Erityisherkät vanhemmat

[Vargynja]

Ihan hirveästi en osaa vinkkejä jaksamiseen antaa, muuta kuin itselle mieluisaa tekemistä ja omaa aikaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta ne mahdollisuudet on kaikilla erilaiset ja usein aika rajalliset. Esikoisen pikkulapsiaikaan auttoi jaksamaan kun laittoi vauvan/taaperon vaunuihin/rattaisiin ja tapasi kavereita tai kävi perhekahvilassa. (Joskin liika näissä liikaa ja kuormittaa.) Nykyisin käyn viikoittain omassa harrastuksessani illalla. Olisiko sinun mahdollista lähteä itseksesi välillä kotoa tekemään jotain mieluisaa puolison tai tukiverkon tai jonkun ulkopuolisen hoitaessa lasta? Meillä on myös joskus käynyt kotipalvelu auttamassa (joskin syytä oli muutakin kuin herkkyyden takia kuormittuminen).

 

[pilvikirsikka]

Minäkin kannustan ottamaan omaa aikaa aina kun vaan ehtii ja keksimään jonkun oman harrastuksen, olkoon sitten vaikka ristikoiden täyttöä, mutta joku mihin voisi hetkeksi uppoutua ja unohtaa muut asiat. Sekin myös helpottaa, kun huomaa sen tunteen, kun alkaa läikkyä kohta yli. Sen voi vaikka sanoa puolisolle tai isommille lapsille, että muuten NYT alkaa olla tarvetta omalle tilalle.

Mua ei niinkään ole vauvavuosi kuormittanut, minusta se on ihaninta aikaa mutta sitten noi isommat lapset, ainakin nämä omat... Meillä on kolme vilkasta pikkupoikaa ja keksivät koko ajan jotain kolttosia. Milloin on vessan lavuaari tungettu täyteen marjoja tai vessapaperia ja se on tukossa tai jotain muuta. Nyt kävi ilmi, että esikoinen oli tunkenut sohvan väliin suolakurkkuja, joista ei tykännytkään. Huoh. Päivät kaahotetaan täysiä ja huudetaan ja mölytään. Kaikki ovat rakkaita ja hartaudella toivottu, mutta kyllä välillä mietin, etten jaksaisi toista samanlaista trioa. Kyllä he mehut vie sen verran tehokkaasti. Onneksi kasvavat koko ajan

Olen ollut kesäkuun alusta asti itsekseni kesälomalla lasten kanssa ja nyt alkaa kyllä paukut loppua. Miehellä ei ole ollut lomaa ja lisäksi viikonloppuisin hän on yleensä tehnyt lisää töitä. Vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä. Ensi kesäksi on pakko laittaa osa väestä leirille tms.

Anteeksi valitus, ajattelin että tänne uskaltaa avautua tällaisista asioista mun on kyllä pakko päästä tänään edes lenkille yksikseni

 

[VäriSointu]

Minäkin kannustan ottamaan omaa aikaa aina kun vaan ehtii ja keksimään jonkun oman harrastuksen, olkoon sitten vaikka ristikoiden täyttöä, mutta joku mihin voisi hetkeksi uppoutua ja unohtaa muut asiat. Sekin myös helpottaa, kun huomaa sen tunteen, kun alkaa läikkyä kohta yli. Sen voi vaikka sanoa puolisolle tai isommille lapsille, että muuten NYT alkaa olla tarvetta omalle tilalle.

Mua ei niinkään ole vauvavuosi kuormittanut, minusta se on ihaninta aikaa mutta sitten noi isommat lapset, ainakin nämä omat... Meillä on kolme vilkasta pikkupoikaa ja keksivät koko ajan jotain kolttosia. Milloin on vessan lavuaari tungettu täyteen marjoja tai vessapaperia ja se on tukossa tai jotain muuta. Nyt kävi ilmi, että esikoinen oli tunkenut sohvan väliin suolakurkkuja, joista ei tykännytkään. Huoh. Päivät kaahotetaan täysiä ja huudetaan ja mölytään. Kaikki ovat rakkaita ja hartaudella toivottu, mutta kyllä välillä mietin, etten jaksaisi toista samanlaista trioa. Kyllä he mehut vie sen verran tehokkaasti. Onneksi kasvavat koko ajan

Olen ollut kesäkuun alusta asti itsekseni kesälomalla lasten kanssa ja nyt alkaa kyllä paukut loppua. Miehellä ei ole ollut lomaa ja lisäksi viikonloppuisin hän on yleensä tehnyt lisää töitä. Vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä. Ensi kesäksi on pakko laittaa osa väestä leirille tms.

Anteeksi valitus, ajattelin että tänne uskaltaa avautua tällaisista asioista mun on kyllä pakko päästä tänään edes lenkille yksikseni

Kiitos kun valitit! Oman arjen kaoottisuus tuntuu taas normaalilta kun kuulee että muilla samanlaista. Meillä 5- ja 7-vuotiaat pojat jotka saavat aikaan meteliä ja kaikkea muutakin.

 

[pilvikirsikka]

Kiitos kun valitit! Oman arjen kaoottisuus tuntuu taas normaalilta kun kuulee että muilla samanlaista. Meillä 5- ja 7-vuotiaat pojat jotka saavat aikaan meteliä ja kaikkea muutakin.

No juu, voin kuvitella!


Kävin tekemässä koirien kanssa lenkin ja pienen treenin ja olo on aivan toinen! Kyllä se pienikin hetki tekee ihmeitä!

 

[Vargynja]

Minustakin isommat lapset on kuormittavampia kuin vauva. Vauva ehkä itkee useammin, mutta kyllä isoistakin ääntä lähtee (ja kovaa ääntä lähteekin) ja isoja saa vahtia ja komentaa ja viihdyttää ja... Kummankin lapsen kohdalla olen jotenkin kokenut vauvavuoden helpoimmaksi yöheräilyistä huolimatta. Vaikka onhan ne isonakin ihania. Vauvan kanssa sai myös enemmän nollailuaikaa, kun nukkui päiväunia ja imetin enemmän. Koska kyllä siinä imetysmaratoneilla tuli selattua puhelinta.

 

[pilvikirsikka]

Minustakin isommat lapset on kuormittavampia kuin vauva. Vauva ehkä itkee useammin, mutta kyllä isoistakin ääntä lähtee (ja kovaa ääntä lähteekin) ja isoja saa vahtia ja komentaa ja viihdyttää ja... Kummankin lapsen kohdalla olen jotenkin kokenut vauvavuoden helpoimmaksi yöheräilyistä huolimatta. Vaikka onhan ne isonakin ihania. Vauvan kanssa sai myös enemmän nollailuaikaa, kun nukkui päiväunia ja imetin enemmän. Koska kyllä siinä imetysmaratoneilla tuli selattua puhelinta.

Sama kokemus! Ja isompien kanssa tulee kaikenlaisia tahtojen taistoja.

 

[Felidae]

Mulle taas se vauvavuosi oli pahempi, varsinkin ensimmäiset puoli vuotta. Vauva heräili yöllä, koko ajan piti olla pesemässä tai syöttämässä, se syöttökin kesti vain 7 minuuttia per kerta ja sitten piti siivota pukluja tai nipaa. Itse ehti aamupalalle vasta klo 9 jälkeen kun kaveri oli uudelleen nukkumassa, ne nukkumiset oli kovan työn takana ja saattoi herätä koska vain. Kun liikkuminen alkoi, sai pelätä että kaatuu ja lyö päänsä. Kaikki meni suuhun mikä käsiin osui. Pitäisi sormiruokailla mutta kun leipoo ruoan pöytään ja silmiin, lykkää kaiken karkean ulos suusta ja viimeksikin oli tukehtua, viivästyykö kehitys koska en uskalla enkä jaksa? Kovasti yritin puhua, nimetä, leikkiä ja laulaa kuten tapana on, mutta tuli tunne että jotain olisi pitänyt vielä jaksaa tehdä enemmän, koska 1-vuotisneuvolasta sai lähetteen puheterapiaan, kun ei sanoja vielä tule.

Seuraavan vuoden aikana alkoi nukahtaa lähes itsenäisesti ja nukkua heräämättä n. 20-06 ja 12-14, vaipanvaihto harveni ja helpottui kun tyyppi seisoo eikä ripuloi ja kiemurtele. Syö itse lusikalla ja myös haarukalla, liikkuu näppärästi, ymmärtää ja uskoo puhetta ja ohjeita, vielä ei ole juurikaan uhmaa. Voidaan leikkiä ja rakentaa palikoilla yhdessä ja tarvittaessa viihtyy jonkin aikaa piirrettyjen ääressä. Sanoja tulee vasta muutamia, mutta se ei ahdista niin paljoa enää koska huomaa että yritystä on ja ymmärtää kaiken.

Mukavaa että oli rauhallisempi vaihe ennen uhmaikää

 

[Vargynja]

Sama kokemus! Ja isompien kanssa tulee kaikenlaisia tahtojen taistoja.

Tämäkin. Meidän kuopus ei ole niin kova tahtomaan kuin esikoinen, mutta kyllä hänkin sitä omaa tahtoa osoittaa erimalliin kuin vauva. Esikoisen kanssa onkin saanut vääntää enemmänkin.

Mulle taas se vauvavuosi oli pahempi, varsinkin ensimmäiset puoli vuotta. Vauva heräili yöllä, koko ajan piti olla pesemässä tai syöttämässä, se syöttökin kesti vain 7 minuuttia per kerta ja sitten piti siivota pukluja tai nipaa. Itse ehti aamupalalle vasta klo 9 jälkeen kun kaveri oli uudelleen nukkumassa, ne nukkumiset oli kovan työn takana ja saattoi herätä koska vain. Kun liikkuminen alkoi, sai pelätä että kaatuu ja lyö päänsä. Kaikki meni suuhun mikä käsiin osui. Pitäisi sormiruokailla mutta kun leipoo ruoan pöytään ja silmiin, lykkää kaiken karkean ulos suusta ja viimeksikin oli tukehtua, viivästyykö kehitys koska en uskalla enkä jaksa? Kovasti yritin puhua, nimetä, leikkiä ja laulaa kuten tapana on, mutta tuli tunne että jotain olisi pitänyt vielä jaksaa tehdä enemmän, koska 1-vuotisneuvolasta sai lähetteen puheterapiaan, kun ei sanoja vielä tule.

Seuraavan vuoden aikana alkoi nukahtaa lähes itsenäisesti ja nukkua heräämättä n. 20-06 ja 12-14, vaipanvaihto harveni ja helpottui kun tyyppi seisoo eikä ripuloi ja kiemurtele. Syö itse lusikalla ja myös haarukalla, liikkuu näppärästi, ymmärtää ja uskoo puhetta ja ohjeita, vielä ei ole juurikaan uhmaa. Voidaan leikkiä ja rakentaa palikoilla yhdessä ja tarvittaessa viihtyy jonkin aikaa piirrettyjen ääressä. Sanoja tulee vasta muutamia, mutta se ei ahdista niin paljoa enää koska huomaa että yritystä on ja ymmärtää kaiken.

Mukavaa että oli rauhallisempi vaihe ennen uhmaikää

Näin on lapset ja vanhemmat erilaisia. Yksi kokee helpommaksi yhden ja toinen toisen. Ihan varmasti olet tehnyt riittävästi lapsen kanssa. Toisilla vain puhe tulee aiemmin ja toisilla myöhemmin. Puheenviivästymäkään tuskin on koskaan vanhemman vika. (En nyt siis tiedä onko teillä kyse puheenviivästymästä.) Ja onhan mekin opittu syömään, puhumaan ja no kaikki tarpeellinen vaikka ei meidän lapsuudessa taidettu mitään sormiruokailua tuntea. Ainakin omien lasteni isovanhemmille oli vieras juttu.

 

[pilvikirsikka]

Komppaan! Meidänkin kuopus on kohta 1,5v ja vasta oppi kävelemään ei puhu vielä mitään, mutta on minusta ihan "normaali" kuitenkin, ettei mitään viivästymää pitäisi olla. Ikävä, jos neuvolasta jotenkin syyttävällä sormella osoitetaan vanhempia, kun varmasti jokainen parhaansa tekee kaikilla se ottaa oman aikansa oppia uusia asioita!

 

[Nepeta Cataria]

Ensimmäisen lapsen kanssa hermoilee helposti kaikesta, kaikki on uutta ja normaalikehityksen paine tuntuu niskassa. Useamman lapsen kanssa sitä oppii väkisinkin suhtautumaan suurpiirteisemmin kehitykseen ja lapsenhoitoon, ja ympäröivästä sotkusta ei stressaa niin paljoa. Mutta tämä tottumisen tie tuntuu varmasti kiviseltä, varsinkin jos on aikaisemmin tottunut siihen että ympäristö ja elämä olisi helposti hallittavissa. Pikkulapsen vanhemmuus muuttuu helpommaksi kun oppii katsomaan joitain asioita sormien lävitse, eikä ota liikaa paineita lapsen kehityksestä. Aika korjaa paljon juttuja.

 

[Lavendel]

Ensimmäisen lapsen kanssa hermoilee helposti kaikesta, kaikki on uutta ja normaalikehityksen paine tuntuu niskassa. Useamman lapsen kanssa sitä oppii väkisinkin suhtautumaan suurpiirteisemmin kehitykseen ja lapsenhoitoon, ja ympäröivästä sotkusta ei stressaa niin paljoa. Mutta tämä tottumisen tie tuntuu varmasti kiviseltä, varsinkin jos on aikaisemmin tottunut siihen että ympäristö ja elämä olisi helposti hallittavissa. Pikkulapsen vanhemmuus muuttuu helpommaksi kun oppii katsomaan joitain asioita sormien lävitse, eikä ota liikaa paineita lapsen kehityksestä. Aika korjaa paljon juttuja.

Tämä on varmasti aivan totta, että eka lapsi siinä mielessä haastavin että kaikki on uutta. Mutta mitenhän hyvin esim. tuo sotkusta stressaaminen vähenee erityisherkällä? En ole vieläkään tottunut miehen sotkuja sietämään vaikka tovi jo saman katon alla asuttu. Mieli vaan on levollisempi siistissä ympäristössä. Ja herkkäaistisena jotenkin vaikea uskoa että lasten meluun ikinä tottuu.. useampi lapsi kun tuottanee ääntä vielä enemmän kuin yksi.

Tämäkin toki yksilöllistä, mutta itselläni ehkä tuo visuaalinen puoli (epäjärjestyksen sieto) ja ääniherkkyys ne kuormittavimmat tekijät lapsiarjessa, toisaalta kestän mielestäni melko hyvin fyysistä sekä jossain määrin sosiaalista rasitusta ja esim. voimakkaat hajut ei ole ikinä olleet mikään ongelma.

 

[Nepeta Cataria]

Tämä on varmasti aivan totta, että eka lapsi siinä mielessä haastavin että kaikki on uutta. Mutta mitenhän hyvin esim. tuo sotkusta stressaaminen vähenee erityisherkällä? En ole vieläkään tottunut miehen sotkuja sietämään vaikka tovi jo saman katon alla asuttu. Mieli vaan on levollisempi siistissä ympäristössä. Ja herkkäaistisena jotenkin vaikea uskoa että lasten meluun ikinä tottuu.. useampi lapsi kun tuottanee ääntä vielä enemmän kuin yksi.

Tämäkin toki yksilöllistä, mutta itselläni ehkä tuo visuaalinen puoli (epäjärjestyksen sieto) ja ääniherkkyys ne kuormittavimmat tekijät lapsiarjessa, toisaalta kestän mielestäni melko hyvin fyysistä sekä jossain määrin sosiaalista rasitusta ja esim. voimakkaat hajut ei ole ikinä olleet mikään ongelma.

Varmasti tuo tottumisvauhti on yksilöllistä, ja juurikin erityisherkän haaste. Koitin lähinnä rohkaista että tottuminen on mahdollista, elämä voi alkaa tuntumaan helpommalta ajan kanssa.

 

[VäriSointu]

Tämä on varmasti aivan totta, että eka lapsi siinä mielessä haastavin että kaikki on uutta. Mutta mitenhän hyvin esim. tuo sotkusta stressaaminen vähenee erityisherkällä? En ole vieläkään tottunut miehen sotkuja sietämään vaikka tovi jo saman katon alla asuttu. Mieli vaan on levollisempi siistissä ympäristössä. Ja herkkäaistisena jotenkin vaikea uskoa että lasten meluun ikinä tottuu.. useampi lapsi kun tuottanee ääntä vielä enemmän kuin yksi.

Tämäkin toki yksilöllistä, mutta itselläni ehkä tuo visuaalinen puoli (epäjärjestyksen sieto) ja ääniherkkyys ne kuormittavimmat tekijät lapsiarjessa, toisaalta kestän mielestäni melko hyvin fyysistä sekä jossain määrin sosiaalista rasitusta ja esim. voimakkaat hajut ei ole ikinä olleet mikään ongelma.

Samojen asioiden kanssa kamppailen (kuten olen tainnut jo sanoa). Useamman lapsen kanssa on tosin se, että vaikka melua on enemmän, lapset leikkivät enemmän keskenään ja se melu on helpompi sulkea oven taakse. Meillä esikoinen ainakin on niin sosiaalinen, että jos olisi ainoa lapsi, olisi hän suurimman osan ajasta aikuisen lähellä. Hän on myös hyvin verbaalinen ja äänekäs.

Tuo sotkun sieto on kyllä oma juttunsa. Lasten kohdalla yritän pitää linjan, että heidän oman huoneen sotkuja siedän enemmän, koska en aio niitä koko ajan olla siivoamassa. He myös säännöllisen epäsäännöllisesti saavat siivouspuuskia. Muista tiloista heidän pitää viedä omat tavaransa. Me asutaan maalla ja miehen tavarat on pääasiassa ulkotöihin liittyviä ja ovat siis ulkorakennuksissa. Silti epäsiisteydestä sietäminen ei kyllä minussa ole juuri kehittynyt. Ehkä tiedostan nykyään paremmin kun se alkaa ärsyttämään ja meinaan muuttua sen takia tiuskivaiseksi.
Nyt loppuraskaudessa vain itsehillintä meinaa pettää ja tiuskin ennen kun ehdin sitä nielaista.

 

[Vargynja]

Tässä lähemmäs yhdeksässä vuodessa en ole tottunut meteliin. Tai onhan se lapsen aiheuttama ääni jatkuvasti muuttuvaa, mutta kuitenkin. En nyt ole ihan varma, mutta lueskelemani perusteella erityisherkällä olisi aistiherkkyyksiä ja niihin ei voi tottua. Sitä aistiherkkyyttä ei vain pysty sulkemaan pois. Käy kyllä järkeen. Hiplaus sattuu minuun vaikka miten päin olisi ja suhtautuisi. Äänet nyt häiritsee enemmän, jos on muutenkin kuormittunut. Sekasotku sen sijaan ei ole itselleni niitä häiritsevimpiä juttuja. Kai nämä vaihtelee, mikä häiritsee ketäkin. Meillä on myös sääntönä lapsilla, että lelut ja muut levitellyt tavarat kerätään paikoilleen illalla ennen nukkumaanmenoa. Vähentää kaaosta, kun on vain yhden päivän leikit levällään. (Jonkin verran kerätään myös pitkin päivää jos on häiritsevästi.)

 

[VäriSointu]

Minä olen myös lukenut tuon, että koska kyseessä hermostollinen asia, siihen ei voi tottua.

 

[pilvikirsikka]

Mua ei ehkä niinkään kuormita se sotku, mutta enemmän se epämääräinen möykkääminen ja riehuminen. Siinä vaiheessa yleensä komennan mölyapinat ulos juoksemaan sitäkin sietää joskus paremmin ja joskus huonommin. Ylipäätään se vaikuttaa, miten kuormittunut on. Jo puolen tunnin lenkki itsekseen tekee ihmeitä. Eikä kaikkien lapset varmaan ole näin mölyisiä. Meille nyt vaan on siunaantunut ne riehakkaat ja kovaääniset lapset joskus toki itsekin innostun riehumaan ja se on ihan hauskaa

 

[pilvikirsikka]

Mitä te muuten olette tehneet lasten kanssa jos ootte esim lomalla yhtäaikaa? En tiedä onko tästä jo keskusteltu täällä erityisesti semmosia kotona tehtäviä puuhia ajattelin. Justiin instagramista katselin erilaisia kotona tehtäviä puuhia ja mietin vaan miksei mulla välähdä tommosia ollenkaan tänään yritettiin pelata muuttuvaa labyrinttia pienimmän nukkuessa ja se oli vähän sellaista sinkoilua. Ei noi lapset oikein jaksa istua aloillaan. Metsässä me käytiin yksi päivä ja siellä painelivat menemään aivan onnessaan! Toisaalta jos on itse kovin väsynyt ja kuormittunut siitä päivän sinkoilusta, niin sitten ei ainakaan tule mitään mieleen. Yleensä mennään ulos ja siellä pyöräilevät päivän ja tekevät jotain omiaan

 

[Aaltokukka]

Mitä te muuten olette tehneet lasten kanssa jos ootte esim lomalla yhtäaikaa? En tiedä onko tästä jo keskusteltu täällä erityisesti semmosia kotona tehtäviä puuhia ajattelin. Justiin instagramista katselin erilaisia kotona tehtäviä puuhia ja mietin vaan miksei mulla välähdä tommosia ollenkaan tänään yritettiin pelata muuttuvaa labyrinttia pienimmän nukkuessa ja se oli vähän sellaista sinkoilua. Ei noi lapset oikein jaksa istua aloillaan. Metsässä me käytiin yksi päivä ja siellä painelivat menemään aivan onnessaan! Toisaalta jos on itse kovin väsynyt ja kuormittunut siitä päivän sinkoilusta, niin sitten ei ainakaan tule mitään mieleen. Yleensä mennään ulos ja siellä pyöräilevät päivän ja tekevät jotain omiaan

Teettekö yhdessä ruokaa tai leivotteko? Vohvelirauta tuon isomman käsissä vois olla kiva juttu.

 

[pilvikirsikka]

Teettekö yhdessä ruokaa tai leivotteko? Vohvelirauta tuon isomman käsissä vois olla kiva juttu.

Leivotaan aina välillä! Hyvä idea vohvelirauta, niitä meidän pitääkin tehdä lähipäivinä! Ehkä vois olla myös hauskaa joskus pitää omia kokkailupäiviä, että isommat saavat "itse" kokata jotain helppoa ruokaa muille ja yhdessä katetaan pöytä yms.

Kannatti avata suu, heti tulee hyviä ideoita mieleen

 

[Aaltokukka]

Leivotaan aina välillä! Hyvä idea vohvelirauta, niitä meidän pitääkin tehdä lähipäivinä! Ehkä vois olla myös hauskaa joskus pitää omia kokkailupäiviä, että isommat saavat "itse" kokata jotain helppoa ruokaa muille ja yhdessä katetaan pöytä yms.

Kannatti avata suu, heti tulee hyviä ideoita mieleen

Ja ulkona mikäli mikään muu ei yhdessä onnistu voi aina pelata kukkaa! Ensin jokainen valitsee suosikki kukkansa, asettuu maahan/ tuolille( =kukkaruukku) mahdollisimman hyvään asentoon ja lasketaan ääneen 123 ja aletaan kasvamaan kuin kukat. Eli ollaan paikallaan kuin kasvava kukka eli ääneti+ liikkumatta. Paras on kauiten paikallaan liikkumatta hiljaa pysynyt! Koska pitää olla ääneti ja liikkumatta niin yhden pitää olla tuomarina.

Toisessa versiossa otetaan myös hyvä asento, ja taivutaan tuulessa, mennään kasaan sateessa, venytään kohti aurinkoa, mutta jalat ei saa siirtyä. Yksi ohjaa liikkeitä muiden kasvaessa. Huom kasvavat kukat hymyilevät, paitsi kovassa sateessa! Tässä versiossa kaikki voittavat...