Heipsan kaikki ihanaiset odottajat!
Kaikilla taitaa raskaus olla siirtynyt tähän ihanan seesteiseen toiseen vaiheeseen jo hyvää vauhtia kun kirjoituksia tänne sivuillekin on viime päivinä tullut kovin harvakseltaan. [:)] Itsekin olen käynyt vain lueskelemassa teidän kirjoituksianne aina silloin tällöin, mutta olisi ihan kuulla kaikkien kuulumisia kuitenkin vaikkei mitään sen ihmeempää olisikaan. :)
Meillä on ensi viikolla toinen neuvola vasta vihdoin. Eiköhän siellä kuunnella syränääniä ensimmäisen kerran ja saada taas paljon lisää informaatiota... ;) Hämmästyttävää kyllä kuinka lähes kaikki epämiellyttävät oireet ovat melkein tyystin kadonneet! Noh, tilalle on toki tullut uusia tuttavuuksia, päänsärkyä, niskajäykkyytä sekä hammassärkyjä ja vanha tuttu väsymys vaivaa yhä. Tosin milloinkohan väsymyslaiskimus ei olisi meikäläistä vaivannut?! Varasin vihdoin sen raskausajan hammasläkäritarkastuksenkin! Onneksi sain sen vajaan kuukauden päähän sentään. Varasin samalla miehelle aikaa ja meni normaalijonoon täällä Helsingin seudulla, eli ensi vuoden tammikuun lopulle sai ajan! Sehän on herranjestas jo melkein silloin kun meillä on oma pienokainen! [;)]
Jossain vaiheessa täällä joku muistaakseni kysyi ohimennen, että onko kukaan menossa 4D ultraan?? Onko kellään kokemuksia asiasta vaikka aikaisemmista raskauksista? Olemme harkinneet vakavasti, että se olisi kyllä mukava käydä ja olen kuullut muutamilta tutuilta onnellisia kokemuksia, mutta tuo hinta vähän askarruttaa, että onko kuitenkaan tuon 160€ arvoinen?? Rakenneultra olisi reilun kuukauden päästä, eikä millään malttaisi odottaa! Miten muuten haluatteko tietää etukäteen onko tulokas tyttö vai poika? Itse haluan ehdottomasti tietää, mutta mies vielä vähän empii. Tiedän, siinä voi käydä hassustikin kun on sisustanut pikkuisen huoneen prinsessalinnaksi ja sitten onkin poikavauva, tai toisinpäin [:D], kun eikai noista voi koskaan olla 100% varma ennen syntymää??
Ei kai muuta kuin iloista odotuksen jatkoa kaikille!