Helmivauvojen ihanaiset vanhemmat

Itse aloitin tänään maidottoman ruokavalion, vähintään 2vkoa kokeiluna neidin vatsanväänteisiin ja muutamiin vihreisiin kakkoihin. Toivottavasti ei johtuisi tästä tai viljoista. Kovaan kouluun itse joutuu kun tarkkaan pitää tuoteselosteet lukea, missä on maitoa ja missä ei. Siskon lapsilla myös ruoka-aineallergioita. Iltakitinät ja vatsanväänteet loppuneet kun oireilun syy löydetty. Jos tästä olisi apua, niin ehkä tämä on sitten sen arvoista. Tuleepahan ylimääräinen laihdutuskuuri, kun ei suklaatakaan voi syödä....
 
Heissan!
Vasta nyt ekaa kertaa kirjoittelen tälle palstalle. "Elmo" syntyi siis 26.2. ja 28.2. kotiuduimme. Terkka kävi kotikäynnillä viisipäiväisen Elmon luona, jolloin syntymäpaino oli ylitetty jo 10 grammalla! Viime perjantaina mulla sittn alkoi kuume ja särky - rintatulehdus. Maitotulvat oli niin valtavat, ettei edes kovasti tankkaava pikku mies saanut tissejä tyhjennettyä ja niinpä tukkeutuminen edesauttoi tulehduksen syntyä. Nyt olen antibioottikuurilla ja olo on jo paljon parempi. Maitoakin piisaa edelleen. Kipeästä rinnasta oli ensin tuskallista imettää, mutta nyt sekin jo helpottaa.
Kakkaaminen tuottaa meilläkin naaman vääntelyä, mutta toistaiseksi ei olla mitään tippoja aloitettu. Ulkonakaan ei olla vielä käyty, kun kaksi viikkoa tulee täyteen vasta ensi perjantaina. Jos lämpötila menee lämmön puolelle, aikaistan ulkoilua vähän.
Jatkossa koitan päivitellä kuulumisia tiheemmin, nyt pitää mennä!
 
Nyt on ollut todella ihanaa, kun on päässyt vauvan kanssa ulos[:)]! Keskiviikkona aloitettiin ja tänään oli siis kolmas päivä, piristää kummasti mammaakin.
Pappi ja kasteaikakin tuli jo varattua, pienokainen saa nimensä 17.4. Kummit on pyydetty ja he suostuivat ilomielin.
Mitenkäs te muut - joko olette onnistuneet yhdistämään siivouksen (lähinnä imurointi ja lattianpesu) vauvan kanssa olemiseen? Mä en oikein ole saanut aikaiseksi. Tavaroiden järjestely, pöytien pyyhkiminen yms. onnistuu, mutta imuriin en ole vielä tarttunut. Miehelle olen saanut delegoitua siivoamista, mutta nyt pitäisi kai jo itsekin osallistua, kun kuntokin siihen antaa myöden.
Kiloista ei tarvi stressata, paino on entisensä, toki lihaskuntoa saa parannella, kunhan jälkitarkistus on tehty. Mites teillä muilla? Itse olen ollut aika hämmästynyt tästä palautumisen nopeudesta - kyllä naisvartalo on elastinen!
 
Meillä onnistui aluksi imurointi ja lattianpesu ...silloin kun vauva oli vielä "pieni" ja nukkui päikkäreitä. Nyt tämä otus valvoo päivät väkisin taistellen ja sylissä pitää saada olla ja mielellään tissi suussa. Itellä alkaa olla jo ahdistus kaiken pölyn ja koirankarvan keskellä mutta miesväki ei niinkään stressaa asiasta. Sovittiin tosin miehen kanssa että viikonloppuisin mulle pyhitetään siivousaika ja hän hyysää poikaa sen aikaa. Muutenkin meillä on toiminut vuorottelut hyvin ja syöminen ja saunominen on sitten kahdenkeskeisiä juttuja illan pimetessä kun poika nukkuu. Välillä tosin pitää vuorotella niitäkin...

Ulkoillaan silloin kun pystytään. Välillä on niin hektisiä päiviä etten pääse edes koiran kanssa ulos kun poika huutaa ja huutaa mutta ihanaa aina kun pääsee ulos.

Haluaisin mielenkiinnosta käydä vaa'alla (itse en sellaista omista). Vaatteet menee hyvin päälle ja posket on kaventuneet. Poika kasvaa vauhdilla (viimeksi reilu puoli kiloa viikossa) ja itse ei meinaa ehtiä päivisin syömään joten eiköhän se oma paino ole jonkin verran tippunut.

Meillä on ristiäiset 24.4. Ulkomailla asuvia sukulaisia varten piti olla vähän "varoaikaa". Saas nähdä vaan oppiiko poikaa ikinä kutsumaan omalla nimellä kun siihen asti sitä kutsutaan työnimellä. Ei uskalla vielä sitä oikeaa nimeä ottaa käyttöön ettei vahingossa paljasta sitä sukulaisille etukäteen, me kun halutaan pitää se perinteisesti salassa [:D]
 
konstantiina: Tuli muuten pestyä vauvan kanssa lattiat viikonloppuna. Vauva oli rintarepussa ja jaksoi just ja just olla kärsivällinen toimituksen ajan [:D] Imurointi ei kyseisellä tekniikalla onnistu kun pitää kumarrella sohvan alle yms. Mies tosin hoivasi vauvaa imuroinnin ajan.

Mitä vauhtia teillä muilla mukulat kasvaa? Meillä oli taas tullut pituutta 1,4cm kuudessa päivässä ja painoa karvan alle puoli kiloa... Mä kun luulin että meillä riittää vaatteet pitkäksikin aikaa <:) Pienimmät ei mahtuneet alunperinkään päälle, 56 on jo jääneet pieniksi ja koko 60 menee enää justiinsa... Lapsi siis 59,9cm ja 5470g ja ikää huimat 27vrk.
 
    Haudihau!
 
 Tulee täälläkin käytyä ahkerasti lukemassa mutta kirjoittamaan ei mukamas kerkeä koskaan..
Täällä nukutaan ihan kivasti, yöt menee 2-3 tunnin pätkissä, pikaisesti syö ja on oppinut että sitten oma sänky kutsuu ja unet jatkuu. Jännä nukkui ekat yöt kanssani mutta nyt sitten on oppinut omaan sänkyyn nukahtamaan ja nukkuu siis siellä nyt koko yön. Yh:na on aika keksimistä aina välistä että saa kaiken sujumaan vaivattomasti, mutta yllättävän hyvin tämä arki on lähtenyt menemään ja isoin juttu on just tuossa että saa yöllä itsekkin nukutta 4-8h, ei sitä millään muuten jaksaisi [:D] Ja päivät menee niiiiin nopsaan!!! Käydään päivisin tallilla hepoille heittää heinät ja nyt meni koko viime viikko vanhemmilla päivisin siivotessa, siellä kun järjestetään ristiäiset nyt tulevana lauantaina. Tämä viikko vielä tuota siivousta ja leipomista ja sitten arki taas vähän rauhoittuu. Kyllä sitä väsy alkaa jo olemaankin. Ystävät tulevat kotiini ristiäiskahville sitten sunnuntaina ja täälläkin tarveisi siivota mutta kun kerkeisi/jaksaisi.
 Mikä ihmeen tunnistin noilla vauvoilla on?! Tietävät jostain kumman syystä heti jos on päivän lehti avoinna äitin edessä tai kupillinen kahvia, silloin se ähinä ja kitinä alkaa, että ei tarvitse sitä lehteä lukea tahi nautiskella yksin kahvista vaan on paljon tärkeämpääkin tekemistä [:D]
 Lueskelin että monen vauvalla on vatsa kovalla.. meillä on ollut kokoajan vähän löysällä jostain kumman syystä.. Sinappia sinappia sinappia, sitä riittää.. [;)]
 Mutta ei sitä ikinä olisi arvannut miten ihanaa aikaa tämä vauva-arki on!! Sitä harmittelee jo nyt että voi voi kun tuo vauva kasvaa niin nopsaan ja aika menee niin nopsaan, mihin lie päivät kiiruhtaa juuri nyt kun ne voisi madella että kerkeisi nauttia tästä ajasta enemmän. Kärrykävelyillä käydään koiran kanssa ja on sekin niin piristävää lähteä ihanaan aurinkoiseen ilmaan kävelemään kärryn & koiran kanssa, pienet asiat tekevät ison ilon! Minä vain ostin käytettynä tuttavani tutulta kivat ja kauniit yhdistelmät ja huomasin vasta kotona että niistä on vähän kopan pohja vääntynyt ja nyt ne vääntyivät enemmän, naapurin mies laittoi niihin vanerin ruuvveilla kiinni mutta en luota niihin joten saavat mennä ne tallille ja mummille, siellä kun kärryjä ei tarvitse työnnellä vaan riittää kun ovat vain nukkumista varten siellä, joten pohjakin kestää enemmän kun työnneskellessä tuolla lumisohjossa. Niin nyt sitten piti ostaa uudet kärryt.. Löysin vauvamaailmasta ihanat musta-lilat yhdistelmät 299€ + postitusmaksu, halvalla löysin mieluiset [:)] ja huutonetistä olen huutanut jo baby björnin kantorepun 18€, ja philipsin uudenkarhean itkuhälyttimen 26€ postikuluineen. Sieltä tulee tehtyä hyviä löytyjä edullisesti! baby björnin sitterin vielä haluaisin, sitä en ole sieltä oikein löytänyt joten se varmaan tarvitsee ostaa uutena...
 Jännällä on onneksi ainakin vielä hyvät unenlahjat! Kun nukahtaa vaikka sohvalle niin saan imuroida olohuoneen mattoa ja tyttö nukkuu 20cm päässä heräämättä, ihanaa!
 Keskiviikkona meillä on sydänultra heikon sivuäänen löytymisen takia. Hyvä kun tutkivat noin perusteellisesti nyt sen! Itselläni on aikuisikään asti ollut heikko sivuääni, mutta se ei ole ikinä minua millään tavalla haitannut, toivottavasti Jännänkin sivuääni on harmiton!
 Hyvää ja aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! sängystä alkoi kuulua ruokakomennus, täytyy mennä...

 
Moon: Meilläkin vauva kasvaa melkoista kyytiä. Neuvola oli maanantaina, jolloin ikää oli 17 päivää - painoa oli 4850g ja pituutta 54,5cm. Eli painoa oli tullut edelliskerrasta, 12 pvää sitten, 670g.
Itsekin käytin rintareppua, kun leivoin kakkua. Reppu oli sen jälkeen sen näköinen, että leivottu oli; jauhoa ja taikinaa oli tarttunut repun kankaaseen. Muutenkin olen käyttänyt reppua parina päivänä, koska vauva nukkuu siinä, kun itse puuhailen omiani. Mies hoiti vkonloppuna taas imuroinnin ja lattioiden pesun, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Pyykkiä tulee pestyä joka päivä ja viikkausta riittää sen mukaisesti.
Itsekin kaipailen vieraita kylään. Kun ekan viikon aikana sain rintatulehduksen, silloin pari lepopäivää ihan rauhassa teki hyvää. Nyt kun olen kunnossa, seuraa kyllä kaipaa, kun päivät puhelee milloin mitäkin omalle pikku kullalle. Ei silti, mukavaahan sekin on, mutta on se kiva kuulla välillä aikuisenkin puhetta. Mies on kylläkin tuossa ihan nurkilla töissä ja käy välillä ruokiksella kotona höpöttämässä mulle ja vauvalle. Valtteri, pian 11-v. poikani pitää hänkin välillä seuraa vauvalle, että saan esim. lehden luettua, mutta Valtsulla on tietysti paljon kaverimenojakin, niin kuin pitää ollakin.
Nyt täytyis mennä yläkertaan jatkamaan oman vaatekaapin siivousta. Laitan vanhoja vaatteita menemään ja vedän esille vaatteita, joita en raskausaikana voinut pitää. Myös raskausajan vaatteet lauitan pois (kunpa tietäis jonkun, joka olis raskaana, voisin vaikka antaa vaatteet ilmaiseksi pois). Mies tosin sanoi, että jos sittenkin vielä perään tehtäisiiin vielä yksi. Mulle käy sinä päivänä, kun miehillä saa asennettavat keinokohdut... Itselle tuo raskaus oli uskomattoman raskas kokemus, siis se loppu eli viimeinen reilu kuukausi. Synnytys oli helppo, mutta raskautta en enää jaksaisi.
Hyviä vointeja kaikille vauvoille ja äideille![:)]
 
Moooikka pitkästä aikaa!

Se on kuukausi hujahtanut heittämällä.. Oon taas monesti aloittanut kirjoittamisen, mutta kuin taikaiskusta tuo neiti kyllä tietää herätä silloin kun olisi molemmat kädet varattu.. ja se yhellä kädellä kirjoitus on niiiin tuskasen hidasta.. :)

Hiljaista tällä palstalla kyllä taitaa olla ilman muakin, mutta kirjoittelenpa kumminkin jos joku vielä käy täällä lueskelemassa edes.

Meillä on mennyt vaihtelevasti. Välillä olen täysin kypsä imettämiseen ja valmis lopettamaan siihen paikkaan. Tuon mimmin "tiheän imun kausi" on kestänyt nyt siis kuukauden ja kaksi päivää. En ole huomannut mitään eroa minään päivänä, ihan yhtä kauan roikutaan tissillä ja varsinkin iltaisin.. Neljän jälkeen ei ole toivoakaan liikkua sohvannurkasta ja jos erehdyn edes vessaan niin johan neiti komentaa heti takaisin. Hän siis nukahtaa rinnalle ja aina kun yritän siirtää pois sylistä niin herää... :(
Yhdet päiväunet nukutaan silloin kun saan nukkuvana vaunuihin ja vaunut on liikkeessä. Loppupäivän hän sitten torkkuu tissillä. Sitterissä ja puuhamatolla viihtyy viitisen minuuttia kun on ensin pari tuntia syönyt.

Öisin onneksi nukutaan 2-3 tunnin pätkiä, että se sentään auttaa vähän jaksamaan... Iltaisin tosin alkaa aikamoinen kitinä yleensä 19-20 aikoihin ei oikein mikään kelpaa ja rinnallekkin vaan raivotaan. Olen pähkäillyt itse, että johtuisiko siitä kun vaan tankkaa ja tankkaa eikä masu ehdi yhtään välissä levähtää? Niin sitten tulee vatsakipuja/ilmavaivoja siitä.. Mutta en oikein tiedä mitä tekisin jos toinen on tyytyväinen vain tissi suussa? Kitisee ja möykkää niin kauan kun nännin näkee... Syöttöväleistä ei ole kyllä tietoakaan! Välillä olen kanniskellut sylissä tai heilunut jumppapallon päällä sen puolisen tuntia, että edes sen hetken voisi olla ilman. En todellakaan tule jaksamaan tätä 6 kuukautta!!

Onneksi vauva osaa syödä myös pullosta, niin pääsen välillä edes kaupoille tms. Torstaina olisi tarkoitus lähteä illaksi ulos ja kokeilla miten mies onnistuu syöttämään ja nukuttamaan vauvan yöunille... Vauva siis nukahtaa iltaisin vain tissille, joten odotan huutoa... [&o]  Tai siis mieshän sen huudon kuuntelee, mutta saa nähdä miten nopeasti soittaa mut kotiin.. Ajattelin mennä ihan vaan tohon kaverin luo istumaan iltaa siis, että olen nopeasti saatavilla jos ihan mahdottomaksi menee. Miten teillä muilla on mies onnistunut nukutushommissa?

Kakkahommia vielä.. Täällä kakitaan tällä hetkellä n. joka toinen päivä. Kakka on laadultaan sinappista tooosi löysää ja sitä tulee aina kaksi vaipallista täyteen.. Eli kun on yksi vaihdettu pois ja pääsee takasin tissille niin turahtaa aina toinen lasti... [:D]  Vielä ei muuten olla saatu kuraa päälle kun ollaan otettu ilmakylpyjä tms. Monet pissat kylläkin..

Sellasia... Perjantaina olisi neuvola, kiva päästä näkemään miten neitokainen on kasvanut.. Pienimmät vaatteet laitoin pois jo pari viikkoa sitten ja nyt menee 62cm vaatteet. Tai menee vielä jotkut 56 senttisetkin, mutta on jo niin kittanoita, etten oikein tykkää ja vauvakin viihtyy vähän paremmin kun on pikkasen reilumman kokosia eikä kiristä tai purista.

Ja ettei koko viestini kuulostaisi pelkältä valitukselta niin me saatiin ensimmäinen hymy viime viikolla!!! Siis ihan sellainen oikea hymy joka sulattaa kaikkien sydämet <3 Ja nyt meillä hymyillään jo ihan joka päivä ja varsinkin hoitopöydällä kun tehdään pierujumppaa ja pyöritellään pyllyä niin johan naurattaa [:D] 
Ne hymyt palkitsee ja auttaa taas kummasti jaksamaan!

Ristiäisiä odotellessa! Silloin ajattelin itsekin lähteä ekan kerran "viihteelle" (sitä silmällä pitäen ja siksi vähän harjoitellaan tota isän nukuttamista ja iltahommia) Ihan pienet perhekemut niistä tulee, mutta kummien kanssa jos sitten sinä iltana pääsis rimpsalle. Vauvalle on jo hoitaja lupautunut...

Oho! Vauveli pääsi yllättämään kun multa loppui asiat eikä hän vielä ole herännyt.. Jee!
Tai olishan tota asiaa, mut ei niitä kukaan jaksa loputtomiin lukea.. [;)] 

Mitenhän tänne sais vähän lisää eloa!? Jos mäkin nyt otan itteä niskasta ja kirjoitan useammin, vaikka sitten sillä yhellä käellä! [;)] 
 
Sash79 elonne kuulostaa niin tutulta. Tuo tissillä roikkuminen ja yörytmi. Mutta pitäisi kuulemma helpottaa noin 2kk iässä. Mutta kai sekin on yksilöllistä. Monilla samanlainen kausi (tissillä ollaan koko ajan) tulee siskoni mukaan 4kk ja 6kk iässä. Itseäni ei niinkää haittaa tiheä syöttöväli vaan se, että tyttö ei nuku päivisin kuin sylissä. Kädet on niin sidottu. Mutta eiköhän tämä tästä. Yritän psyykata itseäni, että tyttö totuttelee vielä kohdun ulkopuoliseen elämää ja syli tuo turvaa.

Yiritetään jaksaa!
 
Heips vaan... Ihmeesti toi aika kuluu, meillä Leevi täyttää huomenna jo kaks kuukautta... :) Tänään tuli maailmaan yksi serkkukin lisää.. :) Maanantaina oli neuvola ja pituutta oli 55,8cm ja painoa 4870kg, et pikkuhiljaa ollaan saatu kiinni... :) Just kattelin synnytyksen jälkeisiä kuvia, voi että on ollu pieni sillon, vaikkaonhan hän vieläkin mutta kuinka pieni oikeesti on... :)

Meillä ei tota tissillä roikkumista ole kovin paljoa ollut... Mutta nyt oon alkanu antaa pullosta nannia ja sit omaa maitoa, yöunta riittääkin sit jo lähemmäs neljää... :) Eli yhdellä heräämisellä jo päästään, onneksi... olin kyllä aika väsyny jälkeenpäin kun ajattelee sitä ensimmäistä kuukautta...

Onko muille tarjottu neuvolassa sitä pneumokokki rokotetutkimukseen osallistumis mahdollisuutta? Meille tarjottiin ja ajattelin sen ottaa... olipa se sit hepatiitti tai pnemokokkirokote molemmat on tärkeitä... ja rokotusohjelmaan pneumokokkirokote tulee syksyllä, et sitä ei sit saa, toivotaan että arpa suosis ja sais ton pneumokokin... Ensimmäinen rotavirusrokote suun kautta saatiin kans maanantaina ja hyvin uppos ja onneks sisälläkin pysyi, ilman suurempia mahavaivoja...

Nyt ku päivärytmi on löytyny niin kokoajan valveilla olo ajat on pidentyny ja seuraa tarvitaan, onneksi yksinkin jonkin verran viihtyy, kun on jotain mitä katsella... :)
Kai sitä iteki pitää nukkumaan mennä... :) Kevättä odotellessa, niin kiva ku asfaltti jo paikoitellen näkyy, mut kyllä vaunut meillä ainakin on kurassa jo.. :D
 
Meilläkin viihdytään tiheään tissillä. Edistystä on kuitenkin se että poika on alkanut ottamaan pieniä tirsoja silloin tällöin päivälläkin. Se puolisen tuntiakin omaa aikaa on jo luksusta!

Viime yö oli pitkästä aikaa vaikea. Mahaa väänsi aivan julmetusti. Hytkyen ja heiluen piti rauhoitella kaareksi pingoittunutta lasta syöttöjen lisäksi :( Onneksi nyt alkaa ilmeisesti jo pikkuhiljaa helpottaa. Sitten kun itse saisi vielä nukuttua jossain välissä...

Meillä kyllä kakataan jatkuvalla syötöllä, ainakin kuusi kakkavaippaa vaihdetaan päivässä. Senkin pitäisi kuulemma ajan kanssa helpottaa. Samapa tuo on mitä vaippoja sitä vaihtaa mutta kun se itse toimitus aiheuttaa aina niitä naamanväänteitä ja kitinää.

Meillä pituutta tullut kuukaudessa 5,9cm ja painoa n. 1,3kg.

Sannukka87: Edellisessä neuvolassa oli puhetta tosta pneumokokkirokotteesta. Sitä toivoisin ensisijaisesti lapselle minäkin.

Sash79: Meillä lapsi nukahtaa pullonkin kanssa joten onneksi mieskin pystyy laittamaan lasta nukkumaan. Ja usein jos on ollut vaativa päivä niin mies onnistuu lapsen rauhoittamisessa minua paremmin. Kaipa tuo vauva vaistoaa sen kun itsellä on pinna kireellä. Silloin rauhallinen isi on paljon parempi vaihtoehto!
Mun mies muuten koittaa patistaa mua illanviettoon kavereiden kanssa. Vielä en raski olla niin pitkään lapsesta erossa ja tissien kannalta se olisi hankalaakin: pitäisi olla lypsykone mukana että saisi ylivuotajat tissit tyhjennettyä parin tunnin välein <:)
Meillä terkkari muuten sanoi että jos meinaa itsellä voimat loppua kun lapsi on jatkuvasti tissillä niin voi antaa korvikettakin. Itse menen toistaiseksi täysimetyksellä mutta en pidä tuota korvikehommaa poissuljettuna jos alkaa päässä napsahtelemaan uupumuksen myötä.

Ai niin joo. Minä mietin raskausaikana näitä juttuja että seuraavan lapsen vois mies ihan itse kasvattaa mahassaan ja synnyttää. Nyt noi raskausajan "kauhut" on aika kullannut hyviksi muistoiksi ja suunnitellaan jo perheenlisäystä. Tosin vasta sitten voisi ruveta yrittämään kun tämä tulokas on noin vuoden ikäinen :D
 
viieme yö mentiin täällä 1-1,5h unijaksoilla ja 04.00-06.15 neiti oli niin hereillä. itse pilkin vauva sylissä. mies tuli kuuden aikaan töissä ja tokas mulle vaan että,"paras sun vaan tottua tähän. hyvä vaan että syö usein kun tyttö on niin pieni." vähänkö alko ärsyttää ja yritin niellä itkuni. kahtena edellisenä yönä oon nukkunu yht. 5h ja viime yönä 4,5h. päivät ilman päiväunia kun neiti nukkuu sylissä. eilen päivällä mies nukku 10h unet. se ei taida ihan tajuta mitä on nukkua 5h yöllä ja sekin pienissä pätkissä. toivoisin, että se joskus oma-aloitteisesti ottais muksun vaunuihin ja lähtis ulos niin, että MÄ saisin levätä.....kohta oon jo henkisesti aika loppu!!
 
KiCa: Tekisi mieli lyödä sun miestä. Että voi olla ilkeä! Toivottavasti helpottaa vauvan kanssa ja toivottavasti miehesi ymmärtää että lastenhoito kuuluu hänellekin. Eikä tommonen omanapaisuus kyllä edistä parisuhteen hyvinvoimistakaan.
Onko sulla ketään kenen luokse voisit viedä vauvan hetkeksi? (Vanhemmat, kummit?) Kun olis tosi tärkeää että saisit kuitenkin nukuttua edes hetken.
Meilläkin tähdätään siihen että mies saisi nukkua yöt että jaksaa töissä mutta kyllä se sitten lypsymaidon kanssa myös valvoo poikaa että minäkin saan ottaa torkkuja välillä. Viikonloppusin on jopa tarjoutunut hoitamaan poikaa yöllä mutta se menisi hukkaan kun mun olisi kuitenkin pakko nousta lypsämään kun tissit herättäisi. Ja me odotetaan innolla sitä kun lapsi pärjää muutaman tunnin ilman vanhempia. Sitten kyllä annetaan lapsi muille hoitoon ja mennään itse hetkeksi nukkumaan.
 
Tulipa tässä mieleen että oletteko KiCa ja Sash79 kokeilleet tuttia? Meillä siitä tuntuu olevan jonkinlaista apua kuitenkin. Lapsi saa toteuttaa imemisen tarvettaan tutin kanssa silloin kun ei ole nälkä. Välillä tulee kitinää kopassa kun tutti putoaa suusta mutta yleensä rauhoittuu niin paljon että malttaa nukahtaa. Edes hetkeksi <:)
 
Tosi inhottavasti sanottu sun mieheltä Kica! Meillä mies on onneksi itse tajunnut tarjoutua lähtemään vauvan kanssa vaunulenkille, että minä saisin levätä... Ovat pari kertaa käyneetkin, mutta enhän mä mitään oo malttanu levätä. Siivoomaan alkanu heti kun ovi on menny kiinni... [;)] , Mutta sekin piristää että saa rauhassa siivota ja puuhastella. Kannattaisi ottaa heti puheeksi miehesi kanssa tuo homma, ettei jää kaivelemaan ja aiheuta katkeruutta sitten myöhemmin tyyliin "minähän sen pennun hoidin silloinkin"... Mulla on itsellä taipumusta tommoseen v***uiluun jos toinen ei oo jotain tajunnu ja siitä ei yleensä hyvää seuraa..

tutti ei kelpaa!! Ollaan kokeiltu eri muotoiset, eri materiaalit, lämmitystä, hämäämistä ym. mutta se on nou nou! Silloin vastasyntyneenä huoli tutin isältään pari kertaa, mutta nyt ei enää häneltäkään.. valitettavasti!
Eli huvituttina toimii jompikumpi mun tisseistä... [8|] 

rokotteet! Ei olla tarjottu neuvolasta vielä mitään rokotteita.. Eilen tuli postissa joku Tampereen yliopiston tutkimusryhmän kirje jostain rokotekokeilusta korvatulehdusta vastaan.. ? Olikohan tää siis just se pneumokokki(?) mistä Sannukka mainitsi.. Täytyy kai lukasta se kirje uudelleen. Niin joo ja huomennahan meilä on neuvola, joten kai ne siellä sitten jotain kertoo jos on kertoakseen..

Diabetes-tutkimukseen me osallistutaan jo vauvelin kanssa ja se kestää 3-vuotiaaksi saakka... Pitää kotona pakastaa kakkanäyte kuukausittain ja pari x vuodessa käydään sairaalassa verikokeissa. Tuohon tuli ihan kutsu, kun niissä verinäytteissä mitä otettiin synnytyksen yhteydessä oltiin todettu hieman kohonnut riski sairastua 1-tyypin diabetekseen. Ajateltiin ettei kai tuosta ainakaan haittaa ole että tarkemmin sitten seurataan, vaikka inhottava tietysti ylimääräset verikokeet on pienelle... Saati sitten, että meillä on pakastin täys kakkaa [:D] 

Iltaraivarit oli eilen taas sitä luokkaa etten tiennyt miten päin olisin.. Yhtäkkiä itku vain alkaa eikä mikään auta... Kaksi tuntia huudettiin, käveltiin, heiluteltiin, hyssyteltiin, heijattiin, yritettiin syödä -> vielä suurempi raivari joten taas heijataan ja hytkytellään ja rauhotellaan.. Huoh.. Aikalailla nyt jokailtaista tuo järkyttävä raivoaminen [:(] 

Onneksi aamuisin neiti on mitä aurinkoisin kun on hyvin nukkunut yönsä sen raivoamisen jälkeen!

Pääsimme vihdoin nimestäkin yksimielisyyteen ja koska en usko mihinkään huono-onnihölynpölyyn voin paljastaa sen teillekin! Tyttärestämme tulee kasteessa virallisesti nimeltään Erika Sara Maria [:)]
 
Kiitos mammat tsemppauksista!
Täytyy todeta, että hetkittäin tuntuu kuin olisi yksinhuoltaja....Mutta yritän ajatella positiivisesti ja luottaa siihen, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi miehenkin suhteen.

Moon lähipiiriä olis kyllä, mutta jotenkin en vaan osaa pyytää apua. Jotenkin tuntuu hankalalta etukäteen sopia, kun muksulla ei ole vielä rytmiä ja ruokahetkiä on vaikea ennustaa. Oon sellanen "pärjään kyllä itse" -tyyppi, ja siinä olisi parantamisen varaa. Mutta ehkä mä jollekin päivälle keksin jotain. Menen vaikka äidilleni ja lykkään sille vauvan ja vaunut ja jään sinne nukkumaan. Kotona en jaksa kuunnella miehen kuorsausta.

Tuttia ollaan kokeiltu ja ajoittain suostuu sen ottamaan. Tyyliin kun ollaan autossa ja joskus kun lähdetään vaunulenkille. Mutta ei ota tuttia kun pitäisi rauhoittua. Se olisikin ihanteellista, että rauhoittuisi tuttiin. Tyttö lykkää tutin yleensä aika nopeasti pois suusta, se ei mua haittaa. Mutta oppis rauhoittumaan siihen. Mutta, miksi rauhoittua kumituttiin, kun ehtaa tavaraakin on tarjolla.

Mies hetki sitten ehdotti, että jos lähdettäis vielä vaunulenkille, ennen kuin alkaa jokin lätkämatsi. Tokaisin, että mitä jos hän lähtis muksun kanssa kahdestaan niin mä saisin joskus levätä. Oon tänään jo ollu tytön kanssa ulkona. Sinne ne lähti ja ah, tää on ihanaa....mutta outoa :-) tuntuu, että vois tehdä vaikka mitä ja on kuin lapsi karkkikaupassa ja yrittää tehdä kaikkea vähän. Mutta sen päätin, että en ainakaan siivoa! Ehkä astianpesukoneen laitan päälle.

Oon kohta 2 viikkoa ollu maidottomalla ruokavaliolla, kun kokeillaan voiko lapsella olla maitoallergia. Viikonlopun jälkeen kokeilen maitotuotteita ja katsotaan mitä tapahtuu. Mies haluaa yleensä tilata pizzan, kun kattoo jotain lätkämatseja. Diettini aikana on kahdesti jo tilannu pizzan ja tänään se on edessä taas. Sanoin miehelle, että olis kiva jos hän ei tilais pizzaa kun mä en voi sellaista syödä, että huomiois mua sellaisella teolla. Koska musta tuntuu oikeesti aika pahalta kun itse syön vieressä tyyliin banaania. No, tokas vaan että "sori, lätkämatsi menee nyt kaiken edelle." Just. Mä olen valmis luopumaan ruoka-asioissa lapsen hyvinvoinnin takia ja mies ei voi olla syömättä yhtä pizzaa! Olenkohan liian vaativa tai jotain? Vaadinko kohtuuttomia? Mutta tuollaiset pienet asiat tuntuis itsestä mukavalta. Yhteinen muksu meillä kuitenkin on. Ja vaikka hänen ei tiettyjä luopumisia tarvitse tehdä, niin olis kiva kun hän osoittais huomioivansa meitä. Äh ja puh.

Nyt yritän olla ajattelematta aivotonta miestäni ja keskittyä vapaahetkeeni. Ehkäpä otan pitkän suihkun :-)
 
Heips!

Tulipa sitten aikaa kirjoittaa tännekin... Meil on tytön kanssa menny melko hyvin. Rintamaidon kanssa suurimmat ongelmat. Mulla ei nouse nänni tissistä irti ja kumin kanssa ensi puljattii, tyttö nieli ilmaa tosi paljon ja itkut sen mukaisia. Päätin sitte et meillä lopetettii tissittely ja siirryttii kokonaa pulloihin. Alusta asti käytetty korviketta ku maitoa ei ole tullu tarpeeks. Pumppaan 4xpv maitoa ja sitä tulee n 200ml päivässä. Kiltti tyttö on nukkuu yöt ja valvoskelee päivät, ainaki viel [:D]. 3-5h nukkuu yöllä ja syö ja jatkaa unia. Päivällä sitte syli on paras paikka. Saan ens viikol Manducan rintarepun ni elämä vähä helpottuu. Rattaissa nukkuu niin kaua ku ne on liikkees, mut ku pysähtyy ni tyttö herää.

Lähtötarkastukses tytöllä kuulu sivuääni sydämessä ja eile käytii jälkitarkastuksessa. No sivuääntä ei kuulunu mut nyt se kuuli jonku lisälyönnin. Sit se lääkäri sano et tytöllä on kasvanu pää liikaa et ultraan lähdettii sit päivystyslähetteel ku lääkäri epäili vesipäätä. Pää oli kasvanu 17pvssä 2,6cm. Aivot ja pään sisus oli normaali. Kyllä oli ärsyttävää ja kun lääkäri oli vielä tuolta naapuri maasta ja suomen kieli todella huono. En saanu vastausta edes mitä tuo lisälyönti aiheuttaa [:@]. Maanantaina pyydän sieltä kirjallisena ne mitä siitä on kirjotettu. Onneks on vakuutus jos tää lääkäri pysyy samana aion mennä yksityiselle puolelle. Sairaalareissussa meni sitte 5tuntia, ihan kiva aika tollaselle pari viikkoselle!

Kylpeminen tuottaa meillä suurta huutoa. Kylvetään saunassa, kun siellä on lämmintä noin 40 astetta. Hämärä valaistus, harso ympärillä ja tyttö mahallaan/selällään käden päällä kokeiltu. En tiedä mitä viel kokeilis... Kauhea huuto joka kerta!
 
Sipster  valitin sairaalassa samanlaisita nänneistä ja sain sellaisen ns. ruiskun jolla enne syöttöä vedin nännin ulos tissistä. teki hieman kipeetä, mutta auttoi. otin ruiskun kotiinkin, mutta en ole kotona sitä enää tarvinnut, kun ongelma poistui. uskon, että ruisku auttoi tässä.

alkuun meilläkin oli kylpeminen ja vaipanvaihdotkin huutoa, kunnes niihin tyttö tottui. voisiko saunan lämpötila olla lapselle liian kuuma? jos siksi huutaa. ootteko kokeillu kylvettää esim. suihkutilassa/kylpyhuoneessa?
 
Sash79: Juu kyllä se pneumokki just esim. korvatulehduksia aiheuttaa... Ite toivon vaan niin kovin, että täällä sais pneumokokkirokotteen, kun se menee kunnitain, minkä rokotteen saa...

Mä luulen et noilla miehillä kestää hetkisen ennen ku ymmärtävät, että ei tää vauvan hoito niiin helppoa ole... Meillä nytkin mies varpajaisissa... Olen suunnitellu, jos ite lähtis pääsiäisenä johonkin, vähän pois tuijottamasta näitä seiniä... Saa nähdä raaskinko.. :D
 
Kica, me kylvettii ensi ns. kylmässä saunassa, lämpötila n. 30 astetta ja neuvolatäti sano et jos vähä lämpöä nostas, mut ehkä se on siitä ettei ole viel tottunu...

Meillä saa ton pneumokokki-rokotteen ja me ajateltiin ottaa se. Se on kuulema tulos rokotusohjelmaa syksyllä.
 
Takaisin
Top