohjeensa, eikä kai muuta voi tehdä kuin noudattaa niitä. Kysyä ja keskustella aina voi.

Nyt Pas:n suunnittelukäynnillä toinen lääkäri sanoi, että kokemusten perusteella ovat alkaneet suositella lääkityksen jatkuvan varhaisultraan asti eli kai aavistuksen pitempään kuin viimeksi, jos menisin varhaisultraan 7+0.

Neljä vuotta sitten sain kahdelta eri lääkäriltä myös erilaiset aloitusohjeet. Toinen sanoi, että 2 päivää ovulaatiosta ja toinen taas, että 4 päivää ovulaatiosta. Kysyin, että miksi ohjeet eroavat toisistaan ja vastaus oli vain, että eri lääkäreillä on erilaisia käytäntöjä. Olin jo kerennyt aloittaa lääkkeet, kun huomasin ohjeistusten eron, eli aloitin 2 päivää ovulaatiosta. Nyt ohjeena oli 4 päivää, ja tämän mukaan menen.
 
Muokattu viimeksi:
Onnea plussanneet 🤩
Tänään kävin uä:ssä. Limakalvo oli onneksi ok. Folleja kasvoi 7 + 3. Toinen puoli vastannut heikommin. Tämä on myös se puoli mistä harvoin tunnen mitään ovulaatiokipujakaan. Jatkan vielä pistoksia yhdellä lisäannoksella alkuperäisestä suunnitelmasta ja ensi viikon keskiviikkona punktio. Toivottavasti kaikki kerkeää kypsyä mukaan ja niissä olis hyvälaatuisia munasoluja! 🙏
 
Täällä yksityisellä Lugesteronia kehotettiin käyttämään siirrosta varhaisultraan saakka, se on ensi viikolla ja silloin päätetään sen jatko. Julkisella tätä taas ei suositeltu.
 
Mulla kävi oudosti kun lääkäri sanoi että 2 pakettia lugeja riittäisi, mutta silloin ne loppuisi 3 päivää ennen mitä ohjeistuksessa luki. Taidan ostaa yhden paketin vielä ja käyttää siitä ainakin osan.. Tai loppuun asti.
 
Jos tekee aikaisemmin raskaustestin, kun se osoitettu aika… Voiko noi lääkkeet vaikuttaa siis tulokseen? Mulla terolut käytössä… Tää piinaaminen tosissaan piinailee! 😀😫
 
Jos tekee aikaisemmin raskaustestin, kun se osoitettu aika… Voiko noi lääkkeet vaikuttaa siis tulokseen? Mulla terolut käytössä… Tää piinaaminen tosissaan piinailee! 😀😫

Mulla ovitrelle näkynyt joku 10-11päivää. Milloin pistit sen?
 
Mulla oli Gonapeptyl piikki ja laitoin sen viime tiistaina (kiinnittymisen tueksi siis). Testipäivä olis vasta 23.2…. mietin, että koska uskaltais testata… vai onks se vaan odotettava….
gonapeptyl pistetään monesti 6 päivänä ovulaatiosta, eli ehkä tänään vois jo jotakin näkyä jos ois tavallaan dpo9? 🤭

Meillä tänään siirto onnistui, alkio oli selvinnut sulatuksesta ja jatkanut kehittymistään, kun eilen oli otettu sulamaan. Testipäivä ois 26.2, mutta en tosiaan malta odottaa sinne asti 🥲
 
Mulla oli Gonapeptyl piikki ja laitoin sen viime tiistaina (kiinnittymisen tueksi siis). Testipäivä olis vasta 23.2…. mietin, että koska uskaltais testata… vai onks se vaan odotettava….

Eiks sulla ollu ennen punktiota ovitrelle? Jos se pistely olisi kiinnittyminen niin kyllä kai sunnuntaina vois testata esim 😊
 
Eiks sulla ollu ennen punktiota ovitrelle? Jos se pistely olisi kiinnittyminen niin kyllä kai sunnuntaina vois testata esim 😊
Mulla oli Ganirelix 🫣 mut sama idea varmaa.

Oi vitsi… Ehkä testaan sit sunnuntaina… Ja ei se haittaa vaikka ei näkyisikään mitään, koska sit voin testata myöhemmin. Jotenkin on sellainen olo, että kyllä tää nyt onnistuu… Vähän etoo ja väsyttää tosi paljon… 🤞

@Toivoaon Nii joo totta! 😀 Mä teen kyl ehkä sunnuntaina testin… 🥹
 
Saitko vastauksen @Odottavainen91 ? Mulle sanottiin ettei tarvii jatkaa. Vähän hurjattaa jättää pois 😱 Mut pitää totella ohjeita 😅

Mulle sanottiin samoin🙈 Pohdin, että mulla taitaa olla noita puikkoja vielä 3 jäljellä niin käytän ainakin ne loppuun tahdilla 1 per päivä😅 Ei kai siitä nyt suurta haittaakaan voi olla!

Onko sulla jo selkeitä raskausoireita? En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta olen täysin valmis ottamaan jokapäiväisen pahoinvoinnin vain siksi, että selkeä oire loisi turvaa mielelle🤭
 
Ei varmastikaan ole haittaa 😊 Mulla ois melkein täys paketti 😅

Mulla on vaihtelevasti oireita, ei kokoajan tunnu. Välillä jos nälkä pääsee yllättämään niin tulee etova olo. Turvotus ja väsymys jatkuu, paleltaa herkästi. Mulla oli keskiviikkona oireeton päivä ja kuumottelin jo oliko se siinä. Oon ymmärtänyt että monella ei tässä vaiheessa ole oireita ollenkaan, joten se on ihan normaalia 😊 Oireista huolimatta on tässä pelot läsnä 😬 Kolme viikkoa varhaisultraan! Mietin myös pitääkö meidän siirtyä höpöttelemään näitä jo johonkin muuhun ketjuun? 😅 Ei kyllä uskaltais vielä lokakuisiin liittyä 😅
 
Takaisin
Top