Erityisherkät vanhemmat

[Lavendel]

Onko täällä foorumilla muita erityisherkkiä vanhempia? En löytänyt aiemmista keskusteluista sopivaa ketjua, joten jospa tänne joku muukin tiensä löytäisi. Olisi kiva jakaa ajatuksia, itsellä tämä esikoinen tuonut kaikki erityisherkkyyden puolet voimakkaasti pintaan tässä ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Tässä linkki testiin: https://hsperson.com/test/highly-sensitive-test/

 

[Bella Swan]

Täällä yksi! Olen aina ollut herkkä, vatvonut ja pelännyt asioita, niin menneitä kuin tuleviakin. Kuormitun herkästi, mutta urheana sysään kaiken syrjään, pois mielestä, jotta pärjään. Ehkä vähän maskaan. Koska PMDD:n kanssa ei lääkäreiden kanssa olla päästy eteenpäin, ei muuta tutkita. Ääniherkkyys on vain oireisilla viikoilla, mutta tiedän muuta erityisherkkyyttä olevan muutenkin. Esim. hiuspantoja tai päänahkaa kiristäviä kampauksia en voi pitää. Tietyt materiaalit tuntuu pahalta iholla vaatteissa, enkä voi sietää mitään painoa keskivartaloni päällä. Keskittyminen on vaikeaa, kun joka paikassa on valoja, ääniä, hajuja.
Kahden erityislapsen vanhempana kuitenkin koen, että ymmärrän heidän kokemiaan herkkyyksiä paremmin, osaan jotakuinkin samaistua.

 

[VäriSointu]

Täällä myös yksi erityisherkkä vanhempi ilmoittautuu keskusteluun.
Kuuloaisti ja tuntoaisti ovat minulla ehkä herkimmät. Tuntuu siltä, että kuulen kaiken, enkä pysty rentoutumaan tai keskittymään. Ja ihon näpräily tuntuu välillä sietämättömältä.
Esikoinen on selvästi myös erityisherkkä, bella swanin tavoin koen ymmärtäväni häntä paremmin kun on samoja piirteitä itsessänikin.

 

[Lavendel]

Ihanaa että löytyi näin pian kohtalotovereita! Mietin että olisiko tämä keskustelu pitänytkin aloittaa tuolla vanhemmuus-osiossa..

Kiinnostaisi kuulla, miten pian syntymän jälkeen olette huomanneet lapsillanne erityisherkkyyden piirteitä ja miten? Itselläni pieni epäilys tämän 7kk ikäisen kohdalla, mutta toki ei voi vielä tietää.

Ihaninta on ollut huomata miten paljon oma lapsi voi tuoda elämään rakkautta ja on myös aivan mahtavaa tutkia maailmaa yhdessä vauvan kanssa. Varsinkin nyt kesällä ulkona, kaikki luonnon äänet, tuoksut ja maisemat on ollut ilo jakaa tämän pienen ihmettelijän kanssa.

Kääntöpuolena on ollut oman jaksamisen kanssa kamppailu, kun tuntee ja tietää ettei jaksa yhtä paljon esim. vauvan itkuisuutta kuin joku vähemmän herkkä vanhempi, niin sitä on ollut vaikeaa hyväksyä. On myös ollut turhauttavaa kuulla, että sellaista se arki vauvan kanssa on. Jos hoitaa yksin vauvaa (vaativaa, huonounista ja tyytymätöntä) arkisin lähes aamusta iltaan ja vielä huonoilla yöunilla - se on ainakin itselleni romahduksen paikka. Mielestäni olisi lähes sama sanoa jalkansa murtaneelle, että kävellä täytyy silti - sellaista se nyt vaan on.

Tässä puolen vuoden aikana olen lukenut Elaine Aronin kirjan Erityisherkkä vanhempi ja osallistun parhaillaan Suvi Bowellanin Herkän voimakurssille. Nämä ovat tulleet kyllä todella tarpeeseen ja voin lämpimästi suositella muillekkin! Viime päivinä olen alkanut näiden innoittamana ottaa aamu- ja iltarutiineihin meditaatioharjoituksia, vielä en osaa sanoa kokonaisvaikutusta mutta ovat toki rauhoittaneet vähän omaa oloa tässä stressaavassa vauva-arjessa.

 

[summerlemon]

Täällä myös yksi erityisherkkä äiti Mietin ensin uskaltaisinko edes kirjoittaa tähän, mutta vertaistuki tulisi tarpeen.
Olen aika ääniherkkä, häiriinnyn tietyistä äänistä todella paljon ja vauvan kanssa se häiritsee. Vauva on nyt 3,5 kk ja alku oli minulle erittäin rankka, onneksi nyt helpottamaan päin.

Kääntöpuolena on ollut oman jaksamisen kanssa kamppailu, kun tuntee ja tietää ettei jaksa yhtä paljon esim. vauvan itkuisuutta kuin joku vähemmän herkkä vanhempi, niin sitä on ollut vaikeaa hyväksyä. On myös ollut turhauttavaa kuulla, että sellaista se arki vauvan kanssa on. Jos hoitaa yksin vauvaa (vaativaa, huonounista ja tyytymätöntä) arkisin lähes aamusta iltaan ja vielä huonoilla yöunilla - se on ainakin itselleni romahduksen paikka. Mielestäni olisi lähes sama sanoa jalkansa murtaneelle, että kävellä täytyy silti - sellaista se nyt vaan on.

Tämä on melkein kuin olisin itse kirjoittanut! Samaistun täysin ja miehenikään ei aina ymmärrä kun sanon että nyt en vain pysty enää kuuntelemaan itkua. Onneksi hän silti auttaa ja pääsen hetkeksi pois tilanteesta. Mutta tutuille en pysty sanomaan sitä että mielestäni vauvan kanssa on todella rankkaa, koska kaikki sanovat että meidän perheellähän on kaikki hyvin.

Mainitsit tuon Erityisherkkä vanhempi kirjan. Olinkin unohtanut tuon sarjan, täytyy itsekin lukea tuo.

 

[Bella Swan]

Siirsin ketjun!

En tarkalleen muista, milloin tajusin esikoisen olevan erityisherkkä. Pienestä pitäen on herkästi pikkuhousut ja sukat puristaneet, kiukkuun asti. Nyt vasta 6-vuotiaana epäilys adhd:stä ja diagnoosi, niin ne saaneet tajuamaan mitä kaikkea on.
Kuopuksesta taas ihan pikkuvauva-aikana ajattelin, että hän on ainakin hyvin herkkä, herkempi kuin muut. Äänet varsinkin häntä aina ahdistaneet, niin smoothiekone, koirien haukunta kuin kova tuulikin. Pahin on ruuan koostumus, syönyt 1,5-vuotiaasta lähtien mieluiten kovia/rapeita ruokia.

 

[VäriSointu]

Minä en esikoisen vauva-aikana tiennyt erityisherkkyydestä juuri mitään. Hän oli varsin tyytymätön vauva. Nukkui huonosti (vieläkin herää aamuisin hyvin herkästi ja unet jää vähän liian lyhyeksi) ja reagoi voimakkaasti lähes kaikkeen. Myös iloisiin asioihin aurinkoisella ilolla.

Itse löysin jossain vaiheessa erityisherkkä-termin ja tajusin heti sen sopivan itseeni. Esikoisen erityisherkkyyteen heräsin oikeastaan vasta myöhemmin. Ja olen tajunnut, miksi vauvan itkuisuus oli niin vaikea kestää. Tällä hetkellä erityisherkkä on 7-vuotias ja hän on syvällinen, voimakkaasti reagoiva lapsi.

Itselleni haastavinta on jatkuvat äänet, joihin pitäisi reagoida. Meillä 2 lasta ja esikoinen puhuu koko ajan. Tai laulaa tai muuten vain pitää ääntä. Hän on hyvin sosiaalinen ja tiedonjanoinen. Ja itse tarvitsisin välillä aikaa kuunnella myös omia ajatuksiani. Hän toki on jo koulussa, joten vähän hengähdystäkin tulee. Ristiriitaiset tunteet siinä, että hän on kuitenkin rakas ja ihana lapsi, joka osaa ajatella syvällisesti. Toisaalta hänen jatkuva tarpeensa puhua ja äännellä ja saada välittömästi vastaus kaikkiin kysymyksiinsä on melko uuvuttavaa.

Pitääkin lainata tuo erityisherkkä vanhempi -kirja. Itselläni on se erityisherkkä ihminen -kirja.

 

[Vargynja]

En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, mutta ainakin tuon testin mukaan olisin erityisherkkä. No se kyllä selittää joitain asioita kuten sen että tunnen hiplauksen kipuna ja koen monet äänet todella rasittavina.

Niistä äänistä puheenollen, lapset on kyllä taitavia aiheuttamaan niitä rasittavia ääniä. Välillä käytän kuulosuojaimia tai vastamelukuulokkeita, jos en vain jaksa esikoisen meluamista tai kuopuksen huutoa. (Kuopuksen huudon kohdalla, jos isi on hoitamassa tilannetta.)

 

[Lavendel]

Oi että, kuulostaa monet jutut niin tutuilta. Juurikin tuota lasten meluamista ja tarvitsevuutta jännitän eniten tässä vanhemmuudessa, koska jo tämän vauvan kanssa arki tuntuu välillä todella uuvuttavalta. Oikeastaan ainoa vaihtoehto onkin tutustua omaan herkkyytensä ja oppia vetämään rajoja ja ottamaan omaa aikaa, jotta arkea jaksaa. Mutta eihän se helppoa ole kun vauva tarvitsee äitiään paljon.

Kannattaa muuten seurata Suvi Bowellania instagramissa, jos sellaista käytätte. Hän on henkisen hyvinvoinnin valmentaja, itsekin erityisherkkä - ja kirjoittanut myös erityisherkkyydestä muutamia kirjoja. Jakaa paljon tietoa sekä vinkkejä miten ottaa herkkyys huomioon jokapäiväisessä elämässä.

 

[VäriSointu]

Minun akilleenkantapääni on juuri tuo kyky tuntea itsensä, rajansa ja ottaa omaa aikaa tarvittaessa. Vasta nyt alan pikkuhiljaa edes huomaamaan itsessäni ne muutokset, joita alkaa tulla kun pitäisi saada olla hetki yksin.

Meillä mies oli pitkään toisella paikkakunnalla viikot töissä ja silloin tietysti koko vastuu oli minulla. Ja viikonloppuisin halusin sitten vielä viettää sitä perheaikaa. Eli vasta opettelen sanomaan, koska tarvitsen oman hetken.

 

[Lavendel]

Minun akilleenkantapääni on juuri tuo kyky tuntea itsensä, rajansa ja ottaa omaa aikaa tarvittaessa. Vasta nyt alan pikkuhiljaa edes huomaamaan itsessäni ne muutokset, joita alkaa tulla kun pitäisi saada olla hetki yksin.

Meillä mies oli pitkään toisella paikkakunnalla viikot töissä ja silloin tietysti koko vastuu oli minulla. Ja viikonloppuisin halusin sitten vielä viettää sitä perheaikaa. Eli vasta opettelen sanomaan, koska tarvitsen oman hetken.

Huh miten olet selvinnyt? Mulle tekee todella tiukkaa jo et mies käy päivät töissä. Ollaankin oltu paljon isovanhempien luona kun alkuun oli paljon itkuisuutta ja huonounisuutta meidän vauvalla, vasta viime viikkoina olen tuntenut että selviän päiviä yksin vauvan kanssa kun se nukkuu päiväunia omassa sängyssään ja silloin saa itse levätä.

 

[summerlemon]

Kuulostaa hyvin raskaalta tuo että mies oli muualla viikot töissä @VäriSointu . Aivan uskomatonta että jaksoit. Hyvä jos enää ei kuitenkaan ole niin, vaan saat tarvittaessa omaa aikaa nykyään, jos osaat sitä pyytää.

Itsellekin tuo rajojen vetäminen ja oman ajan ottaminen tuottaa hankaluuksia. Kaikki sanovat että poistu kotoa enemmän, lähde ulos tai vaikka kauppaan yksin. Vauvan luota ei yleensä niin vaan lähdetä pois, vaikka nykyään se onneksi käy helpommin. Mutta mua jopa ärsyttää jos mies sanoo että voisin mennä kauppaan jotta pääsisin rauhoittumaan. Oon yrittänyt selittää että vaikka siellä olisi kuinka rauhallista, niin se ei rauhoita yhtään vaan on enemmän ärsyketulva. Onneksi vielä vauvankin kanssa voi välillä päästä rauhoittumaan vaikka vaunulenkille, kun toinen nukkuu vaan ja itse saa kävellä rauhassa.

 

[Niinakee]

Työskentelin avotilassa ensimmäisiä kertoja reilu viisi vuotta sitten. Työ oli hektistä ja mulla oli suuria vaikeuksia sopeutua sinne ja saada mitään koko päivän aikana tehtyä. Pääsin jaksamisen tueksi työpsykologille, joka teki kartoittavan adhd-testin. Hän totesi, että kyseessä voisi kuitenkin olla erityisherkkyys keskittymishäiriön sijaan. Eli, kuormitun hälinästä, liikkeistä, hajuista yms yms joita avokonttori oikein sysää eteen. Tämän jälkeen yritin opetella uusia keinoja ja työtapoja työstä selviytymiseen, mutta lopputulos oli kuitenkin työpaikan vaihto. Erityisherkkyydessä on niin paljon hyvää, mutta se vaatii paljon rajaamista, sanoittamista, että muut ymmärtävät sinua ja palautumista ihan toisella tavalla.

 

[pilvikirsikka]

Minä myös erityisherkkä! Täytyypä lukea kunnolla teidän muiden viestit ja vastata paremmin

 

[VäriSointu]

Huh miten olet selvinnyt? Mulle tekee todella tiukkaa jo et mies käy päivät töissä. Ollaankin oltu paljon isovanhempien luona kun alkuun oli paljon itkuisuutta ja huonounisuutta meidän vauvalla, vasta viime viikkoina olen tuntenut että selviän päiviä yksin vauvan kanssa kun se nukkuu päiväunia omassa sängyssään ja silloin saa itse levätä.

Välillä tuntuikin, että en selviä. Reissuhommat alkoi kun toinen oli n. 6kk ja esikoinen vajaa 3v. Siihen tuli sitten se vajaan vuoden uniongelma ja sitten kun se alkoi selvitä niin menin töihin kun toinen oli 2v4kk. Reissuhommat loppui kun muutettiin viime vuonna.

Rutiinit varmasti auttoi paljon. Äitini asui suht lähellä ja hän otti lapset välillä päiväksi. Ja jotenkin sitä vain meni päivästä päivään. Ja oli kuitenkin kirkkaana se ajatus, että haluan antaa lapsille pikkulapsuuden kotona. Lähellä oli leikkipuisto, josta tuli pysyviä ystävyyksiä minulle ja kavereita lapsille. Mies onneksi henkisesti läsnä silloin kun oli kotona.

Mutta ei sitä kyllä uudestaan haluaisi kokea.

 

[Lavendel]

Työskentelin avotilassa ensimmäisiä kertoja reilu viisi vuotta sitten. Työ oli hektistä ja mulla oli suuria vaikeuksia sopeutua sinne ja saada mitään koko päivän aikana tehtyä. Pääsin jaksamisen tueksi työpsykologille, joka teki kartoittavan adhd-testin. Hän totesi, että kyseessä voisi kuitenkin olla erityisherkkyys keskittymishäiriön sijaan. Eli, kuormitun hälinästä, liikkeistä, hajuista yms yms joita avokonttori oikein sysää eteen. Tämän jälkeen yritin opetella uusia keinoja ja työtapoja työstä selviytymiseen, mutta lopputulos oli kuitenkin työpaikan vaihto. Erityisherkkyydessä on niin paljon hyvää, mutta se vaatii paljon rajaamista, sanoittamista, että muut ymmärtävät sinua ja palautumista ihan toisella tavalla.

Avokonttori on aivan nou-nou täälläkin! Itse asiassa olin sen tapaisessa töissä ennen vauvan syntymää ja sinnittelin siellä ajatellen että vauvan synnyttyä saan hetken hengähtää ja miettiä uutta suuntaa työuralle. Valitettavasti vauva ollut 100 x raskaampi kuin tuo työ Mut en aio palata enää samaan työpaikkaan. Vieläkun keksisi mikä olisi sellainen työpaikka missä erityisherkkyys olisi vahvuus eikä rasite.. Millaiseen työhön sinä päädyit, jos saa kysyä?

 

[Lavendel]

Välillä tuntuikin, että en selviä. Reissuhommat alkoi kun toinen oli n. 6kk ja esikoinen vajaa 3v. Siihen tuli sitten se vajaan vuoden uniongelma ja sitten kun se alkoi selvitä niin menin töihin kun toinen oli 2v4kk. Reissuhommat loppui kun muutettiin viime vuonna.

Rutiinit varmasti auttoi paljon. Äitini asui suht lähellä ja hän otti lapset välillä päiväksi. Ja jotenkin sitä vain meni päivästä päivään. Ja oli kuitenkin kirkkaana se ajatus, että haluan antaa lapsille pikkulapsuuden kotona. Lähellä oli leikkipuisto, josta tuli pysyviä ystävyyksiä minulle ja kavereita lapsille. Mies onneksi henkisesti läsnä silloin kun oli kotona.

Mutta ei sitä kyllä uudestaan haluaisi kokea.

Huh kuulostaa rankalta mut ihana et sulla on ollut selvästi hyvät rutiinit. Niitähän suositellaankin erityisherkille mut myös lapsille. Ja tukiverkosto on niin tärkeä - toki myös puolison tuki ja läsnäolo.

 

[VäriSointu]

Tuosta työpaikkahommasta tuli ajatuksia. Itse olen opettajataustainen ja tehnyt töitä myös päiväkodissa. Erityisherkkyydestä on hyötyä sillä puolella. Tulen lasten ja nuorten kanssa hyvin toimeen. Toisaalta opetusala imee kyllä mehut. Jotenkin sitä on tuntosarvet niin pystyssä koko ajan, kun kuulostelee ryhmädynamiikkaa ja mielialoja.

 

[Niinakee]

Avokonttori on aivan nou-nou täälläkin! Itse asiassa olin sen tapaisessa töissä ennen vauvan syntymää ja sinnittelin siellä ajatellen että vauvan synnyttyä saan hetken hengähtää ja miettiä uutta suuntaa työuralle. Valitettavasti vauva ollut 100 x raskaampi kuin tuo työ Mut en aio palata enää samaan työpaikkaan. Vieläkun keksisi mikä olisi sellainen työpaikka missä erityisherkkyys olisi vahvuus eikä rasite.. Millaiseen työhön sinä päädyit, jos saa kysyä?

Sosiaalialalla olin ja olen edelleen. Ajattelen, että ihmissuhdetyössä tietynlainen herkkyys on vahvuus, kun muistaa vain ammatillisuuden. Eli, ettei sukella syvään päätyyn tunteella sen vieden mukanaan. Rajaaminen ja itsensä tuntemus! Tuntuu vain, että asiakastyössä monessa suhteessa suositaan isoja yhteistiloja ja erikseen asiakasvastaanottojuoneita, jotka erityisherkälke, herkälle, ääniherkälle tai keskittymispulmista kärsivälle ovat raskaita. Pieni työyhteisö, joka kunnioittaa toisten rauhaa ja erityisyyttä on

 

[Omituinen 🤪]

Moi. Koen olevani herkkä ärsykkeille. Välillä käytän korvatulppia lasten huutaessa. Nyt ollut muusta syystä sairauslomalla muutaman päivän, lapset olleet isovammilla. Tuntuu että olen saanut ekan henkisen loman 4,5 vuoteen. Nukkunut 10h yöunia ja päiväunia päälle. Miellyttänyt vain itsräni ja kuulostellut kävelylenkeillä mitä mulle kuuluu. Lapset pojat 2,5v ja 4,5v. Esikoisen ollessa n.puolivuotias mies aloitti uudessa työpaikassa jossa tekee vaihdellen arkipäivät töitä vähintään 10h/pv ja reissutöitä. Kuopuksen pikkulapsi ajan selvisin järjissäni kävelemällä lasten kanssa lenkkejä 2 krt pv. Liikkeessä sai pää lepoa. Työ elämään palasin kuopuksen ollessa 1v. Arkipäivät menee aamusta iltaan työtä, 6h yöunilla. Kotona hoidettavana lisäksi 2 hevosta, 2 koiraa ja 2 kissaa.