Hei kaikille!
Olen seuraillut sivuja pidemmän aikaa ja päätin nyt liittyä.
Oma tarinani on pitkä. Reilu pari vuotta yritystä takana mieheni kanssa ja reilu vuosi sitten aloitimme naistenklinikalla lapsettomuus tutkimukset. Syynä selittämätön lapsettomuus. Miehellä kaikki paremmin kuin hyvin. Elämässäni oli yksi erittäin stressaava vuosi joka vei kuukautiset mukanaan ja ensimmäinen puoli vuotta hoidoista meni terolutilla kiertoa korjaillessa. (en tiedä oliko tämän seurauksena se, että ovulaatiota ei tullut joka kierrossa) Seuraava puoli vuotta letrojen kanssa tuloksetta. Alkoi olla toivo jo lopussa viime joulukuussa kun alkoi uusien hoitojen suunnittelu. Tammikuun kierrosta aloitin puregon pistokset ja ai että pelkäsin sitä. Parin päivän jälkeen homma sujui kun vanhalta tekijältä. Piikkien välissä taisin juosta naikkarilla kolmeenkin otteeseen ultrassa kun tuntui että ei follikkelit lähde kasvamaan. 20.1 perjantaina kävin viimeisessä ultrassa ja pregnyl käskettiin pistämään maanantai iltana jonka jälkeen keskiviikkona koittaisi ensimmäinen inssi. Viikonlopun aikana sairastuin hirveään flunssaann(sama flunssa oli kiertänyt mulla uudesta vuodesta asti) sunnuntaina olo äityi niin pahaksi että jouduin lähtee kamppiin lääkäriin jossa mulla todettiin keuhkokuume ja poskiontelon tulehdus. Kerroin sielläkin tulevasta inssi ajastani ja lääkäri antoi antibiootit ja toivoi parasta ettei taudit nyt haittaisi tulevaa koitosta. Maanantaina soitin vielä naikkarille ja kysyin mitä tehdään. Käskivät tiistaina perumaan ajan jos vielä olisi kuumetta. Kuume laski onneksi pysyvästi jo maanantaina, mutta pelko epäonnistumisesta oli koko ajan valtava. Koitti keskiviikko aamu. Kiikutimme mieheni kanssa aamulla näytteen naikkarille ja itse palasin sinne muutaman tunnin päästä. Lääkäri ja hoitaja olivat ihanan positiivia ja kannustavia, mutta homma itsessään oli nopeasti ohi ja olo jäi jotenkin tyhjäksi sen jälkeen.. Ei siinä varmaa oikee miltään pidä tuntuakkaa, mutta pessimistisesti ajattelin jo valmiiksi ettei tästä enään mitään tule. Perjantaina aloitin sitten luget joita käytin 12 seuraavaa päivää. Lugejen käytön aikana kärsin menkkamaisista kivuista ja kolotteluista lähes joka päivä. Rinnat turposi ja nännit kipeytyi eri tavalla kuin ennen, mutta en pitänyt sitä minään. Pari päivää ennen Lugejen lopettamista sanoin miehelleni, että olen aivan varma että kun tiistaina otan viimeisen lääkkeen niin perjantaihin mennessä tulee täti. Tämän viikon tiistaina lopetin sitten luget ja odottelu alkoi. Lauantaihin mennessä ei tädistä tietoakaan. Kävin sitten hakee testin ja tein sen tänä aamuna. SAIN TÄNÄ AAMUNA ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN POSITIIVISEN RASKAUSTESTIN! Kaikista koettelemuksista huolimatta, ilmeisesti raskaana sitä nyt ollaan :) tunne on ihan käsittämättömän, tai ei sitä oikeen vielä kunnolla käsitäkkään. Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki menee jatkossakin hyvin!
Toivotan paljon onnea muille kanssa tovereille ja paljon plussa tuulia vuodelle 2017 :)
:) Ja kiitos kaikille sympatiasta. :) Veikkaisin, että minulta ei sitä ovulaatiotestiä vaadita, koska se ei luonnostaan tapahdu, ainoastaan lääkkeillä. Ja se (muniksen) tilanne sitten jokatapauksessa ultratessa selviää, olisikohan näin?
