Yppy
Näppärä viestien naputtelija
Durina, sinuna ottaisin kyllä yhteyttä neuvolaan tuon asian takia! Kamalaa, jos miehesi satuttaa pikkuista. Totta kai lapsen itku saa hermot kireälle kenellä tahansa, mutta ikinä ei saa pientä loukata!
Meilläkin miehen on vaikea sietää vauvan itkua, mutta ei hän sentään satuta vauvaa. Tytöllä on nyt ollut jonkin verran iltaitkua, tiedä häntä onko masukipuja vai johtuuko vain siitä, että tyttö ehtii päästä yliväsyneeksi ennen kuin saamme hänet uneet. Hän kuitenkin rauhoittuu, kun kannan häntä liinassa ja juttelen rauhallisesti ja laulan. Nyt kun itkuun on löytynyt ratkaisu, tytön saa rauhoittumaan noin puolessa tunnissa (aiemmin hän saattoi itkeä tuntikausia).
Olen yrittänyt saada miehenikin osallistumaan rauhoitteluun, mutta hänellä menee hermo kahdessa minuutissa. Eilenkin hän huusi minulle, että mitä tehdään kun vauva itkee, pitääkö se viedä sairaalaan vai mitä. Tyttöraukka ihan sätkähti miehen sylissä tämän huutoa, ja alkoi itkeä entistä enemmän. Mies syyllistää minua lapsen itkusta (sanoo esim. etten anna tarpeeksi rintaa, tai että jollain muulla tavalla olen aiheuttanut itkun) ja väittää, ettei lapsi rauhoitu hänen syliinsä. No ei tietenkään ihan minuutissa, eikä varmasti jos aikuinen on ihan pinna kireällä ja vihainen. Kyllä vauva sen aistii.
En kuitenkaan usko, että mieheni tekisi mitään pahaa lapselle, niin isin kulta tyttö on. Hän kohdistaa itkun herättämän ahdistuksen ja negatiiviset tunteet minua kohti, mikä tietenkin rasittaa meidän suhdetta. Syy on aina mussa, vain mä voin tehdä asialle jotain jne. Mies tuntuu olevan yhtä aikaa vihamielinen mua kohtaan ja mustasukkainen kun saan tytön rauhalliseksi ja hän ei. No, mä pystyn sentään ottamaan ne tunteet paremmin vastaan, mutta kyllä meidän välillä on ollut useana iltana aika kireä tunnelma. Kyllä tämä tästä, kun tyttö vähän kasvaa...
Jos minun mieheni satuttaisi lasta, vaatisin heti häntä saamaan ulkopuolista apua. Jos hän ei siihen suostuisi, lasta suojellakseni lähtisin suhteesta, vaikka rakastankin miestäni ihan kamalan paljon. Jos miehesi pystyy myöntämään ongelmansa ja on valmis tekemään töitä muuttaakseen toimintaansa, niin olette jo voiton puolella. Mutta jos asenne on sellainen, ettei suostu myöntämään tilannetta, niin siinä ei paljoa mitkään maailman haukut auta. Koettakaa rauhallisesti keskustella asiasta ja puhu miehellesi avun hakemisesta, ilman syyllistämistä ja haukkumista. Lyö kuitenkin asiallisesti kortit pöytään ja kerro, kumman edun pistät edelle: miehesi vai lapsesi.
Me käytiin muuten tytön kanssa kahdestaan viikonloppureissulla mummolaan. Mies ei päässyt mukaan, ja vähän nihkeästi laski meidät kahdestaan liikkeelle. Tyttö täytti sitten kuukauden tuolla reissulla. Hyvin meni junamatka ja koko visiitti muutenkin, perhe ja ystävät saivat ihastella vauvaa ja mä sain vähän vaihtelua tähän kotona istuskeluun.
Meilläkin miehen on vaikea sietää vauvan itkua, mutta ei hän sentään satuta vauvaa. Tytöllä on nyt ollut jonkin verran iltaitkua, tiedä häntä onko masukipuja vai johtuuko vain siitä, että tyttö ehtii päästä yliväsyneeksi ennen kuin saamme hänet uneet. Hän kuitenkin rauhoittuu, kun kannan häntä liinassa ja juttelen rauhallisesti ja laulan. Nyt kun itkuun on löytynyt ratkaisu, tytön saa rauhoittumaan noin puolessa tunnissa (aiemmin hän saattoi itkeä tuntikausia).
Olen yrittänyt saada miehenikin osallistumaan rauhoitteluun, mutta hänellä menee hermo kahdessa minuutissa. Eilenkin hän huusi minulle, että mitä tehdään kun vauva itkee, pitääkö se viedä sairaalaan vai mitä. Tyttöraukka ihan sätkähti miehen sylissä tämän huutoa, ja alkoi itkeä entistä enemmän. Mies syyllistää minua lapsen itkusta (sanoo esim. etten anna tarpeeksi rintaa, tai että jollain muulla tavalla olen aiheuttanut itkun) ja väittää, ettei lapsi rauhoitu hänen syliinsä. No ei tietenkään ihan minuutissa, eikä varmasti jos aikuinen on ihan pinna kireällä ja vihainen. Kyllä vauva sen aistii.
En kuitenkaan usko, että mieheni tekisi mitään pahaa lapselle, niin isin kulta tyttö on. Hän kohdistaa itkun herättämän ahdistuksen ja negatiiviset tunteet minua kohti, mikä tietenkin rasittaa meidän suhdetta. Syy on aina mussa, vain mä voin tehdä asialle jotain jne. Mies tuntuu olevan yhtä aikaa vihamielinen mua kohtaan ja mustasukkainen kun saan tytön rauhalliseksi ja hän ei. No, mä pystyn sentään ottamaan ne tunteet paremmin vastaan, mutta kyllä meidän välillä on ollut useana iltana aika kireä tunnelma. Kyllä tämä tästä, kun tyttö vähän kasvaa...
Jos minun mieheni satuttaisi lasta, vaatisin heti häntä saamaan ulkopuolista apua. Jos hän ei siihen suostuisi, lasta suojellakseni lähtisin suhteesta, vaikka rakastankin miestäni ihan kamalan paljon. Jos miehesi pystyy myöntämään ongelmansa ja on valmis tekemään töitä muuttaakseen toimintaansa, niin olette jo voiton puolella. Mutta jos asenne on sellainen, ettei suostu myöntämään tilannetta, niin siinä ei paljoa mitkään maailman haukut auta. Koettakaa rauhallisesti keskustella asiasta ja puhu miehellesi avun hakemisesta, ilman syyllistämistä ja haukkumista. Lyö kuitenkin asiallisesti kortit pöytään ja kerro, kumman edun pistät edelle: miehesi vai lapsesi.
Me käytiin muuten tytön kanssa kahdestaan viikonloppureissulla mummolaan. Mies ei päässyt mukaan, ja vähän nihkeästi laski meidät kahdestaan liikkeelle. Tyttö täytti sitten kuukauden tuolla reissulla. Hyvin meni junamatka ja koko visiitti muutenkin, perhe ja ystävät saivat ihastella vauvaa ja mä sain vähän vaihtelua tähän kotona istuskeluun.