Ehkä sitä on vaan vanhanaikainen kun haluaa sen avioliiton kaiken perustaksi. Mun vanhemmat on olleet 35 vuotta naimisissa, se on se oma esikuva ja tavoite. Toivon, että oman miehen kanssa liitto kestäisi yhtä pitkään yhtä onnellisena, vaikka niitä vaikeitakin aikoja on varmasti edessä.
Huhtikuun mutinat
- Ketjun aloittaja gerbera
- Aloituspäivämäärä
Yomanda, oot ihan oikeessa tuossakin. Täällä jopa tarjotaan avioliittoon valmistavia keskustelusessioita, ilmeisesti jonkun parisuhdeterapeutin tms seurassa, en tajua. Ei mun mielestä avioliiton kuulu muuttaa mitään :D Sama suhde, samat ihmiset ja samat onnet sekä hankaluudet.
Ymmärrän ihan täysin, että varsinkin jo naimisissa olleena asiaan on vähän erilainen katsanto. Itse kuitenkin olisin aikamoisessa kriisissä, jos mies ei haluaisi mennä naimisiin. En tiedä pystyisinkö sitä hyväksymään, tuskin. Mutta tämä on minä :)
Mun äiti ei koskaan ole ollut naimisissa. Yhdet kihlat purkautui miehen pettämiseen, nykyinen mies ehdotti josko menisivät naimisiin, kun sukusormus vapautui hänen äitinsä käytöstä niin minun äitini vaan totesi, että mitäs sitä enää 50 veenä naimisiin
Biologisesta isästäni ei edes tarvii mainita mitään, se on ihan täysin turha äijä :D
Helmimeri, muutitteko siis yhteen vasta häiden jälkeen? Ihanat! Aika harvinaista nykyään, mutta jotenkin niin vanhoillisen suloista:)
Ymmärrän ihan täysin, että varsinkin jo naimisissa olleena asiaan on vähän erilainen katsanto. Itse kuitenkin olisin aikamoisessa kriisissä, jos mies ei haluaisi mennä naimisiin. En tiedä pystyisinkö sitä hyväksymään, tuskin. Mutta tämä on minä :)
Mun äiti ei koskaan ole ollut naimisissa. Yhdet kihlat purkautui miehen pettämiseen, nykyinen mies ehdotti josko menisivät naimisiin, kun sukusormus vapautui hänen äitinsä käytöstä niin minun äitini vaan totesi, että mitäs sitä enää 50 veenä naimisiin
Biologisesta isästäni ei edes tarvii mainita mitään, se on ihan täysin turha äijä :DHelmimeri, muutitteko siis yhteen vasta häiden jälkeen? Ihanat! Aika harvinaista nykyään, mutta jotenkin niin vanhoillisen suloista:)
Nonii, facebook riippuvaisena olisin laittanut sydämen, mut täällä se on sympatiaa, sti sateenkaaren koska mulle se kuvastaa aarretta, mut täällä se on optimismia, sit samaa mieltä, mut enhän mä oo menny ensin naimisiin ja sit lapsia..
Niin et kopioin ja sanon että toi on se mitä mä toivoisin vielä joskus itselle, ja niin se oli kun naimisiin mentiin. Se sit vaan muuttus ja unelmat meni rikki.
Silti vielä viime kesänä ja syksynä kun seurustelin sen miehen kanssa, toivoin että meistä tulis ihan oikea aviopari ja voitais olla loppuelämä yhdessä. Mut sekin perustui sit "valheille"
Eli jos olette löytäneet miehen johon voitte luottaa ja joka pitää teidän perheestä omalta osaltaan huolta niin pitäkää ihan oikeesti huolta siitä parisuhteesta koska yksinhuoltajan tie voi olla välillä vähän kivinen.
(vaikka edelleen olen sitä mieltä että ennenmmin yksin lasten kanssa kun huonossa parisuhteessa)
Ugh
Meneehän se avioliitto pieleen, jos on hätiköinyt ja huumissaan mennyt naimisiin kumppanin kanssa, joka ei olekaan ihan sopiva.Meillä oli ylä- ja alamäkiä jo ennen avioliittoa, pientä kriisiäkin väliä ja meinattiin lopettaa seurustelu, mutta todettiin, että vaikka onkin vaikeaa, niin rakastetaan toisiamme, eikä kaikkea kannata heittää pois. Päätimme tehdä enemmän töitä suhteen eteen. Kun huomattiin, ettei ole tarvinnut enää riidellä, vaihdoimme kihlat ja menimme naimisiin.
Meillä ei ole juurikaan yhteisiä harrastuksia, mutta samanlainen ajatusmaailma ja huumorin taju. Meillä on hauskaa ja ollaan onnellisia. Voimme luottaa toisiimme. Joskus pelkäsin miehen jättävän minut. Se pelko on kadonnut avioliiton myötä. Nyt kumpikin voi olla rennosti oma itsensä. Takana seurustelua 6,5v ja avioliittoa elokuussa 3v. Aloitettiin kun olin 18v, eli ollaan kasvettu yhdessä aikuisiksi. Miksi emme olisi naimisissa, kun aiomme olla yhdessä lopun elämän. Pitää vaan päättää, että haluaa. Sen tiedän ainakin, etten halua lennellä kukasta kukkaan...Eli koko aikaa ei tarvii olla perhosia mahassa. Vaikka kyllä näinkin pitkän suhteen jälkeen ne toisinaan piipahtaa kutittelemassa.
Meillä ei ole juurikaan yhteisiä harrastuksia, mutta samanlainen ajatusmaailma ja huumorin taju. Meillä on hauskaa ja ollaan onnellisia. Voimme luottaa toisiimme. Joskus pelkäsin miehen jättävän minut. Se pelko on kadonnut avioliiton myötä. Nyt kumpikin voi olla rennosti oma itsensä. Takana seurustelua 6,5v ja avioliittoa elokuussa 3v. Aloitettiin kun olin 18v, eli ollaan kasvettu yhdessä aikuisiksi. Miksi emme olisi naimisissa, kun aiomme olla yhdessä lopun elämän. Pitää vaan päättää, että haluaa. Sen tiedän ainakin, etten halua lennellä kukasta kukkaan...Eli koko aikaa ei tarvii olla perhosia mahassa. Vaikka kyllä näinkin pitkän suhteen jälkeen ne toisinaan piipahtaa kutittelemassa.
helmimeri
Sukkela juttelija
seurusteltiin vähä alle vuos siihen asti kunnes mentii naimisiin.. tiedän että se on joistaki nopeeta toimintaa. mutta kun jos toinen tuntuu niin oikealta ihmiseltä ja haluaa elää toisen kanssa loppuelämän nii mihin se asia siitä muuttuu. paapomalla asiat vaan vaikenee. tähän vaikuttaa meidän molempien arvomaailma kylläkin. ei me paljoo tunnettu ku mentii naimisii.. mut se vaa oli tarkotettu niin että löydettii toisemme. nyt oppinu pikkuhiljaa tuntemaa enemmä ja enemmä :)
Voi helmimeri, en mää ainakaan häriköinnistä tuomitse. Meidän pikkunen hedelmöittyi (huom. suunnitellusti :) ) noin 6 viikkoa meidän ensisuudelmasta
Musta tuntuu tai oon päässäni pohtinu, että monet suhteet ja avioliitot menee usein mönkään kun toisaalta ollaan niin itsenäistä ja yksilöä, toisaalta taas oletetaan sen toisen olevan vastuussa omasta onnesta. Toisen pitäisi täyttää jok'ikinen pienikin toive ja tarve mitä vaan keksii ja mieluiten sillä tavalla, että voi kuitenkin kokea elävänsä omaa unelmaansa ja täysillä ollen niin itsenäinen yksilö. En nyt oikeen itekään osaa tänään pukee sanoiks mitä tarkotan, mutta se yksinkertainen asia unohtuu, että kompromisseja ja myöntymisiähän yhdessä elo on. Molemmilta yhtä lailla ja tasapuolisesti. Ja pienistä asioista tyytyväisenä olo, just niinkun Womb sanoi, että jos on mies joka välittää ja pitää perheestä huolen, niin mitä muuta voi pyytää :)
Minä oon onnellinen, kun on katto pään päällä ja laskut maksetaan, rakkautta ja huomiota saan, tiedän miehen arvostavan minua. Jos nyt mies ei tykkääkään istua kahvilassa tuntia ohikulkijoita ja elämää ihmetellen, ni sit etsin muualta kaverin joka siitä tykkää. Tai nautin siitä itsekseni :) Ei kukaan oo täydellinen ja täytä kenenkään kaikkia tarpeita.
Musta tuntuu tai oon päässäni pohtinu, että monet suhteet ja avioliitot menee usein mönkään kun toisaalta ollaan niin itsenäistä ja yksilöä, toisaalta taas oletetaan sen toisen olevan vastuussa omasta onnesta. Toisen pitäisi täyttää jok'ikinen pienikin toive ja tarve mitä vaan keksii ja mieluiten sillä tavalla, että voi kuitenkin kokea elävänsä omaa unelmaansa ja täysillä ollen niin itsenäinen yksilö. En nyt oikeen itekään osaa tänään pukee sanoiks mitä tarkotan, mutta se yksinkertainen asia unohtuu, että kompromisseja ja myöntymisiähän yhdessä elo on. Molemmilta yhtä lailla ja tasapuolisesti. Ja pienistä asioista tyytyväisenä olo, just niinkun Womb sanoi, että jos on mies joka välittää ja pitää perheestä huolen, niin mitä muuta voi pyytää :)
Minä oon onnellinen, kun on katto pään päällä ja laskut maksetaan, rakkautta ja huomiota saan, tiedän miehen arvostavan minua. Jos nyt mies ei tykkääkään istua kahvilassa tuntia ohikulkijoita ja elämää ihmetellen, ni sit etsin muualta kaverin joka siitä tykkää. Tai nautin siitä itsekseni :) Ei kukaan oo täydellinen ja täytä kenenkään kaikkia tarpeita.
Avioliitto voi mennä pieleen vaikka olisi ollut jo pitkäänkin yhdessä, elämästä ei voi koskaan tietää eikä sitä voi ennustaa. Tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvaa erilleen. Itse menin naimisiin 7vuoden jälkeen ja avioliitto kesti 4 vuotta, en ollut kuitenkaan enää onnellinen joten miksi jäädä kituuttamaan loppuelämäksi. Mies oli viimeiset pari vuotta töissä muualla paikkakunnalla, rupesi kyttäämään tekemisiäni, en olisi saanut tehdä mitään itsekseni tai kavereiden kanssa silloin kun oli täällä. Oma äitini on ollut naimisissa yli 40 vuotta, isäni on alkoholisti, ite en kattois päivääkään sitä meininkiä ja pilais sillä elämääni, vaikka molemmat ovat rakkaita.
Jokainen tekee kuten haluaa mutta elkää arvostelko muiden sormuksettomuutta tai sormuksellisuutta. Avioliitto on hieno asia jonka soisi kestävän mutta kuten jo sanoin, se ei ole rakkauden mitta. Itse olen onnellisempi kuin koskaan, ilman sormustakin, en tarvitse sitä minkään liiton merkiksi tai turvaksi tai sopimukseksi. Kuten joku sanoikin yhteinen asuntolaina on jo ihan hyvä sopimus sekin
Jokainen tekee kuten haluaa mutta elkää arvostelko muiden sormuksettomuutta tai sormuksellisuutta. Avioliitto on hieno asia jonka soisi kestävän mutta kuten jo sanoin, se ei ole rakkauden mitta. Itse olen onnellisempi kuin koskaan, ilman sormustakin, en tarvitse sitä minkään liiton merkiksi tai turvaksi tai sopimukseksi. Kuten joku sanoikin yhteinen asuntolaina on jo ihan hyvä sopimus sekin
Totta tuokin, pitää sitä rajat vetää myös sille venymiselle ja joustollekin. Kunnioitus kun suhteesta katoaa, niin silloin olisi pitänyt luovuttaa jo :)
Eikä ikinä tulisi mieleenkään muiden valintoja arvostella, ei kuulu mulle :)
Eikä ikinä tulisi mieleenkään muiden valintoja arvostella, ei kuulu mulle :)
helmimeri
Sukkela juttelija
joo jokainen tekee niinku parhaaks näkee.. mun ajatus on se että jos menee naimisiin nii on naimisissa kunnes kuolema erottaa. ei se kelläkää helppoo ole. ja just et siinä kysytää sitä tahtoa, kärsivällisyyttä. elämä heittelee, ja jokaiselle tulee vaikeita aikoja ja hetkiä mutta sillon sitä tahtoa koetellaa. on sitä rakkautta ilman avioliittoaki varmasti :) mutta edelleenki jokainen aatelkoom tavallaan :)
helmimeri
Sukkela juttelija
ja aubrey jonkun verran samoja ajatuksia mullakin.. ja se että se mitä on nii siitä haluaa olla kiitollinen ja ei kaikkea ees osaakkaa arvostaa.. totta, jokainen on vastuussaa omasta viihtyvyydestään loppujen lopuks ei voi olettaa että toine paapoo ja huolehtii ihan kaiken. siinä mielessä ajattelen vanhanaikasesti, ettå ite haluisin ehkäpä olla kotona lastenkanssa ja mies töissä. mutta ei sitä elämästä ikinä tiedä, jos mulle löytyy helpommin töitä nii meen sit töihin. mutta haluun ite laittaa ruuat ja siivota. kyllä mieski saa tehä jos haluu mut meillä vaa jotenki ehkä luonnostaa menee näin. tietenki jo ei jaksa. ja ei sitä tiiä mitä sitte ku vauva syntyy et mite menee kaikki :) joillaki taas tehää samanverran koti hommia ja mun kaverilla mies tekee oikeestaa kaikki ja nainen ei oikeenkaa :) jännää että miten nii erilailla menee kaikilla :) mut musta se on kiva että on erilaisia ihmisiä! :)
Mä oon alkanu elättelee toiveita yhteenpaluusta. Tyhmää koska palattiin jo kerran ja ei ne on of suhteet vaan toimi. Se on nähty. Mut voi kun olis ihanaa kun olis mies talossa no joskus vielä.
Exä ei oo kauheesti osallistunut poikien elämään viimeaikoina. On uus vaimo ja uus vauva tulossa niin ne menee poikien ohi. Useammin kun kerran on pojat ollu itku kurkussa kotona. Nyt sit toisella kaksosista pukkaa murrosiän kriisiä ja isä petti lupauksensa ottaa luokseen viikonloppuna uuden vaimon lähestyvään synnytykseen vedoten.
Itkuhan siinä taas tuli. Onneks mun isommat pojat jotka on täysikäisiä eikä juo eikä polta tuli hätiin ja viettivät poikien peli-illan veljensä kanssa.
Tänään yritin varovasti puhua exälle pettymyksistä joita aiheuttaa ja hän otti nokkiinsa ja alko korottaa ääntään. Sain sit selitettyy et mun tarkoitus ei oo syytellä vaan kertoo missä mennään koska mä olen se joka kantaa poikien pettymykset ja lohduttaa kun he itkee.
Toivotaan et ymmärsi :)
no joskus vielä. Exä ei oo kauheesti osallistunut poikien elämään viimeaikoina. On uus vaimo ja uus vauva tulossa niin ne menee poikien ohi. Useammin kun kerran on pojat ollu itku kurkussa kotona. Nyt sit toisella kaksosista pukkaa murrosiän kriisiä ja isä petti lupauksensa ottaa luokseen viikonloppuna uuden vaimon lähestyvään synnytykseen vedoten.
Itkuhan siinä taas tuli. Onneks mun isommat pojat jotka on täysikäisiä eikä juo eikä polta tuli hätiin ja viettivät poikien peli-illan veljensä kanssa.
Tänään yritin varovasti puhua exälle pettymyksistä joita aiheuttaa ja hän otti nokkiinsa ja alko korottaa ääntään. Sain sit selitettyy et mun tarkoitus ei oo syytellä vaan kertoo missä mennään koska mä olen se joka kantaa poikien pettymykset ja lohduttaa kun he itkee.
Toivotaan et ymmärsi :)
Joo, eihän se pitkä seurustelu tarkoita että avioliitto välttämättä onnistuu. En itsekään usko että jatkaisin avioliittoa, jos mies alkaisi kohdella mua huonosti, juopotella tai pettämään. Se olisi totaallinen persoonan muutos nykyiseen. Tuollaisessa tapauksessa koen, että mies on jo itse rikkonut lupauksensa. Väkivallasta puhumattakaan. Ei ole lapsellekaan hyväksi elää sellaisessa perheessä.
Voi Womb, hienoa, että jaksat kuitenkin yrittää ystävällisesti selittää eksällesi tilannetta.. Vaikka varmasti hirveää todistaa lapsen/lasten pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. On se uskomatonta, kuinka aikuiset ihmiset ei ymmärrä yksinkertaisia asioita, kuten että se mitä luvataan, myös pidetään! Varsinkin nuoren tai lapsen kohdalla, aikuisena sitä sentään osaa pettymystä vähän järkeillä ja asettua toisenkin asemaan.. Vaikka ei se nyt uusi lapsi sitä tarkoita, että vanhemmat pitäisi tai saisi unohtaa. Ihanaa, että isot veljet olivat kuitenkin apuina
Hyi että kun tuli ihan itku tuon Nepalin maanjäristyksen tämänhetkisen kuolonuhriluvun nähdessäni. Eilen selailin Ilta Sanomien sivuja ja näin ton, ni heti iski pelko, että onko äidin miesystävä just siellä. Hän työskentelee siellä tosi usein, nyt oli onneksi kotona ja lähtö olisi ollut ensi viikolla.. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun aattelee, että olisi voinut olla siellä ja käydä huonosti. Voihan ikävä ja raskaus mikä yhdistelmä..
Yksi kaveri siellä nyt on, mutta kunnossa onneksi. He oli ilmeisesti olleet vuorilla kiipeämässä järistyksen aikana, hotellille kun pääsivät takaisin, niin koko hoito oli maan tasalla,, onni onnettomuudessa, etteivät olleet siellä, siis.
On Suomi vaan hyvä maa, kun ei siellä näitä luonnonkatastrofeja ole. Täällä ei järise, mutta sykloonikausi taitaa vielä olla käynnissä. Johan tossa aiemmin syklooni tuhosi muutaman kylän ja toinen koko Vanuatun saaren. Nyt ilmeisesti muutettiin pienempi riskiselle alueelle..
Yksi kaveri siellä nyt on, mutta kunnossa onneksi. He oli ilmeisesti olleet vuorilla kiipeämässä järistyksen aikana, hotellille kun pääsivät takaisin, niin koko hoito oli maan tasalla,, onni onnettomuudessa, etteivät olleet siellä, siis.
On Suomi vaan hyvä maa, kun ei siellä näitä luonnonkatastrofeja ole. Täällä ei järise, mutta sykloonikausi taitaa vielä olla käynnissä. Johan tossa aiemmin syklooni tuhosi muutaman kylän ja toinen koko Vanuatun saaren. Nyt ilmeisesti muutettiin pienempi riskiselle alueelle..
MiluT86
Oman äänensä löytänyt
Me oltiin miehen kanssa seurusteltu (ja asuttu yhdessä ja hankittu koira ja talo...) jo viisi vuotta ennen HHYVIN julkista kosintaa. Mulla oli ihan selkeät suunnitelmat häiden varalle, ja järjestämiseen varattiin n. Vuosi, lähinnä mun raivoisan laihdutusprojektin mahdollistamiseksi :D jälkeenpäin ajatellen en olisi muuttanut mitään hääpäivän tapahtumista, ja itse naimisissaolokin on ollut jo kolmen vuoden ajan ihan mahtavaa!
Tässä mun blogikirjoitus meidän häistä jos teitä kiinnostaa lukea :) http://www.lily.fi/blogit/olennaisuuksia/my-wedding
Tässä mun blogikirjoitus meidän häistä jos teitä kiinnostaa lukea :) http://www.lily.fi/blogit/olennaisuuksia/my-wedding