Haaveena esikoinen

[Heipsy]

Kp2 tänään, ei tullut jouskaria vähän silti harmittaa, mutta jotenkin tähän kiertoon tänään on luottavaisempi fiilis, kun viime kierrossa halut oli noussut pitkästä aikaan oikeen koviks.

Muutenkin luteaalivaiheen nälkä oli isompi kun yleensä, ja nyt finnejä on vähemmän näin menkoiks muutenkaan ei oo vielä tarvinnut lääkkeen lääkettä ottaa menkkakipuihin (jotka on lähinnä pientä jomottelua) ja aika hyvä fiilis. Eli oon toosi varma siitä, että ruokavaliolla on oikeesti tähänkin vaikutusta. Ja jos oikeesti näin vaikuttaa kiertoon, niin pakko se plussa kai joskus on tultava?

Ja jos ei, selvittelin jo miten lähetään heinäkuun lopussa liikkeelle. Ainoo, etten tiiä voiko lähetettä työterveydestä pyytää, kun ei ihan työhön liittyvää tää kait oo mistä muut on lähetteen hoitoihin hakeneet?

 

[Sinertävää]

Kp2 tänään, ei tullut jouskaria vähän silti harmittaa, mutta jotenkin tähän kiertoon tänään on luottavaisempi fiilis, kun viime kierrossa halut oli noussut pitkästä aikaan oikeen koviks.

Muutenkin luteaalivaiheen nälkä oli isompi kun yleensä, ja nyt finnejä on vähemmän näin menkoiks muutenkaan ei oo vielä tarvinnut lääkkeen lääkettä ottaa menkkakipuihin (jotka on lähinnä pientä jomottelua) ja aika hyvä fiilis. Eli oon toosi varma siitä, että ruokavaliolla on oikeesti tähänkin vaikutusta. Ja jos oikeesti näin vaikuttaa kiertoon, niin pakko se plussa kai joskus on tultava?

Ja jos ei, selvittelin jo miten lähetään heinäkuun lopussa liikkeelle. Ainoo, etten tiiä voiko lähetettä työterveydestä pyytää, kun ei ihan työhön liittyvää tää kait oo mistä muut on lähetteen hoitoihin hakeneet?

Laitoin viestiä terveysasemalle Maisassa. Kirjoitin että ollaan vuosi yritetty ja haluttaisiin lähete lapsettomuushoitoihin. Kysyivät onko ollut tupakointia viimeiseen kolmeen kuukauteen (ei). Tk:ssa sitten otettiin pituus/paino, haastateltiin ja mulle tehtiin pieni sisätutkimus jossa lähinnä katsottiin ettei ole mitään tautioireita. Sitten tuli parit labrat ja klamydiapissa. Me saatiin aika tosi nopeasti, ja olen ihmetellytkin kuinka äkkiä on mennyt. Laitoin jouluna viestiä ja nyt maaliskuussa oli lapsettomuuspolilla ensikäynti.

 

[Haaveilija25]

Ja jos ei, selvittelin jo miten lähetään heinäkuun lopussa liikkeelle. Ainoo, etten tiiä voiko lähetettä työterveydestä pyytää, kun ei ihan työhön liittyvää tää kait oo mistä muut on lähetteen hoitoihin hakeneet?

Kävin jossain kohtaa yksityisellä gynellä muissa asioissa ja kysyin tätä samalla. Sanoi että voi joko 1) ottaa yhteyttä oman kunnan/hyvinvointialueen terveydenhuoltoon tai 2) käydä yksityiseltä gyneltä hakemassa lähetteen. Mulla ei kuulu työterveyteen yhtään mikään gynekologin visiitti, joten tämä menisi omasta pussista.

Mä tein kohdan 1 mukaan, otin yhteyttä Hyvaks seksuaaliterveyden ajanvarausnumeroon, ja saatiin sieltä aika neuvolaan ihan seuraavalle viikolle! Molempien piti tulla sinne mukaan. Puhelimessa jo kysyi että onko ollut vuosi yritystä, onhan BMI alle 30, enhän tupakoi, jne.

Neuvolassa kätilö kysyi meiltä 100 kysymystä (taas BMI, tupakointi, mutta myös kaikki muut) ja antoi ohjeet verikokeeseen, sperma-analyysiin ja sukupuolitautinäytteisiin ja varasi ajan lääkärille kuukauden päähän, sinnekin pitää tulla molempien. Lääkärissä sitten katsotaan läpi testitulokset ja tutkitaan molemmat ja sieltä saadaan lähete lapsettomuuspolille.

HUOM, julkisella on kesällä vissiin aika pitkä sulku, ehkä kesäkuusta elokuuhun (??), jolloin on kesälomia ja silloin ei vissiin tapahdu juuri mitään... Jännityksellä odotan mitä lääkäri ensi viikolla sanoo, taitaa mennä suoraan syksylle tuo meidän lähete. Ja paikkakunnasta riippuen lapsettomuuspolille voi kuulemma olla 4-7kk jono. Sitäkin nyt jännitän että miten pitkä se tulee täällä olemaan!

 

[Maijjja]

@Heipsy minä taas sain työterveydestä lähetteen. Meillä kuuluu erikoislääkärin konsultaatiot (ml. gynekologia), joten otin sinne yhteyttä, gyne tutki, antoi Letrot ja teki lähetteen eteenpäin. Toki alunperin työterveyslääkärille kerroin, että on kipuja ja kuukautishäiriö, jonka takia haluaisin lähetteen gynelle. Eli jos puhtaasti lapsettomuuden takia sitä pyytää, niin tuskin menee työterveyden piikkiin.

 

[Heipsy]

”Ihana” lukea vähän muiden polkuja. Kiinnostais kanssa tietää, että tuliko teillä, ketkä ootte päässeet/päätyneet (miten sen haluaa sanoa) sellasta oloa, että ei oo toivoa tai lopetitteko yrittämistä missään vaiheessa? Millasia fiiliksiä on ollut esim just pari-kolme kuukautta vaikka ennen?

Tänään jotenkin iski kunnolla tajuntaan, et mitä jos me ei voidakkaan saada lapsia, kun yritystä tulee nyt 9kk täyteen. Ei tässä hirveen montaa kuukautta oo enää siihen vuoteen ja vitsi, miten kurjalta se alkaa tuntumaan. Mä niin toivoisin, ettei kukaan joutus näin montaa kuukautta oottelee saati pidempään.

 

[Haaveilija25]

”Ihana” lukea vähän muiden polkuja. Kiinnostais kanssa tietää, että tuliko teillä, ketkä ootte päässeet/päätyneet (miten sen haluaa sanoa) sellasta oloa, että ei oo toivoa tai lopetitteko yrittämistä missään vaiheessa? Millasia fiiliksiä on ollut esim just pari-kolme kuukautta vaikka ennen?

Tänään jotenkin iski kunnolla tajuntaan, et mitä jos me ei voidakkaan saada lapsia, kun yritystä tulee nyt 9kk täyteen. Ei tässä hirveen montaa kuukautta oo enää siihen vuoteen ja vitsi, miten kurjalta se alkaa tuntumaan. Mä niin toivoisin, ettei kukaan joutus näin montaa kuukautta oottelee saati pidempään.

Virtuaalinen halaus! Noi on niin tuttuja tuntemuksia!
Mun top3 selviytymismekanismit ovat olleet:

• TILASTOT. Aina kun oon ollut turhautunut tai malttamaton, oon muistuttanut, että iso osa pareista onnistuu vasta kun se vuosi on tulossa täyteen. Se on joka kuukausi vain joku 20% mahis niin ihan voi vaan käydä huono tuuri!
• ETÄISYYS. Oon pitänyt tän aiheen itselleni vähän etäisenä. Ei olla puhuttu "Sitten kun meillä on lapsia..." vaan "Sitten JOS meillä tärppää..." enkä oo vielä ostanut mitään leluja, vaatteita, tms vaan oon yrittänyt hyväksyä sen epäonnistumisen jo etukäteen.
• JATKA ELÄMÄÄ. Edelleen jatkan harrastuksissa käymistä, kaverien näkemistä, teen suunnitelmia puolen vuoden päähän. Tää on musta se kaikkein tärkein. Jos jätän kaikki menot ja reissut välistä "koska saatan olla raskaana", en tekis varmaan ikinä mitään...

Mun puolisosta on myös ollut tosi iso apu, hän on sanonut että päätti että kun me avioon mentiin, että se on elämänmittainen tie. Me ollaan puhuttu tästä paljon ja käyty läpi että jos me ei voida saada lapsia, me molemmat hyväksytään se, ja voidaan sitten yhdessä suunnitella esim. adoptiota. Se vie paljon kuormaa harteilta, että tietää, ettei jää yksin, vaikka "vika" olisikin minussa.

Meillä siis tuli tässä kuussa tasan 1 vuosi täyteen, ja vaikka se toki turhauttaa, periaatteessa oli helpotus ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, kun tuntui että sieltä voidaan saada sitten apua. Toki oon aika varma että syypää on mun rakkulaiset munasarjat ja sen aiheuttama anovulaatio (etenkin kun miehen spermanäytteen tulokset tuli jo ja se tulos oli normaali) ja oon lukenut että PCOS:ään tepsii hoitokeinot oikein hyvin. Spermanäyte piti käydä ottamassa yksityisellä omaan laskuun eli senhän voi jo tehdä, jos se mietityttää.

Neuvolassa myös tarjottiin keskusteluapua jo heti siinä käynnillä, en silloin sitä kokenut tarvitsevani, ja sanoi että sitä voi käyttää myös myöhemmissä vaiheissa, koska prosessi sisältää paljon odotusta, odotusta ja odotusta.

Tästä huolimatta kyllä mullakin on tullut välillä turhautumista. Pahin oli kun viikko neuvolakäynnin jälkeen ovulaatiotesti-ikkuna päättyi taas ilman huippua (miten voi tulla raskaaksi, jos ei edes ovuloi...) ja pikkusisko oli juuri ollut käymässä ja oltiin puhuttu asiasta ja hän kertoi että alkavat tänä vuonna yrittää. Olin niin innoissani mutta seuraavana päivänä siskon lähdettyä sain itkukohtauksen, koska tajusin että vaikka olisin innoissani siskon onnistumisesta, varmasti itkisin myös kateudesta, jos heillä tärppäisikin heti, kun hän on minua nuorempi. Onneksi sittemmin olen saanut yhden ovulaation kiinni, siitä tuli heti valtavasti toivoa että tämä keho osaa sittenkin ovuloida!

On myös auttanut jutella näistä haasteista esim. siskolle ja hyvälle ystävälle, niin joku lähipiiristäkin tietää, mitä on meneillään. En tietenkään joka päivä heille raportoi joka tunnetta mutta tietävät mitä haasteita mulla on menossa ja auttaa paljon, kun voi jakaa ilot ja surut jonkun kanssa.

Sori kun tuli vähän pitkä viesti, mutta halusin tsempata! Onko sulla jotain harrastuksia, omia projekteja tms minkä suunnittelusta tulevaisuuteen sais lohtua vaikka ei tärppäiskään?

 

[Sinertävää]

”Ihana” lukea vähän muiden polkuja. Kiinnostais kanssa tietää, että tuliko teillä, ketkä ootte päässeet/päätyneet (miten sen haluaa sanoa) sellasta oloa, että ei oo toivoa tai lopetitteko yrittämistä missään vaiheessa? Millasia fiiliksiä on ollut esim just pari-kolme kuukautta vaikka ennen?

Tänään jotenkin iski kunnolla tajuntaan, et mitä jos me ei voidakkaan saada lapsia, kun yritystä tulee nyt 9kk täyteen. Ei tässä hirveen montaa kuukautta oo enää siihen vuoteen ja vitsi, miten kurjalta se alkaa tuntumaan. Mä niin toivoisin, ettei kukaan joutus näin montaa kuukautta oottelee saati pidempään.

Musta oikeasti se viimeinen puolivuotta oli epätoivoisin ja pahin. Ehkä hiukan sittenkin kun odotti yhteydenottoa lapsettomuuspolilta. Jotenkin oli kiire tulla raskaaksi "ennen kuin joutuu hoitoihin". Mulla alkoi masennus oireilla uudestaan, elin elokuvan sitä kohtausta jossa on ankeusfiltteri kaiken yllä. Sitten onneksi alkoi helpottamaan, ja polin ensikäynnin jälkeen oli paljon valoisampi olo. Jotenkin kun tietää että saa apua ja ettei ole ainoa, jolla on samanlainen ongelma. Mulle oli tosi merkityksellistä nähdä siellä odotustilassa paljon muitakin pariskuntia.

Tsemppiä Kyllä tunnelin päässä on valoa.

Edit. Kannattaa lukea Satu Lindholmin Projekti vauva. Mulla ahdistus johtui usein siitäkin, kun en tiennyt lapsettomuushoidoista ja tutkimuksista, tuo kirja oli ihana ja hälvensi itseltänikin huolia. Luin sen joskus viime syyskuussa.

 

[Kesäheinä85]

Onhan noita huonoja ja hyviä päiviä vuorotellen... Varsinkin kun kesti sinne 35 -vuotiaaksi asti, että sain miehen ymmärtämään, että nyt on pakko jos lapsia haluaa... Nyt on kohta 5 vuotta mennyt ja kaksi plussaa ja samaten kaksi alkuraskauden keskenmenoa takana.. eikä siltikään mies vielä suostu lähtemään yksityiselle hoitoihin kun "luulee" että vielä onnistutaan... Toki taustalla miehen työttömyyttä ja masennusta, minun burnout 10 vuotta sitten, PCOS ja sitkeä ylipaino... yms. Että on monia syitä miksei meidän elämä ole mennyt kuten suunniteltiin.

Hyvä kun olette aiemmin liikkeellä! Toivoa on aina, kun vain kroppa jotenkin toimii.

 

[Maijjja]

Ihania viestejä täällä. Allekirjoitan @Haaveilija25 vinkit täysin! Minä en ole koskaan tiennyt voinko saada lapsia, koska endometrioosia ja lapsettomuutta on suvussa paljon. Joten sinänsä olin sen asian jo jollain lailla hyväksynyt, enkä ehkä edes antanut itselle lupaa alkaa haaveilla lapsista. Miehelle kerroin tästä vissiin toisilla vai kolmansilla treffeillä aikanaan. Hän sanoi silloin, että eihän tuo nyt mikään ongelma ole, aina voi adoptoida, jos siltä tuntuu.

Nyt kun asia on ajankohtainen niin toki on tullut mietittyä monelta kantilta ja vähän ahdisteltuakin. Meillä oli sillä lailla todella onnekas tämä polku, että työterveyden kautta saadulla gynen konsultaatiokäynnillä (helmikuussa) hän teki suoraan lähetteen julkisen lapsettomuushoitoihin. Tää gyne totesi vaan, että se julkisen puolen henkilö, jolle lähete menee, on hänen tuttuja, ja kyllä se minun oireilla minut sinne jo ottaa, vaikka yritystähän meillä ei siis ole vuottakaan vielä. No, ajattelin, että hyvä vaan kun lähetteen saan, nyt pääsee jonoon... Ja sitten saatiinkin aika jo huhtikuulle! Eli sinänsä tässä välissä ei ole ehtinyt olla kuin yksi kokonainen kierto (letrojen turvin) ja en ole myöskään ehtinyt panikoida tai ahdistella. Tiedän, että olemme todella onnekkaita, ja vielä voi toki ensikäynnillä tulla vaikka ja mitä vastaan, mutta ainakin hoitopolku on nyt avattu ja todella nopeasti.

Täällä muuten kp 23, menkat alkanee piakkoin.

 

[Pepino]

@Heipsy Kyllä se epätoivo iski täälläkin siinä viimeisen vuosineljänneksen tienoilla. Alkoi väsyttää yrittäminen, vaikka ei sitä sitten lopetettukaan. En uskonut enää yhtään onnistumiseen. Sain tosi paljon toivoa, kun pääsi vihdoin ekaa kertaa yksityiselle lääkärille ja sai lääkkeellistä apua ja samoin julkisen puolen ensikäynnillä. Nyt on taas ihan eri fiilis yrittää, kun tietää että tulevaisuudessa on hoidot edessä.

Sain tässä kierrossa ekaa kertaa toisen viivan raskaustestiin, joskin se on nyt kemiallinen ja odotan vuodon alkua. Mutta sekin luo vähän kierosti ihan uutta toivoa, että kyllä mekin voidaan tulla raskaaksi.

@Kesäheinä85 Teillä on niin pitkä taival takana. Toivottavasti et liikaa unohda omia toiveitasi tässä asiassa. Kunpa miehesi suostuisi käymään ensikäynnillä. Se voi olla niin pienestäkin kiinni.

 

[aamusade]

Itsellä menee epätoivon ja innostuksen välillä jatkuvaa vaihtelua siinä. Välillä mietin kun kuullut että raskautuminen suvussa vaikeaa ja sitten kun tulin raskaaksi nopeasti ehkäisyn jättämisen pois jälkeen n. 1 kuukauden sisällä, niin ajattelin ettei minulla ole mitään vaikeuksia. Mutta meni kesken niin ajattelin heti että tälläistäkö sillä vaikeudella tarkoitettiin. Että raskaaksi on mahdollista tulla mutta menee helposti kesken. Kuukauden sen jälkeen noin ehkä vähän reilu epätoivossa olin ja ajattelin että tuskinpa saamme edes yhtä lasta. Mutta viime reilun viikon aikana taas jaksanut innostua yrittämisestäkin. Vaikka vielä pieni epätoivo takaraivossa on että mitä jos ei onnistukaan. Varsinkin kun jotain kiinnittymisyritystä tässä kesken menneen jälkeisessä kierrossa taisi olla koska sain positiivisen testin kumminkin mutta kuukautiset alkoivat ajallaan. Niin sen jälkeen olin masentunut mutta nyt taas vähän optimistisempi olen tai yritän ainakin olla.

 

[*Ninni*]

Täällähän on paljon samansuuntaisia ajatuksia monella! Ihana lukea vertaistukea, kun niin harvoin näistä sitten oikeasti kasvotusten keskustellaan..

Meillä yrityksestä on vasta viides kierto meneillään ( seitsemäs (!!) kuukausi tosin, kun pitkä kierto ), mutta taustalla erimielisyydet lapsitoiveesta, ja itse olen kokenut olevani lasta vailla jo useamman vuoden. Niin kyllä ne läheisten vauvauutiset vaan sattuu niin kovasti, vaikka ihania asioita onkin. Mulla on yksi ystävä, jonka tiedän että tässä kuussa aloittivat kakkosen yrittämisen, ja toinen ystävä samassa tilanteessa mahdollisesti kesällä. Niin kamala edes sanoa, kun itsellä on sellainen "pakkomielle" että pitää raskautua ennen heitä - ihan niin kun tää olisi joku kilpailu! Mutta sitä vaan niin toivoo kovasti että olisi se oma vuoro jo, kun niin monta vuotta on katsellut toisten onnea sivusta Tavallaan siis ihanaa vertaistukea, jos ystävien tietää yrittävän samalla, mutta itsellä menee herkästi myös vertailun puolelle...

 

[Kesäheinä85]

@Pepino kiitos. olen gynen kautta kokeillut letrozoleja, ovulaatio aikaistui niiden avulla, mutta ei plussaa... Taisin syödä letrozolea 4-5 kiertoa kunnes tuli eka plussa...sit sen tuulimunan/tyhjennyksen jälkeen pidin letrozoleista taukoa ja myöhemmin söin vielä pari kiertoa.. ei vaikutusta sinällään.. sitten viime marraskuussa sain metforemin avuksi painon / insuliini resistanssin hallintaan tässä pcos:ssä... Samassa kierrossa lääkkeen aloituksen kanssa tuli plussa... Mutta joo.. meni alussa kesken se.. eikä sen jälkeen ole plussaa näkynyt... Toki siitä nyt se 4kk.. ja tässä iässä kuukausittainen onnistumisprosentti ei ole mitenkään suuri...

Nyt kp 15 ja ovistesti melkein posi.. ehkä huomenna on lh huippu.. pitää pohtia jaksaako jo tänään vai vasta perjantain kunniaksi plus lauantaina
Yritän saada painoa alas, mutta joo.. työkiireet on saaneet taas sortumaan herkkuihin mutta nyt jo taas helpottaa töissä, niin kyllä tämä tästä...
En usko että yksityisellä mulle mitään muuta oikein sanottaisiin.. tai apua olisi..
Lähinnä tulisi testattua mies.. ja sitte varmaan ivf tai icsi...riippuen tuloksista
Voihan se olla, että miehellä on vain vähän uimareita... Toki kyllä ikäkin voi olla kummallakin rasitteena.. ja miehellä nytkin hillitön työstressi ja siitä aiheutunut painon nousu myös..

 

[Eldis]

Moikka, päätin nyt liittyä tämän kahvipöydän keskusteluun ️ Yritys aloitettu välipäivien kierrosta, nyt viides yk meneillään. Biologinen kello on huutanut mulla kovaa jo muutaman vuoden, mutta puolison lämmittelyssä meni aikansa. Hänellä on onneksi nyt vaihtunut työnantaja vähemmän stressaavaan ja myös perheystävällisempään. Ukko alkaa olla jo enemmän innoissaan jälkikasvuajatuksesta kuin minä
Viime kierto oli mun vika mahis saada laskettu aika ennen kuin täytän 31. Sille haaveelle saikin sitten heittää hyvästit uuden kierron taas alettua. Nyt kiertopäivä 4.
Oon seurannut ovulaatiota nyt kolmen kierron ajan sylkitesterillä ja oon ollu siihen tyytyväinen. Sylkeä voi levittää mikroskooppiin niin usein kuin huvittaa, käyttökertoja rajaa vain valon paristo. Tikkuja en koskaan malttanut tehä riittävän usein kun ovat kertakäyttöisiä ja mulla hormonihuippu on kovin lyhytkestoinen. Sylkitesterillä olenkin oppinu etsimään ovulaatiota ilta-aikaan. En tunnista ovulaatiota vain oireiden perusteella, ja testaillessa onkin ollut yllättävää seurata miten paljon mulla vaihtelee sekä ovulaation ajankohta että luteaalivaiheen pituus.
Tästä kierrosta aloitin aamulämmön mittauksen ja sen kaverina aattelin, että alan jo hyvissä metsästää myös ovulaatiota. Ja onneksi aloin, mikroskoopissa komeili saniaisia jo kolmannen kiertopäivän iltana tallettelu menkkojen runsaimpina päivinä ei oo oikein kummankaan juttu, joten tais tää kierto mennä jo vihkoon. Ei siis saatu tammikuista tilaukseen

 

[*Ninni*]

Moikka @Eldis , tervetuloa mukaan! Kivaa, kun tässä ryhmässä on aktiivista keskustelua ja samassa tilanteessa olevia.

Kuulostaapas aikaiselta ovulaatiolta, jos jo menkkojen aikaan tapahtuu! Onko sulla @Eldis kuinka pitkä kierto yleensä? Meillä kanssa yk 5 meneillään, mutta se alkoi jo syksyllä, kun mun kierto taas on pitkähkö. Itsellä ovulaatio siis aina useampi viikko menkkojen jälkeen. Tää on niin jännittävää kun ollaan kaikki niin erilaisia kehoiltamme

 

[Eldis]

Moikka @Eldis , tervetuloa mukaan! Kivaa, kun tässä ryhmässä on aktiivista keskustelua ja samassa tilanteessa olevia.

Kuulostaapas aikaiselta ovulaatiolta, jos jo menkkojen aikaan tapahtuu! Onko sulla @Eldis kuinka pitkä kierto yleensä? Meillä kanssa yk 5 meneillään, mutta se alkoi jo syksyllä, kun mun kierto taas on pitkähkö. Itsellä ovulaatio siis aina useampi viikko menkkojen jälkeen. Tää on niin jännittävää kun ollaan kaikki niin erilaisia kehoiltamme

Kierron pituus sahaa 23 ja 30 välillä, tavallisin on 25-27. Ovulaation perusteella taitaa tämä jäädä lyhyeksi. Siitä on kyllä tässä projektissa oppinut olemaan kiitollinen, pysyy piinaviikot paremmin aisoissa
Yritysaika on kyllä lisännyt kehotietoisuutta rutkasti. Ihan uudella herkkyydellä kuulostelee kaikkia oireita toiveikkaana.

 

[rosalea]

Onpa täällä ollut kivasti keskustelua viime päivinä, @Eldis tervetuloa mukaan! :)

Täällä elellään uutta kiertoa, nyt en aio missata ovulaatiota kuten viimeksi kävi joten ajattelin alkaa tikutella sunnuntaina kun on kp9. Meillä on kyllä ollut niin huonoa tuuria koko yritysaika oviksen kanssa että en tiedä mitä ajatella, nytkin ennustelee ovulaatiota pääsiäispyhille kun ollaan mun vanhemmilla.. jospa jollain ihmeellä tulis vähän aiemmin tai myöhemmin!
@*Ninni* llä samaistuttava ajatuksia, yksi ystävä aikoo aloittaa yrittämisen kesällä ja toisella vauvaprojekti ollut muutaman kk kauemmin käynnissä kun meillä. Tiedän että jos he raskautuu ennen meitä niin se tulee tuntumaan pahalta vaikka ei ollenkaan haluais ajatella niin! :-/ nyt tuntuu että oikeasti ihan kaikki on raskaana, juuri menkkojen eka päivänä sain tietää että sukuun tulossa jälleen yksi vauva tälle vuodelle ja myös yksi tuttu ilmoitti odottavansa.
Myös työtilanne stressaa ja aiheuttaa päänvaivaa, ois vaan niin helppoa kun olis vakipaikka mistä vois jäädä hyvillä mielin äitiyslomalle.. nyt ei sellaista ole näköpiirissä ja alanvaihto alkaa tuntua todellakin potentiaaliselta vaihtoehdolta, sitä ajatusta oon toki kypsytellyt enemmän tai vähemmän useamman vuoden mutta tänä keväänä taas erityisesti. Eilen oli ihan hirveä päivä töissä ja ensimmäistä kertaa vuosiin tirautin pari kyyneltäkin kesken päivän. Se sitten jatku vielä illalla nukkumaanmennessä ja miesraukka ihan hädissään että onko meillä kaikki hyvin. Hän onneks lohduttaa ja tsemppaa, toisaalta aamulla kun kysy että onko parempi mieli niin hanat taas aukes.. vähän lujilla siis selvästi tässä on oltu, ja sitten tietysti taas miettii että miten tää stressi vaikuttaa raskautumiseen. Äh mikä kierre! onneksi nyt on viikonloppu ja mm ystävän juhlat tulossa, joten saa ajatuksia muualle. Jospa tää kevät nyt olisi se oikea aika meille kaikille ja saadaan paljon esikoisvauvoja alkuvuodelle!

 

[Heipsy]

Sori kun tuli vähän pitkä viesti, mutta halusin tsempata! Onko sulla jotain harrastuksia, omia projekteja tms minkä suunnittelusta tulevaisuuteen sais lohtua vaikka ei tärppäiskään?

Ihania tsemppaavia viestejä tullut! Ja ihanaa keskustelua! Tähän vielä, on onneks sellasta mitkä pitää arjessa mukana, luojan kiitos. Harrastuksia (mitään oikeesti kivoja) on vaikee vuorotyön kanssa yhistää, joten kaikkea muuta onneks on ja tuntuu, et haluais koko ajan lisää. Toki silti on vaikee irrottautua tästä ”pakosta”, mutta onneks ees hetkittäin.

Nyt meillä kanssa eilen synty sukuun uus tulokas ja vaikka oonkin ilonen heidän puolestaan, on se silti tosi rankkaa itelle. Vaikka se ajatus on, ettei se multa ole pois (mitä se ei tosiaan oo) niin se on surullista, että meillä on tällänen polku. Nyt tuli hetkellisesti olo, etten oikein halua omaa sukua nyt just heti nähdä, kun tiiän, että paljon tulokkaasta puhutaan ja itteä se alkaa vaan itkettää.

Oli myös kiva kuulla muiden polkuja hoitoihin. Oon miettinyt jo, et jos menis yksityiselle gynelle josko sieltä sais jo nyt jotain jeesiä. Vaiko oottaisko tän kierron (en ees tiiä mikä kp menossa, mutta ovis on tulossa vasta) ja ens kierrosta sitten. Mieskin jo puhu, että vois siemennesteen tutkia jo nyt. Se on ollut ihan mieletön tuki kyllä, ja ihana kun toinen kanssa osaa sanottaa, että häntäkin tilanne harmittaa ja että on selkeesti tärkeeks muuttunut hänellekkin tää asia. Ehkä tää tästä, mutta on kyllä ollut sen verran kova kokemus, että jos ekankaan lapsen saa, niin aika pian sit se toinen perään en ehkäsyyn oo palaamassa enää takas ennen kun lapsiluku on täynnä, se on varma

 

[Maijjja]

@Heipsy ehdottomasti suosittelen menemään yksityiselle gynelle jo nyt, jos se on taloudellisesti mahdollista. Saa mielenrauhaa kun tutkitaan ja ultrataan, ja mahdollistahan on saada tosiaan vaikka sieltäkin se lähete eteenpäin, jos gyne huomaa jotain ongelmia. Vertailisin ehkä vähän gynejä ja lukisin kokemuksia vaan ensin, että sattuu oikeasti asiaan ottautuva henkilö asialle, eikä mene ns rahat hukkaan. Ja jos on esim kuukautishäiriötä tai muita hormonaalisia oireita, ja laaja työterveyshuolto, niin tietysti kannattaa kokeilla sen kautta, ja esimerkiksi niin, että käyntimaksu menee työterveyteen ja ultran maksaa itse. Soittamalla varmasti selviää millainen sopimus teillä on. Ja just jotain verikokeita voi ottaa jo, niihinkin voi saada ihan työterveyslääkäriltä lähetteen!

 

[Heipsy]

Tätä kanssa just mietin! Mutta sitten, kävin gynellä tossa muutama(?) kuukaus sitten kun oli tosi kovat menkkakivut (jotka sit lopulta selvis, et vois olla suolistoperäsiä) ja se sillon sano, et kaikki näytti tosi hyvälle, eikä nähny sillon mitään estettä raskautumiselle. Eli voiko sieltä saada jotain lisää tietoa vielä, vai kertovat muille samaa?