Esikoista odottavat

Sen verran on ajatus kirkastunut eilisestä edelleen että pienimpiä vaatteita täytyy tosiaan hankkia äitiyspakkauksen lisäksikin. Ja varmaan se pakkauksen pukua pienempi toppapukukin, jos kerran pygmi (työnimi, ei tarkoitus loukata ketään :shy:) on vaarassa hukkua liian isoon haalariin alkutalvesta.

Mun työkaveri neuvoi, että ihan alkuun ei kannata ostaa juuri mitään, kun riippuu paljon vauvasta se miten viihtyy ja mistä tykkää. Toinen tuttu sanoi, että hoitopöytä olisi lyhytaikaisuutensa vuoksi turha. Ihan pienenä riittää hoitoalusta esim. pesukoneen päälle ja sit kun vauva alkaa liikkua, on turvallisempaa vaihtaa lattialla tai sängyllä alustan päällä. Aion uskoa molempia.
 
Pianma, mä lähdin tekemään isyyspakkausta tällä viikolla ja pyrin huumoria unohtamatta tekemään tarpeellisia pieniä tarvehankintoja vauvalle.
Jotenkin en vielä ole valmis sisustamaan tmv. eli ottamaan vastaan pinnasänkyä tai muuta, mutta ostostelun suhteen on kyllä hyvä jakaa hankintoja usealle kuukaudelle. Toivotaan että vauvat viihtyy mahassa täysaikaisen pitkään, mutta eipähän niistä tiedä - syksyllä missä kohti vaan voi pieni alkaa punkea maailmaan! Mulla on vielä kokonaan aloittamatta vaatehankinnat pieniin kokoihin. Haluan ensin hypistellä sen äitiyspakkauksen, niin sitten sen täydennykseksi sopivaa alennuksesta tai kirppikseltä.
Katjusha rv. 23+0

Ihan sama fiilis mulla! Ei vielä näkyviä muutoksia kotiin tai sisustukseen, mut tiedostotasolla uskallan jo suunnitella ja valmistautua...
 
Mä ostin ensihaalariksi (62cm) sellaisen vuoritetun teddyhaalarin Prismasta, maksoi tarjouksessa kympin. Luulen, että en osta toppahaalaria ensimmäiseksi talveksi ollenkaan, vaan menen jollain kaukalo- ja vaunusuojuksella. Pieni on niin pieni, ettei hänen paljon tarvitse vaatteenmuotoisessa toppapuvussa olla. :)
Aion nakittaa miehen tekemään pinniksen päälle nostettavan vaipanvaihtokaukalon, koska hoitopöytä ei mahdu mihinkään ja toisekseen, vaihtaa ja huoltaa voi tosiaan muutenkin.
 
Toi pinniksen päälle laitettava taso olisi myös yksi vaihtoehto meillekin, kun asuinneliöitä ei ole törsättäväksi.
 
Tervehdys kaikille!

Minäkin ilmoittaudun vihdoin ensiodottajiin. Hivenen on viivästynyt innostuminen vauvan tulosta, kun ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon (12/15), niin ei millään ole meinannut uskaltaa oikeasti innostua tästä. Nyt kun vauva on jo pidemmän aikaa myllertänyt tuolla ja ilmoitellut välistä varsin painokkaasti olemassaolostaan ja kun rakenneultrassakin kaikki oli hyvin, niin alkaa pikkuhiljaa uskaltaa luottaa siihen, että joskos tässä kaikki menisikin hyvin. Meillä siis laskettu aika nyytille olisi 6.11.eli nyt mennään rv 24+6.

Minkäänlaisia hankintoja en ole osautunut vielä tekemään. Meillä on muuttokin vielä tässä 31.8., ja sitä ennen täytyisi hävittää muutenkin tavaraa ihan urakalla. Miten paljon voikin kertyä nurkkiin jonninjoutavaa romua vuosien aikana... Todennäköisesti tehdään vauvahankintoja vasta muuton jälkeen :)

Onko kenelläkään muuten tietoa siitä, kuinka äitiysrahan määrä tulisi laskea, jos meinaisi käyttää sitä tämän vuoden työtuloa perusteena? En oikein ymmärrä tuota, että muuten katsotaan 2014 verotuksen mukaan, tai sitten viimeisen 6 kk juuri ennen äitiysvapaan alkua tulojen mukaan, miten se oikein voidaan määrittää, että onko se 6 kk työtulo nyt sitten olennaisesti suurempi kuin sen 12 kk mukainen vai ei? Minulla vielä kaiken lisäksi ollut muutaman viime vuoden aikana useita eri työnantajia ja tulot on kerääntynyt myös varsin kausittaisesti, niin ei ole mitään käsitystä, että missä oikein mennään ja mikä olisi kannattavinta. Ja milloin se hakemus oikein tulisi laittaa, enhän minä vielä voi tietää kuinka paljon saan palkkaa esim. syyskuussa...

Jotenkin tuntuu että niin paljon on asioita vielä tehtävänä ennen vauvan syntymää ettei oikein tiedä miten päin olisi ja varmaan puolet jää hoitamatta ja tekemättä. Toisaalta tuntuu ettei aika meinaa riittää millään kaiken tarpeellisen hoitamiseen ja toisaalta taas tuntuu että voi kun siihen marraskuuhun on vielä pitkä aika eikä meinaisi millään odottaa sinne asti. Noh, kyllä tässä muuton, työn ja gradun kirjoittamisen ristipaineessa saa itsensä kiireisenä pidettyä, kun vaan jaksaisi aina keskittyä niiden akuuttien asioiden tekemiseen eikä unohtuisi haaveilemaan siitä marraskuusta ja pikkunyytistä :wink
 
Onko kenelläkään muuten tietoa siitä, kuinka äitiysrahan määrä tulisi laskea, jos meinaisi käyttää sitä tämän vuoden työtuloa perusteena? En oikein ymmärrä tuota, että muuten katsotaan 2014 verotuksen mukaan, tai sitten viimeisen 6 kk juuri ennen äitiysvapaan alkua tulojen mukaan, miten se oikein voidaan määrittää, että onko se 6 kk työtulo nyt sitten olennaisesti suurempi kuin sen 12 kk mukainen vai ei? Minulla vielä kaiken lisäksi ollut muutaman viime vuoden aikana useita eri työnantajia ja tulot on kerääntynyt myös varsin kausittaisesti, niin ei ole mitään käsitystä, että missä oikein mennään ja mikä olisi kannattavinta. Ja milloin se hakemus oikein tulisi laittaa, enhän minä vielä voi tietää kuinka paljon saan palkkaa esim. syyskuussa...

Tervetuloa joukkoon, Jenskis! Jos huhti-lokakuun tulosi ovat merkittävästi suuremmat kuin 2014 tulot, voi Kela korjata päivärahapäätöstä kunhan saa palkkatodistukset työnantajilta. 2014 tulot löytyy saamastasi verotustodistuksesta. Tärkeintä on että olet tehnyt varsinaisen hakemuksesi Kelaan ajoissa, vaikka täydentävää palkkatietoa toimitettaisiinkin vasta kun viimeiset palkat ennen vapaan alkua on maksettu.
 
Jenskis, tervetuloa mukaan :)
Mä hain niitä tukia, ja siihen tuli automaattisesti tieto niistä 2014 tuloista, kun napsuttelin niitä hakemuksen vaiheita eteenpäin. Ja taaksepäinkin saa hakemuksesa mennä, jos näyttää siltä että se 20% ylitys (6 kk) ei näytä onnistuvan ja näyttäis olevan parempi idea. Mä lähdin siis ilman mitään faktaa vaan täyttelemään, en kaivellut verotus todistusta eteen (oon ollut kahdessa firmassa kk-palkalla ja käytännössä sama palkka).
 
Hei vaan, Jenskis. Meillä näyttäisi olevan sama la. :grin

Kyllä niitä hankintoja ehtii tekemään, ei mullakaan ole kuin vasta vaatteita kasassa. Keskityn sit loman aluttua niihin isompiin järjestelyihin.. mulla on kuitenkin vielä muuton jäljiltä hommat levällään: seinät pitäis maalata, lamput metsästää kattoon roikkumaan, taulut ja hyllyt laittaa seinälle, uusi parisänky ja keittiönpöytä tuoleineen on ostamatta.. :rolleyes: Ja tähän päälle sit ne valmistelut pientä varten. Nyt on vielä töissä tulossa melko tiukka viiden viikon rypistys, että katsotaan, millä mallilla huusholli on lokakuuhun mennessä. :grin
 
Voi jehna! Kylläpä taas kärsii koko kroppa... pikkuveikka täytti 18v,käytii vähä kaupungilla juhlistamassa sitä.. voin kertoo,että en voi suositella keilaamista kenellekää raskaana olevalle.. nyt on nii hirveet kivut,ilmeisesti just häpyliitoksen kohalla.. ja sit siihe päälle vielä reilu 60km auton ratissa.. saas nähä mitä yöstä tulee.. koht saunan lämpöön,jos se lämpö auttais kipuihin.. kuha ei ala supistelee..

Nempsu 23+2
 
Minä ilmottauduin reilu viikko sitten tuomaroimaan jalkapalloturnaukseen ja ajattelin, että olis kiva saada muutama peli. No sitten tuli asettelut ja olin perjantaina ja eilen 18 pelin verran pilli suussa kentällä :D nyt vähän tuntuu jaloissa :p

Musta tuntuu, että oon päässyt jotenkin liian helpolla tän raskauden kanssa. Alussa se pahoinvointi, hieman väsymystä, mutta muuten olo on täysin normaali! Pelottaa vaan, että mitä tulevan pitää, kun "näin helppoa" ollut tähän asti (21+6)....
 
Mulla kans on ollut alkupahoinvointien jälkeen suht normaali olo pieniä satunnaisia kolotuksia ja vihlaisuja lukuun ottamatta. Nyt jännittää kuitenkin kuinka tulen jaksamaan meidän vikalla kahdenkeskiselle lomareissulla parin viikon päästä. Matkoilla tapana on ollut kierrellä eri paikoissa koko aika aamiaisen ja päivällisen välillä. Nyt voi olla että istumapaikkaa tulee ikävä paljon useammin. Odotan matkaa kuitenkin innolla! :glasses9 Ja varaan kassillisen pieniä sallittuja välipaloja mukaan.
 
Me oltiin miehen ja sen jo aikuisen kummipojan kanssa eilen Suomenlinnassa. Jaksoin hyvin kävellä, kun mies kantoi mun repun. Illalla mä olin niin väsynyt, vaikka retkemme kesti kävelyn osalta vain 3-4 tuntia. Mies on hyvillään, kun minua ei tarvinnut pyytää hidastelemaan :) Tänään tuntuu kyllä kehossa, että lokoilu on tarpeen. Vaan ei, tänään oli kirsikka-savotta, ja kunnianhimoisena meinaan keittää hilloa. Kivien siivoaminen on aika mielenkiintoista ulkona (tietenkin) kun alati kasvava parvi amppareita pyrki samoille apajille. Lisäksi päivän "stressi" on sokerinmittaus joka käänteessä, joten kellon kanssa tiiviisti yhteistä aikaa vietetään.
Katjusha rv 23+4
 
Täälläkin raskaus on mennyt fyysisesti tähän saakka uskomattoman helposti. Alussa oli pientä kuvotuksen tunnetta (en edes oksentanut kertaakaan) ja väsymystä, mutta mitään kipuja ei ole vielä ilmaantunut (koputtaa puuta).

Tosiaan fyysisesti olo on käsittämättömän hyvä. Perus 5km juoksulenkit menevät tukivyön kanssa vielä helposti ja muutenkin kaikki urheilu sujuu lähes normaalisti. Olin myös viime viikolla Etelä-Euroopassa patikoimassa. Päiväretket venyivät yleensä 8 tuntisiksi ja maaston vaativuudesta riippuen 8-17 km. Yhtenä päivänä laskeuduimme päivän aikana korkeutta 1600 metriä. Kyllä seuraavana yönä pohkeet kramppasivat senkin edestä. Maksimissaan nousua tuli yhtenä päivänä 1700 metristä huipulle yli 2100 metriin, osittain kivikkoisessa rinteessä kiivetä ja samaa reittiä myös alas. Tähän mennessä vaativin retkeilykokemukseni, mutta en suorituksen aikana edes muistanut olevani raskaana, jos pissataukoja ei lasketa. Sitten reissun "lepopäivänä" tuli sauvakäveltyä 22 km yli 30 asteen helteessä.

Mut tuosta fyysisestä hyvinvoinnista ei kenenkään kannata olla kateellinen, mulla on sitten tää raskauden henkinen puoli ollut sitäkin haastavampi. Taisin kirjoittaa tästä taannoin jossain toisessa ketjussa. Oon ajatellut tän niin, että ehkä mulle on suotu fyysisesti helppo raskaus, jotta ihan kaikki aika ei menisi sängynpohjalla itkien. Toivon kovasti, että pystyn elämään aktiivisesti raskauden loppuu saakka, ettei henkinen puoli pääsisi ainakaan pahemmin romahtamaan. Isona apuna on onneksi ollut neuvolapsykologin kautta saatu psykoterapeutti.

23+0
 
Muokattu viimeksi:
Mrs Piggy, kuulostaa ihanalta tuo fyysinen puoli :) myönnän kadehtivani sitä. Mutta harmi jos henkisellä puolella on raskasta, se on todella ikävää. Hyvä, että sulla on apua siihen.
Mä hoidin mun mielenterveyttä 10 vuoden lapsettomuuskamppailun aikana maratonharjoittelulla ja välillä olin mielialalääkkeilläkin.
Tsempit sinne ja kaikille ketjuun!!!
 
Avun saamisessa mulla kävi tosi hyvä tuuri.

Neuvolatäti laittoi mut jonoon neuvolapsykologille jo ekalla neuvolakäynnillä ja psykologille pääsin viikkoa ennen toista neuvolaa. Neuvolapsykologin psykoterapeutiksi kouluttautuva kollega oli juuri etsimässä itselleen potilasta ja sovin profiiliin. Sain siis intensiivisen psykoterapiasuhteen, jonka olisi tarkoitus kestää ainakin muutama kuukausi vauvan syntymän yli.

Siihen, onko terapiassa ollut kuinka paljon apua, on vielä vaikea vastata. Parasta on ollut ihan se, että on ulkopuolinen henkilö jolle puhua olotiloista ja ajatuksista.

Kiitos tsempeistä ja isot tsemppi toivotukset kaikille joilla on ollut hankaluuksia :Heartred
 
Kävin tänään neuvolassa ja nyt on todistus kädessä :) mittas samalla (ilman pyytämättä) hemoglobiinin ja oli nyt 99 =( mä koitin sitä Obsidania syödä, mutta se sai vatsan toimimattomaks niin jätin sen pois. Oon ollu kyllä väsynyt, mutta laittanu sen tän lämmön piikkiin.. Täytyy koittaa jotain muuta rautavalmistetta
 
Kävin tänään neuvolassa ja nyt on todistus kädessä :) mittas samalla (ilman pyytämättä) hemoglobiinin ja oli nyt 99 =( mä koitin sitä Obsidania syödä, mutta se sai vatsan toimimattomaks niin jätin sen pois. Oon ollu kyllä väsynyt, mutta laittanu sen tän lämmön piikkiin.. Täytyy koittaa jotain muuta rautavalmistetta

Tää helle kyllä tekee olon jo itsessään tosi väsyneeksi ja voimattomaksi :sad001
 
Oijoi. Nytkö alkaa se alitajuntainen stressi.. näin viime yönä unta että pieni oli syntyny,eikä mulla ollu sille sopivia vaatteita! Toki niitä vaatteita sit löyty porukoiden makuuhuoneen nurkasta,mut ne oli kaikki likasia.. tulis nyt se äitiyspakkaus ni vois ruveta pesemää vaatteita valmiiks ettei käy noin :D

Nempsu 24+4
 
Takaisin
Top