Minä käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa, sain lapsettomuuspolilla lähetteen. Sain myös työpaikan kautta nyt psykologikäyntejä, muutama käynti per vuosi kuuluu meillä työterveyshuollon palveluihin. Esimies oli sitä mieltä, että voin hyvin käyttää niitä käyntejä, kun tämä tilanne on henkisesti kuormittanut ja vaikuttaa töissä jaksamiseen (työni on muutenkin melko kuormittavaa). Aiemmin juttelin enemmän muutaman ystävän kanssa, mutta jotenkin tuntuu, että eivät he niin ymmärrä. Ja eipä näitä asioita vaan voikaan ymmärtää, jos ei ole kokenut.Pahoittelut negatiivisista testeistä... niin kurjaa. Molemmille voimaa jatkaa eteenpäin, on se suunta sitten mikä tahansa.
Itsekkin mietin, että miten sitten jos biologisia lapsia ei vain yksinkertaisesti saada. Onko lahjasolut vaihtoehto, adoptio vai sijaisvanhemmuus... pystyykö jatkamaan kahden maailman tappiin vai tuleeko ero lähes varmasti, jos lapsia ei tule tavalla tai toisella. Isoja kysymyksiä.
Miten te muut käsittelette näitä liian isoja kysymyksiä? Itse toistaiseksi tietoisesti tungen taustalle. Mutta siellä ne ovat ja lymyävät. Ei varmaan hyvää tee sekään.
Olen miehen kanssa jutellut, että jos meidän neljästä pakastealkiosta ei lapsia synny, niin jätetään hoidot sikseen. Olen tässä odotellessani erehtynyt lukemaan epäilyjä lapsettomuushoitojen ja gynekologisten syöpien yhteydestä. Täytyy kuitenkin jostain nyt löytää toivoa, että näistä syntyisi meille useampikin lapsi. 
mut johonkin tätä hoivaviettiä on purettava, ja koirat on niin ihania puuhakamuja! Oon miettinyt että mimmostahan tuo sijaisperhe/tukiperhe-homma olisi. En oo vielä miehelle puhunut, että miten hän asian näkis. Jotenkin itseä kiehtoo se auttamisen mahdollisuus.
.
