Hohoi, elossa ollaan ja kaikki hyvin. Tai noh, kaikki on suhteellista :) Mua olitte ihanaiset jo kaipailleet tuolla maaliskuun keskusteluissa. Kiva huomata, että selkeesti kuuluu johonkin porukkaan ku kaipaillaan.
No joo. Meillä siis sairastetaan yleensä melko harvoin, mutta sit ku sairastetaan ni sairastetaan kunnolla. Eli kuopus onnistu jostakin imuroimaan itelleen taudin ja alotti sairastelun. Perusräkätautia, yskää ja käheetä kurkkua. Seuraavaksi esikoinen veti samantaudin läpi, lisänä kurkunpääntulehdus. Tän jälkeen mies oli ihan tolkku poissa. Sitten sairastukin kuopus uudestaan eli ei vissiin välillä oikeesti parantunukkaan. Kuume huiteli 40 ja äkänen tietty ku ampiainen. Lääkärireissu sitten heitettiin, eikä oikeen muuta löytyny ku mahollisesti alkava korvatulehdus. Lääkäri siinä hetken empi, että jos olis oma lapsi ni alottas ab-kuurin, mut ihan välttämätöntä ei oo. Mä sanoin, että ala tehä se resepti minä en täällä joka päivä juokse ja kuuri oli tytölle elämänsä eka, joten ei siihen "kuole" vaikka söis vähän turhaankin. No toi kuuri sitten taas teki lapsosesta oikeen herttaisen, ainakin epäilen johtuneen lääkkeistä noi raivokohtaukset. Just ku sitten toi kuuri loppu ni keskimmäinen päätti sairastua ja nopeesti ja ihan tosissaan. Hällä todettiin sitten keuhkokuume ja ab-kuuria päälle. Nyt alkaa kaikki olemaan taas normitilassa. Mitä nyt itellä meinaa olla kurkku vähän karhea... ÄÄÄHHH!
Tossa tosiaan äsken mietin, että miks en oo pitkään aikaan täällä käyny ni nyt tajusin, että miks en

Vähän meinaa olla takki tyhjä, mutta tästä noustaan. Ja todellakintodellakin toivon, ettei vauva päätä tän rytinän päälle syntyä, minen vaan nyt jaksa. Viikkojakin vasta 33+6 (?). Oma vointi on ihan jees, tai mahan vasenta puolta kiristelee jatkuvasti ja ketterä olen ku sokea sotanorsu mut siis noin periaatteessa...
Jatkan viestien läpi kahlausta, että oon taas kohta ajan hermolla.