IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Hei, haluan tulla teille kertomaan että toivoa on vaikka sitä ei uskoisi. Meillä takana 7v lapsettomuus. Hoitoja niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Viimein viidennessä IVF:ssä kaikenkaikkiaan kahdeksas alkionsiirto johti raskauteen ja nyt tämä pieni ihme herra 10kk pötköttelee päikkäreillä. Muistan miten rankkoja aikoja minulla oli hoitojen aikaan. Kävin juttelemassa ammattilaisen kanssa. Muistan kuinka pikkuhiljaa olin tyytynyt kohtalooni ja suunnittelimme jo lahjasoluhoitoja. Alkionsiirto kuukautena Olin rauhallinen ja rentona, en stressanut ja hengittelin. En tiedä oliko tästä apua, mutta tämä ei maksaisi mitään jos kokeilee.

Meilläkin esikoinen saatiin aikaan vasta 9. alkion siirrosta. Kesti aika kauan löytää sopiva hoitokaava, mulla ilmeisesti toimii täysin lääkkeellinen pas.
 
Niin pidän teille kaikille peukkuja, että saisitte plussan testiin❤️ Täällä myös yksi, joka asetettu 2 viikkoa sitten HUSin ivf-jonoon hyvin matalan amh-arvon vuoksi. Jonotusaika tuntuu tällä hetkellä pitkältä kuin nälkävuosi.
Hei Odottavainen91! Ehkä olet jo aiemmista viesteistä lukenut tarinani, mutta täällä toinen ikätoveri matalalla AMH:lla! Omani oli 0,62 mitattuna vain juuri ennen 31v synttäreitäni ja IVF-hoito, josta tärppäsi, tapahtui kun olin juuri täyttänyt 32, en siis tiedä tarkkaan mikä AMH oli hoidon aikana, mutta todennäköisesti jo tippunut aiemmasta arvosta. Meillä oli lisäksi miehellä siittiöissä alentunutta liikkuvuutta.

Ei yhtään luomutärppejä ja vain vähänlaisesti (3) solua saatiin molemmilla hoitokerroilla. Olen kuitenkin vakuuttunut, ettei matala AMH yksistään tarkoita tyytymistä lahjasoluihin, sillä vähästä varastosta huolimatta ikä tuntuu vaikuttavan solujen laatuun ensisijaisesti. Meidän vähäiset alkiot olivat kaikki luokiteltu laadukkaiksi. Kolmas siirto toi meille raskauden, josta nyt odotellaan joulukuussa syntyväksi vauvaa. Ensimmäisen ja toisen hoidon erona oli Gonalin vaihto Menopuriin, josta olenkin lukenut, että toimii paremmin vähämunaisilla naisilla tuottaen ehkä vähemmän mutta parempilaatuisia soluja.

Paljon tsemppiä hoitoihin, äläkä vielä luovu toivosta saada omilla soluilla lapsi!
 
Hei Tiputii! Kiitos tsempeistä🥰 Tänään tuntui tapahtuvan ensimmäinen positiivinen käänne ja saimme HUSiin Ivf-suunnitteluajan jo joulukuun alkuun (kyseessä peruutusaika), vaikka meidät asetettiin jonoon vasta noin 3 viikkoa sitten. Jonotusaikaa jonoon laitosta itse hoitojen suunnitteluun tulee vain siis 8 viikkoa. Oliko teillä hoitokaavana lyhyt vai pitkä?
 
Saatiin tänään soitto, että niistä 5 on 4 hedelmöittynyt normaalisti. Torstaina on tuoresiirto jos joku niistä pääsee sinne asti.

Vaikka tuo AMH olikin 1,1 niin sain kasvua +1/päivä menopur 300 annoksella. Et voipi olla tämä punktio oli liian ns.aikaisin kasvuun nähden. Lyhyellä kierrolla. Mutta tosiaan ei määrä vaan laatu, mikä lopulta ratkaisee. ❤️
 
Muokattu viimeksi:
Hei Tiputii! Kiitos tsempeistä🥰 Tänään tuntui tapahtuvan ensimmäinen positiivinen käänne ja saimme HUSiin Ivf-suunnitteluajan jo joulukuun alkuun (kyseessä peruutusaika), vaikka meidät asetettiin jonoon vasta noin 3 viikkoa sitten. Jonotusaikaa jonoon laitosta itse hoitojen suunnitteluun tulee vain siis 8 viikkoa. Oliko teillä hoitokaavana lyhyt vai pitkä?
Tosi hienoa, että pääsitte näin nopeasti etenemään. Meillä oli lyhyt kaava molemmissa hoidoissa. Ensisijaisesti syynä oli Synarelan saatavuusongelmat, mutta toisen hoidon suunnitelleen lääkärin mielestä lyhyt kaava sopi paremmin, sillä hän epäili pitkän kaavan vaikuttavan hoidosta toipumiseen (oman hormonitoiminnan käynnistymisessä voisi kestää kauemmin juurikin alhaisen AMH:n vuoksi). Menopuria meillä meni onnistuneessa stimulaatiossa maksimiannos eli 375 yksikköä, jarruna oli Fyremadel, irrotukseen Ovitrelle ja siirron jälkeen Cyclogest.
 
Mulla oli just eilen PAS. Menin siitä takas töihin suoraa palaveriin 😄 illalla tosin kuuntelin tarkotuksella hauskaa podcastia ja naureskelin sille sit! Vieläki naurattaa jotkut kohat 😄

Katotaan miten käy, oli oikeen ekstrahyvä alkio ja meni kuulemma erinomaseen paikkaankin! Saagaksi tämän palleron ristin, kun Saagan nimipäivälle osui, ja pallero oli luokitukseltaan AA :)
Mites sulle kävi? Tarrasko pallero kiinni 😊
 
Mites sulle kävi? Tarrasko pallero kiinni 😊
Ainiin, unohdin täällä raportoida! Kyllä ainakin toistaiseksi on tämä Saaga-pallero pysynyt kiinni, ja (omakustanteisten paniikki-)verikokeiden perusteella on kasvanut hienoa vauhtia :) tänään tuli täyteen 5+0 että ei tässä vielä kauheasti juhlita, paitsi sitä että extrahyvä alkio extrahyvässä paikassa sai tarrattua kiinni!! ❤️ Mut kyllä tässä suurinpiirtein joka päivä oon jossain vaiheessa ollu ihan varma että jahas, nyt meni taas kesken 🙈
 
On:
Tänään siis tuoresiirto takana. Maanantaina oli siis punktio mistä saatiin 4 kpl hedelmöittyneitä. Kaikki 4 on selvinnyt tähän päivään ja 3 meni pakkaseen. Piinaviikot ovat alkaneet.

Olo on yllättynyt, kuten lääkärikin oli iloisesti yllättynyt (mistä lähtökohdista lähettiin). Nyt sitten toivotaan parasta.
 
Ainiin, unohdin täällä raportoida! Kyllä ainakin toistaiseksi on tämä Saaga-pallero pysynyt kiinni, ja (omakustanteisten paniikki-)verikokeiden perusteella on kasvanut hienoa vauhtia :) tänään tuli täyteen 5+0 että ei tässä vielä kauheasti juhlita, paitsi sitä että extrahyvä alkio extrahyvässä paikassa sai tarrattua kiinni!! ❤️ Mut kyllä tässä suurinpiirtein joka päivä oon jossain vaiheessa ollu ihan varma että jahas, nyt meni taas kesken 🙈
Ihanaa ❤ Toivotaan, että pysyy matkassa! 🤞
 
Hei, minulla ei ole siirretty koskaan blastoja ja elän toiveissa että sellainen siirrettäisiin tämän kuun aikana. Moni asia voi mennä vielä pieleen että sattuisiko sinne siirtoon edes pääsemään, mutta alustavasti kyselen, että onko blastoista myös se testipäivä aina kaksi viikkoa siirrosta? Vai onko blaston testipäivä n. viikko siirrosta? Mulla olisi tulossa lomareissu itsenäisyyspäiväviikolla, ja oon alkanut vihaamaan kaikkia matkoja jotka osuu piinapäiville. On niin raivostuttavaa kun skumppapullot poksuu ja jälleen kerran itse on ”ehkä raskaana”. Näitä pilaantuneita reissuja, jouluja, juhlapyhiä jne on tähän parin vuoden aikaan sattunut niin paljon, että mietin jo, että jatkaisimmeko suorilta hoitoja vasta tammikuussa
 
@Cha-cha Täällä sama kuin @Nurppu lla vaikka ei olla HUSin alueella, testipäivä oli kahden viikon päästä sekä inseminaation jälkeen että blaston siirron jälkeen. Blaston siirrosta testasin ekan kerran dpo14, jolloin minulla olisi pitänyt alkaa menkat, ja ihan selkeän plussan näytti. Tuolloin oli vielä melkein viikko viralliseen testipäivään.
 
Jepp, riippumatta siitä minkä ikäinen alkio siirretään niin virallinen testipäivä on 2 viikkoa siirrosta. Ja kuten muutkin on jo kommentoineet niin plussan pitäisi näkyä useamman päivän ennen sitä.

Itse olen ottanut melko rennosti alkoholin suhteen siirroissa. Niin moni reissu ja pyhä on mennyt pieleen piinapäivien takia, on stressaavaa olla juomatta koska kaikki on heti tuntosarvet pystyssä ja epäilee että on raskaana ja sit joutuu vastailemaan kyselyihin että ei olekaan raskaana. Jos alkio kiinnittyy ja raskaus alkaa niin alkio on alussa omassa ruskuaispussissa joten mitä syöt ja juot ei vaikuta alkioon. Kaatokännejä en vetäisi mutta kyllä muutaman voi juoda huoletta. @Cha-cha toivottavasti tuleva lomareissu on onnistunut ja sulla on kivaa!
 
Kiitos vastauksista! Käytännössähän varmaan menkat alkavat lähes ajallaan tai pari päivää myöhässä, mikäli ei ole tarttunut kiinni. Ainakin näin mulla on ollut. Jos kaikki menee flow kalenterin mukaan niin pitäisi mulla alkaa sitten just itsenäisyyspäivänä, eli tukilääkkeiden kanssa vähän myöhässä, reissun aikaan. Kyllähän tämä pahasti vaikuttaa siltä että piinallinen loma tiedossa. Mä oon niin taikauskoinen että ennen virallista testipäivää saatu nega vielä tuntuu jotenkin että ”jospa se siitä vielä kääntyisi” ja elän kuin raskaana ollessa. Argh, tosi ärsyttävää tehdä päätöstä että mennäkö siirtoon vai ei mikäli sinne päästäisiin.
 
Hei, minulla ei ole siirretty koskaan blastoja ja elän toiveissa että sellainen siirrettäisiin tämän kuun aikana. Moni asia voi mennä vielä pieleen että sattuisiko sinne siirtoon edes pääsemään, mutta alustavasti kyselen, että onko blastoista myös se testipäivä aina kaksi viikkoa siirrosta? Vai onko blaston testipäivä n. viikko siirrosta? Mulla olisi tulossa lomareissu itsenäisyyspäiväviikolla, ja oon alkanut vihaamaan kaikkia matkoja jotka osuu piinapäiville. On niin raivostuttavaa kun skumppapullot poksuu ja jälleen kerran itse on ”ehkä raskaana”. Näitä pilaantuneita reissuja, jouluja, juhlapyhiä jne on tähän parin vuoden aikaan sattunut niin paljon, että mietin jo, että jatkaisimmeko suorilta hoitoja vasta tammikuussa
Mulla on yleensä ollut virallinen testipäivä 11-12 päivää blaston siirrosta, eli dpo 16-17. Mutta omalla kohdallani on kyllä näkynyt testissä jo n. viikko siirrosta, jos on plussa. Toki voi olla yksilöllistä, miten hormonitaso nousee.
 
Heippa, olen uusi täällä. Lueskelin ketjua pitkään, ehkä nyt uskallan itsekin kirjoittaa. Ensinnäkin täytyy sanoa, että on ollut ihana lukea tätä ketjua, kokemuksia, täällä on ihanan paljon myötätuntoa ja tsemppiä ja vertaistukea ❤️ Asiaan: Hoidot alotettiin syyskuussa. Plussasin hailakasti eilen. Ensimmäinen yritys siis vasta ja heti taisi onnistaa. Tehtiin hypeririskin takia PAS. Olo on jotenkin tosi sekava ja ahdistunut, josta tunnen huonoa omaatuntoa. Kaikenmaailman kauhukuvat pyörii mielessä ja stressaa tuleva, vaikka johan tätä on odotettu 3 vuotta. Jos kellään on mitään tsemppaavaa sanottavaa, oon todella sen tarpeessa. Kiitos, ja toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään tästä viestistä ❤️
 
Takaisin
Top