IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Kiitos kaikille myötäelämisestä ❤️
Jotenkin tähän oli henkisesti osannut valmistautua, en tuntenut minkäänlaisia raskausoireita, joten epäilin että näinkohan kaikki on kunnossa.
Nyt saa pienen kesätauon kun seuraava PAS yritys menee väkisinkin kesän lopulle. Onneksi meillä on vielä paljon blastoja pakkasessa, jos jotain positiivista pitää asiasta hakea.
 
Täällä keskenmenopelko nostaa päätään. Sunnuntaina oikean munasarjan kohdalla pitkin päivää tuikkivaa kipua, välillä piti mennä ihan kaksin kerroi. Identtistä kipua, mitä tuli punktion jälkeen. Eilen koko selkä-hartiaseutu aivan jumissa, ja miehen piti hieroa aamulla ja illalla, että sain jotenkin ajatuksen kulkemaan. Tuikkimiset kuitenkin katosivat totaalisesti. Tänään normaali olo, aamulla murehdin, kun jo välillä alkanut tissikipu ja muutkin olot kadonneet ihan tyystin. Ja äsken: kävin vessassa ja sekä pikkareissa että pyyhkiessä ruskeaa, limaista vuotoa. Googletin tietty heti alkuun ruskeaa limaista alkuraskauden vuotoa, on hyvin mahdollista, että on ihan vaaratonta, varsinkin kun ei ole mitään kipuja. Mutta kauhu on nyt vallannut mielen, enkä tiedä miten päin olisin. Nuo sunnuntain ja eilisen oireet poikkesivat niin paljon kaikista muista tähän asti koetuista, että tänään jo pohdiskelin, että mitäköhän siellä oikein tapahtuu. Eipä tässä auta muuta kuin odotella, että miten tila kehittyy. Varhaisultra ensi maanantaina, mutta olo nyt varsin lohduton, että onko siinä vaiheessa enää mitään ultrattavaa... :sad001
 
Tuun ruokikselta kirjautumatta huutelemaan/lohduttamaan, että mulla taisi olla aika samoina aikoina kans ruskeaa tuhruttelua ja ihme vuotelua, lähinnä pyyhittäessä (ja sattumalta kävin sitten tarkistamassa asiaa tunnin välein, niin ei tullut hirveästi pikkuhousuihin asti). Ja meillä yhä edelleen kaikki hyvin, vaikka mullakin rintaoireet kadonneet ja vähillä oireilla noin muutenkin ❤ Jos oikein mieltä painaa, raaskisitko varata ajan omakustanteiseen varhaisultraan? Terveystalolla oli mielestäni suhteellisen inhimillisen hintainen ja aikoja hyvin. Mutta toki maanantaikin on onneksi pian. Mutta uskon, että sulla on kaikki hyvin ja pieni kyydissä ❤
 
Soittelin mun siskolle, jolla aikoinaan tuli keskenmeno myös seitsemännellä viikolla (tänään mulla 6+3), ja hänen keskenmenonsa alkoi kuulemma ihan samanlaisella vuodolla. :sad001 Vaikka ei se tietenkään mitään kerro, niin tuntuu jotenkin enteelliseltä. Yritän jaksaa odottaa siihen maanantaihin asti, ellei ennen sitä jo vuoto voimistu merkittävästi. Mutta lohdullista kuulla teidän tapauksista, joissa vuoto ei ole ollut merkki keskenmenosta. Luulen, että laukkaan tästä eteenpäin tunnin välein vessassa tarkistamassa tilannetta...
 
Tammenterhotar, minä vuodin myös esikoisen raskaudessa viikolle 15 asti, eli vuodosta huolimatta kaikki voi olla oikein hyvin. :Heartred

Hartiakipu on kuitenkin yksi kohdunulkoisen raskauden merkeistä, eli jos se jatkuu ja on voimakasta, niin silloin kannattaisi minusta hakeutua pikaisesti tarkistamaan tilanne.

Paljon voimia sinne, toivotaan että kaikki on hyvin! :Heartred:Heartred
 
Pahoittelen Tinkerbell että kävi noin. :Heartblue Hieno juttu, että teillä on paljon blastoiksi asti kehittyneitä mahdollisuuksia pakkasessa.

Täällä itse hieman odottavaisin mielin dpo 6, ei suuret odotukset, mutta ensi kierron alussa päästään vihdoin sitä kohdun polyyppia poistamaan!

Suuret onnittelut Kauramaito plussasta.:Heartpink Itsekin plussasin vuosia sitten näihin aikoihin, tulee muistoja mieleen. : )
 
Ensimmäinen ivf-hoito nyt takana.:wideyed:
Meille siirrettiin tänään kyytiin blasto-vaiheessa oleva 5päiväinen pimpula!:Heartred
Voi kun hän tarraisi lujaa kiinni.

Viidestä hedelmöittyneestä munasolusta yksi siis siirrettiin tuoresiirtona, kaksi blastoa oli päässyt pakkaseen ja kahta vielä viljellään huomiseen. Biologi sanoi, että silloin vasta tulee tiedot näkyviin myös omapolulle.:):woot: Olen tosi onnellinen, että saatiin nuo kaksi ainakin pakkaseen.:notworthy:Heartpink
 
Tuikku84, kuulostaa tosi lupaavalta ja kuulostaa siltä, että kivan pakkassaaliinkin saatte! :) Peukkuja pystyssä, että tarraa tiukasti!!

Tsemppiä myös Illusialle, jospa tämä kierto kuitenkin yllättäisi iloisesti :)
 
Voimia suruun Tinkelbell :Heartred kamalaa että kaiken tämän kokemisen jälkeen vielä joutuu kokemaan keskenmenon.

Tsemppiä Tammenterhotar! Toivottavasti ei ole tolkuttoman tuskainen odotus maanantaihin ja pidetään sormet ristissä ja peukut pystyssä että kaikki olisi hyvin.

Ihanaa Tuikku84 me mennään aika samoissa piinapäivissä. Ihanaa että on piinakaveri! :playful: Ajattelitko malttaa testipäivään vai aloittaa testaus aikaisemmin? Itse aina ajattelen että "no nyt kyllä odotan testipäivään, en jaksa piinata itseäni" ja sitten kuitenkin aloitan testaamisen tyyliin viikon sisällä :hilarious:
 
Hei,

etsimme perheellistymisestä haaveilevia miehiä pro gradu-tutkielmaan, jossa selvitämme tahattomasti lapsettomien miesten kokemuksia. Onko miehille joku oma ryhmä tai kanava, mitä kautta heitä voisi tavoittaa?
Jos joku haluaa vinkata tästä puolisolle, niin alta löytyy lisätietoja.

Tutkimukseen pääsee osallistumaan webropol-lomakkeella anonyymisti ja lomake on auki 30.6.2021 asti. Kyselylomakkeessa on muutamia tukikysymyksiä vapaamuotoisen kirjoitelman tueksi.

Linkki tietosuojailmoitukseen ja tekijänoikeussopimukseen löytyy webropol-lomakkeen alusta. Vastauksia käytetään vain tähän tutkimukseen ja ne hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Opinnäytetyö valmistuu keväällä 2022.

Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/052A0754ECBA046D

Kiitos kokemusten jakamisesta jo etukäteen. Aurinkoista kesää!

Ystävällisin terveisin: Julia Tanttu ja Suvi Norja

P.S. Kävin lukemassa ohjeet, mutta en löytänyt tutkimuksiin liittyviä ohjeita. Onko täällä julkaisu ok ylläpidolle ja jos ei, niin mitä kautta kannattaisi etsiä potentiaalisia vastaajia?
 
Ensimmäinen ivf-hoito nyt takana.:wideyed:
Meille siirrettiin tänään kyytiin blasto-vaiheessa oleva 5päiväinen pimpula!:Heartred
Voi kun hän tarraisi lujaa kiinni.

Viidestä hedelmöittyneestä munasolusta yksi siis siirrettiin tuoresiirtona, kaksi blastoa oli päässyt pakkaseen ja kahta vielä viljellään huomiseen. Biologi sanoi, että silloin vasta tulee tiedot näkyviin myös omapolulle.:):woot: Olen tosi onnellinen, että saatiin nuo kaksi ainakin pakkaseen.:notworthy:Heartpink

Tosi ihana kuulla, odotinkin jo miten meni. :Heartred
 
Pupsis:
No niinhän mennäänkin, ihanaa!:happy::Heartpink
Noooh… sama kaunis ajatus aina, että minä odotan kyllä jne.!:wacky: ja en ole koskaan malttanut aivan sinne”testipäivään”.. en luomu, enkä insemin.yrityksissä.:wideyed:
mä yritän sinnitellä juhannusviikonlopulle ainakin, koska on niin tohinaa arjessa et lisästressi mahd.kahden viivan saamisesta ja sen spekuloinneista veis kaik yöunet!:dead::wtf: Olevinaan parempi olla ”autuaan tietämätön”lopputuloksesta. mut sen tiedän etten testipäivään asti ihan malta odottaa…:angelic::hilarious:

Sofia_: Nyt sit jännätään sun tilannetta ja siirtoa jne. :happy::Heartred
Mites sulla menee ja missä vaiheessa meet nyt?
 
Muokattu viimeksi:
Hei,

etsimme perheellistymisestä haaveilevia miehiä pro gradu-tutkielmaan, jossa selvitämme tahattomasti lapsettomien miesten kokemuksia. Onko miehille joku oma ryhmä tai kanava, mitä kautta heitä voisi tavoittaa?
Jos joku haluaa vinkata tästä puolisolle, niin alta löytyy lisätietoja.

Tutkimukseen pääsee osallistumaan webropol-lomakkeella anonyymisti ja lomake on auki 30.6.2021 asti. Kyselylomakkeessa on muutamia tukikysymyksiä vapaamuotoisen kirjoitelman tueksi.

Linkki tietosuojailmoitukseen ja tekijänoikeussopimukseen löytyy webropol-lomakkeen alusta. Vastauksia käytetään vain tähän tutkimukseen ja ne hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Opinnäytetyö valmistuu keväällä 2022.

Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/052A0754ECBA046D

Kiitos kokemusten jakamisesta jo etukäteen. Aurinkoista kesää!

Ystävällisin terveisin: Julia Tanttu ja Suvi Norja

P.S. Kävin lukemassa ohjeet, mutta en löytänyt tutkimuksiin liittyviä ohjeita. Onko täällä julkaisu ok ylläpidolle ja jos ei, niin mitä kautta kannattaisi etsiä potentiaalisia vastaajia?
Vastasin tänne, julkaisu on ok.:)

Terveisin ylläpito
 
Onnea kauramaito plussasta!! :hello2

Tammenterhotar toivotaan että vuoto on harmitonta! :Heartpink Nuo alkuraskauden vuodot taitaa kyllä olla tosi yleisiä, vaikka toki aina säikäyttää!

Paljon tsemppiä ja plussatuulia kaikille piinailijoille ja tervetuloa mukaan kaikki uudet! :greet025

Itse odotan malttamattomana jo pääsyä tosi toimiin, progynovaa olen syönyt nyt viikon verran, ja viikonloppuna toivottavasti alkaa menkat niin pääsee aloittamaan taas pistelyn. Enpä olisi uskonut että sitä pistelyäkin voi näin taas odottaa :wideyed: :woot: Kovasti vaan jo haluaisi taas näissä hommissa eteenpäin :happy3
 
Pupsis:
No niinhän mennäänkin, ihanaa!:happy::Heartpink
Noooh… sama kaunis ajatus aina, että minä odotan kyllä jne.!:wacky: ja en ole koskaan malttanut aivan sinne”testipäivään”.. en luomu, enkä insemin.yrityksissä.:wideyed:
mä yritän sinnitellä juhannusviikonlopulle ainakin, koska on niin tohinaa arjessa et lisästressi mahd.kahden viivan saamisesta ja sen spekuloinneista veis kaik yöunet!:dead::wtf: Olevinaan parempi olla ”autuaan tietämätön”lopputuloksesta. mut sen tiedän etten testipäivään asti ihan malta odottaa…:angelic::hilarious:

Sofia_: Nyt sit jännätään sun tilannetta ja siirtoa jne. :happy::Heartred
Mites sulla menee ja missä vaiheessa meet nyt?

Kiitos kun kysyit. :happy: aika hiljainen olen ollu, kun on kipuja munasarjoissa. Meillä oli punktio maanantaina. Kyllähän sen kesti mut romahdus tuli että kolina kävi. 23 foliikkelia tyhjennettiin ja saatiin 10 munasolua. Pitää vissii hakea lisää sairaslomaa ku kävely on aika haastavaa. Punktiopäivänä mulla ei tullu mitään oireita mitä nyt operaation jälkeen mut eile alkoi sit enempi munasarjat kolottaa varsinki toi vasen. Kauheinta tässä on odottaminen mulle ilmoitetaa vaa jos mikää ei hedelmöittyny jne ja pakastettujen määrän ja jatkon saan kirjeellä.:sad010 mulle ei tehdä tuoresiirtoa hyperriskin vuoksi. Koska oli turvotusta ja oksettavaa oloa aika lailla ja punktiosta näkyi nestettä vatsaontelossa. Mut se ei kyllä harmita ku en tämmösissä oloissa vois taas lähtä. Levätessä olo on siedettävä mut oota ku pitäs noussa. Toivon vaan että mahdollisimman moni nyt saatais pakkaseen, oli sen verra rankka kokemus henkisesti että en samaa kyllä uudestaan tee pitkään aikaan.:sad010
 
Heippa kaikille! ❤️

Uutena täällä kirjoittelee kohta 39v nainen, jolla miehen kanssa ollut reilun vuoden lapsihaaveita. Ensimmäinen ivf-kierto menossa ja eilen tehtiin punktio taysissa. Munasoluja saatiin 25 kpl ja hyperin riskin vuoksi kaikki saatavat alkiot pakastetaan. Nyt vaan tässä jännitetään että saadaanko niitä vaiko ei. En oikein edes tiedä mistä tai miten siitä saisi ajankohtaista tietoa kun lääkäri soittaa kuitenkin vasta ensi viikon tiistaina.

Eli meille kaikki on aivan uutta ja tässä vaan on menty virran vietävänä ja toivotaan parasta. Alkion siirto menee sitten kesäsulkujen jälkeen elokuulle. Joten taas odotetaan... Tuntuu ettei tässä muuta ollakaan tehty.

Vointi on tällä hetkellä ihan hyvä ja toipuminen on käynnissä. Punktio ei ollut yhtään niin pelottava kuin mitä etukäteen ajattelin. Puolisen tuntia kesti tuon suuren saaliin vuoksi, mutta kipulääkettä sai lisää kun alkoi tuntua liiaksi.

Tsemppiä kaikille ja toivon mahdollisimman paljon plussia piinailijoille! :happy:
 
Tervetuloa joukkoon Ninnuliini! Kovasti voimia Tinkelbellille suruun, ja Tammenterhottarelle toivon hyviä uutisia huolestuttavista oireista huolimatta! Miten Lilium8 sinulla menee? Viljalla ilmeisesti kaikki hyvin aiemmasta kommentista päätellen :)

Täällä ollaan ihme välitilassa sekä fyysisesti että henkisesti. Toukokuun alun punktion jälkeen kun ei tuoresiirtoon päästy hyperin riskin ja endon kiukuttelun takia, alkoi koko ivf-touhu jotenkin olla haalea muisto, ja on sitä varsinkin nyt kun PASiin ei päästy ennen kesätaukoa. Tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta koko ivf tällä hetkellä mikä on jännä ottaen huomioon, että oli aika intensiivinen rypistys se lyhyt hoitokaava + se kuinka huonossa kunnossa olin punktiota ennen ja sen jälkeen. No, varmaankin hyvä näin että on muuta puuhaa eikä pyöri mielessä tuo touhu. Ehkä tunnelma palaa sitten kun PAS alkaa tulla ajankohtaiseksi.
 
Tammenterhottarelle toivon kovasti että on vain harmitonta vuotoa.

Kiitos plussaonnitteluista! Eilisen ilon jälkeen on mieli kääntynyt vähän apeaksi. Hcg oli vain 57, uusinta testiin menen seuraavaksi maanantaina.
Aiemmin olleet oireet loistavat myös poissaolollaan ja nyt tilalle on tullut kuukausittaiset menkoista muistuttavat vatsan nipistelyt. Tänään myös vessakäynnin yhteydessä paperiin jäi vähäistä rusehtavanpunaista vuotoa. Lienee jäämässä kemialliseksi tämä yritys.

odottelen nyt klinikalta vastausta mitä tehdään tukilääkkeiden kanssa, jatkanko vielä vai mitä. Aiemmin luget on mulla pitäneet vuodon poissa, ehkä mielummin siis lopettaisin ne jotta näkisin alkaako vuoto kunnolla.

marrukka, mites siellä menee?
 
Takaisin
Top