Helmikuun horinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sinbbu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
mä oon nyt ihan pihalla et mikä vaippakeskustelu täällä on menossa??jotain kokoja täällä kerrotaa.no,me käytetää pampperssin 4+...yritän olla mukana,huomaattekste?:laughing025
 
Meilläkin pampperssin 4+ eikä oo vielä kertaakaan tullut pisut läpi.

Olin tosiaan yli viikon reissussa ja vähän on lueskeltavaa täällä. Pelottaa, että tipun kärryiltä enkä sitten voi käydä täällä enää ollenkaan, kun en ikinä ehdi kaikkia lukea. Yritän nyt kuitenkin vielä ottaa kiinni teitä.

Häistä oli puhetta. Meillä piti olla häät heinäkuussa 2013, mutta kun pikkuinen ilmoitti tulostaan, niin siirrettiin häät nopsaa toukokuuhun 2013. Ihana päivä oli se. Puut olivat juuri alkaneet vihertää, aurinko paistoi ja oli parikymmentä astetta lämmintä. Siinä vaiheessa raskautta olot olivat hyvät ja ihanan mekon löysin vaikka mahaa alkoi myös jo olemaan. Oli kuitenkin niin paljon jo järjestelty häitä varten, että haluttiin ne tuona vuonna pitää. Syksyllä en kuitenkaan olisi pienen vauvan kanssa jaksanut häitä järjestää.
 
hillevi et sä mihinkää tipu, jutut rönsyilee että mukana ei pysy vaikka kävis joka toinen tunti :grin siitä vaa suoraa mukaan juttuu, tai aloittaa ihan uuden jutun ni siitä on hyvä jatkaa! :)
 
Tulipas tässä nyt mielee ku kuulu joku piipaa-auto tuolla menevän,että onks muilla enää sitä itkuherkkyyttä?ku meit vastaan tuli tänään ambulanssi pillit ja valot päällä niin mulla rupes alahuuli väpättää ja tuli kyyneleet silmii:laughing002 ja sama kun telkkarissa näkee sen jonkun voidemainoksen missä on se vauva.tai synnytysohjelmat,voih.
 
Ai sulla on itkuherkkyyttä? Mun piti ihan ajatuksella lukee.. aattelin heti, et tyttös itkee ku lanssi kiitää ohi. Ei mulla oikeestaan.. jos oon väsyny, nii saattaa itkettää. Mä alan itkeen, jos oon väsyny ja ärsyttää joku sotku tms. Mut mä ny oon muutenkin kauheen herkkä ja tunteellinen, nii mulle on tullu just synnytysohjelmien takia itku jo kauan ennen omaa lastakin. :)
 
Miullakin on tuo itkuherkkyys ehkä palautunut normaaliksi eli silmät kyllä kostuu edelleen varsin herkästi. :D Mutta tähän on jo niin tottunut, että voi välillä ihan nauraa tälle vetistelylleen. :D Minkäs tälle voi, kun on näin herkkis. Mutta hei, olenkin kalat!
 
Tinka No minä ilmoittauduin esikosta liberokerhoon ja sain 6kk iässä paketin, jossa oli lelu, sukat ja jotain kosteuspyyhkeitä ja vaippa.. Sitten se liberosivu kettuili toisen lapsen kohdalla eli loin uudet tunnukset mieheni nimellä ja saatiin sitten taas 6kk paketti, josta oli lelu poistettu, mutta muuten löyty melkein samat jutut..
Nyt en ole edes katsonut koko sivuille ja tuskin menenkään, ku niitä leluja on ihan tarpeeksi ja yhden vaipan takia en jaksa nähdä vaivaa.. Toivon mukaan se kerho vielä on ja sieltä saa sen ilmaisen paketin... Pisteitä siellä muuten kerärään niistä vaipoista...
 
Tässä niiltä sivuilta:

Pistekaupan hienot lahjat

Kerhosivusi Pistekaupassa voit ostaa vauvantarvikkeita pisteillä, jotka olet kerännyt Libero-vaippapaketeista tai Libero-vauvanhoitotuotteista. Saat pisteitä myös vastaamalla sähköpostiviestien mukana lähettämiimme kyselyihin.

Ja voi olla, että se 6kk paketti on kuitattu tolla Libero-kassilla, jonka sai sairaalasta mukaan.

Lahjapaketit



Libero-laukkuja jaetaan melkein kaikissa synnytyssairaaloissa, saat laukun suoraan sieltä synnytyksesi jälkeen.
Jos et saanut Libero-laukkua synnytyssairaalastasi, pyydä laukku kuluttajapalvelustamme puhelimitse 0203 03002 arkisin klo 9-11 tai sähköpostitse libero.kysymykset@sca.com.


Löysin myös tälläsen keskustelun juuri näistä paketeista. Laitan linkin:

http://www.libero.fi/Vanhempien-jutut/Foorumi/Huone/Aihe/?topicId=59428
 
Muokattu viimeksi:
Me saatiin sairaalasta pampersin ja liberon lahjakassit.. vai mitä lie. Mut johonkin kirjakerhoon ois kyl ehkä kiva liittyä.. tiiä mihin sit.. oisko toi vau sit hyvä..? Mä en vaan uskalla liittyy, jos on hankala sit perua tai erota koko hommasta.
 
Mä rupeen poraa aina, ku katon niitä synnytysohjelmia. Tai jos jossain elokuvassa tai sarjassa on jotain tosi surullista. Välillä itkettää, ku väsyttää. Hormonit heittelee jonku verran vieläkii. Ainaki nyt ku on menkat, murr...
 
No mä kans mietin et johtuuko se hormooneista vai onko mulla joku viivästyny raskauden jälkeinen masennus.en meinaan koskaa oo ollu mikää itkuherkkä ja nyt sit vollotetaa jo vastaa tulevaa ambulanssia..
 
Kiitos Minkkis. Meille ei oo tullu kyllä mitään 6kk pakettia :eek: Mutta tuskin siinä nyt mitään sen jännempää olis ollukkaan :)

Minä kyllä mävisen tuon tuostakin. Vauvat, elokuvat, ambulanssit you name it! Mies monesti monttu auki katsoo kun vollotan jostain ihan kummasta. Ei voi mitään :rolleyes:

Me ollaan tossa vau-kirjakerhossa ja kauan sitä aluksi mietinkin että uskaltaako juurikin noista Sinbulaattorin mainitsemista syistä liittyä mutta olen kyllä tykänny. Voi erota millon vaan ja netin kautti pystyy skippaan tulevan kirjalähetyksen tai vaikka jonkun osan siitä. Minun mielestä on tullut kyllä kivoja kirjoja ja varmaan on Artsikin tykänny :)
 
Mekin ollaan Vaun kirjakerhossa. Välillä on ollut tauollakin, se on kyllä hyvä mahdollisuus. Kaikkia paketteja ei muutenkaan ole otettu, kun ei ole tilaa, minne kaikki ne kirjat laittaisi. Mutta meillä on kyllä tykätty niistä kirjoista. Oltiin myös Lasten Omassa kirjakerhossa, mutta kun se on Disneyn kirjakerho, niin mielestä sellainen liian kaupallinen. Eikä sellaisia kunnon tarinoita niin paljon, kun juuri niitä meillä olisi kaivattu. Vaun kirjat on sellaisia, äh, en osaa edes selittää. :D Jotenkin ihanan lapsekkaita, ja kun niihin ei ole yhdistetty mitään krääsämyyntiä. Kyllä Disneyn klassikot on ihania, mutta eipä kerhopaketeissa juuri niitä ollut.
 
Kuulostaa hyvältä noi teidän kokemukset siitä vaun kerhosta. Voisin sen laittaa vakavampaan harkintaan. Kiitti kiltsit! :)
 
Mä oon kans sellanen loputon itkupilli. Esikon raskausajasta ja varsinkin sen syntymän jälkeen on kyl itkeny niin kaikelle, myös south parkille useempaa otteeseen :)
 
No sit on kyl tosi itkuherkkä jos south parkillekin pystyy itkeen... :D Mä lähinnä katon sitä silmät pyöreenä, hieman tyrmistyneenä... :D
 
On siin ollu tosiaa pari sellast jaksoo mille mä porasin oikee huolella :) Oon saanu siit kuulla kivasti miheltäkii :)
 
Mulla oli se kirppispöytä ja sainki ihan mukavasti rahaa, kätee jäi 200e plus ripiät. Sen päälle myös armoton vitutus, koska osa tavaroista pöllitty. Esikoisen juhlamekot ja kaikki hupparit hävinny ilman maksua. Olin siis kirjannut ylös mitä vien myyntii ja nyt tarkistelin mitä on m ennyt kaupaks ja mitkä tullu kotii. Jopa hiusväriki! Toivottavasti on menny tarpeesee ja jonkun tyttö juhlii synttäreitä iloisesti varastetussa juhlamekossa!
 
Toi on kyllä niin persiist toi kirpuilta varastaminen. Hitto soikoon, ihmiset laittaa hyvää kiertään hyvällä hinnalla ja jokku mulkerot kehtaa vielä niitä varastaa! Ton takia myyn facebook-kirppareilla, koska mua harmittaa tollanen pitkäkyntisyys. Ja kun ei taatusti kukaan köhyyttään ainakaan varasta.

Kyllä mä oon aina ollu herkkis. Varsinki eläinten ja pikkulasten traagiset kohtalot avaa hanat. Eilen luin jostain pikkunyytistä kun oli kuollut, ilmeisesti kätkytkuolema ja vollotin ja vollotin ja luin ihmisten kommentteja, välissä kävin kurkkaan hengittääkö oma muru ja sit taas luin ja vollotin, kunnes menin nukkumaan kirvelevien silmien kanssa ja otin vauvaa kädestä kiinni ja itkin viel vähän lisää...

Ja mä oon kanssa tossa Vau kirjakerhossa, tosi kiva! Tyttökin tykkää. Sit liityin siihen minit kirjakerhoon, mutta sitä pakettia ei oo viel tullu. Siinäkää ei oo mitää ostovelvoitetta, mutta jos liittyy siihen niin pitää olla väh. puoli vuotta jäsenenä.
 
Takaisin
Top