Helmivauvojen ihanaiset odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SoHeRa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hallitus: toki laitan niiden kapseleiden nimen kun vaan kotiin pääsen ja purkin äärelle :) On varmasti hieman helpompaa lähteä sen avulla niitä apteekista kyselemään. Olisin toki laittanut sen nimen tuohon eiliseen kirjoitukseen jos vaan olisin muistanut.. mutta siis pyrin laittamaan sen vielä tänään.
 
Hei kaikki!

Liittyisin nyt minäkin joukkoon! Eli esikoista odotan, tai oikeastaan kahta, ja itsellä ikää 29 v. Laskettu aika on 1.2.2010. Tosin kaksoset kuulemma tulevat keskimäärin 3 viikkoa etuajassa, joten varmaan ehkä kuuluisin tuonne tammikuun puolelle.

Sellaista kyselisin, että kun itsellä nyt 16 viikkoa ja rapiat täynnä, niin on tullut ihme epärealistinen olo koko odotuksesta. Meinaan kun vauvoja ei vielä tunne (en ainakaan minä ole vielä tuntenut) eikä vatsa ole kovasti vielä kasvanut (vain sen verran, että housuista joutuu pitämään ylänappia auki) eikä mulla ole ollut edes oikein kunnollisia raskausoireitakaan (paitsi viime aikoina päänsärkyä ja tunteiden heilahtelua), että onkohan sitä nähnyt unta koko raskaudesta?! No olen tietysti 12-viikon kohdalla käynyt np-ultrassa ja molemmat siellä kölli tyytyväisinä, mutta silti! Ja välillä tulee kauhea epäilys siitä, että onkohan niillä nyt kuitenkaan kaikki kunnossa siellä.

Onko kellään muulla ollut tällaisia epäilyksiä/tuntemuksia?
 
kiitos TuoMi[:)]

Itse tuossa tulin juurikin neuvolasta!
Vauva voi hyvin.. sydän pompotti 160..
Hb oli 128 ja pitää jättää rautatabletit nyt ottamatta. Sanoi että voi niistäkin johtua tuo ummetus.
5 viikon päästä sitten seuraava ultra[:)]

Puhuttiin miun pelosta ja jos ei synnytyspelko helpota viikolla 22 niin pitää sit varata aika pelkopolille seuraavassa neuvolassa... mut ku mulla tämä jokapäiväistä niin en usko että se lähtee ykskaks mihinkään.

Painoa tullu 1,5 kg eli 250g viikkoa kohden ja kuulema ihan hyvä juttu [:)]
 
Heissan helmiäippä!

Mulla on ainakin melkein jatkuvasti semmonen tunne et onkohan vauva kunnossa. Aina muutamaksi päiväksi helpottaa kun kuulee sydänäänet tai käy ultrassa. Mut silti huolettaa. Täytyy vaan koittaa silti olla hermoilematta. [:)]
 
Kiitos niina88, hyä että joku muukin on yhtä vainoharhainen kuin minä! Mitä noihin raskausoireisiin tulee, niin lienee meillä varmaann ainakin jossain määrin perinnöllistä, koska äidillänikään ei oireita ollut minua tai siskoa odottaessaan. No onneksi on ensi tiistaina seuraava neuvola, että jos vaikka pääsisi kuuntelemaan sydänääniä. Sitten se taas helpottaisi ainakin vähäksi aikaa!
 
   Helou kaikille onnellisille!!
 Minäkin kävin tänään neuvolassa ja lääkärillä ja kaikki oli hyvin. "Jännän" sydän löi 150-160krt/min, että "kovasti"  [:D] Painoa oli tullut 1,5kg lisää, eli 375gr/vko. Mahaa alkaa väkisin olemaan tuolla alhaalla, ihanaa toisaalta mutta toisaalta niin hui kun olen aina ollut hoikka, niin on kovin outoa nyt kun farkut ei mene enään jalkaan jne.. No, tämä on vasta alkua siis tämä kasvu, pakko siihen on nyt vain tottua! Hemoglobiini oli pienessä laskussa, 123 nyt, samoin kuin verenpaine, mutta olivat ihan ok silti! Syön multi-tabs raskaus monivitamiinia 2 tabl./pvä. Liikunta on jäänyt paljon vähemmälle nyt kuin ennen, treenasin salilla ihan tosissaan jouluun asti 3-4krt/vko kovia treenejä, sitten menin ylikuntoon ja koko kevät meni sitten tosi kevyesti treenaamalla ja oli pakko pitää pitkiäkin taukoja välillä kun oli niin kipeä.. Nyt käyn salilla 2-3 krt/vko ja "treenit" jos niitä nyt treeneiksi voi kutsua on toooosi kevyet, teen nyt treeninä sitä mitä ennen tein alkulämmittelyksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään.. Siis jos ei muuten niin korvien välille [;)]. Koiran kanssa tulee vähän myös aerobista pyöräillen tai käppäillen, sitäkin kyl nyt tosi vähän kun tuntuu ettei jaksa.. Laiska olo, siis vetämätön olo usein mut minkäs sille voi.. Kyl sitä kerkiää sit taas liikkumaan enemmän kun jaksaa ja lapsenkin kanssa, varmasti saa hien päälle kun vaunuja työntelee hyvällä sykkeellä mäkiä ylös alas! ja kilot karisee.. 
 Olipa mulla kovakourainen lääkäri, auts! Mutta vastapainona neuvola-täti onkin sitten aivan huippu-tyyppi!
 Mullakin tuo ummetus on vavanut melkein koko raskauden ja sainkin vihiä Vi- Siblin nimisistä rakeista, apteekissa myydään ja ovat raskausaikana sopivia käyttää ja minulla ainakin toimineet! Ainoa että saa tehdä ihme hattutemppuja että saa ne juotua, minä kun en halua niitä ruokaan sekoittaa vaan laitan aivan pieneen tippaan aina vettä niitä vähän kerralla ja koitan "huomauttaa" ne kerralla alas.. Mutta apua niistä on ollut, että siinä ainakin yksi hyväksi huomattu tuote! toimii minulla..
 Saatiinpa me vielä ihanan kesäisen lämmin päivä tänään, tahtoo lisää tällaisia!! Voikaa hyvin kaikki!!!  [;)]
 
Noniin Hallitus :)
Pääsin vihdoinkin kotiin ja tarkistamaan noiden kapseleiden nimen. Ovat merkkiä Laxoberon.
Ostin semmosen 50 kapselin pikku putelin ja kestää mulla varmaan pitkään, koska annostuksessa sanotaan, että voi ottaa 2-4 kapselia ns. tarpeen mukaan, mutta mulla jo yksi auttoi hyvin. Otin illalla joskus 22 aikaan ja seuraavana päivänä jokus 10 aikaan töissä kävin veskissä ja sain normaalisti sen isomman asian tehtyä. Ei siis vetänyt yhtään löysälle asti.

Mulla on neuvolassa lekurin tapaaminen ensi viikolla ja katsotaan onko veriarvot ja paineet pysyneet yhtä hienolla tasolla mitä ne oli ekalla kerralla. Tänään töissä tuli jotenkin omituinen olo ja sitä mietinkin pitkin iltaa, että mistä ihmeestä moinen, mutta jotenkin semmonen "ei yhtään raskaana olevan oloinen". En kuitenkaan jaksa murehtia kun ei nyt ole käynyt mitään semmosta mistä olisi syytä olla huolissaan joten turha murehtiminen ei varmasti ainakaan auta. Pitää varmaan avata päätänsä sitten sille lääkärille ja jos voitas vaikka kuunnella niitä sydänääniä tms. ja sais tämänkin mamman rauhoittumaan.. :) On niillä varmaan neuvolassakin ikävää kun varmasti jokaisella odottajalla on jossain vaiheessa omia epäuskon hetkiään.. :)

Mutta yrittäkää nyt kaikki muutkin vaan olla iloisia siitä raskaudesta ja olla liikoja murehtimatta... yritän itsekin tehdä niin kuin kirjoitan :)
 
helmiäippä myös mulla aika epäileväinen olo, kun maha ei juurikaan ole kasvanut, eikä tosiaan niitä liikkeitä vielä tunne. Just olin neuvolassa ja kuunneltiin sydänäänet ja kaikkea, mut silti. Alkuraskaudessa oli kyl jotain oireita, mut silti jotenki vaikea uskoa. Mahaa odotellessa =)
 
Hei! Ilmoittaudun minäkin vihdoin ja viimein, eli la olis 27.02. Olen Satakunnasta ja 27v, esikoistani odotan =) Minulla ei ole ollut mitään raskausoireita,paitsi viikon verran oli aika kova väsymys. Varmaan siitä johtuen pelkään koko ajan että onko tuolla masussa mitään elämää,kun ei tunnu mitenkään,mies koko ajan sanoo että olen hölmö,et tottakai siellä on. Me kutsutaan masuasukkia Nasuksi. Onnellista odotusaikaa kaikille =)
 
heips.

Joo pistin tuon lääkkeen nimen korvan taakse.. nyt en varmaan ihan heti osta kun tuli eilen juostua ja tänään isommalla hädällä tuosta vaan ja ummetus näin ollen kaikonnut.
Toivottavasti ei takaisin tule vaikka mahtaa muutaman päivän päästä taas alkaa alusta.

Ollu koko päivän kauheaa kipua oikean rinnan alapuolella.. ei oikeen auta istuminen eikä makaaminen..
silleen polttelee ja vihloo ja nipistää.. mistä lie tämä vaiva sitten ja kerta ei ole koko päivänä ohi mennyt
 
Mulla pukkaa kuumetta... Alko perjantaina ja jatkuu edellee. Päivystykseen ei otettu viikonloppuna, sikaflunssaa epäilivät. Mulla on onneks tänään neuvolalääkäri, täytyy muute soittaa saanko mennä sinne. Ei ole kyllä muia oireita ku kuume ja kurkkukipu. et toivottavasti ei ole nasua...
 
Jaksamisia sipster.
Toivottavasti olisi ihan ohimenevä juttu..
Itse kanssa lukenut noista oireista ja mulla ollut päänsärkyä muuan päivän, väsymystä ja nuhaa, mut en ala epäilemään mitään.
Itse kun olen vältellyt noita isoja kauppakeskuksia missä se voisi tarttua ja ylipäätään aikalailla tullut kotona oltua ja tehtyä päivittäin vaan kotihommia miehen ollessa töissä.
Kannattaa soittaa neuvolaan..voi olla että eivät tosin päästä sinnekään kun sehän voi levitä muihin jos se nyt sitä on.
Mut saattaa olla ihan syysflunssaa..itellä kun tulee näihin aikoihin kauhee nuha ja räkätauti yleensä.
 
Hello!
 
Se olis sitten lomat niinsanotusti lusittu. 3 ihanaa viikkoa sai mennä mielensä mukaan, mutta ei auta. Köyhän on tehtävä töitä :(
 
Tosi monella on oireet kadonnu, ihan niinkuin itselläkin. Välillä pelko hiipii mieleen mutta yritän kovasti tunkea sen sinne mistä tuleekin. Kotidobblerin mä tilasin ihan oman mielenrauhan vuoksi ja ihmettelen miksen sitä ole aikaisemmin älynnyt tilata. Jatkossahan onneksi neuvolaan pääsee parin viikon välein kun tähän asti ollut vain kerran kk. Saa nähdä onko se dobbleri ihan lelu, otin vaan perusmallin ilman mitään hienouksia eli sydänäänet sillä vain haluan kuulla enkä siirrellä niitä minnekkään koneelle tms. Maksoi se silti 51,- postikuluineen, mutta toisaalta sitä saapi nyt sitten käytellä ihan vaikka joka päivä jos tahtoo!
 
 
Liikkeitä en ole vielä tuntenut. Mitä nyt sellasia muljautuksia ja hipaisuja välillä, mutta kun en ole yhtään varma oliko pelkkää ilmaa tms. niin en ole viitsinyt vielä hehkuttaa vauvaksi.
Vähän ahdistaa palata arkeen. Toisaalta enää 4 kk töitä niin pääsee keskittymään pelkästään itseensä ja vauvan odotukseen... :)
 
Kai se on taas jatkettava tuota työntekoa.. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
 
 
sipster toivottavasti ei ole mitään kauhean vakavaa!

Sash79 mulla sama tilanne, loma on vietetty, sattu vaan onneks vuorolistaan niin että tänään vielä vapaa =) sit 4kk:den loppurutistus! mä tossa eilen makoilin sängyllä ja yht äkkiä tajusin, että taidan tuntea pikkuisen liikkeet! Varmaan olen jo viime viikolla tuntenut, mutta en vaan heti älynnyt! Ihan rentona kun makoilin ja katselin telkkaria, niin tuntui kuin ilmakuplia olis menny alavatsassa <3 eikä tosiaan ollut kyse mistään vatsanväänteistä! Myöhemmin sitten osasin jo tunnistaa että koska hän liikkui. Niin ihanaa!

Eräs ystävä sai viime torstaina pojan, ja en millään malttaisi odotella että pääsisi heitä katsomaan! Tää ystävä on vanhasta lukioporukasta (meitä on 7 likkaa, jotka ollaan pidetty yhteyttä) ja hän lisäks mä ja yks toinenkin odottaa. On jotenki tiivistäny tätä mein vanhaa kaveriporukkaa nää raskaudet! :)

Hyviä vointeja kaikille! Mä meen viettämään vikaa lomapäivää!
 
Heips! Soitin neuvolaa ja sanoi heti siellä et tuskin on sikainfluenssaa, et pääsin lääkärii. No luultavammi vain (onneks) tava flunssa!!!! Lääkäri teki gyne tutkimuksen ku en ollu käyny neuvolalääkäril aiemmi, voi hoo et se sattu. En tiedä oliko kovakourainen lääkäri vai onko paikat herkistyny. Sydänäänet kuulu selvästi, 153 oli syke. Taas kerran voi huokaista helpotuksesta...

oon miettiny kans tuon dopplerin hankkimista, mut sit en taas toisaalta tiedä.... Vaikeita valintoja ;-)

Mulla on kesälomat vasta edessä, eli kolmen viikon päästä alkaisi! Sitte pääsee jo hyvin metsälle.
 
En siis kuvitellu sen tutkimuksen sattumista... Mulla tulee nyt verta emättimestä. Ei kiva! Onkohan se ihan normaalia????
 
no yleensä raskauden aikana voi tulla verta yhdynnänki jälkeen ja syynä se ku verisuonet jotenki pinnassa tai jotain...niin uskosin et sulla ihan normaalia tuo jos vielä oot käyny sillä lääkärillä ja ollu kovakouranen niin varmaan joku verisuoni katkennu sullaki
 
heips!
yksi onnellinen odottaja liittyy joukkoon. Laskettu aika olisi 20.2.10 ja Oulusta olen. Viikkoja on 14+2. tänään oli eka neuvola-lääkäri ja taas sai huokaista helpotuksesta, kun pikkuisen sydänäänet kuuluivat[:)] Joo tää on eka raskaus, tai takana on pettymyksiä pettymyksien perään, nimittäin tämä meidän masuasukki on saanut alkunsa pakastealkionsiirrolla ja tämä oli viides yritys, joka sitten toi sen kauan odotetun plussan!![:)] 
Melko vähillä oireilla olen selvinnyt, ainaki vielä toistaseksi.. Eiköhön täs loppuun asti mennä, ku näin pitkälle on päästy[:)] Ihanata odotusaikaa kaikille!! Ja nauttikaamme ihanista isoista masuista[:D]
 
Tervetuloa haiduli, pidän kaikki peukut ja varpaat pystyssä että kaikki menee hienosti, noin monta pettymystä on varmasti tuskallinen kokemus.. Onneksi kaiken sen vaivan arvoista!! Ilmoittelehan tietosi myös tuonne helmien listaan niin lisään sinut mukaan kasvaviin vatsoihin :)
 
Sipster: Tuommoinen verenvuoto säikäyttää, mutta jos oli vain pientä niin ei varmasti mitään hätää! Voithan aina soittaa neuvolaan jos huolestuttaa, siksi ne siellä on että kuuntelevat ja vastaavat!!
 
Mua pelottaa noi kaikki flunssat hirveesti vaikka yritän ajatella asioita järjellä... Joudun ensi viikolla lähtemään taas työmatkalle ulkomaille, enkä millään haluaisi lähteä.. Yritän vain ajatella, että se tarttuu täälläkin jos on tarttuakseen, toisaalta miksi ottaa suurempia riskejä lentokentillä, koneissa, hotelleissa ym. ym...  Mutta minkäs teet. Mentävä on kun se työhön kuuluu... [:(] Pohjoismaissa muistaakseni saa lentää jopa viikolle 38 asti, joten syy olla matkustamatta se ei ole...
 
Takaisin
Top