Esikoista odottavat

No onneksi sanoit , koska onhan mulla noi allergiat ! Tosin lukee ne neuvola kortissa :) mulla ei siel neuvolassa oo mitenkään erityisen hyvin menny niin ei olla vielä edes juteltu näitä :sad001
 
Onpa harmi :/ mullakin on välillä semmonen olo, että pitää itte ottaa asioita esille, että saa niistä keskusteltua ja kysyttyä. Lisäksi mua häiritsee, miten vähän isää huomioidaan neuvolakäynneillä. Toki se taitaa olla ihan maanlaajunen ongelma. Luin aiheesta tutkimusta pari vuotta sitten.
 
Neuvoloissa ja miksei toisaalta yksittäisissä terveydenhoitajissakin näyttäis olevan tosi isoja eroja. Meille sattui tämmöinen hieman vanhempi terveydenhoitaja ja ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä häneen. Ja hän on todelkakin huomioinut myös mukana ollutta isää oikein mainiosti :) viime kerralla mm. mies sai itse dopplerilla etsiä vauvan sydänäänet ja sitä edellisellä näytti ja mies sai kokeilla mihin asti kohtu yltää tuolla vaikkei vielä niin paljoa mahaa näkynyt. Muutenkin paljon asioita osoittaa suoraan miehelle itselleen ja korostaa miehen roolia tukena ja toisaalta myös järjen äänenä raskaushormooneista kärsivän äidin rinnalla :D
Ja kertoo myös tosi paljon kaikista asioista, ollaan aina vähän ihmeissään kun päästään, että hitsi mitäs kaikkea tässä taas tulikaan uutta :D
Tänään jännittää vähän, kun on eri terveydenhoitaja, kun meidän vakkari on lomalla... Saapahan erilaisia kokemuksia toisaalta... :)
 
Mä en oo edes pyytänyt miestä mukaan neuvolaan (lukuunottamatta ekaa/ylimääräistä sydänäänien kuuntelua rv11 ja ultrauksia)... En edes koe itse hyötyväni siitä juurikaan, saati mies... ja mun neuvolantäti on siis aivan superihana. :)
 
Mie en raahaa miestä mukana koska sille ei neuvolakäynneillä oo oikeen mitään. Miun neuvolantäti on ihan mukava, mut ei tuu miun miehen kanssa toimeen. Siis päällisin puolin tulee joo toimeen, mut näkee selkeesti että kumpikaan ei tykkää toisesta. Neuvolantäti inttää vastaan miehelle asioissa ja ei ymmärrä jos hänelle jotain heittää/sanoo.. :bored:
Vanhempi nainen on tää meidän neukkutäti. Enemmän oisin varmasti tykännyt siitä nuoremmasta sijaisesta, joka vielä nimikaima sattuu olemaan.
Mut seuraavan lapsen joskus tullessa tää täti on jo eläkkeellä, kestettäköön sen aikaa :joyful:
 
Meilä mies on ollu joka neuvolakäynnillä,paitsi lääkärillä,mukana. Ite tahtoo tulla ni ei tarvii pakottaa :D
Meiän oma neuvolatäti on tosi mukava ja huomioi kyllä isänki hyvin. Radi-neuvonnassa ja viimeks neuvolakäynnillä oli eri täti ja mä en jotenki tykänny siitä yhtään! Ehkä tästä syystä meiän viime nla käynti kesti ehkä puol tuntia ku oman tätin kaa menee reipas tunti :D
 
Meillä mies on ollut neuvolassa mukana tasan kerran ja sekin oli siksi kun piti tehdä isyydentunnustus :D meillä on ihan mukava th neuvolassa, mutta en oo vaan kokenut tarpeelliseksi raahata miestä sinne mukaan päivittelemään mun painoa ja verenpaineita jne. Mun mies on vielä vähän introvertti niin hän ihan mielellään antaa mun käydä yksin neuvolassa, eikä tuu sinne tunniks pönöttämään kovalle penkille tuppisuuna :D ultrissa on kyllä ollut mukana ja tulee myös perhevalmennuksiin, niistä hänkin voi saada ihan hyödyllistä tietoa :)
 
Meilläkin mies on ollut mukana aina, kun on päässyt. Ihan hyvin tuo vakkarineuvolantäti on hänelle jutellut ja kysellyt fiiliksiä. Oon jotenkin kokenut tärkeäksi, että mies on siinä tukena mulle, koska inhoan sairaaloita. Vaikka neuvolassa onkin ollut ihan kiva käydä, mutta saapahan molemmat sitä kaivattua infoa, kun miehelläkin on ollut paljon kysymyksiä, joihin mä en osaa vastata.

Mä en osaa pelätä synnytystä. Tosin ei ole kyllä ollutkaan vielä mitään synnytystapa-arviota tai muutakaan. Tosin, kok synnytys on kohtuu vieras käsite mulle, enkä oikein halua ees lukea siitä etukäteen liikaa. Tosin mua on tosi vaikea pelotellakaan. :'D
 
Täällä pyykkikone on laulanu jo ties kui monetta päivää :) pikkupikku vaatteita.. ja vähä isompiakin.. oon vähä hurahtanu.. aluks piti pestä vaa 50-62senttiset mut nii vaa kaapista alkaa löytyy jo 74senttisiäkin :D aattelin nyt kuitenki pestä kaikki sinne 74senttiin asti ni ei tarvii heti olla pesemässä lisää.. sit meillä on tuol viel monta kassillista isompia vaatteita,ne pitäs viel järjestellä kokojen mukaan ja viiä varastoon.. :)

totesinki miehelle et jos mini päättäis syntyä nyt ni aika hyvin päästäis alkuun :) täl hetkel uupuu vielä amme,tuttipulloja(varmuuden vuoks),parit lisälakanat ja varapeitto vahinkoja varten.. hirrrrrvee pesänrakennusvietti! :)
 
Meillä on pinnasänky vielä autotallissa, mutta vaatteet on pesty. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa virittelemään paikkoja. Meidän varastoremontti on kesken, joten makkariin ei kyllä mahdu yhtään mitään juuri nyt. Vauva-parka, mihinkähän nurkkaan minä sen tuossa pahvilaatikossa nukutan :)
 
Mä ajattelin pestä vaatteita vasta sit, kun pääsen lomille. Vielä ois 30.09 asti töitä. Hankintojakaan en oo viel osannut tehdä muuta, kuin pinnasängyn, joka kokee vähän kasvojen kohotusta ja parit bodya. Oon mä vaunujakin katellu, mut mistäs noista tietää mitkä on kivat ja äääh.
 
Mulla on kyllä kans huojentunut fiilis, että vaikka synnärille pitäisi lähteä nyt niin kotona päästäisiin alkuun...viimeisen viikon kun en ole kotoa enää poistunut kun kyynärsauvojen kanssa niin helpottaa kyllä henkisesti, ettei tarvitse miettiä mitään megamarketmissioita :rolleyes: vaikka toki on nettikaupat jne. mutta talous ei kyllä olisi kestänyt uutena shoppailla niin onneksi nyt näin! Ei ole myöskään painetta suuresti myllätä kotona, keksisihän noita hommia, mutta nyt täytyy vaan hyväksyä että ei taida olla sen aika...olen kyllä toisaalta ajatellut, että sinänsä ihan fiksua keholta pysäyttää mut kivulla, kovapäisenä touhutätinä en varmaan tajuaisi alkuunkaan nyt lepäillä ja kerätä voimia jos ei ois pakko :joyful:

Eilen päätin kuitenkin könkkiä bussikyydissä kirjastoon ja se oli kyllä niin hyvä, löysin äitiysjoogakirjan jonka ohjeilla olisi kyllä tosi tärkeää jaksaa hengitellä ja venytellä vaikka päivittäin, kroppa hajoaa osittain ihan vaan oudoissa asennoissa kyhjöttämiseen ja liikunnan puutteeseen kun tämä ei todellakaan vastaa tilannetta ennen raskautta :sad001 (muoks. en siis tietenkään oleta että oisin lähellekään samassa kunnossa, mutta muutos tähän totaaliliikkumattomuuteen on ihan valtava...)
 
Millä mielin täällä ekaa odottavat on? Mua on nyt alkanu vähä jännittämää.. sain neuvolasta lapun joka pitäs täyttää noin niinku synnytystä ajatellen.. toiveita ja odotuksia synnytyksestä ja vuodeosastolla olosta.. miten voi osata odottaa ja toivoo jotain ku ei oo mitään käsitystä koko prosessista?! Ja mistä voi tietää et mitä voi toivoa?! Oon tähän mennessä ollu iha rauhaksiin koska synnytykseen on aikaa.. mut kettu vieköö ku ei sitäkään enää ole nii paljon..
Mut mä elän iha fiiliksellä,yhtenä päivänä haluisin et vauva syntyis jo ja toisena päivänä haluisin ettei se syntyis iha hetkeen vielä.. ristiriitaset tunteet.. huhhei!

Nempsu 32+4
 
Mä tässä just sitä samaa lappua pyörittelen kädessäni enkä oikein osaa mitään siihen kirjoittaa. Vanhat merkit pitää paikkansa, niin siirryn nettishoppailun ihmeelliseen maailmaan sijaistoimintona. :grin

Odotan kovasti, että tässä päästäisi "eteenpäin" - kuitenkin niin monta viikkoa menty samassa tilanteessa (vauva ei "opi" uusia asioita, eikä enää ole "etappeja" täysiaikaisuuden lisäksi saavutettavana), että olisi kiva, jos odotus kohta olisi jo ohi. Silti jännittää, että mitäköhän tästä oikein tulee, osaanko edes hoitaa pientä vauvaa ja tajuanko, mitä milloinkin pitää tehdä. Varsinaista paniikkia ei ole liittyen synnytykseen tai vauva-arkeen, enemmän vaan kyseenalaistan omaa pätevyyttäni äitinä.

Jotenkin on tosiaan ristiriitaiset tuntemukset, vaikka nyt jo huomaa, miten oma maailma on alkanut pyörimään vielä syntymättömän pienen ympärillä: piti lähteä kaupungille shoppailemaan tai hakea pyykit kuivumasta, mutta täällä mä makoilen ja silittelen mahaani hölmö virne naamalla. Taitaa jäädä tänään(kin) hommat tekemättä ja keskityn vaan bondaamaan pikkuisen kanssa - se varmaan oikeasti vihaa mua synnyttyään, kun hipelöin ja tönin sitä koko ajan jo nyt, tuskin tää tästä ainakaan vähenee jahka saan tuon tirpan kainalooni sitten jokusen viikon päästä. :smug:
 
Välillä jännittää tosi paljon lapsen syntymä ja se että miten kaikki muuttuu elämässä, ja välillä taas on tosi luottavainen ja innokas olo. Tuntuu että hormonit pistää pään ihan pyörälle.

En mäkään mitään kamalan erityistä osannut siihen lappuun kirjoittaa kun ei ole aikaisempaa kokemusta..
Tuntuu että neuvolastakin oon saanut melko vähän tietoa kaikesta loppujen lopuksi. Oon kysellyt omalta äidiltäni, kavereilta ja anopilta neuvoja kun tuntuu välillä että oon ihan tietämätön vauva asioiden kanssa.

Synnytys on tosiaan ruvennut jännittämään ja ajatukset pyörii päivittäin siinä, ja jopa vähän pelottamaakin miten homma hoituu. Jotenkin en osaa täysillä luottaa omaan kroppaan.. En vaan voi tajuta miten tuolta mahtuu tulee ulos ihminen :D
Eihän tässä enää edes montaa viikkoa ole jäljelläkään. Raskausviikko 35 meneillään jo!

On alkanut ahdistamaan myös välillä tää vatsa kun ei pysty liikkumaan niin sutjakasti kuin ennen ja kävelylenkitkin on melkeen jääneet pois kokonaan, koska koko ajan pissattaa ja iskiainen vaivaa. Rakastan tätä masua, mutta samalla ootan että saan mun "oman kropan" takaisin :D

rv 34+1
 
Mulla on tosi ristitiitaiset fiilikset synnytyksen suhteen. Tuntuu että pitäis pystyä nauttimaan tästä loppuraskaudesta ja mahasta, mutta on niin vaivainen ja raihnainen olo että suurimmaksi osaksi vain keskittyy odottamaan synnytystä! Mulla siis on selkärankareuma ja hermopinteet selässä, joten selän kanssa on todella vaikeaa. Kahden viikon päästä tehdään äitiyspolilla päätös käynnistyksestä (alle 3vk niin ois 37+ eli täysiaikainen). Oon tuon käynnistysasian suhteenkin hieman epäluuloinen, haluaisin toisaalta että synnytys käynnistyy luonnollisesti mutta toisaalta ei ole minun eikä lapsen etu että loppu viikot menee kärvistellessä kun lapsi on kuitenkin "valmis". Jännittää kyllä kovasti kaikki!

Pikkumyy 34+3
 
Ristiriitaisissa tunnelmissa täällä mennään.. synnytys itsessään jännittää kaikista eniten, ja se kaikki kipu. Ja kivut synnytyksen jälkeen, tuleeko tikkejä ja miten paljon, tikkien laitto, alavatsan painelu siellä sairaalassa kun monet sanoneet, että se jos joku sattuu, jälkisupistukset..... jälkivuotokin kuulostaa ihan kivalta jutulta verraten noihin kipuihin, jotka itteäni eniten hirvittää.. eniten odotan, että saisin tytön jo syliin ja silti samalla välillä miettii, että älä nyt ihan vielä ulostaudu, ei olla vielä valmiita eikä osata yhtään mitään.. sieltä se kuitenkin ajallaan tulee osattiin tai ei, ja ilmeisesti asiat oppii nopsasti :D

Mileim rv 34+0
 
Muokattu viimeksi:
Meillä oli tänään synnytyssairaalaan tutustuminen ja synnytysvalmennus siinä samassa. Myös neuvolasta ollaan saatu aika hyvää ja kattavaa perhevalmennusta. Tällä kertaa kätilö korosti useaan kertaan, että ensisynnyttäjillä synnytys yleensä kestää pitkään ja minua alkoi ihan tuskastuttaa... Maha alkaa olla jo tiellä ja vauvalla aika vähän tilaa kun kaikki kääntyilyt ja vääntyilyt tuntuu välistä ihan ikäviltä. Itse oikeastaan olen jo ihan kypsä tähän raskauteen, vaikka olen päässyt varmasti kadehdittavan helpolla. Työt loppuvat torstaina ja minä olisin jo ihan valmis ottamaan murun mieluummin tuolta mahasta syliin :D vaikka toki hänen täytyy antaa siellä vielä rauhassa kypsyä :Heartred
Sitten kun tehtiin sekin sairaalakierros niin täytyy kyllä sanoa, että mahdollisimman vähän aikaa haluan siellä kyllä olla! Eli varmastikin itse vietän mahdollisimman pitkään aikaa kotona ennen synnärille siirtymistä ja mahdollisimman pian voinnin mukaan haluan sieltä kyllä kotiinkin :D Kivut eivät pelota, ehkä repeämien mahdollisuus ja niiden paha-asteisuus vähän huolestuttavat. Mutta positiivisella mielellä, tärkeintä että saisi vihdoin ja viimein rakkaan syliin, aika tuntuu jo pitkältä :)
 
Kaitsu ja Pikkumyy, tuntuu että ootte jo NIIN pitkällä, vaikka myö tullaan vaan kaksi viikkoa perässä :)!
Täällä odotan innolla ja mielenkiinnolla meijän yllätysvauvaa. Mulla on tullut mieleen, että mitä jos en koekaan vauvaa omaksi?! Vaikka olen monta vuotta ymmärtänyt, että biologinen lapsi on "mahdottomuus", nyt ollaan jo ihan ovella - meille tulee tuttu ja samalla tuntematon vauva!! Tänään siivosin vanhoja papereita, kun on tulossa kaapistoremppaa (ja kaikki roina vaan kertyy), osui käteen vuoden 2011 kalenteri. Minulle on tehty 28.11.2011 viimeinen munasolupunktioni, ja myöhemmin samalla viikolla sain tietää, ettei yksikään munasoluistani hedelmöittynyt normaalisti. Tuon jälkeen on kulunut siis lähes 5 vuotta, että vauva voi realisoitua meijän perheeseen... Tuntuu ihan uskomattomalta itsestäkin, miten kauan jaksoimme toivoa ja yrittää!
No tämän päälle on tietenkin se vasta-alkajan "paniikki". Toivon vain että molemmat selvitään hyvävoimaisena siitä synnytyksestä. Tällä taipaleella ei kyllä pidä mitään itsestäänselvyytenä. En tiiä mitä omaan lomakkeeseen raapustan. Toivon vain, että ammattilaiset pitää minusta ja vauvasta huolta tilanteen vaatimalla tavalla.
Katjusha rv 32+4
 
Mulla ehkä se suurin huolen aihe on se, et kuin tuun selviytymään uudessa tilanteessa.. mua pelottaa aina kaikki uudet tilanteet ja ihmiset.. pystynkö olemaa luontevasti,vieraiden käsissä..osaanko ottaa neuvoja jne.vastaan vieraalta.. onneks mies sentää tulee mukaan ni on ees joku tuttu..

Mut ku mua ahistaa se etten tiedä mitä on edessä! Synnytysvalmennus on 8 videoo joista ei jääny kätee mitää.. synnäriin ei pääse tutustumaankaa etukäteen.. tarvii ottaa nää jutut puheeks neuvolassa.. vaikka viimeks se täti sanos et ei hänkää oikei tiiä niit sairaalan juttuja..

En tiiä pelottaako mua ne kivut. Tietty ku ei osaa yhtää kuvitella kuin kipeetä ne tekee oikeesti.. mä haluisin pystyä olemaa kotona mahollisimman pitkään mut katotaa kui likan käy.. toki sit myös hirvittää et jos nyt jostai syystä pystyn olee superpitkään kotona ni mitäs jos en ehi saamaa mitää lääkettä sit ponnistusvaiheeseen..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top