Helmikuisia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ainut
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Miialle pahoittelut :/

Kide, minä ainakin kirjoittelen molemmissa paikoissa :)

rapu-mamma, harmi etteis ielläs elvinnyt syytä, mutta kiva että pääsette varhaisultraan :)

Täällä ollut vatsakipuja ja eilen vähän vuotoakin pyyhkiessä. Huoli on kova, mutta ei auta kuin odotella parin viikon päästä olevaa varhaisultraa, jotta näkee onko siellä kaikki ok. Minulla on myös vasemmanpuoleista juilintaa ihan yleisen alamahakivun ja säryn lisäks. Voi kun osais olla huolehtimatta liikaa, mutta mieli meinaa olla aika maassa ja hermot kireällä.
 
Mä aion karata faceen, tää on niin he****tin kankee foorumi pidempiaikaiseen keskusteluun.
Me ollaan kerrottu vain miehen vanhemmille ulkomaille ja omille lapsille. Mutta muille sukulaisille pidetään yllärinä juhannukseen asti. Sitten nähdään kuka ottaa ja kuka ei..heh..
 
Määkin varoen heiluttelen kättä täältä! Menkoista laskettuna la 22.2.. Kuitenkin takana 9raskautta - 2synnytystä joten ehkä sitten rv32 suostun uskomaan jos yhä raskaana olen :D

Ja mielellään myös fb:n tulisin. :)
 
Jotka fb-ryhmään haluaa niin laittakaa sinylle postilaatikkoon linkki omasta fb profiilista niin hän sitten pyytää kaveriksi ja liittää ryhmään :)
 
Täällä myös helmivauvan odottaja ilmoittautuu.Tänään plussasin ja laskettuaika menkoista laskettuna olis 11.2.

Masuasukki ois meidän toinen lapsi. Meillä on kohti 9 kk täyttävä tyttö eli ikäeroa sisaruksille tulis noin 1 vuosi ja 4-5 kk. Toivottiin suht pientä ikäeroa lapsillemme ja tämä olikin vain toinen yrityskuukausi, kun tärppäsi. Esikoisen alkuun saaminen kesti 1 vuoden ja 1 kk, joten luulin ja pelkäsin, että myös tämän vauvan alkuun saaminen kestäisi yli vuoden.

Oikeastaan koko viime raskauden ajan pelkäsin, että menee kesken / kaikki ei mene hyvin. Nytkin heti plussatestin tekemisen jälkeen alkoi pelko, että entäs jos menee kesken tai on kohdun ulkopuolinen raskaus tms. Yritän nyt kumminkin olla stressaamatta tässä raskaudessa ainakin vähemmän mitä edellisessä.

Minä olen 27v., laskettuna aikana 28v. ja mies nyt 31v., laskettuna aikana 32v.

Minäkin liittyisin / kirjoittelisin mielelläni Facebookin ryhmässä.
 
meillä 14.2 olis laskettu aika :) vielä kun tajuaisi kunnolla että sieltä se laps nyt ihan oikeesti tulee. tää alkushokki on vielä päällä vaikka toivottu/yritetty tapaus onkin :welcome
 
Mä ainakin aijon pyöriä täällä pääsääntöisesti toistaseks, vaikka ryhmäänkin liittyisin :D

Ei oo kerrottu vielä kellekkään, kaveri kyllä arvas heti ku jätin kaffikupillisen juomatta. Mut se kyl ties että on yritystä päällänsä. Nyt vaan harmittaa että myönsin asian sille, ois saanu olla ehkä tietämättä.
Isälle aattelin kertoo ihan vaan piristääkseni sitä mut muuten taidetaan mennä "huomaavatpa itte viimestään 9kk:n päästä jos huomaavat" -linjalla :D

Hassua, kun nyt ei mukamas jouda ajattelemaan koko raskautta eikä siten myöskään kerkiä miettimään keskenmenoja sun muita kauhistuksia. Sen vähän mitä toi pikkuneiti nukkuu nii mami laittaa kyl aivon OFF tilaan :D on vaan sellanen "jaa, sitä ollaan raskaana, no voiku kiva!" fiilis päällä. :)

Mä tos soittelin tiistaina neukkulaan ja sain ekan neuvola ajan vasta 9. rv:lle! viimeks muistaakseni sain 7:lle... tylsää ny joutuu oottaa ja ku mä tein testinkin niin myöhään ku aattelin että jos sit pääsis pikaseen neuvolaan ja ultraan :D
 
Täällä yksi plussannut myös. LA olisi 10.2. Ensimmäinen lapsi tulossa ja jännittää kaikki niin kauheasti. :happy093 Mies yrittää rauhoitella, että kyllä meidän pieni on sitkeä ja vahva, kaikki menee hyvin. Mutta minkäs voit sille, että stressaat.. :disgust

Eli 23 olen, mies 24 ja lapsen syntyessä vuosi lisää mittarissa molemmilla. Täällä puheltiin, koska asiasta on kerrottu, omalle äidille soitin kyllä heti plussattuani, pakkohan tästä on jonkun muunkin kuin vain miehen kanssa puhua. :happy090 Mies kertoi omalle perheelleen tuossa vähän aikaa sitten. Muille ei vielä ajateltu jaella tietoa sen kummemmin..
 
mä varmaan tonne johonkin ketjuun jo ilmoittauduinkin, mutta ilmoittaudun vielä tähänkin ketjuun :D täällä siis kanssa helmimasu. LA tän tiedon mukaan 3.2, toinen lapsi tulossa. esikoinen tyttö on nyt 1v 9kk, joten 2,5v tulee ikäeroa, mikä on mun mielestä tosi hyvä. :) ite oon 23v ja mies on 28v. Valmistuin juuri lähihoitajaksi ja toivon saavani syksyksi jotain kokopäivätöitä, nyt teen keikkaa silloin tällöin. Onneksi mies sai vakkaripaikan tällä viikolla, todella hyvään saumaan tuli, kun toinen tulossa!

tätä raskautta ei oo kyllä hirveesti ehtinyt miettiä eikä ajatella. täälläkin vaan sellanen "jaahas, oon raskaana, sepä kiva" -fiilis. ehkä se tästä vielä muuttuu todenmukaisemmaksi, nyt en vaan oo ehtinyt ajatella koko asiaa.

meillä vähän niinku vahingossa sai koko lähipiiri tietää pari viikkoa sitten. piti pitää salassa vielä pitkään, mutta nyt on kaikki tietoisia jo, mutta olkoot sitten. :)
 
Tervetuloa kaikille uusille plussanneille, teitähän tulikin rytinällä monta! Jei :)

Täällä ei vuotoa ole nyt enää tullut ja yritän odotella rauhassa sitä ultraa. Mitään kun ei kuitenkaan voi tehdä, oli asiat miten vaan.
Pientä alavatsakipuilua/tuntemuksia on joka päivä, päätä on nyt särkenyt monena päivänä ja ala selkä on aamuisin ön jäljiltä todella kipeä. Väsymys on ollut todella voimakasta, mutta tänään parempi päivä. Kello jo puol kolma enkäö oo nukahtanu ;)
Poikani taas tänä aamuna kyseli, että tuleeko äitin tissistä maitoa, jolloin taaaas kerran vasasin, että silloin tuli kun sinä olit vauva ja sitten tulee taas jos meille joskus tulee uusi vauva.
Poika vastasi että sieltä tulee sisko ja sitten hän halii sitä♥ Toivotaan että on oikeassa :)
ei siis olla raskaudesta kerrottu. Viime kerta oli tarpeeksi hämmentävä, kun ehdttiin asiata jo puhua ja sitten tulikin km ja poika kyseli että mihin se vauva meni. Ajateltiin nyt odottaa jonkin aikaa, että ensin varmistuu onko siellä kaikki ok.
Ihanaa kyllä että niin pikkusisarusta odottaa ja haluaa. Menee aina ihan veteläks vauvan nähdessään ja haluaa silitellä ja pussailla aina pikkuisia :)
Jos nyt kaikki hyvin menee, niin ikäeroa tulee paria kk vajaa 4v ja se on meille oikein hyvä. Esikoinen on ollut vaativa ja kovin haastava tapaus ylivilkkaana ja omaehtoisena lapsena. Ollaan käyty toimintaterapiassa ja viime neuvolasta tuli lähete psykologille tuon vilkkauden takia. Ei jaksanu/huvittanu testejä tehä, niin totes th:lle että tee täti ite ja lähti huoneesta ;)
Aivan ihana tuo lapsi on, mutta sillä teettää ihan mahottomasti ja kun on motorisesti todella kehittyny+kekseliäs ja älykäs, niin tilanteita tulee jos jonkinlaisia jatkuvasti. Oon ollu usein niin väsyny etten ois jaksanu toista pientä lasta samaan aikaan mitenkään. Nyt alkanu jo vähän helpottamaan, kun asioista voi kunnolla jutella ja toinen pystyy kertomaan mitä mielessä on yms.
Menis nyt vaan aika äkkiä ja päästäis sinne ultraan näkemään että kaikki on kunnossa! :)
 
vitsit et ottaa nyt niinkuin kaikki päähän. :angryfire No esikoinen tällä hetkellä päikkäreillä, mut tuo syöttäminen ottaa päähän ja kun ei voi nätisti syödä ja sit kun vedetään puhtaita pyykkejä narulta alas, ja se muka on niin hauskaaa. Äiti on asiasta eri mieltä. Ja viikonloppu ottaa myös niin paljon päähän. siis ollaan menossa miehen äidin luo ja ollaan siel yötä. En oikein ole asiasta mielissään. Yritän kuitenkin miehen mieliksi olla jotenkuten. Anoppi ei siis tiedä raskaudesta viel yhtään mitään. Ei olla muutenkaan mitenkään minun mielestä hyvissä väleissä. :smiley-angry005

Viime raskaudesta mulla ei ollu mitenkään makehimo, söin terveellisesti ja paljon hedelmiä. Mut nyt melkein joka päivä olisi saatava jotain makeaa ja etenkin suklaata. Edellisessä raskaudessa riitti että söi oikein tummaa suklaata pari palaa ja vasta raskauden loppu vaiheessa, nyt syöminen meinaa lähteä lapasesta. En kestä, :help

Ja tää jatkuva väsymys. Olen ottanut nyt esikon kanssa yhdessä aamupäivän päikkärit. Molemmat nukutaan vierekkäin sängyssä 1-2 tuntii. helpottaa olotilaa hieman. tänään en ole ehtinyt kun oli muuta menoa. ja siksi varmaan "piikki perseessä " niin kuin puoliso sanoo tätä mun kiukuttelu-vittuuntumista-ym vaihteluita. Välillä käskee ottaa sen piikin perseestä, niin siinä vaiheessa lentelee kyl kirosanoja, onneksi ei viel astioita. :smiley-angry019

no tämmöisiä ajatuksia täällä vaan :schoked025
 
Moikka kaikille! :) Liittyisin mieluusti kans joukkoonne juttelemaan. Vasta liityin sivustolle, ja ongelmia tuon käyttäjänimen vaihtamisessa, mut mikäli sen osaan pian vaihtaa, niin Katriliinaksi meinasin itseni nimetä.

Haamuplussan tein jo 25.5. ja vahvan plussan viikkoo myöhemmin 1.6. LA ois 6.2. ja toinen olis tuloillaan.

Alan nyt lueskella ja tutustuu mitä ootte tänne ehtineet jo kirjoitella :)
 
Sain lueskeltuu pääpiirteissään kaikki viestit ja kuulumiset läpi. Ilmeisesti facen puolella on jo teillä ryhmä, johon kans mieluusti liittyisin, kun tää palsta tosiaan tuntuu hieman jähmeälle käyttää.

Unohdin tuossa yllä kertoilla ittestäni tarkemmin. Ens viikolla ois 31v synttärit, ja kotona hoitovapaalla oleilen esikoisemme 1v4kk kansaa. Tää uus tulokas näillänäkymin jatkaakin suoraan hoitovapaan uudella äitiyslomalla, joten töihin en välissä kerkiä :D Perheeseemme kuuluu mieheni ja pieni koira. Esikko ja koira ovat ihan best buddies. Toivottavasti tämä pikkuinenkin liittyy mukaan heidän remmiin :)

Tänään kasassa 6+1
 
Helmimasumatka alkakoon. Tänään sain testiin plussan ja laskettu aika on 15.2.
Entuudestaan meillä häärii kolme lasta iältään 8, 6 ja 1. En koskaan nuorempana
ajatellut haluavani olla ison perheen (omassa mittapuussani) äiti, mutta elämänpolkuni
on kuljettanut minut tähän tilanteeseen, mistä olen ikionnellinen :)

Onnea kaikille plussanneille! Minä pyörin todennäköisesti vain tällä sivustolla.
 
Täältä varovaisesti hiippailee mukaan yksi odottaja. Omien laskujen mukaan nyt olisi menossa rv 4+2, joten la olisi 23.2. mutta neuvolatäti arvoi puhelimessa että oltaisiin jo rv 5+0 kohdalla menossa, jolloin la olisi 16.2., sillä ensimmäisen plussan tein jo viime viikon keskiviikkona ja jos kierto olisi ollut saman mittainen kuin edellinen, niin tuo 5+0 olisikin todennäköisempi. Oviksen bongailujen perusteella tosin tuo 4+2 on lähempänä. Mutta eipä sillä nyt vielä ole niin suurta merkitystä.
.
Jännittäähän tää asia kaikin puolin, vaikka aika selkeitä oireita on, niin silti vielä pieni epäilys elää, että oonko nyt todella raskaana (tosin kaksi digiä ja 5 puikkoa tuskin on kaikki väärässä... :smiley-ashamed005 ), mitä jos kyseessä on kemiallinen raskaus ja onko nyt kaikki varmasti niin kuin pitää...
Eka neuvola aika 10.7, siihenkin vielä kolme viikkoa aikaa...Ehdin kyllä jo eilen pyörähtää neuvolassa, kun aikaa varatessa mainitsin että oma ylipaino huolettaa, niin hoitaja sitten ehdotti että voisin saman tien käydä siellä niin saisin vähän lukemsita ravinto- ja liikunta-asioista. Sainkin hyvän paketin kaikenlaisia oppaita ja jonkun DVD:nkin, ja hoitaja kyllä sanoi kuvitelleensa puhelun perusteella, että olisin todella valtava, mutta ei kuulemma olekaan suurta hätää tämän ylipainon kanssa. Toki onhan sitä painoa nyt raskausaikana varmasti tarkemmin seurattava kuin jos normi painonen olisin...
 
hei täällä yksi ilmoittautuu mukaan. :) elikkäs LA olisi 6.2, plussan sain tosi ajoissa, oireet on vaihdelleet laidasta laitaa pahoinvointia on ja yökkäilyt ovat alkaneet ajoissa, närästystäkin löytyy, sekä rintojen arkuutta. Tämä olisi 4 raskaus eli 2 onnistunutta ja yksi myöhäinen keskenmeno rv 20. tällä hetkellä on kyllä koava huoli siitä että kuuluuko kovat alaselkä ja vatsa säryt raskauteen kun niitä ei ole ollut muissa raskauksissa eikä edes keskenmenossa. Voisiko ne olla kohdun kasvusta johtuvaa? vai voisio sakkia olla enemmänkin tuolla mahassa, no ens viikolla toiv, selviää mikä on kun on tuo ultra. :)
 
Tervetuloa tyttötiikeri ja kyfi :)

Kyfi, jostain tuolta omista asetuksista sen kohdan luulisi löytyvän, mutta ainahan voit laittaa ylläpidolle viestiä asiasta niin varmasti osaavat neuvoa käyttäjänimen vaihdossa :)
 
Takaisin
Top