Huhtikuun höpinät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Papuska
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mäkin aion liittyä myös salaiselle puolelle kunhan kriteerit täyttyvät ja samalla voi odotella että kaikki sujuu raskaudessa hyvin. Siihen asti ja sen jälkeenkin täällä kiva seurailla.
 
Oon käynyt kaksi kertaa lapsimessuilla, ihan hauskaa molempina kertoina. Nyt en ajatellut mennä, ellen sitten voita lippuja tms. Vähän kyllä rupes houkuttamaan plussan myötä, mut ehtiihän sitä.
 
Salaiselle puolelle siirryn kunhan tulee vaaditut kommentit täyteen. Edellisestä (helmi -16) olin salaisessa ryhmässä, kunnes joskus 4kk synnytyksestä mut heitettiin sieltä ulos kun ei tullut enää niin aktiivisesti kirjoiteltua. En silloin enää sinne avoimellekaan jäänyt keskustelemaan, mutta vihdoin tänään tänne aloittelin keskustelut.
Lapsimessuille ei tänäkään vuonna ole asiaa, kiitos töiden jotka häiritsee vapaa aikaa :D . Kerran olen käynyt (2012) messuilla, silloin kotiuduin useampien lasten vaatteiden kanssa.
 
Hiljaista on vielä salaisella puolella, kun ei meitä montaa ole.
Lapsimessut niin kaukana ja töissäkin oon, että ei tuu lähdettyä. Olis kyllä kiva joskus käydä :)
 
Mun oli tarkotus mennä messuille perjantaina lasten kanssa mutta nyt tällä hetkellä niin tukala tunne vatsassa, että en ehkä pysty lähteä. Huominen vielä aikaa olon mennä paremmaksi.
 
Kyllä on tänään ärsyttäny, ku aamulla aloin tekemään cb:n viikkodigiä kokeillakseni et tulisko se 3+ viikkoa niin eikä mitä, ei toiminu koko testi! Ei tullu edes sitä latauskuvaa siis.. Itkuraivareiden välttämiseks dippasin sitte kaapista ovistikun pissakippoon ja sain ainaki elämäni ekan räikeän ovisplussan :hilarious: Lisäks tää foorumi ei oo toiminu ennenkuin nyt, päikkäriaikaan oli jo vierotusoireita..
 
Kyllä on tänään ärsyttäny, ku aamulla aloin tekemään cb:n viikkodigiä kokeillakseni et tulisko se 3+ viikkoa niin eikä mitä, ei toiminu koko testi! Ei tullu edes sitä latauskuvaa siis.. Itkuraivareiden välttämiseks dippasin sitte kaapista ovistikun pissakippoon ja sain ainaki elämäni ekan räikeän ovisplussan :hilarious: Lisäks tää foorumi ei oo toiminu ennenkuin nyt, päikkäriaikaan oli jo vierotusoireita..

Saakohan sellaisen uuden jos reklamoi?

Viekkarit iski täälläkin :wacky:. Ihan hirveetä kun on tottunut aamukahveella selaamaan kaikki jutut läpi, ja sit ei päässytkään :wideyed:.

Mun täytyy nyt olla kovasti aktiivinen että pääsen sinne salaiselle puolelle :).
 
Mietin samaa mut en sit jaksanu alkaa säätämään ja kaivelemaan pakkausta roskiksesta yms.. :D Raskauskeijun kautta olin tilannu tuplapakkauksen noita, eka toimi normisti mut toinen aivan mykkä testi..
 
Kyllä on tänään ärsyttäny, ku aamulla aloin tekemään cb:n viikkodigiä kokeillakseni et tulisko se 3+ viikkoa niin eikä mitä, ei toiminu koko testi! Ei tullu edes sitä latauskuvaa siis.. Itkuraivareiden välttämiseks dippasin sitte kaapista ovistikun pissakippoon ja sain ainaki elämäni ekan räikeän ovisplussan :hilarious: Lisäks tää foorumi ei oo toiminu ennenkuin nyt, päikkäriaikaan oli jo vierotusoireita..

Höh, onpa kyllä ärsyttävää. Mietinkin kun luin digitestin pakkauksesta toimintahäiriöistä, että kuinkahan usein mahtaa tulla. Itse teen digin viikonloppuna. Palautan sit pissasen tikun apteekkiin, jos ei toimi. :p
 
Mä varmaan valittaisin niin löhettäisivät uuden. Ja teen varmaan viikon päästä vielä yhden jos saisin sen 3+. Kauhee bisnes tää raskaustesti bisnes. Tienaavat niillä varmaan tosi kivasti.
 
Muokattu viimeksi:
Onko muuten muilla tilannetta, että LA vielä kysymysmerkki? Itsellä siis tärppäsi joku aika imetyksen lopetuksen jälkeen ekasta kierrosta, eli menkat ei ehtineet alkaa. Raskaus kuitenkin toiveena ja 'oireilin' tosi paljon (tod näk kroppa käynnisteli itseään) niin testejä tuli muutama negatiivinen tehtyä, viimeisin viikko ennen plussaa. Eli siis tod näk täällä menossa nyt 3+6 - 5+2, sinäänsä ei väliä mutta kyrsiiiii kun haluaisi olla ajantasalla. Pientä hermojen kireyttä ehkä huomattavissa. :hilarious: Kohtalotovereita, anyone?
 
Juu meillä eletään samassa epätietoisuudessa raskauden kestosta... :rolleyes: Taaperon imetyksen takia kierto on ollut pitkään epäsäännöllinen, yritin testeillä löytää ovulaatioo mut en siinä oletetuimpana parin viikon aikana löytänyt ja mieskin oli poissa just sen ajan niin luovuttiin vauva-ajatuksesta miehen matkan ajaks. Eli meillä on hassu tilanne, tärppi on käynyt joko kp5-10 tai kp30-33, mikä tarkoittaa että tärppikierron kokopituus olis ollut n.19-25 tai 44-47 ja normaalisti se on ollut 29-36. Oon laskeskellu täs ihan älyttömiä matikkapähkinöitä ekasta plussasta asti :confused::D Ei siis ihan selkee homma et onko LA kuun alkupuolella vai joulun alla. Ainoo mistä voi vähän päätellä on se että vasta 10.4. tein ekan testin eli kp42 ja se oli hädin tuskin paljaalla silmällä nähtävä haamunen. Eli uskoisin että toi myöhempi ajankohta ois oikee.
 
Mullakin epäselvänä toi LA koska kierrot ovat olleet edellisen synnytyksen jälkeen (kun viimein menkat sitten alkoivat) niin epäsäännöllisiä ja pitkiä.
Ens pe alkuraskauden ultra niin siellä toivottavasti selviää sitten :)
 
Mulla myös la täysi mysteeri. 1,5 viikkoa pitäis odotella vielä niin on eka neuvola. Lupasivat onneks että sielä kurkataan ultralla nii saadaan vähän jotain tarkennusta viikkoihin. Ei vaan millään jaksais odottaa sinne asti. Ja välillä on kyllä mietityttänyt että onkohan tuolla oikeesti ketään kyydissä kun ei pahemmin oo mitään oireita. [emoji28]
 
Täälläkään ei tietoa koska LA. Mulla ei oo tainnu olla menkkoja ollenkaan maaliskuussa.
Huomenna neuvolaan soitto ja kunpa ei tarviis kovin kauaa odotella aikaa sinne. :nailbiting:
Täytyy varmaan heti sinne soittaessa kysäistä ultraavatko niin ei tarvii jännittää neuvola käyntiin asti. :woot:
 
Jee aurinko paistaa ja kevät tulee! Nyt vähän erilaista kevättä rinnassa kun pistelee ja kihelmöi. :hilarious: Eksyin vaatekaupoille ja ostin muutaman rievun jotka toimii sekä nyt että kasvavan mahan kanssa, uuuuups. Mut olipa ihana fiilistellä. Ajatukset haahuilee koko ajan pienessä, vaikka onkin vasta viiva tikussa, huoh.
 
Huhtikuu on kohta jo ohi :wideyed:. Mitäs vappusuunnitelma teillä on?

Toivottavasti olis kaunis ilma, vois juoda simat terassilla :).
 
Takaisin
Top