Heinäkuun hekumoinnit ;)

littledaisy, kumpa voisin piristää :think005
Meille tuli tänään kirkkoherranvirastosta paperit ja soitin sit kans samantien sinne ja varasin kasteajan ja -paikan sekä tietysti papin. Sattu hyvä tuuri kun oli juuri kahdesta vaihtoehdosta valittavana pappi, joka kastoi esikoisen sekä vihki meidät :smiley-ashamed004 Ne onkin jo sitten kuukauden päästä (4.8), kun pyydettiin kummiksi sellaista joka on muuttamassa puoleksi vuodeksi kiinaan ja saattaa olla vielä tuolloin suomessa... Tilat ovat kirkon viereisessä rakennuksessa, mutta kaste tapahtuu samassa tilassa kuin itse kahvituskin, samallalailla kuin esikoisellakin. Nyt sitten alkaakin mietintä mitä tarjolle ja kuinka paljon itse pystyy tekemään. Anoppi hoitaa kastemekon kuntoon ja "oikeanväriseksi", kastemalja löytyy itseltä ja ja... Ainakin helpottaa kun astiat ja pöytäliinat tulevat paikan päältä eikä kotonakaan tarvitse siivota ennen eikä jälkeen laughing7 Vieraita tulee varmaan max.40.
 
Voi littledaisy tiedän kyllä tuon tunteen. Meillä on LA huomenna ja joka päivä kun ajattelee, ettei odotus tästä enää raskaammaksi käy, niin seuraava päivä tuo mukanaan lisää vaivoja ja raskaamman olon. Päivät ne vain taitaa pidentyä mitä lähemmäs LAta mennään ja varsinkin sen jälkeen kun ollaan yli. Luin jostain, että suurin osa vauvoista syntyy 40+3 tai 40+4, eli lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, että yleensä menee yli. Minäkin aloin jo tänään miettimään, että yliaikakontrolliin taidetaan mennä. Omalla äidillä kaikki lapset syntyneet 40+ viikolla ja siskolla molemmat 41+ viikoilla, joten toivo elää ettei nyt ihan käynnistykseen asti joutuisi.

Tsemppiä kaikille joilla LA jo nurkan takana ja synnytystuulia!! :)
 
Hehkeää Heinäkuuta!
Hirveen kuuma, missä ne rankkasateet mitä tänne etelään luvattiin..? :o

Mulla on mieli maassa kun kuulin viime vkloppuna kuinka meidän "hyvä ystävä", mieheni kummitytön äiti, on huudellut tuolla pitkin kyliä ystäväpiirillemme kuinka meidän ei pitäisi saada lapsia. Ilmeisestikkin sen takia etten minä ole tarpeeksi kypsä äidiksi.

En tosiaan ole ikinä muiden muksuista tykännyt, mutta kyllä se oma on ihan eri asia. Onneksi hän on itse kunnon superäiti!

Rupee niin ottaa päähän! Koko raskauden olen kuunnellut kuinka mun ajatusmaailman on ihan väärin ja en saisi ostella mitään vaatteita etukäteen kun ne menee heti pieneksi ja miksi tuhlaan rahaa ulkomailta tilattuihin prinsessamekkoihin kun pitää ostaa sitä ja tätä ja tota, AAARRGGH!!!!!!!!!!!!!

Mielestäni paras juttu on siinä, että he ovat kaveripiirimme ainoat lapselliset, luulis että olis kiva kun muutkin rupee lisääntymään, mutta ei...
 
Onpas siinä Ancy hieno "ystävä". Mulla nousee karvat pystyyn sekä siitä, että joku arvioidaan jo ennalta huonoksi äidiksi pinnallisista syistä ja siitä, että sanellaan mitä kuuluu ja mitä ei pidä tehdä, kun kyse ei ole lapsen terveyteen vaikuttavista asioista. Toki vinkit ja neuvot on aina tervetulleita ja kyselenkin niitä aktiivisesti lähipiiriltäni, mutta päätökset haluan tehdä niiden pohjalta itse. Juuri tuollainen yläpuolelle asettuminen, että toinen ei itse ymmärtäisi mihin on varaa ja mihin ei, on todella rasittavaa munkin mielestä. Niin ja lapsirakas en minäkään ole yleisesti ottaen, vaan pidän joistakin lapsista enemmän kuin toisista. Uskon myös, että oma lapsi on sitten eri asia.

Olikohan tässä mitään pointtia, pisti vaan harmittamaan Ancyn puolesta. Mä nyt olen melkoisen itsepäinen ihminen ja joskus tehnyt valintojakin toisin kuin on neuvottu, jälkeenpäin ajatellen ihan vaan todistaakseni, että teen päätökseni itse. Sukuvika, toivottavasti ei periydy ihan näin pahana eteenpäin, tai ollaan vielä pulassa. :-D
 
Ei se auta, päivällä vielä yritin itteäni psyykata, mutta kyllä raskaus on haitarista. Turvonneet jalat ja kädet, hirveä ponnistelu jo sohvalta noustessa, väsyminen pienistäkin kotiaskareista, rumat jättivaatteet, raskausarvet, ummetus, peräpukamat, närästys, kömpelyys, hitaus, hengästyminen, jne. Haluan takaisin normaalit vaatteet, "entisen" vartalon, mahdollisuuden juosta 7km ja touhuta normaalisti, ilman että tarttee miettiä mahtuuko kengät tänään jalkaan tai mitä jos tipun tuolilta verhoja vaihtaessa. Suututtaa. Onhan se sen arvoista ja palkinto on jotain odottamisen arvoista ja niin ihanaa, ettei sitä varmasti osaa edes kuvitella. Silti se ei lohduta tällä hetkellä pätkän vertaa. Tähän kun lisätään synnytys ja loputon huoli jo syntymättömästäkin lapsesta, niin kyllä jokainen äiti on sen arvostuksen ansainnut. Tsemppiä teille muille isoille, pienille, turvonneille ja vähemmän turvonneille mammoille! Loppusuoralla ollaan, ei siinä muu auta ku niin ajatella.
 
Mulla on samat fiilikset kun sulla littledaisy! Laskettu aika oli ja meni eilen. Neuvolassa ovat koko ajan ennustaneet isoa lasta (väh.4kiloa laskettuna) ja oli sovittu, että jossei ole tullut laskettuun mennessä, laittavat lähetteen uuteen kokoarvioon. Nyt kuitenkin oli oma nla-täti jäänyt lomille ja tämä sijainen ei suostunut laittamaan lähetettä vaan antoi ensi viikolle uuden ajan normaalisti. Ei tässä muuten mitään, mutta pelottaa mikä möhkäle sieltä tulee ja mahtuuko se edes :(.
 
Pippinen: Samaa mieltä. Tai siis onhan tästä nauttinutki, mutta kyllä mulle olis riittäny kaheksan tai seitsemänki kuukautta tätä ihanuutta. Vatuttaa, ku nuo raskausarvetki napsahti viimesen neljän viikon aikana...Että ei voinu olla tulematta, ku piti vielä tämäki kokea. Kiitos ihanaa. Luulin säästyväni edes JOLTAKIN vaivalta, mutta ei.
Eilen pääsi jo sellanen turhautumis-itkuki, ku ei jaksais enää. Tuntuu niinku olis omassa kropassaan vankina. Lisälihaa on tullu kakskyt kiloa ja tuskin näitä niin vaan saa poiskaan, ku työ on ollu niin liikkuvaista ja nyt sitä sitte jämähdetään vauvan kans kotiin. :confused:

Siis ONHAN tää ihan oikeesti ihanaakin joo, mutta aikansa kutakin. TUU JO VAUVA KOTIIN!!!!! :welcome
Tuleva isäki eilen jo hädissään koputteli mahaa ja jutteli jonnekki jalkovälin suunnille, että: "Iskä täällä. Tuuppa pois jo, tuo äiti tuppaa tuleen pikkuhiljaa vähän hulluksi..."

LA on kuitenki siis vasta sunnuntaina. Jotenki vaan luulin synnyttäväni pitkästi ennen laskettua aikaa, niin käyhän se odottelu jo hermoon. Iteppä oon siis herneen nenääni työntäny. Karman laki. Sukulaisillekki jo povasin pari viikkoa sitte tekeväni juhannusvauvan, (oi niitä aikoja). Eipä tullu vauvaa ei. Pitäisköhän nyt alkaa isoon ääneen huuteleen, että:"Käynnistykseen asti mennään!!! Halojata halloo, ei mittään kiirettä kellään!!" ,niin sillonhan se tieten käynnistyis saman tien mun tuurilla. :laughing5 Taidanpa testata.
 
Mä en jaksa sitä, kun nyt joka päivä joku kysyy, onko mulle mitään tuntemuksia, enkö vieläkään ole synnyttänyt tai muuta vastaavaa. Oon jo sanonu, että ilmotan kyllä sitten, kun jotain tapahtuu/vauva on syntynyt. Anoppi on se pahin, vaikka lapsenlapsia sillä onkin jo ennestään neljä. Eipä oma äitikään yhtään sen fiksumpi ole...

Itse oon jo asennoitunu pari päivää siihen, että tässä saatetaan olla yhessä kasassa vielä useampi viikko. Olo on ihmeen tyyni, vaikka vointi ei ole kokoajan helpoimmasta päästä.
 
On tästä hekumointi aika kaukana :D Mä olen aika varma että oon sukua saatanalle, koska käyttäydyn ku pieni piru. Näinköhän jää ekaksi ja vikaksi lapseksi. Jännä nähdä.
 
Ja Ancylle; Oliskohan tällä "Vuoden äiti ehdokas 2013".lla pikkasen oma mopo karannut ojan puolelle ja pipo pikkusen liian kireellä? :D Voisin heittää tähän ehdotuksen mitä hänelle voisi sanoa, mutta epäilen että mut heitetään pois asiattoman kommentin vuoksi koko palstalta.
 
Kiitos kaikki ihanat naiset! <3 Jotenkin sitä oli ajautunut luulemaan, että on ihan yksin näiden olojen kanssa :( ja piti muutamien teidän kommentteja lukea täältä ihan miehellekin, että hän sai vähän yleisempää käsitystä siitä kuinka kivaa tämä loppuraskaus onkaan! :) Tuntuu nyt ymmärtävän minunkin oikutteluja hieman paremmin. :D

Mies oli eilen aika ihana, kiskoi minut masentuneesta olosta (kun itkeä tihrustin, ettei vauva suostu ikinä tulemaan ulos ja ettei siellä ehkä oikeasti mitään vauvaa olekaan - kaikki on vaan huijanneet meitä!) ja ajoi Helsinkiin, sinne mistä meidän tarina on alunperin alkanut. Käveltiin, käytiin jäätelöllä ja sitten vei minut vielä syömään. Illaksi vuokrattiin vielä elokuva, jota katsellessa hieroi mun jalkoja. Näin juhlistettiin meidän beebiksen laskettua aikaa. <3

Illasta ja alkuyöstä sitten taas supisteli ja minä taas pöhkönä "uskoin", että joko jo. No eipä ei. Täytyy yrittää tällekin päivälle keksiä jotain ihan muuta ohjelmaa, ettei ehtisi yhtään pohtia koko masua.. (Liekö tällaisena valaana enää onnistuu kaikkine näine vaivoineen ja kun ei edes jaksais..) Olen tehnyt itselleni muuten listaa kaikista raivostuttavista asioista mitä raskauteen liittyy, etten ala baby blues aikana siitä taas "hekumoimaan". :D Nopeasti kun ne olot sitten unohtuu.

Niin ja ketjun nimeksi olisin voinut osuvammin ehkä laittaa "heinäkuun hatutukset". ;)
 
Jep, jotenkin mä olin kuvitellut, että se on tuo alapää, joka tässä projektissa kärsii mutta nyt näyttää siltä että myös yläpää saa osansa. En jaksa enää!

Upeinta on tosiaan nuo jokapäiväiset puhelut hyvää tarkoittavilta läheisiltä "joko supistaa" EI. Ja siihen perään vakuuttelu että "lasketusta ajasta se odotus vasta kunnolla alkaa"AIJAA.

Täällä on myös tuttua isän juttelu lapselle, että tule jo pois, hänkään ei jaksa enää tuota vaimoa. Ja turhautumisitkut, jonka seurauksena tuli niin armoton päänsärky että jouduin jo soittamaan laitokselle keskellä yötä että mitä lääkettä saa ottaa. No ei muuta kuin panadolia, että mamma ottaa siellä nyt ihan iisisti ja yrittää nukkua. Argh!

Jo taas helpotti purkautuminen. Kiitos ja anteeksi :D
 
Hyvä kuulla että joku muukin märsää niin paljon että pää räjähtää :D mulla varmaan valu osa aivoistakin eilen rään mukana. Epävarmuus ei ole mun ystävä YHTÄÄN, ja siksi on mieli vähän vinossa. Mut hei naiset, kyllä tää tästä, on siinä sitten ihmettelemistä kun totuus onkin paljon simppelimpi kuin mitä osasi stressata :)
 
Littledaisy, ihanan päivän miehesi sinulle järjestikin! :) Kyllä kaikki huomio ja hemmottelu tekee nyt vain hyvää. Mies heti herättyään silitteli selkää ja sanoi että näytän hyvältä :love017 Turvonnu valas olisi ehkä osuvampi ilmasu laughing7

Meillä miestä tuntuu tuo synnytys jännittävän enemmän kuin mua. Raukka tuntuu nukkuvan yhä huonommin yönsä. :rolleyes:
 
Ihanaa että muitakin ärsyttää, itkettää ja hermot on kireällä näin loppusuoralla! Välillä tuntuu että ite on ainut kenestä näin tuntuu mutta tieto siitä että muitakin niin helpottaa :cool05 Tuntuu että loppuakohti kaikki vähäisimmätkin oireet mitkä vois viitata synnytykseen ovat hävinneet ja silti on jotenkin kamalan tuskanen olo :/ Tänään on ollut jotenkin kamalan levoton olokin. Ei oikein tiedä mitä tekis ja miten päin olis. Hermostuttaakin välillä ihan hirveesti kun vauva ei halua ulos tulla! Pitää yrittää keksiä jotain tekeistä ettei ajatukset pyöri koko aikaa näiden asioiden ympärillä :)
 
Mulla tiedossa vielä "ulkoilua" ystävättärien kanssa tänään illalla ja sit ei kummempia sovittuja menoja enää ko huomenna olis laskettuun se viikko <3 jos sitä vähän illalla räpyttelis silmiä tolle ukolle ;) ja sunnuntaina siivois keittiön kaapit.....hahhaha...aivan niin ku ne kolme ässää hihassa auttais asiaa ;) ei vaan kovastikkaan enää jaksais näitä polttoja ku ovat niin ikäviä..mutta muuten yritän pitää lipun korkealla vaikka sattuukin aina välillä aika lailla <3 nyt taas ihanaa kun tuo ukko vapaapäivillä viikonlopun...hieman apua tuon esikoisen kaitsemisessa ja voi vaikka kellahtaa sänkyyn jos äityy särky pahaksi. hehkeää olo noin ulkoisesti ei voi kyllä kehua olevan :D hahhahahah!!
 
Täällä vielä pitempu loppusuora mutta silti ku perseeseem ammuttu karhu.. onneksi mies ymmärtää ja vaikkei aina ymmärtäiskään niim tsemppaa kovasti.. levoton, iso valas olo.. toista jalkaa turvottaa ja kaikki on päin pyllyä.. no kummasti piristi lun jaksai pestä nassun kylmällä, laittaa korvikset ja hiukset aisoihim.. ehkä tää tästä. Pinkink eväiden kera rannalle eikä yhtään synnytksen ajattelua..

Ja oih kyllä sitä odottaa että pääsee juoksemaan, saa omia kunnon vaatteita päällensä ja kaikki kolme lasta kainaloon.. vaikka kuinla sitten ois puklun tuoksuinen ja väsynyt rouva.. :D :D

Vaivoja en vaivaudu edes luettelemaan eihän ne mitään edes meinaa kuitenkaam... koskaan..ikinä.. ;)
 
Ihanaa lukea kyllä ettei tartte olla tämän heinäkuun hehkunnan kanssa yksin! Nyt voi sitten miettiä sitä "nainen on raskaana kauneimmillaan". laughing7 Tuntuuki ihan siltä, mutta onneks huumori auttaa. Bassaria sama täällä, että se ensimmäinen 7-8 kuukautta meni tosi helpolla ja ilman suurempia vaivoja, oli oikeastaan tosi ihanaakin aikaa olla sellaisella kohtuu sievällä vatsalla. Nyt kun alkaa olemaan kokoa valas, niin olokaan ei oo kovin sievä.

Littledaisyn mies on kyllä ollut ihana!

Tuota Tessan mainitsemaa märsäämistä on täälläki ollu. Eilen itkin miehelle, että miehet ei tiiä mistään mitään, mitä naiset käy läpi raskauden aikana. :confused2

Onneks nuo miehet osaa olla ihania ja ymmärtäväisiä, meilläkään mies ei oo tainnu koko raskausaikana kertaakaan edes kypsyä mun hormoonimyrskyihin, vaan on jaksanut silitellä ja yrittää ymmärtää.

Täällä muuten ihan sama kuin Kukkainen. Tuntuu, että vähäinenkin supistelu on kadonnut ja mitään ei tapahdu. Lohdutuksena aion syyä suklaakakkua ja lähteä mökille saunomaan, josko se lapsi alkais kyllästymään yksiöönsä. Onhan tänään kuitenki meidän LA, eli ENÄÄ kaks viikkoa synnytykseen.!!! :schocked028 :help
 
Littledaisy, laitoinki sulle tsemihaleja tuolla synnytystuntemuspuolella. Kaikki sormet ja varpaat (omat ja masukin) täällä pystyssä teille, et saatte oman pikku tuhisijan pian kainaloon. <3
 
Kiitos Minttu! Täällä ei jakautumisaaikeita pikkuneidillä ole. Tuskaa löytyy pitkin päivää ja yötä joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Monien jo vauvautuneiden ystävien kanssa keskusteluissa ollaan todettu, että he nukkuvat paremmmin ja enemmän öisin kun meikäläinen, joka ravaa pitkin yötä vessassa, pyörii kipujen kanssa sängyssä ja vahtailee hereillä supistuksia ja kävelee ympäri taloa pahoinvoivana. Ja siis koko ajan väsyttää.

Eilinen oli ihan kamala päivä. Olin niin masentunut, että kieltäydyin nousemasta sängystä eikä ruokakaan maistunut koko päivänä. Kaikki tuntui niin turhalta. Tämä raskaus on ollut tosi vaikea kaikkine pahoinvointeineen ja kremppoineen verrattuna aikaisempaan. Ja odotukset raskaudelle oli alusta saakka "suuret". Huomaan, että olen hieman katkera vielä siitä, että nyt vauva pistää vielä kesänkin kuviot aivan uusiksi pistämällä äidin "kärsimään" mahdollisimman pitkään. Tuo oli nyt aika kärjistetysti sanottu tiedän, mutta kun on ollut toukokuun lopusta saakka valmiuksissa siihen, että vauva saattaisi tulla niin kieltämättä tässä vaiheessa jo turhauttaa. Siivoilla kämppääkin jatkuvasti uudestaan sitä vauvaa varten jne. Turhauttaa kun ei tunnista enää edes itseään, ei henkisesti eikä fyysisesti. "Ei tämä ole mun käsi? Sormuksetkin puuttuu. Eikä nämä ole mun jalat?!? Eihän ne edes tunnu omilta jaloilta!"

Eilisen itkupotkuhysteriamasis -päivän jälkeen keksittiin miehen kanssa pieni oljenkorsi, jolla selviän ehkä henkisesti päivästä toiseen. Nyt voi nauraa, kun näin heikoissa kantimissa on meikäläisen mielenterveys. Joka päivä maistamme uutta (aina eri) jäätelöä ja arvostelemme sen tähdin. Tulokset kirjataan vihkoon. Keskenään voi valita saman jätskin, mutta sitä ei saa "kisan" aikana valita sitten enää uudestaan. Esikoinen oli skabasta fiiliksissä ja askarreltiin tänään vihkoa ekalle jätskireissulle. Näin saa esikoinenkin vielä iloa tämän odotuksen aikana ja äipän on pakko lähteä liikkeelle sängystä joka päivä. Skaba päättyy siis siihen kun vauva suvaitsee saapua.

Niin, ja nyt on alkaneet täällä puhelimet soida "Joko? Eikö vieläkään?!" Aikaisempaan kohteliaaseen radiohiljaisuuteen verrattuna. Yksi teoria vauvattomuuteen kuulema se, että hän odottaisi herttuattaren vauvaa. Just just, ei saanut oikein minulta edes kohteliasta hymähdystä moinen kommentti.

Täytyy varmaan tosissaan alkaa lukea noista yliaikaistarkastuksista, käynnistyksistä jne, jotta osaisi jotenkin henkisesti valmistautua. Lupaan startata niille sitten ensi viikolla oman ketjun kun alkaa olla ajankohtaista.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top